Pyörähuolet ohi

Pääsiäisen loppupuolella alkoi taas jokakeväinen flunssa, jonka pistän siitepölyallergian piikkiin. Joka kevät suunnilleen tähän samaan aikaan on kurkku kipeä, päänsärkyä ja tänä vuonna myös hieman lämmönnousua. Muuta syytä en keksi, kuin alkava siitepölykausi. Peteen tämä tauti ei koskaan ole tarttunut.

Tällä viikolla ovat siis sporttailut jääneet tekemättä, tiistain jouduin olemaan pois töistäkin. Tuntuu, että olotila vähän aaltoilee, tänään olen taas ollut väsyneempi kuin eilen. Toivottavasti olo pian taas paranee.

Iltaisin on nyt sitten ollut aikaa hoidella pyöräasioita. Vein GT:ni keskiviikkona Kivenlahden pyörähuoltoon, kun illalla googlaillessa huomasin, että se on auki iltaseitsemään. Pyysin, että pesevät pyörän ja tekevät vaihteistohuollon. Eihän siitä montaa viikkoa ole, kun pyörä oli Velosportissa ensihuollossa, mutta senkin jälkeen olen kärsinyt ketjun putoilemisesta lähes joka lenkillä. Velosportiinkin olisin tietysti voinut reklamoida ja viedä pyörän sinne uudelleen, mutta sinne on vähän hankala ehtiä työpäivinä, kun se sulkeutuu jo kuudelta.

Kyllähän siitä voimansiirrosta pari korjattavaa juttua löytyi: takavaihtajan rajoittimet olivat ihan pielessä. Sen lisäksi vaijeri liikkui huonosti vaijerinkuoren sisällä. En nyt muista, vaihdettiinko pelkkä kuori vai myös se vaijeri, mutta kotiin ajaessa tuntui vaihtaminen kyllä sujuvan paljon napakammin kuin aikaisemmin. Eikä tarvinnut pelätä pienimmälle vaihteelle vaihtamista, kun kaikki vaihteet loksahtivat paikalleen ekalla yrityksellä.

Pete oli tänään pyöränpesuhommissa juoksulenkkinsä jälkeen:

Nyt juuri on meneilllään renkaidenvaihto. Kävin äsken pihalla viemässä sinne pumpun. Samalla mietiskelin ääneen, että pitäisiköhän minunkin vaihtaa jo renkaat. Siihen Pete: "Mulla alkaa olla jo aika kylmä." <3 p="">

Kevätlenssu ja kirjasuosituksia

Maanantaina alkoi aivastuttaa ja silmiä särkeä. Illalla keksin katsoa siitepölytiedotteen, ja siellä lukikin, että maanantaina aamuyöllä oli Etelä- ja Länsi-Suomeen kulkeutunut erittäin vähäisiä määriä lepän siitepölyä. Allergialääkkeet kehiin vaan. Tästä alkoi taas puolivuotinen allergiakausi. Lepän jälkeen koivu, sitten heinät ja lopuksi vielä pujo. Minulla on niin paljon allergioita, ettei ainakaan tähän mennessä ole nähty järkeväksi aloittaa siedätyshoitoa. Ehkä jossain vaiheessa sitä olisi hyvä arvioida uudelleen, varsinkin kun siedätyshoidon menetelmät tuntuvat kehittyvän aika nopeasti.

En tiedä, vetikö allegia kropan ihan tukkoon vai tuliko sen lisäksi flunssa, mutta keskiviikkona olivat leposyke ja ortostaattinen syke aamulla mitatessa yli kymmenen lyöntiä normaalin yläpuolella. Lähdin kuitenkin töihin, mutta jo muutaman kilsan kävelymatkalla asemalle tajusin, että kotiin olisi kannattanut jäädä. Kävin toimistolla kääntymässä ja lähdin kotiin lepäämään.

Vielä eilinenkin meni sohvalla, mutta tänään perjantaina menin töihin. Olin jotenkin taas unohtanut sen, että vaikka olo päivän sohvalla lepäämisen jälkeen tuntuu hyvältä ja "työkuntoiselta", on se sitten  seuraavana päivänä töissä erilaista, kun pitää olla koko ajan pystyssä ja työn touhussa. Onneksi nyt on viikonloppu.

Maanantain kuntosalisession jälkeen en ole treenaillut, enkä varmaan vielä huomennakaan ole ihan siinä kunnossa että se kannattaisi. Nyt on siis ollut aikaa mm. lukea. Pete oli tilannut Amazonista Cory Reesen kirjan "Nowhere Near First", joka oli todella hyvin kirjoitettu kirja ultrajuoksuista vähän hitaamman juoksijan näkökulmasta. Joskus näitä sporttikirjoja lukee ihan sen tarinan eikä kirjallisten ansioiden vuoksi, mutta tätä kirjaa voin kyllä suositella molemmista syistä. Kannattaa lukea! Kirjoittajan blogin Fast Cory löysin vasta nyt, ja uskallan sitäkin lähes lukematta suositella. Kuvia katsellessa tulee ihan ikävä siskon luo Utahiin.

Kuva maastopyöräretkeltä Moabissa, Utahissa reilu vuosi sitten,

Ennen tuota ultrakirjaa luin Jill Homerin kirjoittaman kirjan tuhannen mailin pyöräilyseikkailusta Alaskassa nimeltään "Into the North Wind". Siinä tarina vei mennessään, ei niinkään se tapa, jolla se oli kirjoitettu. Kirjaa lukiessa tuli monta kertaa mieleen, että kyllä olisi pitkä matka se 1000 kilsaa pyörällä yksin Alaskassa. Ilokseni nyt huomasin, että myös Jill on aktiivinen bloggaaja.

Taas liikkeellä

Huh, mikä vatsapöpö! Viiden päivän sairastelun jälkeen pääsin tolpilleni ja samantien töihin tänään tiistaina. Torstaina ja perjantainakin lähdin töistä kotiin kesken päivän, ja perjantaina nousi kova kuume. Vatsa on edelleen vähän herkkänä, ja sushilounas sai sen vähän kiukuttelemaan taas. Töissä on muutama muukin sairastunut ilmeisesti samaan tautiin, olisiko norovirusta. En oksentanut kertaakaan, mutta kuume oli kova ja olo sellainen inhottavan etova koko ajan niin, etten voinut syödä oikein mitään. Ja vatsa oli tietysti ihan sekaisin, eikä pahimmillaan vesikään pysynyt sisällä muutamaa hetkeä pitempään.

Kipeänä to-ma ei askelia paljon kertynyt. 

Syyskauden juoksutreenien huipentuma, puolimaraton, jäi taudin takia juoksematta. En taida etsiä tilalle mitään toista kisaa, koska kelit ovat jo mukavan lumiset ja kisainto taisi hävitä samaa vauhtia pitävän alustan kanssa. Marraskuu on muutenkin varattu oman mielen mukaan tapahtuvalle liikunnalle ilman varsinaista treeniohjelmaa. Täytyy nyt ottaa vähän kevyemmin, kun vielä voi ennen kunnon treenien alkamista taas joulukuussa.

Loppuvuoden sunnuntai-illoille taisi löytyä mukavaa tekemistä, kun tuli mahdollisuus lähteä mukaan tutun valmentajan uintitreeneihin. Nyt syksyllä en ole missään ohjatussa uinnissa käynytkään, ja muutenkin uintia on ohjelmassa ollut melko vähän. Ihan kiva taas satsata välillä siihen. Iho on kyllä nyt ollut ihan loistavassa kunnossa, ja jossain vaiheessa taisin yhdistää sen uinnin vähenemiseen.

Uintireppu Leppävaaran hallissa. Kyllä motivoi!

Ensi viikonloppuna olisi ihan mahtavaa päästä jo hiihtämään! Oittaalla on ilmeisesti jo 750 metrin latukin valmiina. Sellainen pieni murhe tietysti nostaa myös päätään, että meillä on mökillä vielä laituri ja soutuvenekin järvessä. Ehkä niillekin pitäisi ehtiä tehdä jotain...

DNS eli puolimaraton jäi juoksematta

Tänään heräsin siihen, kun Pete huikkasi ovelta lähtevänsä nyt ajamaan Sastamalaan Rautaveden maratonille. Hän lähti sinne juoksemaan kokonaista maratonia, minun piti juosta puolikas.

Suunnitelmani muutti kavala vatsatauti. Aloin tuntea oloni huonoksi torstai-aamuna töissä, ja kymmenen maissa lähdinkin kotiin. Koko päivänä ei tehnyt mieli syödä, yritin lepäillä.  Kun olo perjantai-aamuna ei ollut ihan kamalan huono, lähdin töihin. Iltapäivällä piti sitten taas luovuttaa ja lähteä kotiin, kun olo huononi. Illalla nousi vielä kova kuume.

Nyt lauantai-aamuna on tilanne sellainen, ettei edes vesi meinaa pysyä sisällä. Olo on muutenkin melko heikko, kun olen syönyt kunnon aterian viimeksi keskiviikkona. Alkaa pyörryttää jo, kun nousen ylös ja käynti alakerrassa vie voimat.

Kisa jäi minulta välistä nyt toisen kerran kahdeksan vuoden aikana. Edellinen kerta oli vuonna 2009, kun pari viikkoa ennen elämäni maratonia pullistui välilevy selässä. Silloin harmitti enemmän, nyt on niin väsynyt olokin, etten oikein jaksa synkistellä. Tuleehan noita kisoja - ehkä joku toinen puolimaratonkin vielä lähiviikkojen aikana.

Vatsatauti on kyllä viheliäinen. Joskus olen miettinyt, että noro- tai joku muu vastaava virus olisi todella hyvä biologisen sodankäynnin ase, se kun invalidisoi tehokkaasti määrätietoisemmankin ihmisen ainakin parin päivän ajaksi.

Köh köh

Viime lauantaina tein ison virheen. Olin loppuviikon ollut kipeänä, ja edellispäivänä käynyt pienellä uinnilla mökkijärvessä. Lauantain treeniohjelmassa oli tosi kivan ja etenkin tärkeän kuuloinen treeni; pyörää IM-tehoilla jonka jälkeen vielä juoksuvetoja. En malttanut olla lähtemättä pyöräilemään, vaikka olo oli edelleen kehno. Päätin vain jättää ne vedot tekemättä ja edellä muutenkin hissuksiin omaan tahtiin.

Ajoin tutun lenkin Kiskoon ja sieltä Karjalohjan ja Sammatin kautta takaisin lähtöpaikalle Lahnajärvelle. Sykemittarin lähettimestä oli loppunut patteri, ja muistin sen vasta kun syke ei tullutkaan heti näkyviin Garmin Edgeen. Ajoin lenkin wattien perusteella, ehkä ne sykkeet olisivatkin olleet normaalia korkeammalla. Tehojen nostaminen ei tuntunut yhtään hyvältä, joten vetojen väliin jättäminen oli varmaan ihan hyvä idea.

Pyöräilyn jälkeen lähdin vielä hölköttelemään uusilla lenkkareille, joihin olisi hyvä saada vähän kilsoja alle. Juokseminen tuntui tavallistakin kamalammalta, ja aika pian pistinkin kävelyksi. Siitä sentään pikkuisen ilahduin, että Newtonin lenkkareilla tunnun saavan paremman juoksuasennon kuin itsestään.

Lenkin jälkeen flunssassa tapahtui käänne huonompaan suuntaan, ja jouduin jättämään kokonaan väliin sunnuntain pitkän pyörälenkin. Se harmitti, koska olisin päässyt Peten ja poikamme peesiin. Olo oli kuitenkin niin huono, että päätös oli aika helppo. Vietin koko aamupäivän rantakeinussa lukemassa, ja sekin oli kyllä aika ihanaa.

Uusin Cyclist-lehti, Kindle ja rantakeinu tyynyineen.

Illemmalla laitettiin vielä laiturikin paikalleen. Ranta on mutapohjaa lukuunottamatta ehkä juuri sitä kohtaa, johon tuo vasemmanpuoleinen putki olisi pitänyt saada uppoamaan. Ei uponnut. Nyt näyttää siltä kuin laiturin päässä olisi lipputanko.

Alkuviikon olen jatkanut aktiivista lepäilyä. Tänään otin kyllä jo töihin mukaan uintikassin, mutta en kuitenkaan lopulta jaksanut mennä uimaan. Kurkku ja pääkin ovat hieman kipeitä edelleen. Meillä jyllää töissä joku ihme virus, kun olemme lähimpien työkavereideni kanssa flunssassa kaikki.

Pikkuhiljaa olisi kyllä kiva päästä treenaamaan. Elättelen toivoa, että huomenna olisi jo se päivä. Ja jos ei huomenna, niin sitten ylihuomenna.

Jönköpingin kisaan on enää reilu viikko, ja tämä tekemättömyys alkaa jo vähän hermostuttaa. Tietysti rauhoittelen itseäni ajattelemalla, ettei sairaana kannata treenata. Ei kai tämä flunssa voi kauhean paljon yli viikkoa kestää, eihän?

Työtapaturma

Töpeksin tiistaina kahvitauolla töissä kun olin leikkaamassa ihanaa tummaa leipää, ja leipäveitsi lipsahti peukaloon. Peukkuun tuli noin kolme senttiä pitkä palkeenkieli, ei kovin syvä kuitenkaan. Työkaverin avustuksella sain haavan sidottua, ja omalle paikalleni palattua tuli pieni heikotuskohtaus ja piti mennä viideksi minuutiksi makaamaan jalat ylhäällä.

Koska peukkua edelleen särki kun olin taas toimintakykyinen ja vertakin tuli, kävin näyttämässä sitä työterveyshuollossa Diacorissa. Sairaanhoitaja puhdisti haavan ja kutsui paikalle lääkärin, joka voisi tikata sen haavan kasaan. Siinä odotellessa ehdimme hyvin puhua puolisen tuntia triathlonista. Lääkärin tultua paikalle hän ensin puudutti sormen ja sitten ompeli siihen neljä kaunista tikkiä.

Kotimatkalla junassa toissapäivänä. Peukalo puudutettu, tikattu ja sidottu.

Tilanne nyt, peukalo tikkeineen Micropore-teipin alla.

Ainoa harmi tässä tapaturmassa on, että uintikieltoa tuli viikko. Tikit poistetaan tiistaina ja uimaan pääsen keskiviikkona, jos paraneminen etenee suunnitellusti. Jää siis avovesiuintikausi nyt viikonloppuna avaamatta. Toisaalta se kauden avaaminen voi ensi viikonloppuna olla vähän kivempaa, kun vedet ovat vähän vielä ehtineet lämmetä. Olisi kiva jo pian päästä kokeilemaan uutta märkkistä oikeassa ympäristössä.

Pyöräillä ja juosta saan, kun peukalo ei hikoile. Eilen kävin Hepon yhteislenkillä Bembölestä Klaukkalaan ja takaisin. Meitä oli vähän toistakymmentä pyöräilijää. Ihan niin kontrolloitua ryhmäajo ei ollut, kun olisin toivonut: paremmin olisi voinut merkkejä näyttää, väistää takaa tulevia autoja ja välttää sitä vastaantulevien kaistaa myös alamäissä. Edessä ajanut ojaan niistäjäkin alkoi siinä matkan edetessä ärsyttää, ei ole kivaa ajella räkäpilvessä. Noh, huomenna lähden varmaan pyörälenkille itsekseni.

Täytyy varmaan lisätä leipäveitsi listalleni asioista, joita pitää vältellä kahta viikkoa ennen Ironmania!

Flunssanpoikanen ja perhostelua

Viime lauantaina minulla oli ennätyskorkea ortostaattinen syke, ja epäilinkin mittausvirhettä. Minulla ei kuitenkaan ollut aikaa mittailla uudelleen, enkä ajatellut asiaa enää sen kummemmin. Olo tuntui kyllä aamupäivän uintitreeninkin jälkeen väsyneeltä, joten jätin päivälle suunnittelemani toisen treenin tekemättä. Ortostaattisen sykkeen mittauksesta Suunnon sykemittariin lataamallani sovelluksella on ollut minulle se hyöty, ettei enää tarvitse miettiä olenko tulossa kipeäksi vaiko vain laiska, kun syke näyttää reagoivan melko helposti sairastumiseen.

Sunnuntai-aamuna tuntui sitten kurkussa kipeältä, ja  olo vaan heikkeni iltaa kohden. Jopa niin, että jouduin perumaan maanantai-aamulle sovitun kovasti odottamani uinnin yksityistunnin. Se harmitti, kun olin sitä jo useamman viikon ehtinyt odottaa. Paranemisen nopeuttamiseksi halusin kuitenkin mieluummin nukkua vähän enemmän ja välttää ylimääräistä rasitusta.

Kuumetta tai muita flunssan oireita ei ole ollut, joten töissä olen käynyt normaalisti. Maanantai ja tiistai olivat liikuntojen puolesta lepopäiviä molemmat. 

Keskiviikkona olo oli jo parempi, ja menin perhosuintikurssille. Nyt yhdistettiin käsiveto, hengitys ja potkut. Ihan tuli rinulin peruskurssi mieleen joidenkin vuosien takaa, kun ope kertoi, että perhosta uidessa pitää samalla tavalla vähän ajatellakin kuin rintauintia uidessa. Muistin samassa, etten koskaan ole saanut rinulissa ajoitusta tai oikeastaan montaa muutakaan asiaa kohdalleen. Johtuikohan se ajattelun puutteesta sekin? 

Kyllä se perhosuinti räpylät jalassa jotenkin sujuu ainakin hetken, mutta ilman apuvälineitä meinaa tulla liian kiire kaiken kanssa. Ensi kerralla yritän pitää mielessä ainakin nämä jutut:

• joka toinen potku vähän reippaammin, joka toinen kevyemmin. Reippaamman potkun jälkeen hengitys.
• muista lopputyöntö molemmilla käsillä navan kohdalta taaksepäin
• älä nouse hengittäessä liian korkealle, leuka pinnan ylle riittää. Hengittäessä leuka eteen, sukeltaessa leuka rintaan. 
• koko kroppa mukaan potkuun, muista lantio
• kädet rentoina palautuksessa

Kurssilla on ollut tosi mukavaa, kun meitä oppilaita on vain muutamia. Eilen jo uitiin yhteensä joitakin satoja metrejä, enkä ihan koko aikaa palellut. Olin myös ottanut mukaan omat räpylät, mikä oli pieni mutta tärkeä mukavuustekijä. Perhosta olisi kiva oppia niin, että sitä voisi uida joskus putkeen 25-50 metriä.

Takaisin arkeen

Yllättävän pitkä aika meni vatsataudista toipumiseen. Oma tauti alkoi helpottaa lauantaina, mutta ruokaa ei varsinaisesti tehnyt mieli ennen kuin vasta maanantaina. Sunnuntaina piti tehdä autolla edestakaisin Turkuun, kun hain samaan tautiin sairastuneen tyttären kotiin ystävänsä luota. Onneksi siellä ei kukaan enää sairastunut.

Tiistaina jatkoin jo toista viikkoa aamu-uintiperinnettä Tapiolan hallissa. Olin altaassa puoli seitsemän jälkeen, ja eka puoli tuntia oli melko ahdasta menoa. Eihän se ruuhka haittaa, pitää vaan miettiä oma treeni niin, että sen pystyy tekemään joka tapauksessa. Taidan pyrkiä tekemään tuosta tiistain aamu-uinnista tavan. Illalla olisin voinut ajella vielä trainerilla, jos olisin jaksanut.

Keskiviikkona Juoksuklubissa olinkin ihan iloinen siitä, että tyydyin pelkkään aamu-uintiin enkä enää illalla huhkinut trainerin kanssa. Juoksimme nimittäin yhteensä 14 km, ja siitä viimeinen kymppi melkoista haipakkaa. Ajatus oli, että pk-juoksun lomassa juostaan VK-vetoja, mutta vauhti oli minulle niin kovaa ettei syke missään vaiheessa pudonnut peruskestävyysalueelle. Pilli soi aina vedon alussa ja lopussa, eikä sitä olisi kuullut jos olisi liian kauaksi jättäytynyt. Mukana piti siis pyristellä. Mitään tasaista puurtamista ei treeni muutenkaan ollut, koordeja tehtiin taas futiskentällä ja vetojen välissä pysähdyttiin hetkeksi tekemään pari mäkivetoakin.

Koordinaatiotreeniä vähän huonossa valossa.

Torstai-iltana pääsin töistä vasta kuuden maissa, ja vaihdoin koutsi-Kristan luvalla tilapäisesti myöhäisempään uintiryhmään. Rankan ja pitkän työpäivän jälkeen oli kiva huuhdella kroppaa ja varsinkin päätä Pirkkolan viileässä vedessä. Tässä ryhmässä pääsin myös ilahduttavasti nopeampien kolmosradalle, kun omissa treeneissä uin aina sillä hitaammalla. Kivaa vaihtelua! Työasiat eivät onneksi uidessa tule koskaan mieleen, kun pitää pysyä kärryillä uiduista metreistä ja samalla keskittyä otteenhakuun, käsivetoon, potkuihin, kiertoon ja kaikkeen muuhun uinnissa merkitykselliseen.

Ajankäyttöön on tänä syksynä tullut taas yksi uusi tekijä, kun tytär aloitti uudelleen jalkapallon pelaamisen. Nyt hänellä on valmennushommien lisäksi myös omia treenejä. Aika usein treenit ovat illalla niin myöhään, että autokyyti kotiin on tarpeen.

Täytyy yrittää nauttia tästä kuskaushommasta vielä kun sitä riittää: tytär aloittanee autokoulun jo alkuvuodesta ja tulee täysi-ikäiseksi ensi kevään viimeisenä päivänä. Sen jälkeen meillä ei enää asu kotona alaikäisiä lapsia. Tuntuu haikealta, mutta samalla jollain jännällä tavalla hienolta. Samantyyppisistä tunnelmista kirjoitti Suvi Ahola kauniisti kolumnissaan Hesarissa viime marraskuussa. Taivun riemulla!

Äkkipysäys

Liikuntaviikko lähti kivasti käyntiin, kun kävin tiistaina aamu-uinnilla Tapiolan kauniissa uimahallissa. Suihkuhuoneessa ripustin oman verkkokassini jonkun toisen uimarin punaisen Jorois-pussukan viereen ja toiveikkaana ajattelin, että altaasta saattaa löytyä tuttuja. Ja niinhän siellä olikin Minttu jo treenailemassa. Pitkät pätkät saimme uida radalla kahdestaan, kunnes siihen tuli pari jamppaa.

Tiistain menopeli.

Jopolla pääsin kätevästi ensin uimahallille ja sieltä Westendinasemalle, josta jatkoin bussilla töihin keskustaan. Kotimatkalla koukkasin vielä hammashygienistin kautta, ja pyörällä sekin sujui tosi kätevästi. Siinä hammaslääkärin tuolissa oli muuten tosi hyvä harjoitella kropan rentoutusta, kun väkisinkin alkoi jännittää vähän joka paikasta.

Keskiviikko on meillä nyt juoksuklubipäivä. Tapasimme Otaniemessä ja juoksimme sieltä Lehtisaareen rantoja pitkin. Alkuverran jälkeen teimme juoksutekniikkatreenejä ja sitten vielä pienen porrastreenin. En tiennyt, että niinkin lähellä (Lehtisaaren ostarin takana) on ihan mukavat pikku portaat. 

Juoksuklubissa tekniikkatreeniä.

Porrastreenin jälkeen juoksimme neljä noin 600 metrin vetoa rantapolulla. Tavoitteena oli juosta ne nousevalla vauhdilla, ja nyt otinkin aikaa joka kierroksella varmistaakseni että treeni onnistuu. Parissa ekassa vedossa porrastreeni tuntui mukavasti jaloissa, ja kolmas veto tuntui parhaimmalta. Sain silti juostua sen neljännen vielä kovempaa. 

Juoksuklubin treenit ovat olleet tosi hyviä monestakin syystä. Juoksutekniikkatreenejä tulee nyt tehtyä ainakin kerran viikossa ja porukassa juostessa saan itsestäni enemmän irti, varsinkin kun olen porukan hitaammasta päästä. Pitää vähän pinnistellä pysyäkseen vauhdissa mukana, ja se tekee minulle hyvää. Sekin on kiva, että joku on miettinyt treenit etukäteen, ja niissä on aina jokin juju; viimeksi se porrasjuoksu ennen vetoja ja edellisviikolla viisi burpeeta mäkivetojen välissä.

Torstaina oli taas seuran uintitreenit. Yritän aina kirjoittaa treenin ylös vielä samana iltana, jotta voin hyödyntää sitä myöhemmin suunnitellessani omia uintitreenejäni. Aina se ei onnistu, mutta nyt se oli helppoa: uimme 36  x 50 m vaparia. No oli siinä myös alku- ja loppuverrat ja lyhyt tekniikkaosiokin:

200 vr
2x200 (25 scul 50 vu 25 vu potk 25 su potk 75 vu)
12x50 vu II- (meidän radalla vauhti oli noin 50") tauko 10"
50 vu väliverra
10x50 vu II (48") tauko 10"
50 vu väliverra
8x50 vu II+ (46") tauko 15"
50 vu väliverra
6x50 vu III (43-44") tauko 20"
200 vu loppuverra

Yleensä en uidessa katsele kelloa, mutta tässä treenissä se on tietysti tarpeen. Idea on uida kaikki setit mahdollisimman tasaista vauhtia.

Torstain ja perjantain välisenä yönä homma alkoikin mennä pieleen. Heräsin neljältä huonoon oloon, enkä saanut enää nukuttua. Viideltä kävin oksentamassa. Vatsatauti, voi yök! Koko perjantain vietin sängyssä enkä pystynyt syömään mitään. Kuumettakin oli.

Tänään olo on jo vähän parempi, mutta voimat ovat edelleen poissa ja aavistuksen on vielä yököttävä olo. Nyt olen sentään jo päässyt makuuhuoneen kätköistä olohuoneen sohvalle toipumaan. Selkä ei vaan tykkää yhtään tästä makoilusta, toivottavasti se päättyy pian. Yön pimeinä tunteina ehdin jo hermoilla sitäkin, että mitä jos Köpiksessä sama tauti iskee juuri ennen Ironman-kisaa. Ei taitaisi onnistua kisaaminen vatsataudissa, kun muutamankin metrin matka tuntuu liian pitkältä.

Jäähyväiset nuhalle

Flunssainen olo alkoi onneksi hellittää kuluvalla viikolla. Torstaina ajattelin olevani jo ihan kunnossa, ja lähdinkin pojan kanssa Heltrin uintitreeneihin Pirkkolaan. Oli aika erilaista uida ihan levänneellä kropalla. Yleensä tuossa vaiheessa viikkoa treenejä on takana vähintään pari. Kevyesti kulki ja yllättävän hyvin jaksoin. Ajattelin, että neljän lepopäivän ja sairastelun jälkeen voi olla vaikea pysyä vauhdissa mukana, mutta onneksi olin väärässä.

Kipeänä ollessa kaipasin etenkin työmatkapyöräilyä. Nyt oli töissäkin koko ajan vähän nuutunut olo ja harmitti istua bussissa ja junassa aivastelevien ja niiskuttavien ihmisten keskellä. Kateellisena katselin sateessa pyöräileviä ihmisiä bussin ja junan ikkunoista.

Ja sitten vähän kuntopiiriasiaa: helmikuussa 2010 tein ensivisiitin Heltrin kuntopiiriin. Silloin se järjestettiin Oulunkylässä, ja osallistujia oli ehkä hieman toistakymmentä. Ohjelma on pysynyt lähes samana kaikki nämä vuodet, ja ilmeisesti parikymmentä aikaisempaakin vuotta. Niinpä olikin iso yllätys, kun eilen ei tehtykään sitä normaalia settiä, vaan kahvakuulakuntopiiri. Meidät jaettiin viiden ryhmiin, ja teimme ryhmissä viittä liikettä kutakin 45 sekuntia. Välissä oli 10 tai 15 sekunnin tauko, jonka aikana siirryttiin seuraavaan liikkeeseen. Yhteensä teimme neljä kierrosta, kierrosten välissä 1,5 minuutin tauot. Tehokkaalta tuntui, varsinkin käsissä.

Kahvakuulailun jälkeen oli ohjelmassa puolisen tuntia tiukkaa keskivartalotreeniä. 30 sekuntia per liike, ja liikkeiden välissä "lepolankku": 30 sekuntia lankkua vuorotellen tavalliseen tapaan, oikealla tai vasemmalla kyljellä. Raskaimmat liikkeet (mm. linkkuveitsen ja pari vastaavaa) korvasin helpommilla. Aikaisemmissa kokeiluissa olen huomannut, että niissä kipeytyy selkä tosi helposti.

Tänään aamulla pääsimme liikkeelle vasta pari tuntia normaalia myöhemmin. Meiltä on meren rantaan vain reilu kilometri matkaa, mutta lähin uimaranta Ruukinrannassa on tarkoitettu koirille. Siellä on myös niin paljon ruovikkoa ja vain kapeat kulkuväylät väljemmille vesille, ettei avovesiuinti juurikaan houkuttele. Varmaan eksyisin. Näitä ajattelin aamulla, kun jouduimme pysähtymään punaisiin valoihin kääntyessämme Kehä I:lle. Meri on tuosta suoraan edessä noin 500 metrin päässä.

Reissun määränpää oli Mäkelänrinteen uintikeskus, jossa oli tänään uintikisat ja parkkis niin täynnä, että jouduimme odottamaan paikan vapautumista. Onneksi radoilla ei ollut ihan niin täyttä. Löysin kivan tuntuisen treenin Triathlete Europe -sivustolta. Valitsin tuon vapariversion, ja taisi 3300 metrin uimiseen vähän reilu tunti mennä, vaikka otsikko olikin "One-Hour Workout".  Käsissä ja jaloissakin tuntui vielä eiliset kahvakuulan nostelut ja heiluttelut.

Sopiva flunssa

Jos joskus on hyvä aika sairastaa flunssa, se taitaa olla juuri allergiatestausviikolla, kun ei muutenkaan saa hikoilla. Eilen jouduin päänsäryn ja nuhan takia olemaan pois töistäkin, mutta onneksi iltaa kohden olo vähän koheni. Koko päivän pötköttelin sohvalla ja katsoin Yle Areenasta mielenkiintoista brittisarjaa Valta pelissä. Tänään olin onneksi jo työkunnossa. Kuntopiirin sentään jätän väliin, kun en ihan täydessä tikissä ole vieläkään.

Allergiatestien tulokset tsekattiin tänään selästä. Maanantaina oltiin sinne liimattu laput, joissa oli eri pesuaineita erilaisina pitoisuuksina. Keskiviikkona laput poistettiin, ja silloin vain muutamassa kohdassa oli punoitusta. Nyt perjantaina testin päätteeksi tarkastettiin lopulliset tulokset, ja melkein joka kohdassa olikin punoitusta ja turvotusta allergian merkiksi.

Testattavia pesuaineita oli kolme, joista kahdelle olen allerginen. Yhdestä tehtiin titraussarja, eli sitä testattiin neljänä eri pitoisuutena. 

Vasemmassa "sarakkeessa" on juuri tuo titraussarja dimetyyliaminopropyyliamiinista (DMAPA)  Pitoisuudet vaihtelivat ylimmän prosentista alimman 0,05 prosenttiin. Allerginen reaktio tuli kaikkiin pitoisuuksiin ja vielä niin, että mitä vahvempi aine, sitä isompi reaktio. Tuottamani paukamat olivat jopa niin "oppikirjamaiset", että paikalle kutsuttiin niitä ihailemaan toinen hoitaja ja vielä lääkärikin. Pete otti yllä olevan kuvan minulle muistoksi.

Oikealla alimpana on oleamidopropyylimetyyliamiini, sen yläpuolella vasemmallakin testattu DMAPA 1 % ja ylimpänä kookosdietanoliaminia (Cocamide DEA). Se olikin ainoa testattu aine, jolle en ollut allerginen.

Kuulen lääkäriltä ensi viikolla, mitä tämä allergia käytännössä tarkoittaa. Todennäköisesti kaikenlaista kontaktia pesuaineiden kanssa pitää välttää. En ole huomannut, että olisin saanut oireita vaikkapa pyykinpesuaineista. Tiskaamista ja muuta pesuaineilla läträämistä olen tosin tähänkin saakka vältellyt, koska atooppinen ihoni ei kestä jatkuvaa kastelemista.

Ensi viikolla alkaa taas vähän systemaattisempi treenaus ensi kesän koitoksia varten. Jo etukäteen tiedän, että ainakin Aten nimipäivänä 30.11. ohjelmassa on "Pirkkolan raasto", Helsinki Triathlonin vapaamuotoinen 6 kilsan juoksu. Sitä ihanuutta kävin viime keväänä kokeilemassa ensimmäisen kerran ja aika pahaltahan se tuntui. Kiva kuitenkin kokeilla, josko kuukausittaisella testijuoksulla saisin ajan painumaan alle 30 minuutin ensi kevään HelTri CUPin osakilpailussa.

Jalkaongelmia

Kauden eka tri-kisa, Heltrin Rykäsy Kuusiksella jäi minulta eilen väliin Kehä I:llä olleen onnettomuuden aiheuttaman ruuhkan takia. Olimme vähän myöhässä jo lähdössä, mutta yli 20 minuutin jonotus Leppävaaran kieppeillä aiheutti sen, että olimme Kuusiksella juuri kun lähtölaukaus oli kajahtanut. Atte ja Pete lähtivät uimaan kymmenen minuuttia muiden jälkeen ja tekivät kisan loppuun, mutta minä jäin rannalle. Olin kyllä ilmoittautunut mukaan, mutta siinä autossa oli aikaa miettiä, että kannattaako lähteä harjoituskisaan kipeällä jalalla. Vasemmassa jalassani on nimittäin sunnuntaisen pitkän juoksun jäljiltä päkiän sisäpuolella parin neliösentin kokoinen rakko. Itse asiassa vaiva juontaa juurensa jo HCR:ään, jossa samaan paikkaan tuli ensimmäinen hiertymä. Sunnuntain pitkä lenkki vain viimeisteli vauriot, ja ihoa puuttuu nyt monessa kerroksessa. Ehkä oli parempi, että jätin kisan juoksuineen väliin ja annan jalan nyt parantua kunnolla.

Edessä on siis uusien lenkkareiden hankinta. Olemme jo usean vuoden ajan käyneet aina koulujen päätyttyä koko perheen voimin jätskillä Kluuvikadun Fazerilla, niin ensi lauantainakin. Siitä onkin lyhyt matka lyllertää vaikkapa Kampin 4Runners-liikkeeseen tai Mikonkadun Intersportiin. Eiköhän niistä jommasta kummasta löydy sopivat uudet neutraalit juoksujalkineet meikäläiselle. Sääksin perusmatkan kilpailuun on nimittäin vain reilu viikko, ja siksi lenkkareiden hankinnalla on pienoinen kiire. Olisi kiva päästä juoksemaan niillä pari lenkkiä ennen kisaa. Jos taas ihan tiukka paikka tulee eikä uusia sopivia löydy, voin onneksi napata jalkaan vapaa-ajan käytössä olleet iki-ihanat Nike Freet.

Kisa-asu tilattu

Pari ensimmäistä vuotta käytin triathlon-kisoissa samoja vaatteita kuin treenatessakin. Viime kesäksi ostin vähän ohuemman kaksiosaisen kisa-asun, jossa oli lyhyet shortsit ja hihaton yläosa. Vaikka vauhti ei tietenkään asusta ole kiinni, olin tulevaksi kesäksi ja etenkin Joroisten kisaa ajatellen suunnitellut hankkivani yksiosaisen kisa-asun. Olin tosi iloinen, kun asia nousi esille Helsinki Triathlonin hallituksessa joskus viime vuonna. Asia eteni pikkuhiljaa, ja monenlaisia vaihtoehtoja selviteltiin kunnes lopulta asujen toimittajaksi valittiin Bioracer.

Viime viikonloppuna kävin kokeilemassa asuja, ja laitoin tilauksen menemään yksiosaisesta kisapuvusta sekä pyöräilypaidasta ja -housuista. Kisapukuja oli kahdenlaisia; otin sellaisen jossa on edessä vetoketju ja takana pieni tasku. Selkäosa näytti sellaiselta, että aurinkorasvat saa tarvittaessa leviteltyä omin avuin. Materiaali tuntui tosi napakalta, pehmikkeet riittäviltä ja sopiva koko löytyi suht helposti. Pyöräilypaidan kokoa piti vähän pohtia, ja lopulta päädyin ottamaan sittenkin sen ehkä vähän reilun. Sen alle voi sitten vähän viileämmällä kelillä laittaa vaikka pitkähihaisen paidan.

Kisa-asua olisi kiva päästä testaamaan kesän ensimmäisessä Rykäsyssä 28.5. tai sitten viimeistään Sääksi triathlonissa 8.6. Toivottavasti luvatut toimitusajat pitävät!

Heltri cupin 400 m uinti jää tänään minulta väliin flunssan vuoksi. Kurkkukipu on kehittynyt kivuliaaksi yskäksi ja tämäkin päivä menee sohvalla lepäillessä. Ajattelin viihdyttää itseäni katselemalla Kanarian pyöräilyreittejä Google Mapsissa. Tytär pitää tarkkaa lukua siitä, kuinka monta päivää lähtöön on jäljellä; TJ 17. Reilun parin viikon päästä pitäisi siis olla hyvässä pyöräilykunnossa.

Sohvaperuna

Niin siinä kävi, että keskiviikon ja torstain treenailujen jälkeen flunssa vei sittenkin voiton. Perjantaina lähdin kotiin kesken työpäivän, ja sen jälkeen olen vain lepäillyt sohvalla. Harmittaa, etten pääse nyt hiihtämään, uimaan tai pyöräilemään, kun ulkona kerrankin on ihan mahtava ilma. Kuumetta ei onneksi ole, mutta kurkku on kipeä ja olo vetämätön. Atella taitaa olla sama pöpö. Vähän alkaa tuntua siltä, etten huomenna pysty sittenkään osallistumaan 400 m HelTri cupin osakilpailuun. Harmi.

Nelosen uutiset lähetetään nykyään Sanomatalosta, ja uutisankkuri Marco Bjurström on sen myötä alkanut vetää muutamia liikuntatunteja työpaikan kuntosalilla. Torstaina osallistuin Power Stretch -tuntiin, ja se olikin tosi mukava piristys päivään. Monet liikkeet olivat tuttuja astanga-joogasta, ja takareidet pääsivät taas mukavasti venymään. Tunnelma oli tosi mukava, ohjaus ammattitaitoista, mieli hyvä ja sali täpösen täynnä. Jatkossa tunteja on satunnaisesti, aikataulu riippuu vetäjän työvuoroista ja salin varaustilanteesta. Meinaan mennä jatkossakin aina kun aikatauluun suinkin vaan sopii.

Vähän on mielessä alkanut kutkutella luisteluhiihdon kokeilu. Paloheinässä olisi tarjolla kahden kerran kurssikin (ti+to), ja kamppeetkin voisi vuokrata samasta paikasta. Jos maanantaina olen paremmassa kunnossa, voisin hyvinkin harkita. Meillä on tänä talvena ollut vähän sellaista ongelmaa, että mieli tekisi viikonloppuisin sekä mökille että hiihtämään, mutta kun siellä mökillä ei ole latuja. Hyväkuntoisia, aurattuja metsäteitä taas on vaikka kuinka paljon. Viimeksi siellä juostessani näinkin, että joku siellä oli suksillakin mennyt. Järven jäälläkin voisi hyvin hiihdellä. Taidan olla tästä ajatuksesta jo ainakin varovaisen innostunut!

Kuumetta...

Lensimme eilen Salt Lake Citystä New Yorkiin. Vaihdoimme konetta Chicagossa, joten koko päivä siinä vierähti. Tämän reissun lennoista on jo viisi kuudesta mennyt ihan putkeen; lennot ovat kulkeneet ajallaan ja kaikki laukutkin ovat tulleet kanssamme sama matkaa. Jäljellä on enää suora lento New Yorkista Helsinkiin loppuviikosta, ja tällä tuurilla sekin menee hyvin. 2006 ja 2008 meillä oli aikamoisia vaikeuksia lentojen kanssa, ja siksikin tämä reissu tuntuu ihan ihmeellisen kivalta.

Pääsimme eilen hotellille kymmenen jälkeen illalla. Huoneemme on pieni, kulmassa ja kaikista ikkunoista vetää, mutta näkymät ovat hienot. Alla kuva ikkunastamme 35. kadulle. Empire State Buildingkin näkyy, ei tosin kuvassa.

Hotellissa on ihan ok kuntosali, mutta minulla ei ole sinne mitään asiaa kun olen kuumeessa. Jo eilen toisella lennolla alkoi nenä vuotaa ja aivastuttaa. Nyt särkee lisäksi silmiä ja vähän päätäkin. Kurja aika ja paikka olla flunssassa, mutta eihän sille mitään voi. Vähän chillailemme huoneessa, ja sitten lähdemme Times Squarelle katsomaan miljoonan muun ihmisen kanssa, miten pallo putoaa. Kaupungilla oli ihmisiä jonossa sinne jo tunteja sitten, kun kävimme ihmettelemässä suurkaupungin menoa. En usko, että pääsemme kovinkaan lähelle esiintymislavaa, jolle tänään nousevat ainakin Taylor Swift, Psy ja Carly Rae Jepsen. Ilmeisesti jotain screenejä on pystytetty meille, jotka emme halua jonottaa yli 12 tuntia päästäksemme parhaille paikoille.

Toivon, että flunssa vähän helpottaa ja pääsisin jonain aamuna lenkille Central Parkiin joskus ensi vuonna. Saa nähdä onnistuuko.

Hyvää uutta vuotta 2013!

Flunssaa

Eilen lauantaina oli suunnitelmissa lähteä uimaan vähän pitempi treeni, mutta heti aamupäivästä minuun iski pienoinen flunssa. Päänsärkyä, kurkkukipua, aivastelua, nuhaa - ihan tavallista mutta niin harmillista. Vähän aikaa mietittyäni päätin jäädä kotiin. Koko päivän lepäilin sohvalla.

Tänään on jatkunut sama meininki, kuumetta ei kuitenkaan taida olla. Pyörälenkki jäi kuitenkin väliin. Uskon vakaasti, että saan tämän taudin selätettyä parin päivän lepäilyllä. Huomenna on muutenkin lepopäivä, toivottavasti tiistaina pääsen jo pyörällä töihin!

Parin päivän makailun jälkeen muistin taas, ettei selkä tykkää ollenkaan paikallaanolosta. Siinäkin mielessä olisi ihan kiva jo pian tervehtyä ja päästä liikkumaan.

Herkkä nahka

Kevään mahtavan siitepölykauden mentyä ohi kuvittelin jo tämän vuoden pahimpien allergiakokemusten olevan onnellisesti takanapäin. Olin väärässä. Minulla on jo useamman kuukauden ollut luomet ja silmien ympärykset turvoksissa. Kävin lääkärissä jo ennen kesälomaa näyttämässä silmiä, ja silloin sainkin jatkuvan lääkityksen yhteen silmäsairauteen. Se ei vaan auttanut alkuperäiseen lääkärikäynnin syyhyn eli turvotukseen.

Syksyn tullen turvotus on vain pahentunut, ja kaulallekin on tullut ihottumaa. Iho on rikki ja punoittaa ikävästi. Sattuu. Pahimmillaan tilanne oli varmaankin pari viikkoa sitten, juuri silloin kuin kävin uutta pyörää koeajamassa. Sunnuntailenkillä mietin, että mikä ihme elämässäni on oikein muuttunut, koska allergiaoireet vain pahenevat. Siihen olen jo ehtinyt tottua, että oireita tulee ja menee, mutta nyt hetkellinen helpotus tuli vain viikonloppuisin.

Sunnuntaisella juoksulenkillä tulin ajatelleeksi, että työpaikalleni ihan pöytäni viereen tuotiin kesän alussa uusi, noin 20 m2 matto. Matosta levisi silloin tosi vahva haju koko tilaan, ja ensimmäinen ajatukseni olikin, ettei tästä voi seurata mitään hyvää. Vasta nyt syksyllä kuitenkin muistin koko jutun ja keksin yhdistää maton ja allergiaoireet. Olen allerginen mm. luonnonhartsille, ja sitä voi olla esim. liimoissa. Maton maahantuoja ei kuitenkaan osannut sanoa, mitä kaikkia aineita matto sisältää, ja kehotti rullaamaan maton pois ja katsomaan vähenisivätkö oireet. Siirryinkin istumaan toiselle puolelle kerrosta, ja oireet vähenivät.

Tämän viikon alussa matto vietiin pois ja palasin omalle paikalleni tiistaina. Kasvojen ja kaulan punoitus ja turvotus ei kuitenkaan ole vähentynyt juuri lainkaan. Työpaikkalääkäri vahvisti oletukseni: nyt kun iho on jo valmiiksi ärtynyt, se reagoi voimakkaasti mm. hajusteisiin, joille myös olen allerginen. Hajusteita on nykyään ihan joka paikassa. Aikaisemmin olen pärjännyt hajusteallergiani kanssa ihan hyvin käyttämällä itse ja vaatimalla muitakin perheenjäseniä käyttämään vain hajusteettomia tuotteita, mutta tänään pyysin jo muutamaa työkaveria olemaan ilman hajuvesiä ensi viikon. Onneksi he olivat ymmärtäväisiä! Jospa se ja saamani kortisoni-kuuri yhdessä uuden antihistamiinilääkityksen kanssa riittäisi ihon paranemiseen.

Kuva olisi tietysti kiva, mutta nyt ei tee mieli itsekään katsella peiliin. Ehkä ikävin kommentti on ollut työpaikkalääkärin tokaisu, kun hän sanoi alaluomieni näyttävän ihan vereslihaisilta pihveiltä. Vaikka olo onkin tukala, taisi se silti olla häneltä melkoinen ylilyönti. Triathlonin harrastamiseen tämä vuodatus liittyy niin, että olen joutunut jättämään väliin jo parit uintitreenitkin, koska vesi saa punaisen entistäkin punaisemmaksi. Näin voimakas reaktio tuntuu väsyttävänkin melkoisesti. Paljon on nyt sen kortisoni-kortin varassa, peukut pystyyn!

Sitä samaa

Neljä päivää olen lepäillyt sohvalla jaksamatta työpäivän jälkeen tehdä juuri mitään. Päätä vähän särkee ja etenkin nukkumaan mennessä vähän yskittää. Tänään sain kauhean yskänpuuskan junassa kotimatkalla, piti oikein nousta ylös ja mennä junan eteiseen. Silmistä valui vettä ja naaman väri oli punainen. Olisi ollut hyvä olla mukana vettä tai vaikka kurkkupastilleja mutta kun ei ollut. Ei se onneksi ihan koko matkaa kestänyt eikä tarvinnut edes jäädä kesken matkan pois junasta.

Vielä en siis tunne olevani ihan kunnossa, mutta halusin jo päästä liikkeelle, ainakin hetkeksi. Niinpä pyöräilin Lauttasaareen ja takaisin, noin kolmekymmentä minuuttia ilman mitään suurempia ongelmia. Näillä näkymin kisaan lauantaina Kuopiossa perusmatkalla, vaikken ehkä ihan parhaassa terässä todennäköisesti olekaan.

Valmistautumista

Ihan niin hyvin valmistautuminen Kuopion kisaan ei ole mennyt kuin olisin toivonut; olen nimittäin ollut kipeänä. Lauantaina oli ehkä vähän lämpöäkin, ja sunnuntaina oli edelleen kurkku ja pää kipeänä. Viikonlopun treenit jäivät väliin sohvalla maatessa, samoin huominen Rykäsy. Työkunnossa olen kuitenkin, ja toivottavasti pääsen kisaamaan lauantaina. Mitään supersuoritusta ei taida kuitenkaan olla odotettavissa, normisuoritusta ja kivaa kisaa lähden tavoittelemaan.

Suunnitelmissa on lähteä ajelemaan Savon suuntaan perjantaina iltapäivällä kahden-kolmen maissa. Olisi hyvä, jos vielä illalla ehtisimme viedä pyörät vaihtoalueelle. Osallistumme molemmat Aten kanssa kuntosarjaan, ja niinpä suunnitelmissa on ajaa takaisin Espooseen jo lauantai-iltapäivän aikana.

Tämä kesä on kyllä kisamielessä ollut tosi kiva, kun kesä-, heinä- ja elokuussa on yksi perusmatkan kisa. Toukokuussa juoksin HCR:n ja lisäksi ilmoittautunut syyskuiselle Espoon rantapuolikkaalle. Lokakuussa olisi vielä tarjolla Vantaan neljännesmaraton, jonka jälkeen olisi lyhyt parin viikon pituinen off-season -kausi ennen Helsinki Triathlonin syysleiriä.

Helsinki City Triathloniin olen viime vuotiseen malliin lupautunut toimitsijaksi. Tällä kertaa sain napattua valokuvaajan tehtävän, ja olen siitä tosi innoissani! Siinä pääsee kivasti liikkumaan koko alueella, ja mielenkiintoisia kuvauskohteita varmasti riittää. Toivottavasti sää suosii tapahtumaa viime vuoden malliin ja fiilis on tapahtumassa tutun korkealla.

Hei kyllä triathlon nyt on trendien aallonharjalla, kun Laura Voutilainenkin treenaa triathlon-kisaan!

Päivän väri: punainen

Eilen tein taas jotain ensimmäistä kertaa, kun osallistuin Helsinki Triathlonin tempoon Hakunilassa. Siinä ajettiin 10 kilometriä pyörällä mahdollisimman kovaa. Aurinko paistoi, mutta tuuli oli aika kova. Joitakin mäkiäkin oli reitille sattunut. Varsinkin hengityksen kanssa oli haasteita, ja vielä illallakin yskitti kun vedin siitepölyä niin syvälle keuhkoihin. Jalat sain helposti hapoille ihan ensimmäisessä ylämäessä.

Pete lähti ajamaan minuutin minua myöhemmin ja meni ohi juuri ennen kääntöpaikkaa. Arvasin kyllä, että ohi menee mutta että ennen puoliväliä... Vastaantulevista tempoilijoista ei aina varmasti tiennyt, että onko kasvoilla hymy vai irvistys. Itse yritin pysyä enemmän hymyn puolella mutta en ole varma kuinka onnistuin.

Allergiaoireet jatkuivat vielä tänäänkin. Kävin aamulla uimassa Stadikalla, ja melkein pelästyin kuin katsoin uinnin jälkeen peiliin: silmäni olivat ihan punaiset. Työpaikkalääkäri diagnosoi virusperäisen silmätulehduksen molemmissa silmissä, ja saadut dropit ovat jo vähän auttaneet tilannetta. Ei varmaan olisi kannattanut laittaa tempoajoon piilolinssejä jo valmiiksi siitepölyn turvittamiin silmiin. Kloorivesi taisi sitten olla se viimeinen pisara ihan kirjaimellisesti.

Taitaa piilolinssien käyttö tänä keväänä päättyä tähän. Täytyy pohtia, raaskisinko ostaa ajolasehin integroitavat kakkulat vahvuuksilla. Hinta taitaa olla noin 250 euroa. Ajolasien hyödyt silmälaseihin verrattuna on tullut jo muutamilla lenkeillä huomattua. Silmiin ei osu tuuli lainkaan eikä aurinko häikäise. Vähän harmittaisi siirtyä taas ajelemaan silmälasit päässä.

Uintikortteja on kertynyt jo niin iso määrä, etteivät ne tahdo mahtua lompakkoon:

Ylhäällä vasemmalta myötäpäivään: Stadikan kortti, Mäkelänrinteen kortti, Helsingin kaupungin uintikortti, jolla pääsee Heltrin treenivuoroille sekä kortti Espoon uimahalleihin. Stadikan kortti on näistä kyllä ehdottomasti hienoin. Ja nyt kun sen ostin, tulee varmasti käytyä ainakin se 10 kertaa kesässä.