lauantai 23. tammikuuta 2010

Tehokasta ajankäyttöä

Eilen ei kukaan muu tullut pyörällä töihin... ja minäkin keplottelin pyörän kotimatkan ajaksi äidin autoon, jonka lainasin viedäkseni tyttären perjantai-iltana ratsastamaan. Luovuttuani omasta autosta reilu vuosi sitten on vastaan tullut vain muutamia tilanteita, joissa sitä olisi ihan oikeasti tarvittu. Onneksi äidin auto on siis joskus käytettävissä, ettei tarvitse mennä taksilla. Tallille Oittaalle ei meiltä oikein julkisilla pääse.

Aamulla tyttärellä oli futsal-matseja Kirkkonummen Masalassa. Aika usein olen jäänyt katsomaan matseja, mutta tänään houkuttelin Peten mukaan ja menimme uimaan Kirkkonummen uimahalliin pelien ajaksi. Se olikin hyvä päätös, sillä hallissa oli ruuhkaa vain lasten- ja terapia-altaassa. Halli on uudehko, ja aurinkokin pääsi paistamaan sisään seinien kokoisista ikkunoista. Vesi oli kirkasta ja olosuhteet kaikin puolin ihan ensiluokkaiset.

Uin kolme kilsaa, josta 100 metriä pullarilla. Muita tekniikkatreenejä en tehnyt, koska tavoite oli uida matkaa ja opetella siinä samalla. Treenin alkupuolella yhteen altaanmittaan (25 m) meni noin 21 vetoa, loppupuolella 22-23. En taaskaan muistanut katsoa kellosta, kuinka kauan treeniin meni, pitkälle toista tuntia kuitenkin.

Petri tsemppasi kanssa hienosti altaassa, mutta uinti taitaa olla toistaiseksi ainoa laji, jossa minä olen nopeampi. Kohta sekin varmaan muuttuu, kun hän oppii hengittämään kunnolla molemmilta puolilta...

Tänään oli ihan mahtavan hieno talvipäivä; pakkasta parikymmentä astetta ja aurinko paistoi. Kaunista!


Ai niin - kännykkä, joka ei keskiviikkona herättänyt, on nyt kokonaan mykkä - soittoääni ei kuulu lainkaan. Jokohan työnantaja antaisi mulle ihan uuden, kun tästä nykyisestä puuttuu yksi numerokin (3)?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti