lauantai 2. lokakuuta 2010

Selkä vaivaa

Eilen perjantaina kävimme Peten kanssa HelTrin kuntopiirissä Oulunkylässä. 35 sekkaa per liike ja kolme kierrosta, siinä se. Lopussa vielä pidot paranivat, kun lankussa pysyttiin puolitoista minuuttia ja sivulankuissa 45 sekuntia. Dynaamista lankkua tehtiin samoin puolitoista minuuttia, ja lopussa kokeiltiin vielä uutta liikettä, jossa nostettiin lankussa käsiä vuorotellen. Kuntopiirin jälkeen oli taas kova kiire kotiin, suihkuun ja mökille. Jopa niin kiire, että ruokakori jäi keittiön pöydälle. Onneksi sentään kaupasta hankitut kassit tulivat mukaan ja ruokaa on riittävästi.

Äitini ja miehensä tulivat käymään tänään. Laitoin Sports-Trackerin päälle, kun kävimme sienimetsässä. Aika päämäärättömältä näyttää tuo sienten etsintä näin jälkikäteen. Onneksi tulos oli kuitenkin hyvä, ja suppilovahveroita, kantarelleja ja mustia torvisieniä löytyi runsain mitoin.

Tätä kuvaa katsellessa tajuan kyllä, miksi selkäni nyt kipuilee...  Ensin luulin, että syynä ovat muutamat kiertoliikkeet eiliseltä, mutta ehkä puolentoista tunnin kyykistely on oikeampi syy sittenkin.

Tasapainoilua

Näkymä yläterassilta.
Illalla kävimme Peten kanssa vielä kävelemässä pienen 6,5 kilsan lenkin läheisen järven ympäri.

Auringonlasku.

Sammalta ja jäkälää.
 

3 kommenttia:

  1. HIeno sinä sieni-ihminen. Juu ei varmasti ole kovin monelle selkävaivaiselle kovin hyväksi tuo kyykkiminen. Hö.
    Kyllä näinä päivinä on niin hienon syksyistä.

    VastaaPoista
  2. Aina sen unohtaa, kun innostuu... Täytyy jatkossa OIKEASTI pitää mielessä se selkä. On tosi hienot värit nyt kyllä. Huomenna otan kameran mukaan aamuiselle 2 km Hesarin-hakukävelyllekin.

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia! Pidä huolta selästäsi.

    VastaaPoista