Kevään ja vähän alkukesänkin kuulumisia

Paljon useammin tulee näköjään mietittyä, että mitä blogiin kirjoittaisi kuin lopulta kirjoitettua. No, tässä nyt kootusti kuulumisia keväältä ja vähän alkukesältäkin.

Huhtikuun alussa olin pyörälenkillä mökillä ja minua puri koira. Näin jo vähän kaeumpaa, että metsätiellä oli mies kolmen vapaana olevan koiran kanssa. Pysähdyin odottamaan, että hän saisi koirat hallintaansa ja pääsisin ohi. Yksi koirista lähti juoksemaan minua kohti, eikä pysähtynyt tai muutenkaan kiinnittänyt huomiota omistajansa huutoihin. Se tuli ihan viereeni ja siinä omistajaan päin katsoessani minua sattui reiteen ja tajusin, että koira oli purrut.

Minulla oli jalassa uudet paksut talvipyöräilyhousut, enkä ihan heti päässyt katsomaan, millaista jälkeä oli tullut. Koiran omistaja pyysi anteeksi, mutta ei tarjonnut esim. yhteystietojaan, joita minä olin liian hämmennyksissäni kyselemään. Valokuvaakaan en ottanut, en koirasta enkä omistajasta. Klenkkasin vähän matkaa eteenpäin, jotta sain katsottua vauriot. Verta ei tullut, mutta hampaiden jäljet näkyivät selvästi. Housut  eivät onneksi menneet rikki. Jalkaan sattui, mutta ei niin paljon, että olisi pitänyt soittaa kyyti. Seuraavana maanantaina kävin Terveystalossa ottamassa jäykkäkouristusrokotuksen. Mustelma parani muutamassa viikossa. Koirien omistajat - pitäkää ne koirat kiinni!

Maaliskuussa vastasin Hesarissa olleeseen verkkokyselyyn, jossa piti kertoa kuinka oli alkanut sohvaperunasta liikkujaksi. Heti tuntui, että tähän on ihan pakko vastata ja kirjoittelin vastaukset muutamaan kysymykseen. Muutaman päivän päästä soitti Hesarin toimittaja. Pienen puhelinhaastattelun ja yhden valokuvaussession jälkeen tämä juttu ilmestyi Hesarissa: https://www.hs.fi/elama/art-2000006056612.html Ehkä kivoin siitä saamani palaute oli, että se oli "minun oloiseni". Ihan tutulta se toki tuntuikin, kun olin osan tekstistä itse kirjoittanut. 

Olikohan sekin vielä huhtikuuta kun aloin haaveilla uusista vanteista triathlonpyörään? Aika pian hoksasin kuitenkin, ettei varmaan kannata ostaa vanteita nyt, jos ehkä vuoden-kahden päästä haluaisin uudemman pyöränkin. Jos vaikka uudessa pyörässä olisikin levyjarrut, eivät nykyiseen pyörään ostamani vanteet sopisi enää siihen uuteen. Tyydyin sitten käymään bike fitissä Lauttasaaren pyörähuollossa, ja se olikin tosi hyvä päätös. Aika isot muutokset tehtiin ajoasentoon, ostin mm. uuden vähän pitemmän stemmin.

Uutta ajoasentoa pääsin heti kokeilemaan Mallorcan treenileirillä. Lähdimme sinne vappupäivänä ja kymmenisen päivää ajelimme saarta ristiin rastiin. Se oli huippureissu: ihan mahtavaa seuraa, hotellissa hyvää ruokaa (meillä oli puolihoito) ja kelitkin suosivat lomailijoita. Ensimmäistä kertaa ajoin Küsten Klassikin. Lähdimme aamulla taksilla hotelliltamme Andratxiin. Sieltä ajoimme rantatietä koko matkan takaisin hotellille. Hieno reitti, kun meri näkyi melkein koko ajan.

Kuva Formentorin reissulta.

Polkujuoksemassakin käytiin.

Hotellissamme oli myös 25 m lämmitetty ulkoallas, jossa kävimme lähes joka aamu pienellä aamu-uinnilla. Pari kertaa uimme myös meressä. Hotellia (Club Pollentia) voin kyllä suositella, kymmenessä päivässä ei ehtinyt vielä kyllästyä joka päivä vaihtuviin buffetin antimiin puhumattakaan jälkkäreistä. Hotellin edestä pääsi bussilla kätevästi Alcudiaan ja Puerto Pollensaan parilla eurolla. Mennään varmasti samaan paikkaan joskus uudestaankin.

Hotellin uima-allas

Mallorcan leiri huipentui siihen, kun kävimme katsomassa Mallorcan puolimatkan Ironman-kisaa. Aika passelit olosuhteet triathlon-kilpailulle oli siellä! Näimme uinnin ja pyöräosuutta jonkin matkaa, kun kävelimme Alcudiasta takaisin hotellille.

Toukokuun lopussa lähdin Peten mukaan kannustajaksi Karhunkierrokselle. Alun perin hän oli ilmoittautunut 83 kilsan matkalle, mutta saatuaan Norseman-paikan vaihtoi sen lyhyempään ja juoksi "vain" 55 kilsaa. Aamulla kävin itsekin juoksemassa Valtavaaralle, ja ehkä pikkuisen kävi mielessä, että voisin hyvinkin innostua polkujuoksusta. Järjestäjän bussilla pääsin Basecamp-huoltoon katsomaan kisaa, ja passelisti näinkin siellä Peten. Siinä vaiheessa juoksua oli takana jo reilut kolmisenkymmentä kilsaa, ja Pete puksutti menemään hyvällä höökillä.

Omalla lenkillä Rukan rinteessä.

Palasin takaisin Rukalle "raatobussilla", jossa kiersi pieni sanelin, johon kaikki keskeyttäneet saivat purkaa sydäntään. Jäi mieleen se, miten yksi mies sanoi hänelle kerrotun, että polkujuoksu on kuin maraton, jossa vaan vauhdit ovat hitaampia. EI TOSIAANKAAN OLE, kuulemma! Tälle naurahtivat kaikki, vaikka muuten bussissa oli aika hiljaista.

Pete iloisena maalissa.

Kesäkuun alkupuolella kävimme Peten ja poikamme kanssa Pirkan pyöräilyssä. Ajoimme siellä 217 km, tosin mittarini näytti reitin pituudeksi vain 212 km. Poikamme ajoi 32 km keskinopeusryhmässä maaliin saakka ja Pete oli luvannut vetää minut maaliin haluamallani teholla. Ajatus oli ajaa IM-tehoilla koko matka ja siinä onnistuttiin ihan hyvin. Lopussa tuli minulle yllättäen vielä pieni vauhdin kiristys, mutta sinnillä pysyttelin perässä. Lähtiessämme vähän seitsemän jälkeen sateli vettä, mutta lopulta päivä oli niin aurinkoinen, että käsivarteni vähän kärähtivät.

Pete oli niin hyvä peesi, että siihen oli muitakin tulijoita. Yhdelle miehelle, joka siinä meinasi koko ajan ajaa rinnalleni sanoinkin, että voisitkos ajaa vähän taaempana. Hän sitten siitä lähtikin vähän ajan päästä omille teilleen.

Vähän ennen lähtöä

Loppureissusta oli vähän surullisempaa, kun joku oli kaatunut ryhmässä yllättäen eteen tulleen routavaurion takia. Takaa oli ajettu päälle, mutta luunmurtumilla ilmeisesti selvittiin. Kaikki pyöräilijät pysäytettiin siihen odottamaan, että hoitotoimet saadaan tehtyä ja ambulanssit liikkeelle. Piti siinä odotellessa tsekata Petrin puhelimesta, ettei omalta pojalta edellä ajaneelta ollut tullut mitään viestiä, ei onneksi ollut.

Maalissa.

Treenit ovat sujuneet pääsääntöisesti ihan hyvin ja kun FTP-testissäkin tuli eilen uusi ennätys, ensi sunnuntain Ironman-kilpailu Haugesundissa ei jännitä ihan kamalan paljoa.

Loman loppu

Vaikka en ole kaikkein innokkain kotisohvalta lähtijä, niin viime viikon reissu Rukalle oli kyllä hieno. Hyvä juttu siis, että Pete kärsivällisesti selvitti eri vaihtoehtoja ja sai meille lopulta varattua pienen mökin viikoksi. Se oli loistavalla paikalla Kelkkatiellä valaistun ladun varrella. Rinteeseen tosin pääsi vain autolla, ja joitakin kertoja kyyditsimme omia ja muita tuttuja nuoria rinteeseen tai sieltä pois. Kuljetustarpeita vähensi toki pojan ajokortti. Ensi vuonna tähän aikaan hän on jo armeijassa, nämä meidän perheen viikon kahdeksan talvilomat taisivat nyt olla tässä.

Alkuun kuva eiliseltä kotimatkalta. Näkyvyys oli lumisateen ja pöllyävän lumen vuoksi huono, ja pitkässä jonossa ajettiin. Reilun tunnin ajelun jälkeen vastaan ajoi pari ambulanssia hälytysajossa, ja netistä luimme että takanamme oli sattunut pari ketjukolaria. Onneksi kukaan ei loukkaantunut. Melkoinen logistinen haaste on kolarista varmasti kuitenkin kaikille osallisille aiheutunut, kun autot ovat todennäköisesti olleet täynnä kimpsuja ja kampsuja pikkunyssäköissä. Osa autoista näytti ainakin lehtikuvien perusteella olevan ajokelvottomassa kunnossa kolarin jälkeen.



Vaikka molemmat olemme paljon hiihtäneet perinteistä, ajattelimme kuitenkin pieneksi piristykseksi ottaa pari yksityistuntia hiihdonopettajalta. Siitä oli paljon hyötyä; opastuksen jälkeen yritin kovasti muistaa olla pilaamatta hyvää liukua liian aikaisella potkulla. Tasatyöntö hyvin luistavilla suksilla on kyllä sekin ihan mahtavaa ja kovaa pääsee. Nyt muistan useimmiten ottaa myös yläkropan mukaan enkä työnnä vain käsillä.

Käytän hiihtäessäkin pyöräilylaseja, joiden sisäpuolella on adapterit vahvuuksilla. Ne ovat todella kätevät ja suojaavat silmiä alamäissä paljon normaalilaseja paremmin - ei käy viima silmiin. Kahviloissa oli kyllä vähän hankaluutta, kun en ilman laseja oikein tahdo tunnistaa tuttuja ihan lähietäisyydeltäkään.



Maisemat olivat todella upeita, alla kuva Rukan ympärysreitiltä. Vauhdikkaita mäkiä riitti! Pete taisi hiihtää läpi kaikki Rukan hoidetut ladut viikon aikana ainakin kertaalleen, minulla jäi jokunen lenkki käymättä.



Ladut olivat huippukunnossa, ja joskus pilkahteli aurinkokin. Nuoretkin saimme houkuteltua hiihtämään ainakin kerran molemmat, vaikka he tuntuivatkin viihtyvän paremmin rinteessä. Esikoiseen saattoi iskeä pieni murtsikkakipinä, kuopukseen murtsikkaruuti tuntuu olevan läpimärkää.



Alla olevat kuvat ovat Pyhävaaran laduilta. Lunta riitti ja riittää varmasti pitkään kevääseen. Välillä en oikein tiennyt hiihtääkö vai pysähtyäkö kuvaamaan, kun koko ajan olisi tehnyt vain mieli pyöriä paikallaan ja ihailla maisemia. Laduilla oli melko hiljaista, vain Vuosselin ladulla oli hiihtäjiä melkein ruuhkaksi saakka. Mäkisemmillä reiteillä saikin olla melkein itsekseen.





Viimeisenä päivänä ennen kotimatkaa kävimme Peten kanssa pienellä kävelyllä Oulangan kansallispuistossa katsomassa Kiutakönkään putousta. Oulankaan on Rukalta kolmisenkymmentä kilsaa ja parkkipaikalta näihin maisemiin kilometrin kävely. Hieno oli paikka ja kannatti mennä vaikka kolmen tunnin hiihtolenkin jälkeen sohvakin houkutteli.

Laidasta laitaan

No nyt on Pyhävaarakin huiputettu, kerrassaan huikaisevat maisemat oli sielläkin. On kuin satumetsässä hiihtelisi. Viikon alkupäivinä hiihdin vapaata vuokrasuksilla varmaankin aika puutteellisella tekniikalla. Kroppa joutui niin koville, että Omegawavekin antoi "cardiac readiness" - lukemaksi heti maanantaisen kahden tunnin hiihtolenkin jälkeen ykkösen (Very poor, passive rest is preferred. Doctor consultation recommended). Aamulla olin saanut kuitenkin huippulukeman eli 10, ja jo muutamassa tunnissa olin onnistunut saavuttamaan asteikon toisen pään. Kropassa tuntui tietysti vielä edellisenkin päivän melko kova hiihto. Tämä treenin jälkeen testaaminen on tuonut ihan uuden ulottuvuuden palautumisen seurantaan, kun lukemat välillä menevät jo punaiselle tai ainakin keltaiselle alueelle. Aamuisin minulla on keho tähän mennessä ollut aina hyvin palautunut. Mielenkiintoista nähdä, miten alas lukema heti treenin jälkeen tippuu ja miten pian se sieltä taas nousee.

Toistin mittaukset vielä reilun parin tunnin ja viiden tunnin päästä treenin päättymisestä. Cardiac readiness -lukema oli ensin 5 (Recovery or recuperation activities preferred.) ja muutaman tunnin lepäilyn jälkeen jo 8 (Good. Cardiac system is ready for activities up to high intensity and high volume). Aika nopeasti se lukema siis nousee, mutta mieli ei kyllä tehnyt treenaamaan enää samana päivänä. Vaikka verenkiertoelimistö olisikin jo valmis uuteen treeniin, palautuminen voi muuten olla vielä ihan kesken.

Koska alla oli pari vähän kovempaa treenipäivää, ajoin eilen itsekseni Kuusamoon uimaan. Siellä polskuttelin reilun tunnin mittaisen treenin. Altaassa oli vain yksi rataköysi, jonka toisella puolella oli kahden ja toisella puolella kolmen radan verran tilaa. Samaan aikaan uimassa oli joku koululuokka sillä kahden radan osuudella ja muutama vesijuoksija sillä isommalla. Uinti tuntui mukavan palauttavalta ja automatkakin meni ihan hyvin jäisestä tiestä huolimatta.Välillä olen vähän joutunut epäilemään takavetoisen auton etenemiskykyä, mutta ainakaan toisetaiseksi en ole jäänyt mihinkään jumiin. Toissapäivänä olimme tulossa kavereiden mökiltä, kun liikenne seisoi Vuosselin rinteiden ylämäessä. Joku auto siellä peruutteli mäkeä alas, olisikohan ollut kitkarenkailla liikkeellä kun ei päässyt jäistä mäkeä ylös.

Tälle päivälle olimme varanneet jo etukäteen hiihto-opetusta perinteisen hiihtoon. Vajaat puolisentoista tuntia hiihdimme Markku-nimisen oppaan kanssa tasatyöntöä, yksipotkuista, vuorohiihtoa ja ankkaa ylämäkeen. Hiihtoa myös videoitiin ja niitä pätkiä sitten yhdessä katseltiin treenin jälkeen. Hyviä neuvoja sateli: tasatyönnössä pitää saada yläkroppa mukaan, eikä työntää vain käsillä. Lisäksi minulla menevät polvet tasatyönnössä liikaa koukkuun. Hiihdän myös liian pystyssä asennossa, etunojaa enemmän. Ylämäkihiihtoonkin saimme hyviä vinkkejä. Kirjoitin kommentit muistiin, täytyy palata niihin taas ennen huomista hiihtolenkkiä. Ei siinä hiihdossa meillä kummallakaan mitään isoa vikaa ole, vähän viilausta vaan kaipasimme.

Opastuksen jälkeen kävimme syömässä ja sitten hiihdimme Rukan ympärysreitin, reilut kahdeksan kilsaa. Kyllä se perinteisen hiihto vaan tuntuu todella paljon helpommalta kuin luisteluhiihto. Onhan sitä toki aika paljon enemmön tullut hiihdettyäkin. Pete osti jotain hienoa fluoriluistovoidetta, ja luisto tuntui tänään olevan ihan loistava ja mikäs oli hiihtäjän hiihdellessä, kun maisemat ja välineet olivat kohdallaan. Omegawave-lukemakin oli pudonnut lenkin jälkeen aamun ysistä vain vitoseen, joten eiköhän heti huomenaamulla taas lähdetä ladulle! Palautumiskarkitkin on jo melkein syöty, joten energiakaan ei lopu kesken.

Aamulla oli mökin takapihalla näin nättiä. Valaistu latu menee tuon valaisinjohdon kohdalla, ja kuvan keskiosassa näkyykin meidän oma latu ladulle. Siinä on just sen verran alamäkeä ja muuta yllätystä, että pari kertaa on jo pyllähdetty.