maanantai 5. huhtikuuta 2010

Kurssia pukkaa

Cetus järjestää huhti-toukokuussa vapaauinnin triathlon-kurssin. Olin kärppänä koneella heti aamuyhdeksältä, kun ilmoittautuminen alkoi. Sain paikan - jipii! Käsittääkseni siellä voi kurssin loppupuolella olla jo avouintikokeilukin. Äsken katsoessani paikkoja oli vielä viisi vapaana, toivottavasti ne täyttyvät ja kurssi voidaan pitää. Vapaauinnin jatkotekniikkakurssilla, jonne myös olen ilmoittautunut, on taasen vielä yhdeksän paikkaa vapaana, ja sen toteutuminen taitaa olla epävarmempaa. Jos molemmat kurssit pidetään, minulla on ohjattua uintia viiden viikon aikana maanantaisin ja keskiviikkoisin. Luulisi siinä tekniikan parantuvan!

Eilen olin ajatellut meneväni pyörälenkille, mutta menimmekin vain kävelylle kun satoi ja laiskotti. Lenkkarini ovat sen jäljiltä vieläkin mutaiset. Otin kameran mukaan, tytär innostui kuvaamaan ja pääsin kuvaan, mukavaa!


Lähdimme kotiin tänään aamiaisen ja pikasiivouksen jälkeen. Seuraavan kerran pääsemme mökille vasta parin viikon päästä, silloin ovat varmaan loputkin lumet sulaneet, toivottavasti myös järven jää. 


Kävin iltapäivällä uimassa Mäkelänrinteessä 3,3 km vapaata. Kolme kertaa pysähdyin juomaan vettä, muuten uin pysähtymättä. Kaarinassa toissapäivänä tuli kerran kuulutus (ihan aiheesta), jossa kehotettiin nopeita uimaan nopeiden radalla ja kuntouimareita uimaan kuntouimareiden radalla. Siellä se auttoikin, pari hitainta siirtyi kuntouimarien radalla ja pari nopeaa kuntouimarien radalta nopealle radalle. Mäkelänrinteessä ei onneksi tule ihan niin kamala ruuhkaista, kun rata on 50 metriä, mutta kyllä sielläkin monenlaista vipeltäjää polskuttelee ja ohituksia tulee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti