lauantai 1. marraskuuta 2008

Pitkä lenkki ja chilinen suklaakakku

Mökillä siis ollaan. Aamupäivällä kävimme pienellä sieniretkellä ja löysimmekin suppiksia tarpeeksi yhteen piirakkaan. Sienipiirakan lisäksi leivoimme chilisuklaakakun, jonka ohjeen laitan tähän talteen:

Chilinen suklaakakku (noin 10 hengelle)
150 g voita
3,5 dl sokeria
3 munaa
1 dl tummaa kaakaojauhetta
2,5 dl erikoisvehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
1,5 tl chilijauhetta

Päälle:
2 tl tomusokeria ja/tai chilisuklaata

1. pane uuni kuumenemaan 175-asteiseksi
2. leikkaa leivinpaperista halkaisijaltaan 22-24 cm kakkuvuuan pohjalle sopiva pala. Voitele vuoka ja aseta leivinpaperi vuokaan. Jauhota reunat.
3. sulata voi ja anna sen jäähtyä. Vatkaa voin joukkoon sokeri ja munat yksi kerrallaan. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne taikinaan siivilän läpi. Sekoita taikina tasaiseksi.
4. Kaada taikina vuokaan. pane vuoka ritilälle uunin alaosaan. Kypsennä 20 minuuttia. Kakku saa olla sisältä hieman kostea.
5. Siirrä jäähtynyt kakku tarjoiluastiaan. Sihtaa pinnalle tomusokeria ja/tai koristele chilisuklaaraasteella.

Ruuan ja jälkkärin jälkeen lähdimme Petrin kanssa molemmat lenkille. Juoksin Itärannantielle ja sieltä metsän läpi metsäteitä pitkin Kylänalasen ympäri. Aikaa meni noin 1.48 ja matkaa kertyi vähän päälle 15 km. Keskisyke oli 148, maksimi 160. Ylämäissä pistin suosiolla kävelyksi, jos syke nousi yli 156:n. Juoksu tuntui tosi kevyeltä.

Lenkin jälkeen pääsin suoraan saunaan, järvessäkin kastauduin.

Kuva sieniretkeltä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti