Kävin ystäväni Soilan kanssa suunnistamassa eilen Leppävaarassa. Soila on suunnistanut vuoden päivät, ja meillä molemmilla on vähän pohjaa myös partioajoilta liki kolmenkymmenen vuoden takaa. Mukava iltaliikuntatuokio oli siis luvassa.
Päästyämme kisapaikalle kävimme ensin katsomassa valittavia reittejä. Päädyimme reittiin C, pituudeltaan 3,5 km. Ihannemitta on varmaankin se kaikkein suorin linnuntietä, sillä me kiersimme metsässä lopulta 8,6 km. Aika monta rastiväliä kävelimme vähän pitempää reittiä polkuja pitkin, ja pari pummiakin mahtui joukkoon. Sports Trackerin laitoin päälle kolmisensataa metriä ennen lähtöä.
Kamalaa vauhtia menivät oikeat suunnistajat! Me olimme kuitenkin jo etukäteen päättäneet olla juoksematta. Olin saanut alaselkään aikaisemmin päivällä työmatkapyöräillessä jonkun pienen jumin, joka vähän hidasti vauhtia kun piti varoa askelia liukkailla kalliolla. Lopulta olimme hitaimmat reitin hyväksytysti suorittaneet suunnistajat. Nyt se viimeiseksi jääminen sitten toteutui eikä tunnu missään. Hah!
Karttamerkit ja kompassin käyttö alkoivat vähitellen palautua mieleen, ja Soilan ystävällisellä avustuksella opin käyttämään emittiäkin. Mukavaa oli, eikä se suunnistaminen taida ihan tähän jäädä. Täytyy varmaan hankkia oma kompassi.
Suunnistaminen on kyllä oikeasti hauskaa puuhaa. Mieli virkistyy ja nilkatkin saa kivasti töitä. Ja suunnistuksesta voi tehdä joko vauhtileikittelytreenin tai pk:n, metsässä kävely on rankempaa kuin normaali kävelylenkkeily. Mäkin kävin tänään taas metsässä, enkä eksynyt kertaakaan, ja pummailinkin harvinaisen vähän :)
VastaaPoistaKipa, munkin mielestä juuri se metsässä oleminen on siinä parasta. Leppävaarassa on sellaisia mäkiä, että ihan kävelemälläkin saa sykkeen kohoamaan... Ja löytämisen ilo!
VastaaPoista