maanantai 30. elokuuta 2010

Normipäivä

Työmatkapyöräilyä vajaat 23 kilsaa ja työpäivän jälkeen bodypump. Kotimatkalla sattui ikävä tilanne yhden koiranomistajan ja koiransa kanssa. Olin noin viiden metrin päässä kun ilmeisesti Pepita-niminen (sitä nimeä mies ainakin riekkui) musta koira huomasi rotukaverinsa ja alkoi haukkua ja vetää omistajaansa pyörätielle. Hiljensin vähän vauhtia, vaikka molemmat koirat olivat kiinni. No eipä aikaakaan kun se Pepita pujotti päänsä pois pannasta ja syöksähti eteeni. Jarrutin ja ehdin jo ajatella, etten isoksi harmikseni ehdi saada kumpaakaan jalkaa irti polkimesta ja että todennäköisesti kaatuisin. Seuraavaksi havahduin siihen, että vauhti oli pysähtynyt, olin edelleen pystyssä ja koirat omistajineen rähisivät parin metrin päässä oikealla. Siitä pääsin onneksi polkaisemaan taas vauhtiin ja vältin täpärästi "spedulipat". Opin termin yhdeltä työkaverilta, joka onneksi myös selitti,  että symppisnimitys tulee spd-klossista. Googlasamalla löytyi aika jänniä kaatumiskertomuksia. Sattuuhan sitä muillekin...

2 kommenttia:

  1. Hui, onneks selvisit. Ite otan aina toisen kengän polkimesta irti koiria nähdessäni sillä en halua kokea kaatumista varsinkaan siten, että jalat ovat jumissa. Ajatuksenakin kamala.

    Hyvän pitkä työmatka sulla. Pyöräilyä ajatellen.

    VastaaPoista
  2. Pitäisi varmaan ajaa varovammin kun on koiria näkyvissä, mutta kun niitä on jossain lähettyvillä ihan koko ajan. Olen vähän ahne saavutetulle vauhdille.

    Mua ei se kaatuminen IHAN niin kamalasti pelota, kun olen jo kaatunut kaksi kertaa. Mielelläänhän sitä välttelee aina kun voi. Ja pyöräilyhanskat pitää ehdottomasti käydä ostamassa jos vaikka joskus sattuukin jotain.

    VastaaPoista