Ohvia

Vielä viime vuonna mietin, että miksi ihmeessä pitäisi syksyllä pitää pientä taukoa harjoittelussa, kun se harjoittelu on niin mukavaa. Muistaakseni en silloin juurikaan keventänyt harjoittelua tai ainakaan pitänyt mitään pyörättömiä ja juoksuttomia viikkoja. Tänä vuonna on ollut ihan kiva vähän höllätä treenailua ja pitää viikossa useampiakin lepopäiviä. Aika monta juoksutonta viikkoakin on nyt alla. Marraskuussa menen vielä uudelleen allergiatesteihin, ja siitä tulee ihan pakostikin neljän päivän totaalilepo. Luulenpa, että säännöllisempään treenailuun siirryn taas marras-joulukuussa. On helpompaa harjoitella nousujohteisesti, kun määrät eivät ole ihan tapissa heti heti kättelyssä.

Enempi lepo on ihan mukavaa vaihtelua siihen, että yleensä suunnittelen päivän tekemiset treeniohjelmaan merkityn aktiviteetin ympärille niin, että ehdin varmasti treenata ja syödä kunnolla. Ei se tunnu minusta mitenkään erityisen raskaalta tai edes hankalalta, siitä on vain tullut tapa. Jos heti aamusta päättää, missä välissä käy juoksemassa/uimassa/pyöräilemässä, tulee varmasti lähdettyä. Nyt on kuitenkin kiva, kun on ollut vähän normaalia enemmän vapaa-aikaa. Perjantaina mökillelähtökin sujui sutjakkaammin, kun ei tarvinnut ottaa mukaan mitään liikuntakamoja puhumattakaan pyörästä.

Viime viikolla ajoin töihin kahdesti ja kävin kerran uimassa. Edellissunnuntain pitkä pyörälenkki tuntui vielä jäsenissä ja varsinkin alaselässä. Lauantaina kävin keräilemässä lähimetsästä suppilovahverot ja kantarellit pannulle ja pakastimeen.

Sunnuntain pyhitin Vantaan maratonin seurailuun. Minulla oli mukana Kalmarista ostettu pieni lehmänkello ja pienen ujostelun jälkeen kilkuttelin sitä lopulta monta tuntia. Vain yksi katsojatoveri siirtyi ilmeisesti sen vuoksi vähän kauemmaksi. Joku vitsiniekkajoksija kysyi ekalla kierroksella, että kilkuttelenko heitä jo viimeiselle kierrokselle. Kello oli kuitenkin kiva, kun ei tarvinnut koko ajan omaa ääntä käyttää. Ja kyllä se kello kuulemma kauas kuului.

Huutelun säästin omalle perheelle (Pete maratonilla ja Atte puolikkaalla), seurakavereille ja muille tutuille. Oli muuten tosi hienoa seurata Arjan rohkeaa ja ennakkoluulotonta ennätysjuoksua! Jospa saisi osan siitä asenteesta kopioitua omaankin tekemiseen.

Ainoa kuva sunnuntailta.