Osallistuin tänään Salmisaaren liikuntakeskuksessa kick-off -tilaisuuteen, jossa kolmen tunnin istumisen ja kuuntelemisen jälkeen sai valita yhden kolmesta aktiviteetista: keilailu, seinäkiipeily ja lasersota. Valitsin seinäkiipeilyn. Joskus kymmenisen vuotta sitten olin kokeillut sitä edellisen kerran, ja noista kolmesta se tuntui tänään sopivimmalta.
Pienen alkuopastuksen jälkeen kiipesimme ns. itsevarmistavilla laitteilla, joissa ei siis tarvinnut kaverin varmistaa vaan sen hoiti automaattivaijeri. Kun tippui tai tiputtautui alas seinältä, vaijeri laskeutui automaattisesti hitaasti alas. Kaksi neljästä reitistä kiipesin ylös asti, kolmatta yritin kaksi kertaa. Putosin aina samassa kohdassa, toisella kerralla onnistuminen jäi kiinni vain muutamasta sentistä. Kiipeäminen oli hauskaa, eikä selkä vaivannut. Osittain selkäongelmien tyydyin näihin muutamiin kiipeilyihin ja jätin väliin vaikeammat seinät. Osa työkavereista kokeili niitäkin hienolla menestyksellä ja opetteli myös varmistamista. Mukava kokeilu kaiken kaikkiaan, vaikka ei siinä tietenkään hiki tullut.
Määkin oon kerran kokeillu ja voisinkin taas joku kerta kokeilla.
VastaaPoistaIhan kivaa, vaikka minä olenkin vähän arka tämmösessä asiassa. Korkeelle menemisessä ja putoamisvaarassa olemisessa.
Minäkin oon voittanut korkeanpaikan kammoani kiipeämällä jopa kahdeksaan metriin... Siellä korkkeuksissa sitten pelotti niin paljon, ettei voinut alaspäin juurikaan kurkkia.
VastaaPoistaKun muksut olivat pienempiä ruukasimme viettää kesäloma viikon liikuntaleireillä; Pajulahdessa ja Kisakalliossa... Niillä sai sitten yleensä kokeilla jos minkälaista extriimiä, mukavia muistoja.
Jaanaba, mä olin yllättynyt, kun korkealla olo olikin ihan helppoa. Ratakaan ei vaikeutunut yhtään ylempänä. Kantsii kokeilla uudelleen!
VastaaPoistaPäivikki, kahdeksan metriä on jo aika paljon! Mäkin oon tykännyt viettämistämme perhelomista mm. Vierumäellä.