lauantai 29. tammikuuta 2011

Oivallus!

Uintikamppeet.
Jihuu - uintitreeneissä tänään sain ihan oikeasti ahaa-elämyksen: käsiveto alkoi sujua! Vielä menee paremmin oikea puoli, ehkä sille puolelle onnistuu kierto paremmin. Pääsin pari kertaa ihan kunnolla "käden päälle", ja sain vedon kiihtymään loppua kohti. Samalla tuntui, että myös liuku parani eli uinnin palaset alkoivat loksahtaa kohdalleen. Uiminen tuntui ihan mahtavalta, vaikkakin vähän raskaammalta kuin tavallisesti. Nyt vaan lisää treeniä!

Yllä olevassa kuvassa on kaikki uintikamppeeni; lättärit, pullari, pullarin päällä korvatulpat ja kierrosmittari, pyyhe, uimapuku ja -lasit vahvuuksilla. Uimalakki unohtui kuvasta. Niin ja märkäpuku.

Juustokakku.

Atte oli taas leiponut juustokakun, kun olimme treeneissä. Se onkin hyvä, sillä olemme huomenna lähdössä Peten kanssa vähän pitemmälle hiihtoretkelle, ja sitä varten pitää tankata.

Esportilla juostaan parhaillaan 24 h juoksua. Tässä linkki tulosseurantaan: http://live.endurance.fi/. Linkin kautta voi myös lähettää viestejä juoksijoille. Ennen uintitreeniä kävimme Esport Arenalla tsekkaamassa meininkiä ja kannustamassa seurakavereita Teemua ja Hannaa. Molemmat näyttävät olevan edelleen radalla. Hurjaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti