Keuhkojen tuuletusta

Maanantaisen standardilepopäivän jälkeen olin tiistaina taas tiukan paikan edessä kun ohjelmassa oli 2x10 km tempo pyörällä. Työpäivän jälkeen nostettiin pyörät auton katolle ja huristeltiin Oittaalle. Sieltä on noin 20 minuutin kevyt pyörittelymatka Röylän tempon lähtöpaikalle.

Lähdössä Oittaalta Röylään.

Temporeitillä ei ole juurikaan ihan tasaista kohtaa, vaan se on sellaista lievästi kumpuilevaa maantietä. Vaihteita sai vaihdella, ja silti joissain kohdissa tuntui että vauhti pysähtyy lähes kuin seinään. Ekalla yrittämällä aika painui yli 19 minuutin, ja toisella kierroksella pienen palauttelun jälkeen yritin ajaa rennommin, tuloksena vielä huonompi aika. 

Tekisi jo mieli uimaan, mutta taitaa vesi olla vielä melko kalsaa.

Ilmeisesti lähdimme vähän väärästä paikasta, kun Stravassa Röylän tempo-segmentin aika oli vähän itse mittaamaani parempi. Vaikkei niillä ajoilla niin kamalan paljon väliä ole, olisihan se kiva aina vähän omia ennätyksiä parantaa.

Ennätyksen parantamista yritin myös eilen, kun Juoksuklubilla oli testi-ilta Otaniemen urheilukentällä. Tempo oli verottanut voimia sen verran, että tyydyin juoksemaan vitosen kympin sijaan. Edellinen noteeraus ratavitoselta oli lokakuulta, ja kuten silloinkin, lähdin hakemaan 25 minuutin alitusta. 

Otaniemen kentällä satoi. Kengät kastuivat.

Alussa vauhti karkasi vähän liian kovaksi ja hiljeni sitten pikkuhiljaa sellaiseen mukavaan matkavauhtiin, jota kuvittelin voivani juosta loppumatkan. Mikä ihme siinä on, etten pysty pitempään puristamaan, vaan tyydyn juoksemaan niin että juoksu on koko ajan kontrollissa? Vasta parisataa metriä ennen maalia annoin itselleni luvan aloittaa loppukirin ja sainkin vauhdin taas nostettua tavoitetasolle.  Vähän raastamiselta se juoksu tietysti tuntui näinkin, mutta aika ennakoidun mukaisesti tuntuvat nämä testit minulla menevän. En uskalla lähteä ylittämään itseäni ihan oikeasti. 

Ennätys parani kuitenkin 7 sekuntia, ja on nyt 25:10. Ehkä ensi kerralla uskallan vähän heittäytyä ja pääsen alle 25 minuutin.

Synttärisheippiä

Alan olla siinä iässä, että kavereiden viisikymppiset lähestyvät. 50-vuotiaatkaan eivät tosin ole niinkuin ennen, kun lahjaksi saatettiin antaa kävelykeppi. Viime perjantaina olin kuulemassa tulevaisuustutkija Ilkka Halavan esitystä, jonka mukaan lähivuosikymmenten aikana ihmiset elävät pitempään ja voivat paremmin niin, että 20-50 -vuotiaat ovat "nuoria aikuisia".

Noh, tämän synttärisankarin kanssa tutustuimme Kauppakorkeakoulun tutor-ryhmässä joitakin vuosia sitten ja Facebook saattoi meidät taas yhteen. Viimeisimmän vuoden aikana hänellä on ollut projekti, jossa hän on käynyt mahdollisimman monella erilaisella  ryhmäliikuntatunnilla, usein ainoana miehenä ja myös säntillisesti raportoinut tekemisistään sosiaalisessa mediassa. Sitä on ollut kiva seurata!

Aika sopivaa siis on, että hän viettää synttäreitään Sats Itiksen omalla privaatti-Shape-tunnilla tänä iltana yhdessä 40 nopeimmin ilmoittautuneen Facebook-kaverinsa kanssa. Ei yhtään pöllömpi tapa juhlia viisikymppisiä!

Vain yhden lyhyen hetken mietin osallistumista, kun aina torstaisin minulla on uintitreenit. Vähän vaihtelin viestejä synttärisankarin kanssa, ja selvisi, että Shape-tunti on sen verran myöhään, että ehdin mukaan kun livahdan altaasta vähän etuajassa. Jippii! Aika monta suihkua vaan tulee tälle päivälle...

Eilen kävin pitkästä aikaa juoksuklubin treeneissä. Verran ja koordien jälkeen juostiin 4 minuutin vk-veroja. Ehdin vain kaksi ja puoli ensimmäistä, kun piti kiirehtiä perhosuintikurssille. Se oli ehkä ihan hyvä, kun nyt vähän lintsanneenakin on takareidet vähän kipeät.

Perhosuinnissa treenattiin käsivetoa ja hengitystä. Päällimmäisenä jäi mieleen ohjaajan kommentti, että nousin liian ylös hengittämään. Riittää, että saa suun veden pinnan tasalle. Syvyyssuunnassa perhosta pitäisi uida noin 20-30 sentin "putkessa". Ai niin ja kädet pitäisi palautusvaiheessa rentouttaa. Ensi kerralla päästään jo yhdistämään potkut ja käsivedot. Jännittää jo vähän, että miten se oikein sujuu. Tähän saakka on uitu melkein koko ajan räpylöillä, eikä totuus siksi ole vielä ihan paljastunut.

Löytöjä

Olin jo pari päivää miettinyt, että kirjahyllyihin pitäisi saada lisää tilaa raivaamalla pois sellaiset kirjat, joita en enää toista kertaa aio lukea. Tänään aloitin makuuhuoneen kirjahyllyistä, ja kierrätettävää löytyikin melkoisesti. Kuten niin usein siivotessa, kivojakin yllätyksiä löytyi. Yksi esimerkki on tämä useita vuosia sitten ilmestynyt Pirjo Saarnion kirja Irti makeanhimosta, jonka voisin nyt lukaista uudelleen:

Toinen kiva yllätys oli vuonna 2008 käymäni maratonkoulun materiaalipaketti, joista löytyi myös yksi sivu nyt minulle valitettavan ajankohtaisista akillesvaivoista. Fysioterapeutti Elina Tervola piti silloin luennon juoksijan tyypillisimmistä raistusvammoista ja niiden ennaltaehkäisystä.

Materiaalista: "Akillesjänteen vammojen oireita ovat jänteen kipu ja jäykkyys aamuisin ja rasituksen aikana tai sen jälkeen. Jänne voi olla kosketusarka tavallisimmin 4-5 cm kantaluukiinnityskohdan yläpuolella, turvonnut ja äkillisissä rasitusvaivoissa se voi myös narista.

Akilleskivulle altistavia ulkoisia syitä ovat mm. muutokset liikuntatottumuksissa, liiallinen harjoittelu, muutokset liikkumisalustassa ja huonot jalkineet. Yksilötasolla altistusta lisäävät kuormitusakselin virheet, päkiäjuoksu, jalkaterän yli- tai alipronaatio, pohjelihasten kireys, lihasepätasapaino ja ikä."

Vasemman jalkani akillesjänne kipeytyi taas puolitoista viikkoa sitten Esport Arenalla juostun treenin jälkeen. Jo sitä ennen se oli aina Esportin treenien jälkeen kipeä seuraavana päivänä, mutta nyt kipu tuntui pitempään, useampia päiviä. Syytän tästä Esportin kovaa juoksualustaa. Treeneissä on tehty aina myös aika paljon juoksutekniikkaa ja juostu kovaa, mitkä molemmat rasittavat jalkoja.  Lisäksi juoksen Newtoneilla, joissa on vain 4 mm droppi (kanta on 4 mm korkeammalla kuin päkiä) ja siksi ne rasittavat pohkeita enemmän kuin jotkut toiset kengät.

Olen kysellyt ohjeita Jupikselta, Juoksuklubin Kimiltä ja lukenut myös Juoksufoorumilla olevia akilleskeskusteluja. Niiden perusteella olen päättänyt pitää juoksutaukoa niin pitkään, että akillesjänne on oireeton ja sitten vielä kaksi viikkoa. Tauon juoksu pitää aloittaa tosi varovaisesti, esim. 2x10 min kerrallaan ja siitä pikkuhiljaa määrää lisäämällä.

Kuntopiirissä teen hyppyjen aikana korvaavia liikkeitä (kyykyt, päkiälle nousu) ja uidessa olen yrittänyt altaan päästä ponnistaessani käyttää enemmän oikeaa jalkaa. Hiihtotreeneissä olen uinut vapaatta, kun se ilmeisesti rasittaa akillesta vähemmän kuin perinteinen tyyli. Nyt akilleksen tilanne on sellainen, että se tuntuu aamuisin vain vähän jäykältä ja päivisin tuntuu ehkä jotain jos oikein kuulostelee.

Akillesvaivat voivat pitkittyessään kehittyä todella pahoiksi (lue vaikka tästä blogista), joten olen supervarovainen tämän jalkani kanssa, eikä juoksemaan ole mitään kiirettä. Esportissa en ainakaan aio enää juosta. Jos hyvin käy, voin palata Juoksuklubin treeneihin maaliskuussa kun ne taas juostaan ulkona.

Äärimmäisiinkin toimiin olen ryhtynyt: eilen kävin vesijuoksemassa puolisen tuntia. Juoksin ilman vyötä, ja aika paljon piti sätkiä, että pysyin pinnalla. Vauhdin hurmaa en kokenut, sen sijaan tein erilaisia liikkeitä käsillä: käsi nyrkissä, auki, scullingia jne. Vesijuoksusta en mitenkään saa samanlaisia kiksejä kuin uinnistä. Jotenkin siinä tulee taisteltua enemmän vettä vastaan kuin liikuttua sen kelluttamana kevyesti eteenpäin. Korvissakaan ei humise kivasti vesikuplat vaan uimahallin kakofonia ihan suodattamatta. Kyllä sitä kuitenkin jaksaa, kun miettii ensi elokuuta ja Köpiksen Ironman-kisan juoksuosuutta.

Tonnin vetoja

Keskiviikon Juoksuklubissa on nyt pari kertaa juostu tonnin vetoja Esport Arenalla. On niitä klassikoita tainnut treeniohjelmassa olla joskus ennenkin, mutta silloin olen juossut ulkona hiekkatiellä ja vain katsonut matkan suunnilleensykemittarista. Radalla se meno on vähän brutaalimpaa, kun ilma on kuiva, alusta tosi kova ja matkakin ihan metrilleen oikein.

Viime viikolla vetoja piti juosta yhteensä viisi, nousevalla vauhdilla tietenkin. Palautus oli parin minuutin kävely maalista lähtöpaikalle. Porukka jaettiin tasavauhtisiin porukoihin, ja sitten vaan juostiin. Kolme ensimmäistä meni nousevilla vauhdeilla kuten pitikin (4:46, 4:36, 4:33) mutta kaksi viimeistä meni vain sekunnin kovempaa (4:32, 4:32).

Takakaarre, vasemmalla kuntosali.

Aah, loppusuora!

Eilen juostiin taas kolme tonnin vetoa ja sitten vielä kahdesti 600 m ja kolme kertaa 200 m. Ennen näitä kovempia juoksuja tehtiin todella perusteellinen lämmittely- ja koordinaatiotreeni. Eniten lämmöllä muistelen takaperin tehtyä aitakävelyä. En ajatellut etten osaa, vaan että haluan oppia... 

Tonnit menivät vähän kovempaa kuin edellisviikolla, mutta niitä olikin vain kolme. Ajat olivat 4:41, 4:31 ja  viimeisellä alitin oman haamurajani, kun kello pysähtyi aikaan 4:26. 

Vetoja juostessa pyrin rentouteen, kun sitä jossain vaiheessa ihan varmasti tekee mieli alkaa puristaa. Rentous on minulle vaikeaa, tänään hammaslääkärissäkin lääkäri vain nauroi, kuinka koko kroppa heilui kun hän heilutti alaleukaa joka mukamas oli ihan rentona. No ei ollut.

Olen tosi iloinen Juoksuklubista! Parasta siinä on koordinaatioharjoitukset, mukava porukka ja se, että opin juoksemaan eri vauhteja sen ainaisen pk-jurnutuksen lisäksi.

Lepoviikko

Päivä alkoi aamu-uinnilla Tapiolassa, nyt jo neljäntenä tiistaina peräkkäin. Olen nyt löytänyt sopivat bussiyhteydet kotoa hallilta ja sieltä edelleen töihin. Tiistai-aamun vakinaamatkin (tai oikeammin uimalakit ja -tyylit) ovat alkaneet käydä tutuiksi, ja ihan kohtuullisen hyvin olen saanut treenini uitua. Tiistai-aamuisin umareille on Tapiolassa neljä rataa: kuntouimareiden rata, nopeiden uimareiden rata ja kaksi muuta merkitsemätöntä rataa. Olen nyt pari kertaa uinut kaikkein reunimmaisella radalla, jossa uidaan hyvää vauhtia ja osataan ohittaa ja väistää. Kivasti sujuu.

Satunnainen uintitreeni.

Suunnitelmissa oli ajella myös trainerilla nyt illemmalla. Olin jo katsonut kirjoittanut treenin post-it -lapulle ja miettinyt viihteenkin (Komisario Lewis) valmiiksi. Juuri kun olin jo menossa alakertaan ajelemaan, Pete kertoi, ettei hänellä ole tänään kahden treenin päivää ja että hän on ajatellut jättää huomisen Juoksuklubinkin väliin. Se sai minutkin ajattelemaan enemmän omia treenejäni ja palautumista. Ehkäpä minunkin kannattaisi tällä viikolla vähän himmata. Peesailija kun olen, päätin minäkin siirtää traineriajelun huomiselle ja lintsata Juoksuklubista. Kun perjantain kuntopiirikin jää väliin, tulee tälle viikolle toinen ihan kunnon lepopäiväkin.

Minun on aina ollut helpompi tehdä kuin olla tekemättä, ja siksi juuri treenien vähentäminen on vaikeaa. Silloin kun tekee mieli jättää treeni väliin, yritän miettiä olenko oikeasti väsynyt vai vain laiska. Aika usein päädyn tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja teen sen treenin kuitenkin. Mutta en siis nyt tällä viikolla, kun kuuntelin järjen ääntä eli Peteä. Keväällä pitää olla varaa vielä kiristää tahtia ja lisätä tunteja ja on minulla mielessä vielä tietysti sekin viime tammikuinen kuntotesti, jonka tuloksissa oli merkkejä ylirasituksesta.

En vielä treenaa suunnitelmallisesti, joten ei ole mitään "virallista" ohjelmaa josta vähentää, mutta aika helposti se kalenteri on treenienkin osalta jo täyttynyt. Maanantaisin on lepopäivä, keskiviikkoisin Juoksuklubi, torstaisin uintitreenit ja perjantaisin kuntopiiri. Etenkin keskiviikon juoksutreenit ovat olleet minulle aika kovia. Kivoja toki mutta kovia.

Siitä olen iloinen, että viime viikkoina olen ehtinyt uimaan kolmesti viikossa ja tehnyt Juoksuklubin myötä ihan kunnon juoksutreenejäkin. Mutta en siis huomenna, kun lintsaan. Miksi siitä kuitenkin tulee vähän huono omatunto?

Uutta alkua

Aika pitkälle marraskuuhun päästiin, mutta nyt on traineriajelut viimein aloitettu. Ekan treenin trainerilla tein lauantaina, ja eilen tiistaina ajelin sillä taas. Traineri on meillä aikaisempien vuosien tapaan saunassa, joka meillä muuten on lähes olemattomalla käytöllä. Siellä saa ikkunan auki, ja suihkuun on mukavan lyhyt matka treenin jälkeen. Lauteilla voi säilyttää pyyhettä ja juomapulloa, läppärin ja Netflixin saa myös hyvin viritettyä asemiin. Trainerin hyrinä kuuluu naapuriin sen verran, että he joskus ovat meiltä kyselleet, mistä ääni johtuu.

Treeneissä on pitänyt ajaa vetoja tietyllä kadenssilla ja tätä varten hankin Garminin kadenssimittarin. Sain sen paritettuakin Suunto Ambit2 S-mittarin kanssa, mutta jostain syystä kadenssi ei näy kellossa. Ajelin sitten tunteella, ja kai se ihan tarpeeksi lähelle meni.

Juoksuklubin keskiviikkoisia treenejä olen oppinut jo odottamaan, tosin välillä vähän pelonsekaisinkin tuntein. Siellä kun pääsee aika usein juoksemaan vähän kovemmilla sykkeillä ja pitempäänkin kuin itsekseen tulisi juostua. Tänään juoksimme kaksi kahden kilsan vetoa aerobisella kynnyksellä ja siihen vielä päälle kilsan vähän kovempaa. Palautukset olivat tosi pitkät, 4-5 minuuttia. Loppuun juostiin vielä neljä mäkivetoa.

Ennen vetoja teimme jokaviikkoiseen tapaan koordinaatioharjoituksia. Niitä olen itsekseni tehnyt aivan liian harvoin. Ei kai se voi jotenkin positiivisesti olla vaikuttamatta juoksutekniikkaan, kun niitä koordejakin nyt joka viikko tekee?

Liityin jo viime vuoden puolella Stravaan, ja nyt Jupis teki sinne meille oman ryhmän voidakseen vähän tsekkailla treenejämme. Treenit saa Movescountista siirtymään Stravaan automaattisesti, kun on rekisteröitynyt Stravaan ja laittaa pari täppää Movescountissa oikeisiin paikkoihin. DC Rainmaker on tehnyt tähän ohjeenkin. Minulla pyörä- ja juoksutreenit näyttävät siirtyvän, mutta uinnit ei.

Stravassa treenit näkyvät kartalla vähän samaan tapaan kuin esimerkiksi Movescountissa, mutta erilaiseksi sen tekee mm. vertailun helppous muiden käyttäjien tuloksiin. Stravassa voi määritellä juoksuun ja pyöräilyyn segmenttejä; tiettyjä pätkiä ajetuista tai juostuista reiteistä, ja vertailla tuloksia muihin vastaaviin. Toistaiseksi olen vain tyytynyt katselemaan, millaisia segmenttejä reiteilläni on jo valmiiksi ollut ja miten vauhtini suhteutuu muiden vauhteihin samalla pätkällä. Melkein joka pyörä- ja juoksulenkillä on sopivia segmenttejä löytynyt.

Stravan suhteen olen vasta oppimiskäyrän alussa, mutta todella kiinnostavalta vaikuttaa! Ehkäpä pitää tarttua ilmaiseen Premium-kokeilutarjoukseen. Silloin voisi esimerkiksi suodattaa tuloksia iän tai sukupuolen mukaan.

Äkkipysäys

Liikuntaviikko lähti kivasti käyntiin, kun kävin tiistaina aamu-uinnilla Tapiolan kauniissa uimahallissa. Suihkuhuoneessa ripustin oman verkkokassini jonkun toisen uimarin punaisen Jorois-pussukan viereen ja toiveikkaana ajattelin, että altaasta saattaa löytyä tuttuja. Ja niinhän siellä olikin Minttu jo treenailemassa. Pitkät pätkät saimme uida radalla kahdestaan, kunnes siihen tuli pari jamppaa.

Tiistain menopeli.

Jopolla pääsin kätevästi ensin uimahallille ja sieltä Westendinasemalle, josta jatkoin bussilla töihin keskustaan. Kotimatkalla koukkasin vielä hammashygienistin kautta, ja pyörällä sekin sujui tosi kätevästi. Siinä hammaslääkärin tuolissa oli muuten tosi hyvä harjoitella kropan rentoutusta, kun väkisinkin alkoi jännittää vähän joka paikasta.

Keskiviikko on meillä nyt juoksuklubipäivä. Tapasimme Otaniemessä ja juoksimme sieltä Lehtisaareen rantoja pitkin. Alkuverran jälkeen teimme juoksutekniikkatreenejä ja sitten vielä pienen porrastreenin. En tiennyt, että niinkin lähellä (Lehtisaaren ostarin takana) on ihan mukavat pikku portaat. 

Juoksuklubissa tekniikkatreeniä.

Porrastreenin jälkeen juoksimme neljä noin 600 metrin vetoa rantapolulla. Tavoitteena oli juosta ne nousevalla vauhdilla, ja nyt otinkin aikaa joka kierroksella varmistaakseni että treeni onnistuu. Parissa ekassa vedossa porrastreeni tuntui mukavasti jaloissa, ja kolmas veto tuntui parhaimmalta. Sain silti juostua sen neljännen vielä kovempaa. 

Juoksuklubin treenit ovat olleet tosi hyviä monestakin syystä. Juoksutekniikkatreenejä tulee nyt tehtyä ainakin kerran viikossa ja porukassa juostessa saan itsestäni enemmän irti, varsinkin kun olen porukan hitaammasta päästä. Pitää vähän pinnistellä pysyäkseen vauhdissa mukana, ja se tekee minulle hyvää. Sekin on kiva, että joku on miettinyt treenit etukäteen, ja niissä on aina jokin juju; viimeksi se porrasjuoksu ennen vetoja ja edellisviikolla viisi burpeeta mäkivetojen välissä.

Torstaina oli taas seuran uintitreenit. Yritän aina kirjoittaa treenin ylös vielä samana iltana, jotta voin hyödyntää sitä myöhemmin suunnitellessani omia uintitreenejäni. Aina se ei onnistu, mutta nyt se oli helppoa: uimme 36  x 50 m vaparia. No oli siinä myös alku- ja loppuverrat ja lyhyt tekniikkaosiokin:

200 vr
2x200 (25 scul 50 vu 25 vu potk 25 su potk 75 vu)
12x50 vu II- (meidän radalla vauhti oli noin 50") tauko 10"
50 vu väliverra
10x50 vu II (48") tauko 10"
50 vu väliverra
8x50 vu II+ (46") tauko 15"
50 vu väliverra
6x50 vu III (43-44") tauko 20"
200 vu loppuverra

Yleensä en uidessa katsele kelloa, mutta tässä treenissä se on tietysti tarpeen. Idea on uida kaikki setit mahdollisimman tasaista vauhtia.

Torstain ja perjantain välisenä yönä homma alkoikin mennä pieleen. Heräsin neljältä huonoon oloon, enkä saanut enää nukuttua. Viideltä kävin oksentamassa. Vatsatauti, voi yök! Koko perjantain vietin sängyssä enkä pystynyt syömään mitään. Kuumettakin oli.

Tänään olo on jo vähän parempi, mutta voimat ovat edelleen poissa ja aavistuksen on vielä yököttävä olo. Nyt olen sentään jo päässyt makuuhuoneen kätköistä olohuoneen sohvalle toipumaan. Selkä ei vaan tykkää yhtään tästä makoilusta, toivottavasti se päättyy pian. Yön pimeinä tunteina ehdin jo hermoilla sitäkin, että mitä jos Köpiksessä sama tauti iskee juuri ennen Ironman-kisaa. Ei taitaisi onnistua kisaaminen vatsataudissa, kun muutamankin metrin matka tuntuu liian pitkältä.

Rähmällään

Mökillä on aika paljon syyshommia, emmekä tänä viikonloppuna saaneet ihan kaikkea tehtyä. Lehdet  sentään saimme haravoitua ja Pete nosti soutuveneen kuivalle maalle, mutta laituri jäi vielä järveen. Se on niin painava, ettei nostaminen onnistu kahdestaan. Toivottavasti järvi ei jäädy vielä ihan vähään aikaan!

Liikuntarintamalla ollaan menty tuttuja polkuja: tiistaina uintia, keskiviikkona juoksuklubissa mäkivetoja, torstaina uintitreenit ja perjantaina pienen pohdinnan jälkeen kuntopiiri. Pohdinta ihan vaan siksi, että olo oli työviikon jälkeen todella väsynyt. Päätin kuitenkin lähteä, ja se oli hyvä sillä saimme siellä sovittua parin tutun kanssa uintitreenit lauantai-aamuksi Märskyyn.

Otin mukaan räpylät, pullarin ja lättäritkin, ja kaikkia tarvittiin. Erityisen paljon tykkäsin potkuista räpylöillä (tein niitä vähän ylimääräistäkin) ja tästä supersimppelistä sculling-osiosta:

25 sculling kädet edessä, 25 vu

25 scul kädet alhaalla, 25 vu

25 scul loppuveto, 25 vu

25 liikkuva sculling, 25 vu

Käytin pullaria ja sainkin treenin tuntumaan tosin hyvin kun keskityin vain yläkropan tekemisiin. Taidan omissa uinneissa jatkossakin käyttää pullaria aina scullingdrilleissä. Uinnin jälkeen oli taas hyvä ja energinen olo, se taisi ihan oikeasti olla kerrankin palauttavaa. Voi olla, että se johtui vähän myös uinnin jälkeisestä kivasta kahvitteluhetkestä Uppopullassa.

Loppuviikonlopuksi singahdimme Peten kanssa mökille neljän viikon tauon jälkeen. Väliin jääneiden viikonloppujen määrän tiedän aina postilaatikossa olevien paikallislehtien määrästä. Ohjelmassa oli tosiaan sitä haravointia ja vähän myös sienestystä, kun kävin hakemassa lähimetsästä suppikset sunnuntaiseen risottoon. Illalla oli luksushetki, kun katsoin Yle Areenasta kaksi Komisario Lewista yhteen menoon. 

Sunnuntai oli harmaa ja sateinen päivä, ja ajatuksissa pitkä juoksulenkki metsässä. Pari ensimmäistä, todella raskaan tuntuista kilsaa vastatuuleen saivat minut melkein jo lyhentämään lenkkiä, mutta joitakin viikkoja sitten maastopyörillä löydetyistä poluista saivat jatkamaan. Kun en jaksanut juosta kovaa, yritin sitten juosta niin hitaasti kun pystyin, ja lopulta pääsin polun alkuun. Kaikki kamppeet tietysti kastuivat märässä metsässä, mutta oli se vaan kivaa. Polkupätkää oli viitisen kilometriä, ja koska etenin hitaasti muutenkin pusähdyin välillä ottamaan valokuvia kännykällä.

Pienen harjun päällä.

Hienot värjt, kiva polku.

Hurja alamäki.

Maastopyörällä ajaessani olen liian varovainen enkä kaadu juuri koskaan. Metsälenkillä kuitenkin oikean kengän kärki tarttui yhteen juureen ja mätkähdin päistikkaa mahalleni. Onneksi alusta oli pehmeä, vaatteet jo valmiiksi märät eikä kukaan nähnyt.

Paha juuri.

Tämän viikon ehdottomasti pahin pettymys oli se, ettei poikamme tullutkaan tänään kotiin Nepalin reissultaan, vaikka piti. Lento Kathmandusta Istanbuliin myöhästyi aamulla neljä tuntia, ja niin meni vaihto pitkäksi eikä hän ehtinyt Istanbulissa Helsingin-koneeseen. Seuraava mahdollinen lento sieltä lähtee vasta aamulla ja on perillä puolilta päivin. Kokousten vuoksi en pääse edes kentälle vastaan. Onneksi Pete sentään pääsee. Pojan kotiinpaluu yli kuukauden reissun jälkeen on minulle niin iso juttu, etten ole osannut suhtautua viivästykseen rakentavasti. En itse asiassa pystynyt päivällä jotenkin edes hyväksymään koko asiaa.  Tänään olen siis ollut henkisestikin vähän rähmälläni. Onneksi poika itse on vain iloinen ilmaisesta illasta ja yöstä Istanbulissa.

Juoksuklubi

Viime keskiviikkona oli taas Juoksuklubin treenit. Lähdin Olariin suoraan töistä, ja näin jälkiviisaana on helppo todeta, että enemmän olisi päälle voinut pukea. Ainakin yksi fleece olisi välissä pitänyt vielä olla, kun Siperiasta oli päivän aikana alkanut puhaltaa todella kylmää ilmaa ja päällä oli se ohuempi juoksutakki.

Paikallaan hyppely onneksi vähän auttoi lämpimänä pysymisessä, mutta kunnolla kroppa lämpeni vasta parinkymmenen minuutin hölkkäilyn jälkeen. Jonkun aikaa juostuamme pysähdyimme tekemään lyhyet venyttelyt ja vähän juoksutekniikkatreeniä ennen päivän varsinaista treeniä.

Kuva: Kim Mandelin.

Se oli sellainen, jonka voisi helposti tehdä itsekin:

• 2000 m PK1
• 1000 m PK2 
• 800 m VK1
• 600 m VK2
• 3x200 m VK2+

Ensimmäiset pidemmät vedot juostiin siis peruskestävyyssykkeillä aerobisen kynnyksen alapuolella, ja seuraavat sen yläpuolella. Maksimiin asti ei kuitenkaan vedetty. Vetojen väleissä oli aina parin minuutin palautukset paikallaan seisten tai kevyesti hölkäten.

Sykemittarini vyö on ollut jo pitkään rikki, eikä se näyttänyt oikeita lukemia, joten juoksin tunteella, kuitenkin mieluummin liian hitaasti kuin liian kovaa. Yhteensä lenkillä tuli juostua kymmenisen kilometriä. Heti seuraavana päivänä kävin ostamassa uuden sykevyön, joten jatkossa sykkeen mukaan juokseminen onnistunee paremmin. 

Kiva on juosta vähän kovempaa silloin kun juoksee. Myös tekniikkatreeneistä tuntuu olevan paljon iloa ja hyötyä, ja ohjatussa porukassa niitä tulee myös tehtyä useammin kuin itsekseen. Juoksuklubilla olisi myös pitkä lenkki aina sunnuntaisin, mutta sinne en ole vielä ehtinyt mukaan ja ensi sunnuntaiksikin on jo muuta ohjelmaa sovittuna.

Testijuoksu 5 km

Espoon Tapioiden Juoksuklubissa päästiin eilen juoksemisen ytimeen, kun ohjelmassa oli testijuoksu Otaniemen kentällä. Matkaksi sai valita joko kympin tai vitosen. Valitsin vitosen, kun se on lyhyempi ja menisi nopeammin ohi. Ennen kisaa kävin kotona taas itseni kanssa pienen vuoropuhelun siitä, miksi sinne pimeään ja tuuliseen säähän lähteä pitää itseään kiusaamaan.

Olen tänä syksynä tykännyt todella paljon juosta tavoitevauhdin mukaan. Olen konffannut sykemittarini näytön niin, että siinä näkyy vain kokonaisaika, vauhti ja kellonaika. Syksyn kisoissa, maratonilla, puolimaratonilla ja eilen vitosella, olen lähdöstä maaliin katsonut vain vauhtia ja jättänyt sykkeen kontrolloinnin kokonaan. Juoksukisoissa tämä tuntuu toimivan minulla hyvin.

Vitosella lähdin juoksemaan viiden minuutin kilsavauhtia. Aika tasaisesti nakuttelin kilsat kellon mukaan vähän alle viiden minuutin, mutta kun GPS näytti vähän liian lyhyttä matkaa, loppuaika painui 25 minuutin päälle (25:14). Keväällä on suunnitelmassa toinen testikerta, ja silloin olisi kiva juosta sen alle!

Juoksu tuntui ihan hyvältä, ja aina kun vauhti näytti hiipumisen merkkejä yritin lisätä pökköä pesään. Parisataa metriä ennen maalia yritin pientä loppukiriäkin. Olisin ehkä aloittanut loppukirin aikaisemmin, jos olisin tiennyt, että Pete juoksi minut melkein kiinni ollessaan viimeisellä kierroksella. Ohitus jäi kuulemma 10 metrin päähän ja hyvä niin!

Aamiaisjuttuja ja juoksuklubi

Parina aamuna tällä viikolla olen ostanut aamupuuron Vanhan Ylioppilastalon kulmalta. Siinä nököttää nyt kuun loppuun Elovenan kuorma-auto, josta myydään haudutettua luomukaurapuuroa lisukkeineen, kahvia, välipalakeksejä ja -juomia. Puuro lämmittää kivasti käsiä viileinä aamuina ja jäähtyy siinä muutaman sadan metrin matkalla toimistolle. 

Tiistainakin oli vähän erilainen aamupala, kun Helsingin polkupyöräilijät ja pari muuta yhdistystä tarjosivat pyöräilijöille aamupalaa Baanan Ruoholahden päässä. Sattui viikon kylmin aamu, ja siinä ilmaista sämpylää syödessä ehti tulla jo vähän kylmä. Hieno juttu joka tapauksessa, ja tarjoilut näyttivät tekevän kauppansa.

Treenirintamallakin alkaa maratonin jälkeen taas tapahtua. Pari päivää otin ihan kokolepoa, tiistaina poljin työmatkat ja eilen keskiviikkona kävin hölkällä. Se tuntui yllättävän hyvältä, vaikka sykkeet olivatkin vähän normaalia korkeammalla. Jalat tuntuvat palautuneen ihan hyvin, eivätkä ne muutamat mustat varpaankynnet yhtään tuntuneet juostessa. Taisin maratonilla vetää sukat liian kireälle. Niissä on melko matala varsi ja pelkäsin niiden juoksun aikana valahtavan alaspäin. Hyvin pysyivät paikallaan, mutta olivat siis ehkä hieman liian tiukat kynsien hyvinvointia ajatellen.

Rantamaratonista jäi niin hyvä fiilis, että tekisi mieli päästä uudelleen juoksutapahtuman viivalle. Vähän on mielessä alkanut kutkutella Itämerimaratonin puolikas reilun viikon päästä Hangossa. Pete on menossa sinne maratonille, ja voisin siinä odotellessa ehkä juosta puolikkaan jos vielä ensi viikollakin intoa ja fiilistä riittää. 

Viime keväänä satuin pariin otteeseen juoksemaan Arenalle ja Otaniemen kentälle samaan aikaan jonkun juoksuporukan kanssa. Näyttivät tekevän ihan kivanoloisia juttuja. Jollain kerroilla osallistujissa oli mukana jokunen tuttukin, ja kysymällä selvisi, että porukka oli Espoon Tapioiden juoksuklubilaisia. Nyt Rantamaratonin jälkimainingeissa sähköpostiin tupsahti mainos lokakuun alussa alkavasta uudesta juoksuklubista, jonka treenit kestävät lokakuun alusta toukokuun loppuun. Pienellä houkuttelulla sain Petenkin lähtemään mukaan. 

Juoksuklubissa on kolme eri vauhtiryhmää,  ja meille molemmille sopivin on kakkonen (puolimaraton 1:40-2:05, maraton 3:30-4:15 tai kymppi 50 minuutin molemmin puolin). Kovasti odotan jo jokakeskiviikkoisia juoksutreenejä, vaikka ensimmäinen kerta harmillisesti jääkin väliin työmatkan vuoksi. Ehkä se juoksuvauhti nyt lähtee tästä hyvään nousuun!