Pitkä ja hidas lenkki

Eilen kävimme Peten kanssa ajamassa pitkän lenkin. Sille tuli lopulta pituutta reilut 100 kilsaa ja ajoaikaakin vierähti jopa kuusi tuntia. Koska edellisenä päivänä molemmille tuli yllättävä väsy iltapäivällä, lähdimme liikkeelle todella maltillisella "slow and steady" -taktiikalla eli mäet ylös hitaasti mutta varmasti.

Lenkki alkoi tästä, meidän hotellin edestä. Ajoimme Playa del Inglesiin, josta sitten pohjoiseen kohti Fatagaa ja San Bartolomeoa kohti. Toisen kerran ajoimme tästä ohi ihan loppumatkasta, kun pyörät piti palauttaa Free motioniin viiden lainapäivän jälkeen.



Alkumatkasta meidät ohitti keski-ikäinen ranskalaispariskunta. Mies ajeli koko ajan vähän kovempaa vauhtia ja aina 100-300 metriä vaimonsa edellä. Meillä homma toimii niin, että Petri tietää, millä omalla PK1-sykkeellään voi ajaa jotta minulla syke pysyy vastaavasti PK2-alueella. Minä ajan peesissä mahdollisimman lähellä, yleensä renkaiden välissä on ehkä parikymmentä senttiä. Jos ajelisimme ranskalaistyyliin molemmat omaa vauhtia, jäisi peesihyöty kokonaan saamatta ja olisi vaikeampi ajaa riittävän hitaasti, ainakin minun. Voisi siinä hermokin vähän kiristyä, kun ei yhteisestä lenkistä tulisi mitään.

Tiet olivat mukavan leveitä, eikä nousukulma ollut ihan yhtä paha kuin perjantain pitemmällä lenkillä. Kerran kuulin takaa musiikkia, ja kun käännyin katsomaan, siellä oli pyöräilijä, jolla oli pyörässä radio. Enpä ollut ennen nähnyt. Vuorilla oli kyllä mukavan hiljaistakin, varmaan radion äänen kuuli ajaessa hienosti. Yhdellä pysähdyspaikalla pyysimme ruotsalaismiestä ottamaan meistä alla olevan kuvan. Se olikin jo toinen kerta, kun pääsimme puhumaan ruotsia tällä matkalla. Ihan ylös kiipeäminen oli kuulemma "jobbigt", hän oli jollain aikaisemmalla kerralla kiertänyt saman lenkin kuin meillä oli aikeissa ajella.



Ayacatassa pysähdyimme syömään kanarianperunoita (minä) ja omeletin (Pete). Samalla saimme täytettyä jo tyhjäksi juodut vesipullot. Samaan aikaan siellä oli myös parikymmenpäinen seurue pyöräilijäjunnuja, ilmeisesti Norjasta. Pojilla näytti olevan muotia olla ilman paitaa, ruokapöydässäkin. Rentoa menoa oli se.

Matka jatkui taas huoltotauon jälkeen, ja kiipeämistä riitti edelleen. Noin tunnin välein pysähdyimme juomaan ja ottamaan geeliä. Nopeus ylämäissä oli usein alle 10 km/h ja 50 ensimmäistä kilsaa taittuivat keskinopeudella 13 km/h. Aika hidasta menoa, mutta päästiin kaikki mäet ylös ilman kommelluksia tai väsähdyksiä. Jossain vaiheessa huomasimme, että olimme pilvien tasalla. Siinä pysähdyimme hetkeksi ihmettelemään.



Sitten matka jatkui taas ylämäkeen. Sitä riitti niin paljon (2400 nousumetriä koko reitillä), että usko oli välillä koetuksella. Vaikka jo näytti siltä, että kohta sen alamäen on pakko alkaa, tuli jostain ainakin pari kertaa vielä yksi kiivettävä mäki.



Ja alkoihan se alamäki sitten lopulta. Välillä oli niin sumuista, että piti laittaa pyöriin valot päälle. Viileääkin oli, sormia alkoi paleltaa sumussa. Alaspäin tie oli aika paljon huonommassa kunnossa, paljon oli reikiä ja paikkauksia asfaltissa. Välillä epätasainen tien pinta täristi pyörää niin, että sormet olivat irrota jarrukahvoilta. Muita pyöräilijöitä emme loppumatkasta kovinkaan usein nähneet, joitakin yksittäisiä toki meni ohi ja muutama tuli vastaankin. Maisemat olivat todella hienot ja vauhti alamäessä parhaimmillaan 60 km/h. Vauhti tuntui mahtavalta ja viimeinen mäki ennen Inglesiä meni sekin vielä lähes virkeästi!



Viimeisen lenkin luvut:

pituus 108,5
ajoaika 6:07
keskinopeus 17,7 km/h

ja koko reissun pyörästatistiikat:
pituus yht. 289 km
ajoaika yht. 14:50 h
keskinopeus 19,5 km/h
huippunopeus 60 km/h.

Nyt pari päivää lepäillään, palataan Suomeen ja toivotaan maantiekelejä sinnekin ensi viikonlopuksi.

Kanarian auringon alla

Terveiset Kanarialta! Aurinko paistaa, merituuli puhaltaa ja Span kahvilassa on ilmainen wifi. Täällä onkin tullut istuttua lähes joka päivä, varsinkin matkaseurana olevat 15-vuotiaat tytöt iPhoneineen. Huoneeseenkin saisi netin, 20 euroa/viikko, mutta sillä yhteydellä ei voi olla nettiin yhteydessä kuin yhdellä koneella kerrallaan. Mitä sellaisella yhteydellä nykyaikana tekee, kun kaikilla on älypuhelimet ja muut vehkeet mukana eikä täällä kaukana uskalla datayhteyksiä käyttää? No, tässä sitä nyt istuskellaan mangosmoothien ääressä, ja Pete ui tuossa vieressä 25 m altaassa.

Olemme Bahia Felizissä, melko lähellä lentokenttää (ja valitettavasti myös karting-rataa) ja taksimatkan päässä melkein kaikesta kivasta. On tässä ihan lähelläkin ravintoloita ja turistikrääsäkauppoja, mutta jos haluaa enemmän pitää vähän matkustaa. Hotellissa on kyllä hyviäkin puolia, esimerkiksi juuri se 25 metrin allas ja sitten tämä spa-kahvila ja ilmainen netti.

Altaaseen pulahdimme heti ensimmäisenä aamuna perillä, torstaina. Saimme koko tunnin uida kahdestaan, omilla radoilla tietenkin. Uimaan päästäkseen pitää maksaa 3 euron lisämaksu, ja se pitää suurimman osan porukasta toisilla altailla. Samana päivänä haimme Free Motionista varaamamme Cannondale CAAD10-maantiepyörät. Omat polkimet ja jalkapumppu oli pakattu mukaan, kypärät vuokrasimme. Heti alkajaisiksi kävimme ajamassa lyhyen mäkisen pätkän, joka oli tuttu jo kahden vuoden takaiselta reissulta. Melko raskasta oli, varsinkin kun huomasin vasta pitkän mäen päällä, että minulla olisi ollut käytössäni vielä kolmaskin eturatas... No, loppu menikin sitten kivasti alamäkeä.

Tässä ollaan jo melkein korkeimmassa kohdassa, päivä oli hieman pilvinen:



Perjantaina ajoimme Soriaan ja Moganiin. Melko mäkistä oli, nousumetrejä kertyi 1650 ja lenkille pituutta yhteensä 103 km. Vajaat viisi tuntia ajoaikaa siinä vierähti.

Tästä alkoi kunnon nousu, ja sitä kestikin ihanan pitkään:



Soriassa oli onneksi kahvila ja kauppa auki, joten saimme ostettua virvokkeita ja lisää vettä pulloihin.



Alamäkikin kesti sitten sekin tosi pitkään. Huomasimme siinä, ettei meillä kummallakaan ole kovinkaan kummoisia laskutaitojakaan. Melko lailla jarruttelun puolelle meni se, mutta hymy oli ainakin herkässä.



GC1-moottoritie on pari viikkoa sitten avattu liikenteelle, ja rantatiellä on todella vähän autoliikennettä. Tässä pysähtyessämme sanoinkin Petrille, että onpas ihanan hiljaista. Heti sen jälkeen ohitsemme ajoikin seitsemän-kahdeksan auton jono. Jonon ensimmäinen auto oli ajanut sen verran kaukana, etten ollut huomannut taakse kertynyttä jonoa. On siellä vähän autoja ja bussejakin, mutta vain murto-osa parin vuoden takaisesta määrästä. Rauhassa sai ajella. Tunneleita varten piti vuokrata valotkin.



Eilen lauantaina oli melko tuulinen päivä, ja reippaasti kävelimme rantaan tavoitteena avata avovesiuintikausi. Uimme rannan suuntaisesti reilut 10 minuuttia yhteen suuntaan ja vajaat parikymmentä takaisin. Melko kovaa oli aallokko, se heitteli meitä kuin lastuja laineilla. Hauskaa kuitenkin oli, varsinkin kun Petri oli luvannut, ettei vedessä ole meduusoita tai mitään muutakaan vaarallista tai pelottavaa. Vesi oli turkoosia ja kristallin kirkasta, sen verran suolaista tosin, ettei kannattanut pitää veden alla suuta auki. Pieni pyörälenkkikin ajettiin iltasella läheiseen Sardinan kaupunkiin. Keli oli tosi tuulinen, ja Peten asento sen mukainen. Minä tulin kevyesti peesissä.



Tänään olemme viettäneet aamupäivän Amadores-rannalla. Siellä kävimme juoksemassa vajaan tunnin ja teema oli tuttu pyörälenkeiltä: ensin ylös ja sitten alas.



Treeniohjelmassa oli vielä pyörälenkkikin tälle päivälle, mutta päätimme käyttää sen ajan voimien keräämiseen, kun huomiseksi on on suunnitelmissa noin 100 km pituinen pätkä, jolla on vielä enemmän nousumetrejä kuin perjantaina ajamassamme. Jaksaa jaksaa!

Helposti on onnistunut treenailun ja perhelomailun yhdistäminen. Mukanamme on tyttäremme lisäksi hänen hyvä ystävänsä, ja tytöt ovat viihtyneet mainiosti hotellilla sen ajan, kun me olemme pyristelleet Kanarian maastoissa.

Snorklaamassa

Kävimme tänään snorklaamassa koko perhe. Meidät haettiin hotellilta aamulla heti yhdeksän jälkeen, ja ajoimme pikkubussissa Tauritoon parin-kolmenkymmenen kilsan päähän. Siellä saimme märkäpuvut, räpylät, maskit ja snorkkelit. En koskaan aikaisemmin ole ollut kunnolla snorklaamassa, ehkä joskus kokeillut mökkirannassa. Yritimme mennä mereen kaikki kamppeet päällä, ja pääsimmekin jonkin matkaa, mutta rantaan tulevat aallot olivat liian voimakkaita. Parin aallon mukana minulta lähti maskikin päästä, kun roikuin kiinni köydessä ohjeiden mukaan. Pian opas käskikin meidät pois vedestä. Riisuimme kamppeet ja meidät ajettiin toiselle rannalle Moganiin rantaan, jossa on aallonmurtajat.

Moganissa ei ollutkaan lainkaan aaltoja, ja veteen päästiin tosi helposti. Lopulta lähdimme oppaan kanssa snorklaamaan. Etenimme ehkä puolisen kilometriä rantaviivaa pitkin, ja näimme merimakkaroita (sea cucumber), merisiilejä, meritähtiä, värikkäitä kaloja ja muitakin mereneläviä. Hieman näkemistäni kyllä haittasi se, ettei ollut tullut piilolinssejä mukaan. Kamera (Aquapacissa) kuitenkin tuli:

Onnelliset varpaat.

Onnellinen meritähti.

Snorklasimme vajaan tunnin, mutta retki kesti 7,5 tuntia. Ihan liian paljon jouduimme odottelemaan, mutta kyllä tämäkin ihan kiva päivä oli. Mogan näytti kivalta lomakylältä, mutta sieltä on liian pitkä matka pyörävuokraamoon...

Samaa ympyrää

Eilen aamulla lähdimme kiertämään samaa reilun 30 kilsan lenkkiä kuin tiistaina. Maisemat kestivät hyvin toisenkin ihastelukierroksen. Ihan sattumalta meitä vastaan ajoi kuntopiiristä tuttu seurakaveri Petteri. Olimme toki vaihtaneet puhelinnumeroita jo koti-Suomessa, mutta silti oli iso yllätys nähdä pyörälenkillä. Pysähdyimme vaihtamaan muutaman sanan, ja Pete ja Petteri sopivat koordinaatit tämänpäiväiselle pitkälle lenkille.

Ihan ok ylämäki, ei kamalan jyrkkä.

Ajoin lähes koko matkan Petrin peesissä. Toisella kerralla oli paljon helpompi ajaa, kun tiesi suunnilleen mitä on tulossa. Lopun alamäki oli toistakymmentä kilometriä pitkä, ja vauhti nousi helposti yli neljänkympin.

Tästä alkoi alamäki alas kanjoniin.

Alamäen alkaessa.

En ollut aamulla syönyt mitään ennen lenkille lähtöä, ja alamäen alkaessa alkoi jo olla vähän heikompi olo. Siihen auttoi geeli. Tällä reissulla huomattiin lopullisesti sekin, etteivät normilasit ole mitenkään erityisen hyvät pyöräilyyn. Tuuli käy silmiin, jotka alkavat vuotaa vettä. Jonkinlainen aurinkosuojakin olisi ollut tarpeen.

Pyöräilylenkin jälkeen palautimme fillarit vuokraamoon ja lähdimme vuokra-autolla käymään Las Palmasissa. Siellä kiertelimme pari tuntia vanhaa kaupunkia ja kävimme lounaalla. Nelli näki turistikaupassa postikortin, jossa näkyi upea ranta ja paljon turkoosia vettä. Se oli Playa de los Amodoros Puerto Ricon pohjoispuolella, Maspalomasista parinkymmenen kilometrin päässä, ja päätimme ajaa sinne uimaan. Uimme Peten kanssa molemmat noin 300 metriä. Vesi oli todella suolaista, ja aika inhottavan makuista. Kerran jouduin pysähtymään, kun nostaessani päätä sain sitä vahingossa suun täyteen. Välillä näkyi kiviseen pohjaan saakka, eikä vedessä onneksi ollut esim. meduusoja.

Menossa uimaan Playa de los Amadorosilla.

Sama paikka ja tavoite.

Rannan hiekka on kuulemma tuotu Karibialta saakka, kun rantaa rakennettiin kymmenisen vuotta sitten. Puerto Ricon pohjoispuolelle ollaan rakentamassa tai suunnittelemassa kahtatoista uutta hotellia ja kolmea uutta rantaa. Ainakin lyhyellä vilkaisulla Maspalomas on rauhallisempi ja aika paljon pienempi paikka eikä pyörälenkeille päästäkseen tarvitse ajaa vilkasta rantatietä pitkin.

Ylämäkee

Tutut ottivat lapsemme mukaan dyynireissulle, ja saimme kuin varkain Peten kanssa tilaisuuden pitkälle pyörälenkille. Ajoimme reilut 60 kilsaa Maspalomasista Soriaan. Viimeiset 10 kilsaa olivat kyllä ihan kamalaa nousua, piti pari kertaa pysähtyä vetämään henkeä.

Tästä alkoi kunnon nousu.

Keli oli loistava, reilut parikymmentä astetta ja aurinkoa. Meillä oli molemmilla mukana pari pulloa vettä ja Dexal-geelejä. Tie oli välillä tosi kapea, mutta autot huomioivat pyöräilijät hienosti ja päinvastoin.

Huh, mikä ylämäki. Tykkäänksmä tästä?

Sorian kahvilan pihalta.

Soriassa söimme jätskit, Pete otti kahvin ja minä join edelleen vettä. En ehkä kuitenkaan ihan tarpeeksi, koska päätä nyt särkee. Alaspäin oli paljon helpompi rullailla, vaikka kyllä se jarruttaminenkin ihan työstä käy. Reissu kesti taukoineen reilut kolme tuntia, kilsoja kertyi noin 65.

Musta hammasharja

Poikani 15 vee kysyi eilen illalla, että "onkohan mun hammasharjassa jotain vikaa, kun se on ihan musta?". Hups, muistin samassa, että olin saattanut käyttää sitä pyörän voimansiirron putsailuun... Noh, urheilija on itsekäs, ja kun sitä oikein miettii niin kumpi onkaan tärkeämpää, puhtaat ketjut vai pojan hampaat? Poikani oli ottanut matkalle mukaan jonkun kylppärissä lojuneen harjan, joka oli minulla ollut vaihtoehtoisessa käytössä. Onneksi löytyi varaharja ja ongelma on nyt pois päiväjärjestyksestä. Pitää vielä pitää huoli, että musta harja löytää tiensä takaisin kotiin.

Majapaikkamme terassilta on noin viisi metriä matkaa uima-altaalle. Tein lyhyen 30 minuutin uimatreenin, jossa piti myös vähän suunnistaa, kun altaassa oli lapsia leikkimässä. Olipas mahtavaa uida sinisen taivaan alla lämpimässä, ihan tuli ikävä Stadikkaa. Matalan altaan vesi maistui kyllä aika suolaiselle, mutta ei se varmaankaan likaista ollut...

Peten kanssa saimme jollain onnenpotkulla maantiepyörätkin järjestymään huomisaamusta kolmeksi päiväksi. Huolettomina ihmisinä emme olleet tehneet mitään etukäteisvarauksi, olisi ilmeisesti kannattanut, kun täällä Kanarialla on nyt paras sesonki menossa.

Aurinko paistaa ja lämpöä on reilut 20 astetta. Istun palmun alla hihattomassa paidassa ja shotseissa. Muutos koti-Suomeen oli eilen matkapäivänä niin iso, että koko ilta meni oikeastaan vain ihmetellessä.