torstai 25. elokuuta 2011

Auroran silta

Työmatkareitin loppupäässä on taas pientä hämminkiä, kun Auroran sillan rakentaminen on alkanut. Hieno juttu, että Nordenskiöldinkadun yli pääsee sillan valmistuttua ilman liikennevaloja! Vielä kun keksisi, miten Helsinginkadun liikennevalot Töölönlahden pohjoispuolella voisi kiertää... Niissä joudun pysähtymään ja odottamaan ihan joka kerran tullessa ja mennessä.

Törmäsin hauskaan pikku juttuun ja videoon pyörän pinnoihin kiinnitettävistä led-valoista. Helpottaisi varmaan pyörän näkymistä talvikeleillä! Ei kannata kuitenkaan ihan oikeasti innostua ja alkaa miettiä minkä viestin pinnoihin laittaisi pyörimään - on ne varmaan jossain pykälissä kuitenkin jo keksitty kieltää.

Näin lepoviikolla on ihanan leppoisaa! Eilen kävin pienellä iltalenkillä ja ajattelin nokkelasti vähän oikaisevani pellon poikki polkua pitkin, kunnes se polku loppuikin melkein alkuunsa ja huomasin olevani hyttysten ja nokkosten ympäröimänä. Melko paljon tuli puremia muutaman minuutin aikana, olisi vaan kannattanut juosta vielä vähän pitempää reittiä.

Tour de Helsinki -ilmoittautumisen viimeinen päivä oli eilen. Työnantajani maksaa osallistumisen kolmeen juoksu- tai pyöräilytapahtumaan vuoden aikana, ja laitoin TdH-paperit liikuntavastaavalle vetämään vasta maanantaina. Meinasi tulla kiire, kun laskua ei saatukaan ajoissa maksuun. Laskulle tuli eräpäiväksi 5.9., mutta oikeasti se olikin jo 24.8. Onneksi sain neuvoteltua vähän lisää maksuaikaa ja ilmoittautuminen on nyt kunnossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti