lauantai 3. heinäkuuta 2010

Triathlonisti!

Hei nyt oon ihan oikea triathlonisti, kun pääsin ekassa "oikeassa" kisassa maaliin saakka. Oli ihan mahtava kisa; upea keli, upeat järjestelyt, innostunut kannustajajoukko (kiitos Petri, Nina, Atte, Nelli, Chloe, Sophie, Pekka ja Liisa sekä kaikki muut tutut ja tuntemattomatkin) ja mukavia kisaajia. Ilma olisi kyllä voinut olla pari astetta viileäpikin, auton mittari näytti poislähtiessä 26,5 astetta. Vähemmän on tullut treenattua helteellä, ja se kyllä tuntui.

Lähdimme Peten kanssa kisapaikalle mökiltä hyvissä ajoin. Matkalla piti vielä hakea Suomusjärven Agrimarketista nippusiteitä, jotta voitiin varmistaa pyörän mittarin kiinnitys. Olimme kisapaikalla reilusti ennen yhtätoista. Ilmoittautumisen, numeromerkkauksen (molempiin käsivarsiin) ja pyörän katsastuksen jälkeen pääsin lempihommaani eli järjestelemään tavaroita. Laitoin pyöräilykamat yhteen nippuun ja juoksukamppeet toiseen. Kaikki oli onneksi tullut mukaan.

Ennen kisan alkua ehdin myös tavata monta tuttua HelTrin kevätleiriltä ja eri uintitapahtumista. Fiilis oli korkealla. Kävin Peten kanssa vähän katsomassa myös reittiä. Yritin olla myös vähän varjossa ja juoda tarpeeksi vettä. Märkäpuvun alle jätin trihortsit, lyhyen juoksutopin ja numeroliivin. Tässä minä ja kisaa katsomaan tullut siskoni Nina:


Uintiosuus lähti mukavalta pikkurannalta, ja pääsimme lähtöalueelle noin 10 minuuttia ennen lähtöä. Uin joitakin vetoja ja onnekseni huomasin, etteivät uimalasit tällä kertaa vuotaneet lainkaan. Kaikki oli hyvin, kun viimein lähdimme uimaan. Alussa oli kyllä vähän ruuhkaa ja kaikenlaista hässäkkää, mutta nostin päätä aina 7-8 vedin jälkeen ja yritin löytää hyvän väylän. Joskus joku kutitteli varpaita ja joku toinen yritti uida päältäni, mutta ei enää kun potkaisin pari kertaa vähän kovemmin. Yritin muistaa liu'un ja kierron, hengitin joka kolmannella vedolla. Uiminen tuntui hyvältä, ja aika pian olin taas rannassa. Uintiin meni aikaa 26.37. Alla kuvat uinnin  lähdöstä ja minusta juuri uinnin jälkeen. Uimalakki ei meinannut lähteä pois päästä.



Koska melkein kaikki kamppeet olivat jo märkäpuvun alla, toinen vaihto tuntui sujuvan nopeasti. Sukat ja kengät jalkaan, kypärä päähän ja matkaan. Uutta pyörää oli tosi kiva ajaa, kaikki toimi ja vauhtiakin oli. Sama juttu kuin Rykäsyssä tuntui vain jatkuvan; minä en ohita ketään mutta takaa tullaan ohi. En kuitenkaan antanut sen häiritä, vaan ajoin sen minkä pystyin.Uudessa mittarissani pystyy seuraamaan myös kadenssia, ja yritinkin pitää sen välillä 90-100. Ylämäissä jouduin vähän lipsumaan. Pyöräreitti oli kaksi 20 kilsan kierrosta, ja oli kiva kun ainakin ensimmäisellä kierroksella koko ajan näki muita pyöräilijöitä.


Alla uintikaverini Leena kannustaa kivasti:


Ajaminen piti lopettaa noin 50 metriä ennen vaihtoaluetta ja pyörä talutettiin takaisin telineeseen. Pyöräilyaika: 1.40:32. Tässä vielä hymyilyttää:


Vaihdoin pyöräilykengät juoksukenkiin ja kypärän lippikseen. Onneksi oli lippis mukana, se suojasi hyvin polttavalta auringolta. Voittaja tuli jo maaliin, kun olin lähdössä juoksemaan.


Juoksu olikin minulle tosi rankka lenkki. Oli tosi kuuma, ja suuta kuivasi melkein koko ajan. Jouduin kävelemään jo ensimmäisellä viiden kilsan kierroksella melkein kaikki ylämäet, kun en vaan jaksanut juosta. En tiedä johtuiko se nesteen vai energian puutteesta vai sitten ihan helteestä. En edes hikoillut, ja ekan kierroksen loppupuolella minulla oli vähän kylmä. Join vettä pari mukia ja kastelin pääni kahden puolen, viiden ja seitsemän ja puolen kilsan huoltopaikoilla. Se auttoi aina vähäksi aikaa. Sykekään ei ollut ihan mahdottoman korkealla, sen puolesta olisi pitänyt pystyä juoksemaan kovempaa. Pääasiallinen fiilis tästä juoksusta (=luhistunut) näkyy hyvin tästä kuvasta noin viiden kilsan kohdalla:


Toinen kierros alkoi vähän paremmin ja sainkin matkalla hyvän neuvon vanhemmalta seurakaverilta: pysähdy kunnolla taukopaikalla ja juo. Niin tein ja se auttoikin. Otin myös yhden geelin, shortseissa myös olleen energiapatukan söin vasta maalissa. Juoksussa oli sama sävel kuin pyöräilyssä: en ohittanut ketään ja arvaatkin loput...


Onneksi maalisuora oli jyrkän alamäen alla, ja sain puristettua vielä muutaman juoksuaskelenkin tyttäreni Nellin kirittäessä vieressä. Juoksuaika: 1.17:01.

Koko kisaan meni aikaa 3.24:10.
Maalissa piti vähän lepuuttaa:


Aika pian pääsin jo pystyyn ja jonottamaan kylmää juotavaa. Tämän jälkeen kävin vielä järvessä vähän viilentämässä.


Melkein kaikki muut olivat ehtineet lähteä kotiin ennen meitä, pyörä ja muut kamppeet odottelivat noutajaansa melkein yksinään.


Mahtava kokemus, viimeistään 2.7.2011 uudestaan! Nyt parin päivän lepäilyn jälkeen alan treenata Tour de Helsinkiä varten. Voi saisinpa tuon pyörän kulkemaan vieläkin nopeammin!

Vielä kerran kiitokset kanssakilpailijoille, järjestäjille ja kannustajille, myös täällä blogin kommenteissa. Oli ihan mahtava kisa!

8 kommenttia:

  1. Hieno juttu ja onnea hyvästä suorituksesta. Uinti taitaa selkeesti olla sun vahvin laji, harmi et se on se vähiten aikaa vievä. En kyllä yhtään tajua, et missä vaiheessa oon muka pyöräilly sun ohi, mut kai sit oon kuitenkin ohi mennyt tulosten perusteella :o Mut sun pyöräily alkaa varmasti sujumaan paremmin kun ehdit tottua pyörään ja matalampaan ajoasentoon ja ajelet lenkkejä. En sit enää bongannut sua juoksun jälkeen sielä maalialueella, vaikka mäkin kyllä koomasin sielä aika kauan ja kävin sielä jääkylmässä suihkussakin, saunassa en uskaltanut käydä, kun sieltä kuului vaan miesten ääniä...

    VastaaPoista
  2. Wow miten hienoa, onnea triathlonistille!!! Nestehukaltahan tuo voimattomuus kovasti kuulostaa? Harmi, että sattui niin helteinen keli!

    VastaaPoista
  3. Kipa, kiitos. Toivottavasti se pyöräily alkaa tosiaan sujua vähän paremmin kun sitä treenailee. Uinti on nyt vahvin noista kolmesta, kun sitä on eniten treenattu. Eiköhän nuo pyöräily ja juoksukin ala sujua kun kilsoja kertyy enenmmän.

    Tea, kiitos paljon. Olen ennenkin huomannut, että hellekelit ovat mulle vaikeita urheillessa. Treenaamalla siitäkin kai pääsee... Ainakin kannustusjoukot viihtyivät hyvin hellekelissä!

    VastaaPoista
  4. So cool! Congratulations on yet another feat to your name.

    VastaaPoista
  5. Oo, hieno kisa sulla ollut ja hyvä raportti ja hieno pyörä. Jee.
    Onnttelut hyvästä kisasta!
    Ja hienot kuvat.

    VastaaPoista
  6. April, thanks!

    Jaanaba, kiitos kiitos. Tänään jo harmittaa toi tosi huonosti mennyt juoksu. Pitää varmaan aloittaa juoksutreenitkin, kun ei juoksematta oikein kulje :)

    VastaaPoista
  7. Onnea onnea uudelle triathlonistille! Itte en ikuna moiseen kykenisi ja arvostan kyllä tommoista suoritusta korkeelle. Juoksuhan on ollut sulla vähemmällä viime aikoina, sitä vähän lisää ja avot :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Laura! Kyllä muuten pystyisit sinäkin, ei se niin kauheen ihmeellistä ole ;)

    VastaaPoista