Klonk klonk klonk sanoo kampi

Reilu viikko sitten sattui kohdalle yhdenlainen avainkokemus: syksyn ensimmäiseen traineritreeniin sisältyi 2x5 min yhden jalan pyörittelyä. Ja kylläpä se tuntui vaikealta! Aikaisemminkin olen yhdellä jalalla tietysti pyöritellyt, mutta vain puoli minuuttia tai vain korkeintaan minuutin kerrallaan. Eihän se varsinkaan vasemmalla jalalla silloinkaan hyvin mennyt, mutta kun kesto oli aika lyhyt, oli helppo kohauttaa olkapäitä ja siirtyä eteenpäin treenissä. Viisi minuuttia oli eri juttu. Siinä alkoi jo oikein harmittaa, että miten tämä nyt menee näin kamalan huonosti, kun klappia tulee melkein joka kierroksella, varsinkin sillä huonommalla vasemmalla jalalla.

Positiiviselle puolelle menee tietysti se, että nyt löytyi oikein hyvä kehittämiskohde. Eilenkin pitkällä maastopyörälenkillä pyörittelin vain yhdellä jalalla aina, kun edessä oli joku sopivan tylsä tasainen pätkä. Ehkä se pyöritys siitä paranee pikkuhiljaa! Töissäkin ehdin jo tästä yhden über-biker -työkaverin kanssa jutella, ja hän kehotti kokeilemaan yhden jalan pyöritystä kädet selän takana. Ehkä sitten seuraavan traineritreenin aikana.

Eilisellä pyörälenkillä Katajanokalla.

Joulun vietimme mökillä, ja oli aika veikeä fiilis, kun pitkästä aikaa takapenkilläkin oli matkustajia. Saimme siis lapsemmekin houkuteltua mukaan mökille pariksi päiväksi. Edellisestä koko perheen mökkireissusta on jo sen verran aikaa, ettei kukaan meistä muistanut koska se olisi ollut. Mukava pyjamajoulu vietettiin lautapelejä pelaillen ja ulkoillen. Treeniohjelman mukaiset juoksutkin tuli juostua, osin poluilla ja osin metsäteillä.

Muuten on treeneihin tullut taas mukava tekemisen meininki. Salilla ollaan käyty pari kertaa viikossa, ja samaa on yritetty uinnissakin. Nyt joulun aikaan se on kyllä ollut vähän hankalampaa, kun ohjattu uinti on tauolla. Tammikuussa sitten varmaan helpottaa. Torstai-aamun uinti on sekin vakiinnuttanut paikkansa treeniohjelmassa. Meillä on viime viikkoina ollut todella hyvä tuuri ratojen kanssa, kun olemme saaneet melkein koko treenin uida omalla radalla. Toivottavasti sama jatkuu myös alkuvuonna, vaikka niin moni muukin innostuu liikkumaan.

Maastopyörällä Helsingissä

Tällä viikolla alkoi määrätietoinen treenailu reilun kolmen kuukauden tauon jälkeen. Reilun viikon flunssan jälkeen aloittelin varovasti torstaisella aamu-uinnilla UTORin (Uinnin tukiopetusryhmä) kanssa. Ohjelma oli ihan supersimppeli: 500 alkuverra, 500 lättäreillä, 500 pullarilla, 500 lättäreillä ja pullarilla, 500 loppuverra. Vaparia vaan, paitsi mausteeksi muistaakseni ainakin loppuverrassa jonkin verran selkääkin.

Ostin uudet Speedon uimalasit vahvuuksilla. Jotenkin ne vaan aina hörppäsivät vettä, ja silmäni olivat punaiset ja kipeät koko loppupäivän. Kokeilen vielä vaihtaa nenäkappaleen pienempään, toivottavasti se auttaa.

Perjantaina kävimme taas salilla, ja treenasimme uudelle ohjelmalla. Johan tässä melkein vuosi menikin edellisillä liikkeillä, tosin toistot ja painot vaihtuivat aina tilanteen mukaan. Nyt oli vähän enemmän liikkeitä vapailla painoilla, mistä tykkäsin kyllä kovasti.

Tänään pääsin pitkästä aikaa maastopyöräilemään. Sitä ennen sain Peteltä apua talvirenkaiden vaihtamiseen. Minulla on jo useamman talven olleet samat Schwalben Marathon Winterit, ja kai niillä vielä ainakin tämän talven ajelee. Ne kesärenkaat sen sijaan olivat parhaat päivänsä jo nähneet, ja vein ne samantien roskikseen. Turha niitä on varastossa ensi kesään saakka säilytellä.

Ajoin Lauttasaaren kautta Helsingin keskustaan ja sieltä taas pohjoista reittiä kotiin Kuusi- ja Lehtisaaren kautta. Aika sumuista oli alkumatkasta siellä, missä meri oli vielä auki. Pari kivaa uutta hiekkatiepätkääkin löytyi. Helsingin keskustassa oli mukavan näköistä joulupöhinää.

Lauttasaaressa oli sumuista.

Reilun tunnin ajon jälkeen alkoi varpaita paleltaa. Talvipyöräilykengät ovat olleet hankintalistallani jo aika monta talvea, mutta en ole saanut aikaiseksi sellaisia ostaa. Luulen, että ainakin työmatka-ajoa tulisi enemmän, jos ei tarvitsisi palella. Maastopyöräilykenkäni ovat jotkut ikivanhat muoviset Shimanot, jotka eivät pysy tarpeeksi lämpiminä edes neopreenikengänsuojien sisällä.

Samoin Merikadulla.

Ilokseni muuten huomasin (vasta nyt!), että Stravaan on jo syyskuusta saakka siirtynyt oikein myös uintitreenien kesto ikivanhasta sykemittaristani, Suunto Ambit2 S:stä. En vieläkään oikein osaa päättää, mitä sen mittarihankinnan kanssa pitäisi tehdä. Mielelläni vaihtaisin uudempaan Suuntoon, mutta Spartan ei vielä oikein vakuuuta. Garminin leiriinkään ei haluttaisi lähteä, kun olen kuullut, ettei Stages-wattimittari välttämättä toimi kaikkien Garminin kellojen kanssa. On sekin tietysti yksi vaihtoehto, että jatkan myös ensi kesän nykyisellä kombollani Ambit2 S ranteessa + Garmin Edge 500 tri-pyörässä.

12 kuukautta, 12 kuvaa

Olen juuri nyt pienen flunssan kourissa. Kurkku on kipeä, nuhaakin on. Töihin pystyy mutta treenaamaan ei. Niinpä on hyvää aikaa tehdä pieni katsaus päättyneeseen vuoteen. Valitsin kännykkäni kuvista yhden joka kuukaudelle.

Tämän vuoden kohokohdat näyttävät aika vahvasti kietoutuvan lasten ympärille. He ovat nyt sen ikäisiä, että heidän elämässään tapahtuu paljon suuria asioita. Tämä on aika todennäköisesti myös viimeinen vuosi, jonka he asuvat lapsuudenkodissaan; molemmat ovat opiskelija-asuntojonossa. Toivottavasti ensi vuonna onnistaa!

Tammikuu

Vuosi vaihtui siskon luona Salt Lake Cityssä. Vuoden ensimmäisenä päivänä kävimme hiihtelemässä Soldier Hollow'ssa, jossa järjestettiin vuonna 2002 olympialaisten maastohiihdot. Latumaksu oli muistaakseni 20 dollaria, mutta sillä saikin hiihdellä täydellisillä laduilla lähes itsekseen, muita ei juurikaan meidän porukan lisäksi siellä ollut. Ja kelikin oli mitä parhain. Kirjoitin tästä hiihtoreissusta myös postauksen.

Helmikuu

Tyttären lukiotaival päättyi penkkareihin helmikuussa. Otin töistä puoli päivää vapaata, jotta pääsin vilkuttamaan rekkojen reitin varteen. Kuva on otettu Haukilahdessa. Tyttärellä oli päällään Nasu-haalari. Nasu oli hänen suosikkihahmonsa koko lapsuuden ajan ja niitä pieniä possuja oli öisin vieressä useampikin. Muistan yhdenkin kerran, kun se kaikkien rakkain Nasu-parka unohtui mökille. Sitä itkettiin sitten melkein yhdessä, että miten se Nasu siellä mökillä pärjää yksin ilman "äitiään". 

Maaliskuu

Peten kanssa kävimme Rukalla hiihtämässä. Meillä oli molemmilla uudet skinisukset, jotka olivat todella hyvät. Vuokramökkikin oli kiva, mutta sänky oli vain 120 cm leveä. Leveämpää ei olisi makuuhuoneeseen mahtunutkaan, ja tulihan siinä vähän ahdasta. Autolla ajettiin, ja menomatkalla pysähdyttiin Kuopiossa uimaan.

Huhtikuu

Olen allerginen lepän ja koivun siitepölylle, ja kevät on siksi minulle aina vaikeaa aikaa. Tämä kuva on otettu jonkun pyörä-juoksutreenin jälkeen Oittaan parkkipaikan vieressä. Henki ei meinannut kulkea yhtään, vaikka antihistamiiniakin oli elimistössä. 

Toukokuu

Pete täytti 50 vuotta, ja sen kunniaksi kävimme Ravintola Nokassa syömässä oikein pitemmän kaavan mukaan. Oli tosi kiva ilta, kun tuttumme Ari Ruoho sattui vielä olemaan keittiössä ja tuli meitä tervehtimään. Joitakin vuosia sitten hän järkkäili sunnuntaisin pyörälenkkejä Kivenlahden Teboililta.

Kesäkuu

Tytär sai lakkinsa kesäkuun alussa ja meillä oli taas aihetta juhlaan. Koko kevään olin ihaillut hänen tarmoaan lukea Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun pääsykokeisiin. Meillä oli yhdessä vaiheessa jo vessassakin lunttilappuja, jottei yksikään mahdollinen opiskeluhetki mennyt hukkaan. Ennen pääsykokeita hän piti vain kaksi vapaapäivää lukemiselta; penkkareiden jälkeisen päivän ja lakkiaispäivän.  

Heinäkuu

Siskoni tuli tyttärineen Suomeen reiluksi viikoksi. Tässä olemme sukumökkimme laiturilla Jämsänkosken Haavistossa. Siellä olen joka kesä käynyt nyt jo 48 vuoden ajan, vaikka isovanhemmista on jo aika jättänyt ja mökin ylläpito siirtynyt isäni sukupolvelle. Siskoni on kova kuvaamaan, ja taitaa tässäkin sommitella valokuvaa.

Elokuu

Peten kanssa kisasimme molemmat helteisessä Vichyssä Ironman-matkalla. Olimme reissussa kahdestaan. Kuva on otettu pari päivää ennen kisaa, kun kävimme tutustumassa pyöräreitin alkupäähän. Joku oli tehnyt pellolle heinäpaaleista hienon M-dot- merkin. Kisaraportin voit lukea tästä.

Syyskuu

Tässä molemmilla lapsosilla on edessään ensimmäinen koulupäivä lähikorkeakoulussa, Aalto-yliopistossa Otaniemessä parin kilometrin päässä. Tytär pääsi kauppakorkeakouluun, ja poika oli saanut opiskelupaikan insinööritieteiden korkeakoulusta jo pari vuotta aikaisemmin kirjoitettuaan ylioppilaaksi. Hänen opintojensa alkua lykkäsi armeija, ja ehti hän siinä välissä käydä Nepalissa vaeltamassa ja vähän töissäkin. 

Tämä päivä meni kirkkaasti elämäni onnellisimpien päivien top viiteen.

Lokakuu

Pitkästä aikaa saimme hääkutsun, kun kaksi triathlonystäväämme sai toisensa. Teema näkyi myös kattauksessa. Häät olivat todella kauniit ja niin onnen- ja rakkaudentäyteiset, että vieläkin liikutun kun niitä muistelen. Nuo pyörät saimme muistoksi ja ne ovat meillä nyt takanreunuksella.

Marraskuu

Talvi tuli vähän yllättäen hetkeksi, ja mökillä piti kiireenvilkkaa käydä nostamassa soutuvene järvestä. Onneksi saimme sen kuivalle maalle, vaikka se oli jo lähes täynnä jäätä ja pahanhajuista vettä. Laiturin jätimme paikalleen odottamaan kevättä.

Joulukuu

Kuva on Laajalahden lintutornin vierestä, lähimetsästä. Tässä lähellä on myös hieno ruovikkopolku, jossa tykkään käydä iltakävelyllä. 

Toivottavasti saisin tämän flunssan nyt nopeasti parannettua, jotta voisin aloittaa treenailun ensi vuoden kisoihin suunnitellusti ensi viikolla.

"I don't need this exercise"

Joltain uintikurssilta on jäänyt mieleen pieni tarina siitä, kun valmentaja kertoi yhden suuren suomalaisen yhtiön henkilökunnalle vetämällään uintitekniikkakurssilla teettäneensä jotain vähän vaikeampaa drilliä. Yksi osallistujista oli kieltäytynyt tekemästä sitä sanoen "I don't need this excercise", eli en tarvitse juuri tätä treeniä. Muistaakseni valmentaja kertoi tästä hieman tuohtuneena, sillä yleensä varmaan ne vähän vaikeammat jutut ovat niitä, mitä nimenomaan kannattaisi tehdä. Ja mitä siitäkin tulisi, jos kaikki osallistujat tekisivät vain niitä juttuja, jotka tuntuvat kivoilta?

En oikein ymmärtänyt, miksi joku ei tekisi jotain tiettyä uintiharjoitusta, niissähän on tarkoitus oppia taas jotain uutta. Tietysti olen ehkä vähän jäävi puhumaan tästä asiasta uinnin yhteydessä, sillä tykkään drilleistä melkein enemmän kuin ihan perusvaparista. Jos en jotain ole ekalla kerralla osannut, olen sitten opetellut omalla ajalla, kunnes alkaa sujua.

Pari viikkoa sitten Petrin kanssa juttelimme, että alkavalla kaudella minun varmaan kannattaisi keskittyä juoksutreeneihin, kun minulla on varmasti ajallisesti eniten voitettavaa juuri juoksussa. Siinä samassa yhteydessä hän sitten muistutti, että olimme saaneet valmentaja-Teemulta jo vuosi sitten ohjeeksi juosta aina kuntosalitreenin jälkeen loppuverraksi 10 minuuttia matolla. Jotenkin olin kuitenkin saanut itseni vakuutettua siitä, että minun kannattaisi tehdä selkää vahvistavia liikkeitä sen aikaa, kun Pete juoksee sitä ohjeiden mukaista loppuverraa.

Esport Expressin pukkari.

Kun tajusin, miten olin rakentanut vääränlaisen loppuverrarutiinin vältellääkseni juoksua, tuli jopa vähän nolo olo. Sitä rutiinia kun ei sitten koko kaudella tullut enää kyseenalaistettua, vaikka ihan samasta "I don't need this exercise" - ajattelusta lopulta taisikin olla kyse. Onneksi on puoliso, joka osaa nätisti sanoa, että kannattaisi varmaan aloittaa se juoksun parantaminen noudattamalla jo saatuja ohjeita eikä turhaan miettiä jotain uusia kommervenkkejä. Niinpä minäkin olen kiltisti jo pari viikkoa aina kuntosalitreenin päälle juossut 10 minuuttia matolla.

Viime vuonna juuri näihin aikoihin poikamme kotiutui armeijasta reservin vänrikkinä. Suomen itsenäisyys ja varsinkin sen puolustaminen oli hänen armeija-aikanaan mielessä lähes joka päivä. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Poika ja vanhempansa Santahaminan sotkussa noin vuosi sitten.
Minulla oli varmaan korkokengät, kun näytän Peteä pitemmältä.

Yksin kotona ja Joulujuoksussa poluilla

Kun lapset olivat pieniä, haaveilin joskus viikonlopusta yksin mökillä. Koskaan en ajatusta vienyt toteutukseen saakka, mutta ruuhkavuosien keskellä, kun kiertelin päivästä toiseen samaa kolmiota töihin-kauppaan-kotiin ja viikonloputkin olivat täynnä ohjelmaa, ajatus yksinolosta tuntui välillä todella houkuttelevalta. Kaukaiselta, mutta houkuttelevalta.

Tänä viikonloppuna siihen olisi ollut mahdollisuus, kun Pete on työmatkan jälkimainingeissa pyöräilemässä Etelä-Ranskassa. Elämäntilanne on tässä vuosien varrella muuttunut niin, ettei lasten- ja kodinhoito enää vie leijonanosaa ajastani, vaan sitä jää esimerkiksi liikkumiseen ja ihan vaan olemiseenkin. Lapset pärjäilevät omillaan, vaikka molemmat kotona vielä asuvatkin. Lisäksi olen hieman madaltanut siivousrimaa, kun kukaan ei enää moneen vuoteen ole konttaillut lattioilla.

Siinä kun vielä pohdin, että lähtisinkö mökille vai en, ehti tyttäreni jo kysyä voisiko mennä sinne ystäviensä kanssa. Annoin tietysti luvan, kun ajatus viikonlopusta yksin metsän keskellä ei tuntunut enää yhtä houkuttelevalta kuin vuosia sitten. Silloin se varmasti olikin sellainen mukava voimaannuttava ajatus arjen keskellä. Joskus se haaveilukin voi riittää.

Nyt kun se paras treenikaveri on matkoilla, ajattelin kokeilla jotain uutta ja lähdin Sporttaillaan-blogin Hannan järjestämälle Joulujuoksuun poluilla. Piti oikein laittaa herätyskello soimaan, kun lähtö oli kymmeneltä Pirttimäestä. Lenkillä oli mukana Hannan lisäksi myös pari muuta seuraamaani juoksubloggaajaa: Karkki ja Satu. Kaiken kaikkiaan meitä taisi olla seitsemän, mukavan kokoinen porukka.

Juoksimme reilun kympin lenkin, ja nettoaika näyttää jääneen juuri puolentoista tunnin alle. Sen verran kokematon olen polkujuoksijana, että katse oli lähes koko ajan pidettävä polulla. Vähän sama haaste minulla on kyllä kieltämättä myös maastopyöräilyssä. Maisemat olivat kyllä hienot silloin, kun pysähdyimme niitä katselemaan ja kuvaamaan.



Lenkin jälkeen kävimme Pirttimäen kahvilassa syömässä. Ostin mukaankin pullaa, kun pojallani oli viime viikolla nimpparit, eikä niitä vielä oltu onnitteluja kummemmin juhlistettu. Kotona yhdessä muistelimme sitä, kun hänen ensimmäinen irronnut maitohampaansa jäi Strindbergillä korvapuustiin silloin kauan sitten.

Rentoa treeneissä, kiirettä töissä

Treenihommissa on ollut aika rentoa, töissä sen sijaan tämä viikko on ollut melko kiireinen. Olen yrittänyt ottaa nämä erityiskiireet töissä huomioon myös treenailussa, ja esimerkiksi tälle viikolle tuli kaksi treenitöntä päivää, keskiviikko ja perjantai. Perjantaina oli vielä firman pikkujoulut, ja pitkästä aikaa valvoin yli puolenyön.

Viikkoon on mahtunut pari salitreeniä, työmatkapyöräilyä, yksi uinti ja reilun tunnin juoksu. Tulossa on vielä illalla yksi uintitreeni.

Lenkkimaisemaa Otaniemessä.

Olen nyt reilun viikon verran käyttänyt HR4Training -ohjelmaa (AppStoressa 8,99 eur) palautumisen seurantaan. Se mittaa sykevälivaihtelua sormesta kännykän kameran avulla. Ainakin mainospuheissa mittaus on yhtä tarkka kuin sykemittarilla. Ohjelmassa on sekin hienous, että se hakee automaattisesta Stravasta edellispäivän juoksu- ja pyöräilytreenit. Sen takia olen vähän entistä ahkerammin siirrellyt treenejäni Movescountiin ja sieltä automaattisesti Stravaan. Minulla on niin vanha sykemittari, että siirtoon tarvitaan myös kaapeli ja tietokone. Luulen, että juuri tästä vanhasta mittarista johtuen esim. uinti- ja kuntosalitreenit eivät näytä siirtyvän. Ne voi onneksi lisätä käsin.

Mittaustulokset ovat ainakin toistaiseksi tukeneet omaa fiilistä, ja muutamana aamuna olen saanut ohjeeksi välttää kovemman intensiteetin treeniä. Näin olen sitten tehnytkin. Mittaustulos näytetään palautumispisteinä (recovery points), ja mitä enemmän niitä pisteitä kertyy, sitä parempi.

Palautumispisteet tänään.

Vähän on hankaluuksia ollut itse mittaamisen kanssa. Tänäänkin mittasin viitisen kertaa, ennen kuin mittaustarkkuus oli optimaalinen. Virhe taisi johtua siitä, että samaan aikaan sattui paistamaan aurinko ikkunasta sisään, ja mittauksen aikana olisi hyvä olla hämärää. Mittaus onnistui, kun vaihdoin paikkaa vähän pimeämpään sohvan kulmaan.

Tänään juoksin taas lempilenkkini Otaniemen ympäri.



Samalla kuunteli TED Talkien podcast -lähetystä. Siinä se reilu tunti meni leppoisasti. Olin niin keskittynyt, etten Otaniemessä heti tunnistanut vastaan juossutta tri-tuttua. Onneksi sain uuden mahdollisuuden, kun hän huikkasi perään!

Tyyntä myrskyn edellä?

Aika hissun kissun on liikunnan puolesta menty tämä marraskuu. Katselin Movescountista, että viime vuonna tähän aikaan oli jo täysi treenivaihde päällä. Trainerikin oli jo kaivettu esiin ja salilla käyty pari kertaa viikossa. Tänä vuonna on ollut vähän hiljaisempaa, mikä juuri nyt tuntuu tosi hyvältä.

Marraskuu on ollut leppoisa, kun ei vielä ole treeniohjelmaa eikä sen mukaista "pakkoa" tehdä yhtään mitään. Tavoitteellinen treeni kohti ensi kesän kisoja alkaa taas joulukuussa, reilu viikko on tässä siis vielä aikaa hölläillä.

Jotain ihan uuttakin pääsin tällä viikolla kokeilemaan, kun kävimme työkavereiden kanssa Baila Baila -tanssikoulussa salsaamassa. Se oli yllättävän hauskaa tutulla porukalla, ja oli kiva antaa musiikin viedä mennessään. Jalat vielä jotenkuten toimivat askelkuvioita harjoitellessa, mutta esimerkiksi rintarangan liikkuvuudessa on todella paljon toivomisen varaa.

Salillakin on käyty. Siellä jo Peten kanssa tavaksi muodostunut lämmittely vierekkäin soutulaitteella ei ole onnistunut moneen viikkoon, kun toinen laite on aina ollut varattu. Viime tiistaina  toinen soutulaite oli rikki, ja taas minun piti lämmitellä crosstrainerillä. Sen verran on tullut sairastelun jälkeen pidettyä salitreenistäkin taukoa, että jalat tulivat pitkästä aikaa kipeiksi.

Eilen kävin juoksemassa, mutta syke tuntui olevan koko ajan 10 pykälää korkeammalla kuin normaalisti. Koska fiilis oli tänä aamuna edelleen vähän toiskuntoinen  ja aamusykkeetkin hieman koholla, lähdin juoksun sijaan pitemmälle kävelylenkille. Kävelin Laajalahden ympäri vajaan 10 kilsan lenkin, ja ihan viimeisen pätkän Otaniemestä kotiin tulin bussilla, kun tuli vähän kylmäkin.

Aurinkokin pilkisteli.

Kävellessäni kuuntelin podcasteja. Olen vielä aika tuore tässä jutussa, ja toistaiseksi suosikkilistalleni ovat päässeet mm. Stuff Mom Never Told You, Biohakkerin Podcast ja Nordnetin #rahapodi. Kuuntelen podcasteja myös aamuisin työmatkalla. Työmatkalla joudun aina Turuntien ylittämisen ajaksi katkaisemaan kuuntelemisen, kun siitä ei tule mitään liikennemelun vuoksi. Tänään sama ongelma häiritsi zen-fiiliksiäni Kuusisaarentiellä. Yllättävän kova melu tulee ohiajavista autoista - etenkin niistä, joissa on nastarenkaat.

Tyyntä on.

Viikonlopun jumpat ja uusi seura

Perjantaina teimme Peten kanssa pikavisiitin mökille. Kuusi vuotta sitten paikalle siirretty aitta tuli samalla lopputarkastettua. Homma oli jostain syystä jäänyt tekemättä, mutta nyt on nimet siinäkin paperissa.

Samalla saimme kuin saimmekin soutuveneen nostettua järvestä. Veneeseen oli tietysti satanut viikkotolkulla ja vedet jäätyneet sinne pohjalle, mutta pikku hiljaa hivuttamalla se sieltä kuitenkin nousi kuivalle maalla. Yhden käden sormilla on laskettavissa viime kesän soutelukerrat, mutta onhan se vene ihan kiva olemassa.

Soutuvene ennen nosto-operaatiota.

Laiturin jätimme järveen, kun rakennustarkastaja sanoi aina jättävänsä omansakin talveksi veteen. Ponttoonitkin ovat kuulemma hyvin kestäneet. Ensi keväänä se sitten nähdään!

Laituri jäi tähän.

Koska mökillä ei tähän vuodenaikaan ole juurikaan tekemistä, tulimme kotiin vielä perjantai-iltana. Suunnitelmissa oli nimittäin päästä hiihtämään. Kello laitettiin lauantai-aamuksi soimaan, ja vähän ennen yhdeksää lähdimme liikkeelle. Pete hiihti Oittaalta Solvallaan, ja minä Pirttimäen lenkin. Keli oli kiva, ja aikainen lähtö hyvä idea, koska paluureissulla vastaantulijoita oli jo aika paljon ja laduilla siis jopa ihan ruuhkaa.

Sunnuntainakin hiihdeltiin. Tuolloin reittinä oli lauantaina hiihtämäni lenkki, mutta vastapäivään. Pitkästä aikaa hiihdimme yhdessä. Ladut olivat jo vähän kuluneemmat, mutta edelleen ihan ok kunnossa. Ostimme viime talvena meille molemmille uudet skinisukset, ja ne luistivat ja pitivät taas ihan mainiosti. Muuta ei tarvitse kuin vähän luistovoidetta pohjaan. Huoltotiimini päällikkö kertoi, että voitelu on nyt paljon helpompaa, kun ei tarvitse pitovoiteen kanssa tuhrailla.

Maltoin pysähtyä kuvaamaan.

Sunnuntai-iltana kävimme taas pitkästä aikaa samassa uintitreenissä Peten kanssa. Viimeksi olemme uineet samalla ohjatulla vuorolla vuosia sitten Helsinki Triathlonin vuorolla Malmilla.  Tämä uusi uinti on TriahtlonSuomen järjestämä ja suunnattu kokeneemmille uimareille. Sattumalta sen valmentaja on sama kuin aikanaan Malmilla ja Pirkkolassa, Krista Terämaa. Eilen oli oikein sellainen ihana deja vu -fiilis, kun pääsin hänen ohjauksessaan pitkästä aikaa uimaan mm. hengitysdrillejä. Uinnit jatkuvat huhtikuun loppuun saakka, joten kevään ohjelma on sunnuntai-iltojen osalta nyt lukkoonlyöty.

Vaihdoin tässä samassa yhteydessä myös tri-seuraa. Mitään suurempaa merkitystä seuralle ei minulla ole, vaikka toki Heltristä eroaminen reilun kuuden vuoden ja yhden hallituskaudenkin jälkeen vähän haikealta tuntui. Tärkein juttu minulle ohjatun uintivuoron lisäksi on se, että saan seuran kautta Triathlonliiton kilpailulisenssin, niin ei tarvitse sitten ulkomaillakaan maksella päivälisenssiä. Seurojen vuosimaksuissa on huikea ero; Helsinki Triathlonilla 90 ja TriathlonSuomella 20 euroa.

Taas liikkeellä

Huh, mikä vatsapöpö! Viiden päivän sairastelun jälkeen pääsin tolpilleni ja samantien töihin tänään tiistaina. Torstaina ja perjantainakin lähdin töistä kotiin kesken päivän, ja perjantaina nousi kova kuume. Vatsa on edelleen vähän herkkänä, ja sushilounas sai sen vähän kiukuttelemaan taas. Töissä on muutama muukin sairastunut ilmeisesti samaan tautiin, olisiko norovirusta. En oksentanut kertaakaan, mutta kuume oli kova ja olo sellainen inhottavan etova koko ajan niin, etten voinut syödä oikein mitään. Ja vatsa oli tietysti ihan sekaisin, eikä pahimmillaan vesikään pysynyt sisällä muutamaa hetkeä pitempään.

Kipeänä to-ma ei askelia paljon kertynyt. 

Syyskauden juoksutreenien huipentuma, puolimaraton, jäi taudin takia juoksematta. En taida etsiä tilalle mitään toista kisaa, koska kelit ovat jo mukavan lumiset ja kisainto taisi hävitä samaa vauhtia pitävän alustan kanssa. Marraskuu on muutenkin varattu oman mielen mukaan tapahtuvalle liikunnalle ilman varsinaista treeniohjelmaa. Täytyy nyt ottaa vähän kevyemmin, kun vielä voi ennen kunnon treenien alkamista taas joulukuussa.

Loppuvuoden sunnuntai-illoille taisi löytyä mukavaa tekemistä, kun tuli mahdollisuus lähteä mukaan tutun valmentajan uintitreeneihin. Nyt syksyllä en ole missään ohjatussa uinnissa käynytkään, ja muutenkin uintia on ohjelmassa ollut melko vähän. Ihan kiva taas satsata välillä siihen. Iho on kyllä nyt ollut ihan loistavassa kunnossa, ja jossain vaiheessa taisin yhdistää sen uinnin vähenemiseen.

Uintireppu Leppävaaran hallissa. Kyllä motivoi!

Ensi viikonloppuna olisi ihan mahtavaa päästä jo hiihtämään! Oittaalla on ilmeisesti jo 750 metrin latukin valmiina. Sellainen pieni murhe tietysti nostaa myös päätään, että meillä on mökillä vielä laituri ja soutuvenekin järvessä. Ehkä niillekin pitäisi ehtiä tehdä jotain...

DNS eli puolimaraton jäi juoksematta

Tänään heräsin siihen, kun Pete huikkasi ovelta lähtevänsä nyt ajamaan Sastamalaan Rautaveden maratonille. Hän lähti sinne juoksemaan kokonaista maratonia, minun piti juosta puolikas.

Suunnitelmani muutti kavala vatsatauti. Aloin tuntea oloni huonoksi torstai-aamuna töissä, ja kymmenen maissa lähdinkin kotiin. Koko päivänä ei tehnyt mieli syödä, yritin lepäillä.  Kun olo perjantai-aamuna ei ollut ihan kamalan huono, lähdin töihin. Iltapäivällä piti sitten taas luovuttaa ja lähteä kotiin, kun olo huononi. Illalla nousi vielä kova kuume.

Nyt lauantai-aamuna on tilanne sellainen, ettei edes vesi meinaa pysyä sisällä. Olo on muutenkin melko heikko, kun olen syönyt kunnon aterian viimeksi keskiviikkona. Alkaa pyörryttää jo, kun nousen ylös ja käynti alakerrassa vie voimat.

Kisa jäi minulta välistä nyt toisen kerran kahdeksan vuoden aikana. Edellinen kerta oli vuonna 2009, kun pari viikkoa ennen elämäni maratonia pullistui välilevy selässä. Silloin harmitti enemmän, nyt on niin väsynyt olokin, etten oikein jaksa synkistellä. Tuleehan noita kisoja - ehkä joku toinen puolimaratonkin vielä lähiviikkojen aikana.

Vatsatauti on kyllä viheliäinen. Joskus olen miettinyt, että noro- tai joku muu vastaava virus olisi todella hyvä biologisen sodankäynnin ase, se kun invalidisoi tehokkaasti määrätietoisemmankin ihmisen ainakin parin päivän ajaksi.

Juoksumatolla ja kalliolla

Joskus tonnin vetojen eteen pitää nähdä vähän enemmän vaivaa. Eilen en ehtinyt juoksemaan lempiradalleni Otaniemeen, koska töiden jälkeen oli suunnitelmissa vähän muitakin menoja ja aikaa juoksulle, suihkulle ja siirtymisille oli vain vajaat kaksi tuntia.

Päätin tehdä ensivisiitin Esport Bristoliin, joka sijaitsee mukavasti noin korttelin päässä työpaikasta. Minulla on salijäsenyys Esport Expressissä, mutta sillä kortilla ei pääse treenaamaan Bristoliin. Ilmainen kokeilukerta oli kuitenkin käytettävissä, ja sain avainkortin täytettyäni yhteystietoni lapulle. Ehkä sieltä joku markkinointipuhelu sitten tulee.

Ensimmäistä juoksumattoa en saanut lainkaan käyntiin, piti vaihtaa toiseen ennen kuin käynnistys onnistui. Juoksumatot vaikuttivat vähän hienommilta kuin Expressissä, mutta ei siinä käytössä lopulta eroa juurikaan ollut. Juoksin noin 10 minuutin verran ja sitten laitoin asetuksiksi 1,5 % kulmaa ja vauhtia 5 minuuttia/kilsa. Siinä vauhdissa sitten pyristelin 4x5 minuuttia. Tavallaanhan se on helpompaa kuin radalla, kun vauhti on vakio.

Samassa tilassa juoksumattojen kanssa oli myös isohko jumppasali, jossa näytti ensin olevan käynnnissä step-tunti ja heti sen jälkeen alkoi pumppi. Aikamoinen äänten kakofonia oli ilmassa, kun sekä ohjaajan ääni että kovalla soitettu musiikki puuroutuivat. Minulla oli omat musiikit korvissa, ja aika kovalle sai nekin säätää. Onneksi tuli vesipullokin mukaan, sillä siinä juostessa tuli ihan kunnolla hiki ja jano.

Treeni onnistui kai ihan hyvin,  kun pysyin säädetyn ajan maton vauhdissa ja maksimisykekin nousi seitsemisen lyöntiä korkeammalle kuin vastaavassa treenissä ulkona.

Lauantaina kävimme Peten kanssa kävelyllä nuoruuden maisemissani Ullanlinnassa ja Kaivopuistossa. Tässä yksi kuvamuisto reissulta:

Kaivopuistossa.

Meillä on muuten tänään kihlajaisten vuosipäivä. Joka vuosi ei tätä päivää ole tullut juhlittua tai edes muistettua, mutta tänään kakuteltiin lasten kanssa kun täyteen tuli neljännesvuosisata.

Sääntöihminen haparoi

Aika harvoin minulle tulee eteen sellaisia tilanteita, etten millään viitsisi lähteä lenkille, uimaan, pyöräilemään tai minne milloinkin treeniohjelman mukaan pitää lähteä. Eilen perjantaina oli sellainen tilanne. Takana oli pitkä työviikko, oli jo pimeää ja satoi. Pete oli ollut pari päivää matkoilla ja valmistautui kotona jo rentoon sohvailuun, kun oli tehnyt oman treeninsä jo aamulla.

Yhden persoonallisuustestin mukaan olen "tarkka laadunvalvoja", parhaimmillani ihanteellinen, tunnollinen ja oikeudenmukainen, huonoimmillani joustamaton, tiukka ja kriittinen. Tunnistan nuo kaikki piirteet itsessäni ja uskon, että samoin tekevät myös perheenjäseneni. Muistan, kuinka poikani joskus pienenä hammaspesulla kyseli, että "Äiti, miksi sinulla on niin paljon sääntöjä?". Se vähän herätti, olenkin varmaan ollut aika tiukka äiti. Sääntöjen ja ohjeiden mukaan on menty, lapset rokotettu, läksyt tehty ja koulut käyty.

Treenaamisessa nuo luonteenpiirteet näkyvät niin, että treenien väliin jättäminen on minulle ihan supervaikeaa. Kurinalaisesti ja velvollisuudentuntoisesti teen aina kaikki ohjelmaan merkityt treenit. Se on minulle helppoa, oikein näen mielessäni kuinka suoritukset seuraavat toistaan. Jos ohjelmassa on vesijuoksua, laitan vyön lanteille ja menen sinne mummojen sekaan, vaikka uiminen enemmän houkuttaisikin.

Ymmärrän toki, että juuri minun tyyppiselleni ihmiselle tietty "tottelemattomuus" ja sääntöjen tai treeniohjelman noudattamatta jättäminen voisi olla ihan hyväksi. Voisin ehkä oppia jotain ja huomata, ettei mitään kamalaa tapahdu, vaikken aina suunnitelmissa pysyisikään. Tässä minulla on kehittymisen paikka.

No, perjantaina olin jo kotiin kävellessäni miettinyt, että jos Pete tänään ehdottaisi vaikkapa leffailtaa, olisin siihen ihan valmis. Mutta eipä ehdottanut, vaan oikein kannustamalla kannusti lähtemään lenkille pimeään iltaan. Ihanan kamala sparraaja! Eihän siinä enää mitään muuta voinut kun laittaa lenkkarit jalkaan ja lähteä vilkkuva heijastinliivi päällä pimeään Otaniemen rantaan juoksemaan.



Niin jäi sekin kehittymisen paikka käyttämättä, mutta tuli sentään treenattua viikon päästä juostavaa puolimaratonia varten.

Ensi kesän päätavoite: Ironman Hamburg

Joitakin viikkoja sitten tein päätöksen ensi kesän pääkisani suhteen. Se on jo kolmantena kesänä peräkkäin täyden matkan Ironman, tällä kertaa hansakaupunki Hampurissa. Kokeillaan nyt taas vaihteeksi vähän pohjoisempaa sijaintia, jospa välttyisimme paahtavalta helteeltä!

Kuva Vichyn pyöräreitin varrelta.

Hampurin kisa järjestetään ensi vuonna ensimmäistä kertaa. Viime kesänä kilpailin myös ensimmäistä kertaa järjestetyssä Ironman 70.3 Jönköping -kisassa, ja siellä kaikki sujui kuin vanhoilla tekijöillä. Hampurissa on jo monta vuotta järjestetty ITU:n kisoja, olisikohan sama järjestäjäporukka tämän uudenkin kisan takana?

Hampurissa hyvää on pohjoisen sijainnin lisäksi hyvä hotellikapasiteetti, helppo saavutettavuus ja ajankohta, 13.8.2017. Mukavasti ehtii taas koko kesän treenata ennen kisaa. Saksaakin on aika monta vuotta tullut opiskeltua, joten kielenkään suhteen ei pitäisi tulla ongelmia. Myös Pete lähtee Hampuriin kisaamaan, samoin pari treenikaveriamme. Varmasti kiva matka ja kisa siis tiedossa ainakin seuran suhteen!

Reittikarttoja ei vielä ole julkaistu, mutta se tiedetään, että uinti on kahtena kierroksena, samoin pyörä ja juoksussa kierroksia on neljä. Saattaa olla vähän teollista satama-atmosfääriä tiedossa tässä urbaanissa kisassa. Maali on toki Ironman-tyyliin Raatihuoneentorilla kaupungin keskustassa. Hampurissa perusmatkalla pari vuotta sitten kilpaillut ystäväni tiesi salilla tavatessamme kertoa, että järvessä on likainen vesi. Saa nähdä, miltä se tuntuu ensi vuonna.

Ilmoittautumisten jälkeen varasimme jo lennot, hotellin ja vuokrasimme pyörälaukutkin, joten perusasiat alkavat olla kunnossa. Sellainen vinkki minulla on pyörälaukkujen suhteen, että kannattaa varata niille myös paikat lennolta. Se ei ainakaan Finnairilla onnistu suoraan varauksen yhteydessä, vaan pitää soittaa asiakaspalveluun ja tehdä varaus sitä kautta. Jos pyörälaukku ei mahdukaan koneeseen, verkossa tehdyn lentolipun voi perua 24 tunnin kuluessa. Kannattaa siis hoitaa asia kerralla kuntoon.

Testissä Suunto Spartan Sport

Noin kuukausi sitten sain viikonlopuksi kokeiltavaksi Suunto Spartan Sport -sykemittarin. Työkaverini oli saanut sen Suunnolta vähän pitempään testiin, ja ystävällisesti tarjosi minullekin mahdollisuutta sitä kokeilla. Kello tuntui kädessä mukavalta, ranneke oli miellyttävän tuntuinen ja kello yllättävän kevyt. Voisin kuvitella käyttäväni sitä arkikellona.

Valitettavan huonolaatuinen kuva, sori!

Muutin hieman viikonlopun treeniohjelmaa, jotta pääsin kokeilemaan kelloa myös pyöräilyssä. Minulla on triahtlon-pyörässäni Stages -wattikampi, ja sen yhdistäminen Spartan Sportiin sujui ihan ongelmitta. Lyhyen perehtymisen jälkeen en kuitenkaan keksinyt, miten mittari olisi pitänyt kalibroida. Garmin Edge 500 -pyörämittarini kalibroin ennen jokaista ulkona ajamaani lenkkiä, mutta nyt se jäi siis tekemättä.

