MItä uutta?

Calellan pyöräleirin jälkeen päästiin täällä kotimaassakin suoraan ajelemaan lyhyissä hihoissa ja lahkeissa. Mökille lähteminen on nyt niin paljon helpompaa, kun ei tarvitse pakata mukaan ihan kaikkia pyöräilyvaatteita vaan vähempikin riittää. Nyt ei edes viikonlopun aikana tule pesukone täyteen, kun keväällä siihen riitti yksi pitempi pyörälenkki.

Lenkille lähdössä.

Pete hankki pyöräänsä uudet Mavicin tubeless-vanteet ja on niihin niin tyytyväinen, että minäkin olen jo alkanut haaveilla uusista vanteista. Ostin omat Zippini jo monta vuotta sitten käytettynä ja jos tuo tubeless-innostus puolisolla pysyy, voisin minäkin vaihtaa sellaisiin. Niillä voi ajaa alemmilla rengaspaineilla kuin avokiekoilla, ja jos matka katkeaa puhkeamisen vuoksi, sisään voi laittaa sisurin kuten avokiekoissakin. Täältä löytyy enemmän plussia ja miinuksia.

Facebookissa on nyt viime viikkoina tullut vastaan todella monta pyöräkolarijuttua. Täytyy vaan yrittää olla tarkkana liikenteessä ja toivoa, että vaikka me kaikki teemme liikenteessä virheitä, yksikään niistä ei johtaisi törmäykseen. Kieltämättä tänäänkin lenkille lähtiessä oli fiilis vähän sellainen "ettei vaan nyt sattuis mitään". Eikä onneksi sattunut minulle eikä Petelle, vaikka yhteensä ajettiin yli kahdeksan tuntia.

Tällaisissa maisemissa ajoin tänään.

Vähän myöhemmin kuin moni muu kävin ekaa kertaa avovedessä vasta reilu viikko sitten mökillä. Koska painoa on nyt monta kiloa enemmän kuin viime vuonna, märkäpuku on kyllä melko tiukan tuntuinen. Yritän nyt sinnitellä sen kanssa kuitenkin vielä tämän kesän. Kuusiksellakin kävin uimassa viime viikolla. Siellä olen nyt viime aikoina ostanut saunalipun ja vaihtanut uikkarin ja märkäpuvun päälle pukuhuoneessa. On ollut kiva käydä myös suihkussa heti uinnin jälkeen.

Tehtiin terassilla tilaa pyörille.

Treenit ovat kulkeneet ihan mukavasti, paitsi juoksu. Se ei suju nyt ollenkaan. Olen nyt jo useamman kuukauden käyttänyt melkein pelkästään Vivo Barefoot -kenkiä, ja ehkä senkin takia havahduin yhdellä lenkillä siihen, että Hoka-lenkkareissanihan on tosi huono juoksutuntuma. Ostin tilalle Feet Distance -lenkkarit, ja niillä juoksu tuntuu paljon paremmalta, mutta ei valitettavasti ainakaan vielä ole paljonkaan vauhdikkaampaa.

Huonosti menneen juoksutreenin jälkeen harmitti.

Paino on nyt pysytellyt samassa jo monta kuukautta. Vaikka olisikin kiva olla vähän kevyempi, en halua lähteä mihinkään kalorivajejuttuihin, kun treenitunteja on melko paljon ja haluan tehdä ne mahdollisimman hyvin. Senkin tiedän, että minulla se kalorivajejuttu ei toimi ainakaan pitemmän päälle, vaan sitten tulee väsy.

Treeniviikko Calellassa

Mukavasti meni viikko Espanjassa. Pääosassa oli harjoittelu, ja sitä kertyikin yhteensä noin 23 tuntia, josta pyöräilyä reilut 20 tuntia, juoksua vajaat pari tuntia ja vielä uintiakin noin tunti.

Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa leiriraportin listaten kivat asiat ja sitten ne toisenlaiset.

Plussat

Olimme reissussa tosi kivalla porukalla, osa minulle aikaisemmin tuttuja ja muutama uusikin tyyppi. Luulenpa, että saatoin löytää reissulta seuraa myös pyörälenkeille Espoossa. 

Pete sai juuri ennen leiriä uuden pyörän, Cervelo P3:n. Vaikka oli ehkä vähän hasardia lähteä samantien leirille uudella pyörällä, kaikki sujui ihan loistavasti ja pyörä oli oikein nopea. Selvästi hyvä ostos, jota oli harkittu jo aika pitkäkin aika. Pian on muuten meillä myynnissä yksi Felt B16-tempopyörä. (Edit: Linkki Fillaritorin ilmoitukseen)

Leirillä oleminen on helppoa ja mukavaa, kun joku muu on miettinyt valmiiksi treeniohjelmat ja pyöräreitit - ei tarvitse kuin toteuttaa. Kiitos Teemu!

Hotellissamme Sant Jordissa oli täysihoito, ja ruokapuoli toimi tosi hienosti. Lounasta sai myös lounasaikojen ulkopuolella. Se oli erityisen kätevää niin päivinä, kun ei pitkältä pyörälenkiltä ehtinyt hotellille ennen virallisen lounasajan päättymistä. 

Minullakin oli leirillä jotain uutta, nimittäin Sidin pyöräkengät. Trainerillä ajattaessa vasen jalkaterä alkoi puutua 45 minuutin jälkeen ja vähän pelkäsin, että kengät ovat minulle liian kapeat. Vaan eivät onneksi olleetkaan - ulkona ajaessa ne tuntuivat mukavan napakoilta ja sopivat jalkaani kuin valetut.

Kylältä löytyi pesula, jossa sain pesetettyä ison kassillisen likaisia vaatteita 15 eurolla. Ihanan halpaa ja puhdasta tuli vielä saman päivän aikana. Ei tarvinnut ryhtyä nyrkkipyykkiin. Se on hyvä, koska olen allerginen saippualle. Oikeasti.

Treeniolosuhteet olivat kaiken kaikkiaan loistavat: hotellin vieressä oli 50 m uima-allas, rannassa tasaista baanaa juostavaksi ja tiet ihan kohtuuhyvässä kunnossa. Pete kävi kokeilemassa myös polkujuoksumahdollisuuksia. Erityismaininnan ansaitsevat espanjalaiset autoilijat, jotka ottavat pyöräilijät häkellyttävän hyvin huomioon. Espanjassa ei lähdetä ohittamaan ennenkuin se on varmasti turvallista ja sitä turvallista hetkeä odotellaan riittävän kaukana pyörän takana. 

Yhtenä iltapäivänä kävimme Peten kanssa junalla Gironassa. Se oli kivaa vaihtelua sporttailuun. Kannattaa käydä, jos siellä suunnalla liikkuu.

Miinukset

Leirin alkupäivinä minuun iski joku pöpö, jonka vuoksi en saanut esiin ihan parasta suorituskykyä ja muutama treeni piti tehdä lyhennettynä. Kurkku oli kipeä mutta kuumetta ei ollut, pikemminkin alilämpöä. Onneksi olo alkoi parantua leirin loppua kohden ja viimeisenä päivänä kävin ajamassa pari ylämäkeä  testimielessä. Mukavan vahvalta tuntui toisin kuin parina edellisenä päivänä. Samalla reissulla oli vähän huonoakin onnea, kun ketjut putosivat kahdesti ja yhdessä sateen liukastamassa risteyksessä kaaduinkin. Pari mustelmaa jäi siitä muistoksi. Kuvassa tuo epäonnen risteys.

Kun seinä tuli vastaan jo ennen maratonia

Moni törmää seinään maratonilla kolmenkympin kieppeillä, minulla se tuli vastaan jo muutama viikko ennen maratonia. Olen treenannut maratonille nyt reilun kuukauden, eikä juoksu ole  kertakaikkiaan kulkenut. On tuntunut ihan siltä, että ne juoksujalat ja vauhti ovat kyllä olemassa, mutta jossain tavoittamattomissa verhon takana. En vain pysty.

Treeniohjelmassani on nyt ollut myös tavoitevauhdit kilsan vedoille ja pitkille lenkeille. Lyhyemmillä lenkeillä olen nipinnapin päässyt tavoitevauhteihin, pitkillä on ollut vaikeampaa. Yksi pitkis piti keskeyttääkin, kun en saanut vauhtia enää nostettua kuten olisi pitänyt, vaan se päinvastoin hidastui.  Viikko sitten lauantaina homma eskaloitui niin, että sen lisäksi etten taaskaan päässyt pitkän lenkin tavoitevauhteihin (6.00-5.40/km), välillä piti oikein pysähtyä (!) hetkeksi nojailemaan polviin.

suunnittelemattomia pysähdyksiä, eka lyhyt taisi olla valoissa

Ihan heti en oikein päässyt kärryille siitä, missä voisi olla vika. Mietin jo kaikenlaisia ylirasitus-, alipalautumisjuttuja, mutta treenimäärät olivat kuitenkin ihan samanlaisilla tasoilla kuin aikaisempinakin kuukausina. Olin ihan hyvin saanut nukuttuakin. Huomio kiinnittyi siis ruokaan. Keksin, että sellaisen muutoksen olin nyt syksyllä tehnyt melkein kuin huomaamatta, että lähes joka päivä hain lounaaksi salaatin Kluuvikadun Fazerilta. Aikaisemmin olin käynyt syömässä ihan kunnon ruokaa jossain Helsingin keskustan lukuisista ravintoloista.

Maanantai-iltana juttelin pitkään puhelimessa Teemun kanssa, joka vahvisti, että kyse voi todellakin olla juuri liian vähäisestä energiansaannista. Sovittiin, että seuraan viikon ajan syömisiäni myFitnessPal-kännykkäsovelluksessa. Kaloreita pitäisi tulla 2800-3000 päivässä, kun "normikulutukseni" ilman liikuntaa on 2000 kalorin kieppeillä. Treeneissä kulutetut kalorit lisään sovellukseen Suunto Spartanin arvion mukaan.

Ensimmäisen päivän söin kuten ennenkin nähdäkseni "lähtötilanteen". Sain hädintuskin kasaan 2000 kaloria, ja nekin tulivat pääasiassa rasvasta. Tuntui siltä, että syy heikkoon kulkuun oli löytynyt: olen syönyt ihan liian vähän. Seuraavina päivinä söin enemmän, ja aloin päivä päivältä päästä lähemmäs 3000 kaloria.

Kalorien määrän lisäksi minun pitää tarkkailla, tulevatko kalorit hiilihydraateista, rasvasta vai proteiinista. Hiilareista olisi hyvä saada noin puolet kaloreista, 30 % proteiinista ja 20 % rasvasta. Siinäkin tuo sovellus on kätevä, että siihen saa syötettyä ruuat ja välipalat helposti ottamalla valokuvan viivakoodista. Vähän laskeskelua tietysti vaatii se, kuinka paljon yhdessä annoksessa lopulta on mitäkin, mutta eihän tässä nyt mihinkään tieteelliseen tarkkuuteen tarvitse pyrkiä. Jos viivakoodia ei löydy (esim. kananmunat, omenat), olen katsonut ravintosisällön Finelistä.

Kolmas tärkeä juttu on se, mihin aikaan päivästä kalorit tulevat. Niitä olisi tietysti hyvä saada mahdollisimman paljon ennen treeniä ja sen aikana. Aamiaiseen olen nyt alkanut panostaa enemmän kuin aikaisemmin ja tänään otin vielä yhden energiapatukan välipalaksi ennen juoksua.

Tänään ohjelmassa oli taas se sama lenkki kuin viime lauantaina. Jännitin sitä jo etukäteen, kun viime viikolla se meni niin huonosti ja tuntui vaikealta. Kaikkea kivaa tekemistä löytyi, mutta puolenpäivän aikaan ei ollut enää mitään syytä olla lähtemättä - "palautumishuoneen" seinät oli maalattu kolmannen kerran, pyykit kuivumassa ja sänky pedattu.

Ja tänään juoksu sujui! Juoksin lähes samaa reittiä kuin viikko sitten, eikä pysähdyksiä tarvittu kuin ne pakolliset punaisissa valoissa. Keskivauhti parani melkein puolella minuutilla, keskisyke nousi viisi lyöntiä ja sain tehtyä nousevavauhtisen treenin. Tällä kertaa kuuntelin musiikkia, viimeksi kuulokkeissa oli podcasteja. Taidan Vantaalle ottaa mukaan pienen musiikkisoittimeni, siellä taitaa musiikin kuunteleminen olla sallittua.



Olen joskus aikaisemminkin miettinyt, että syönköhän tarpeeksi, mutta miettimiseksi se on silloin valitettavasti jäänytkin. Onneksi nyt Teemun suosituksesta löysin myFitnessPalin, joka konkreettisella tavalla näyttää, mikä on syömisissäni pielessä. Olen jäänyt siihen jo vähän koukkuun ja meinaan jatkaa sen käyttöä nyt tämän ekan viikon jälkeenkin.

Hyvin menneen lenkin jälkeen oli hymy herkässä.

Maratontreeniä

Viime viikot olen treenannut lähinnä juoksua, koska seuraava kisa on Vantaan maraton kolmen viikon kuluttua.  Toki sunnuntaisin olen ajanut pitkän pyörälenkin, mutta esimerkiksi uinnit ovat melkeinpä loistaneet poissaolollaan treeniohjelmassa. Tänään kävin kyllä Leppävaaran maauimalassa, mutta vesijuoksemassa. 40 minuutin "juoksun" jälkeen palkitsin itseni uimalla loppuverraksi 400 m.

Aikaisemmin tällä viikolla kävin lähimetsässä juoksentelemassa polkujuoksutreenin. Ihan kivasti saa tunnin lenkin siellä pyörittyä. Ei oikein tunnu järkevältä ajella vaikkapa Nuuksioon noin lyhyttä treeniä varten. Ja tähän on tosiaan tultu, että tunnin treeni tuntuu lyhyeltä...

Hieno kallio ja sammal.

Pete treenaa parhaillaan Vaarojen maratonille ja sai jo ostettua kisalipunkin eli osanottokin on varmistettu. Hän on viime viikot treenaillut enemmän mäissä ja poluilla, usein tavoitteenaan tietty määrä "verttiä", vertikaalinousua. Taitaa huomennakin olla menossa juoksemaan Malminkartanon jätemäelle. Ei siis portaita vaan polkuja sieltä jostain vierestä.

Lähden mukaan Kolille kannustamaan. En ole koskaan siellä käynyt, ja jos olen oikein ymmärtänyt, maisemat ovat siellä tosi upeita. Toivottavasti on selkeä keli! Meillä on Lieksasta pieni mökkikin varattuna. Lähdemme matkaan jo torstaina, ja teemme molemmat etätyöpäivän perjantaina.

Tällä viikolla on minulla vähän vähemmän treeniä, kun alla on joitakin nousujohteisia treeniviikkoja. Tonnin vedotkin alkoivat onneksi lopulta sujua, kun menin juoksemaan ne Otaniemen urheilukentän radalle ja otin motivaattoriksi iPodin. Yllättävän vaikea on juosta tasaista vauhtia. Alussa tuntuu siltä, että pitää aina vähän himmailla ja lopussa sitten vastaavasti tsempata, että vauhti pysyy yllä.

Hauskasti myös TriathlonSuomen treeniporukka oli muutamana keskiviikkona Otaniemessä tekemässä omia juoksutreenejään samaan aikaan. Ihan kiva, kun oli seuraa radalla. Tänä vuonna emme taida osallistua TriahtlonSuomen sunnuntain uintitreeneihin viime vuoden tapaan. Se ei lopulta ole ihan paras ajankohta treeneille, koska yleensä aikaisemmin sunnuntaina on jo tehty pitkä lenkki. On kiva pitää se ilta siksikin vapaana, että aika usein lapsille sopii tulla juuri silloin käymään täällä meillä.

Lisääntyneen juoksun myötä olen lisännyt myös käyntejä tutulla fysioterapeutilla. Faskiat ovat olleet melkoisessa jumissa, ja käsittelyn jälkeen jalat tuntuvat toimivan ja juoksu on taas hetken paljon helmpompaa. Pidän myös huolen siitä, että seuraava hieronta-aika on aina kalenterissa. Keväällä laiminlöin kehonhuoltoa, ja nyt olen tehnyt parannuksen.

Torstaina ajoin taas maantiepyörällä töihin. Takaisin kotiin kiertelin vähän pitempää reittiä, kun tavoitteena oli tunnin lenkki. Kuten pitkät työmatkajuoksut, tämäkin lenkki alkoi Kauppatorin nurkalta. Helsinki on hieno!

Tästä oikealle ja Kaivopuiston kautta kotiinpäin.

Vapaa-aika alkaa heti toimiston ovelta, kun ajaa työmatkat pyörällä.

Mökkiviikonloppu

Tänä viikonloppuna saimme aikaiseksi lähteä mökille heti perjantaina töiden jälkeen, vaikka viikonlopuksi olikin luvattu sadetta lähes tauotta. Jo työpäivän aikana alkoi ajatus saunasta ja järviuinnista hiipiä mieleen, ja se riitti motivaatioksi pakkaamiseen. 

Otin mukaan maastopyörän, kun huomenna on ohjelmassa kolmen tunnin pyörälenkki. Pukeutuminen tuottaa hieman päänvaivaa, kun sateessa voi helposti tulla kylmä. Ehkä maastossa pysyy kuitenkin lämpimämpänä kuin maantiellä, siksi siis maastopyörä. Minulla ei ole mitään varsinaisia sadevaatteita pyöräilyyn, mutta luotan siihen, että liikkeessä pysyy lämpimänä.

Sateella treenaamista harjoittelin jo toissa päivänä, kun juoksin töistä kotiin. Vähän pitempää reittiä kun juoksee, voi tuolla matkalla kaksikin tuntia tuhrata. Vettä oli mukana juoksuliivissä ja geeliä nappasin puolen tunnin välein. Ihan koko aikaa ei satanut, mutta melkein. Onneksi oli pitkät hihat ja lahkeet sekä juoksulippa, jotta lasit pysyivät sentään melkein kuivina.

Edellisenä päivänä juostut tonnin vedot tuntuivat vielä lihaksissa, ja kotona olinkin sitten tosi iloinen siitä, että palautusjuoma oli valmiina odottamassa alakerrassa ja että sain suihkun ja päivällisen jälkeen lojua loppuillan sohvalla.

Juoksun aikana ehdin kuunnella aika monta podcastia. Kuuntelen niitä aika usein myös aamuisin työmatkoilla. Puhelin ei onneksi kastunut juomaliivin vetoketjullisessa taskussa. Tai ainakin se edelleen toimii.

Tänäänkin tulee vettä, ja tässä nyt parhaillaan pohditaan aktiivisesti sitä, mikä olisi paras hetki lähteä tunnin (tai Peten tapauksessa kolmen) juoksulenkille. 

Juoksu ei kulje, onneksi voi myös pyöräillä

Koskaanhan se juoksu ei ole minulle helppoa ollut, mutta nyt se tuntuu erikoisen tahmealta. Yksi syy siihen on varmasti se, että treeniohjelmassani on nyt myös aika tarkasti määritelty vauhdit, joilla treenit pitäisi juosta. Ne taas perustuvat siihen, että juoksisin Vantaan maratonilla ennätykseni (alle 4.11). Näillä näkymin se ei taida siis onnistua.

Vauhteja on nyt vähän skaalattu alaspäin, mutta silti jouduin taas eilen vähän pettymään itseeni, kun toisessa 20 minuutin vedossa vauhti jäi liian hitaaksi. Jalat olivat kyllä jo vähän väsyneet edellisistä, hieman liian kovavauhtisista lenkeistä. Ehkä ensi viikolla alkaa sujua paremmin. Samantyyppisiä treenejä on luvassa, ja vauhtien ja sykkeiden vertailu on siksi helppoa.

Juoksu tuntuu jotenkin tehottomalta. Vaikka yritystä on, vauhti ei nouse. Voihan se olla, että yritän liikaakin ja jännitän samalla koko kehoa, rentous on siis kaukana. Olen kyllä aikamoinen kokovartalojännittäjä muutenkin. Jalat ovat nyt kuitenkin ihan ok kunnossa, ja rajoittimena toimii pikemminkin hengitys.

Tänään oli onneksi ohjelmassa pitkä pyörälenkki. Reippailuseuraksi lähti Peten lisäksi myös 22-vuotias poikamme, jonka kanssa ajoin viimeksi keväällä Mallorcalla. Sittemmin hän on alkanut ajella pyörällä myös töihin ja on nyt paljon paremmassa pyöräkunnossa. Siis sellaisessa, että jätti meidät Peten kanssa ihan mennen tullen aina niin halutessaan ja joskus, vaikkei edes yrittänyt.

Laitoin ensimmäistä kertaa jalkaani uudet maantiepyöräkengät, Sidi Wiret. Edelliset, ensimmäiset maantiekenkäni olin ostanut yhdeltä tutulta useita vuosia sitten. Hän oli hankkinut ne nettikaupasta, ja  myi ne minulle, kun ne olivatkin hänelle hieman liian isot. Minulle ne sopivat ihan hyvin, mutta kyllä nämä uudet kiinnittyvät jalan ympärille ihan eri tavalla. Ovat ne tietysti ihan eri hintaluokassakin.

Oma ja pojan jalka. Kätilö jo sanoi, että onpas isojalkainen poika.

Ajoimme Veikkolasta Ojakkalaan ja sieltä Lauriin, Velskolaan ja takaisin kotiin. Kahville pysähdyimme Hanko-Hyvinkää -tien varrella olevalle Nesteelle. Ajokeli oli hieno, mutta tuuli oli aika kova.Se hyvä puoli tuulessa toki oli, että tiet kuivuivat aamuisen sateen jäljiltä todella nopeasti. Heti lenkin alussa, vain parin kilsan ajon jälkeen Stages-wattikammestani putosi patteri kansineen. Huomasin sen aika pian (kun en nähnyt niitä watteja!), käännyin takaisin noukin pudonneet osat ajoradalta. Onneksi ei sattunut Hampurin Ironmanilla tämä epäonni.

Parasta pyöräseuraa. Joutuivat minua välillä vähän odottelemaan.

Kaksi viikkoa kisaan

Tasan kahden viikon päästä on kisapäivä Hampurin Ironman-kisassa. Kaikki ne asiat, joihin voi itse vaikuttaa, ovat (tietääkseni) kunnossa: ilmoittautumiset, lisenssit, lennot, majoitukset, pyörälaukut ym. asiat on hoidettu jo aikoja sitten. Niitä, mihin ei voi itse vaikuttaa, pitää tietysti jännätä loppuun saakka: kisakeli, sairastumiset ja muut elämän eteen heittämät satunnaiset asiat. Niitäkin varmasti tulee.

Tärkein niistä itse hoidettavissa olevista asioista on tietysti treenit. Ne ovat edelleen sujuneet hyvin. Parin viikon takaisesta isommasta viikonloppublokista olen varmaan jo palautunut, ja eilen taisi olla viimeinen pidempi treeni ennen kisaa. Ajoin pyörällä kaksi tuntia, juoksin tunnin ja sitten vielä pyöräilin yhden tunnin. Ajatus oli tehdä kaksi ekaa IM-tehoilla ja viimeinen tunti pyörää vähän kevyemmin.

Lähdön tunnelmaa. Pete vaihtaa vielä kenkiä, minä olisin valmis lähtemään.

Valitsin ekaksi pyöräreitiksi sellaisen kivan kumpuilevan ympyräreitin, jolla oli kyllä aika vaikea saada watteja pysymään tasaisina. Huono asfalttikin paikka paikoin vähän droppasi tunnelmaa. Pyörällä söin tai join vettä aina vartin välein: 15 minuuttia yli tasatunnin geeli ja vettä, puolelta suolatabletti ja vettä ja sitten tasalta vaan vettä. Minulla on tempopyörässä kaksi pulloa, toinen käsien välissä ja toinen rungossa. Viime vuonna toisen pullon paikalla oli vielä sellainen pullo, jossa oli pillisysteemi, joka mahdollisti juomisen ala-asennossakin, mutta sen pullon hajottua en enää ostanut uutta samanlaista. Sitä täyttäessä meinasi huolloissa tulla aina kiire, ja nyt voin vaihtaa tarvittaessa molemmat pullot vauhdissa.

Lempipyöräpaita Panache.

Juoksureitti oli edestakainen, ja yritin nyt sitten kerrankin juoksussakin pysyä jossain tietyssä vauhdissa. Tavoitteeksi olin asettanut noin 6.30, ja kun keskivauhti lopulta olikin hieman nopeampi, 6.18, olin tyytyväinen. Juoksin yhden aika jyrkän mäenkin varmaan ihka ensimmäistä kertaa ylös saakka molempiin suuntiin ja pidin sitä pienenä onnistumisena. Ei kyllä eilen olisi mennyt 30+ -lisäkilsaa samalla vauhdilla, mutta minulle se oli ihan hyvä juoksu kuitenkin.

Treenin jälkeen olin kyllä aika puhki. Onneksi sain istahtaa pian valmiiseen ruokapöytään, vaikkei ihan heti ihan kamala nälkä ollutkaan. Joskus pitkän treenin jälkeen en edes tunne oloani nälkäiseksi, vaan pelkästään väsyneeksi. Olen huomannut, että siihen auttaa aika usein ruoka.

Aika vaikea on miettiä, mikä se juoksuvauhti täydellä matkalla 3,8 kilsan uinnin ja 180 kilsan pyöräilyn jälkeen voisi olla. Uinnissa vauhtia ei oikein voi edes itse seurailla, ja pyörällä ajan tiukasti wattien mukaan niin, että juoksuunkin pitäisi vielä jäädä paukkuja. Viime vuonna Vichyssä paransin pyöräaikaani Köpikseen verrattuna lähes 40 minuuttia (6.09 vs. 6.47). Uskalsin ehkä Vichyssä ajaa kovempaa, kun minulla oli pyörässä wattimittari ja kun olin jo toista kertaa täydellä matkalla. Uinti taas oli Vichyssä 11 minuuttia Köpistä hitaampi, kun siellä ei saanut käyttää märkäpukua ja oli kai jotain virtauksiakin.

Köpiksessä juoksin maratonin 6.50-kilometrivauhdilla ja Vichyssä kilsavauhti lipsahti minuuttia huonommaksi ja oli siis 7.50. Maratonien ajat olivat vastaavasti 4.48 ja 5.30. Näitä noteerauksia sitten parantamaan parin viikon kuluttua!

Kesäkuulumisia

Viime viikot meillä on ollut hulinaa, kun kylään tulivat ensin siskon tyttäret ystävineen ja viimein torstaina itse sisko Amerikasta asti. Lomaa on jäljellä reilu viikko, joten ehtiihän tässä vielä heilua emäntänä. Ainakin mökkireissu on ensi viikolle suunnitteilla. Tyttäremme (serkukset!) ovat aika omatoimisia, ja viettävät tämän viikonlopun itse varaamallaan ja maksamallaan lomalla Kööpenhaminassa.

Treenit on tietysti sovitettu muuhun ohjelmaan tai oikeastaan päinvastoin. Kulunut viikko on ollut minulla vähän kevennetty, kun viime viikonloppuna oli aika paljon treeniä. Sunnuntaina piti ensimmäistä kertaa piti treenin jälkeen jäädä vähäksi aikaa nurmelle lepäilemään. Ohjelmassa oli tuolloin aika pitkä tehotreeni pyörällä ja lopuksi myös juoksua.

Lomalla on kiva tehdä pitempiäkin treenejä, kun aikaa lepäilyyn ja palautumiseen on mukavan paljon. Remonttiakin on tässä samalla jonkin verran edistetty, huone kerrallaan edetään. Ensimmäinen huone alkaa olla jo voiton puolella, mutta onhan tässä vielä aikalailla tapettia poistettavaksi ja seinää maalattavaksi. Uusia kalusteita hankkiessa koin pienen onnistumisen, kun uskalsin ajaa isohkoa pakettiautoa.

Koska Pete oli tänään Porkkala Swinrunissa kisaamassa (Hesarin juttu kisasta), päivän yhdistelmätreeni piti tehdä yksin. Vähän aikaa mietin, mistä parhaiten pääsisi pyöräilemään suoraan maantielle ja lähdin sitten autolla Kirkkonummen suuntaan. Pysäköin Tolsaan liityntäpysäköintipaikalle, ajelin tempopyörällä tunnin eestaas Porkkalanniemeen ja juoksin päälle puoli tuntia omaa kovaa. Pyörällä tehot pysyivät hyvin tavoitteessa, ja samoin kävi ilokseni myös juoksussa. Kovemman pyörätreenin jälkeen myös juoksu tuntuu lähtevän helposti kovaa.

Juoksun keskivaiheilla pyörähdin myös vähän poluilla, mikä virkisti kivasti. Aikaisemmin tällä viikolla olin jo repäissyt vasemman jalan lenkkarin pohjallisesta irti siihen liimaamani metatarsaalituen, kun se alkoi jo Sääksen kisassa ja pitemmillä lenkeillä muutenkin painaa päkiää ja siis sattua. Yritän nyt aktivoida paremmin varpaita, ja se tuntui auttavan esimerkiksi eilisellä pitkällä lenkillä.

Tämän jälkeen en enää tee ennen Hampurin IM-kisaa mitään muutoksia kamppeisiin, korkeintaan pesen ja vahaan pyörän.

Helsinki City Run 13.5.2017

Tavoite juoksuun lähtiessä oli alittaa kaksi tuntia, ja se onnistui. Loppuaika oli 1.58:42. Se jäi vuonna 2014 Hangon Itämerimaratonin puolikkaalla juoksemastani ennätyksestä 13 sekuntia. Vuoden 2013 HCR:llä pääsin alle sen, mutta silloin reitti oli alimittainen. Sarjassani (N45) oli tänään 443 lähtijää, ja sijoitukseni 89.

Lähdin neljännessä lähtöryhmässä varttia vaille neljä, ja lähtökarsinassa asettauduin kolmannen rivin paikkeille. Missään ei juoksun aikana ollut ruuhkaa, vaikka juoksijoita oli tietysti koko ajan ympärillä. Reitti oli hieno, ja juoksukeli ihan loistava; aurinkoa ja reilut 10 astetta lämmintä. Minulla oli päällä ohut pitkähihainen paita ja shortsit, päässä lippa. Ruoholahden jälkeen oli yksi oikein paahteinen kohta, ja siinä tuli vähän kuuma, mutta muuten oli sopivasti päällä.

Kisan jälkeen

Olin noin varttia ennen lähtöä ottanut yhden geelin, ja juoksu lähtikin kivasti liikkeelle. Jalat tuntuivat hieman väsyneiltä ihan alusta saakka. Taktiikkana oli juosta tavoitevauhtia (5:30-5:40/km) ensimmäinen puolikas ja sitten kiristää vauhtia mahdollisuuksien mukaan. Koko ajan oli vähän sellainen työläs olo, ei pysynyt vauhti helposti yllä. Tuli mieleen vähän samanlainen fiilis kun aina vähän kovempaa (kolmosta) uidessa: vauhdin ylläpitäminen vaatii keskittymistä ja tietynlaista "puskemista". Rentonakin pitäisi muistaa olla. En kympin jälkeen pystynyt kiristämään vauhtia, ja se alkoi jopa hieman hidastua.

Minulla oli mukana kaksi geeliä, joista ensimmäisen otin 15 kilsan kohdalla. Sen jälkeen tunsin, että juoksu alkoi sujua paremmin ja sama näkyy myös kilsavauhdeissa. Ehkä sekin vähän vaikutti fiilikseen, että alamäkivoittoinen loppumatka juostiin keskuspuistossa metsän siiimeksessä. Tai sitten se oli geelin sisältämä kofeiini. Näin jälkeenpäin ajatellen minun olisi varmaan kannattanut ottaa se toinen mukana ollut geeli jo 10 kilsan kohdalla.

Näillä juoksukilsoilla tämä oli kuitenkin ihan kelpo suoritus, ja maalissa olo oli tyytyväinen. Vauhtitreenejä on ollut vähän, koko talvi on tehty peruskestävyystreeniä ja juoksua on ohjelmassa ollut (ihan suunnitellusti) melko vähän.  Pete oli tullut maaliin ennen minua, loppuaikansa tänään 1.45:24. Kirittävää enkkaan jäi hänellä noin minuutti.

Petrin kanssa <3 td="">

Maalitarjoilut olivat tänä vuonna oikein hyvät: vettä, palautusjuomaa, banaani, energiapatukka, rusinoita ja jäätelöä! Alkoholitonta oluttakin olisi ollut, mutta olut ei maistu edes ilman alkoholia. Oli myös kiva hieman vetää henkeä juoksun jälkeen lojumalla tekonurmella Telia-stadionin vieressä. Nyt lojumme jo kotona sohvalla. Ihan parasta!

Ennen HCR:ää

Ensi lauantaina olen Helsinki CityRunin starttiviivalla neljättä kertaa. Aikaisemmin olen juossut Suomen suurimmalla puolimaratonilla vuosina 2009, 2010 ja 2013. Noista viimeisellä kerralla juoksin alle kahden tunnin, mutta se oli se epäonnen vuosi, kun reitti oli liian lyhyt. Puolikkaita olen juossut yhteensä seitsemän, ja niistä kolme kertaa on loppuaika alkanut ykkösellä. 

