Kuumetta...

Lensimme eilen Salt Lake Citystä New Yorkiin. Vaihdoimme konetta Chicagossa, joten koko päivä siinä vierähti. Tämän reissun lennoista on jo viisi kuudesta mennyt ihan putkeen; lennot ovat kulkeneet ajallaan ja kaikki laukutkin ovat tulleet kanssamme sama matkaa. Jäljellä on enää suora lento New Yorkista Helsinkiin loppuviikosta, ja tällä tuurilla sekin menee hyvin. 2006 ja 2008 meillä oli aikamoisia vaikeuksia lentojen kanssa, ja siksikin tämä reissu tuntuu ihan ihmeellisen kivalta.

Pääsimme eilen hotellille kymmenen jälkeen illalla. Huoneemme on pieni, kulmassa ja kaikista ikkunoista vetää, mutta näkymät ovat hienot. Alla kuva ikkunastamme 35. kadulle. Empire State Buildingkin näkyy, ei tosin kuvassa.

Hotellissa on ihan ok kuntosali, mutta minulla ei ole sinne mitään asiaa kun olen kuumeessa. Jo eilen toisella lennolla alkoi nenä vuotaa ja aivastuttaa. Nyt särkee lisäksi silmiä ja vähän päätäkin. Kurja aika ja paikka olla flunssassa, mutta eihän sille mitään voi. Vähän chillailemme huoneessa, ja sitten lähdemme Times Squarelle katsomaan miljoonan muun ihmisen kanssa, miten pallo putoaa. Kaupungilla oli ihmisiä jonossa sinne jo tunteja sitten, kun kävimme ihmettelemässä suurkaupungin menoa. En usko, että pääsemme kovinkaan lähelle esiintymislavaa, jolle tänään nousevat ainakin Taylor Swift, Psy ja Carly Rae Jepsen. Ilmeisesti jotain screenejä on pystytetty meille, jotka emme halua jonottaa yli 12 tuntia päästäksemme parhaille paikoille.

Toivon, että flunssa vähän helpottaa ja pääsisin jonain aamuna lenkille Central Parkiin joskus ensi vuonna. Saa nähdä onnistuuko.

Hyvää uutta vuotta 2013!

Mt. Aire kahdesti

Kävimme toissapäivänä vuokraamassa lumikengät REI:sta, ja eilen aamulla heti seitsemän jälkeen ajoimme autolla Millcreek-kanjoniin kiivetäksemme Mount Airelle. Petri oli käynyt siellä jo aikaisemmin ilman lumikenkiä, mutta lunta oli tullut monta kymmentä senttiä lisää.

Parkkipaikalta piti kävellä puolisen tuntia polun alkuun, ja vasta siellä laitoimme lumikengät jalkaan. Meitä oli kolme, tytär jäi mieluummin nukkumaan. Pakkasta taisi olla pari astetta, ja koko ajan sateli vähän lunta. Maisemat olivat kuin postikortilla; paljon lunta joka puolella. Polku ylös erottui kyllä, vaikka olimmekin päivät ensimmäiset lumikenkäilijät.

Ylös mennessä pidimme muutaman tauon. Ensimmäisellä join vettä, toisella oltiin myös geelin. Taisi olla Gu Chocolate crush, ja oli ihan mielettömän hyvää! Sen voimin tsemppasin läähätin huipulle. Huippu on vajaan 3000 metrin korkaudessa (8620 jalkaa) Nousumetrejä tuli reilut 600, jos laskin ja konvertoin oikein.

Ylhäältä avautuivat melko harmaat ja sumuiset maisemat, toki kirkkaalta säällä olisi nähnyt pitemmälle. Lyhyen hengähdyksen jälkeen lähdimme takaisin alaspäin. Heti alkumetreillä teimme tosi huonon päätöksen, kun lähdimme seuraamaan toista polkua emmekä palanneet omia jälkiämme. Pääsimme toki koko ajan alaspäin, mutta vähän alkoi arveluttaa löytäisimmekö tosiaan jostain sen oikean polun alas autolle. Emme enää olleet varmoja siitä, mikä ympärillä oleva huippu oli mikin ja mihin suuntaan meidän pitäisi mennä. Näkyvyys oli sumun ja lumisateen vuoksi heikko. Niinpä puolen tunnin tarpomisen jälkeen päätimme palata omia jälkiämme takaisin huipulle. Kipuamiseen meni vähän pitempään, noin 50 minuuttia.

Tunnelma parani huomattavasti, kun lähdimme uudelleen alaspäin omaa polkuamme pitkin. Taisimme pari kertaa pysähtyä ottamaan kuviakin. Petrillä oli jalat jäässä, ja hän lähti juoksemaan rinnettä alas päästäkseen nopeammin lämpimään autoon. Me Aten kanssa kävelimme ja pääsimme mekin lopulta autolle. Koko reissuun meni viitisen tuntia, puolisentoista tuntia ennakoitua pitempään.

Vuorella ei toimi kännykät, ja heti kun pääsimme matkapuhelinverkon piiriin soitin tyttärelle. Siskoni oli tullut kotiin lounaalle ja oli jo ollutkin meistä huolissaan. Tytär ei ollut ehtinyt huolestua lainkaan, vaan oli juuri vasta herännyt. Ihana teini! Palautimme kamppeet REI:hin, mutta olo oli niin väsynyt, etten jaksanut siellä muuten katsella ympärilleni vaikka se yksi suosikkikaupoistani Utahissa onkin.

Kiva reissu, ja hyvä opetus: pysy omalla polulla. Loppupäivä menikin lepäillessä, jaksoin nipinnapin käydä parissa juoksu- ja pyöräkaupassa.

Kuvia ei nyt ole, koska bloggaan nyt iPadillä enkä vielä osaa liittää näihin teksteihin muita kuin tällä samalla vehkeellä otettuja otoksia. Pahoittelut siitä! Olen kyllä pikkuisen ihastunut iPadin näppäryyteen näin reissun päällä. Saan luettua Hesarinkin kannesta kanteen joka päivä.

Lumikenkäilemässä

Olemme viettäneet joulua kolmen aikuisen ja neljän lapsen porukassa. Välillä on vähän vaikea löytää tekemistä, josta kaikki olisivat yhtä innoissaan. Eilen ajoimme Solitude Nordic Centeriin noin 3000 metrin korkeuteen ja vuokrasimme kaikille lumikenkävehkeet. Jakaannuimme A- ja B-ryhmiin. Ryhmä B kiersi pienen järven ja eteni vähän rauhallisempaa tahtia, ryhmä A (Petri, Atte ja minä) taas vähän rivakammin ja pitemmän lenkin.

Heti lähdettyämme kävelemään sykkeeni oli mukavasti ylhäällä. Lyhyt alkupätkä oli tasaista, ja sitten alkoi alamäki. Alamäessäkin syke pysyi edelleen korkealla, ja singahti vielä ylemmäksi kun tuli pieniä nyppylöitä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, pakkasta oli muutama aste. pikkuhiljaa alkoi päätä särkeä. Kävelimme alas Solituden hiihtokeskukseen ja sieltä takaisin ylös.

Tiesin jo alas mennessäni, että ylös tuleminen olisi rankkaa ja niinhän se olikin. Mieluummin olisin ensin kiivennyt ylös ja tullut vasta sitten alas, mutta täällä se ei ollut mahdollista. Ylämäessä tuntui, etten mitenkään saanut keuhkoihin tarpeeksi ilmaa. Muutaman kerran minua vähän pyörryttikin, hapen vähyyttä varmaankin. Atte meni edellä omaa vauhtiaan ja pysähtyi aina välillä odottamaan meitä. Tuli ihan deja vu -fiilis viime kesän pyörälenkkien ylämäkiosuuksilta, kun hän silloinkin katosi horisonttiin. Minulla ei meinannut toinen lumikenkä pysyä jalassa, ja oli ihan kiva välillä pysähtyi sitä justeeraamaan. Siinä kun sai samalla vähän hengähtää.

Reitti taisi olla pituudeltaan nelisen mailia, aikaa meni tunti neljäkymmentä minuuttia. Lenkin jälkeen kävimme rinneravintolassa syömässä hyvät chilit.

Kuvassa Pete ja sisko tankkaamassa ennen kanjoniin ajoa.

Perillä

Viimeinenkin lento meni perjantaina suunnitellusti, ja pääsimme perille 25 tunnin matkustamisen jälkeen melko väsyneissä tunnelmissa. Olin saanut nukuttua matkan aikana muutaman tunnin. Siinä auttoivat silmälaput, korvatulpat ja sellainen niskan taakse laitettava kätevä tyyny. Siskoni luona pääsimme melkein heti nukkumaan, ja kohtuullisen hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme Park Cityyn, jossa on iso outlet-ostoskeskus. Lempikauppani siellä on Pearl Izumi, josta nytkin löytyi pari kivaa pyöräilypaitaa. Aika ja luottokortti kuluivat siellä nopeasti.

Eilen aamulla Petri kävi jo kiipeämässä mt. Airen huipulle. Huipulle menee polku, ja lunta on täällä niin vähän, että ilman lumikenkiäkin kuulemma pärjäsi. Saman reissun haluaisin tehdä vielä itsekin tämän matkan aikana, ehkä lähdemme sinne uudestaan joulun jälkeen ja pakotamme lapsetkin mukaan. Aten kanssa kävimme samaan aikaan kuntosalilla vähän huhkimassa. Ohut ilmanala tuntui selvästi, kun syke kohosi normaalia korkeammalle. Saattaa aikaerorasituksellakin olla siinä tietenkin osansa. Elliptisellä liikkuessani näin ikkunasta, miten 12 maantiepyöräilijää sujahti ohi pitkässä alamäessä. Näytti hienolta! Keli oli loistava; pari plusastetta, kuiva asfaltti ja auringonpaistetta pilvettömältä taivaalta.

Iloiset jouluterveiset täältä maailman toiselta puolen!

Dallasissa

Amerikan-matka alkoi vähän pelottavasti Helsinki-Vantaalla, kun check-in -jonot kiemurtelivat melkein koko lähtöaulan halki. Aika moni muukin oli näköjään tänään lähdössä joulumatkalle. Löysimme kuitenkin sivusta pari lyhyempää jonoa British Airwaysin tiskille, ja saimme tsekattua itsemme kaikille lennoille Lontoon ja Dallasin kautta Salt Lake Cityyn. Aikaisemmilla kerroilla emme muistaakseni ole saaneet boarding passeja viimeiselle lennolle, joten olin positiivisella mielellä.

Ehdin kuitenkin jo huolestua (kuinkas muutenkaan) kun Lontoon-koneen lähtö viivästyi vajaan tunnin jonkun osan jäätymisen vuoksi. Vaihtoaikaa Lontoossa oli aikataulun mukaan vain 95 minuuttia, ja terminaaliakin piti vaihtaa. Samassa koneessa oli onneksi parikymmentä muutakin Dallasin koneeseen kiirehtivää, ja lopulta meidät vientiinkin bussilla suoraan koneen vierestä oikeaan terminaaliin. Siellä oli avattu pari turvatarkastuslinjaa vain meitä Helsingistä tulijoita varten, joten sutjakkaasti meni se.

Vähän aikaa ehdimme jopa odottaa jumbon lähtöä, ja kymmenen tunnin lennon jälkeen olemme nyt Dallasissa. Täällä vaihtoaikaa on ruhtinaalliset neljä tuntia, ja ehdimme käydä jo syömässäkin. Laukutkin ovat todistetusti tulleet samaa matkaa, toivottavasti koemme iloisen jälleennäkemisen taas Utahissa. Meillä on taas mukana maailman rumin laukku, joskun kauan sitten entiseltä työnantajalta saamani värikäs Honda-kassi. Se on niin ruma, että melkein hävettää nostaa se matkatavarahihnalta. Hyvin sinne kuitenkin mahtuu kampetta, ja kyllähän se hyvin erottuu muiden kassien joukosta...

Nyt viimeisen lennon lähtöön on enää tunti. Jos kaikki menee hyvin, olemme perillä jo neljän tunnin kuluttua. Ainakin kone on putken päässä, ja se on jo aika hyvä merkki!

Melkein valmiina lähtöön

Enää yksi työpäivä, ja sitten alkaa parin viikon joululoma. Säästin yhden kesälomaviikon tähän joulun tietämille, ja jo kesäkuun lopussa varasimme lennot Salt Lake Cityyn siskoni luokse. Vuodesta 2006 lähtien olemme olleet siellä joka toisen joulun. Tällä kertaa pysähdymme paluumatkalla New Yorkiin vajaaksi viikoksi. Perjantai-aamuna on lähtö ja siitä noin vuorokauden kuluttua, kahdeksan jälkeen perjantai-iltana paikallista aikaa, olemme perillä Utahissa.

Aikaisemmilla matkoilla olemme lumikenkäilleet, lasketelleet, uineet, hiihtäneet ja juosseet. Viime kevään reissulla kävin joogassa ja uimassakin. Ainakin lumikenkäilyä on nytkin suunnitelmissa.

Sunnuntaina Stockan parkkihallissa havahduin melkoiseen ongelmaan; luottokorttini magneettiraita ei toimi. Melkoinen omistavan luokan ongelma (first world problem), tiedän! Yhdysvalloissa se on oikeasti iso puute, kun sirumaksupäätteitä on vähän tai ei lainkaan. Siellä tapahtuu niin paljon luottokorttipetoksia, etteivät kaikki kaupat ota vastaan korttia, jolla maksamisessa on jotain häikkää. Soitin Nordeaan kysyäkseni että mitäs nyt sitten tehdään kun matkakin on jo parin päivän päästä ja ajatuksissa on kieltämättä ollut vähän shoppailla. Pari vaihtoehtoa oli: kokonaan uusi Master Card -luottokortti, jonka toimitusaika pikana on kolme pankkipäivää tai kopio nykyisestä Stockmann Master Card -kortista, toimitusaika neljä pankkipäivää. Tuo ylimääräinen päivä johtuu kortin kanta-asiakkuusominaisuuksista. Päädyin tilaamaan kokonaan uuden kortin, ja sainkin se jo tänään postissa. Nyt ei puutu enää kuin tunnusluku, toivottavasti se tulee sitten huomenna.

Muitakin hankintoja on tehty: aurinkolasit vahvuuksilla ja siskolle Sirkusaakkosia, Original TV-sekoitusta ja Aarrearkkuja yhteensä lähes kolme kiloa. Lisäksi mukaan pakataan ainakin saman verran suklaata ja marmeladia sekä tietenkin joululahjat.

Petrillä on kurkku kipeä, ja minä kerään voimia lähteäkseni yksin juoksemaan ja saleilemaan Esport Arenalle. Kahdestaan on kyllä niin paljon kivempaa. Onneksi muistin juuri, että siellä on tänään kahvakuulatunti klo 18.50. Sitä ennen ehtisin kyllä juosta puolisen tuntia, jos lähtisin nyt. Tai edes ihan kohta.

Onnellinen metsässä

Eilen ja tänään kävimme Oittaalla hiihtämässä Peten kanssa. Eilen lauantaina tuli vähän mutkia matkaan, kun Pete huomasi vasta ottaessaan suksia pussista, että pitovoidetta oli valunut reilusti pitoalueen ulkopuolelle. Sehän piti tietysti poistaa, ja voiteenpoistoaine oli kotona. Teimme siis vielä pienen pyrähdyksen takaisin kotiin ennenkuin pääsimme lopulta laduille. Pari voimasanaakin taisi siinä ilmoille päästä.

Kun vihdoin pääsimme hiihtämään, Petellä oli aika huono luisto suksissa, ja niinpä hiihtelimme peräkanaa Pirttimäkeen ja sieltä parin lammen kautta takaisin autolle. Parisen tuntia siinä meni, molemmilla sykkeet pk-alueella. Varsinkin Petrillä, vaikka hän jäikin aika reilusti aina alamäissä. Ladut eivät olleet kovinkaan hyvässä kunnossa, kun oli tuullut ja satanut lisää lunta perjantaisen kunnostuksen jälkeen.

Lauantai-ilta huipentui uintiin Malmilla. Kun tulimme sieltä kotiin, tyttäremme oli Facetimen kautta yhteydessä Amerikan-serkkuihinsa. Bonuksena minäkin sain jutella siskoni kanssa puolisen tuntia. Suunnittelimme vähän jo joulun aktiviteetteja ja aikatauluja. Kivaa oli nähdä ja kuulla sisko iPadin ruudulta. Salt Lake Cityyn oli juuri satanut hieman lunta, ja luvassa on ensin vähän nollakeliä ja sitten muutamia plusasteita.

Tänään pääsimme ladulle puoli kymmenen maissa, ja Petellä alkoi olla luistokin kohdallaan. Päätimme siksi molemmat hiihtää omaa vauhtiamme. Pete lähti Solvallaan, minä kiertelin samoja latuja kuin eilenkin. Jossain välissä pyryttikin oikein kunnolla. Olisi pitänyt ottaa pyöräilylasit päähän, kun alamäissä lumihiutaleet sattuivat silmiin.

Tosi mahtavaa oli hiihdellä lumisessa hiljaisessa metsässä. Onneksi on taas lunta! Metsässä koen jonkinlaista sisäistä rauhaa, ehkä se hiihtäminen on jollain lailla meditatiivistakin tekemistä. Samalla tavalla kuin pyöräillessä ajatukset lähtevät vaeltelemaan. Kroppa lämpenee vähitellen ja lihasvoimalla pääsee mukavasti eteenpäin. Tänään muistui mieleen myös joitakin pikkujuttuja hiihtotekniikkaan liittyen ja niitä yritin vähän harjoitellakin.



Hiihtelin pienen pätkän Reitti 2000:sta, se on merkitty tällaisilla sinivalkoisilla nauhoilla:


Olemme luvanneet ostaa teineillekin sukset, jos hiihtäminen heitä yhtään kiinnostaa. Toistaiseksi ei ole kumpaakaan kiinnostanut. Molemmilla oli kyllä aina sopivat sukset, kun he olivat alle 10-vuotiaita ja silloin kävimme heidän kanssaan vähän hiihtelemässäkin.

Minulle on (ainakin) kerran sattunut yksi hiihtoon liittynyt huonon vanhemmuuden hetki. Tytär oli ehkä 5-vuotias ja olimme hiihtämässä mökillä 3-4 kilsan lenkkiä. Hän alkoi puolimatkassa valittaa ja kitistä, ettei jaksa ja että tuntuu huonolta. Minä sen kummenmpaa ajattelematta käskin häntä tylysti olemaan valittamatta ja pakotin hiihtämään reippaasti koko lenkin. Niinpä hän sitten hiihti sisukkaasti pukahtamatta enää sanaakaan koko matkan mökille saakka. Vasta perillä huomasin, että hän oli kipeä - kuumettakin oli yli 38 astetta. Vieläkin sitä hiihtoretkeä ajatellessa tulee huono omatunto. Minulle se jäi mieleen, onneksi tyttärelle ei.

Pyörähaave

Nyt kun meillä (Petrillä ja minulla) ei ole vielä varsinaista treeniohjelmaa, illat kuluvat melko samaan malliin viikosta toiseen. Näin se meillä suunnilleen menee:

ma lepo
ti Wattbike/traineri
ke juoksu radalla + kuntosali
to uinti
pe kuntopiiri
la traineri ja uinti
su pitempi juoksu.

Pete on lisäksi kunnostautunut aamu-uinneissa ainakin kerran viikossa. Kisapaikka IM Kalmarissa on näköjään tosi hyvä motivaattori!

Ostimme molemmille keskiviikkona Esport Arenan 10-kerran kortit. Siellä on nyt tarjous, jossa lahjaksi ostettuun korttiin saa 12 kertaa kymmenen hinnalla. Ostimme kortit sitten toisillemme "lahjaksi". Käytännössä tällä eleellä ei tietenkään ollut mitään merkitystä, kun meillä on ollut yhteiset rahat jo 20+ vuotta, mutta myyjän se teki onnelliseksi. Kerran viikossa kun Esportilla treenaa, korttia riittää juuri kolmeksi kuukaudeksi. Se on sattumalta myös sama aika, jonka se on voimassa. Juoksuradan ja kuntosalin lisäksi sillä pääsisi mm. ohjatuille kahvakuulatunnille.

Torstaisin olemme joitakin kertoja nähneet Märskyssä suoraan töiden jälkeen viiden maissa. Siellä on silloin ihan kohtuullisesti tilaa, viimeksi uimme parisenkymmentä minuuttia ihan kahdestaankin yhdellä radalla. Eilisessa ohjelmassa oli aika paljon potkuja, ja alussa edellispäivän kuntosalitreeni tuntui kivasti jaloissa. Vieressä oli paljon keski-ikäisiä naisia hydrospinning-tunnilla ja sitä ajelua katsellessa tuli mieleen se (ehkä keksitty) juttu naisesta, joka omassa uima-altaassaan kaatui hydrospinning-pyörällä ja hukkui kun ei saanut kenkiä irti polkimista. Ei se varmaan voi olla mikään tositarina, eihän?

Tällä viikolla on tullut niin paljon lunta, etten tiistain jälkeen ole mennyt töihin pyörällä. Silloinkin ajelu meni aikamoiseksi runttailuksi, ja selkä tuli illalla kipeäksi. Selän kipeytyminen johtunee lumen johdosta huonon pyöritystekniikan lisäksi ainakin osittain myös siitä, että pyöräni on minulle aavistuksen liian iso. Siksipä laitan uskollisen työmatkaratsuni nyt myyntiin ja alan katsella jäykkäperäisiä maastopyöriä sillä silmällä. Kevyt runko ja levyjarrut ovat vaatimuslistan alkupäässä. Vielä en ihan tarkkaan tiedä, mihin muihin juttuihin maastopyörää ostaessa pitäisi kiinnittää huomiota. Olisiko esimerkiksi järkeä ostaa "naisten" malli? Entäpä alumiini vs. hiilikuitu - kestääkö hiilikuiturunko myös kaatumisia ja kolhuja, joita varmasti tulee?

Lenkkikuvia

Avasin trainerikauden eilen. Petri oli ystävällinen ja vaihtoi tri-pyörääni trainerirenkaan ja taka-akselin, itse virittelin Macin saunaan trainerin seuraksi. Meillä on nyt Netflix, ja sieltä löytyy ihan mahtavan paljon hyviä trainerisarjoja, mm. suosikkini 24. Ajoin noin tunnin treenin, jossa oli yhdellä jalalla pyörittelyä ja parinkymmenen sekunnin vetoja. Aika-ajoangot pyörässäni ovat ihan suorat, ja ranteet tuntuvat väsyvän. Täytyy varmaan alkaa katsella uusia tankoja, jos en noihin totu. Saunassa ajellessahan se ei kamalasti haitaa, kun ei tarvitse ohjata, mutta keväällä maantiellä ei voi pitää käsiä ristissä aika-ajotankojen päällä.

Illalla kävin pojan kanssa Heltrin uintitreeneissä Malmilla. Normisettiä mentiin, lopussa oli kiva viesti. Uinti tuntui paljon kevyemmältä kuin perjantaina, toki matkaakin oli nyt vähemmän ja taukoja enemmän.

Tänään kävin juoksemassa pitkän lenkin. Vähän pöperöisiä olivat kotikulmien kevyen liikenteen väylät, välillä tuntui ettei matka oikein taittunut. Sykkeen pidin PK1-alueella, ja välillä piti joku jyrkkä mäki kävellä ylös. Aikani kuluksi nappasin kuvia matkalle sattuneista Länsimetron työmaista. Päivän sana oli oranssi ja lenkin jälkeinen tunne kipu selässä. Ei olisi sittenkään kannattanut juosta liukkaalla epätasaisella pinnalla.

Otaniemi:



Keilaniemi:



Keilaniemi Karhusaaren kohdalla:



Maansiirtorekkoja siellä oli parisenkymmentä:



Hanasaari:



Lopulta Tapiola, joka tuntuu olevan kokonaan yhtä metrotyömaata nykyään:



Länsimetron pitäisi valmistua vuoden 2015 lopussa. Olenkohan jo Ironman sitten kun pääsen ensimmäistä kertaa metrolla töihin? Kalmar 2015 vähän siintelee jo mielessä.

Lauantaina kävimme Peten kanssa mökillä tekemässä lumityöt ja imuroimassa kuolleet hyönteiset pois lattioilta. Hiiriä ei tällä kertaa ollut jäänyt loukkuihin. Olisi tehnyt mieli jäädäkin sinne, mutta sitten ei oltaisi ehditty treenaamaan kunnolla. Vähän kyllä harmittaa, kun ei siellä ole viime kuukausina juurikaan tullut vietettyä aikaa. Sama juttu tuntuu tosin toistuvan vuosittain loka-joulukuussa, kun on pimeää ja märkää; ei vain tee mieli eikä oikein jaksakaan lähteä mökille viikonopuksi.

Unta ja lepoa

Vajaa viikko sitten sunnuntaina ajoimme Peten kanssa parin tunnin pyörälenkin Helsinkiin ja takaisin. Ilma oli todella kaunis, aurinko paistoi ja pakkasta oli viitisentoista astetta. Puolentoista tunnin ajon jälkeen piti pysähtyä kahville Finlandia-taloon lämmittelemään. Samalla soitimme kotiin ja pyysimme laittamaan saunan päälle. Se oli hyvä päätös, sillä kahvilta lähdettyä tuli nopeasti kylmä uudelleen.





Olen tähän saakka välttynyt vaihtamasta pyörään trainerirengasta, kun olen ajanut sisäpyöräilytreenit työpaikan Wattbikella. Viime tiistaina siinä oli akku loppu, mutta sain kuitenkin pyöriteltyä tunteella ihan hyvän treenin. Ero vasemman ja oikean jalan pyörityksellä on ihan järkyttävä; vasemmalla en meinaa jaksaa yhtään ja klappiakin löytyy.

Keskiviikkona kävimme Peten kanssa Esport Arenalla juoksemassa puoli tuntia ja tekemässä puolen tunnin kuntosalitreenin. Siellä oli samaan aikaan jotkut nuorten juoksukilpailut, mutta alakerran juoksurata oli onneksi käytettävissä. Arena on muuten ihan kiva treenipaikka, mutta siellä on ihan kamala meteli. Melkein alkaa päätä särkeä se huuto ja melu. Juoksuradan sisäpuolella on useita salibandykenttiä, ja nykyään siellä on myös lasten HopLop-liikuntakeskus, joten porukkaa on melkein aina paljon.



Eilen pidin lepopäivän, kun oli niin väsynyt olo. Heräsin vasta kymmeneltä noin yhdentoista tunnin unien jälkeen, ja silloinkin siihen että Pete tuli herättämään. Harvoin tulee noin pitkään nukuttua!

Tänään pidin lomapäivän, ja aamupäivällä kävelin Tapiolaan uimaan tämän treenin. Vähän hassulta tuntui pysähtyä tuossa viimeisessä setissä potkimaan vertikaalipotkuja, mutta ihan hyvältä treeniltä se tuntui. Kerrankin Tapiolassa mahtui kunnolla uimaan, kun samalla radalla oli vain kaksi muuta uimaria. Mukavia hymyileviä poikia molemmat.

Illalla olen menossa vielä kuntopiiriin, saa nähdä mitä muuta kivaa viikonlopuksi keksitään. Ehkä päästään mökillekin pitkästä aikaa. Kumpikaan teini ei taida olla lähdössä mukaan, ainakaan ilman lahjontaa.

Rypistystä

Flunssa on nyt voitettu, ja olen vihdoinkin päässyt taas liikkumaan. Torstaina kävimme Peten kanssa lyhyellä 30 minuutin uinnilla Märskyssä, ja eilen kutsui seuran kuntopiiri. Melko kamalat seitsemän minuutin pidot heti alkuun, mutta niistäkin selvittiin. Kolme kierrosta, 21 liikettä, 50 sekuntia kutakin ja muistaakseni seitsemän sekuntia aikaa siirtyä seuraavaan liikkeeseen. Hikihän siinä taas tuli.

Tänään sain Peten houkuteltua seurakseni työpaikan kuntosalille Wattbike-testiin. Edellisen kerran teimme vastaavan 20 minuutin testin maaliskuussa, joten oli jo korkea aika kokeilla uudelleen miten kammet pyörivät.

Pete ajoi ensin, ja oli ennätysvauhdissa: 236 W. En koskaan aikaisemmin ole nähnyt häntä yhtä hikisenä, hikeä valui kuin vettä suihkusta konsanaan. Hänen ajaessaan lämmittelin ensin soutulaitteella ja tein sitten maanantaina saamieni ohjeiden mukaan lihaskuntoliikkeitä pallolla ja tasapainolaudalla.

Omaa testiä lähdin ajamaan konservatiivisella, nousujohteisella strategialla: ekat viisi minuuttia noi 150 W, seuraavat viisi alle 160 W ja loput kymmenen aina vaan kovemmilla tehoilla. Nyt sain tulokseksi 168 W, eli yhden watin enemmän kuin maaliskuussa. Petri kannusti kivasti, huuteli vierestä että tehot nousevat vielä ja kertoi jäljellä olevan ajan. Se oli hyvä, sillä lopussa en jaksanut tai uskaltanut edes katsoa miten watit kehittyvät ja aika matelee. Viimeiset minuutit tuntuivat uskomattoman pitkiltä!

Ensi kerralla täytyy lähteä vähän rohkeammin liikkeelle. Nytkin pääsin kyllä maksimisykkeisiin lopussa, mutta alussa olisin voinut ajaa ehkä hieman kovemmilla tehoilla ja saada tulosta siten hieman hilattua ylöspäin.

Alaraaja-analyysi

Kävin eilen Suomen Urheilufysiossa Leppävaarassa alaraaja-analyysissä. Se on ollut mielessäni jo viime keväästä, kun juoksu ja siihen liittyvät ongelmat tulivat puheeksi yhdellä pyörälenkillä. Juttelukaveriksi sattui silloin seurasta tuttu fysioterapeutti, ja viime viikolla varasin vihdoin häneltä ajankin.

Reilun tunnin ajan jalkaterän, niukkoja, polvia ja vähän lonkkiakin väännettiin eri suuntiin. Kävelin ja juoksin vähän juoksumatollakin, ja tuloksia katseltuna yhdessä videolta. Polvet ovat kuulemma jämäkät, vasempi vähän enemmän yliojentuva kuin oikea. Jotain minussa on varmaan pielessä, koska taas olin iloinen kun jotain korjattavaa sentään löytyi! Ei kai kukaan nyt halua kuulla, että varpaiden liikkuvuutta ja lantion hallittavuutta pitää parantaa ja lantion toispuolisuus poistaa, muun muassa!

Oikeasti on tietysti ihan hyvä tietää, mistä juoksuun liittyvät ongelmat johtuvat ja varsinkin mitä niille voi tehdä. Nyt selvisi sekin, miksi juoksu on välillä tuntunut vähän toispuoleiselta; vasemman jalan toiminta ei ole ihan optimaalista. Ongelmia on lähinnä jalkaterässä ja lonkassa. Onneksi sentään polvi siinä välissä on jämäkkä! Sain täsmäliikkeitä treenaamiseen tueksi ja vahvistusta sille, että oikealla tiellä ollaan. Tavoitteena on saada vasenkin jalka toimimaan kunnolla niin, että juoksu on nopeampaa ja taloudellisempaa jo ensi kesänä.

Mahdotonta on sanoa, johtuuko kolmen vuoden takainen välilevyn pullistuma näistä juoksutekniikan virheistä vai vaurioituivatko hermostukset vasta pullistuman yhteydessä. Sillä ei onneksi ole niin kamalan paljon väliäkään, pääasia on että homma taas etenee.

Flunssa puolestaan ei ole oikein mennyt minnekään, se on sitä kurjaa laatua että töissä voi käydä mutta treenata ei oikein voi. Kuumetta ei ole, mutta olo on väsynyt.

Flunssaa

Eilen lauantaina oli suunnitelmissa lähteä uimaan vähän pitempi treeni, mutta heti aamupäivästä minuun iski pienoinen flunssa. Päänsärkyä, kurkkukipua, aivastelua, nuhaa - ihan tavallista mutta niin harmillista. Vähän aikaa mietittyäni päätin jäädä kotiin. Koko päivän lepäilin sohvalla.

Tänään on jatkunut sama meininki, kuumetta ei kuitenkaan taida olla. Pyörälenkki jäi kuitenkin väliin. Uskon vakaasti, että saan tämän taudin selätettyä parin päivän lepäilyllä. Huomenna on muutenkin lepopäivä, toivottavasti tiistaina pääsen jo pyörällä töihin!

Parin päivän makailun jälkeen muistin taas, ettei selkä tykkää ollenkaan paikallaanolosta. Siinäkin mielessä olisi ihan kiva jo pian tervehtyä ja päästä liikkumaan.

Uusia herkkuja

Maanantaina pääsin käymään Stockan Herkussa keskustassa. Ostin cashew-pähkinöitä ja kuorittuja pistaaseja, rouhittuja kaakaopapuja ja luomukaurapuuroa. Niillä on nyt sitten koko viikko maltillisesti herkuteltu. Olen ottanut pähkinöitä ja kaakaopapuja evääksi töihinkin. Ihan hyvin ovat auttaneet siihen kyykähdykseen, joka aina tuntuu iskevän iltapäivällä kahden maissa. Kaakaopavut maistuvat itsekseen vähän karvailta, mutta ovat oikein hyviä pähkinöiden kanssa.

Aamuisin syön taas puuroa ja pakastemustikoita. Jupiksen vinkistä etsin Herkusta käsiini paahdettua ruohittua pellavaa ja mustikkaa. Sitä kun lisää ruokalusikallisen puuroon, saa kerralla päivän omega-kolmoset kaiken muun hyvän lisäksi. Toimii kivasti myös lettutaikinassa.

Eilen huomasin taas negatiivisen kautta, miten tärkeää minulle on syödä päivällä kunnon lounas. Se jäi valitettavasti väliin pitkän palaveriputken takia, ja illalla en jaksanut ajella enää trainerillä. Olo ei juurikaan parantunut, vaikka illalla söinkin hyvin. Onneksi sentään työmatkat tuli pyöräiltyä, joten ei päivä mennyt ihan lepäilyksi.

Tiistaina kävimme Peten kanssa kuntosalilla Esport Arenalla. Kovin oli meluisaa, kun samassa avoimessa hallissa vähän alempana pelataan salibandyä. Ei meidän kummankaan suosikkipaikka, vaikka lähellä onkin. Kuntosalikerta oli ihanan kallis, 15 euroa. Tunti treenattiin molemmat, ja kohtuullisen hyvin oli tilaa.

Portaita

Perjantain kuntopiiri oli peruttu päällekkäisen tilavuokrauksen takia, joten jotain muuta tekemistä piti keksiä. Onneksi Heltrin verkkosivuilta bongasin kuntopiirin vetäjän kutsun lähteä kiipeämään Malminkartanon portaita. Matkalla töistä kotiin kipaisin ostamaan otsalampun. Meillä on niitä parikin, mutta en löytänyt niitä tähän hätään, lienevät mökillä tai muuten hävyksissä. No, nyt niitä on taas yksi enemmän.

Ennen portaiden kiipeämistä juoksimme jätemäen ympäri. Sen jälkeen kävimme portaiden kimppuun. Ohje oli mennä ainakin viisi kierrosta näin:

1. kävellen yksi porras kerrallaan
2. kävellen, askel joka toiselle portaalle
3. juosten, joka portaalle
4. juosten joka toiselle portaalle
5. sivuttain, askel jokaiselle portaalle (puolen vaihto pari kertaa ylös mennessä)

Niin siinä kävi, että pääsin maksimisykkeisiin melkein joka kierroksella. Se ei tietenkään ollut tarkoitus, vaan olisi pitänyt ottaa vähän rauhallisemmin. Alaspäin mennessä syke tietysti laski nopeasti. Emme menneet alas portaita, vaan kiersimme juosten mäen toiselta puolelta. Meidän porukassa oli kymmenisen triatleettia, ja pari muutakin treenaajaa nähtiin. Taitaa olla aika suosittu paikka.

Tänään olisin päässyt mukaan perheen poikien kanssa kiertämään Reitti 2000:tta. Halusin kuitenkin ottaa vähän rennommin ja jäädä aamulla nukkumaan. He lähtivät matkaan ennen puolta kahdeksaa, eivätkä ole vieläkään tulleet kotiin. Kello on kohta kuusi. Taitaa olla melkoinen sankaritreeni menossa.

Kävin aamupäivällä noin 13 kilsan lenkillä rantamaisemissa. Juoksin saman lenkin myös viikko sitten, tässä pari kuvaa siltä lenksulta:



Yllä olevalla tien pätkällä Pete auttoi toisen juoksijan kanssa viikko sitten rollaattorilla liikkunutta miestä, joka oli kaatunut mutaan. Pelastuslaitoksen miehet autollaan kävivät hänet hakemassa turvaan hätäpuhelun ja reilun vartin odottelun jälkeen.

Tämä taas on Karhusaaren uimarannalta. Kuvassa näkyvät kalamiehet olivat tänäänkin liikkeellä, mutta saaren toisella puolella.

Pihistelyä

Olen tähän saakka aina ostanut bussikortilleni kautta eli aikaa aina noin kuukauden mittaisissa pätkissä. Se on ollut helppoa, eikä ole tarvinnut edes muistaa leimata korttia. Vaikkei meiltä ole Helsingin keskustaan kuin kymmenisen kilometriä, kuukauden bussikortti seutuliikenteeseen maksaa kuitenkin melkein 90 euroa. Tämä siis siksi, että matkustan Espoosta Helsinkiin ja takaisin. Helsingin sisäinen matka esimerkiksi Vuosaaresta keskustaan on melkein tuplasti pitempi mutta silti halvempi.

Kauden sijaan bussikortille voi ladata myös arvoa eli "rahaa". Silloin maksan vain tehdyistä matkoista, 3,47 euroa suuntaansa. Laskin, että arvon käyttäminen on minulle edullisempaa, jos pyöräilen töihin kahtena tai useampana päivänä viikossa. Nyt pyrin ajamaan töihin kolmesti viikossa, ja toistaiseksi se on onnistunut ihan hyvin. Ehkäpä tuo bussikorttimuutos toimii myös pienenä porkkanana, kun rahaakin säästyy.

Tänään ajellessani kotiin näin ensin Talvivaara-mielenosoituksen Eduskuntatalolla. Portaat olivat mustanaan ihmisiä, kuulosti siltä että lauloivatkin jotain. Finlandia-talollakin parveili poliiseja ja oli vähän ruuhkaa. Pyörällä pääsin kuitenkin helposti ruuhkan ohi Töölönlahdelle ja sieltä edelleen Meilahteen. Siellä näin helikopterin pörräilevän Mäntyniemen yläpuolella ja lisää poliiseja Munkkiniemessä. Taisi Medvedev olla juuri silloin presidentin vieraana. Kaikkea jännittävää sitä voi työmatkan varrelle osua ihan tavallisena keskiviikkona.

Pari muutosta syömisiini yritän saada aikaiseksi kuunneltuani Merja Kivirannan luennon triathlonistin ravitsemuksesta viime maanantaina. Taidan joutua sanomaan hyvästit mm. lempijogurtilleni (Valio laktoositon lohkeava jogurtti raparperi); siinä kun on ihan liikaa sokeria. Tästedes otan myös aina töissä jälkkäriksi hedelmän teen sijaan. Paljon muutakin korjattavaa varmasti on, mutta nämä pari juttua saan nyt helposti heti kuntoon.

Keskuspuistossa

Taas eilen hypättiin aamulla pyörän päälle kotipihalla, nyt suuntasimme Olariin ja sieltä Espoon keskuspuistoon. Olarissa seuraamme liittyi Mikko, joka tunsi reitin Olarista Oittaan kautta Pirttimäkeen. Matkalla huomasin, että samat mäet tuntuvat raskailta hiihtäessä ja pyöräillessäkin. Pirttimäessä kävimme kahvillakin. Siellä oli tosi hyvät paikan päällä leivotut piirakat ja pullat. Takaisin tullessa kaaduinkin yhdessä ylämäessä, kun vähän kämmäsin ja etupyörä nousi hieman ilmaan. Ei sattunut, paitsi tietenkin ylpeydelle. Onneksi takana tullut hevonen ratsastajineen ei pillastunut.

Ihmetystä matkan varrella herätti pyöräilykielto Kauniaisten Kasavuoren ulkoilualueella. Ajoimme pyöräilykieltoreitillä mennen tullen viitisensataa metriä. Merkit olivat melko pieniä, harmaalla pohjalla musta pyörä ja siinä päällä punainen rasti. Ei niitä kovin helppo ollut havaita, kun mennessä vain yksi meistä kolmesta merkin edes huomasi. Takaisin tullessa ajoimme samaa reittiä, ja silloin kohtasimme jo pari vihaista kanssakulkijaakin. On kyllä vaikea ymmärtää, että Olarista Oittaalle kulkee virallinen viitoitettu ulkoilureitti, ja kesken reittiä tulee vastaan lyhyt pyöräilykielto. Jotain nettikeskusteluja kiellosta löysin, mm. Fillarifoorumista ja täältä. Laitoin kysymyksen kiellosta äsken Kauniaisten kaupungin meiliosoitteeseen, kyselin mm. korvaavaa reittiä ja syytä moiselle oudolle kiellolle. Kuuliaisena sääntöihmisenä en kyllä siellä voi enää pyörällä ajella vaan pitää taluttaa tai löytää toinen reitti meiltä Oittaalle.

Tässä pari kuvaa retkiseurueesta:

Team Ahdit (kiitos Mikko kuvasta!):



Team Feltin miehet mustissaan (vaikkakin liikkeellä vähän vaihtelevalla kalustolla, mutta onneksi sentään samanlaisissa kypärissä)



Tuossa paikassa oli kaikkein eniten lunta koko reissulla, ihan hyvin pärjättiin Peten kanssa vielä ilman nastoja.

Kotiin päin yritimme tulla vähän toista reittiä, mutta törmäsimme pieneen järveen Turuntien viereisellä ulkoilutiellä. Tässä Ikean eteläpuolella olevassa paikassa vesi nousee usein melkein moottoritielle asti.



Käännyimme takaisin ja ajoimme kotiin Bembölen kautta Kauniaisten läpi. Ajoaikaa kertyi kolmisen tuntia ovelta ovelle. Ehdimme syödä, chillailla ja käydä kaupassakin kunnes oli aika lähteä Heltrin uintitreeneihin Malmille. Mukava oli uida, mutta jälkeenpäin ajatellen olisi kyllä kannattanut pakottaa poika mukaan myös pyörälenkille kun en pysy enää hänen perässään edes treenien loppupuolella.

Metsässä

Treenailu näin marraskuussa ei ole meillä vielä progressiivista eikä kovin suunnitelmallistakaan, vaikka meillä tietty perusviikko-ohjelma onkin. En ole moneen viikkoon merkinnyt treenejä edes Exceliin. Mukavaa on kuitenkin ollut ottaa välillä vähän rennommin.

Sunnuntaina kävimme Peten kanssa pitkällä pyörälenkillä. Ajatus oli ajella Reittiä 2000 pitkin Pirttimäestä myötäpäivään. Jo ihan alkupätkällä oli sellaisia ylämäkiä, ettei kummallakaan reisissä jerkku riittänyt vaan jouduimme talutushommiin. Pete ajeli cyclocrossillaan, minulla oli alla työmatkahybridini.

Varsinkin Nuuksiosta Salmen ulkoilualueelle taisimme edetä ihan väärää reittiä, koska sinivalkoiset reittimerkit katosivat kokonaan ja välillä piti edetä pitkospuita pitkin pyörää taluttaen tai jopa kantaen. Olisi pitänyt vähän tarkemmin etsiä oikeaa reittiä ainakin kaikissa risteyksissä! Yhtäkkiä jossain metsän keskellä huomasimme, että kello on jo puoli neljä. Siinä vaiheessa alkoi jo tulla vähän kiire kotiin. Katsoimme oikean suunnan kännykästä ja ajoimme lähintä hiekkatietä vanhalle Porintielle ja sieltä Velskolan kautta kotiin. Onneksi minulla oli pyörässä valot ja eväsrepussa valkoinen ja punainen tuikku kiinnitettäväksi Peten pyörään, ettemme ihan ninjoina sentään joutuneet ajalemaan pimeässä.

Yhteensä etenimme reilut 70 kilsaa ja aikaa meni viitisen tuntia. Nöyräksi veti se pyörän taluttelu ylämäissä ja kapeammilla polkupätkillä. Niin paljon on satanutkin, että vähän soiset ja erittäin märät tunnelmat yllättivät meidät pari kertaa matkan varrella. Juuret ja kivet olivat melko liukkaita, ja sen verran varovaisesti etenimme ettei kumpikaan edes kaatunut.

Olen vähän miettinyt hybridin korvaamista maastopyörällä. Hybridi on minulle aavistuksen liian iso, ja tarvitsisin maastopyörää myös mahdollisissa tulevissa multisport-kisoissa. Nyt on uutta pyörää hankkiessa jo pakko luopua jostain vanhasta, kun ei varastoon tai kotiinkaan sisälle enää mahdu yhtään pyörää lisää.

Tänään teimme taas yhden uuden aluevaltauksen, kun menimme yhtä aikaa salille Märskyssä. Tunti nosteltiin rautaa ja sitten vielä uitiin pari kilsaa. Melkein koko ilta siihen meni, ja nyt on vähän voipunut olo ja ihan kamala nälkä.

Tavoitteita ja suunnitelmia

Tavoitteellisena ihmisenä sitä alkaa ihmeen nopeasti miettimään tavoitteita seuraavalle kisakaudelle. Vähän olen niistä jo valkunkin kanssa meilejä vaihdellut, ja ensi vuoden ksaohjelma alkaa pikkuhiljaa muotoutua. Tänä vuonna oli kiva, kun kisoja oli sopivasti pitkin kesää, triathloneja ja juoksukisoja sopivassa suhteessa. Vähän samanlaista olen ensi kesästäkin suunnitellut.

Ensimmäinen vähän isompi tapahtuma on Helsinki City Run 4.5. Siellä on aikaisempina vuosina ollut mukava juosta, vaikka toukokuun alkupäivinä voi olla vielä melko kalsaa ja melko usein on ollutkin. Olympiastadionille on vaan niin hieno juosta maaliin!

Kesäkuun alkupuolella on suunnittelen osallistuvani Rajamäen perusmatkan kisaan. Viime vuonna se järjestettiin toista kertaa. Järven vesi oli kirkasta ja pyörä- ja juoksureititkin maisemallisesti kivoja ja hyvässä kunnossa. No on siellä pyöräreitillä yksi junaraiteen ylitys ja viime vuonna kisan aikaan meni kuulemma junakin, joten tarkkana pitää olla.

Jos oikein muistan, Kiskossa järjestetään tri-kisa ja 30. kerran, ja kisapäivä saattaa olla jo 30.6. Kiskossa juoksu on minulle aina ollut tosi vaikea pätkä, ehkä se ensi vuonna sujuisi jo vähän paremmin. Kiskon kisa tuntuu minusta jotenkin erityiseltä, ehkä siksikin että se oli minulle ihka ensimmäinen triathlon-kisa.

Kesän ehdoton A-kisa minulle on kuitenkin Joroisten puolimatka. Tänä vuonna pääsin tunnelmaan katsojan roolissa, ja ensi vuonna on tarkoitus lähteä mukaan viivalle. Pääsen ensi vuonna uuteen ikäsarjaankin, kun täytän huhtikuussa (jo) 45 vuotta. Tavoitteena on tasapainoinen suoritus kelloa liiemmin katselematta.

Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, heinäkuussa uidaan taas Pitkäjärven yli ja takaisinkin. Siihen kisaan aion taas osallistua; tällä kertaa ilman märkäpukua. Yksi tämän talven tavoitteista on ehdottomasti saada uintiin lisää vauhtia. Joitakin järvitreenejäkin aion ensi kesänä tehdä pelkässä uikkarissa ja kai se niin on, että uintikisoihin pitää osallistua ilman märkäpukua. Päättyneellä kaudella taisi minulla olla kaikissa avovesiuintitreeneissäkin märkäpuku päällä.

Elokuun 10. päivä on Kuopion perusmatkan kilpailu, ja sinnekin olisi kiva päästä jos intoa vielä riittää. Matkaa vaan on täältä Espoosta aika pitkälti.

Heti Kuopion kisaa seuraavalla viikolla lähdemme Kalmariin koko perheen voimin kannustamaan Petriä ja muitakin tuttuja maaliin Ironman-kisassa. Siinä on vain se potentiaalinen hankaluus, että tyttäremme aloittaa lukio-opinnot samalla viikolla. Antavatkohan opettajat lomaa heti lukukauden alussa? Kalmarissa oli ainakin tänä vuonna lyhyt pre-race sprintti varsinaisen kisan aattona, ja yritän päästä mukaan, jos sellainen on ohjelmassa myös 2013.

Kauden viimeinen kisa on todennäköisesti Espoon rantamaraton syyskuussa. Toivottavasti nyt pääsen juoksemaan sen maratonin, joka vuonna 2009 jäi juoksematta selkäongelmien vuoksi.

Yllä mainittujen kisojen lisäksi aion osallistua Heltri Cupin mahdollisimman moneen osakilpailuun ja toivottavasti useammallekin Viikin vitoselle. Puhetta on parin kanssa ollut myös lyhyistä multisport-kisoista. Niiden aikatauluja en ole löytänyt vielä mistään, toivottavasti ainakin jokunen osuisi sopivasti molempien kalentereihin!

Leiriviikonloppu

Melkein 10 tuntia tuli huhkittua altaassa, kentällä, maastossa ja vähän maantielläkin Heltrin syysleirillä nyt viikonloppuna. Jo ilmoittautumisen alkaessa piti olla tarkkana, leiri taisi myydä loppuun jo parin vuorokauden kuluessa. Lähdin matkaan mieheni ja poikamme kanssa. Tytär jäi itsekseen kotiin ensimmäistä kertaa kahdeksi yöksi. Ekana yönä hänellä oli seuranaan onneksi pari ystävätärtä ja kaikki meni hyvin.

Heti leirin aluksi pulahdimme altaaseen jo viideltä perjantai-iltana. Tunnin uintitreenin jälkeen oli vielä kolmen vartin verran juoksutekniikkatreeniä. Juoksutekniikat veti maileri Riku Marttinen, ja apuna käytettiin aitoja. Kaikki harjoitteet olivat minulle uusia, aika monella tavalla niiden aitojen yli voi mennä. Niistä en kyllä enää muista varmaan puoliakaan, toivottavasti saamme niistä vielä jonkun yhteenvedon tai ainakin muistilistan. Perjantai-iltana oli vielä päivällinen ja sen jälkeen leirin avaustilaisuus.

Lauantai-aamuna puolentoista tunnin uintitreenin jälkeen meillä oli luento juoksutekniikasta ja juoksijan harjoittelun vuosirytmityksestä. Luennoitsijana oli perjantaiset treenit vetänyt sympaattinen Riku. Oli kiva kuunnella juoksutekniikkavinkkejä ja etenkin kuulla hänen harjoittelustaan. Mieleen jäi hyvin se, miten herkkää on huippu-urheilijan harjoittelu ja kuinka pienestä onnistuminen ja epäonnistuminen voivat olla kiinni.

Lounaan jälkeen lähdimme maastopyörälenkille Heinolaan ja takaisin. Kalustoa oli cyclocrosseista maastopyörään, itse ajelin seurakaverilta lainatulla maastopyörällä. Enpä juuri laittanut klosseja kiinni. Ihan alkuun tuli alamäki, joka piti taluttaa (moni muukin teki niin) ja sitten mentiin sellaista rallia, etten ehtinyt keskittyä kenkiin ja polkimiin kun yritin pysyä pystyssä ja porukassa mukana. Hieno keli oli kun aurinko paistoi, vaikka paikoin olikin parin sentin lumipeitteen ja pakkasen vuoksi liukasta. Kuvaamiseen ei ollut aikaa, vaikka parissa paikassa sitä harkitsinkin.

Pyörälenkin jälkeen Riku veti meille juoksutekniikka- ja lihaskuntotreenin, tällä kertaa ilman aitoja. Tämä sessio otettiin myös videolle, ehkä saamme siitä myös kivaa editoitua doumenttia oman muistin tueksi. Perjantain treenin tapaan keskityttiin mm. pakaralihasten aktivoimiseen. Vähän enemmänkin voisin juoksutekniikkatreeniä tehdä, onneksi Jupiksen tekemässä ohjelmassa on tähänkin saakka ollut mm. niitä Rikun kehumia 10 sekunnin ylämäkivetoja.

Lauantain päätteeksi päivällisen, parin luennon ja mielenkiintoisen kisakokemuspaneelin jälkeen oli vielä venyttelyä ja lihashuoltoa. Tehtiin joogasta tuttuja venytyksiä ja selkärankaa huoltavia liikkeitä. Luulen, että minulla laukesi siinä venytellessä päivän aikana tullut pakarajumikin. Sen verran nälkä oli, että piti vielä käydä hotellilla hakemassa lisää syötävää.

Tänään sunnuntaina aamun tunnin uintitreenin jälkeen lähdimme taas pyörälenkille, tällä kertaa maantielle. Vähän liukkaalta näytti, ja alamäissä mentiin varovasti jarrutellen. Nyt pidin klossit kiinni, mitä nyt joissain alamäissä irroitin toisen jalan varmuuden vuoksi. Mahtavaa oli ajella, tuli jo vähän keväinen fiilis kun lumen ja jään alta näkyi myös kuivaa asfalttia. Ehkä tässä kuitenkin kunnon talvi tulee vielä ennen kevättä. Hiihtämäänkin olisi kiva päästä!

Kaikkein parasta leirillä oli kuitenkin seura. On tosi mukavaa tutustua uusiin samanhenkiseen, positiivisiin ihmisiin ja tavata vanhoja tuttuja. On onnellista voida jakaa näin mahtava harrastus hienossa porukassa. Naurettiin ja pidettiin hauskaa treeneissä ja niiden välissä. Paljon jäi myös ajateltavaa treenaamisesta ja kisaamisesta, toisten tarinat ja kokemukset inspiroivat miettimään sitä, mihin itsekin voisi vielä pystyä ja mitä voisi tavoitella.

Intiaanihommia

Melko rauhalliseen tahtiin on tämä viikko toistaiseksi sporttailtu. Työmatkapyöräilyä olen harrastanut kahtena päivänä. Se on siitäkin mukavaa, että vältän melkein kaikki kanssakulkijoiden hajusteet kun ajelen pyörällä itsekseni. Useimmilla kohtaamillani pyöräilijöillä on kyllä valot, mutta havaintojeni mukaan sitä harvemmalla mitä lähemmäksi keskustaa tullaan. Minulla on pyörässä kaksi valkoista valoa eteen, yksi punainen taakse ja repussakin pieni valkoinen ledi etupuolella ja punainen vastaavasti takana.

Tiistaina en aikaisen kokouksen vuoksi päässyt aamu-pilatekseen, mutta illalla kävin Aten kanssa Cetuksen masters-treeneissä. Uin siellä toiseksi hitaimpien radalla, poika on upgreidannut itsensä jo kolmannelle radalle ja pärjää siellä ihan kivasti. Tehtiin aika paljon potkuja, ja ainakin selkäuinnissa menee polvi minulla liikaa koukkuun.

Keskiviikkona kävin juoksemassa puolen tunnin lenkin. Yritin kuunnella musiikkia kännykästä. Siellä on jotain valmiita soittolistoja, mutta parin hyvän biisin jälkeen alkoi korviin tulla sellaista jumputusta, etten enää pystynyt sitä kuuntelemaan. Taidan olla musiikillisesti aika rajoittunut. Haaveilen kyllä pienestä iPod-soittimesta, joka olisi täynnä hyviä, itse valittuja tsemppibiisejä juoksuun. Ainakin juoksukisoissa siitä voisi tiukan paikan tullen olla hyötyä.

Kävin eilen Sanomatalon optikkoliikkeessä, kun halusin ostaa uudet uimalasit vahvuuksilla. Nykyiset huurtuvat ihan kokonaan jo 50 m uinnin jälkeen. Tuttu optikko oli paikalla, mutta ei myynytkään minulle uusia laseja vaan antoi kokeiltavaksi pikku pullollisen anti-fog -nestettä. Vähän skeptisesti suhtauduin siihen, koska olin jo kahta samantyyppistä nestettä kokeillut laihoin tuloksin. Sovimme, että kokeilen nestettä ja tulen sitten joko maksamaan sen (19 eur) tai palauttamaan pullon ja ostamaan uudet linssit (yht. 36 eur).

Aamulla ennen työpäivää oli sitten pakko mennä Tapiolan hallille tekemään huurtumistestiä, vaikka muuten olinkin jo vähän orientoitunut pitämään liikunnasta vapaapäivän. Vähän ennen aamuseitsemää "nopeiden" uimarien radalla oli pari mummosammakkoihmistä ja yksi hitaammanpuoleinen vaparia uiva nainen. Ohittelusta tuli ihan mieleen se, kun masterseissa uintiin intiaaniuintia; kun kaikki hitaat uivat peräkkäin, on heidät pakko ohittaakin kerralla. Lasien huutuminen ei onneksi nyt ollut ongelma; linssejä ei tarvinnut kertaakaan edes huuhdella puolen tunnin uinnin aikana vaikka lämminkin tuli! Työpäivän päätteeksi kävin lunastamassa pullon omakseni ja sain siitä vielä pienen kokeilijan alennuksenkin. Loistavaa palvelua!

Lepoa

Pidin perjantaina vapaata, ja lähdimme mökille tyttären ratsastustunnin jälkeen. Nyt on taas alkanut se monen kuukauden putki, että mökille ajaessa on aina pilkkopimeää. Mukavan rennosti meni loppuviikko, vapaa-ajalla olen lähinnä lepäillyt ilman varsinaista treeniohjelmaa.

Mökillä piti tehdä vähän hommiakin; nostaa vene ja laituri kuivalle maalle ja haravoida pihaa. Vene nousi helposti, mutta laiturin kanssa oli vähän ongelmia, kun järven vesi oli poikkeuksellisen korkealla. Jopa niin korkealla, että laiturin keskiosa oli kiinnikkeistään. Keväällä teräsputket uppoavat helposti savipohjaan, ehkä ne menivät viime keväänä jopa vähän liian syvälle:



Hetken aikaa luulin jo, että putket pitää jättää järveen talveksi, koska niitä ei saisi väännettyä laiturilta ylös. Pete putosi vahingossa järveen yrittäessään ja sai kuin saikin väännettyä putket ylös saven tiukasta syleilystä. Kylmää oli ja päätä alkoi kuulemma melko nopeasti särkeä. Viitisen minuuttia siinä kaikkineen meni.



Taittelimme kesäkalusteet parvekkeen alle, haravoimme vähän lehtiä ja kävimme metsässä poimimassa korillisen suppiksia. Ihmeen paljon normaalia pitemmältä tuntuu kolmen päivän viikonloppu. Molempina päivinä kuljin ympäri tonttia kameran ja jalustan kanssa, ja sekin oli ihanaa.








Aitan seinälle ripustimme valokuvasuurennoksen aitan matkasta tallin pihalta mökille:



Kohta lähdemme Heltrin uintitreeneihin Malmille, huomenna ohjelmassa on Helsinki International Horse Show tyttären kanssa.

Säännöstelyä

Viikonloppuna tehdyistä 18 energiapatukasta on jäljellä enää puolet, vaikka Peten kanssa kumpikaan emme myönnä niitä syöneemme. Taitaa olla ollut jälkipolvi asialla. Seuraavaksi täytyy varmaan kokeilla tiukkaa säännöstelyä: yksi patukka per treeni. Taisi viime satsiin mennä vähän ohjetta enemmän suklaarouhetta, ja patukoista tuli enemmän hyviä kuin terveellisiä.

Jalat ovat olleet sunnuntaisen puolimaratonin jälkeen todella kipeät, varsinkin etureidet. Kaivelin varastosta taas hybridin esille ja pyöräilin sillä eilen aamupilatekseen ja töihin. Pilatestunti on uuden ohjaajan myötä niin suosittu, että tiukkaa tekee kaikkien mahtua mukaan. Ei mikään ihme, siitä jää mukava olo koko päiväksi ja selässä tuntuu tosi hyvältä. Tänään kävimme Peten kanssa uimassa Märskyssä. Aika paljon oli porukkaa, mutta kyllä sinne sekaan mahtui. Pari muuta uimaria oli meidän kanssa samalla radalla.

Ennen leiriä haluaisin käydä kokeilemassa hot joogaa. Kodin läheltä löytyi hyvä paikka, jossa voi maksaa kertamaksulla tai 10x kortilla. Hyvä, ettei ihan joka paikassa tarvitse sitoutua maksamaan kuukausimaksuja hamaan tulevaisuuteen!

Vantaan puolikas 14.10.2012

Sää suosi juoksijoita tänään Vantaalla. Pete juoksi kokonaisen ja minä puolikkaan maratonin. Lähdimme kotoa kymmenen maissa, ja ihan mukavasti ehdittiin vaikka melkein eksyttiinkin matkalla. Eipä paljon muuten tule Vantaan suunnalla liikuttua.

Otin pari kuvaa maratonin lähdöstä ja sitten siirryin noin 500 metrin päähän risteykseen seuraamaan juoksua. Maratonin lähtö oli klo 11 ja puolikkaan klo 14, joten pari tuntia oli aikaa seurata Peten ja muiden tuttujen taivallusta maratonilla. Kuvassa vihreässä takissa etualalla Ylen kuvaaja.



Petellä oli kevyt askel reilun viiden kilsan jälkeen:



Pari kierrosta ehdin katsoa Peten juoksua, ja söin siinä yhden hilloleivänkin ennenkuin oli aika lähteä valmistautumaan omaan lähtöön. Kävin pikaisesti veskissä, herättelin selkää vartin pilateksella ja kävin viemässä ylimääräiset vaatekerrat autoon. Ehdin juoksennella vartin verran, ja sitten pitikin jo lähteä viivalle.



Melko takaa lähdin juoksemaan, ja ensimmäinen kilsa olikin melkoista ohittelua. Ekat kilsat juoksin seurakaverin kanssa, mutta hän tipahti kyydistä pysähdyttyään ensimmäisellä huoltopisteellä. Olin ottanut omat urheilujuomat mukaan, pysähdyin vain pari kertaa ottamaan lasin vettä. Kamerakin oli mukana, ja ekalla kierroksella otin kuvan omakotialuueella, jossa oli ihan mahtava kannustusmeininki; musiikkia, Suomen lippu, rummut ja paljon kannustavia, iloisia ihmisiä. Kuva ei ollenkaan anna sille oikeutta, otin sen vähän liian aikaisin (ja sitten se vielä tärähtikin...).



Toisella kierroksella en enää pystynyt pitämään yllä samaa vauhtia, ja mitä pitemmälle juoksin, sitä varmempi olin siitä etten tänään pysty alittamaan kahta tuntia. Yritin kuitenkin parhaani mukaan laittaa tossua toisen eteen, ja olikin kiva juosta maaliin kun tiesin Peten siellä jo odottavan. Maalissa piti vähän vetää henkeä ja reidetkin meinasivat krampata kun lähdin uudelleen liikkeelle. Muistan Jupiksen kertoneen, että väsynyt ja harjoittamaton lihas kramppaa, ja sellaiset olivat siis etureiteni tänään. Pitänee lisätä puntitreeniä tulevalla kaudella!



Loppuaikani tänään oli 2.01.14, Petellä 3.52.19. Kiitos kaikille tutuille tsempeistä ja kannustuksesta matkan varrella! Nyt lepäillään pari viikkoa, ja uusi kausi pk-treenailuneen alkaa Heltrin leirillä lokakuun viimeisenä viikonloppuna.

Uutta ja käytettyä

Keräsimme Peten kanssa varastosta ja muista kätköistä käyttämättömiksi jääneitä urheilukamppeita ja lähdimme SporttiDivariin tekemään kauppoja. Sinne jäivät Peten vanhat sukset, pari tennismailaa, mailakassi ja ratsastussaappaat. Muutama kymppi saatiin rahaakin. Loput ylimääräiset roinat lahjoitimme Fidaan. Jäi hyvä mieli ja saatiin ikitäyttä varastoa vähän tyhjemmäksi.

Petelle piti tietenkin ostaa uudet sukset, kun vanhat liian löysät myytiin pois. KalleSportista olemme aina saaneet loistavaa palvelua suksiasioissa, niin tänäänkin. LÖytyi uudet Peltosen sukset, siteet ja monotkin. Nyt vaan odotellaan talvikelejä! Suksien hintaan sisältyy myös yksi ilmainen tunti hiihdon tekniikkaopastusta. Taidan mennä sinne sitten mukaan siivellä, se on kuulemma ihan ok vaikka ostin omat sukseni jo kaksi vuotta sitten. Peteä odottaessani lueskelin esitteitä, ja vähän jo innostuinkin Vuokatti-hiihdosta. Pitäisiköhän ottaa ensi vuoden kisaohjelmaan Vuokattihiihdon 60 km perinteistä 23.3.2013?

Tämän vuoden viimeinen kunnon kisa on edessä huomenna Vantaalla, kun juoksen puolimaratonin. Kiva olisi, jos matka taittuisi jo toistamiseen alle kahden tunnin. Otan mukaan omat juomat, ettei tarvitse huoltopisteillä pysähdellä. Sen verran kylmäkin on, että pitää vähän pukeutumista miettiä. Aamulla olin lähdössä lyhyellä lenkille shortseissa ja pitkähihaisessa paidassa, kun Pete tuli ovella vastaan ja kehoitti laittamaan takin päälle ja hanskat käteen. Niin tein, eikä tullut kylmä.

Patukkatehdas

Kokkasimme Peten kanssa viikonloppuna energiapatukoita Ari Ruohon Kuukausiliitteessä olleen ohjeen mukaan. Tapiolan Stockalta löytyi kaikki tarvittava kaakaopavun kuorta lukuunottamatta.



Patukat syntyivät helposti ja nopeasti, vaikkei tehosekoitinta ollutkaan käytössä. Homma onnistui sauvasekoittimellakin, vaikka ihan aluksi kaurahiutaleitä vähän lentelikin ilmassa. Teimme kahdenlaisia patukoita: Arin puolukka-suklaapatukoita ja mansikka-suklaapatukoita kuivatuista mansikoista. Mansikoista tuli vähän liisterimäisiä eikä edes kovin hyviä, joten ensi kerralla pitäydymme tarkasti Arin hyvässä ohjeessa. Keväällä voisi olla kiva kokeilla myös raparperia.

Melko rento viikko on meillä tulossa. Tänään kävimme juoksemassa 3 x 400 m Otaniemen kentällä. Huomenna on vuorossa lyhyt uinti ja lauantaina lyhyt juoksu. Viikko huipentuu sunnuntaina, kun Pete juoksee Vantaan maratonin ja minä puolikkaan. Sitten onkin pari viikkoa off seasonia ennen Heltrin syysleiriä Vierumäellä.

Juoksua ja kuvia

Kauden viimeinen kisa, Vantaan puolikas lähestyy kovaa vauhtia. Treenailu on sujunut suunnitellusti. Torstaina olin masters-uinnissa, eilen kuntopiirissä ja tänään juoksin tunnin lenkin, josta viimeiset 30 min kisavauhtia. Tavoitteena oli juosta kisa pojan kanssa, mutta hän on ollut jo viikon sen verran kipeänä, ettei taida lähteä viivalle reilun viikon päästä.

Allergiaoireet paranivat ihan mukavasti viikon aikana. Nyt perjantaina tuli iso takapakki, kun jouduin istumaan tunnin neukkarissa, jossa oli taas jossain näkymättössä jotain allergeeniä. Kasvot turposivat taas, silmien ympärykset ovat ihan punaiset ja kaula ruman läikikäs. Nooh, ehkä se iho tästä nyt taas paranee. Jos ei, täytyy taas hakea apua lääkäriltä.

Ostin viime viikolla SPIbeltin, jotta saan kameran tai kännykän mukaan lenkille ja kisoihinkin. Siihen on kätevä laittaa myös Polarin GPS-mötikkä. Hyvin tuntuu toimivan, ei hölsky kuten myyntipuheissakin luvattiin. Nämä pari kuvaa nappasin kännykällä Otaniemestä tänään. Tässä vaiheessa oli vielä alkuverra menossa, ja maltoin pysähtyä pariksi sekunniksi. Ihan mahtava keli, toivottavasti huomennakin paistaa kun ohjelmassa on parin tunnin pyörälenkki.





Olen lokakuun ajan tviitannut päivittäin, vaikka muuten Twitter-tililläni onkin ollut hiljaista. Alkusysäyksen tälle tvittausinnostukselle sain Fat Mum Slim -blogin haasteesta, jossa on joka päivälle oma kuvausaihe. Kuvat otan kännykällä, kun se on aina mukana kuitenkin ja sillä voi myös tviitata samantien. Yllättävän paljon aiheita tulee mietittyä etukäteen. Tänäänkin mietin pitkään, mistä kaikesta olen kiitollinen. Löytyyhän niitä aiheita Suomen itsenäisyydestä vaikka mihin triviaaliin pikkuasiaan. Lopulta päädyin aika pieneen aiheeseen kuitenkin, myötätuuleen. Laitoin kuvituskuvaksi tuon ylemmän.

Päivänsäde ja menninkäinen

Tuli se Tapio Rautavaaran laulu mieleen, kun lähdin kuudelta pyörälenkille. Triathlon-pyörässä ei ole valoja, ja vähintään tunti piti ehtiä ajella. Olin kyllä laittanut siihen pari sellaista minilamppua, mutta ei niistä oikein kunnon valoiksi ole. Tyhjää parempia varmaan, mutta eivät todellakaan niin hyviä että mielelläni ajelisin pimenevässä illassa edes valaistuilla teillä.

Lähdin taas samaan suuntaan kuin lähes aina muulloinkin pyörälenkille eli Kauniaisten läpi Bemböleen. Haaveissa oli ollut Bodominjärven kiertäminen, mutta aurinko laski sellaista vauhtia, että käännyin kotiin jo Bembölen kahvituvalta. Sieltä ajelin Vanhan Turuntien kelviä Kehä Ykköselle ja edelleen Leppävaaran läpi kotiin. Aika paljon muitakin valottomia pyöräilijöitä näkyi, toivottavasti heilläkään ei ollut enää pitkä matka kotiin.

Kurjan lyhyeltä tuntui lyhyt lenki, vastahan siinä olin päässyt fiilikseen. Minulla on Jupikselta lainassa uusi satula, ja ainakin tällä lyhyellä lenkillä se tuntui hyvältä. Satula on nyt pari senttiä edempänä ja puoli senttiä korkeammalla kuin aikaisemmin, ja asento tuntuu taas vähän paremmalta. Satulan testailu jatkuu viimeistään ensi viikonloppuna. Mahdollisimman pitkään meinaan venyttää maantiepyöräilykautta, vaikka kyllä me jo siivosimme saunan niin, että siellä mahtuu taas trainerilla ajelemaan. En vaan oikein tiedä, miten ne ajovuorot saisi hyvin jaettua, kun meitä tulevana talvena on jo kolme innokasta trainerilla ajelijaa.

Ensimmäisen huoltotoimenpiteenkin tein jo, kun eturenkaasta oli sisäkumi mennyt rikki Vanhasta muistista meni ja ihan hyvin sujui, vaikka kiire ajamaan olikin.

Lauantailenkki

Aamulla oli ihan kelpo ajokeli, ja niinpä lähdimme Peten kanssa reilun parin tunnin ajelulle Velskolan suuntaan. Tämä oli ensimmäinen lenkki uudella pyörällä, ja kyllä se tuntuikin mahtavalta. Syke nousi 5-10 pykälää normaalia korkeammalle todennäköisesti allergian vuoksi, mutta kun oltiin kahdestaan niin ajeltiin minulle sopivaa vauhtia.

Kauniaisissa odottelimme valojen vaihtumista liikennevaloissa, kun siihen ajoi neljä vomppia (vakavasti otettavaa maantiepyöräilijää). Niin ainakin ajovaatteista ja pyöristä päättelin. Olen jo tottunut antamaan nopeammille tilaa ja valojen vaihduttua jättäydyin porukan perälle. Ajattelin yrittää pysyä peesissä Kauniaisten pitkän ylämäen. Olin ihan varma, että porukka lähtee tykittämään sitä niin kovaa, etten millään jaksa samaa vauhtia ylös asti. Ihmetys olikin suuri, kun pysyin mukana helposti. Peten kanssa vaihdettiin monta kertaa ihmetteleviä ilmeitä joukon perällä. Ei oltukaan ihan niin paljon hitaampia kuin luulimme olevamme.

Bembölestä eteenpäin ajoimme TdH:n reittiä tähän risteykseen saakka:



Sieltä rullailimme samaa reittiä kotiin. Mahtava fiilis oli lenkin jälkeen, vaikka lähteminen olikin vähän väkinäistä. Onneksi on tuo puoliso, joka mukavasti kannustaa tsemppaamaan silloinkin, kun oma meininki ei ole ihan paras mahdollinen.

Herkkä nahka

Kevään mahtavan siitepölykauden mentyä ohi kuvittelin jo tämän vuoden pahimpien allergiakokemusten olevan onnellisesti takanapäin. Olin väärässä. Minulla on jo useamman kuukauden ollut luomet ja silmien ympärykset turvoksissa. Kävin lääkärissä jo ennen kesälomaa näyttämässä silmiä, ja silloin sainkin jatkuvan lääkityksen yhteen silmäsairauteen. Se ei vaan auttanut alkuperäiseen lääkärikäynnin syyhyn eli turvotukseen.

Syksyn tullen turvotus on vain pahentunut, ja kaulallekin on tullut ihottumaa. Iho on rikki ja punoittaa ikävästi. Sattuu. Pahimmillaan tilanne oli varmaankin pari viikkoa sitten, juuri silloin kuin kävin uutta pyörää koeajamassa. Sunnuntailenkillä mietin, että mikä ihme elämässäni on oikein muuttunut, koska allergiaoireet vain pahenevat. Siihen olen jo ehtinyt tottua, että oireita tulee ja menee, mutta nyt hetkellinen helpotus tuli vain viikonloppuisin.

Sunnuntaisella juoksulenkillä tulin ajatelleeksi, että työpaikalleni ihan pöytäni viereen tuotiin kesän alussa uusi, noin 20 m2 matto. Matosta levisi silloin tosi vahva haju koko tilaan, ja ensimmäinen ajatukseni olikin, ettei tästä voi seurata mitään hyvää. Vasta nyt syksyllä kuitenkin muistin koko jutun ja keksin yhdistää maton ja allergiaoireet. Olen allerginen mm. luonnonhartsille, ja sitä voi olla esim. liimoissa. Maton maahantuoja ei kuitenkaan osannut sanoa, mitä kaikkia aineita matto sisältää, ja kehotti rullaamaan maton pois ja katsomaan vähenisivätkö oireet. Siirryinkin istumaan toiselle puolelle kerrosta, ja oireet vähenivät.

Tämän viikon alussa matto vietiin pois ja palasin omalle paikalleni tiistaina. Kasvojen ja kaulan punoitus ja turvotus ei kuitenkaan ole vähentynyt juuri lainkaan. Työpaikkalääkäri vahvisti oletukseni: nyt kun iho on jo valmiiksi ärtynyt, se reagoi voimakkaasti mm. hajusteisiin, joille myös olen allerginen. Hajusteita on nykyään ihan joka paikassa. Aikaisemmin olen pärjännyt hajusteallergiani kanssa ihan hyvin käyttämällä itse ja vaatimalla muitakin perheenjäseniä käyttämään vain hajusteettomia tuotteita, mutta tänään pyysin jo muutamaa työkaveria olemaan ilman hajuvesiä ensi viikon. Onneksi he olivat ymmärtäväisiä! Jospa se ja saamani kortisoni-kuuri yhdessä uuden antihistamiinilääkityksen kanssa riittäisi ihon paranemiseen.

Kuva olisi tietysti kiva, mutta nyt ei tee mieli itsekään katsella peiliin. Ehkä ikävin kommentti on ollut työpaikkalääkärin tokaisu, kun hän sanoi alaluomieni näyttävän ihan vereslihaisilta pihveiltä. Vaikka olo onkin tukala, taisi se silti olla häneltä melkoinen ylilyönti. Triathlonin harrastamiseen tämä vuodatus liittyy niin, että olen joutunut jättämään väliin jo parit uintitreenitkin, koska vesi saa punaisen entistäkin punaisemmaksi. Näin voimakas reaktio tuntuu väsyttävänkin melkoisesti. Paljon on nyt sen kortisoni-kortin varassa, peukut pystyyn!

Espoon rantapuolikas 23.9.2012

Tälle kaudelle olin asettanut kaksi tavoitetta: perusmatkan triathlon alle kolmeen ja puolimaraton alle kahteen tuntiin. Perusmatkan tavoite täyttyi Kuopiossa elokuussa (2:54:03) ja tänään lähdin Espoon rantapuolikkaalle hakemaan sitä toista alitusta.

Keli oli melko tuulinen ja sateinen, ja siksi lähdimme Peten kanssa Otaniemeen reilun kolmen kilsan päähän autolla, koska autolla pääsisimme sitten nopeammin kotiin suihkuun. Saimme auton parkkiin Otaniemen kirjaston taakse ja kävelimme sieltä urheilukentälle. Vessakäynnin ja lyhyen seurakaverin kanssa juostun alkuverran jälkeen päästiinkin jo matkaan.

Juoksin heti alusta asti ihan jänisten kannoilla. Mietin, että siinä se vauhti varmaan on tasaisinta. Jänikset olivat molemmat miehiä ja heitä oli kaksi. Tasaista vauhtia lähdettiin menemään heti alusta. Tahti oli sellainen, että juoksemiseen piti keskittyä alusta asti, eikä rupattelulle juuri jäänyt sijaa. Porukkaa oli aika paljon, ja jonkin verran ohiteltiin hitaampia ensimmäisten kilometrien aikana. Kengät olivat kastuneet jo verryttelylenkillä, mutta silti välttelin isoimpia lätäköitä.

Huoltopisteillä hiljennettiin sen verran, että sain aina kaapattua mukaan yhden mukillisen vettä. Pete oli aamulla sekoitellut meille vahvat urheilujuomat, ja otin sitä pari kulausta aina ennen huoltopistettä. Huoltopisteillä piti olla tarkkana, etteivät jänikset karkaa liian kauas. Jossain Matinkylässä eroa syntyi nopeasti vajaat kymmenen metriä, mutta onneksi sain sen kirittyä kiinni.

Fiilis ja jaksaminen vähän aaltoili, välillä tuntui ihan hyvältä ja sitten taas ei. Mitään isompia ongelmia en kuitenkaan kohdannut koko matkalla. Sukatkaan eivät hiertäneet, vaikka olivat ihan litimärät kuten kaikki muutkin kamppeet. Westendissä alkoi olla jo ihan hyvä fiilis, koska tunsin loppureitin joka käänteen hyvin, ja tiesin jo jaksavani samaa vauhtia ne jäljellä olevat muutamat kilometrit.

Pienen loppukirin aloitin vasta viimeisen ylämäen jälkeen, kun oli juostu jo 20 kilsaa. Ylämäet eivät muutenkaan tuntuneet mitenkään pahalta, varmaan ne treeniohjelmassa säännöllisesti olleet mäkivedot olivat tehneet tehtävänsä. Olipa hienoa juosta Otaniemen kentälle, kun näin Peten ja Hartsan viimeisessä kaarteessa kannustamassa ja tiesin pääseväni tavoitteeseen.

Loppuaikani oli 1.58.29 ja sijoitukseni nelikymppisten naisten sarjassa 59/270. Paransin viime vuotista aikaani (2.08.13) melkein 10 minuuttia, ja Helsinki City Runissa juoksemaani vanhaa ennätystä (2.01.52) yli kolme minuuttia.

Kiitin jäniksiä tasaisesta vedosta jo matkan aikana, ja toista vielä maaliintulon jälkeenkin. Homma toimi tosi hienosti, lisäpalveluna jaossa oli halukkaille myös geelejä ja energiakarkkeja. Jaksoipa toinen jäniksistä vielä innostaa reitin varrella olevia katsojiakin hurjaan hurraukseen.

Mökillä

Viikon treenailut ovat sujuneet ihan suunnitellusti. Torstaina kävin Aten kanssa Heltrin uintitreeneissä Pirkkolassa ja eilen Peten kanssa kuntopiirissä Meilahdessa. Kuntopiirissä yritin tehdä liikkeet hyvin mutta iisisti huomisen puolimaratonin vuoksi. Meitä oli 25, ja neljä kierrosta mentiin. Jokaista liikettä tehtiin 30 sekuntia, ja liikkeiden välissä oli 5 sekunnin siirtymistauko. Koska liikkeitä on aina yhtä monta kuin osallistujaa, kuntopiiri kestää aina sitä pitempään mitä enemmän on porukkaa. Tietysti kierrosten määrä voi vaihdella, mutta eilen huutoäänestyksellä päätettiin tehdä vielä se neljäskin rundi.

Sadetta ja alle 10 asteen lämpötilaa on luvassa Espooseen huomiseksi. Ilokseni huomasin, että rantapuolikkaalla on jänikset myös kahden tunnin juoksijoille. Toivottavasti juoksevat tasaista vauhtia. Melko varma olen siitä, että vauhti on varmasti tasaisempaa kuin mitä itse osaisin juosta; tuppaan yleensä lähtemään ihan liian kovaa ja siitä kärsin sitten koko loppumatkan. Voi olla, että sateen vuoksi ajamme Otaniemeen pyörien sijasta sittenkin autolla.

Eilen lähdimme Peten kanssa suoraan kuntopiiristä mökille. Tällaisia meidän mökkiviikonlopuista on näköjään tullut; me kaksi kahdestaan täällä vain yksi yö kun sunnuntaina on kuitenkin joku pitkä juoksu- tai pyörälenkki ja lapset jossain muualla kavereiden kanssa. Kyllä he varmaan ihan kivasti pärjäävät, vaikka aamun tsekkauspuhelujen saldo olikin yllättävä; kuopus on pudonnut hevosen selästä ponileirillä ja esikoisella on musta silmä, kun kaveri heitti pakastepatongilla. Nyt alkaa olla jo kiire kotiin katsomaan sitä silmää (ja hakemaan Rantapuolikkaan osallistujapaketti Otaniemestä).

Kolmas pyörä

Pari viikkoa sitten sain lainaan seurakaverini Cannondale Slice -pyörän. Ajelinkin sillä kolmisensataa kilometriä ja hienolta tuntui, vaikka säädöt eivät olleetkaan ihan kohdallaan minulle. Meno tuntui paljon pehmeämmältä kuin alumiinirunkoisella maantiepyörällänn, ja aeroasentoonkin uskaltauduin. Lainapyörässä oli ISM Adamo Road -satula, joka oli minulle aavistuksen leveä. Ehkäpä joku kapeampi malli olisi minulle sopivampi.

Koska pyöräkuume oli kova, aloin selvittää mistä sellaisen saisin. Jossain vaiheessa olin ajatellut ostavani pyörän Amerikasta jouluna, mutta tullin, arvonlisäveron ja rahdin kanssa pyörä ei olisi lopulta ollut yhtään halvempi. Aika hankalaakin sen kuljettaminen Salt Lake Citystä New Yorkin kautta kotiin olisi voinut olla kaiken muun matkatavaran lisäksi. Perinteisesti sitä muutakin matkatavaraa on ollut tullessa paljon enemmän kuin mennessä. Pyörän tuominen maahan vihreää linjaa pitkin ei ollut minulle edes vaihtoehto - haluan hoitaa verot ja muut maksut kuten kuuluu enkä osaa valehdella.

Apu pyöräkuumeeseen oli sittenkin lähellä, sillä Velosportin varastosta löytyi vielä yksi 51-senttinen Slice Shimanon 105-osasarjalla. Kävin kokeilemassa pyörää trainerillä viime lauantaina, ja pienten sahailujen (satulatolppa ja tri-tangot) ja maksutapahtuman jälkeen sain sen kotiin maanantaina. Vielä aion hankkia uuden (valkoisen) satulan, juomapullon tri-tankojen väliin ja pienen pussukan eväille. Nämä hankinnat säästän ehkä Amerikan joulumatkalle. Pete kyllä oli sitä mieltä ettei yhtään uutta juomapulloa enää tarvita, mutta kun ne kaikki ovat väärän värisiä! Fillarifoorumin Muotipoliisi -ketjusta olen oppinut, miten ehdottoman tärkeää on kiinnittää huomiota ajoeleganssin pienimpiinkin yksityiskohtiin.

Pyörien säilytys alkaa olla meillä hienoinen ongelma. Niitä on kertynyt talouteen jo kahdeksan. Olen ratkaissut asian niin, että muut pyörät ovat lämpimässä pihavarastossa ja minun Cannondale-pyöräni sisällä portaiden alla. Se onkin kiva, että näen ne molemmat joka päivä monta kertaa.



Vähän on heräillyt ajatus myös hiilikuitukiekkojen hankkimisesta perheeseen. Peten kanssa katselimme niitä Velosportissa, mutta emme kuitenkaan osanneet heti ostaa mitään. Jäimme miettimään, mikä on kiekkobudjettimme ja hankkisimmeko avo- vai tuubikiekot. Täytyy vielä asiaa opiskella ennen päätöksiä, ja kuulisinkin mielelläni kokeneempien triatleettien mielipiteitä asiasta! Ja sitten on vielä se vaikein pohdinta; kuka saa ajaa niillä Kiskossa ja Joroisilla ensi vuonna...

Nälkä ja väsy

Viime sunnuntainen pitkä pyörälenkki on tuntunut kropassa koko viikon väsymyksenä ja nälkänä. Vielä torstainakin otin jälkkäriksi pannarin, hilloa ja kermavaahtoa, vaikka yleensä syön työpaikkalounaalla vain salaatin ja pääruuan. Taisi siis kuitenkin tulla ajettua vähän turhan pitkä siivu. Lauantaina skippasin juoksutreeninkin, kun olin niin väsynyt. Koko viikkona en ajanut töihin pyörällä; työmatkapyöräilypäivienkin määrä näyttää sekin olevan aika hyvä indikaatio treeniväsymykselle.

Helsinki Triathlonin perjantaisesta kuntopiiristä en olisi tällä viikolla jäänyt pois mistään hinnasta. Treenit olivat alkaneet jo viikkoa aikaisemmin, mutta ne jätin väliin Viikin vitosen juoksun vuoksi. Olisi ehkä tullut kropalle vähän liikaa järkytystä ennen pientä kisaa. Alkuun teimme pitoja ja sitten kiersimme matolta matolle 18 eri liikkeen verran, joita kaikkia tehtiin 30 sekuntia. Lauantai-aamuna ehdinkin jo sanoa Petelle, ettei kuntopiiri tunnu missään. Hän vain naureskeli ja sanoi ajatelleensa viikkoa aikaisemmin aamulla ihan samoin ja lupasi, että kyllä se sitten iltapäivällä ja seuraavana päivänä tuntuu. Ja niin tuntuikin. Ihana DOMS!

Olimme reilun vuorokauden Peten kanssa kahdestaan mökillä, ja lapset jäivät kotiin ensimmäistä kertaa yöksi kahdestaan. Juoksimme molemmat tänään pitkät lenkit, Pete vähän pitemmän kuin minä. Juoksin ensin tunnin melko mäkistä reittiä ja sitten 30 minuuttia vähän reippaammin tasaisemmalla. Reippaamman vauhdin määrittelin sykkeen perusteella. Keskisyke oli 163, ja se reippaampi vauhti 5.43 min/km. Sillä jo vähän kolkuteltaisiin kahden tunnin rajaa puolimaratonilla. Joitakin sekunteja pitäisi vielä saada km-vauhdista pois, ja sitten pitäisi vielä jaksaa sitä vauhtia puolen tunnin sijaan kaksi tuntia. Saa nähdä, miten Espoon rantapuolikkaalla käy viikon päästä, tiukassa se on se 2 h.

Tunnustuksia

Jippii - reilun neljän vuoden bloggaamisen jälkeen sain ensimmäisen tunnustuksen, ja jopa kolme kertaa. Tuntuupa kivalta, vähän jopa nousee puna poskille perusteluja lukiessa! Kiitos Mirjam, Iina ja Päivi! I <3 your blogs, too!

Bloggailun ihan ensimmäinen tavoite oli jakaa treenitietoa Amerikan-siskon kanssa, mutta hän ei ihan yhtä paljon innostunut treenailusta eikä oikeastaan bloggailustakaan, joten aika pian huomasin bloggailevani itsekseni. Pari kertaa sain mieheni Petrin pakotettua kirjoittamaan muutaman postauksen, mutta viimeisimmät vuoden olen kirjoitellut blogiani yksin. Pääasiassa kirjoitan triathlonista kuntoilijan näkökulmasta, joskus mukaan on lipsahtanut jotain mökki- ja perhejuttujakin. Työ- ja järjestöasiat olen ihan tarkoituksella rajannut kokonaan blogin ulkopuolelle.

Tunnustuksen sääntöjen mukaan saan jakaa sen edelleen viidelle lempiblogilleni. Vaikea juttu, sillä lempiblogeja on niin monta. Vähän aikaa pohdittuani päädyin näihin viiteen suosikkiini:

Triathlonvaimo Arja osaa kirjoittaa treenaamisesta ja kisaamisesta tosi kiinnostavalla ja hauskalla tavalla. Hänen postauksiaan oikein odotan ja lukiessani ahmin!

Jupis hämmästyttää käden taidoillaan, esimerkiksi itsetehtyä satulaa ja muita hiilikuituhommia en lakkaa ihmettelemästä. Jupis kirjoittaa aina asiaa, eikä säästele itseään kisaraporteissakaan. Jupiksen blogista bongasin joitakin vuosia sitten idean uida Seurasaaren ympäri, sitä ennen se ei olisi tullut mieleenikään.

Toffe, juoksuidolini. Toffe kirjoittaa mukavasti, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Vastasi jopa lähettämääni haasteeseen1 Toffen kanssa tapasimme jo pari vuotta sitten triathlonuintikurssilla.

Peque kirjoittaa punnittua ja pohdittua tekstiä triathlonista ja esimerkiksi valokuvauksesta. Hänen Triathlon-statistiikkaa -postauksensa jäi pyörimään mieleen pitkäksi aikaa. Mitä jos itsekin yrittäisin joskus tehdä jotain yhtä fiksua ja rakentavaa, kun on vähän tylsää?

Törppö, vähän uudempi blogituttavuus mutta Törppö itse on muuten tuttu triathlonkuvioista. Positiivista meininkiä, vaikka vastoinkäymisiältäkään ei ole vältytty. Aktiivista elämää ja tavoitteellista treenailua, josta on mukava lukea.

Toivottavasti jaatte tunnustusta edelleen eteenpäin!

I <3 your blog -tunnustuksen idea ja säännöt:
Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
Kopioi Post it -lappu ja liitä se blogiisi.
Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Sunnuntailenkki

Lähdimme Aten kanssa sunnuntai-aamuna Pakila Poursuivants -porukan kanssa kimppalenkille Pakilan Teboililta. Suunnitelmissa oli noin neljän tunnin lenkki, mutta siirtymineen se venyi meillä aikamoiseen mittaan: 157 km ja vajaat kuusi tuntia ajoaikaa. Se oli meille molemmille tähän mennessä pisin pyörälenkki.

Matkaan lähti yksitoista ajajaa, ja suuntasimme jonnekin Itä-Uudellamaalle. Reittimme kulki rauhallisia pikkuteitä pitkin, ja suurimman osan matkaa pystyimme ajamaan siististi parijonossa. Mukana oli paljon meitä kokeneempiakin ajajia, joiden peesissä oli suorastaan nautinto ajaa kun koko ajan edettiin tasaista vauhtia viivasuoraan ilman mitään häröilyjä. Aurinko paistoi, ja alkumatkasta vauhtia siivitti myötätuuli. Pahaan vastatuuleen ajoimme vasta viimeisen tunnin aikana, ja se tuntuikin ajoittain jo melkoisen rankalta. Keskivauhti taisi kuitenkin olla noin 28 km/h. Porukka väheni matkan edetessä, ja lopulta vain me kaksi päädyimme takaisin lähtöpaikkaan.

Seuraavat pari viikkoa ohjelma on melkoisen juoksuvoittoinen, kun 23.9. osallistun Espoon rantamaratonille. Tänään juoksin kuusi kilsaa Mankkaan juuri avatun golfkentän ympäri. Joitakin golffareitakin näkyi jo ruohikolla.

Vitonen

Ei ollut ihan tykkiolo eilen viimeistelylenkillä, mutta silloin sentään oli vielä toive siitä että tänään kulkisi Viikin vitosella jotenkin paremmin. No harmikseni ei kulkenut. Onneksi juoksin kuitenkin vitosen ensimmäistä kertaa (jos ei sprinttitriathlonien juoksuosuuksia lasketa) ja tein oman ennätykseni 26.53. Atenkin hyvälle kilpailulle asettamat ehdot täyttyivät, kun en eksynyt enkä ollut viimeinen. Tuo viimeksimainittu oli kyllä todella lähellä, kuten tuloksista näkyy.

Kisapaikalla kaikki sujui hienosti, kirjoiteltiin nimet osallistujalistaan ja maksettiin vapaaehtoinen viiden euron osallistumismaksu. Pieni verryttelylenkkikin juostiin, hörppäsin lasillisen vettä ja sitten pitikin jo ryhmittyä viivan taakse. Tässä kuva parisataa metriä ennen maalia (kiitos kuvasta kisajärjestäjälle!):



Kisakeli ja -maisemat olivat tänään kohdillaan, vasta kotimatkalla ropisi isoja sadepisaroita auton tuulilasiin. Tosi triathlonistit olisivat tietenkin tulleet paikalle pyörällä, mutta meille se ei tullut aamulla edes mieleen. Toivottavasti muistamme sitten seuraavalla kerralla ne fillaritkin.

Lähdin liikkeelle ihan liian kovaa, pari ensimmäistä kilsaa juoksin noin 5 minuutin kilometrivauhtia. Kolmas ja neljäs kilsa tuntuivat melko pahoilta, yhdessä ylämäessä vähän huippasikin. Viimeisellä kilsalla oli niin nälkä, että vatsaan sattui. En ollut vissiin muistanut eilen syödä kunnolla illalla. Lopussa olin kuitenkin tyytyväinen juoksuun, tulipa taas kokeiltua kunnolla vk-alueella juoksemista. Todellista epämukavuusaluetaistelua.

Torstaina olimme Aten kanssa jo toistamiseen Cetuksen masters -uintitreeneissä Leppävaarassa. Nyt oli ohjelmassa rintauinnin tekniikkaa. Onneksi välillä sai kuitenkin uida vähän vapariakin! Saimme uida lähes koko tunnin Aten kanssa kahdestaan yhdellä radalla, joten hyvin oli tilaa ja saatiin edetä omaa vauhtia molemmat kun hän meni edellä ne vapariosuudet.

Illan päätteeksi on vielä tiedossa palauttavaa polskuttelua Heltrin uintitreeneissä Malmilla.