2136 kcal päivässä

Kävin reilu kaksi viikkoa sitten ravitsemusterapeutti Merja Kiviranta-Mölsän vastaanotolla Terveystalossa. Halusin saada hyviä neuvoja siihen, miten voin varmistaa sen, että syön riittävästi jaksaakseni treenata ja voidakseni hyvin. Syksyn maratontreeneissä olin huomannut, etten oikein meinaa jaksaa juosta, kun olin vaihtanut lounaan salaattiin lähes joka päivä.

Merja sanoikin, että todennäköisesti olen syönyt liian vähän hiilihydraatteja. Aloimme rakentaa mallipäivää syömisten suhteen. Pohjaksi otettiin se, mitä ja miten siihen saakka olin syönyt. Se oli hyvä, sillä niin ei muutoksesta tullut liian isoa, vaan olen pystynyt syömään jotakuinkin mallipäivän mukaan jo reilut kaksi viikkoa.

Tässä se "mallipäivä":

Aamiainen 484 kcal
makeuttamaton maitorahka 250 g
kaurahiutale 1 dl (40 g)
pellavansiemen 1 rkl
banaani
mehukeitto, makeuttamaton  1 dl

Syön aamiaisen useimmiten töissä. Onhan tuossa nyt syömistä, varsinkin kun vertaa siihen, että aikaisemmin söin vain puuroa ja ehkä hedelmän. Mehukeiton avulla saa kyllä alas aika tönkönkin satsin rahkaa ja kaurahiutaleita. Paahdettu rouhittu pellavakin oli ennalta tuttu tuote.

Lounas 611 kcal
salaattia 200 g
lohi 100 g
täysjyväriisi 75 g

Lounaalla käyn jossain keskustan ravintolassa. Broilerisalaattiakin voi syödä, mutta silloin kannattaa mukana olla vaikka kotona valmiiksi keitetty täysjyväriisi.

Välipala 278 kcal
mysli 1 dl
makeuttamaton jogurtti 2,5 dl

Iltapäivällä kahden-kolmen maissa syön välipalan. Tässäkin on melko iso muutos, kun aikaisemmin söin vain jonkun hedelmän. Mysliksi on nyt valikoitunut Fruity Mysli, jossa ei ole hasselpähkinää, jolle olen allerginen.

Päivällinen 492 kcal
broileria ja kasviksia
tumma pasta 3 dl
Gefilus-mehua 2 dl

Joskus aikaisemmin olen saattanut jättää päivällisen väliin, en enää.  Treenipäivinä tulemme yleensä kotiin kaupan valmisruokatiskin kautta, jos kello alkaa olla jo paljon. Kiva ja yllättävä lisä tuo mehu, tähän saakka olin juonut sitä vain viikonloppuisin.

Iltapala 271 kcal
kauraleipä 2 viipaletta
kalkkunaleikkele 2
juusto Polar 15
Voimariini 60

Ja vielä päivällisen jälkeenkin pitäisi jaksaa syödä illalliseksi leipää ja päällisiä. Oivariini vaihtui tässä yhteydessä vähempirasvaiseen versioon. Maistuu melkein samalta.

Näin syöden kaloreita kertyy yhteensä 2136, jossa on rasvaa 62 g, proteiinia 129 g ja hiilihydraattia 241 g. Ruokavalio täyttää myös kaikki päivän vitamiini-,  kivennäis- ja hivenainetarpeet. Toki joku monivitamiini siihen päälle olisi vielä hyvä varmistus.

Liikunnan suhteen ohje oli se, että siinä kulutetut kalorit olisi hyvä saada syötyä treenin aikana.  Nyt olen sitten vähän tarkemmin katsellut sykemittarista arvioita energiankulutuksesta treenien aikana ja syönyt niitä patukoita ja juonut urheilujuomaa. Kyllähän ne kaloritiedot kaikista tuotteista löytyvät, kun vähän etsii.

Muutoksiakin on tapahtunut. Yleistä jaksamista on hankala arvioida, mutta kyllä se varmaan on parantunut. Kiloja on tullut lisää 3-4. En ole ihan varma lähtöpainosta, koska meidän vaa'assa ei moneen vuoteen ole ollut pattereita. Vertailulukema on siis viime keväältä, kun punnitsin itseni uimahallissa viikoittain. Silloin paino pysyi jatkuvasti noin kilon haarukassa. Nyt on kotivaa'assa taas patterit, ja seuraan painon kehittymistä mielenkiinnolla muutaman kerran viikossa. Toivottavasti se ei nyt enää ihan kamalasti nouse.

Toinen kiva ja vähän yllättäväkin muutos on se, ettei enää ole tehnyt mieli makeaa. Makeannälkä tosiaan näyttää häviävän, kun vaan syö tarpeeksi "kunnon ruokaa" - näin siis ainakin minulla. No viime perjantaina söin kyllä irtokarkkeja.

Tämän päivän maastopyörälenkillä huomasin, että Kirkkojärvi tulvii edelleen Ikean takana Espoossa:

Mökkiviikonloppu

Tänä viikonloppuna saimme aikaiseksi lähteä mökille heti perjantaina töiden jälkeen, vaikka viikonlopuksi olikin luvattu sadetta lähes tauotta. Jo työpäivän aikana alkoi ajatus saunasta ja järviuinnista hiipiä mieleen, ja se riitti motivaatioksi pakkaamiseen. 

Otin mukaan maastopyörän, kun huomenna on ohjelmassa kolmen tunnin pyörälenkki. Pukeutuminen tuottaa hieman päänvaivaa, kun sateessa voi helposti tulla kylmä. Ehkä maastossa pysyy kuitenkin lämpimämpänä kuin maantiellä, siksi siis maastopyörä. Minulla ei ole mitään varsinaisia sadevaatteita pyöräilyyn, mutta luotan siihen, että liikkeessä pysyy lämpimänä.

Sateella treenaamista harjoittelin jo toissa päivänä, kun juoksin töistä kotiin. Vähän pitempää reittiä kun juoksee, voi tuolla matkalla kaksikin tuntia tuhrata. Vettä oli mukana juoksuliivissä ja geeliä nappasin puolen tunnin välein. Ihan koko aikaa ei satanut, mutta melkein. Onneksi oli pitkät hihat ja lahkeet sekä juoksulippa, jotta lasit pysyivät sentään melkein kuivina.

Edellisenä päivänä juostut tonnin vedot tuntuivat vielä lihaksissa, ja kotona olinkin sitten tosi iloinen siitä, että palautusjuoma oli valmiina odottamassa alakerrassa ja että sain suihkun ja päivällisen jälkeen lojua loppuillan sohvalla.

Juoksun aikana ehdin kuunnella aika monta podcastia. Kuuntelen niitä aika usein myös aamuisin työmatkoilla. Puhelin ei onneksi kastunut juomaliivin vetoketjullisessa taskussa. Tai ainakin se edelleen toimii.

Tänäänkin tulee vettä, ja tässä nyt parhaillaan pohditaan aktiivisesti sitä, mikä olisi paras hetki lähteä tunnin (tai Peten tapauksessa kolmen) juoksulenkille. 

Kipeytyneen polven arvoitus

Pari viikkoa sitten havahduin siihen, että maastopyörän satula on liian matalalla, kun yhden neljän tunnin lenkin jälkeen vasen polvi tuli kipeäksi. No asiahan korjaantui satulaa nostamalla. Seuraavana päivänä lenkki jäi kuitenkin polvikivun takia lyhyeksi, ja kävinkin pyöräilyn sijaan hiihtämässä.

