Tuplapäivä

Aamulla ajoimme taas Peten kanssa Oittaalle hiihtämään. Hiihdimme Pirttimäkeen ja latu vei sen tallin ohi, jonka pihalla aittamme ennen sijaitsi. Siinä kohdassa tuli jännä fiilis. Emme hiihtäneet peräkanaa, vaan Pete meni nopeampana edellä ja minä omaa vauhtia perässä. Keli oli liukas, ja sukset alkavat kaivata pitovoidetta. Täytyy varmaan alkaa opetella sitä voitelupuolta. Suomen Latu on onneksi tehnyt voiteluvideon, jossa asiat selitetään. Minulle varsinkin luisto on tosi tärkeää; on kamala hiihtää kun suksi ei luista. Siksi en ostanut niitä nanogrippejä, vaan ihan vanhanaikaiset voideltavat sukset. Uskon niiden oikein voideltuina olevan nanosuksia paremmat ja nyt se oikea voitelu on siis pakko opetella.

Olin vahingossa ottanut vyölaukkuun sen ainoan vuotavan juomapullon, ja vedet valuivat pitkin selkää ja reisiä. Onneksi ei ollut kamala pakkanen, vaikka tuntuivathan ne märät housut kylmiltä. Yritin parantaa tilannetta juomalla veden loppuun mahdollisimman tiuhaan tahtiin.Siinä hiihtäessä päätin kaivaa esiin uusintaluentaan Harri Kirvesniemen hiihtotekniikkakirjan, jossa muistaakseni asiat on selitetty melko kansantajuisesti. Ihan mahtavuutta oli hiihtää lumisen metsän keskellä melko puutteellisellakin tekniikalla!

Päivä jatkui HelTrin uintitreeneillä Malmilla. Tunnin aikana tehtiin totuttuun tapaan erilaisia harjoitteita, ja uitiin 1200 metriä. Lopuksi pulahdin kylmäaltaaseen ja nyt on ihanan voipunut olo.

Olen muuten taas karkkilakossa, tällä kertaa ainakin hiihtolomaan saakka. Joulun aikaan suklaata ja karkkia kyllä meni, muttei mitenkään kamalasti eikä edes edellisvuosien tapaan. Se johtui kahdesta asiasta: Amerikassa ei ole niin hyviä herkkuja kuin Suomessa ja toisekseen en kehdannut itse syödä kaikkia siskolle tuomiani tuliaiskarkkeja. Alla amerikkalainen karkkipussi, jossa oli kätevä mitta-asteikko.