Kahden tunnin alitus tai vieläkin tarkemmin oma ennätys on lauantainakin tavoitteena. Ilmoittautuessani laitoin tavoiteajaksi 1.55, ja sen mukaan lähden juoksemaan sinisessä porukassa klo 15.45. Kisataktiikka on sellainen, että ekan puolikkaan juoksen tavoitevauhtia (5:30-5:40) ja siitä maaliin sitten niin kovaa kuin pystyn. Nopeampi jälkimmäinen puolikas olisi tietysti kiva juttu. 

Energiapuolta olen miettinyt sen verran, että pari geeliä aion ottaa mukaan. Otan ensimmäisen geelin varmaan noin 10 minuuttia ennen lähtöä ja toisen ennen 15 km huoltoa. Loppumatkasta on kuitenkin kiva saada jotain tekemistä, ja siinä geelin auki näpräämisessähän sitä riittää. Huoltopisteistä en tarvitse muuta kuin vettä. Mitään tankkausta en aio tehdä, normaalia syömistä ja juomista vaan koko viikko. 

Tällä viikolla on treeniohjelmassa vähän lyhyempää ja kevyempää tekemistä, joten siksikin pitäisi lauantaina jalan nousta kevyesti. Viime aikoina on juoksu saanut kropan aika kovasti jumiin, mutta senhän ei pitäisi häiritä kun vasta sitten kisan jälkeen. 

 

HCR-reittiä on uudistettu tälle vuodelle, ja sen pitäisi olla melko tasainen. Reittikartasta katselin, että pääsääntöisesti tutuilla huudeilla juostaan. Kisajännitys alkaa varmasti nousta perjantaina,kun käyn hakemassa juoksunumeron ja kisapaidan Kisikseltä töiden jälkeen. Onhan se aina jännä kun omaa kovaa pitäisi jaksaa juosta ja vieläpä melko pitkään. 

Työmatkajuoksua taas

Tällä viikolla on vielä vähän kovemmin treeniä, kunnes ensi viikolla jo kevennetään Mallorcan-reissua varten.

Keskiviikkona tein paluun työmatkajuoksun pariin. Lyhimmillään työmatkani on vain reilut kymmenen kilometriä, mutta koska tavoite oli juosta kaksi tuntia, juoksin pitempää maisemareittiä rantoja pitkin. Ihan loppumatkasta piti tehdä vielä vähän kiemuraa, että sain tarvittavat minuutit täyteen.

 

Alkumatkasta vastaan juoksi tuttu Konan-kävijä, joka kääntyi 180 astetta ja juoksi pari kilsaa kanssani. Siinä tulikin minulle PR pariin Strava-segmenttiin Merisatamanrannassa, kun vauhti ja syke vähän karkailivat vauhtikestävyyden puolelle. Ihan mahtavaa on nähdä lenkillä tuttuja ja vaihtaa kuulumisia!

Otaniemen sillalla vastaan juoksi puolestaan Pete omalla pitkällä lenkillään. Hän oli kotona kiukkuinen kuin ampiainen, koska oli joutunut jättämään lenkin kesken kipuilevan polven vuoksi. Tavoitteena on saada se kuntoon vielä ennen reissua.

 

Minulla ei ollut ihan paras juoksutuntuma, kun edellinen kahden tunnin lenkki oli ollut sunnuntaina ja maanantaina olin käynyt salilla. Plus-sarakkeeseen voisi kuitenkin merkitä uuden Camelbak Circuit -juoksurepun, joka toimi moitteetta. Siinä oli nyt uusi venttiili, josta mainosten mukaan tulee yhdellä ilmaisulla 20 % enemmän juotavaa. Saattaa pitääkin paikkansa. 

 

Hyde Parkissa ja ostoksilla

Viime viikonlopun reissulla kävin lauantai- ja sunnuntai-aamuina juoksemassa Hyde Parkissa. Hotellimme oli Kensingtonissa, ja sieltä oli puistoon mukavan lyhyt matka. Lauantaina juoksin vähän pitemmälle niin, että sain kuvattua Buckinghamin palatsin. Sen ohi juoksin viimeksi vuonna 2009, kun olimme Lontoossa lasten kanssa. Tässä samalla laskeskelin, että "ne uudemmat" lyhyemmät juoksushortsini ovat siis jo kahdeksan vuotta vanhat, sillä ostin ne juuri tuolla reissulla.

Aika moni lontoolainen näyttää juoksevan näin talvikeleilläkin shortseissa, uskaliaimmilla on shortsien lisäksi päällä vain t-paita. Ehkä vähissä vaatteissa juoksuun voi jotenkin karaistua, mutta omista kokemuksista minulle tuli lähinnä mieleen yksi Länsiväyläjuoksu 2015, kun juoksin kylmässä kelissä lyhyessä hameessa, ja reiteni olivat ihan jäässä.

Lenkille lähdössä.

Viileästä kelistä ja ajoittaisesta sateesta huolimatta puistossa oli mukavasti elämää - ratsukoita, pyöräilijöitä, juoksijoita ja muitakin turisteja. Muutama poliisiautokin ajoi vastaan, ja puistotyöntekijöitä näkyi keräilemässä roskia ja pudonneita oksia. 

Aika ajoin juoksu tuntui jopa helpolta. Ihan lyhyen hetken ajattelin, että tältä varmaan tuntuu niistä, jotka oikeasti osaavat juosta. Ehkä siihen vaikutti sekin, että reissussa ja viime aikoina muutenkin on tullut käveltyä paljon. Tai sitten se oli vain joku loivan alamäen aiheuttama hetkellinen harha! 

