Kilpailemisesta

Opiskeluaikoina minulla oli ystävä, jonka kanssa tunsin koko ajan olevani kilpailuasetelmassa. Hän tuntui vertailevan tuloksiamme ihan jatkuvasti. Hassuinta oli, kun yo-kirjoitusteni tulosten tultua hän onnellisena totesi, että nyt hänellä ja poikaystävällään on yhtä paljon älliä kuin minulla ja Petrillä. Hän oli siis onkinut tietoonsa jo silloin ihkauuden poikaystäväni (nykyisen aviomieheni) tulokset ja laskenut saamamme laudaturit yhteen. Se tuntui minusta silloin todella omituiselta. Ehkä hän oli iloinen, kun määrittelemällä kilpailun pariskuntien väliseksi pääsi kanssani somasti tasatulokseen.

Vertailuintoinen ystäväni tuli taas mieleeni, kun mietin sitä miksi haluan kilpailla triathlonissa. Eikö olisi vain helpompaa treenata ja seurata oman vauhdin kehittymistä ihan itsekseen? Miksi vertailla muihin? Miksi maksaa satoja euroja osallistumisesta, majoituksesta ja matkoista kisoihin, jos ei siitä sittenkään nauti? Kaikkein pahimmalta tuntuu se jännitys ennen kisaa, kun mielessä pyörii tuhat ja yksi murehdittavaa asiaa. Yhden tällaisen demonin olen jo selättänyt, kun pari vuotta sitten jäin viimeiseksi seuran keväisessä duathlonissa. Ei se jumbona oleminen tuntunutkaan niin pahalta kuin etukäteen ajattelin. Muut vain olivat nopeampia.

Suurin syy kilpailemiseeni on varmasti se, että jotain tiettyä kilpailua tai muuta tavoitetta varten treenaaminen tuo ihan mielettömästi motivaatiota. Melkein joka treenin aikana ehdin miettiä jotain tiettyä tulevaa kilpailua, ja sitä että kaikki treenaaminen kehittää ja vie minua eteenpäin. Samalla haluan todistaa itselleni, että treenaamalla säännöllisesti ja kurinalaisesti pystyn saavuttamaan itselleni asettamani tavoitteet. Kilpailuista jää jotain pysyvää, useimmiten hienon kokemuksen lisäksi ainakin se loppuaika.

Kiskossa 2012.

Tavoitteiden asettamisessa olen ollut hyvin maltillinen: pyrin ensi vuonna parantamaan aikaisempia tuloksiani. Itse asiassa en ole asettanut itselleni edes mitään absoluuttisia aikatavoitteita vaan kaikki pienetkin parannukset ovat tervetulleita. Treenivauhtien mukaan yritän toki arvioida mahdollista loppuaikaani eri kisoissa, mutta en lähde tavoittelemaan jotain tiettyä aikaa uinti-, pyörä- tai juoksuosuudella. En odota, että saisin kisapäivänä itsestäni irti enemmän kuin parhaissa treeneissä, vaan olen tyytyväinen kunnon mukaiseen suoritukseen. Tavoittelen siis omaa parasta kokonaissuoritusta, niin kliseiseltä kuin se ehkä kuulostaakin.

Ihan ensimmäisessä triathlonkisassani Kiskossa 2010 ehdin jo kokeilla sitä, miltä tuntuu kun ui täysiä ja loppukisan ajan yrittää vain selviytyä maaliin. Silloin uinti oli minulla vahvin kolmesta heikosta lajista, enkä osannut jakaa voimiani oikein. Kisan voittaja tuli maaliin, kun minä vasta laitoin lenkkareita jalkaan. Ei loppuaikani paremmalla voimien jakamisella varmaankaan montaa minuuttia olisi parantunut, mutta ehkä juoksuosuudella ei olisi tuntunut ihan niin pahalta.

Kisojen jännittäminen tuntuu siksikin niin oudolta, kun en koskaan kilpaile sijoituksista edes ikäluokassani, puhumattakaan kisoista joissa kaikki kisaavat samassa sarjassa. Suoritukseni tai sijoitukseni jossain kisassa tuskin edes kiinnostaa muita kuin minua itseäni. Vaikka näin järkeilen jännittämisen oleven ihan turhaa, en silti tunne pääsevän siitä kokonaan irti. Olen kyllä ollut huomaavinani, että jonkin verran kisajännitys on vähentynyt kilpailukokemuksen karttuessa.

Kaikki jännitys laukeaa onneksi heti lähtölaukauksen jälkeen, ja yleensä itse kilpailussa olen jo paljon paremmalla mielellä tekemässä sitä mistä todella paljon tykkään. Olen tainnut jäädä koukkuun siihen hienoon ja onnelliseen fiilikseen, joka tulee viimeistään pian maaliintulon jälkeen. Sen takia kannattaa ehkä vähän jännittääkin ja altistua vertailuille.

Kinkunsulatusravia

Jouluaaton puolimaratonin lisäksi ehdin keskiviikkona ajaa trainerilla ja torstaina aukesi onneksi jo Märskykin. Siellä oli yllättävän paljon porukkaa, onneksi kuitenkin lähinnä lapsiperheitä lasten altaalla. Uintiradoilla oli ihan kivasti tilaa ja tuttuihinkin törmättiin! Muuten jouluviikko on mennyt mukavissa joulupuuhissa, herkkuja syödessä ja lepäillessä. Keli vaan on ollut melko kehno, ihan kuin mitään muuta ei olisikaan kuin sateista ja harmaata, kosteaa ja lauhaa talvisäätä. 

Täänään kävimme miehen ja pojan kanssa juoksemassa "Kinkunsulatusravin", vajaan kuuden kilsan testijuoksun Pirkkolassa. Ihan maksimeita ei tänään ollut tarkoitus lähteä repimään, kun alla oli jo vähän muutakin rasitusta. Porukkaa tuli viivalle muutama enemmän kuin viime kerralla marraskuussa. Valitettavasti puhelimessani (Lumia 800) on niin huono kamera, etteivät mitkään kuvat meinaa onnistua. Tämäkin on vähän epätarkka:

Juoksuseuraa.

Juoksin yhden lämmittelykierroksen ennen juoksun lähtöä tasan klo 11. Heti lähdön jälkeen jäin porukan hännille ja siinä rupatellessa (muut enemmän, minä vähemmän) meni ensimmäinen kierros. Syke oli melko korkealla, mutta toisella kierroksella juoksu alkoi tuntua jo vähän paremmalta. Vauhti tosin hieman hidastui. Loppuaika oli omalla kellolla 32:02, reilun minuutin hitaampi kuin kuukausi sitten. Nyt alkaa tuo kierros jo pikkuhiljaa tulla tutummaksi, ja sen juokseminen tuntuu sen myötä vähän helpommalta, kun tietää mitä on odotettavissa.

Juoksun jälkeen kävimme omalla porukalla Pirkkolassa uimassa. Tilaa riitti, melkein koko ajan saimme uida yhdellä radalla keskenämme. Mukana oli pullarit ja lättärit. Pojallani on jo niin isot kädet, että juniorikokoiset siniset peruslättärit näyttivät hänen käsissään ihan hölmön pieniltä, pitää varmaan ostaa isommat seuraavia treenejä varten. 

Jouluaaton reippailut

Kävimme tänään Peten ja pojan kanssa juoksemassa Paloheinämaratonilla puolikkaan. Paloheinässä järjestetään maraton lähes joka viikonloppu, tänään jo 202. kerran. Eka lähtö oli klo 7:30, me olimme sopineet parin seurakaverin kanssa lähtevämme puolikkaalle klo 8:30, jotta ei tarvitsisi herätä ihan niin aikaisin.

Kun pääsimme paikalle, oli siellä jo homma täydessä käynnissä: lähtö/huoltopaikalla hyvä tunnelma, lämmintä urheilujuomaa, vettä, banaania, rusinoita, kakkua ja joululaulut soimassa somasti taustalla. Vähän aikaa odotimme kavereita ja sopivaa lähtöaikaa, ja sitten mentiin. Puolikas juostiin neljänä lenkkinä melko tasaisella valaistulla reitillä. Vähän tuli Joroisten juoksulenkki mieleen! Aina kierroksen alussa pysähdyimme hetkeksi juomaan, ennen viimeistä kierrosta otin lisäksi yhden geelin ja vettä.

Huoltopiste.

Juoksukeli oli hyvä. Viime vuonna samaan aikaan oli kuulemma tullut lunta oikein reippaasti, nyt sitä ei näkynyt yhtään missään ja lämpötilakin oli reilusti plussan puolella. Ekan kierroksen jälkeen näimme, miten auringonnousu värjäsi taivaan punaiseksi, pellonreunassa tuntui aika ajoin kova tuuli. Nyt ei kisattu, vaan juostiin rennosti peruskestävyyssykkeillä parin kilsan loppukiriä lukuunottamatta. Toisilla vaan on se pk-vauhtikin kovempaa kuin toisilla, ja onneksi mukavaa juttu- ja juoksuseuraa löytyi hitaammallakin vauhdilla. Loppuaikani oli 2:10:47, kaikki tulokset löytyvät täältä.

Maaliin tultuamme kiittelimme vuolaasti järjestelyjä. Onpa upeaa, että joku viitsii järjestää juoksutapahtuman vaivojaan säästämättä viikosta toiseen; lämmittää mehut aamuvarhaisella, roudata paikalle kaiken tarvittavan kisanumeroita myöten, kilkutella kellolla kaikki oikeaan aikaan viimeiselle kierrokselle, huolehtia ajanotosta, laittaa tulokset samana päivänä nettiin jne jne. Kisatunnelma oli erittäin hyvä, ja ensikertalaisenkin oli helppo tulla mukaan.

Kirjekuori puolikkaan maaliintulijoille.

Odotukset ylittyivät reilusti viimeistään, kun maaliin tultuamme saimme kaikki pienen punaisen kirjekuoren, jonka päällä oli hyvän joulun toivotukset ja sisällä pari After Eight -suklaapalaa ja savinen Paloheinä-maraton -tähti. Huippua! Tuhannet kiitokset järjestäjille, varmasti tulemme uudestaankin juoksemaan Paloheinään! Ja tulkaa muutkin!

Mukavaa joulua joka torppaan!

Pyörätestiä

Jo eilen kuntopiirissä yritin ottaa vähän kevyemmin, kun ohjelmassa oli tänään Wattbike-testi: 20 minuuttia niin kovaa kun jaksaa. Lähdimme heti aamiaisen jälkeen Peten kanssa työpaikan salille. Siellä on yksi Wattbike ja viikonloppuisin saa mukaan ottaa yhden vieraan. Jo matkalla tuli sellainen hassu olo, että pitääkö sitä nyt tosiaan tänään puskea itsensä ihan äärirajoille. Vähän jännittikin, kun muistin hyvin miten pahalta testi tuntui maaliskuussa kun sen viimeksi tein.

Salilla oli aika hiljaista saapuessamme, ja Pete alkoikin heti säätää pyörää sopivaksi omaa testiään varten. Peten ajaessa lämmittelin ja venyttelin vähän selkää. Olin just venyttelemässä jalkoja, kun huomasin, että nyt hän sieltä pyörän päältä katselee, että missä se vaimo oikein on. Alkoi varmaan jo wattien tuotanto tuntua jo aika pahalta. Menin sitten siihen viereen kannustamaan loppuajaksi. Aikaa oli siinä vaiheessa jäljellä seitsemän minuuttia. Lopulta hänen tuloksensa oli pari wattia heikompi kuin maaliskuussa. 

Sitten olikin mun vuoro. Huhhuh jo etukäteen. Pienet säädöt ajoasentoon, hikipyyhe ja vesipullo paikalleen ja sitten vaan ajelemaan. Ihan alkuun pyörittelin kampia kevyesti ja etsin sen sopivan vasteen pyörään, jolla kadenssi pysyy yli 90:n ja watteja tulee sopivasti, noin 170-180. Pian olikin kaikki jo valmista itse testiä varten. Edelliskerralla ajoin alun aika varovaisesti ja pyrin nostamaan tehoa loppua kohden. Tällä kertaa pyrin ajamaan mahdollisimman tasaisella teholla.

Ajon aikana seurasin jatkuvasti keskiwatteja ja jonkin verran myös sykettä. Nyt ei ollut musiikkia korvissa, kun olin unohtanut iPodin kotiin enkä saanut salin radiota toimimaan. Viiden minuutin ajon jälkeen kasassa oli sopivat 181 W. Siitä eteenpäin pyrin vain pitämään tason siinä ja aina viiden minuutin välein oli tosi iloinen, että olin ensin puolivälissä ja sitten ajanut jo 3/4 koko testistä. Loppua kohden alkoi olla vähän tukalampaa, mutta luottokannustajani tuella jaksoin painaa loppuun saakka. Siitä oli paljon hyötyä, että Pete vieressä sanoi montako minuuttia ja lopulta sekuntia on jäljellä ja tsemppasi, että vielä tulee hyviä watteja.

Testin jälkeen piti vähän tasoittaa sykettä ja hengitystä lattialla maaten:

Testin keskiwatit olivat ihan samat kuin viimeksi: 181 W, kadenssi 96.

Testin jälkeen kävimme Märskyssä uimassa. Kunnon materialistien tapaan meillä oli tietenkin mukana räpylät, pullari ja lättärit, ja kaikkia käytettiin sen vajaan tunnin aikana jonka altaassa viihdyimme. 

Joulujuoksu 2013

Juoksijat. Kuva: Kati L.

Osallistuin eilen Pelastakaa lapset Joulujuoksuun Leppävaarassa. Porukan oli kutsunut kokoon Kondis kohilleen -yhteisön Kati. Juoksulla kerätään rahaa Pelastakaa Lapset -järjestön tukiperhetoimintaan. Tukiperheet auttavat vaikeaan tilanteeseen joutuneita perheitä selviytymään ja jaksamaan vaikeiden aikojen yli. 20 euron lahjoituksella lapsi voi viettää yhden päivän tukiperheensä luona. Juoksun osanottomaksu, vähintään juuri tuo 20 euroa, maksettiin netissä. Samasta paikasta sai tulostettua myös juoksunumeron, joka oli kaikilla sama: 912. Suomessa on juuri niin monta tukiperhettä jonottavaa lasta.

Heijastinten kiinnitysten ja muiden jouluiseen pukeutumiseen liittyvien pikku askareiden jälkeen lähdimme juoksemaan Leppävaaran urheilupuiston suuntaan. Lähdin hitaampaan porukkaan, jonka tavoitteena oli juosta noin kahdeksan kilometriä hitaasti; Leppävaaran 5,4 kilsan lenkki plus siirtymät. Juuri ennen lähtöä tapasin naisen, jonka kanssa olimme samassa maratonkoulussa viisi vuotta sitten. Hänen kanssaan jutellessa ja kuulumisia vaihtaessa lenkki menikin kuin huomaamatta.

Illan päätteeksi kokoonnuimme terveysaseman aulaan juomaan glögiä ja nauttimaan Katin espoolaisilta yrityksiltä hankkimia herkkuja. Niitä riitti kaikille kotiinviemisiksikin. Tosi mukava ilta, josta jäi oikein hyvä mieli monella eri tavalla.

Maastossa

Eilen sunnuntaina kävin maastopyörälenkillä. Ajattelin tällä kertaa tutustua Leppävaaran mäkisiin maisemiin ja ehkä vähän myös polkuihin. Tälle pyöräretkelle otin mukaan pienen pullon urheilujuomaa ja ajoin Lepuskiin vähän pitempää reittiä Ruukinrannan kautta. Maassa oli pari senttiä lunta, ja lämpötila nollan vaiheilla.

Meiltä on Leppävaaran urheilupuistoon vain nelisen kilsaa matkaa. Siellä on jo uimahallin peruskorjaus ja uuden maauimalan rakentaminen hyvässä vauhdissa. Paljon oli maata myllätty ja väliaikaisia reittejä kevyelle liikenteelle tehty. Valmista pitäisi olla parin vuoden kuluttua.

Leppävaarassa oli aika mukavasti hiihtäjiä lyhyellä ladulla. Ladun olemassaolo sinänsä ei ollut yllätys, mutta sen pituus ehkä kuitenkin. Hiihtäminen näytti niin kivalta, että vähän aikaa jo ehdin miettiä tuliko sittenkin valittua väärä laji pk-lenkiksi.

Latua!

Oli se pyöräilykin onneksi ihan mukavaa, kun pääsin ajelemaan metsän keskelle. Ajoin lähes suoraan pohjoiseen sorateitä pitkin. Liukasta tuli vasta vähän pienemmillä poluilla. Yhdessä kaltevassa kohdassa pyörä lähti yllättäen alta ja kellahdin kumoon. Ei onneksi sattunut eikä kukaan nähnyt.

Vasta kun katsoin reittiä kotona Movescountista tajusin, miten hyvin tätä kautta olisi päässyt ajamaan entiseen työpaikkaani Vantaan Koivuvaarassa. Silloin ajoin aina autoteiden vieressä kevyen liikenteen väylää Leppävaaran ja Lintuvaaran läpi. Reitti oli varmaan lyhyin, mutta siinä oli paljon vaarallisia risteyksiä, joihin piti jarrutella. Tämä metsäinen reitti olisi ollut paljon mieluisampi, mutta jäi silloin löytymättä.

Kotiin päin ajellessa poikkesin parille polulle. Parikin senttiä lunta saa metsän näyttämään ihanan talviselta. Niin paljon oli korkeuseroja, että usein oli vaikea päästä takaisin pyörän päälle, jos kerran oli jo joutunut jalkautumaan.

Talvinen metsä.

Ruuhkaa

Aikaisemmin tällä viikolla olin jo pakannut sisäpyöräilykamppeet ja iPodin reppuun voidakseni ajaa treenini työpaikan Wattbikella. Kävi kuitenkin se, mitä olen jo pitempään ounastellut: Wattbike oli varattu kun pääsin kuntosalille työpäivän jälkeen. Meillä on töissä pari ihan oikeaakin pyöräilijää, ja toinen heistä oli juuri alkanut ajaa sillä omaa treeniään. Kysyessä selvisi, että siinä menisi vielä noin tunti.  Eipä siinä auttanut muu kuin laittaa pitkät trikoot jalkaan ja lähteä maastopyörällä kotiin, kun en halunnut jäädä kuntosalille tunniksi odottelemaan.

Työmatka toimi kunnon lämmittelynä, ja pääsin kuin pääsinkin kotona ajelemaan trainerilla. Piti oikein sopia kotona vuorot, kun meillä kaikilla taisi olla samankaltaiset treenisuunnitelmat. Kaikki kolme pyörää on meillä sisällä jo valmiiksi, joten vaihto sujuu melkein lennosta. Kamalan myöhään ei meillä kuitenkaan ajeta, sillä ääni taitaa kuulua naapuriin saakka ainakin jollain tavalla.

Perjantaina pidin vapaapäivän. Aamuisen traineritreenin jälkeen kävelin Leppävaaraan hakemaan autoa, jotta voisin viedä sykemittarin Suunnolle huoltoon. Mittari ei ole näyttänyt oikeaa sykettä Rantamaratonin jälkeen, ja olen ollut tosi saamaton sen korjauttamisessa. Olen varmaan vain ajatellut, että se jotenkin itsestään korjaantuisi. No ei ole korjaantunut, ja viime aikoina sykkeen sijaan se on näyttänyt vain viivaa. Nyt oli hyvä hetki hoitaa sykemittarikin kuntoon. Tammistossa pääsin tiskille lähes jonottamatta ja vika löytyi sykevyöstä heti ensikokeilulla. Sain tilalle samantien uuden. Sujuvaa ja erittäin ystävällistä oli huollon palvelu Suunnolla. Jos jotain kremppaa tulee mittariin, taidan seuraavallakin kerralla käydä samantien itse paikan päällä.

Pääsin kokeilemaan mittaria heti illalla seuran kuntopiirissä. Pari hassua sykepiikkiä siinä pomppiessa tuli, mutta tänään lyhyellä juoksulenkillä mittari tuntui toimivan ihan luotettavasti.  Toivotaan, että sama hyvä vire jatkuu.

Pukinkonttiin

Luettuani Kauramoottorin kirjeen joulupukille jäin miettimään, mitä itse toivoisin saavani tai mitä voisin antaa lahjaksi triahtlonia harrastavalle perheenjäsenelle tai ystävälle. Näitähän oli tosi kiva miettiä! Ajattelin, että itse varusteisiin liittyviä juttuja on vähän hankalampi ostaa lahjaksi sen tarkemin tietämättä mitä lahjansaaja toivoo, joten keskityin enimmäkseen muihin kuin itse triathlonvarusteisiin.

Safer Swimmer. Ostimme Peten kanssa tällaisen loppukesästä. Isoon malliin sopii aika paljon tavaraa, enää ei tarvitse pelätä, että joku varastaa auton avaimet tai lompakon sillä aikaa kun olemme uimassa avovedessä. Kelluva oranssi pallo auttaa myös veneilijöitä huomaamaan meidät paremmin vedessä, erityisesti Seurasaaren ympäri uidessa sellaista olen joskus kaivannut.

Domestique-kirja. Ainakin yksi kirja pitää paketeista aattona löytyä, ja tämän ammattilaispyöräilijän elämästä kertovat opuksen haluan lukea seuraavaksi. Kirjoittaja on Christoffer Wegeliuksen poika Charly Wegelius.

Triahtlonreppu. Kampetta triathlonistilla on paljon, ja mikä onkaan mukavampaa kuin reppu, jossa on  oma paikka ihan kaikelle.

Uintikurssi. Tätä ei varmaankaan tarvitse perustella? Jos ei koko kurssia, niin entäpä edes pari pikku yksityistuntia?

Hiuspanta. Nyt kun hiukset kasvavat, ne tuntuvat vähitellen olevan jo tiellä. Näitä Etzyn pantoja näin jossain kehuttavan, ja niissä lukeekin "no-slip". Pitäisi siis pysyä paikallaan liukkaissa ja ohuenlaisissakin hiuksissa.

Yaktrax. Tällaiset tilasin eilen itselleni. Ajattelin kokeilla, josko voisin välttää uusien (nasta)lenkkarien oston ja pärjätä tämän talven juoksutreenit tällaisella liukuestesysteemillä. Kerron tarkemmin kokemuksista, kun saan kokeiltua miten juoksu sujuu.

Vedenpitävä kamera. Olen monta keraa avovesiuintireissulla kaivannut kameraa. Vaikkei Suomen sameissa vesissä veden alta kovin kummoisia kuvia saisikaan, niin sitten ainakin pinnalta uintikavereista ja maisemista.

Nirvanan pyörämatka. Sille rakkaalle, jolla on jo kaikkea. Tai vaikka itselle. Omalla toivelistalla tämä on tosin vasta keväälle 2015. Tulevan talven lomapäivät ja -rahat on jo allokoitu hiihtomaisemiin.

RoadID. Hyvä olla ranteessa tai kaulassa, jos vaikka jotain sattuu juoksu- tai pyörälenkillä.

RoadID, jossa omat henkilötiedot ja lähiomaisen puhelinnumero.

Onko joululahjojen ostaminen sinusta helppoa? Mitä lisäisit triathlonistin toivelistalle?

5 asiaa, jotka opin tällä viikolla

Tämä on ollut tosi mukava viikko. Olen käynyt sekä fysioterapeutilla että osteopaatilla ja saanut lisäksi tehtyä kaikki treeniohjelmassa mainitut jumpat. Viikon treeni #6 tosin muuttui juoksusta  kävelyksi. Perustelin tätä itselleni niin, että sen pitikin olla palauttavaa.  Kävelyä en kuitenkaan oikeasti laske treeniksi, joten jätin sen tunnin merkkaamatta Movescountiin.

Aikaisemmin sain treenit viikonpäiville ripoteltuina, mutta nyt uudessa mallissa saan listan kaikista viikon treeneistä tärkeysjärjestyksessä. Se on parempi systeemi, sillä nyt voin itse suunnitella mitä teen ja milloin. Ja jos jotain pitää jättää tekemättä, niin mieluummin jotain sieltä listan häntäpäästä.

Koska tykkään tehdä listoja, tässä siinä muodossa muutama opittu asia kuluneelta viikolta:

1. 1000 metrin matkan laskeminen uidessa on yllättävän vaikeaa. Tiistaina ohjelmassa oli tonnin testiuinti, mutta uin vahingossa 1100 metriä tai jotain sinne päin. Movescountin datasta laskeskelin illalla, että todennäköisesti hieman alle 18 minuuttia oli oikea aika. Niin kauan menee hyvin, kun ajatus ei lähde harhailemaan ja toistan aina käsivetojen tahdissa uituja metrejä 100-125-150 jne. Aina jossain vaiheessa mieli kuitenkin vaeltaa muualle, ja sitten pitää ottaa laskelmat taas varman päälle ja aloitan uudelleen väärästä kohdasta. Ja mikä ihme siinä on, että testit aina jännittävät?
2. Punttisalillakin voi (ehkä) viihtyä. En jostain syystä koe paikkaa omakseni, mutta tällä viikolla viihtymistä edesauttoi se, että sain alkulämmittelyksi juosta Esport Arenan (tai oikeammin Ratiopharm Arenan) sisäradalla 15 minuuttia. Itse treenin kesto oli 45 minuuttia, ja siinä piti pysyä tiukasti, sillä tyttäremme odotti meiltä kyytiä kotiin Arenan kahvilassa. Oli kiva tietää, että viimeistään varttia vaille pitää lopettaa. Olen joskus muissakin epämieluisissa hommissa käyttänyt munakellotaktiikkaa: päätän jo etukäteen kauanko hommaa teen ja lopetan kun aika on kulunut. Joskus käy niinkin, että alkuun päästyään ei malta lopettaa. Ei kuitenkaan toistaiseksi kuntosalilla.
3. Vaikka väsyttää, kannattaa lähteä treenaamaan. Se oikeasti virkistää. Totesin tämän melkein joka päivä tällä viikolla. 
4. Vaikka suurin osa vuorokaudesta on pimeää, valo on tosi upea silloin, kun aurinko paistaa tai edes kurkistaa pilviverhon takaa. Mökillä lauantaina harmitti, ettei kännykällä saanut kunnon kuvia. Pitänee ottaa järjestelmäkamera ahkerampaan käyttöön.
5. Pitkät viikonloput ovat tosi kivoja! Olen päättänyt pitää ylityövapaita vuoden kaksi viimeistä perjantaita. Nyt on jäljellä vain kahdeksan työpäivää ennen reilun viikon mittaista joululomaa!

Mökillä keskellä päivää.

2014

Alkavalla viikolla piti hetkeksi pysähtyä miettimään ensi kauden tavoitteita. Aloite tähän tuli Jupikselta, joka tekee minulle harjoitusohjelman. Kaikissa kisoissa on sama tavoite: hyvävoimaisena maaliin omalla ennätysajalla. Joskus on kyllä tuntunut vähän epävarmalta ja oudoltakin olla samalla lähtöviivalla parikymmentä vuotta nuorempien kilpaurheilijoiden kanssa. Sitä alkaa väkisinkin miettiä, että miksi oikein olen täällä ja varsinkin tässä seurassa. Lähtölaukauksen jälkeen ne ajatukset onneksi väistyvät pian taka-alalle ja mielen valtaa kisaamisen ilo.

No, tulevan kesän kohokohdat ovat tässä:

1. Joroinen, puolimatka 19.7. Ehdottomasti kauden päätavoite on tehdä uusi henkilökohtainen enkka Joroisilla ja nauttia samalla hienosta triathlonfiiliksestä. Joroisissa kisaamme koko perheen triathlonjaoksen voimin.
2. Tahko triahtlon, puolimatka 16.8. Ensimmäisen kerran järjestettävä kilpailu, jonka pitäisi ainakin logistisesti olla helppo, kun kaikki tapahtuu Tahkolla. Jännä päivä muutenkin, kun Petri kisaa samana päivänä Kalmarissa.
3. HCR, puolimaraton 10.5. Olisipa kiva parantaa aikaa puolimaratonilla heti kauden alkajaisiksi! Ainakin matka on ensi vuonna todella tarkkaan mitattu tämänvuotisten stiplujen vuoksi. Paljon juoksijoita, hyvä tunnelma ja kaunis reitti jonka päätteeksi juostaan maaliin perinteikkäälle Olympiastadionille.
4. Kisko, perusmatka 28.6. Ensi kesänä pääsen toivottavasti Kiskoon kisaamaan jo viidettä kertaa peräkkäin. Kisko oli vuonna 2010 ihka ensimmäinen kunnon triathlonkisani, ja siksikin paikka on minulle erityisen tärkeä. Jos muistan oikein, siellä on useimmiten ollut todella kuuma ja aurinkoinen sää.
5. Sääksi, perusmatka 14.6. Mukava kisa sopivan lähellä heti alkukaudesta; kirkasta, viileää vettä,  mukavia maisemia pyörällä ja varsinkin juoksuosuudella.
6. syksyn maraton. Rantamaratonilla tai Vantaalla sitten maratonennätyksen kimppuun. 

Kiskossa pojan kanssa 2012.

Näiden lisäksi osallistun HelTri Cupin osakilpailuihin mahdollisuuksien mukaan. Niiden aikataulua ei vielä ole julkistettu, mutta eiköhän se pian ilmesty seuran verkkosivuille. Kesäkuussa on todennäköisesti melkoisen paljon sporttailukiireitä.

Vähän enemmän aikaa meni siihen, kun piti vielä pohtia kehityskohteita ja/tai huolenaiheita. Ei siksi, etteikö niitä olisi, vaan että mitkä ovat ne tärkeimmät. Pari ensimmäistä kehityskohdetta liittyy pyöräilyyn. Ensi kevään ja kesän aikana haluan saada ajoasennon viilattua mahdollisimman hyväksi niin, että ajaminen on mahdollisimman rentoa. Pingottamalla ei pyörälläkään etene eikä jäkittämällä happi kulje. Kysymys on pienistä asioista, todennäköisesti vain muutamista milleistä.

Aion myös ajaa enemmän itsekseni, haluan tuntea vastatuulen kasvoillani! Nythän olen siltä piilotellut ja usein peesaillut jonkun vahvemman pyöräilijän takana. Yksin ajellessa on myös helpompi varmistaa, että ajan riittävän alhaisella sykkeellä. Isomman porukan hännillä jojoillessa  rasitus nousee helposti liian korkealle. Hyvään pyöritykseen aion kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota, varsinkin ylämäissä. Jospa ne sitten nousisivat ensi kesänä vähän kevyemmin.

Melkein maalissa Sääksissä 2012

Uinnissa suurin haasteeni on parempi suunnistaminen avovedessä. Lyhin reitti paras reitti! Uskon, että hyvällä suunnistamisella on helpompi voittaa aikaa kuin kehittämällä uintitekniikkaa, vaikka siinäkin on toki edelleen paljon tekemistä. Tässä on taustalla tietysti muisto viime vuoden Joroisten kisasta, kun takasuoralla huomasin olevani ihan totaalisen sivussa reitiltä. Kyllä kai jäiden pikaista sulamista ensi keväänä voi toivoa jo nyt, ennenkuin järvet ovat edes jäätyneet?

Ensi kesän kahdessa puolimatkan triathlonissa ja pitkissä treeneissä ennen niitä on erittäin hyvä mahdollisuus testata kisaa edeltävää tankkausta ja energiansaantia kisan aikana. Haluan löytää sen minulle sopivimman yhdistelmän urheilujuomaa, vettä ja geelejä. Pitäydyn todennäköisesti jo tutuissa hyviksi havaituissa juomissa ja geeleissä, lähinnä kyse on niiden määristä ja ajoituksesta. Pyörässäni on nyt kolme pullotelinettä, ja se riittää puolimatkalle ihan hyvin.

Kiskossa 2013 melkein koko pethe.

Isoja kalustopäivityksiä tai -hankintoja minun ei tarvitse ensi kesää ajatellen tehdä. Onneksi, sillä onhan tässä viime vuosina aika paljon kaikkea rompetta hankittukin. Pyörä on hyvä, samoin juoksukengät. Kisa- ja harjoitteluvaatteitakin on ihan riittämiin. Märkäpuku kestää sekin varmaan vielä yhden kesän avovesiuinnit, vaikka pieniä reikiä kainalossa onkin. Pyöräilykengät ovat vähän siinä ja siinä; kyllä niillä vielä yhden kesän varmaan ajelisi, mutta ne voisin ehkä päivittää.

Kevyet hiilikuituvanteet pyörään olisivat tietysti kivat ja hyvännäköiset ja ajo niillä pehmeää, mutta en minä niitä ihan oikeasti tarvitse. Ehkä sitten 2015.

Raastoa Pirkkolassa

Välillä on ihan hyvä testailla, miten suuntaan juoksukunto on kehittyy. Se minulla oli tänään mielessä, kun ajoimme Peten ja Aten kanssa Pirkkolaan yhdeksitoista. Tarkoitus oli juosta kaksi kertaa Pirkkolan kolmonen (2930 m) omalla ajanotolla. Tapahtumaan oli tulossa muitakin Helsinki Triathlonin jäseniä, facebookissa oli tälle raastolle ihan oma tapahtumakin. Etukäteen tunnelmat olivat vähän ristiriitaiset; toisaalta oli kiva lähteä juoksemaan ja toisaalta vähän jännitti, että miten pahalta se taas tuntuisikaan.

Tulimme paikalle sen verran aikaisin, että ehdimme hölkätä reitin ympäri kerran ennen lähtöä. Joku ystävällinen oli maalannut jäätyneeseen hiekkaan keltaiset nuolet reitin merkiksi, joten eksymisen vaaraa ei ollut. Palatessamme lämmittelykierokselta lähtöpaikalle sinne oli tullut muutama muukin juoksija.

Lämmittelykierroksen loppupuolella.

Tasan yhdeltätoista lähdettiin liikkeelle. Ensimmäisellä kierrokselle juoksin pitkään samaa vauhtia yhden suunnistajamiehen ja nuoren naisen kanssa. Suunnistaja jaksoi puhella ja olla sosiaalinen, harmikseni minulla oli syke jo sen verran korkealla että pystyin keskittymään kunnolla vain juoksuun. Pyysin tätä jossain vaiheessa myös anteeksi. Suunnistaja kiristikin tahtia hieman ennen toisen kierroksen alkamista ja meni menojaan. Samaa vauhtia juossut nuori nainen kertoi juuri parantuneensa flunssasta ja siksi jättävänsä toisen kierroksen väliin.

Toiselle kierrokselle lähdettäessä poikani Atte juoksi reilut 100 metriä edelläni. Päätin etten anna välimatkan kasvaa. Yllättäen se alkoikin lyhentyä, ja pitkän ylämäen päättyessä juoksimme hetken rinta rinnan, kunnes toivotin hänelle tsempit ja menin ohi.  Minulle toinen kierros oli helpompi juosta, kun tiesin että yli puolivälin ollaan ja että jokainen metri vie lähemmäs maalia. Yksin oli myös hieman helpompi säädellä vauhtia juuri sopivaksi.

Noin lyhyttä matkaa juostessa mieleen hiipii niin helposti ajatus, että nyt voisin ihan hyvin vähän himmata vauhtia. Silloin yritän vain nopeasti löytää parempaa ajateltavaa. Edellä menevät selät ovat myös hyviä kirittäjiä. Tänään liikkeellä oli onneksi muitakin hitaampia juoksijoita, joiden ohittaminen, vaikkakin äänekkäästi puuskuttaen, tuotti hyviä fiiliksiä.

Paransin viime huhtikuista aikaani lopulta kolmisen sekuntia, loppuaikani oli 30:44. Näitä epävirallisia raastoja järjestetään joka kuukauden viimeisenä lauantaina klo 11, ja mukaan voi tulla ilmoittautumatta. Tietysti juosta voi ihan omatoimisestikin, mutta porukassa se on ainakin minusta mukavampaa. Vaikkei matkan varrella juuri jaksaisikaan ajatuksia vaihdella, maaliintulon jälkeen juttu lentää ihan varmasti. Juoksun jälkeen oli muutenkin taas ihan superhyvä ja tyytyväinen olo. Hyvä, että tuli lähdettyä.

11 asiaa ja vastausta

Arja haastoi minut vastaamaan haasteeseen, ja näin tehdään. Tässä säännöt:

Säännöt
01. Jokaisen tulee kertoa 11 faktaa itsestään.02. Hänen tuleen myös vastata haastajan 11 kysymykseen.03. Haastetun tulee myös keksiä 11 uutta kysymystä uusille haastetuille.04. Pitää haastaa 11 bloggaajaa.05. Haasteessa pitää kertoa keneltä se on saatu ja kertoa se haastetuille.06. Itseään haastanutta ei saa haastaa uudestaan.


Ensin ne 11 faktaa:

1. Minulla on parhaillaan menossa hiustenkasvatusprojekti, jonka tavoitteena on ponnari ensi kesänä. Projekti etenee hyvin.
2. Edelliseen liittyen: tykkään asettaa itselleni tavoitteita ja saavuttaa ne.
3. Viime viikolla päätin vähän nostavani työpukeutumiseni tasoa: ei enää farkkuja töissä. Ainakin toistaiseksi päätös on pitänyt.
4. Inhoan myöhästymistä, olen mieluummin olen vaikka 10 minuuttia etuajassa kuin minuutin myöhässä. Ja kun olen myöhässä tai vaarassa myöhästyä, hermo kiristyy heti.
5. Olen joissakin asioissa tosi nopea, esimerkiksi lomakkeiden täyttämisessä ja muissa vastaavissa hommissa. Tykkään täyttää ne tyhjät kohdat. Koulu- ja opiskeluaikoina nopeudesta oli hyötyäkin, kun sai lähteä kotiin heti saatuaan kokeen tai tentin tehtyä.
6. Kirjamessujen jälkeen olen alkanut listata lukemani kirjat. On kiva nähdä, kuinka monta kirjaa ehdin lukea viikossa, kuukaudessa tai vuodessa.
7. Meillä on muutaman ystäväpariskunnan kanssa kirjapiiri. Tapaamme vuorotellen toistemme kodeissa ja keskustelemme lukemastamme kirjasta ja monesta muustakin asiasta. Seuraava lukupiirin kirja on Kangastus 38.
8. Olen jo kerran aikaisemminkin vastannut tähän haasteeseen.
9. En jatka ketjukirjeitä, vaikka aina välillä tuleekin niin kivoja niin kivoilta ihmisiltä että tekisi mieli. Viimeksi viime viikolla.
10. Meillä on Petrin kanssa oma kieli. Esimerkiksi eilen sanoin meneväni vaihtamaan nastarenkaita maasturiini. Oikeasti tarkoitin, että Pete voisi lopettaa sen mitä oli juuri silloin tekemässä ja tulla vaihtamaan ne renkaat. Niinpä hän vastasikin tulevansa auttamaan heti, kun on saanut jogurttinsa syötyä. Niin siinä sitten kävikin, että olin vasta saanut kaiken tarvittavan esille, kun jo hyvillä mielin luovutin ohjat perheen pyörähuoltovastaavalle. Minulle jäi vain seuranpitovastuu.
11. Arvostan sohva-aikaa todella korkealle, sitä täytyy olla riittävästi päivittäin. 

Vaatekaappi töissä.

Vastaukset Arjan kysymyksiin:

Mitä mieltä olet tällaisista haasteista?
Ihan mukaviahan nämä, ja mielenkiinnolla luen aina kysymyksiä ja vastauksia muiden blogeista. Olen tainnut vastata kaikkiin saamiini haasteisiin.

Talvi tulee, oletko valmis? Miten olet valmistautunut siihen?
Just eilen "vaihdoin" nastarenkaat maasturiin. Valot eteen ja taakse oli tietysti laitettu paikalleen jo aikaisemmin. Parit pitkät pyöräilyhousut olen hankkinut myös. Perinteiden syysflunssakin on tullut jo podettua ja hiihtolomamatka varattua.

Rakkain urheiluvälineesi? Kyllä, vain yksi!
Kun vain yhden saa valita, rakkain niistä varmaan on triathlonpyöräni, Cannondale Slice. Siinä on nyt uudet aerotangotkin ja melko uusi satula (kuvassa vielä vanhat).

Siinä se pyörä on. Uusi satula on musta, kuten myös tankoteipit.

Mitä uutta toivoisit harjoitteluusi, jos (!) saisit itse päättää?
Vielä pitempää pk:ta pyörällä. Ehkä toive toteutuu sitten keväämmällä...

Perinteinen vai vapaa?
Perinteinen, mutta vapaata olisi tarkoitus kokeilla ensimmäistä kertaa Rukalla hiihtolomalla ihan opettajan opastuksella. Mitään en ole vielä varannut, mutta tämä on suunnitelma.

Helppo arkiruoka, mitä teet mielelläsi?
Pestokana. 400 g broilerin rintafileitä pilkotaan ja paistetaan kypsäksi pannulla. Maustetaan suolalla ja pippurilla. Samaan aikaan keitetään sopiva määrä makaronia. Kun makaronit ja broileri ovat kypsiä, ne sekoitetaan keskenään ja lisätään purkki pestoa. Plussat: lapsetkin osaavat kokata tämän. Miinukset: tätä syödään meillä liian usein. Välillä tuli jo kyllästyminen, mutta nyt kyllä se toissapäivänä taas upposi.

Ikävin asia tällä viikolla?
Kuulin, että yksi tuttu nuori ei voi kauhean hyvin.

Etelään leirille vai kotona trainerilla?
Mieluummin molemmat. Ensi keväänä ei taideta lähteä etelään, mutta ehkä sitten 2015. Trainerilla tulee ajeltua ihan varmasti.

Paras onnistuminen urheilussa/liikunnassa? Se kerta kun kaikki meni putkeen.
Tuntuu siltä, että viimeisten parin vuoden aikana melkein kisat ovat menneet ihan putkeen, viimeisimpänä Rantamaraton.

Seuraatko mitään tv-sarjaa? Jos seuraat, niin mitä?
Toki! Kova laki, Silta, Downton Abbey, Läimäys, Moderni perhe ja Solsidan tulivat nyt ensimmäisenä mieleen. Yhä vähemmän katselen lineaarista telkkaria (sitä perinteistä, pitkin päivää ohjelmia tarjoavaa, kanaviin järjestettyä tv:tä). Useimmat hyvät sarjat löytyvät Netflixistä, Yle Areenasta ja muista vastaavista palveluista ja niitä voi katsoa omaan tahtiin silloin kuin itselle sopii.

Oliko sinulla lapsena ns. "akuankkamonot"?
Oli, jos niillä tarkoitetaan sellaisia leveäkärkisiä monoja, joissa oli kolme reikää siinä varpaiden yläpuolella siteiden kiinnitystä varten. Oi niitä aikoja.

Olen tylsimys enkä haasta ketään. Aika moni on tähän jo ainakin kertaalleen vastannutkin.

Sunnuntaifiilistelyä

Aurinkoa, loistavaa seuraa ja mukavia polkuja, niistä on hyvä maastopyörälenkki tehty. Arja ehtikin jo kirjoittaa lenkistämme ja voin vain vahvistaa, että mahtavaa oli! Ajelimme soin minullekin tuttuja reittejä Vantaalta Espooseen, ja oli kiva ajella kun sama vauhti sopi molemmille. Pari ylämäkeä piti taluttaa, ja yhdessä tosi jyrkässä saimme kannustettua pari takaa tullutta miestä pinnistämään ajaen mäen päälle. Toisella nousi jo eturengaskin pari kertaa ilmaan, mutta onneksi ei kaatunut kuitenkaan.

Tosi upeat olivat maisemat, ja ihan näin puuttellisillakin ajotaidoilla ajettaviakin polkuja löytyi. Klossit kiinni ja pyörittämään vaan!

Välillä oli vähän märkääkin, onneksi ei kellahdettu lätäkköön. Tässä muistaakseni vähän taas jalkauduttiin.

Ihan vähän etukäteen miettitytti se, että jaksanko ajaa useamman tunnin vai vieläkö flunssasta toipuminen on kesken. Hyvin jaksoin, ja olen ikionnellinen että lähdin! Monta tuntia hyväntuulista fiilistelypyöräilyä, sen jälkeen valmiiseen ruokapöytään ja illalla vielä kummipojan 16-vuotissynttäreille. Tästä ei paljon voi sunnuntaipäivä parantua!

Jäähyväiset nuhalle

Flunssainen olo alkoi onneksi hellittää kuluvalla viikolla. Torstaina ajattelin olevani jo ihan kunnossa, ja lähdinkin pojan kanssa Heltrin uintitreeneihin Pirkkolaan. Oli aika erilaista uida ihan levänneellä kropalla. Yleensä tuossa vaiheessa viikkoa treenejä on takana vähintään pari. Kevyesti kulki ja yllättävän hyvin jaksoin. Ajattelin, että neljän lepopäivän ja sairastelun jälkeen voi olla vaikea pysyä vauhdissa mukana, mutta onneksi olin väärässä.

Kipeänä ollessa kaipasin etenkin työmatkapyöräilyä. Nyt oli töissäkin koko ajan vähän nuutunut olo ja harmitti istua bussissa ja junassa aivastelevien ja niiskuttavien ihmisten keskellä. Kateellisena katselin sateessa pyöräileviä ihmisiä bussin ja junan ikkunoista.

Ja sitten vähän kuntopiiriasiaa: helmikuussa 2010 tein ensivisiitin Heltrin kuntopiiriin. Silloin se järjestettiin Oulunkylässä, ja osallistujia oli ehkä hieman toistakymmentä. Ohjelma on pysynyt lähes samana kaikki nämä vuodet, ja ilmeisesti parikymmentä aikaisempaakin vuotta. Niinpä olikin iso yllätys, kun eilen ei tehtykään sitä normaalia settiä, vaan kahvakuulakuntopiiri. Meidät jaettiin viiden ryhmiin, ja teimme ryhmissä viittä liikettä kutakin 45 sekuntia. Välissä oli 10 tai 15 sekunnin tauko, jonka aikana siirryttiin seuraavaan liikkeeseen. Yhteensä teimme neljä kierrosta, kierrosten välissä 1,5 minuutin tauot. Tehokkaalta tuntui, varsinkin käsissä.

Kahvakuulailun jälkeen oli ohjelmassa puolisen tuntia tiukkaa keskivartalotreeniä. 30 sekuntia per liike, ja liikkeiden välissä "lepolankku": 30 sekuntia lankkua vuorotellen tavalliseen tapaan, oikealla tai vasemmalla kyljellä. Raskaimmat liikkeet (mm. linkkuveitsen ja pari vastaavaa) korvasin helpommilla. Aikaisemmissa kokeiluissa olen huomannut, että niissä kipeytyy selkä tosi helposti.

Tänään aamulla pääsimme liikkeelle vasta pari tuntia normaalia myöhemmin. Meiltä on meren rantaan vain reilu kilometri matkaa, mutta lähin uimaranta Ruukinrannassa on tarkoitettu koirille. Siellä on myös niin paljon ruovikkoa ja vain kapeat kulkuväylät väljemmille vesille, ettei avovesiuinti juurikaan houkuttele. Varmaan eksyisin. Näitä ajattelin aamulla, kun jouduimme pysähtymään punaisiin valoihin kääntyessämme Kehä I:lle. Meri on tuosta suoraan edessä noin 500 metrin päässä.

Reissun määränpää oli Mäkelänrinteen uintikeskus, jossa oli tänään uintikisat ja parkkis niin täynnä, että jouduimme odottamaan paikan vapautumista. Onneksi radoilla ei ollut ihan niin täyttä. Löysin kivan tuntuisen treenin Triathlete Europe -sivustolta. Valitsin tuon vapariversion, ja taisi 3300 metrin uimiseen vähän reilu tunti mennä, vaikka otsikko olikin "One-Hour Workout".  Käsissä ja jaloissakin tuntui vielä eiliset kahvakuulan nostelut ja heiluttelut.

Älypuhelin vai pikkurilli?

Kummasta luopuisit mieluummin: älypuhelimesta vai vasemman käden pikkurillistä? Lokakuussa osallistuin tilaisuuteen, jossa tätä kysyttiin 600 kuulijalta, ja jopa viidennes vastasi luopuvansa mieluummin pikkurillistään. Vaikka osa varmasti vastasi huumorimielellä, ei paljon tarvitse katsella ympärilleen huomatakseen sen, miten tärkeä kapine se kännykkä useimmille meistä on. Sillä täytetään hiljaisia, tylsiä hetkiä mm. kokouksissa, kahviloissa, bussissa, kaupoissa, kadulla - oikeastaan ihan joka paikassa. Mutta on se vasen pikkurillikin tärkeä osa omaa kehoa!

Pikkurillinsä kännykän edestä uhraavien suuri osuus tuli mieleeni taas tavattuani viikonloppuna pitkästä aikaa yhden tuttuni. Hän on hiljattain sairastanut rintasyövän, jonka yhteydessä jouduttiin poistamaan toinen rinta kokonaan. Tilalle oli samantien rakennettu uusi rinta reiden lihaksesta. Jalka toimii kuntoutuksen jälkeen kuulemma lähes kuten ennenkin, vaikka sieltä onkin poistettu yksi lihas.  Uskomattoman hieno juttu, enpä olisi arvannut että reidessä voi olla jokin sellainen lihas, ettei sen poistamisella ole juurikaan merkitystä. Googlaamalla löysin yhden artikkelin, jossa tämä mahdollisuus rinnan rekonstruktioon oli mainittu.

Tapaamisen jälkeen jäin miettimään, millaisen ratkaisun olisin itse vastaavassa tilanteessa valmis tekemään. Uskoisin nyt tällä (erittäin puutteellisella) tiedolla valitsevani mieluummin ehjän jalan kuin rekonstruoidun rinnan. Silloin ei tarvitsisi miettiä, miten paljon yhden lihaksen puuttuminen todella jalan toimintaan vaikuttaa uidessa, pyöräillessä tai juostessa. Taitaa kuitenkin olla vannomatta paras; ei sitä kuitenkaan koskaan tiedä millaisia kierrepalloja elämä eteen heittelee, miten niihin sitten aikanaan reagoi ja mitä asioita silloin pitää tärkeimpinä.

Ystäväni puolesta olen tietenkin todella iloinen, hänelle ratkaisu näytti sopineen todella hyvin. Ja kaikki yli 40-vuotiaat naiset: käykää mammografiassa parin vuoden välein!

Viikonlopun aktiviteetit

Eilisaamuna käytiin taas Märkyssä uimassa. Koska olin ollut vähän flunssassa, otin rennosti ja uiskentelin drillejä oman mielen mukaan kun Pete ui omaa pk-ohjelmaansa. Olin ottanut mukaan aika  paljon uintileluja: räpylät, snorkkelin ja kuminauhan nilkkojen ympärille. Räpylöillä oli kiiva potkia pitkästä aikaa, varsinkin kylkidelffarit olivat suosikkejani.

Snorkkelilla uidessa pitää nenässä olla klipsu, kun en osaa hengittää pelkästään suun kautta veden alla. Minulla on ilmeisesti liian pieni tai liukas nenä, kun klipsu koko ajan tahtoi liukua pois. En sitten kauhean montaa sataa metriä jaksanut uida sillä snorkkelilla, kun nenäklipsua piti koko ajan asetella paikalleen. Ihan hyvää treeniä päällekin se snorkkelilla uinti, kun heti ensimmäinen ajatus liikkeellelähdettyäni oli, että miten tässä nyt hengitetään. Vähän alkoi naurattaa itseänikin se hölmöily.

Tänään kävimme Esportilla ostamassa 10 kerran kuntosalikortit ja käytimme niistä ensimmäisen samantien. Lämmittelimme juoksumatoilla, ja jo viiden-kuuden minuutin jälkeen alkoi huipata ja muutenkin tuntua siltä, etten ole vieläkään ihan kunnossa. Niinpä jätin treenin tekemättä ja lopun päivää olen taas lepäillyt. Alkaa jo vähän kyllästyttää tämä lepääminen... Päätä vähän särkee välillä, mutta olo on muuten ihan ok. Toivottavasti jo alkuviikosta treenitkin alkavat taas sujua.

Tähän viikonloppuun on mahtunut ilahduttavan paljon kivoja juttuja: eilen olimme teatterissa (Jäniksen vuosi Ryhmäteatterissa) ja tänään kävimme leffassa (Gravity). Olen lukenut Paasilinnan Jäniksen vuoden joskus aikoja sitten, ja nyt teatteriesityksen jälkeen tekisi mieli lukea se uudelleen. Esitys oli ihan ok, ehkä pienellä tiivistyksellä siitä olisi tullut vieläkin parempi. Joihinkin kohtiin jäätiin harmittavasti junnaamaan vähän liian pitkäksi aikaa. Leffa puolestaan oli just sopivan mittainen, puolitoista tuntia, ja todella hyvä. Se oli ensimmäinen näkemäni 3D-elokuva, ja siinä oli sopivasti jännitystä ja aavistus syvyyttäkin. Sandra Bullock yllätti positiivisesti naispääosassa.

Sopiva flunssa

Jos joskus on hyvä aika sairastaa flunssa, se taitaa olla juuri allergiatestausviikolla, kun ei muutenkaan saa hikoilla. Eilen jouduin päänsäryn ja nuhan takia olemaan pois töistäkin, mutta onneksi iltaa kohden olo vähän koheni. Koko päivän pötköttelin sohvalla ja katsoin Yle Areenasta mielenkiintoista brittisarjaa Valta pelissä. Tänään olin onneksi jo työkunnossa. Kuntopiirin sentään jätän väliin, kun en ihan täydessä tikissä ole vieläkään.

Allergiatestien tulokset tsekattiin tänään selästä. Maanantaina oltiin sinne liimattu laput, joissa oli eri pesuaineita erilaisina pitoisuuksina. Keskiviikkona laput poistettiin, ja silloin vain muutamassa kohdassa oli punoitusta. Nyt perjantaina testin päätteeksi tarkastettiin lopulliset tulokset, ja melkein joka kohdassa olikin punoitusta ja turvotusta allergian merkiksi.

Testattavia pesuaineita oli kolme, joista kahdelle olen allerginen. Yhdestä tehtiin titraussarja, eli sitä testattiin neljänä eri pitoisuutena. 

Vasemmassa "sarakkeessa" on juuri tuo titraussarja dimetyyliaminopropyyliamiinista (DMAPA)  Pitoisuudet vaihtelivat ylimmän prosentista alimman 0,05 prosenttiin. Allerginen reaktio tuli kaikkiin pitoisuuksiin ja vielä niin, että mitä vahvempi aine, sitä isompi reaktio. Tuottamani paukamat olivat jopa niin "oppikirjamaiset", että paikalle kutsuttiin niitä ihailemaan toinen hoitaja ja vielä lääkärikin. Pete otti yllä olevan kuvan minulle muistoksi.

Oikealla alimpana on oleamidopropyylimetyyliamiini, sen yläpuolella vasemmallakin testattu DMAPA 1 % ja ylimpänä kookosdietanoliaminia (Cocamide DEA). Se olikin ainoa testattu aine, jolle en ollut allerginen.

Kuulen lääkäriltä ensi viikolla, mitä tämä allergia käytännössä tarkoittaa. Todennäköisesti kaikenlaista kontaktia pesuaineiden kanssa pitää välttää. En ole huomannut, että olisin saanut oireita vaikkapa pyykinpesuaineista. Tiskaamista ja muuta pesuaineilla läträämistä olen tosin tähänkin saakka vältellyt, koska atooppinen ihoni ei kestä jatkuvaa kastelemista.

Ensi viikolla alkaa taas vähän systemaattisempi treenaus ensi kesän koitoksia varten. Jo etukäteen tiedän, että ainakin Aten nimipäivänä 30.11. ohjelmassa on "Pirkkolan raasto", Helsinki Triathlonin vapaamuotoinen 6 kilsan juoksu. Sitä ihanuutta kävin viime keväänä kokeilemassa ensimmäisen kerran ja aika pahaltahan se tuntui. Kiva kuitenkin kokeilla, josko kuukausittaisella testijuoksulla saisin ajan painumaan alle 30 minuutin ensi kevään HelTri CUPin osakilpailussa.

Ällötystä

Aamulla kävin uimassa Töölön urheiluhallissa. Joudun allergiatestien vuoksi pitämään liikuntataukoa perjantai-iltapäivään saakka, ja niin piti tämä aamukin vielä jotenkin hyödyntää. Olisin mielelläni mennyt Tapiolan uimahalliin, mutta se aukeaa maanantaisin vasta seitsemältä. Koska en yli kolmeenkymmeneen vuoteen ole käynyt uimassa Töölössä, päätin mennä sinne.

Hyppäsin altaaseen varttia yli seitsemän, ja heti huomasin veden olevan lämpimämpää kuin mihin olen halleissa tottunut. Seinällä oli lämpötilaksi merkitty 28 astetta, varmasti asteen-pari enemmän kuin vaikkapa Pirkkolassa. Vesi oli myös todella sameaa ja siinä oli ihmeellinen rasvainen sivumaku. Ällötyskerroin oli melko korkea, ehkä noin 3 asteikolla 1-5. Ällötysmitttarini on kalibroitu niin, että laastari tai isompi hiustukko muuten kirkkaassa vedessä on noin 2, ja tämä likaiselta tuntuva vesi on kyllä astetta pahemp juttu. Joku jännä palanen tuollakin lillui pohjassa, ei onneksi ollut kynsi vaikka niin ensisilmäyksellä luulin.

Ratoja oli yhteensä 5, joista kaksi oli varattu vesijuoksijoille. Yhdellä radalla oli kyltti "nopeat uimarit", menin siis sille. Tullessani siinä oli pari mummosammakkouimaria, joista toinen väisti kivasti päädyissä, toista ohittelin kunnes hän siirtyi viereiselle radalle. Aina välillä muutama mies tuli uimaan pari altaanmittaa vaparia lähteäkseen taas pian pois. Uin vajaat pari kilsaa vuoretellen lättäreillä, pullarilla ja ilman.

Sekin vähän laski tunnelmaa, ettei hallissa ollut lainkaan ikkunoita. Auringonnousun jälkeen olisi ollut kiva saada vähän päivänvaloa halliin. Tapiolan halli on tässä suhteessa ihan ylivoimainen, ja jatkossa varmaan menenkin aamuisin mieluummin sinne tai Mäkelänrinteeseen kuin Töölöön.

Puolenpäivän maissa kävin Iho- ja allergiasairaalassa ja sain selkään taas epikutaanitestin lappusarjan, jossa on pesuaineita eri vahvuuksina. Tammikuussa tehdyssä testissä pesuaineista tuli reaktio, mutta silloin vielä ei saatu selvyyttä siihen oliko reaktio se allergiaa vai pelkkää ärsytystä. Perjantaina sekin sitten selviää.  En kyllä ole ihan varma siitä, mitä käytännön etua minulle on tuosta tiedosta, mutta ihotautilääkäri suositteli asian selvittämistä.

Ketarat ojossa

Lauantain aamu-uinnista Märskyssä näyttää tulleen meille jo tapa, ja sinne me tänäänkin suuntasimme heti aamiaisen jälkeen. Yhdellä suosikkiradoistamme hallin takaosassa ui jo tuttu seurakaveri ja menimme samalle radalle. Uin lähes saman treenin kuin torstaina, ja omaan tahtiin uituna ne vaikeammatkin jutut tuntuivat vähän helpommilta. Vähän kyllä helpotin sitä korkkiruuvia: otin vuorotellen kaksi vaparin käsivetoa, sitten käännyin ja otin yhden selkäuinnin käsivedon ja taas kaksi vaparin vetoa. Niin ne käännökset tulevat aina vuorotellen molemmille puolille, eikä pää mene ihan sekaisin.

Uintitreenin jälkeen lähdimme pitkästä aikaa mökille. Pari viikkoa sitten täällä oli poikamme noin kymmenen kaverinsa kanssa, ja pieniä merkkejä siitä on ympäri möksää: raakoja makaroneja lieden ja kaapiston välissä, alakerran sähkölämmityksestä puolet pois päältä, kahvinpurut homehtuneena keittimeen ja ulkovalot päällä. Eihän sitä nuorena voi ihan kaikkea muistaa. Toinen puoli tarinaa on tietysti se, että ehkä me Peten kanssa ollaan jo niin kaavoihimme kangistuttu, että huomataan jos vaikkapa haarukat ovat lokerikon väärässä välissä. Ihan hyvä, ettei kaikki ole aina niinkuin ennenkin on ollut. Laituri ja soutuvene oli kuitenkin nostettu järvestä kuten sovittu oli.

Kun me olemme olleet poissa, metsähiiret ovat taas jokasyksyiseen tapaansa löytäneet tiensä sisälle. Meillä on keittiön ja makuuhuoneen nurkissa hiiribaari-myrkyt ja giljotiinit. Kaksi pikkujyrsijää oli poissaollessamme jäänyt satimeen. Noh, parempi satimessa kuin pieni pesä meidän sängyssä kuten joitakin vuosia sitten. Oivoi.

Kuntopiirissä oli perjantaina osallistujaennätys: 35! Kierroksia ehdittiin tehdä vain kaksi, mutta onneksi ne olivat sentään jo 45 sekunnin mittaisia. Joulukuussa päästään kuulemma jo minuuttiin. Alan muuten pikkuhiljaa päästä kärryille siitä, miten voimapyörässä pitäisi toimia.

Pari treeniä

Kävimme eilen Peten kanssa töiden jälkeen juoksemassa Otaniemen kentällä. Oletimme siellä olevan valot päällä, mutta olimme väärässä. Tullessamme kentälle viiden jälkeen kenttä oli pimeänä. Onneksi hajavaloa oli sen verran, että eteen näki joitakin kymmeniä metrejä. Ja kun paikalle oltiin tultu, ei treeniä tietenkään voinut jättää tekemättä.

Tein aluksi vähän juoksutekniikkaliikkeitä, ja sitten juoksin 4x400 m reippaasti 200 m palautuksilla. Pimeys ei varsinaisesti haitannut, paitsi että jouduin sen vuoksi yhteen hieman noloon tilanteeseen. Edessäni ollut juoksija meni radan sivuun venyttelemään, ja minä perässä. Oletin tietysti, että se on oma mies, kun en ollut nähnyt muita juoksijoita koko treenin aikana. Vasta kun olin jo parin metrin päästä miehestä, ja olin jo ehtinyt kysäistä, miten treeni meni, huomasin että sehän olikin joku ihan tuntematon tyyppi. Vaihdoimme siinä sitten pari sanaa ja olimme samaa mieltä, ettei pimeys haittaa juoksemista.

Kentän valot syttyivät kuuden jälkeen, kun paikalle tuli Hongan junnuja treenailemaan. Me olimme silloin jo treenimme tehneet ja lähdimme kaupan kautta kotiin.

Tänään uitiin Heltrin uintitreeneissä Pirkkolassa pari minulle erikoisen haastavaa drilliä. Oli kiva kokeilla jotain ihan uutta. Ensimmäisessä setissä uitiin kylkipotkuja niin, että alempi käsi on kropan jatkona kuten kylkipotkuissa muutenkin ja ylempi osoittaa kattoon 90 asteen kulmassa. Hankalaa oli. Alussa olin ihan uppeluksissa ja ehdin jo siinä sukellellessa miettiä että miten tässä oikein pitäisi hengittää. Pari kertaa vedin vettä vahingossa henkeenkin, mutta pyristelin kuitenkin menemään.

Toinen uusi hankaluus oli korkkiruuvi, jossa vuorotellen tehdään yksi vaparin käsiveto, pyörähdetään selälleen ja tehdään yksi selkäuinnin käsiveto, jonka jälkeen käännytään ja jatketaan taas vaparin käsivedolla jne. Joskus aikaisemmin olin uinut sitä kolmella vedolla, mutta nyt piti siis pyörähtää joka vedon jälkeen. Olin 25 metrin jälkeen jo aika sekaisin ja jopa vähän huonovointinen. Onneksi tämän jälkeen uitiin aina 50 m vaparia, ja sen aikana sain olon normalisoitua. Ehkä jotain hyvää näistä uusista vaikeista jutuista jäi lihasmuistiin, sillä vähän nopeammat vedot treenit loppupuolella tuntuivat kulkevan tosi helposti.

Säikähdys

Tällaisina vapaina syyspäivinä olen kyllä tosi iloinen, että minulla on maastopyörä ja kavereita joiden kanssa ajella. Heti aamusta lähdettiin, tavoitteena pullakahvit ja -teet Pirttimäen kahviossa. Oli niin sumuista, että eksyimme Peten kanssa ajellessamme tapaamispaikalle Olariin. Sumu oli niin sakeaa, että kaikki näytti ihan erilaiselta. Pienen kiertelyn jälkeen löysimme onneksi paikalle ja lähdimme ajamaan Latokaskeen ja sieltä Kasavuoren kautta määränpäähän.

Ajelimme sorateillä, poluille ei tänään menty. Vähän teknisempää maastoa tuli eteen Kauniaisissa, missä yksi alamäki oli ihan mutainen. Pystyssä kuitenkin pysyttiin. Lasit menivät koko ajan huuruun, ja niihin tiivistyi pienenpieniä vesipisaroita. Valotkin piti pitää päällä keskellä päivää. Reilun tunnin ajon jälkeen pääsimme Pirttimäkeen kuivattelemaan kamppeita hetkeksi ja nauttimaan vastaleivottuja korvapuusteja. Kotiin ajoimme Gumbölen ja Kauklahden kautta. Kiva reissu, vaikka pyörät sen jälkeen olivatkin enemmän kuin pesun tarpeessa. Etulokarini ei oikein meinaa pysyä kiinni eikä siksi ollut nyt ollenkaan mukana, ja rapaa roiskuu.Tässä tilanne Pirttimäellä:

Meillä töissä on mukava projektijaos, joka usein järjestää erilaisia liikunnan kokeilumahdollisuuksia. Jokin aika sitten huomasin intrassa ilmoituksen PowerPole-tunneista, jotka vetää Oona Kivelä. Siinä oli mukana tämä video. Ilmoittauduin heti mukaan, ja tänään oli ensimmäinen viidestä tunnista Kamppi Gymissä. Vaikka paikka leimallisesti onkin lapsille ja nuorille, siellä voivat aikuisetkin treenata.

PowerPole-tunneista Kamppi Gymin esitteessä lukee näin:

"PowerPole tunti sopii erityisesti tankotanssia harrastaville tai sen aloittamista harkitseville. PowerPole-tunneilla kehitetään voimaa, liikkuvuutta, kehonhallintaa ja akrobaattisia taitoja, joiden avulla tankotanssin oppiminen käy helpommin."

Minulla ei kuitenkaan ole tavoitteena oppia tankotanssia, vaan pikemminkin kehittää voimaa ja kehonhallintaa, sekä ehkä oppia jotain uusia liikkeitä puolapuilla. Olisi hyvä saada näppeihinkin vähän voimaa. Tunti alkoi hyppynaruhipalla, ja jatkui parilla kuntopiirikierroksella. Hippa oli pitkästä aikaa ihan piristävää, ja kuntopiirissä mukana monia tuttuja ja uusiakin liikkeitä. Hiki tuli helposti pintaan. Kuntopiirin jälkeen kokeiltiin erilaisia liikkeitä eri telineillä. Oona näytti kaikki liikkeet, ja sitten teimme niitä omaan tahtiin suorituspaikkoja kierrellen. Yhdessä liikkeessä pyörittiin tangon ympäri, ja siinä koin pari ikävää hetkeä. Siinä pyöriessäni vasen jalkani jäi maahan liian lähelle tankoa ja näin (ja tunsin!), miten polvilumpio osui tankoon ja siirtyi joitakin millejä sisäänpäin ja sitten onneksi taas takaisin. Polveen sattui vähän, ja lopputunnin (noin 10 minuuttia) pidin siinä kylmäpussia. Nyt siinä ei tunnu enää juuri lainkaan kipua, ja se tuntuu toimivan ihan normaalisti. Huh helpotusta!

Kamala oli se hetki, kun tajusin että nyt sattui enkä vielä tiennyt miten pahasti. Heti tuli mieleen ensi kesän kisat ja treenaaminen yleensä - tulisiko siihen nyt tauko ja miten tavoitteiden käy? Nyt säikähdyksellä selvittyäni muistan taas ainakin hetken olla onnellinen tästä terveestä kropasta ja kaikista niistä mukavista liikunnallisista jutuista, mitä sillä pystyn tekemään.

Juhlan aika

Lauantai-aamun uinnista Märskyssä on meille Peten kanssa tullut jo melkein tapa. Onneksi eilen kuntopiirissä seurakaveri kertoi, että tänään on sunnuntain aukioloajat. Niinpä sain nukkua vähän pitempään ja lähdimme uimaan vasta yhdeksän maissa. Yllättävän moni muukin oli saanut saman ajatuksen,  sillä lyhyilläkin radoilla oli 5-6 uimaria kullakin. Aikaisempina lauantai-aamuina olimme uineet kahdestaan samalla radalla. Tulipa nyt kuitenkin vähän ohitellessa taas lajinomaista tiiviimpää tunnelmaa. 

Olin kirjoittanut treenin muistiin, Petellä oli oma suunnitelmansa. Verran ja drillit uin lyhyellä radalla, pitempiä patkiä varten siirryin nopeiden uimareiden 50 m radalle ja se osoittautuikin hyväksi päätökseksi. Tilaa oli enemmän ja  uitu matka oli helpompi pitää mielessä kuin lyhyellä radalla. Tässä päivän treeni:

100 verra

4x125 (25 potkuja, 50 vaparia (vu), 25 sculling, 25 vu)

4x25 vaparin vetoja jalat yhteen sidottuina 

4x125 (25 vaparia delfiinipotkuilla, 50 vu, 25 kylkisculling, 25 vu)

3x400 vu, hengitykset 5-3, 4-3, 3-2)

100 verra

Olen vähän jo alkanut saada kiinni tuosta uinnista jalat sidottuina. Täällä on siitä hyvä juttukin. Kuten siinäkin sanotaan, helppoa se ei ole mutta hienoa. Etenkin vedon ajoitukseen tulee kiinnitettyä huomiota ja ehkä ne jalat eivät ihan niin paljon vajoa kuin aikaisemmin. 4x25 on minulle tuota ihan sopiva matka. 

Tänään illalla on Helsinki Triathlonin kauden päättäjäiset. Mahtavaa päästä tapailemaan tuttuja ja pitämään vähän erilaista hauskaa kuin yleensä! 

Sisäpyöräilyä

Matkustin töiden jälkeen metrolla Itä-Helsinkiin hakemaan pyörääni, johon on nyt asennettu uudet aerotangot. Kotiinpäin tullessa olisin Jokeri-bussilla 550 päässyt melkein ovelta ovelle noin tunnissa, mutta bussinkuljettaja ei suostunut ottamaan minua kyytiin pyörineni. Pyöriä ei vissiin saa kuljettaa busseissa, nyt oli eka kerta kun kokeilin. Noh, onneksi metrossa ilmeisesti saa. Otin metron keskustaan ja sieltä edelleen junan Leppävaaraan, josta Pete nouti minut autolla. Helpommalla ja nopeammin olisin varmaan päässyt ajamalla, mutta ei ollut sopivia vaatteita, valoa, kypärää jne.

Polte oli kova päästä ajamaan, ja niinpä aloin heti kotiin tultuani ähräämään trainerirengasta paikalleen. Vain yhden sisurin paukautin rikki ennenkuin homma onnistui. Ilahduin kun tajusin, että seuraavan kerran kun vaihdan tri-pyörän takarengasta on jo kevät ja pääsen ajamaan ulos. Tänään kuitenkin hikoilin treenini sisätiloissa, vakkaripaikalla saunassa. Lauteet vaan vähän sivuun, pyörä aitiopaikalle, läppäri katseluetäisyydelle ja kuulokkeet korviin. Netflixistä laitoin pyörimään mielenkiintoiselta vaikuttavan uuden sarjan (Derek) ja siinä ajellessa ehdin katsoa kaksi ensimmäistä jaksoa. Mukavasti vierähti reilut 40 minuuttia.

Olin just menossa ottamaan kuvituskuvaa saunasta ja pyörästä, mutta Pete olikin jo tietämättäni napannut tämän:

Kuvassa lauteet ovat vielä saunomis-setupissa, nyt ne on siirretty puolisen metriä oikealle ja ajelulle on enemmän tilaa. Kuvasta näkyy myös hyvin, missä meillä säilytetään juoksu- ja pyöräilykenkiä; alalauteella. Ylälauteella puolestaan säilytetään erinäistä määrää urheilulaukkuja ja-pussukoita sekä juomapulloja. Alkuperäiseen tarkoitukseensa saunaa ei olla vähään aikaan käytettykään!

Keho ja mieli

Käyn torstaisin Pirkkolassa uimassa Helsinki Triathlonin vuorolla Kristan ohjauksessa. Vuoro on poikkeuksellisesti 1 h 15 minuuttia, ja tuo ylimääräinen vartti kyllä tuntuu. Uintivauhti on just hyvää, sellaista että varsinkin vähän pidemmissä sarjoissa täytyy vähän pinnistellä mukana pysyäkseen.  Viime torstain uinnissa alkoi joitakin negatiivisia ajatuksia pyöriä päässä, ja vähän samaa väsynyttä sisäistä tunnelmaa oli minulla perjantain kuntopiirissäkin. Haukotutti ja teki mieli levätä, eikä huvittanut tsempata kuten normaalisti. Ehkäpä viikon-kahden talviunet tekisivät terää?

Eilen aamulla fiilis oli onneksi jo toisenlainen, kun kävimme Peten kanssa Märskyssä uimassa. Tilaa oli tosi mukavasti, nytkin olimme lähes koko treenin kahdestaan radalla. Viereisellä radalla oli jo toisena peräkkäisenä lauantaina sama nainen uimassa yksin treeniä märkäpuvussa. Mahtaa tulla kuuma! Meillä oli ohjelmassa VK-treeni ja se meni kivasti positiivisin ajatuksin, vaikka monta sataa metriä piti mennä vähän kovempaakin vauhtia.

Pyörä on pienen päivityksen alla, sillä ostin tri-pyörääni netistä uudet aerotangot, ja vihdoin sain vietyä sen Velo & Oxygeniin Puhokseen, jossa tangot laitetaan paikalleen. Taas tuli pientä säätöä ajoasentoon, ja nyt se tuntuikin tosi kivalta. Uudet tangot ovat ainakin sentin ylempänä kuin vanhat, ja ne kaartuvat edessä ylöspäin niin että voin pitää niistä kiinni ranteet suorina. Se toivottavasti auttaa yläselän ongelmiin ja mahdollistaa rennon ajamisen. Aikaisemmat tangot olivat lähes suorat, ja heti kun taivutin ranteet tangoille, alkoi yläselässälapaluiden tienoilla kiristää. Myös pehmusteet ovat aikaisempia paksummat ja säätömahdollisuudet monipuolisemmat. Samalla satulaa taas laskettiin ja siirrettiin hieman taaksepäin. Siinä pyörän selässä tulikin jo ihan ikävä maantiekelejä!

Velo & Oxygenissä oli todella paljon pyöräilyvaatteita ja pieni triathlon-nurkkauskin. Myynnissä on mm. paljon Pearl Izumin pyöräilyvaatteiden mallikappaleita edulliseen hintaan, ja onnekseni olen juuri sopivaa kokoa (M).  Löysin sieltä parit talvipyöräilyyn sopivat trikoot hyvään hintaan. Tähän saakka olen ajellut pyöräily-capreissa ja irtolahkeissa ja vähän vilpoista on pahimmillaan ollut. Toivottavasti enää ei tarvitse palella.

Jokasyksyiseen tapaan kävimme taas tänään Kirjamessuilla. Luen aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa, ja joskus hyvän kirjan ollessa kesken saatan lukea muulloinkin. Nyt on ihanaa, kun on monta hyvää kirjaa odottamassa! Nämä kannoimme kotiin tänään:

Kyrön uusin on jo joukosta poissa, se matkasi pojan mukana alakertaan heti kättelyssä. Ihan pienellä hakemisella löytyi ajatus, joka yhdistää lukemisen ja treeniblogin:

Työmatkajuoksua

Tiistaina olin kuuntelemassa Teemu Lemmettylän tosi inspiroivaa ja ajatuksia herättävää juoksuluentoa Pirkkolassa. Innostuksen vallassa päätin heti seuraavana päivänä kokeilla työmatkajuoksua. Aamulla ajoin normaaliin tapaan töihin pyörällä, repussa juoksukengät ja -vaatteet. Ennen työpäivän alkua kävin vielä Marco Bjurströmin vetämällä power stretch-tunnilla. Sali oli niin täynnä, että piti mennä limittäin ja lomittain, että kaikki mahtuivat. Matot loppuivat kesken. Nelosen henkilökunta muutti Sanomataloon reilu viikko sitten, ja siitä lähtien on ollut vähän ahtaampaa kuntosalilla ja ruokalassakin.

Työpäivän loppupuolella huomasin, että kotiinlähtö tuntui aina vain viivästyvän, kun mieleen tulvahti erilaisia tekemättömiä hommia. Ehkä se kotiin juokseminen oli jo ajatuksena melko raskas, ja siksi lykkäsin lähtöä. Sain kuitenkin psyykattua itseni kellariin vaihtamaan vaatteita ja edelleen pihalle sateeseen. Avaimet ja kännykän laitoin juoksutakin taskuun, lompakon Spibelttiin. Lähdön maisemia:

Onneksi omaa pyörää ei tarvitse säilyttää tässä.

Kartasta oli katsonut, että lyhin reitti kotiin on reilut 10 kilsaa. Heti kättelyssä alkoi vähän harmittaa reitin monet liikennevalot, mutta ei niitä lopulta niin kamalan monia ollut. Juoksin Hesperiankatua Välskärinkadulle, sieltä Sibeliuspuistoon ja Munkkiniemeen.

Munkkiniemeen.

Munkasta reitti kotiin oli sama kuin pyöräillessä, ja siksi tutumpaakin tutumpi. Sykemittari näytti taas vähän ihmeellisiä lukemia, ylämäessä liian alhaisia ja alamäessä vastaavasti liian korkeita, mutta uskoisin pysytelleeni hyvinkin peruskestävyysalueella. Reilu tunti siinä vierähti ennenkuin olin kotona. Illalla olivat kyllä pohkeet tosi kipeät, jopa niin että oli vaikea mennä portaita alas. Ehkä sunnuntainen vähän pitempi lenkki ja tiistain Wattbike-treeni vähän vielä tuntuivat pohkeissa nekin.

Työmatkajuoksu tuntui yllättävän kivalta, ja logistisestikin kaikki onnistuu hyvällä ennakkosuunnittelulla. 20 kilometrin edestakainen matka minulle jo melko paljon, joten täytyy vähän miettiä miten nämä työmatkapyöräilyt ja -juoksut voidaan fiksusti ottaa huomioon treeniohjelmassa. Joskus voisin juosta vaikka vain Munkkaan saakka noin 5 km  ja jatkaa siitä bussilla töihin. Tykkään kyllä liikkua juoksemalla ja pyöräilemällä paikasta toiseen ja hyödyntää työmatkatkin treenaamiseen. Siinä säästyy aikaa ja rahaakin.

Toinen Teemun luennosta mieleen jäänyt idea on juoksumatolla tehtävä helppo juoksutesti. Siinä juostaan alkuverran jälkeen 5 minuuttia omaa maratonvauhtia, 5 minuuttia puolimaratonvauhtia ja 5 minuuttia kympin tavoitevauhtia. Sykekeskiarvo mitataan kunkin vauhdin kahdelta viimeiseltä minuutilta, ja kunnon kohotessa samalla vauhdilla sykkeiden pitäisi luonnollisestikin laskea. Testi on nopea ja helppo toteuttaa aina samoissa olosuhteissa. Aion kokeilla sitä nyt talvikaudella ainakin muutamaan otteeseen.

Sekin jäi luennosta mieleen, ettiei ikä tai vanheneminen estä kehittymistä missään vaiheessa, vaan aina voi pyrkiä saavuttamaan oman optimaalisen suoritustasonsa. Sitä kohti siis!

Juoksutauko päättyi

Vasta tänään, neljän viikon jälkeen, kävin ekalla lenkillä maratonin jälkeen. Yllättävän pitkä tauosta tuli, mutta saivatpahan jalat ainakin levätä. Maratonin jälkeisenä viikkona vasen päkiä tuntui aralta, mutta sekin on pitkään ollut juoksukunnossa eikä siis mikään kunnon syy olla juoksematta. Juoksin rantoja pitkin Otaniemeen, sieltä Karhusaareen ja Tapiolan kautta kotiin. Hienot syksyiset kelit vaan jatkuvat, eikä liukkauskaan pahasti haitannut juoksua.

Rantaraittia Otaniemeen.

Juotavaa ei ollut mukana, eikä musiikkiakaan. Kännykän otin mukaan kuvaamista varten, mutta kovin montaa kertaa en malttanut pysähtyä. Otaniemestä Karhusaareen juoksin Rantamaratonin reittiä vastapäivään. Vain muutama muu lenkkeilijä ja maastopyöräilijä tuli vastaan.

Karhusaaressa.

Loppua kohden alkoi matka vähän tuntua, johtui varmaan siitä etten ollut ottanut juotavaa mukaan. Sykemittarini näytti jo maratonilla vähän mitä sattuu, ja sama oli meininki lenkillä tänäänkin: välillä sykelukema oli 178, välillä 122. Ylämäissä lukema saattoi laskea ja alamäissä nousta. Sain jo mittarikauppiaalta ohjeet pestä sykevyö ja vaihtaa patterit, mutta nämä toimenpiteet eivät ole auttaneet. Huomenna laitan viestiä Suunnolle. Aika keljua kun ei sykemittaus toimi. Olen jo tottunut juoksemaan sykkeen mukaan, ja tänäänkin olisin mielelläni tehnyt niin. Vaan kun ei niin ei.

Karhusaaren uimaranta.

En meinaa vielä vaihtaa maastopyörään nastarekaita, vaikka ensi yöksi on luvassa pakkasta. Loppuviikosta ilman pitäisi taas lämmetä, ja nastarenkailla on tosi kurja ajella pitempiä pätkiä asfaltilla. Jos tässä vielä pari viikkoa saisi pitkitettyä vaihtoa. Pahimpina pakkasaamuina voin onneksi mennä töihin bussilla.

Juostessani ajattelin paljon siskoani, joka tänään juoksee ensimmäisen puolimaratoninsa Moabissa. Toivottavasti se menee niin hyvin, että hyvin alkanut juoksuharrastus saa jatkoa!

Viilausta

Suurin osa 11 kilometrin työmatkastani pyörällä on asfaltti- tai sorapohjaista kevyen liikenteen väylää. Vain Ruukinrannassa joudun ajamaan pienen pätkän ajoradalla. Siellä ei onneksi juuri koskaan ole autoliikennettä niihin aikoihin kuin siellä liikun. Nyt kun on aamuisin jo pimeää, ajan Villa Elfvikin vähän metsäisempää reittiä vain kotiin tullessa. Maastoajotaidot eivät siis työmatka-ajossa pääse kehittymään, kun lyhimmälle reitille osuu vain noin 100 metrin pätkä polkua, jonka senkin voi kiertää helposti.

Loppuviikosta kokeilin ideaa, jonka sain vähän aikaisemmin: ajoin Ruukinrannassa metsään ja pyörähdin polkujen kautta kotiin. Kokonaismatka-aikaan tuli vain kymmenisen minuuttia lisää, ja fiilis kotiin päästessä oli hieno. Jotain rauhoittavaa siinä metsässä ajamisessa on, kun täytyy ihan täysillä keskittyä pysymään pystyssä. Päätinkin, että tästä lähtien ajan metsän kautta kotiin niin pitkään kuin valoa riittää. Kaatuneita puita oli aika paljon, ja vähän jyrkännettäkin, joten pimeällä en uskalla tuolla ajaa ainakaan nykyisellä lampulla.

Nykyisen lampun rajoitteet tietäen tilasin viime viikolla netistä uuden, Moon meteorin. Fillarifoorumilla joku sanoi sellaista käyttävänsä ja vastaantulijan huomauttaneen (liian) kirkkaasta valosta. Toivottavasti se nyt sitten on hyvä! Tähän mennessä minulla on ollut vain patterilamppuja, ehkä tämä ladattava on sitten tehokkaampi. Pilvisinä aamuina väylillä on pimeää valaistuksesta huolimatta. Torstaina piti vauhtia pimeyden takia hiljentääkin, kun Helsingin Keskuspuiston valot olivat pois päältä, eikä lampun valoteho ei riittänyt valaisemaan tietä kunnolla.

Tänään pääsimme pitkästä aikaa Peten kanssa uimaan samaan aikaan. Sitä olin kyllä jo kaivannutkin! Märskyssä oli heti aamusta mukavan väljää. Petellä oli tällainen ohjelma:

1000 m I pullarilla
10x25 m III
1000 m I pullarilla ja lättäreillä

Vähän modifioin sitä, enkä uinut pullarilla lainkaan ja lättäreilläkin vain pari sataa metriä. Sen sijaan sinnittelin pari vinstaa jalat sidottuina yhteen. Siinä käsivedon rytmitys on tosi tärkeää, ja kyllä ne jalat vaan painuvat helposti pohjaan. Jaoin tonnit pyramidiin ja kopioin hengitysrytmit Heltrin torstain uintitreeneistä:

100 m 5/3 (hengitys vuorotellen joka viidennellä ja joka kolmannella käsivedolla)
200 m 4/2
300 m 3/2
400 m vapaavalintainen (joka 3.)

Toisen tonnin uin käännetyssä järjestyksessä, ensin 400 m, sitten 300 m jne. Aika kului nopeasti ja uinti tuntui kivalta vaikka eilinen kuntopiiri vähän jäsenissä tuntuikin. Loppupäivän istuin katsomassa heppakisoja Hartwall-areenassa.

Ohvia

Vielä viime vuonna mietin, että miksi ihmeessä pitäisi syksyllä pitää pientä taukoa harjoittelussa, kun se harjoittelu on niin mukavaa. Muistaakseni en silloin juurikaan keventänyt harjoittelua tai ainakaan pitänyt mitään pyörättömiä ja juoksuttomia viikkoja. Tänä vuonna on ollut ihan kiva vähän höllätä treenailua ja pitää viikossa useampiakin lepopäiviä. Aika monta juoksutonta viikkoakin on nyt alla. Marraskuussa menen vielä uudelleen allergiatesteihin, ja siitä tulee ihan pakostikin neljän päivän totaalilepo. Luulenpa, että säännöllisempään treenailuun siirryn taas marras-joulukuussa. On helpompaa harjoitella nousujohteisesti, kun määrät eivät ole ihan tapissa heti heti kättelyssä.

Enempi lepo on ihan mukavaa vaihtelua siihen, että yleensä suunnittelen päivän tekemiset treeniohjelmaan merkityn aktiviteetin ympärille niin, että ehdin varmasti treenata ja syödä kunnolla. Ei se tunnu minusta mitenkään erityisen raskaalta tai edes hankalalta, siitä on vain tullut tapa. Jos heti aamusta päättää, missä välissä käy juoksemassa/uimassa/pyöräilemässä, tulee varmasti lähdettyä. Nyt on kuitenkin kiva, kun on ollut vähän normaalia enemmän vapaa-aikaa. Perjantaina mökillelähtökin sujui sutjakkaammin, kun ei tarvinnut ottaa mukaan mitään liikuntakamoja puhumattakaan pyörästä.

Viime viikolla ajoin töihin kahdesti ja kävin kerran uimassa. Edellissunnuntain pitkä pyörälenkki tuntui vielä jäsenissä ja varsinkin alaselässä. Lauantaina kävin keräilemässä lähimetsästä suppilovahverot ja kantarellit pannulle ja pakastimeen.

Sunnuntain pyhitin Vantaan maratonin seurailuun. Minulla oli mukana Kalmarista ostettu pieni lehmänkello ja pienen ujostelun jälkeen kilkuttelin sitä lopulta monta tuntia. Vain yksi katsojatoveri siirtyi ilmeisesti sen vuoksi vähän kauemmaksi. Joku vitsiniekkajoksija kysyi ekalla kierroksella, että kilkuttelenko heitä jo viimeiselle kierrokselle. Kello oli kuitenkin kiva, kun ei tarvinnut koko ajan omaa ääntä käyttää. Ja kyllä se kello kuulemma kauas kuului.

Huutelun säästin omalle perheelle (Pete maratonilla ja Atte puolikkaalla), seurakavereille ja muille tutuille. Oli muuten tosi hienoa seurata Arjan rohkeaa ja ennakkoluulotonta ennätysjuoksua! Jospa saisi osan siitä asenteesta kopioitua omaankin tekemiseen.

Ainoa kuva sunnuntailta.