sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Kesäpäivä Kettulassa

Sunnuntait mökillä sujuvat nykyään aikalailla saman rutiinin mukaisesti. Aamulla kävelemme kilsan päähän postilaatikolle hakemaan Hesarin. Aamiaista syödään pitkään ja samalla odotellaan teinien heräämistä. Aamupäivällä ehdimme vielä yleensä tehdä jotain pihahommia ennen lenkkiä. Juoksun jälkeen menemme saunaan, uimaan ja syömään. Niin tänäänkin. Järven pintavesi on jo 12-asteista, joten muutaman uintivedonkin pystyi tekemään.

Lenkki oli tänään melko mäkinen 10,4 km kahden järven (Saarnikas ja Kylänalanen) ympäri. Välillä tuntui kuin olisi juossut hiekkalaatikossa, niin pehmeää oli hiekka paikoitellen. Jossain kohdin taas oli tuotu tielle uutta karkeaa soraa. Sykemittari tilttasi kesken lenkin; lakkasi vain toimimasta. Niin on käynyt muutaman kerran aikaisemminkin. Eihän se nyt niin kauhesti normilenkillä haittaa, mutta maratonilla se olisi superikävää.

Veikka Gustafsson sanoi tänään Hesarissa, että sykemittarin käyttö on kuin oman kunnon ulkoistamista laitteelle. Minulle se on kätevä tapa seurata harjoituksen rasittavuutta. Ennen sykemittareita en osannut juosta kuin täysillä. Hitaasti juoksemisen opettelu, nimenomaan sykemittarin avulla, on kyllä ollut kuluneen vuoden tärkein saavutus.

Tänään sattui olemaan kamera taskussa, kun kohtasimme sammakon. Se lymyili kuunliljojen viimevuotisten, jo kuivuneiden lehtien alla.

3 kommenttia:

  1. Aika hassu kommentti Veikalta, oliko mitään perusteluja? Mittarillahan vaan seurataan omaa menoa eikä se tee mitään. Tai voihan sillä ohjata menoa, mutta ei se silti tee mitään. Mulle se on kyllä ehdoton. Ilman sitä tuntuu tosi oudolta juosta. Ei haittaa vaikka oon siitä riippuvainen.

    VastaaPoista
  2. Ei ollut jutussa sen enempää perusteluja, siksi se tuntuikin vähän hassulta.

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä, se Veikan kommentti oli kyllä vähän erikoinen. Minä ainakin olen niiiin riippuvainen Garminista, että ei tosikaan. Sehän on älyttömän mielenkiintoista seurata oman kunnon kohoamista sykkeiden ja vauhtien kanssa.

    VastaaPoista