Reitti kulki pitkin Espoon ja Helsingin rantoja. Jo siinä ajaessanikin huomasin, että yhteys ranteessa olevan mittarin ja wattikammen välillä toimi huonommin kuin Garmin Edgen ja kammen välillä. Garmin Edge on minulla minulla kiinni ohjaustangossa, josta sen myös helposti näkee toisin. Ranteessa olevan kellon kanssa on vähän hankalampaa. Jos joskus hankin Spartanin, ehkä pidän sen Garmin Edgen kuitenkin pyöräillessä vielä mukana näytön ominaisuudessa, ja siirrän treenit Movescountiin ja Stravaan vain Spartanista. Toistaiseksi en pidä nykyistä sykemittariani ranteessa lainkaan pyöräilyjen aikana, vaan siirrän pyörädatat eri palveluihin Garminista.

Kävin kellon kanssa myös uimassa, ja harmillisesti unohdin sykevyön kotiin. Ei jotenkin tullut mieleen ottaa sitä mukaan, kun en ole sellaista uidessa tottunut käyttämään. En siis tiedä, miten sykemittaus olisi vedessä toiminut. Sen kuitenkin huomasin, että Spartan Sport mittasi uidun matkan tarkemmin kuin nykyinen kelloni Ambit2 S.

Puutteita ja keskeneräisyyksiäkin Spartan Sportissa toki oli. Pyörälenkille olisin halunnut konfiguroida treenin aikana kellon näytöllä näkyvät tiedot, mutta se ei vielä ollut mahdollista. Nyt käytössä olivat vain valmiiksi mietityt "tehdasasetukset". Kosketusnäyttö ei myöskään tällä lyhyellä kokeilulla vakuuttanut, taidan muutenkin olla enemmän painiketyttöjä. Värinäyttö oli kyllä hyvännäköinen ja selkeä.

Kaikkein tärkeintä ominaisuutta ja varsinaista syytä uuden kellon hankkimiseen, akunkestoa, en saanut testattua. Akun pitäisi kuitenkin mainospuheiden perusteella riittää myös pitkille pyörälenkeille ja hitaille Ironman-suorituksille. Toivelistalla olisi myös langaton treenitietojen siirto kellosta Movescountiin, mutta Suunto Spartanissa tiedonsiirtoon tarvitaan edelleen se johto. Se kiinnittyi kelloon pätevän tuntuisen magneetin avulla. ** KORJAUS: ei tarvitakaan enää johtoa, kun langaton siirto Movescountiin onnistuu mobiilisovelluksen kautta bluetoothilla. Tätä en kuitenkaan itse kokeillut.

Ihan heti en rynnännyt kaupoille, vaan odottelen vielä hieman. Sen verran kivalta Suunto Spartan kyllä tuntui, että uskon sellaisen vielä hankkivani. Voi olla, että jään odottamaan sellaista Spartania, joka mittaisi sykkeen suoraan ranteesta. Uskoakseni sellainen malli on tulossa vielä tämän vuoden puolella.

Konkreettisimmin kokeilusta jäi mieleen kellossa valmiina ollut askelmittari. Hämmästyin sitä, ettei siihen normaalin päivän aikana kertynyt kuin 4000-5000 askelta, jos treenejä ei oteta huomioon. Koska terveen aikuisen suositellaan ottavan 10000 askelta päivässä, otin sen tavoitteekseni. Onneksi tavoitteen toteuttamisen seurantaa varten ei tarvinnutkaan ostaa kallista uutta kelloa, vaan se hoituu iPhoneen ladattavalla ohjelmalla. Pedometer++ mittaa askelet automaattisesti niiltä reissuilta, joilla puhelin on mukana. Ja aika useinhan se on.

Tämä uusi kävelytavoite on muuttanut arkeani niin, että nykyään kävelen lähes joka aamu kotoa kolmisen kilsaa Leppävaaran asemalle. Aikaisemmin aloitin työmatkani useimmiten bussipysäkiltä 150 metrin päästä kotiovelta. Nyt jo reilun kuukauden lisääntyneen kävelyn jälkeen olen alkanut arvostaa sitä omaa aikaa, mikä minulla kävellessä on. Aikaisemmin vietin senkin osan työmatkasta tuijotellen kännykän ruutua, nyt ehdin mielessäni jo miettiä päivän töitä, treenejä tai jotain muita kivoja asioita. 

Maastopyörillä Rantaraitilla

Kuten nyt jo aika monena peräkkäisenä sunnuntaina, kävimme Peten kanssa tänäänkin maastopyöräilemässä. Tällä kertaa ei lähdetty Nuuksioon, vaan ajelimme Espoon Rantaraitin lähes päästä päähän. Ajattelimme, että se on tasainen ja että siellä on helpompi pitää syke koko ajan pk-puolella kuin metsäpoluilla. Näin olikin, kunnes edessä olivat Soukan mäet, toki myös Espoon Rantamaratonilta tutut.

Reitin alkupäässä on iki-ihana Otaniemen rantapätkä, jonka varrella on mm. teekkarien rantasauna. Aika monta kertaa sen ohi tullut juostua ja pyöräiltyä reippailuvuosien varrella. Terassia on laajennettu, ja saunan pihaan on ilmestynyt myös palju. Tänä vuonna olen seuraillut juhlintaa ohijuostessani vähän erilaisin silmin varsinkin silloin, kun olen tiennyt oman pojan olevan mukana teekkaritouhuissa.

Eilen illalla saunalla oli sillis, ja jostain oli paikalle kärrätty lunta pientä lumilautailurinnettä varten. Juostessa en malttanut pysähtyä kuvaamaan, mutta korjasin tilanteen tänään maastopyörälenkillä. Lunta oli onneksi vielä jonkin verran jäljellä. Tuo musta putki ylärinteessä oli joku reilintapainen ja vielä eilen puoliksi lumen peitossa. Kaikkea ne teekkarit keksivätkin!

Rantaraitti on kyllä ihan mielettömän hieno ulkoilureitti! Rannassa eteen avautuu toinen toistaan hienompaa merimaisemaa, ja pudonneet lehdet rapisevat kivasti renkaiden alla. Parissa paikassa piti rappusten vuoksi kiertää vähän kauempaa, mutta muuten meno oli kivan rentoa ja helppoa.

Tässä taas yhdet rappuset Soukassa.

Kotiin ajoimme pohjoista reittiä Kauklahden kautta. Yhdessä Espoon vaarallisimmista risteyksistä (siinä Ikean kulmalla) olisi Turun moottoritieltä tullut auto ajanut päälle kolmion takaa, jos emme olisi jarruttaneet. Näytti juttelevan puhelimessa se komion takaa eteen ajanut kuljettaja, pah!



Bembölen kahvituvalla pidimme pienen kahvittelutauon. Ensimmäisen kerran kävimme siellä vajaat 22 vuotta sitten ennen Jorvissa tehtyä ultraäänitutkimusta, kun odotin esikoistamme, sitä edellä mainittua teekkaria. Silloin oli aika jännää, mutta onneksi kaikki oli silloin ja on edelleen tosi hyvin.

Takaketju kireänä

Nyt kun ohjelmassa on ollut vähän kovempia juoksutreenejä,  esimerkiksi 200 ja 1000 metrin vetoja, ovat pohkeet alkaneet kiristää. 

Muutama treeni jo muutettiinkin sauvakävelyksi juoksun sijaan, mutta siitä tuli kantapäihin ja oikeaan kämmeneenkin rakko. Kaikkein eniten sauvakävelyssä tökkivätkin eniten just ne sauvat. Mokomat tikut alkoivat ärsyttää jo vajaan tunnin kävelyn jälkeen. 

Tällä viikolla sain vaihdettua sauvakävelyn työmatkapyöräilyyn ja puolen tunnin hipsuttelulenkkiin ja oli kyllä paljon kivempaa. Jouduin tosin kerran pysähtymään pohkeita venyttelemään.

Tänään pääsin vihdoin osteopaatin käsittelyyn. Selvisi, ettei pohkeissa sen kummemmin ollutkaan mitään vikaa tai jumia, vaan koko takaketju (alaselkä, takareidet, pohkeet) on kireä. Osteopaatin käsittely varmasti auttoi asiaa, ja myös omatoiminen venyttely kuulemma kannattaa. Se on taas jäänyt liian vähälle.

Pikkuhiljaa kropan pitäisi myös alkaa tottua vähän ahkerampaan ja kovempivauhtiseen juoksuun. Toivottavasti näin käy vielä ennen Rautaveden puolimaratonia 5.11.!

Nyt illalla kävin juoksemassa pimenevällä Otaniemen urheilukentällä 200 m vetoja. Taisi osteopaatti saada takaketjun vähän parempaan kuntoon, kun nopein veto oli melkein seitsemän sekuntia nopeampi kuin edellinen ennätys ja itselle kovavauhtiseen juoksuun lähteminen oli kerrankin helppoa! Ennätyssarjaa olen tosin alkanut kerätä vasta tänä syksynä. Aika kivalta tuntuu tuo kelloa vastaan juokseminen, etenkin silloin kun se sujuu. 

Suljettujen ovien takana

Miten ihmeessä minulta oli kokonaan mennyt ohi tieto siitä, että Tapiolan uimahalli on ollut kiinni jo kesäkuun alusta lähtien? Eilen menin suurin toivein bussilla töistä Tapiolaan ajatuksena kolmen vartin  vesijuoksu aurinkoisessa hallissa. Kun sitten kävelin Tapiolan keskusaltaalle, huomasin, että osa hallin ikkunoista on peitetty ja piha aidattu. Aloin aavistella pahinta.

Pienellä googlailulla selvisi, että hallissa on meneillään iso remontti ja että se avataan aikaisintaan maaliskuun alussa. 

No eipä ihme, että Leppävaaran hallissa oli keskiviikkona niin paljon uimareita työpäivän jälkeen, ettei omaa treeniä olisi pystynyt uimaan edes nopeiden radalla. Onneksi silloinkin pääpaino oli vesijuoksussa, ja vartin radantahtinen uinti oli ihan tarpeeksi. Vesijuoksuun oli kyllä ihan ruhtinaallisesti tilaa uudessa 25 metrin altaassa. Vieressä harjoiteltiin taitouintia, ja se oli tosi mielenkiintoisen näköistä touhua.

No, takaisin Tapiolaan uimahallin suljettujen ovien taakse. Tsemppi ei riittänyt enää siihen, että olisin lähtenyt Leppävaaraan, vaan treeni jäi väliin. Oivoi.

Juoksu, juoksu, vesijuoksu

Nyt puolimaratonille treenatessani on ohjelmassa ollut aika paljon juoksua ja etenkin intervallitreeniä. Tykkään juosta nämä treenit radalla, kun siellä on aina tasaista ja matka niin helposti mitattavissa. 

Kyllähän siinä Suunnon Ambit2 S:säkin näkyy juostu matka, mutta se tuppaa olemaan aavistuksen liian optimistinen, toisin sanoen piippaa kilsan juostuksi jo noin 950 metrin jälkeen. 

Meitä lähin juoksurata on Otaniemessä noin kolmen kilsan päässä ja yleensä olen ajanut sinne Jopolla rantoja pitkin. Vain joskus heikkona hetkenä olen turvautunut autoon. Näin oli esimerkiksi viime viikon keskiviikkona, kun kävimme Peten kanssa juoksemassa 30 minuutin testijuoksun tuulessa ja tuiskussa. Taas oli treenikaveri tarpeen, kun sisäsyntyinen motivaatio ei ollut säästä johtuen ihan korkeimmillaan. Meidän kanssa samaan aikaan radalla oli myös joku Triathlon Suomen juoksutreeniporukka. 

Oli synkkä ja myrskyisä ilta, ja silti lähdettiin lenkille.

Vaan tuli se testijuoksu onneksi juostua, ja sen jälkeen olen juoksennellut 200 ja 1000 metrin vetoja eri vauhdeilla. Parilla viime kerralla olen onnistunut myös minulle vaikeammassa asiassa eli nousujohteisuudessa. Olen osannut säästää voimia loppuun niin, että viimeisimmillä veroilla mennään kovinta vauhtia. Siitä on tullut mukavia onnistumisen elämyksiä, vaikka itse vauhdista en niitä olekaan saanut. Testijuoksussakin sivusin viime syksyn kehnointa tulosta.

Vesijuoksu on myös tehnyt paluun ohjelmaan, tällä kertaa vammoja ehkäisevässä tarkoituksessa. Se vastaa kuulemma huonoa hierontaa. Kerran oli yksi vartin pyrähdys uintitreenin jälkeen, tänään juoksin Leppävaaran uudessa altaassa kokonaiset 45 minuuttia. Yritin lainata yhden työkaverin asennetta, hän kun kertoi rakastavansa vesijuoksua. Minulla ne vahvimmat myönteiset tunteet herättää uinti. Siksi palkitsin itseni tänään kymmenen minuutin uinnilla vesijuoksun jälkeen. Ensin työ, sitten huvi.

Uintiradalla oli kyllä niin täyttä ja "nopeallakin" radalla niin eri vauhtista porukkaa, että oli ihan hyvä ettei uinti ollut tänään se pääasia. Alkaa olla jo aika ikävä Märskyä, joka ilmeisesti aukeaa remontin jälkeen vajaan kolmen viikon kuluttua 21.10.

Peten haastis: Cannondale Cujo One

Meidän perheeseen tuli uusi pyörä tällä viikolla, kun yhtenä iltana kävimme hakemassa ison pahvilaatikon Kampin Matkahuollosta. Paketissa oli Cannondale Cujo 1.

Nyt kun on pyörä on saatu onnellisesti kotiin, kasattu ja ensimmäisellä kunnon lenkilläkin käyty, suostuttelin Petrin kertomaan uudesta pyörästään enemmän itse.

Kerro pyörän hankintaprosessista

Maastopyöräilystä on muodostunut mulle parin viime vuoden aikana syyskauden PK-homma. Olen ajanut useamman vuoden pojalle yleispyöräksi (koulumatkat yms.) noin 6 vuotta sitten ostetulla parin sadan euron 26 jäykkäperärohjakkeella. Siitä lakkasivat jarrut toimimasta niin ajattelin että nyt on aika hommata mulle eka oma maastopyörä.

Alkoi ankara guugletus. Mitään välinetuntemusta ei aiheesta ollut. Tämä vaihe kesti noin kuukauden. Maastopyörän ostaminen on aika paljon vaikeampaa kuin maantie- tai triathlon-pyörän: Rengaskoko, jäykkäperä vai täysjousto, overmountain, trail, XC-trail, Enduro, fat bike jne. Hintahaitaria riittää kuten muissakin pyörissä.

Noh, lopulta lähti muotoutumaan preferenssi 27.5 puoliläski jäykkäperä. Prosessi oli pääosin epätieteellinen ja mielikuviin perustuva. Ajattelin mm. että puoliläskipyörä 27.3 x 3.0 on vanhukselle täysjouston korvike mutta ihan kunnon läski taas tuntui liian radikaalilta.

Ensin katselin Cannondalen Beast of the East retro-lämmitystä mutta mielestäni oli aika kovan hintainen. Kuin tilauksesta Cannondale julkaisi 2017 vuodelle tästä halpisversion nimellä Cujo, jossa oli kolme varustetasovaihtoehtoa. Kalleimmassa oli SRAM 1 x 11 vaihteisto ja se viehätti, hyvät osat muutenkin. Yksinkertainen ja tyylikäs pyörä kuitenkin kohtuuhintaan.

Miten päädyit ostamaan pyörän netistä? Kävitkö kivijalkaliikkeissä katselemassa?

Cujo on niin uusi malli että nettikaupoissakin sitä oli vain pitkillä toimitusajoilla. Arvelin että LBS:ssä toimitusaika olisi myös pitkä ja en lähtenyt kyselemään, vaikka mieluusti haluaisin tukea LBS:ää aina kuin mahdollista. Lopulta nappasi UK:laisesta Cyclestoresta, pyörä heti toimitukseen ja vähän yli satasella sai vielä valkata "ilmaista" kamaa kaupantekijäisiksi.

Mistä yllätyit tämän päivän pitemmällä lenkillä?

Pyörä istui heti koon puolesta täydellisesti ja ajaminen oli täysin luontevaa. 1 x 11 vaihteisto oli juuri niin hauska kuin ajattelin, helppoa ja toimivaa. 3.0 -renkaat pysyy suossa ja mudassa todella hyvin "pinnalla", kivet ja juurakot ylittyy aivan eri tyylillä kuin aiemmin. Omalle painolle säädetty korkealaatuinen etuhaarukka oli myös aivan uusi kokemus, pyörä pysyy käsissä ja kontrollissa.

Tuliko pettymyksiä?

Vaikutti siltä että perusvauhti tasaisella hiekka- tai asfalttitiellä on alhaisempi kuin vanhalla pyörällä, vaimo pysyi tasaisella paremmin matkassa kuin aiemmin. Toisaalta se voi johtua siitä että vaimon pyöräkunto on parantunut, mulla se on pysynyt tämän vuoden aika samana viime vuoteen verrattuna. Maastopyörällä en keskareita mittaile joten tämä ei ole sinänsä tärkeää. Toisaalta jos joutuu lenkille kovakuntoisten cyclocross-pyöräkuskien kanssa niin kyyti tulee olemaan kylmää.

Haluatko kertoa vielä jotain muuta?

Läskipyörän sisurit painaa kuulemma noin 1,5 kiloa, joten varmaan puoliläskin sisurit noin kilon. Cujon vanteet ja renkaat ovat "tubeless ready", joten siinä on selvitettävä asia että miten niistä tehdään tubelessit ja kuinka hyvin mahtavat kestää.  Kilo pois pyörivästä massasta on paljon, ja sillä voisi saada vähän lisää vauhtia tasaisella ajoon.

Meidän pyörät Pirttimäen kahvilan pyöräparkissa. Ja Peten varjo.

Poluilla ja seuraava kisa

Eilen aloitettiin Teemun kanssa meidän ensi kauden suunnittelu, ja samassa yhteydessä laitettiin kalenteriin seuraava kisa: Rautaveden 1/2-maraton marraskuun ekana viikonloppuna. Petrille kokonainen, minulle puolikas. Nyt on vielä kuusi viikkoa hyvää aikaa treenata, ja tässä vaiheessa vuotta juoksu tuntuu ainakin toistaiseksi tosi kivalta. Pitkiä maastopyörälenkkejäkin on syksyn ohjelmassa.

Tänään kävimme Peten ja Mikon kanssa juoksemassa Nuuksion poluilla. Vettä minulla oli kätevässä juomarepussa, jonka hankin jo monta vuotta sitten, ennen kuin oikeastaan tiesin sille olevan käyttöä. Pete lainasi poikamme reppua, joten saimme molemmat riittävästi vettä matkaan.

Hengästyttävän hyvät portaat.

Täsmäsahattu kaatunut puu.

Reppu oli tosi kätevä, sinne sai vähän eväitäkin ja puhelimen mukaan kätevästi. Kun lähdin juoksemaan, vesi hölskyi repussa sekä minulla että Petellä. Siinä hölskyvän veden kanssa juostessa muistin, että olin jostain lukenut ohjeet ilman poistamiseen pussista. Hieman googlailemalla ohje löytyikin Juoksufoorumilta, jonne nimimerkki Warlord kirjoitti jo vuonna 2008:

"Hölskymisestä: juomaosan ollessa täytetty halutulla nestemäärällä, pussi ylösalaisin (letkun juuri ylöspäin siis) ja imua eli kaikki ilma pois sisältä. Tällöin ei hölsky yhtään. Enpä edes haluaisi kokeilla lenkkiä juomarepulla, jossa ilmaa sisällä..."

Ensi kerralla muistan tuon! Työkaverilta kuulin sellaisenkin vinkin, että lämpimällä ilmalla juomapussiin kannattaa laittaa jääpaloja, niin niin se ei tunnu heti niin kuumalta selässä ja vesikin pysyy pitempään viileänä. Ja mitään muuta kuin vettä ei sinne kuulemma kannata laittaa, ei edes elektrolyyttitabletteja.

Meinaan ottaa repun selkään jatkossa myös pitemmille maastopyörälenkeille, sillä pyöräni runkoon mahtuu vain yksi puolen litran pullo.

Geelitauko.

Pari ekaa kilsaa mentiin kimpassa tietä pitkin. Kun reitiksi lopulta valikoitui Haltiasta Siikarantaan ja samoja polkuja takaisin, jättäydyin juoksemaan itsekseni omaa hitaampaa vauhtiani.  Sovittiin, että käännyn takaisin, kun pojat juoksevat takaisinpäin minua vastaan ja niin tehtiinkin. Maisemat olivat tosi hienot, enkä taaskaan oikein malttanut jäädä ottamaan kuvia. Reitti oli tosin hyvin merkitty, vaikka kerran ehdinkin jo parisataa metriä juosta väärään suuntaan.

Höntsäviikko

Tänään Ironmanista on tasan kolme viikkoa. Mitään kunnon treeniä en vielä ole saanut aikaiseksi, eikä ole tietty vielä tarpeenkaan. Ainakin syyskuu menee vielä tässä fiiliksen mukaan -moodissa, ehkä lokakuukin. Treeni- ja kisapainajaiset ovat kuitenkin väistyneet, ja uskon henkisenkin palautumisen olevan ihan hyvässä vauhdissa.

Maanantaina kävimme Peten kanssa salilla. Olimme käyneet uusimassa sopimuksemme Esport Expressin kanssa jo viikonloppuna, joten ainakin seuraavat 12 kuukautta se on edelleen kotisalimme. Fiilis ei ollut erityisen vahva, ja yhden käsipainosarjan jouduin jättämään keskenkin, kun alkoi pyörryttää. Taisin poislähtiessä olla aika huonotuulinenkin, kun jouduin odottamaan Peteä kymmenisen minuuttia, hän kun teki loppuverryttelyn vähän pitemmän kaavan mukaan.

Keskiviikkona ja perjantaina kävin töissä pyörällä. Työmatka maantiepyörällä lyhentyi hieman, kun Munkkiniemen Munkinpuiston läpi menevä kevyen liikenteen väylä asfaltoitiin. Aikaisemmin lyhin reitti maantiepyörällä kulki Länsiväylän vartta, ja siellä hidasteena on Lauttasaaren läpiajaminen. Olen siinä onnellisessa asemassa, että kotoa pääsee töihin ja takaisin montaa eri reittiä - työmatkapyöräilyssäkin vaihtelu virkistää.

Uinnit ajoittuivat tällä viikolla torstai-iltaan ja sunnuntai-aamupäivään. Molemmilla kerroilla ajoin Jopolla Leppävaaran maauimalaan, joka on auki vielä tulevan viikon. Hieman on uidessa taas sellainen uppotukkifiilis, mutta kivaahan se on taivasalla lämpimässä vedessä.

Sain perjantaina työkaverilta viikonloppulainaan Suunto Spartan Sport -kellon, jonka hän oli saanut testiin Suunnolta. Lauantaina piti kellon testaamiseksi käydä ajamassa lyhyt lenkki tri-pyörällä. Ajelin pitkin Espoon ja Helsingin rantoja reilun tunnin. Pyöräily tuntui tosi mahtavalta, ja tuolle reitille sattuu kyllä niin moni kiva ja minulle tärkeä paikka, että täytyy käydä samoissa maisemissa ajelemassa höntsälenkkiä vähän useamminkin.

Aikataulu sattui niin sopivasti, että pyörälenkin jälkeen ehdin kannustamaan Rantamaratonin juoksijoita kotikulmille. Siinä vaiheessa juoksua oli takana kolmisen kilsaa, ja koko juoksijaletka meni ohi parissakymmenessä minuutissa. Ilahduttavasti näin tuttujakin joukossa. Kaikkia kannustin, moni kiitti ja vielä useampi hymyili. Joku näytti peukkuakin.

Rantamaratonin reitillä.

Nyt kun olen liikkunut enemmän pyörällä, olen ilokseni huomannut, että törmään yhä useammin tuttuihin. Tuossakin juoksijoita odotellessani tunnelista putkahti yksi ihana tuttu pyörälenkillään. Samoin yhtenä aamuna Ruoholahdessa Kaupunkipyörää säätäessäni paikalle sattui myös pyörällä liikkunut triathlonkaveri. Näistä lyhyistäkin tapaamisista jää hyvä fiilis koko päiväksi. Pyöräillessä on jotenkin avoimempi kohtaamisille kuin esimerkiksi metrossa istuessa, silloin kun tulee usein vain räplättyä sitä omaa kännykkää. Lisää hyötypyöräilyä mun elämään!

Meillä on muu perhe ollut jo monta päivää flunssassa, itse olen ainakin toistaiseksi säästynyt taudilta. Tyttärellä on monen vuoden tauon jälkeen korvatulehduskin, muut ovat päässeet onneksi hieman vähemmällä.