sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Allergiaa ja uintia

Kevät on ollut pahinta allergia-aikaa moneen vuoteen ainakin minunlaiselleni koivu-allergikolle. Aivastuttaa, nenä vuotaa ja silmiä kutittaa lääkityksestä huolimatta. Kävimme eilen ostamassa ikkunoihin kiinnitettävää suodatinkangasta K-raudasta. Laitoimme sitä ensin makuuhuoneen ikkunaan, mutta yhden yön jälkeen revin sen pois. Se ei nimittäin päästänyt kunnolla ilmaakaan lävitseen, eikä ilma vaihtunut koko yönä. Pitää yrittää pitää pöly pois sillä vanhalla kunnon konstilla eli ahkerammalla siivoamisella.

Kävimme Peten kanssa uimassa Mäkelänrinteessä. Yritin uida vähän kovempaa vauhtia, mutta enpä sitä montaa sataa metriä jaksanut, korkeintaan parisataa ennenkuin vauhti alkoi selvästi hiipua. Alussa radalla oli myös sen verran porukkaa, ettei omaan tahtiin uiminen kunnolla onnistunut. Yhteensä kilsoja kertyi tänään kaksi, niistä ehkä 1/3 vähän reippaammin. Edelleen minun on lähes pakko haukata happea heti ensimmäisellä vedolla käännöksen jälkeen. Olisi hyvä saada pari vetoa alle ennen hengitystä, mutta en vaan pysty. Kovempaa uiminen tuntui muutenkin paljon rasittavammalta, kuten luonnollista onkin. Välillä tuntui jopa ihan pahalta, kun hengästyin eikä ilma meinannut kurkussa kulkea. Syytin siitä ainakin osittain allergiaoireita...

Omaa vauhtia ilman märkäpukua ja märkäpuvun kanssa on tosi vaikea arvioida, mutta edelleen uiminen ilman märkäpukua tuntuu helpommalta. Voihan se johtua myös siitä, että altaassa ilman märkäpukua kaikki tuntuu niin selkeältä (kirkas vesi, käännökset 25/50 metrin välein) ja omaa vauhtia on helppo verrata muihin.

Eilen aamulla kävin aamu-uinnilla järvessä märkäpuvulla, ja uin noin puoli tuntia. Alussa oli vaikea puhaltaa ilmat veteen, luulen sen johtuneen veden viileydestä. Vähän ajan kuluttua alkoi sujua paremmin. Oli hieno hetki, kun järvi hetkeksi tyyntyi lähes kokonaan ja aurinkokin paistoi. Kyllä avovesiuinnistakin kelpo harrastuksen saa. Harkitsen jopa osallistumista Vanajavesi-uintiin elokuussa ja haaveilen tällaisesta matkasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti