sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Synttärihaaste

Osuimme oikeaan, kun päättelimme ettei tänään olisi Mäkelänrinteessä iltapäivällä ruuhkaa. Jotkut uintikisat kyllä pidettiin lyhyillä radoilla, mutta nopeiden uimareiden radalle mahtui hyvin uimaan. Pitkästä aikaa uin matkaa, tällä kertaa ensimmäisen kerran neljä kilsaa. Törmäsin nimittäin netissä synttärihaasteeseen, jossa
  1. uidaan ensimmäisen numeron verran jaardeja (x1000). Jaardi on 0,9 metriä, ja pyöristin matkan ylöspäin (jotkut uivat näköjään myös mailin per vuosi...)
  2. pyöräillään vuosien verran maileja (43 vuotta/mailia -> noin 70 km)
  3. juostaan toisen numeron verran maileja (kolme mailia on noin 5 kilsaa)
Uinti on nyt siis tehty, ja muutkin suoritukset olen aikeissa saada plakkariin viikon kuluessa. Uintiin meni aikaa tunti ja parikymmentä minuuttia. Uin ilman taukoja, pari kertaa huuhtaisin vaudissa huurut laseista. Petekin oli radalla ja ui 2500 m.

Aamupäivällä ennen uintireissua siistimme mökillä paikkoja, ja poikamme tienasi kympin öljyämällä ulkokalusteet.

Näin nättiä oli tänä aamuna:

 Menemme mökille taas parin viikon päästä, silloin ei toivottavasti ole enää järvi jäässä eikä luntakaan maassa. On kyllä ehkä vähän liioittelua toivoa avovesiuintikelejä, mutta eihän sitä koskaan tiedä...

Viimeistä päivää 42 v, suussa Pätkis-muffinssia ja kupissa teetä.

4 kommenttia:

  1. Oi miten luksusta saada ulkokalusteiden öljyäjä. Mulla on öljyäminen kans edessä ja mitä nopeammin sen parempi.

    VastaaPoista
  2. Jaanaba, ihanaa luksusta on! Varsinkin nyt, kun en viitti kamalasti kyykistellä. Maalaaminenkin on jäänyt, onneksi voi kuitenkin uida, pyöräillä ja nykyään vähän myös juosta!

    VastaaPoista
  3. En muista, että olisin aiemmin huomannut, mutta meillä on melkeinstä tasan vuosi ikäeroa. Jotta taidat oinas olla sinäkin. Hiukan myöhästyneet synttärionnen toivotukset!
    Ja toivotaan myös,että lumet ja jäät saavat pian auringolta huutia!

    VastaaPoista
  4. Päivikki, oikein päätelty ja kiitos onnitteluista. Ainakin täällä etelässä lumet sulavat nyt hurjaa vauhtia.

    VastaaPoista