Seuraavalla viikolla treenit onnistuivat ihan hyvin, eikä tunnin traineritreenissäkään tuntunut kipua polvessa.Viikonlopun pitemmän pyörälenkin pystyin taas ajamaan, vaikka polvessa taas jotain tuntemuksia olikin. Tarkempia tutkimuksia en tässäkään vaiheessa tehnyt pyörän suhteen. Jälkeenpäin ajatellen olisi kyllä kannattanut. Klosseja vähän katselin, ja yritin toista siirtääkin vähän eteenpäin.

Tänään olin ajamassa kolmen tunnin maastopyörälenkkiä, kun Ikean kohdalla noin tunnin ajettuani alkoi tuntua, että asento on jotenkin tosi ahdas ja ajaminen nihkeää. Katse kääntyi satulaan, ja nostin sitä parisen senttiä. Satulatolpassa näkyi selvästi tuo parin sentin uusi näkyvissä oleva osa. Lyhyen ajon jälkeen oli helppo huomata, että satulatolppa oli taas vajonnut ala-asentoon. Nostin sen taas ylös, mutta kolmen minuutin ajon jälkeen se oli taas ihan alhaalla.

Rantaraitilla tänään.

Ilmeisesti satulatolpan ruuvi on pikkuhiljaa koko ajan löystynyt, ja tänään se oli pahimmillaan niin löysällä, että satula pyöri takapuolen alla. Ei kivaa. Pysähdyin viiden-kuuden minuutin välein nostamaan satulaa, ja jossain vaiheessa tutkin alustavasti myös sitä ruuvia. Minusta näytti siltä, että sen kiristämiseen tarvittaisiin kuusiokoloavainta, jota ei ollut mukana.

Päätin ajaa kotiin Kivenlahden pyörähuollon kautta. Siellä selvisi, ettei ruuvin kiristämiseen tarvittu mitään työkaluja, sen olisin voinut tehdä ihan itsekin - siis jos olisin osannut. Kuulemma alumiinirunkoisessa pyörässä satulatolppaan laitetaan vaseliinia, ettei se nitise ja natise. Kun ruuvi löystyy, sitä ei siis enää pidättele mikään. Samalla sain kuitenkin ostettua uuden takavalon viime viikolla pudonneen ja hajonneen tilalle.

Kotiin ajelin vesisateesta huolimatta jo paljon paremmissa tunnelmissa. Hyvä, että syy polven kipeytymiseen löytyi, ja että se on niin helposti korjattavissa. Olin jo ehtinyt ihmetellä sitä, kun mitään kummempaa muutosta treeneihin tai mihinkään muuhunkaan ei tässä ole tehty.

Pitkään maastopyörällä

Tänään oli treeniohjelmassa 240 minuuttia maastopyöräilyä. Piti oikein miettiä, että kuinkas monta tuntia se on onkaan - neljä! Laitoin kellon soimaan seitsemäksi ja niin rauhallisesti otin aamun, että pääsin starttaamaan vasta yhdeksän jälkeen.

Yllättävän kauan meni esimerkiksi tämän kuvan ottamiseen:

Siinä on kaikki päälle laittamani vaatteet: Gore-Tex -takki, untuvahame, pitkät pyörähousut, pipo, toppi, villasukat, pitkähihainen paita, aluspaita ja kahdet hanskat. Paksummat pyörähousuni ovat niin tiukat pohkeista, etteivät pitkät kalsarit mahtuneetkaan alle. Toiset hanskat otin mukaan varmuuden vuoksi, enkä lopulta niitä tarvinnutkaan. Mustaa ja keltaista.

Heikko kohta tälläkin lenkillä oli kengät. Edelleenkään en ole saanut hankittua talvipyöräkenkiä, ja ajelin monta vuotta vanhoilla Shimanon maastokengillä, joiden päällä oli neopreenisuojat. Jalat pysyivät onneksi yllättävän lämpiminä koko reissun.

Takki on jo useita vuosia vanha, eikä enää oikein kunnolla pidä tuulta. Siihen on myös pinttynyt joitain pisaratahroja, ja olenkin jo siksi tehnyt korvaushankinnan. Takki on kyllä ollut ihan loistovaate, se on ollut päällä lähes kaikissa talviaktiviteeteissa ja värikin on sellainen, että useimmat autoilijat sen huomaavat ainakin valoisaan aikaan. Uusi samantyyppinen ja -värinen Goren takki odottaa Leppävaaran postissa. Vuosien varrella on vaatteita ja muutakin kampetta kertynyt sen verran, että ostan nykyään uutta vain jonkun vanhan tilalle.

Reitti kulki rantoja pitkin Herttoniemeen ja sieltä Viikin kautta takaisin kotiin. En ollut suunnitellut sitä etukäteen, ja kotona pitikin ajaa pieni sakkolenkki, että sain neljä tuntia täyteen. Stravassa näkyy vain liikkeelläoloaika, ja pari minuuttia se jäi alle tavoitteen. Vauhti oli hidasta, ja sykkeet alhaalla kuten pitikin. Kerran pysähdyin ihan kunnolla, nimittäin Lauttasaaren urheilukentällä vessaan. Se oli onneksi auki, vaikka luistelukenttä muuten olikin suljettu.

Ajoin ensimmäistä kertaa koskaan Mustikkamaalle, ja siellä olikin tosi nättiä vaikkakin myös liukasta. En ollut tiennytkään, että siellä on mm. uimaranta. Uusi Isoisänsilta Kalasatamasta Mustikkamaalle oli oikein hieno.

Vasen polvi vähän kipeytyi tänään, ehkä satula oli vähän liian matalalla. Huomenna ohjelmassa on kolmen tunnin lenkki, ja meinaan muutenkin etsiä pitävämpää alustaa. 

Parit vuodenvaihteen lenkit

Vuodenvaihteen vietimme Peten kanssa mökillä. Siellä on jotenkin mukavan rentoa, eikä rakettien pauke häiritse unta. Otimme mukaan maastopyörät, joten sekä vuoden viimeisenä että ensimmäisenä päivänä kävimme pyörälenkillä.

Viime treenivuoden kehitettävää-sarakkeessa minulla lukee mm. "Petristä irtaantuminen". Kuulostaa minusta ihan kamalalta, mutta on lopulta ihan yksinkertainen asia. Viime vuonna aika usein kävi niin, että kun ajoimme yhdessä, minä pinnistelin mukana vauhdissa ja Pete joutui tiputtuani odottelemaan. Se ei tehnyt hyvää oikein kummallekaan, ja osin tästä syystä tein osan pk-treeneistäni liian kovalla sykkeellä enkä sitten aina ehtinyt palautua riittävästi. Käytännössä Petristä irtaantuminen tarkoitti tänä viikonloppuna sitä, että ajoin lenkkini ihan yksin.

Kakarlammen laavulla Kettulassa.

Eilen ajelin Ketunkierroksen poluilla. Ketunkierros on Salon samoojien  Kettulassa ylläpitämä noin 25 kilometrin pituinen vaellusreitti, jonka polut löysimme vasta pari vuotta sitten. Kettulantien varrelta on nyt kaadettu aika paljon metsää, eikä reitti varmasti ainakaan juuri siellä ole merkitty tai kuljettavissa. On siellä kuitenkin myös niitä kivoja, ajettaviakin polkuja ihan riittämiin.

Eilen ajoin parin tunnin lenkin. Suunnitelma oli ajaa tunti polkuja ja kääntyä sitten takaisin. Heti käännyttyäni takaisinpäin satutin vasemman polveni. Olin irrottanut jalan polkimesta, kun edessä oli joku kinkkisempi kohta, ja sitten ykskaks horjahdin niin, että polvi osui kipeästi vaihdevipuun. Pienen puhaltelun ja parin ärräpään jälkeen sain onneksi jatkettua matkaa. Tästä opin kyllä sen, ettei jalkoja kannata turhaan irrotella matkan varrella - ei osu polvi vaihdevipuun, kun jalka on kiinni polkimessa. Täytyy yrittää muistaa myös käytännössä.

Tänään oli pikkupakkasen myötä hieman kevyempi ajokeli. Koska polvi oli edelleen kipeä, ajelin mökkiteillä enkä juurikaan poikennut poluille. Loppumatkasta sormet ja varpaat alkoivat vähän palella.

Yksin ajaminen ei onneksi ole minulle (eikä ilmeisesti Petellekään) mikään ongelma. Pyörän päällä tunnen usein oloni oikein onnelliseksi, ja ajattelen omia juttujani. Oman pään sisäinen aktiviteetti riitti tänään hyvin viihdyttämään minua kolmen tunnin ajaksi. Pitempäänkin olisi mennyt!

Klonk klonk klonk sanoo kampi

Reilu viikko sitten sattui kohdalle yhdenlainen avainkokemus: syksyn ensimmäiseen traineritreeniin sisältyi 2x5 min yhden jalan pyörittelyä. Ja kylläpä se tuntui vaikealta! Aikaisemminkin olen yhdellä jalalla tietysti pyöritellyt, mutta vain puoli minuuttia tai vain korkeintaan minuutin kerrallaan. Eihän se varsinkaan vasemmalla jalalla silloinkaan hyvin mennyt, mutta kun kesto oli aika lyhyt, oli helppo kohauttaa olkapäitä ja siirtyä eteenpäin treenissä. Viisi minuuttia oli eri juttu. Siinä alkoi jo oikein harmittaa, että miten tämä nyt menee näin kamalan huonosti, kun klappia tulee melkein joka kierroksella, varsinkin sillä huonommalla vasemmalla jalalla.

Positiiviselle puolelle menee tietysti se, että nyt löytyi oikein hyvä kehittämiskohde. Eilenkin pitkällä maastopyörälenkillä pyörittelin vain yhdellä jalalla aina, kun edessä oli joku sopivan tylsä tasainen pätkä. Ehkä se pyöritys siitä paranee pikkuhiljaa! Töissäkin ehdin jo tästä yhden über-biker -työkaverin kanssa jutella, ja hän kehotti kokeilemaan yhden jalan pyöritystä kädet selän takana. Ehkä sitten seuraavan traineritreenin aikana.

Eilisellä pyörälenkillä Katajanokalla.

Joulun vietimme mökillä, ja oli aika veikeä fiilis, kun pitkästä aikaa takapenkilläkin oli matkustajia. Saimme siis lapsemmekin houkuteltua mukaan mökille pariksi päiväksi. Edellisestä koko perheen mökkireissusta on jo sen verran aikaa, ettei kukaan meistä muistanut koska se olisi ollut. Mukava pyjamajoulu vietettiin lautapelejä pelaillen ja ulkoillen. Treeniohjelman mukaiset juoksutkin tuli juostua, osin poluilla ja osin metsäteillä.

Muuten on treeneihin tullut taas mukava tekemisen meininki. Salilla ollaan käyty pari kertaa viikossa, ja samaa on yritetty uinnissakin. Nyt joulun aikaan se on kyllä ollut vähän hankalampaa, kun ohjattu uinti on tauolla. Tammikuussa sitten varmaan helpottaa. Torstai-aamun uinti on sekin vakiinnuttanut paikkansa treeniohjelmassa. Meillä on viime viikkoina ollut todella hyvä tuuri ratojen kanssa, kun olemme saaneet melkein koko treenin uida omalla radalla. Toivottavasti sama jatkuu myös alkuvuonna, vaikka niin moni muukin innostuu liikkumaan.

Maastopyörillä Rantaraitilla

Kuten nyt jo aika monena peräkkäisenä sunnuntaina, kävimme Peten kanssa tänäänkin maastopyöräilemässä. Tällä kertaa ei lähdetty Nuuksioon, vaan ajelimme Espoon Rantaraitin lähes päästä päähän. Ajattelimme, että se on tasainen ja että siellä on helpompi pitää syke koko ajan pk-puolella kuin metsäpoluilla. Näin olikin, kunnes edessä olivat Soukan mäet, toki myös Espoon Rantamaratonilta tutut.

Reitin alkupäässä on iki-ihana Otaniemen rantapätkä, jonka varrella on mm. teekkarien rantasauna. Aika monta kertaa sen ohi tullut juostua ja pyöräiltyä reippailuvuosien varrella. Terassia on laajennettu, ja saunan pihaan on ilmestynyt myös palju. Tänä vuonna olen seuraillut juhlintaa ohijuostessani vähän erilaisin silmin varsinkin silloin, kun olen tiennyt oman pojan olevan mukana teekkaritouhuissa.

Eilen illalla saunalla oli sillis, ja jostain oli paikalle kärrätty lunta pientä lumilautailurinnettä varten. Juostessa en malttanut pysähtyä kuvaamaan, mutta korjasin tilanteen tänään maastopyörälenkillä. Lunta oli onneksi vielä jonkin verran jäljellä. Tuo musta putki ylärinteessä oli joku reilintapainen ja vielä eilen puoliksi lumen peitossa. Kaikkea ne teekkarit keksivätkin!

Rantaraitti on kyllä ihan mielettömän hieno ulkoilureitti! Rannassa eteen avautuu toinen toistaan hienompaa merimaisemaa, ja pudonneet lehdet rapisevat kivasti renkaiden alla. Parissa paikassa piti rappusten vuoksi kiertää vähän kauempaa, mutta muuten meno oli kivan rentoa ja helppoa.

Tässä taas yhdet rappuset Soukassa.

Kotiin ajoimme pohjoista reittiä Kauklahden kautta. Yhdessä Espoon vaarallisimmista risteyksistä (siinä Ikean kulmalla) olisi Turun moottoritieltä tullut auto ajanut päälle kolmion takaa, jos emme olisi jarruttaneet. Näytti juttelevan puhelimessa se komion takaa eteen ajanut kuljettaja, pah!



Bembölen kahvituvalla pidimme pienen kahvittelutauon. Ensimmäisen kerran kävimme siellä vajaat 22 vuotta sitten ennen Jorvissa tehtyä ultraäänitutkimusta, kun odotin esikoistamme, sitä edellä mainittua teekkaria. Silloin oli aika jännää, mutta onneksi kaikki oli silloin ja on edelleen tosi hyvin.

Peten haastis: Cannondale Cujo One

Meidän perheeseen tuli uusi pyörä tällä viikolla, kun yhtenä iltana kävimme hakemassa ison pahvilaatikon Kampin Matkahuollosta. Paketissa oli Cannondale Cujo 1.

Nyt kun on pyörä on saatu onnellisesti kotiin, kasattu ja ensimmäisellä kunnon lenkilläkin käyty, suostuttelin Petrin kertomaan uudesta pyörästään enemmän itse.

Kerro pyörän hankintaprosessista

Maastopyöräilystä on muodostunut mulle parin viime vuoden aikana syyskauden PK-homma. Olen ajanut useamman vuoden pojalle yleispyöräksi (koulumatkat yms.) noin 6 vuotta sitten ostetulla parin sadan euron 26 jäykkäperärohjakkeella. Siitä lakkasivat jarrut toimimasta niin ajattelin että nyt on aika hommata mulle eka oma maastopyörä.

Alkoi ankara guugletus. Mitään välinetuntemusta ei aiheesta ollut. Tämä vaihe kesti noin kuukauden. Maastopyörän ostaminen on aika paljon vaikeampaa kuin maantie- tai triathlon-pyörän: Rengaskoko, jäykkäperä vai täysjousto, overmountain, trail, XC-trail, Enduro, fat bike jne. Hintahaitaria riittää kuten muissakin pyörissä.

Noh, lopulta lähti muotoutumaan preferenssi 27.5 puoliläski jäykkäperä. Prosessi oli pääosin epätieteellinen ja mielikuviin perustuva. Ajattelin mm. että puoliläskipyörä 27.3 x 3.0 on vanhukselle täysjouston korvike mutta ihan kunnon läski taas tuntui liian radikaalilta.

Ensin katselin Cannondalen Beast of the East retro-lämmitystä mutta mielestäni oli aika kovan hintainen. Kuin tilauksesta Cannondale julkaisi 2017 vuodelle tästä halpisversion nimellä Cujo, jossa oli kolme varustetasovaihtoehtoa. Kalleimmassa oli SRAM 1 x 11 vaihteisto ja se viehätti, hyvät osat muutenkin. Yksinkertainen ja tyylikäs pyörä kuitenkin kohtuuhintaan.

Miten päädyit ostamaan pyörän netistä? Kävitkö kivijalkaliikkeissä katselemassa?

Cujo on niin uusi malli että nettikaupoissakin sitä oli vain pitkillä toimitusajoilla. Arvelin että LBS:ssä toimitusaika olisi myös pitkä ja en lähtenyt kyselemään, vaikka mieluusti haluaisin tukea LBS:ää aina kuin mahdollista. Lopulta nappasi UK:laisesta Cyclestoresta, pyörä heti toimitukseen ja vähän yli satasella sai vielä valkata "ilmaista" kamaa kaupantekijäisiksi.

Mistä yllätyit tämän päivän pitemmällä lenkillä?

Pyörä istui heti koon puolesta täydellisesti ja ajaminen oli täysin luontevaa. 1 x 11 vaihteisto oli juuri niin hauska kuin ajattelin, helppoa ja toimivaa. 3.0 -renkaat pysyy suossa ja mudassa todella hyvin "pinnalla", kivet ja juurakot ylittyy aivan eri tyylillä kuin aiemmin. Omalle painolle säädetty korkealaatuinen etuhaarukka oli myös aivan uusi kokemus, pyörä pysyy käsissä ja kontrollissa.

Tuliko pettymyksiä?

Vaikutti siltä että perusvauhti tasaisella hiekka- tai asfalttitiellä on alhaisempi kuin vanhalla pyörällä, vaimo pysyi tasaisella paremmin matkassa kuin aiemmin. Toisaalta se voi johtua siitä että vaimon pyöräkunto on parantunut, mulla se on pysynyt tämän vuoden aika samana viime vuoteen verrattuna. Maastopyörällä en keskareita mittaile joten tämä ei ole sinänsä tärkeää. Toisaalta jos joutuu lenkille kovakuntoisten cyclocross-pyöräkuskien kanssa niin kyyti tulee olemaan kylmää.

Haluatko kertoa vielä jotain muuta?

Läskipyörän sisurit painaa kuulemma noin 1,5 kiloa, joten varmaan puoliläskin sisurit noin kilon. Cujon vanteet ja renkaat ovat "tubeless ready", joten siinä on selvitettävä asia että miten niistä tehdään tubelessit ja kuinka hyvin mahtavat kestää.  Kilo pois pyörivästä massasta on paljon, ja sillä voisi saada vähän lisää vauhtia tasaisella ajoon.

Meidän pyörät Pirttimäen kahvilan pyöräparkissa. Ja Peten varjo.

Ajelua

Pikkuhiljaa olen palailemassa treeniä muistuttavan toiminnan pariin. Viikonloppu meni aika kivasti maastopyöräilyn merkeissä.

Lauantaina kävimme Peten kanssa Fiskars Village Trail Centerin avajaisissa. Siellä on nyt auki kuusi maastopyöräreittiä, on helppoa ja vaikeampaakin. Reittejä on nyt noin 30 kilometriä, ja ensi vuoden aikana niiden määrä tulee kaksinkertaistumaan. Kannattaa tykätä Trail Centeristä Facebookissa! Paikka olisi ihan omiaan vaikkapa kaveriporukan MTB-päivälle, kun ajettavia reittejä on eri tasoisia ja Fiskarsissa hyviä lounas- ja kahvittelupaikkojakin useita.

Kiersimme yhden keskivaikean reitin, ja siinäkin oli minulle etenkin yhdessä ylämäessä ihan riittävän paljon haastetta. Jossain vaiheessa tajusin vähän päästää ilmaa renkaista, kun olin laittanut niihin maksimipaineet kuten triathlonpyörään konsanaan. Maastossa liian kovista paineista on vain haittaa, kun pyörä pomppii juurien ja kivien päällä. Takaisin kylään ajaessa huomasin, että keulakin oli lukittu. Kokemuksesta oppii.

Trail Centerin avajaisissa oli mahdollisuus koeajaa Canyonin maastopyöriä. Pete tarttui tilaisuuteen ja kävi kiertämässä kilsan koeajolenkin 29" jäykkäperällä. Hän ajelee toistaiseksi maastossa pojallemme kuutisen vuotta sitten ostamallamme rimpulalla, joten kalustopäivitystä saattaa olla tulossa. Vielä vaan on mietinnässä, että olisiko se unelmien maastopyörä jäykkäperä vai täysjousto.

Fiskarsista ajoimme mökille Kettulaan. Sunnuntaina ajoimme Kettulan ja Kiikalan maastoissa vähän pitemmän, reilun kahden tunnin lenkin. Siinä oli mukavasti polkua ja jonkin verran myös hiekkatietä. Ajaminen sujui jo paremmin kuin lauantaina, varsinkin kun yritin opetella pois siitä tavasta istua satulassa kuin tatti. Mikä toimii triathlonpyörällä, ei taidakaan olla toimiva taktiikka maastopyörällä. Pari kertaa kellahdin kumoonkin, joten tuli sitä riskiäkin ilmeisesti otettua vähän enemmän.

Kiikalan lentokentän ympäri menee motocross-rata, ja siinä saikin aika kivasti harjoitella kuopasta kuoppaan ajamista. Samoilla seuduilla on myös juoksuhautoja, joissa varusmiehet edelleen harjoittelevat sotimista. Meidänkin poikamme oli inttiaikanaan Kiikalassa leirillä vuorotellen kaivamassa ja täyttämässä poteroa.

Lentokentällä vedettiin autolla ja vaijerilla ilmaan varjoliitäjiä. Rentouttavan näköistä puuhaa tuo liitäminen. Alla kuvassa näkyy muutama kun oikein tihrustaa.

Maastopyörällä Moabissa

Salt Lake Citystä on noin neljän tunnin ajomatka Moabiin. Niinpä jo ennen matkaa meillä heräsi ajatus maastopyöräilystä siellä. Haaveet saivat pienen kolauksen, kun Moabissakin on tullut lunta ja ollut paljon pakkasta. Päätimme kuitenkin lähteä reissuun, koska onhan se retkeilykin ihan kivaa.

Matkalla on vain pieniä kaupunkeja, huoltoasemia ja hiilikaivos, mutta vuorimaisemat olivat upeat. Moab on pieni kylä, jossa kaikki on yhden pääkadun varrella: hotellit, ravintolat, pyörävuokraamot. 

Ensimmäisenä päivänä ajoimme Arches National Park -kansallispuistoon, jossa käy yli miljoona vierailijaa vuosittain. Nyt on onneksi hiljaisempaa, ja parkkipaikoilla hyvin tilaa. Kävimme katsomassa hienoja kivimuostelmia. Osan viereen pääsi autolla (Balanced Rock), joihinkin piti kävellä vähän pitempi matka (Delicate Arch). Tässä pari kuvaa päivältä:

Vierailusta jäi ihan epätodellinen, surrealistinen fiilis. Mittasuhteet olivat ihan valtavat, siellä todella tunsi itsensä pieneksi. Sääkin oli tosi hieno, joitakin asteita pakkasta ja kirkas, sininen taivas. Japanilaisia turisteja tosin oli bussilasteittain mutta onnistuin saamaan kuvia, joissa oli vain omia ihmisiä. Sesonkiaikaan se on kuulemma lähes mahdotonta. 

Seuraavalle päivälle suunnittelimme vielä pitempää kävelyreissua, kunnes hotellille päästyämme Atte halusi käydä sitä vastapäätä sijaitsevassa pyörävuokraamossa. Siellä selvisi, että pyöriä todellakin voisi vuokrata, ja että ihan lähellä olisi myös meille sopivia reittejä. Suunnitelmat muuttuivat lennossa ja kahdeksan hengen porukasta puolet valitsikin maastopyöräilyn kävelyreissun sijaan.

Aamulla puimme lähes kaikki mukana olleet vaatteet päälle ja vuokrasimme täpärit ja kypärät. Vuokraamossa oli sata pyörää, ja me olimme päivän ensimmäiset asiakkaat, joten sopivat pyörät löytyivät helposti. Kun meillä vielä oli mini-pick-up, saimme kaikki neljä pyörää mukaan vaivatta. 

Ajoimme Moab Brands -nimisellä alueella. Siellä oli reittejä laidasta laitaan, ja ajelimme siellä reilut pari tuntia. Reittejä oli helppo seurata varsinkin nyt, kun maassa oli vähän luntakin. Pyörä tuntui tosi kivalta, ja pikkuhiljaa aloin siihen luottamaan vähän enemmän. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ajoin täysjoustomaastopyörällä, ja kyllä sillä tuntui helpommin etenevän kuin omalla jäykkäperällä. Sellaisiakin paikkoja toki löytyi, että meni tunkkaamiseksi. Toisilla enemmän kuin toisilla...

Tässä tutkitaan reittikarttaa. Opastetolppia oli niin taajaan, ettei eksymiseen oikein ollut mahdollisuutta. Reitistöllä ei meidän lisäksemme ollut ketään muita, joten vastaantulijoita tai ohittelijoita ei tarvinnut varoa. 

Pienet kuvat eivät tee ollenkaan oikeutta hienoille maisemille. Tämä kokemus jää kyllä muistojen kirjaan oikein isoilla kirjaimilla.

Siellä se Pete ajaa alamäkeä keskellä kuvaa punaisessa kypärässään.

Oli kyllä hienoa, että haave maastopyöräilystä Moabissa toteutui. Seuraavan kerran sinne olisi kiva mennä syyskuun loppupuolella, kun ei ole ihan näin kylmä ja Moabissa olisi useammat paikat auki. Nyt esimerkiksi ravintolatarjonta oli heikohkoa.

Kolmen tunnin pyörälenkki

En ole tainnut Köpiksen kisan jälkeen ajaa tripyörälläni metriäkään. Siellä se odottaa portaiden alla kumit tyhjinä trainerikauden alkua. On se sentään pesty kisan jälkeen, mutta muuten on saanut olla aika rauhassa. Wattimittarikin on vielä hankkimatta, vaikka sellaisen itselleni palkinnoksi maaliinpääsystä lupasin.

Maastopyörälle sen sijaan ollut käyttöä aina viikonloppuisin. Jo viitenä sunnuntaina peräkkäin olemme Peten kanssa ajelleet joko mökillä tai täällä Espoossa. Mökkimaisemissakin alkaa kivoja polkuja löytyä, mm. Kiikalan lentokentän ympäristöstä. Siellä ajellaan maastossa ilmeisesti myös moottoripyörillä, mutta kyllä sinne ihan fillarillakin mahtuu. Meillä on edelleen auton katolla pyörätelineet näitä mökkireissuja varten, vaikka tytär aina välillä kyseleekin, että koska ne oikein otetaan pois. Häntä ilmeisesti häiritsee telineistä kovemmissa vauhdeissa kuuluva ujellus.

Espoossa ollessamme ajamme yleensä Nuuksioon, ja sielläkin alkaa jo lempipolkuja olla. Viime sunnuntaina Nuuksiossa ajoimme sattumalta Nouxtreme-maastojuoksun reitin poikki juuri yhden huoltopaikan kohdalla. Näin kauempaa ensimmäiseksi huoltopaikan ensivasteauton, ja luulin jo sen joitakin viikkoja sitten kadonneen naisen löytyneen, mutta auto olikin siellä juoksijoita varten. Niin paljon porukkaa pyöri metsässä karttoineen, että osa oli varmasti etsintäpuuhissa. Hienoa, että vapaaehtoisia löytyy.

Tänään ajoimme ensin Pirttimäkeen ja sieltä Luukkiin. Vaikka pikkuhiljaa olenkin tullut rohkeammaksi ajajaksi myös poluilla, on tuolla reitillä aika monta paikkaa, joissa meni tunkkailuksi. Kiviä, juuria, mutaa ja kiviä - kivaa! Tai niin ainakin yritin ajatella. Luukista käännyin takaisin ja ajoin suorinta reittiä kotiin, kun Pete ja ystävämme Mikko jatkoivat edelleen Salmeen ja Solvallaan Reitti 2000:a pitkin.

Kotona olin taas tosi iloinen pikkuruisesta pihasta, vesiletkusta ja pyörätelineestä, johon pyörän saa hyvin kiinni pesun ajaksi.

Selkä jumissa, viikko maratoniin

Ironman-kisan jälkeen aloitimme uuden valmentajan etsinnän laittamalla viestiä Lemmettylän Teemulle. Joitakin viestejä siinä vaihdeltiin ja muutaman päivän harkittuaan Teemu lupautui hommaan. Jee! Tapasimme syyskuun puolivälissä, ja siinä tavoitteista jutustellessamme Teemu kysäisi, että mitäs jos juoksisitte maratonin vielä tänä vuonna. No tuumasta toimeen ja kalenteria selailemaan. Päädyimme valitsemaan ajankohdaksi 24.10. ja paikaksi Kaarinan.

Reilut neljä viikkoa on treeniohjelmassa ollut melko paljon juoksua. Lisääntynyt juoksumäärä on pikkuhiljaa saanut selän jumiutumaan niin, että tällä viikolla piti yksi juoksutreeni vaihtaa vesijuoksuksi. Melko huono vaihtokauppa, jos minulta kysytään, mutta minkäs teet. Tapiolan uimahalli avataan vasta 6.11., joten Mäkelänrinteeseen saakka piti ajella.

Viime sunnuntaina kävimme pitkällä maastopyörälenkillä, ja lähtö oli Leppävaarasta. Siinä seuraa odotellessamme fiilistelimme sitä, miten mahtavaa on, että vajaan vartin pyörämatkan päähän avataan tammikuussa peruskorjattu, laajennettu uimahalli ja ensi kesänä myös maauimala. Ulkoaltaassa oli jo vettä ja ratoja kaikkiaan kymmenen!

Nyt syksyllä tuli treeniohjelmaan sellainenkin muutos, että vaihdoimme kuntopiirin salitreeniin. Se vähän harmitti, sillä kuntopiiriin on ollut aina kiva mennä ja treenaamisen lomassa on tavannut mukavia tyyppejä. Toisaalta nyt vapautui perjantai-ilta muulle treenille ja tuli vähän lisää väljyyttä kalenteriin.

Salihommat aloitimme uudessa Mankkaa Esport Expressissä, johon on meiltä vain muutaman kilsan matka. Ostimme salille samantien vuoden kortit ja kolme PT-tapaamista. Pari kertaa olemme siellä nyt ehtineet käydä, ja ihan hyvin olemme mahtuneet tekemään omat muuvimme. Salin parvella on juoksumattoja, kuntopyöriä ja soutulaitteita, joilla hikoillessa voi seurailla viereisen Turuntien liikennettä.

Vähän jännittää lähteä juoksemaan maratonia. Ennätys olisi kiva yllätys, joten toivon pystyväni juoksemaan kovempaa kuin vuosi sitten Rantamaratonilla, jolloin loppuaika oli 4.11. Neljän tunnin haamuraja taitaa olla vähän liian kaukana, kun siihen vaadittava kilsavauhti 5:40 on ainakin toistaiseksi lenkeillä tuntunut melko kovalta.

Pojan kanssa

Viikonloppuna kohta kaksi viikkoa sitten poikamme oli pitkästä aikaa kotona neljä päivää, torstaista maanantaihin. Nyt hänellä onkin "tuplakinkku" eli melkein kolme viikkoa menee  yhtäjaksoisesti armeijan harmaissa ja lomalle pääsee vasta reilun viikon kuluttua. Täytyy siis ottaa ilo irti niistä lyhyistäkin hetkistä, kun hän on lomalla ja perhe kasassa. Olimme suunnitelleet Peten kanssa käyvämme tällä viikolla joku ilta Santahaminassa, mutta koska pojan yksikkö on vartiovuorossa, hän ei saa vastaanottaa vieraita. Ensi viikollakaan ei pääse kylään, koska silloin on leiri. 

Mukavaa yhteistä tekemistä ei ollut vaikea keksiä. Olin jo aikaisemmin kysynyt, josko hän voisi antaa meille maastopyöräilyvinkkejä. Sunnuntaina lähdimme yhdessä lähimetsään harjoittelemaan. Ensin ajoimme ylös-alas noin parinsadan metrin pituista mäkeä. Siinä oli sopivassa suhteessa juuria, kiviä ja tiukkoja käännöksiä. Aika paljon jälkeen jäin pojista, ja jonkun kierroksen jätin väliinkin, kun jäin ottamaan valokuvia.

Tuosta en mennyt.

Tuosta kyllä ajoin, mutta taisivat molemmat renkaat pysyä maassa.

Sama paikka eri suunnasta.

Pojalla näytti homma sujuvan aika suvereenisti, mutta kyllä hän on sitä alamäkeä ystävineen hinkannutkin. Muutama vanne ja ainakin yksi takavaihtajan korvake on häneltä tuossa metsikössä vääntynyt tai hajonnut. Onneksi itse kuski on säästynyt mustelmia vakavammilta vammoilta. Pyörää on kyllä korjailtu ja osia vaihdeltu tosiaan sitten senkin edestä. 

Jonkun aikaa mäkeä ajettuamme lähdimme vielä lyhyelle metsäkierrokselle, ja huomasimme, että yllättävän kivat ja vähintäänkin riittävän haastavat maastot löytyvätkin lähempää kuin uskoisikaan. Pitäisi vaan käydä ajamassa useammin, että taidot ja rohkeus oikeasti kehittyisivät.

Viime viikonloppuna kävimme Peten ja Mikon kanssa ajamassa Nuuksiossa. Eksyinkin kerran kun jäin jälkeen ja käännyin väärälle heppapolulle. Samaisella väärällä polulla etsin vähän rajojani ja löysinkin ne, kun kaaduin. Polveen sattui, kun juuri sen alla oli pieni kova oksa. Siihen tuli pieni nirhauma ja iso mustelma, ja se on vieläkin hieman kipeä, vaikka haaverista on jo neljä päivää. Vähän piti tämän viikon treeniohjelmaa sen takia viilata, mutta sittemmin on kyllä juoksukin jo onneksi onnistunut.

Uintia ja pyöräilyä

Viikkoon mahtui torstaisen lisäksi toinenkin uinti, kun Peten kanssa kävimme eilen Oittaalla. Rannalla oli varoitus sinilevästä, mutta menimme silti, kun levää ei näkynyt ainakaan ihan kamalasti. Vesi on sen verran sameaa, että levää on vaikea havaita, jos ei ole ihan tyyntä. Hanhia oli todella paljon, mutta kyllä sinne sekaan mahtui. Juuri ketään ei ollut rannalla, mutta Angry Birds -puisto oli täynnä porukkaa. Se on todella hienolla paikalla ihan rannan tuntumassa.

Pari kertaa kiersimme poijut, ja vesi oli mukavan lämmintä. Tuuli kävi jännästi rannasta järvelle päin, mutta aaltoja ei juurikaan ollut.

Minulla oli taas kamera mukana, ja pari kertaa pysähdyin ottamaan kuvia.

Toisella kerralla Petekin suistui pysähtymään.

Rauhallinen uinti tuntui tosi hyvältä.

Tänään menimme taas samoihin maisemiin, mutta nyt maastopyörillä. Tavoite oli mennä hurraamaan Tour de Helsingin ajajia. Metsätaipaleella ajo alkoi tuntua jotenkin oudolta, ja pysähdyttyäni huomasin takarenkaan tyhjentyneen. Pumpattiin se taas täyteen ja matka jatkui, mutta se tyhjeni uudelleen. Ei auttanut kuin alkaa vaihtohommiin. Siinä tuhraantui sen verran aikaa, ettemme ehtineetkään Velskolan mäkiin alkuperäisen suunnitelman mukaan, vaan jäimme Oittaan läheisyyteen pitkän ylämäen päälle odottamaan.

Noin viidentoista minuutin odottelun jälkeen tuli johtoauto ja sen perässä pari tuhatta pyöräilijää. Mukavan paljon tuttuja oli ajamassa, ja siinä ylämäessä kaikilla vauhti hiljeni niin, että useimpia ennätettiin moikatakin. Minulla oli pieni lehmänkello ja sitä kilistelin kannustamisen lomassa. Kivalta ja siistiltä näytti ajo ainakin siinä alkumatkasta.

Pyöräparaatin katselun jälkeen ajoimme Pirttimäkeen teelle ja korvapuustille. Siellä on Espoon tuoreimmat pullat ja paras pyöräkahvilatunnelma. Kotimatkalla jyrisi ukkonen, mutta säästyimme kastumiselta. Poikkesimme poluillekin, se oli pitkästä aikaa tosi jännää ja vähän haastavaakin. Jalat tuntuivat mukavan levänneiltä, ja leposykekin on hienosti laskusuunnassa.

Turistina Helsingissä

Sunnuntaina lähdettiin Peten kanssa maastureilla pitkälle lenkille. Minulla oli vielä nastat alla, matkan edetessä selvisi että ihan turhaan. Lähtiessä ripsi vettä, mutta vähän aikaa poljettuamme ilma alkoi seljetä. Aurinkoa emme sentään nähneet ja kelin yleisilme oli harmaa. Vanhoista blogipostauksista selailin, että viime vuonna avasimme maantiekauden jo 9.3. 

Ajoimme Töölönlahdelle ja sieltä Kallion kautta Sörnäisiin. Aika hienolta näytti meri! Tuultakin oli jonkun verran, mutta ei se liikaa haitannut. Pahimmissa paikoissa menin kunnolla peesiin. Matka jatkui Tervasaaren ja Katajanokan ympäri. Aika vekkulisti poukkoilevat pyörätiet Skattalla, parhaamme teimme niillä ajaaksemme vaikka autojen seassa olisikin ollut helpompaa.

Talvehtivia veneitä.

Merihaasta Krunikkaan.

Kauppatorilta lähtikin ihan kiva pyörätie rantaa pitkin. Kaivopuistossa se on jopa eri tasolla jalkakäytävän kanssa, eivätkä sinne eksy varmasti turistitkaan. Vaikka kivoja kahviloita matkalle sattuikin, ei pysähdelty vaan nautittiin rauhallisesta matkavauhdista.

Tervasaaresta näkyivät hyvin myös toimettomat jäänmurtajat.

Lauttasaaresta koukkasimme vielä Kaskisaareen ja sieltä Otaniemen kautta kotiin. Kivoimmat rantareitit jätimme vielä väliin, ne kun vaikuttivat vielä melko jäisiltä eikä Petellä ollut nastarenkaita.

Yhteensä kilsoja kertyi melkein 40. Aika monta Strava-segmenttiä osui matkalle, ja sainpa napattua yhden QOM (Queen of the Mountain) -tittelinkin, näköjään Hernesaaren suoralla. Siellä ei varmaankaan monikaan Strava-nainen ole ajellut, jos minä kerran olin maastopyörällä ja nastarenkailla meistä nopein. 

Kotona vaihdoin äkkiä lenkkarit jalkaan ja kävin juoksemassa vajaan kolmen kilsan lenkin. Usein pyöräilyn jälkeen tuntuu, että juoksu kulkee kivasti, niin nytkin. Vauhdin hurman fiiliksiä latisti vain aavistuksen se, että Peten selkä pikkuhiljaa karkasi näkyvistä.

Akilleskivun vuoksi pidin lopulta juoksutaukoa viitisen viikkoa. Helmikuun loppupuolella pääsi jo varovaisesti aloittamaan myös juoksutreenejä, ja tälläkin viikolla on ohjelmassa useita lyhyitä pyrähdyksiä. 

Juoksen nyt vuorotellen kaksilla kengillä; hyvin rullaavilla Newtoneilla ja melko paljon klohmummilla, lähes tunnottomilla Asics DS Trainereilla. Yritän kyllä oppia tykkäämään niistä Asicseistakin, jotta minulla olisi toisetkin hyvät juoksukengät, mutta vaikeaa se on. 

Porukan voima

Meillä oli pienoinen kimppatreeni eilen lauantaina itsenäisyyspäivän kunniaksi. Lähtö oli onneksi vasta klo 12, joten sain nukuttua vähän pitempään ja ehdin silti tehdä rauhassa kaikki aamutoimet. No, Hesarin Kuukausiliite jäi lukematta, mutta sen puutteen korjasin tänään sunnuntaina.

Ensalkuun lähdimme ajelemaan maastopyörillä Rantaraittia. Vähän sateli vettä, mutta niin vähän ettei se oikeastaan haitannut. Tuuli oli aika voimakas, ja vähän vastatuuleen puskettiin. Suomenojan vedenpuhdistamolla jätimme Rantaraitin ja tuurilla löysimme hyvän reitin takaisinpäin. Yksi pieni eväspysähdys tehtiin loppumatkasta, ja sen jälkeen eivät kädet enää lämmenneetkään, kun vettä tuli vähän isompina pisaroina ja kaikki alkoi olla kutakuinkin märkää.

Parin tunnin pyöräilyn jälkeen kaikki kävivät kotonaan pesemässä pyörät ja vaihtamassa vaatteet juoksureleisiin. Kun astuin sisään märät pyöräilykamppeet päällä, mielessä kyllä vähän vilahti, että mitä jos menisinkin nyt suoraan suihkuun ja jättäisin juoksun sikseen. En antanut ajatukselle periksi, vaan vaihdoin kaikki vaatteet alusvaatteita myöten. Minua ei enää palellut ja olin valmis lähtemään noin tunnin juoksulenkille. Tähän auttoi se, että ajattelin sitä tosi hyvää oloa kun juoksukin olisi jo tehty ja alkaisi yhteinen kiva saunailta.

Lenkin vauhdiksi oli sovittu 6:15 min/km, ja se oli minullekin ihan hyvä pk-vauhti. Melkein alkoi jo tulla pimeä siinä juostessa, mutta onneksi oltiin tuttuakin tutummissa maisemissa, kun juostiin PK-Peran kympin lenkki Otaniemeen ja Tapiolaan ja sieltä takaisin kotiin. Pari kertaa vauhti meinasi lähteä loikalle, mutta pyynnöstä vauhti rauhoittui sopivaksi taas.

Tänään sunnuntaina sulkeuduin taas pyöräni kanssa saunaan tunnin treeniä varten. 2x15 minuuttia ajelin tempovauhtia aerobisen ja anaerobisen kynnyksen välissä. Lopussa oli hienoa, kun viimeisen viisiminuuttisen alkaessa biisiksi sattui Eye of the Tiger. Sen avulla jaksoin puristaa loppuun saakka, vaikka hiki virtasi. Tuloksena oli noin tunnin treeni, jonka aikana join yhden 750 ml pullon vettä ja katsoin tiukasti Suunto Ambit2 S:ää noin 60 minuuttia.

Illalla kävimme vielä Märskyssä uimassa pari kilsaa. Meillä kävi niin hyvä tuuri, että pääsimme jakamaan radan tutun tri-pariskunnan kanssa. Heidän innoittamanaan kokeilin minäkin vähän perhosta. Oppisikohan sitä vähän paremmin, jos sitä yrittäisi pyristellä joka treenissä vaikka 4x25 m? Ei se tänään ihan mahdottomalta tuntunut.

Lisäsin äsken blogin oikeaan sivupalkkiin Strava-kilkkeen, jossa näkyy viimeisen viikon aikana ajamieni pyörälenkkien yhteenvetotiedot. Ambitista Stravaan siirtyvät automaattisesti vain ne treenit, joissa on käytetty GPS:ää, joten esim. traineriajeluista sinne ei mene mitään tietoa.

Sporttiviikonloppu

Meillä oli muutaman kaverin kanssa nyt viikonloppuna pieni "varjoleiri". Sporttiohjelma alkoi eilisaamuna Leppävaaran urheilukentältä klo 9 juoksutekniikkatreenillä. Alkuun juoksimme rataa ympäri joitakin kierroksia, sitten kokeilimme vähän korkeampaa kadenssia ja lopun aikaa teimme lähes kaikki muistamamme juoksutekniikkatreenit kolmeen kertaan. Vähän leikittiin aidoillakin ja kuopaisujuoksu tuntui yhtä vaikealta kuin ennenkin, mutta kivaa oli.

Seuraava eventti oli uinti Mäkelänrinteessä. Siellä oli vähän ennen puoltapäivää yllättävän väljää, ja saimmekin melkein heti oman radan, kun radalla ollut rouva vaihtoi viereiselle radalle ilmeisesti kyllästyttyään ohitettavana olemiseen. Olin ottanut meille yhden aikaisemmin syyskuussa Kristan treeneissä uimani ohjelman mukaan, ja melkein koko programmi tulikin uitua. 

Uinnissa olen ehkä parhaiten huomannut sen, miten ahkeralla harjoittelulla voi oppia vaikeitakin asioita. Yksi hyvä esimerkki on sculling selällään (killeri), jossa edetään selällään varpaat menosuuntaan niin, että käsillä työnnetään vauhtia pään takaa. Kokeilin sitä ensimmäistä kertaa uintitreeneissä joitakin vuosia sitten, ja silloin suunta oli lähinnä alaspäin pohjaa kohti. Tuntui toivottomalta. En osannut olla potkimatta jaloilla, vaikka se vei minua ihan väärään suuntaan. Otin tavoitteekseni opetella tämän jutun, ja kovalla harjoittelulla se sitten lopulta onnistui. Nyt sitten briljeeraan taidollani aina kun mahdollisuus on.

Uintitreenin jälkeen ajoimme autolla Haltiaan syömään. Aika hyvä nälkä olikin jo kaikilla, ja Haltian buffetlounas (16 eur) oli maineensa veroinen. Ehkä ne jälkkäripannukakut makusiirappeineen olisi kuitenkin voinut jättää väliin, sillä heti ruuan jälkeen lähdimme Haukkalammelle juoksemaan. 

Haukkalammella oli yllättävän paljon porukkaa, mutta onhan metsässä tilaa juosta. Puolitoista tuntia pyörimme siellä polkuja ja sorateitä. Parit hienot portaatkin löysimme, ja kerran polku päättyi yllättäen suolle. Löysimme kuitenkin takaisin parkkipaikalle juuri silloin kuin pitikin, puolentoista tunnin juoksun jälkeen.

Melko uusilta näyttävät portaat.

Pitkospuutkin olivat hienossa kunnossa.

Illalla oli ohjelmassa venyttelyä, saunomista ja ruokailua. Jotenkin sain taas vatsan syötyä liian täyteen, vaikka yritin varoa ähkyä. Oli vaan taas niin kamala nälkä ja paljon hyvää ruokaa.

Tänään sunnuntaina kävimme maastopyöräilemässä. Teimme tärskyt Leppävaaraan, ja ajoimme sieltä  minulle ihan uusia metsäreittejä Laaksolahteen, Bemböleen ja Pirttimäkeen. Tosi kivoja polkuja löytyi ja onnistuin vähän jopa haastamaan itseäni ajamaan hankalammistakin paikoista. Pikku hiljaa sitä oppii ja tulee rohkeammaksi. Pirttimäessä kävimme kahvilla ja herkuilla.

Tässä kiinnitettiin irtoamassa ollut takapyörä (!) takaisin kunnolla runkoon.

Tänään sain kaverilta tosi hyvän (mutta äärimmäisen simppelin) vinkin: jyrkässä ylämäessä kannattaa laittaa kädet vähän koukkuun ja vetää tankoa taaksepäin. Olen kerran kaatunutkin Nuuksiossa, kun minulla on ollut tapana vetää ohjaustankoa ylöspäin ylämäessä. Silloin se etupyörä tietysti nousee aika helposti ilmaan ja pyörä kuljettajineen kellahtaa kumoon. Nyt pääsin ajamalla ylös Kasavuoren rinteenkin!

Poluilla juoksemisessa ja maastopyöräilyssä on paljon samaa, kun pitää keskittyä koko ajan katsomaan, mihin jalkansa laittaa tai etupyöränsä ohjaa. Aika kuluu ja matka taittuu kuin huomaamatta.

Nyt mennään!

On kyllä tosi mukavaa aloittaa joku uusi harrastus, kun heti alussa oppimiskäyrä on niin jyrkkä ja melkein joka kerralla oppii jotain uutta. Nyt en oikein tiedä odotanko tänne etelään enemmän valkoista vai mustaa talvea. Jos tulee lunta, pääsee hiihtämään ja jos ei, maastopyöräilykausi jatkuu ja jatkuu.

Rennosti kahdestaan

Meillä on ollut vähän erilainen pitkä viikonloppu, kun lapsoset ovat olleet omilla teillään; toinen Nepalissa trekkailemassa ja toinen Turussa viettämässä syyslomaa. On jotenkin rennompaa olla kotona kahdestaan. Ehkä se johtuu siitä, ettei tarvitse miettiä lasten syömisiä, aikatauluja tai muita juttuja lainkaan, vaan voi välillä tehdä ihan mitä itseä huvittaa. Ehkä heilläkin on vastaava fiilis, kun me vanhemmat olemme poissa kotoa, mene ja tiedä. Molempia on kuitenkin jo kova ikävä, onneksi saamme tyttären kotiin jo tänään.

Liikunnan suhteen viikko on soljunut tuttuja uomiaan. Torstaina kävin seuran uintitreeneissä Pirkkolassa, perjantaina töissä pyörällä ja vielä kuntopiirissä illemmalla. Pyöräilykeli oli ihan mielettömän hieno, ja ajoin kotiin pitempää reittiä rantoja pitkin. Vasta Lehtisaaressa maltoin pysähtyä ottamaan kuvia. Tällaista oli:

Työmatkalla.

Lauantaina kävimme Peten kanssa maastopyörillä etsiskelemässä polkuja Espoon Keskuspuistossa. Yllätyimme molemmat, miten paljon ja helposti niitä löytyi, useimmat vielä ihan näillä heikoillakin maastoajotaidoilla ajettavia. Kalliolla oli kylmän yön jäljiltä paikoin jäistä, mutta ilman suurempia haavereita selvisimme ja oli todella kivaa. Kerran sain kyllä mojovan iskun polkimesta oikeaan sääreen, kun tuli äkkipysähdys.

Olarin kallioilla.

Se pieni haaste Olarissa ajamisessa oli, että ihan itsestäänselvää hyvää kahvittelupaikkaa ei tullut mieleen ennenkuin keksimme Cafe Mellstenin Haukilahden rannassa. Haukilahteen ajettaessa iäkkäämpiä sauvakävelijöitä ja muita ulkoilijoita tuli vastaan niin paljon, että Pete tokaisi siellä ajamisen olevan kuin vanhainkodin pihamaalla. Olin jo ehtinyt ajatella samaa.

Viereisessä venesatamassa oli ohut jääriite. Jännä ääni kuului, kun alumiinivene siitä puski läpi ja jätti jälkeensä vanan avovettä.

Paljon veneitä vielä nostamatta.

Kahvila oli onneksemme vielä auki ja saimme eteemme tosi hyvät tomaatti-mozzarella -toastit. Niiden voimalla jatkoimme kotiin Rantaraittia Westendin, Karhusaaren ja Otaniemen kautta.

Haukilahden ranta.

Tällä pyöräreissulla kokeilin ensimmäistä kertaa uusia polkimia ja klosseja. Ensimmäiset kokemukset ovat todella positiivisia - kengän sai survaistua polkimeen kiinni tosi helposti ja nopeasti, eikä poljinta tarvinnut kääntää oikein päin tai oikeaan asentoon muutenkaan. Polkimen keskellä on pieni "vispilä", joka pyörii ympäri ja klossi voi kiinnittyä mihin tahansa kahteen neljästä lenksukasta (paremman sanan puutteessa).

Klosseja ei olsi tarvinnut ostaa erikseen, sillä poljinpaketissakin oli sellaiset. (Ja se lukee kyllä tuolla tuotekuvauksessakin, oh well). No, nyt on sitten jo yhdet varalla. Ne ovat messinkiä ja voivat kulua aika nopeasti.

Tässä vähän tarkempi kuva polkimesta ekan reissun jälkeen:

Loppukevennyksenä kuva viime keskiviikon kalenterista. Luen päivän aiheen joka aamu hampaita harjatessani, ja illalla huomasin, että joku oli liittänyt siihen oman kommenttinsa. Pete on meillä tarkin astioiden huuhtomisesta, siitä tiesin että tytär oli se joka näki niin paljon vaivaa, että haki kylppäriin kynänkin ja kirjoitti painavat sanansa.