maanantai 17. toukokuuta 2010

Helletta

Palasin arkeen Boisessa vietetyn viikonlopun jalkeen. Siella en halunnut sitten lenkkeillakaan kun oli niin paljon muuta jannittavaa tekemista ja hyvia ystavia. Nyt maanantaiaamuna vein lapset kouluun ja pyrahdin tavanomaiselle 8km lenkilleni. Tasta on tulossa vuoden toistaiseksi kuumin paiva, kolmisenkymmenta astetta, ja aamulla jo tuntui turhan kuumalta. Tuultakaan ei ole, joten lenkki oli aika hikista puuhaa. Hikea taisi lorahtaa lippalakin alta silmiinkin, yok. Olisi pitanyt ottaa vesipullo mukaan. Yleensa parjaan kotitankkauksella. Nain tiella auton liiskaaman pienen oravan, jonka sisuskalut olivat pitkin poikin. Nain myos vilaukselta sopon pupun loikkimassa pensaikossa. Mt. Olympuksen huipulla on viela lunta, muuten laakso vihertaa ja kukat ja puut kukkivat. Meilla allergikoilla riittaa aivasteltavaa.

1 kommentti:

  1. No kerrankin täällä on melkein yhtä kuuma. Ja aivasteltavaa riittää - varmaan kaikki koivut kukkivat nyt yhtä aikaa!

    VastaaPoista