tiistai 28. heinäkuuta 2009

Terassien maalausta



Eilen aloitettu terassien ja kaiteiden maalausurakka (kuva yläterassilta) jatkui vielä tänään. Edelleen ovat valkoiset kaiteet ja osa ruskeista terassilaudoista maalaamatta toiseen kertaan, ehkä maalaan ne myöhemmin illalla tai vasta huomenna. Saimme hommalle aamulla jotenkin lentävän lähdön, ja maalailu sujui tosi nopeasti. Onneksi tällä kertaa käytössä oli myös varsi, johon pensselin sai kätevästi kiinni. Se säästi aika paljon jalkoja ja selkää.

Maalailun jälkeen lähdin lenkille. Ristiselkä tuntui ekan kilsan ajan vähän kipeältä, mutta onneksi kipu loppui suht nopeasti. Juoksin seitsemän kilsaa, 40 minuttia 23 sekuntia, keskisyke 146. Juoksu tuntui taas niin paljon paremmalta kuin sunnuntaina, mikä saattoi kyllä johtua sopivasta lämpötilasta (+20). Lenkin jälkeen tein vielä pari kierrosta lihaskuntoliikkeitä nurmikolla.

Metsässä on niin paljon mustikoita, ettei oikein tiedä mistä alkaisi poimimisen. Eilen tein piirakkaa, tänään muffinsseja. Niin paljon on lomalla leivottu, että sokeria ja leivinjauhetta pitää käväistä hakemassa lisää Sammatin uudistuneesta Salesta. Villivadelmatkin alkavat jo punertaa - mitäköhän kivaa niistä tekisi?

Posted by Picasa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti