sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Lähes 1000 kalorin pitkä

Eilen lauantaina oli lepopäivä, kävimme Helsingissä kävelyllä koko perhe. Forumista Kaivopuistoon ja sieltä merenrantaa takaisin, yhteensä 7,5 km Sports Trackerin mukaan. Illalla Nelli teki suklaamarenkeja - nam!

Nyt sunnuntaina vuorossa oli taas pitkä lenkki. Juoksin lähes saman lenkin Laajalahden ympäri kuin viime sunnuntainakin, mutta jatkoin lenkin loppupäässä vielä Tapiolaan ja vasta sieltä kotiin. Aikaa meni noin tunti ja 47 minuuttia, keskisyke oli 150 ja maksimi 165. Maksimi tuli varmaan jossain useista ylämäistä. Juostuani tunnin ja 10 minuuttia otin Squeezyn kolageelin. Se maistui paljon paremmalta kuin aikaisemmin kokeilemani Dexal. Juotavaksi mukana oli Dexal lightia. Sitä join puoli pullollista aina 15 minuutin välein. Juoman ja geelin avulla jaksoin ihan hyvin loppuun asti.

Käyttämäni Stadiumin juomavyön pullot ovat tosi pieniä, ja siksi haluaisin löytää paremman vyön, jossa olisi isommat pullot. Eilen 4Runnersissa olikin vyö, jonka neljään pulloon olisi mahtunut melkein litra juotavaa, hinta 33 euroa. Melko kallista. Etsintä jatkuu...

Tänään jätin joogan väliin, koska jalat tuntuvat väsyneiltä. Täytyy vielä illalla niitä vähän venytellä.

Hui - MTV3 uutisoi maratoonarin kuolleen reitille Barcelonassa tänään. Kurjaa ja ikävää.

3 kommenttia:

  1. Hyvä, että pitkis sujuu hyvin! En ookkaan Squeezyn kolaa maistanut, täytynee joskus napata mukaan, jos näkee.

    Aika tyyris on 33 euroa kyllä, kuinka isoja pulloja tavoittelet?

    Mites muuten se kuivausrumpu? Joko toimii vai menikö kokonaan rikki?

    VastaaPoista
  2. Mä en olekaan taas pitkään aikaan ottanut juomaa mukaan lenkeille kun en ole niitä pitkiä maratonin jälkeen mennyt, mutta nyt täytyy taas miettiä, että mikä on se paras keino kantaa vesiä. Mulla on pari vyötä ja se yksi reppu.

    Muistan kun aloitin juoksemisen ja paljon sen jälkeenkin mulla oli aina vettä tunninkin lenkillä mukana, ei oo enää.

    VastaaPoista
  3. Laura, vajaa litra olisi kiva saada mukaan vajaan parin tunnin lenkille. Kuivausrumpu on nyt korjattu, siitä oli katkennut joku hihna. Nyt se pyörii taas iloisesti!

    Jaanaba, mä yritän ottaa kaikille tuntia pitemmille lenkeille ottaa juotavaa mukaan. Se parantaa suoritusta ja nopeuttaa palautumista. Tätänykyä pulloissa on Dexal Lightia.

    Meilläkin on se yksi juomareppu, ehkä pitäisi antaa sille uusi mahdollisuus. Siinä ei vaan pysty niin tarkkaan seuraamaan juodun ja jäljellä olevan nesteen määrää kuin pikkupullojen kanssa läträillessä.

    VastaaPoista