Pirkan pyöräily, 217 km

Sattuipa tuulinen päivä tänä vuonna Pirkan pyöräilyyn. Eilen uutisissa jopa varoitettiin myrskypuuskista, ja vähän arvelutti että miltä ne puuskat mahtavat pyörällä tuntua.

Lähdössä.

Aamulla vähän ennen kahdeksaa lähdimme ajamaan. Olimme taas Peten kanssa sopineet, että omia vauhteja ajellaan, eikä siinä kauaa mennytkään kun hän jo hävisi näkyvistä. Melko pian ajoin kiinni Tampereen Rynkebyn porukan, ja jäin siihen perään kun ei rohkeus riittänyt ohitukseen. Siinä perässä roikuinkin jokusen tovin aina toiselle huoltopisteelle saakka. Siinä pääsin helposti ohi, kun he pysähtyivät tauolle ja minä jatkoin matkaa.

Siitä alkoikin reissun paras osio, kun sain ajella ihan yksin. Petelle olin aamulla sanonut, että tulee varmaan ajettua paljon yläasennossa kovan tuulen takia. Hän sitten vastasi, että kovalla tuulella pitää tietysti ajaa mahdollisimman aerona alhaalta. Peten strategia vaikutti minusta pienen pohdiskelin jälkeen paremmalta, ja toteutin sitä  parhaani mukaan. Joskus olen kuullut, että kovalla tuulella kannattaa koko ajan polkea, jotta pyörä pysyy mahdollisimman hyvin hallinnassa.  Joissain alamäissä vauhti nousikin melko kovaksi, ja sain paljon porukkaa kiinni  juuri alamäkiosuuksilla.

Minulla oli mukana eväänä 12 geeliä ja kolme pulloa vettä, joissa oli elektrolyyttitabletti. Patukoitakin oli taskussa, mutta ne jäivät syömättä. Huoltopisteillä täytin pullot kahdesti. Tuntui vähän siltä, ettei pelkkä vesi imeydy minulla kovin tehokkaasti, kun piti pysähtyä vessaan heti ekalla huoltopisteellä. Seuraavalla pitkällä lenkillä taidan kokeilla laihaa urheilujuomaa geelien kaveriksi, koska niistä en muutenkaan saa ihan tarvittavaa hiilihydraattimäärää (60 g/hh/tunti).

Tuuli oli kyllä niin kova, että välillä alkoi naurattaa. Jossain alamäissä tsemppasin itseäni kannustushuudoilla, mikä tuntui yllättävän kivalta ja motivoivalta. Ohitettavia riitti koko matkalle, lähinnä nopeusryhmistä pudonneita pitemmän lenkin ajajia ja loppumatkasta yhä enemmän lyhyemmän, 134 kilsan kiertäneitä. 

Pari minuuttia pitempään kuin viime vuonna viivyin matkalla,  hieman yli kahdeksan tuntia. Laitan sen kyllä täysin tuulen syyksi, sillä olo oli maaliin asti hyvä ja vahva.

Maalissa sain mitalin ja Valion ProFeel-juoman,  jonka hotkaisin ennen lähtöä parin kilsan juoksulenkille. Sen verran väsynyt olin, että unohdin laittaa juoksussa sykemittarin päälle. Kai sitä juoksua vähän reilut 10 minuuttia tuli väsyneillä jaloilla.

Lähdössä juoksemaan.

Suihkun, lohikeiton ja hilloletun jälkeen olin ihan valmis lähtemään kotiin. Onneksi sadetta tuli vasta kotimatkalla. Ehkä se pyöräkin puhdistuu katolla, oli vähän geeliä tippunut rungolle vaikka siististi yritin sitä aina pussista puristaa.

Järjestelyt sujuivat hienosti, tuulesta huolimatta tänään oli ihan mahtava pyöräilypäivä! Muutaman kerran  tosin odottelin aika pitkään reitin merkiksi laitettuja keltaisia nauhoja, mutta ei kai niitäkään ihan jatkuvasti voi olla. Paljon tuli kokemusta yksin kovassa tuulessa ajamisesta ja se on hyvä!

Pää pyörällä

Viime viikot ovat olleet melkoista haipakkaa: uuden työn opettelua, kovia treeniviikkoja ja päälle päätteeksi pojan ylioppilasjuhlien valmistelua. Ylioppilasta juhlittiin eilen, ja tänään oli vielä rääppiäiset tyttären kahdelle kummiperheelle, joiden esikoispojat myös kirjoittivat tänä keväänä. Juhlat onnistuivat hyvin, ja tuntuu oikein etuoikeutetulta saada järjestää sellaisia omalle nuorelle. Hieno päivä se on myös vanhemmalla, kun nuoren vuosien aherrus koulussa palkitaan ja tulevaisuus on hyvällä tavalla auki. Tuntuu ihan aidosti siltä, että kaikki on mahdollista.

Ei siis ihme, että kesäkuun alku sai minut yllätettyä. Pää on jäänyt jonnekin toukokuun alkupuolelle. Ihmettelin eilen sitäkin, kun tytär sanoi lähtevänsä Turkuun yöksi ystävän luokse tänään sunnuntaina. Kysyessäni että mites koulu maanantaina, minua valistettiin, että nythän on koululaisilla alkanut kesäloma. Välillä tulee aikamoisia oikosulkuja.

Mitään kamalan tärkeää en toivottavasti ole unohtanut. Treenit ovat onneksi puhelimen kalenterissa, joten niitä ei ole jäänyt väliin. Eilinen juhlapäivä oli tietysti lepopäivä treenien kannalta. Tänään olen ajellut pyörällä ja käynyt juoksemassakin. Hyvin tuntui kulkevan kuten aina lepopäivän jälkeen. Pyörälenkillä ajoin ensin Bodomin kautta Velskolaan. Bodominjärven tuntumassa näkyikin tuttuja seuratyyppejä liikennettä ohjaamaassa. Siellä filmattiin seuran mainosvideota. Mukaan olisi päässyt, mutta en malttanut jättää hyvin alkanutta lenkkiä väliin tai muutenkaan pitää turhia taukoja. Jatkoin siis matkaa.Velskolasta jatkoin Lepsämään ja sieltä Selkiin päin ja takaisin samaa reittiä. Kolme tuntia, kolme pulloa nestettä.

Juoksulenkilläkin oli jotain uutta ja ihmeellistä: juoksin lempireittiäni Otaniemen rantoja pitkin Tapiolaan päin, kun huomasin reitilleni pystytetyn pienen kisakeskuksen telttoineen. SUP-lautoja ja meloja näkyi siellä täällä. Kotona googlailin vähän ja sain selville, että Otaniemessä kisattiin tänään SUP Ranking -osakilpailu. Olisi ollut ihan mielenkiintoista jäädä katsomaan, mutta en kuitenkaan malttanut kun juoksukin eteni kivasti. Luulin että tuo SUPpailu olisi vain sellaista leppoisaa touhua, mutta siinäkin voi näköjään kilpailla. No missäpä ei toisaalta voisi.

Nyt juhlien jälkeen tuntuu, että Pirkan pyöräily ensi sunnuntaina tulee eteen todella nopeasti. Yritin tämän päivän pyörälenkillä hakea sitä oikeaa vauhtia Pirkkaa varten, mutta liian kovaa menin taas ainakin ne alun mäkiosuudet. Viikon päästä pitää lähteä vähän rauhallisemmin liikkeelle, että jaksan hyvin loppuun saakka. Myös pysähtymistaktiikkaa pitää pohtia, mahdollisimman vähillä pysähdyksillä yritän mennä. Ainakaan millekään keittolounaalle en meinaa pysähtyä. Mutta voihan se mieli tässä tai vielä matkan päälläkin muuttua.

Jännittää ja pelottaakin

Eilen oli taloyhtiön pihatalkoot, joten haravoidessa ja pihaa harjatessa meni melkein koko päivä. Niinpä viikonlopun pitkä pyörälenkki piti jättää tälle päivälle, vaikka sääennusteissa lupailtiin lähes jatkuvaa sadetta. Laitoimme kuitenkin reippaasti vaatetta päälle, ja lähdimme päättäväisesti  polkemaan. Lähtiessä oli puolipilvistä ja neljä astetta lämmintä. Vielä ei satanut.

Heti alussa kävi ilmeiseksi, että minulla oli liikaa vaatetta. Eihän siinä enää auttanut kuin hikoilla ja juoda tarpeeksi. Sitä sadetta ei kuitenkaan kuulunut koko kolmen tunnin lenkin aikana. Ajoimme Bemböleen ja sieltä Veikkolan, Kylmälän ja Evitskogin kautta takaisin Veikkolaan ja melkein samaa reittiä kotiin. Menomatkalla Veikkolassa meidät ohitti harmaa Mini, joka heti ohitettuaan kääntyikin kaupan pihaan oikealle Peten edestä niin, että vain lukkojarrutus pelasti kolarilta. Ei tainnut olla ihan tilanteen tasalla se Mini-kuski.

Veikkolan jälkeen ajelimme molemmat  omia pk-vauhtejamme, ja Pete odotteli minua sopivissa risteyksissä. Missään ei kahviteltu tai sen enempää tauoteltukaan, ajeltiin vaan.

Ja sitten ihan toinen juttu. Oletko kuullut sanonnan "elleivät unelmasi pelota sinua, ne eivät ole tarpeeksi suuria"? No, nyt minulla on sellainen unelma tai oikeastaan tavoite, joka vähän jännittää ja pelottaakin: ilmoittauduin nimittäin 8.6. ajettavalle Pirkan Lenkille. Lähtö on Tampereelta ja matkan pituus 217 kilometriä. Aion ajaa sen itsekseni pk-vauhtia, joka lienee 26-27 km/h. Keskinopeusryhmiäkin oli tarjolla, mutta niissä ei saa ajaa triathlonpyörällä.

Ajatus lenkin itsenäisestä ajamisesta kiehtoo jollain ihmeellisellä tavalla - siinä on hyvä mahdollisuus nähdä miten pää kestää noin pitkän suorituksen. Voi olla, että aika pitkän matkan joudun taittamaan ihan itsekseni kun useimmat muut ajavat varmaan aika paljon kovempaa ja/tai lyhyemmän matkan, mutta onneksi sen varrella on kahdeksan huoltopistettä etenemistä rytmittämään. Maali on auki iltakahdeksaan, joten se ei ole ongelma. Tänä keväänä on jo mukavasti pyöräilyä alla, joten eiköhän se ihan hyvin mene.

Ja onhan se mielenkiintoista kokeilla, miltä noin pitkä pyöräily tuntuu, jos vaikka joskus haluaisi ajaa joitakin kymmeniä kilometrejä lyhyemmän lenkin uinnin jälkeen ennen maratonia.

Keskellä #pinkwheels