Perjantaina olin ostanut Lululemonista uudet pitkät juoksutrikoot, pitkähihaisen juoksupaidan ja juoksuhanskat. Trikoot ovat ihan tavalliset ohuet ja mustat, tosi huomaamattoman tuntuiset päällä. Hotellin korttiavain mahtui vyötärotaskuun ja puhelin oli käden ulottuvilla reisitaskussa. Edelliset pitkät juoksutrikooni olivat jotenkin epämääräisen väriset, ruskeahkot, enkä oikein koskaan tykännyt niistä. Sain ne aikoinaan Peteltä, joka oli tilannut vahingossa naisten koon housut Wigglestä. Aika monta vuotta juoksin ne päällä, mutta tällä reissulla ne jäivät hotellihuoneemme roskikseen. 

Pyörä ja valot.

Edellisenä viikonloppuna oli Hyde Parkissa ollut joku kisa.

Muutamassa muussakin urheilukaupassa kävimme. Raphan Club House oli pienoinen pettymys, ei löytynyt meille oikein mitään kivaa. Regent's Streetin Pinarello- ja Assos-kaupat tulivat vastaan vähän yllättäen, ja niiden valikoimia ihailimme vain näyteikkunan takaa. Nike-kaupassa oli paljon porukkaa ja oma DJ. Ainoat triathlon-aiheiset jutut näimme Speedon liikkeessä, jossa esillä oli mm. kisa-asuja ja märkkäreitä. Sieltäkin poistumme ostamatta mitään, mutta lähellä olleesta Vivobarefoot -putiikista löytyi sentään muutamat uudet kengät.

Pikkuisen kulttuuriakin mahtui tähän pikapyrähdykseen. Lauantaina kävimme teatterissa katsomassa The Book of Mormon -musikaalin. Se oli ihan loistavan hauska, ja kiilasi kirkkaasti elämäni teatterikokemusten top kolmoseen. Se tuntui siinäkin mielessä läheiseltä, että siskoni on jo reilut parikymmentä vuotta asunut mormonien "pääkaupungissa" Salt Lake Cityssä, joka musikaalissa esitettiin varsinaisena paratiisina. Sunnuntaina vietimme pari tuntia hotellimme vastapäätä sijainneessa Victoria & Albert -museossa.

Yksin kotona

Aamulla kävin Esport Expressissä juoksemassa tunnin treenin juoksumatolla. Viime yönä oli satanut vähän lunta, ja liukkaan alustan välttääkseni päätin juosta vauhtikestävyystreenini sisällä. Salilla oli kymmeneltä vielä aika rauhallista, joten juoksumatoissakin oli valinnanvaraa.  Valitsin sen tutun, jolla olin ennenkin juossut. Treeni meni ihan yllättävän hyvin! Jossain vaiheessa ajattelin, että voisin juosta jopa vähän kovempaa. Sitä ei juurikaan ole aikaisemmin sattunut!

Kotiin lähtiessäni huomasin, että oman koppini molemmin puolin oli jo varatut kaapit, vaikka vapaita oli vaikka millä mitalla ympäri pukuhuonetta. Miksi valita se varatun viereinen koppi - siinähän on se ilmeinen riski, että joku tulee ihan viereen pukemaan? Olen toki joskus huomannut tehneeni niin itsekin. Ehkä se varattu koppi jollain alitajuisella tavalla kertoo, että tällä suunnalla on hyvä meininki.

Tapasin pukuhuoneessa myös yhden ystävän, kun olin juuri lähdössä kotiin. Olen selvästi tullut jo siihen ikään, että kun joku kysyy kuulumisia, mieleen tulee ensimmäiseksi kertoa lasten kuulumiset. Ehkä siihen vähän liittyy sekin, että viimeisen viikon sisällä olen käynyt molempien lapsieni ensimmäisessä omassa asunnossa kylässä. Hassua, että he muuttivat kotoa kuukauden sisällä, vaikka ikäeroa on pari vuotta. Pojilla armeija tietysti usein lykkää opintojen aloitusta pahimmillaan jopa kahdella vuodella, niin meilläkin kävi.

Tämän viikonlopun olen ollut yksin kotona, kun Pete on työmatkalla Varsovassa. En muista, koska viimeksi olisin ollut useamman päivän peräkkäin yksin. Siskoltanikin ehdin jo kysyä, mitä hän tekee ollessaan yksin kotona. Kuulemma siivoaa ja leipoo, ja niin huomasin itsekin toimivani. Varmuuden vuoksi kutsuin tyttären poikaystävineen sunnuntaina brunssille, ja meillä olikin tosi kivaa. Poikanikin lupasi piipahtaa illalla palattuaan mökiltä, joten yksinäiseltä ei ole tuntunut.

Eilisen pyörälenkin haastavin vaihe oli pyörän saaminen ulos varastosta.
Kaikki pojan pyörät eivät ole vielä muuttaneet.

Mitä tein tammikuussa

Huviksi ja hyödyksi perehdyin äsken Movescountin tilastoihin tammikuun liikkumisestani. Ostin Suunto Ambit2 S:n kesäkuussa 2013, ja siitä saakka minulla on dataa tallessa Movescountissa.

Ilahduin, kun huomasin, että nyt on tullut uusi tammikuun enkka - yli 40 tuntia liikuntaa

Tammikuu 2017

Pyöräilyyn on mennyt eniten aikaa. Viikonloppuisin olen ajanut kolmen, joskus neljänkin tunnin pitkiä rauhallisia lenkkejä pitkin Helsingin ja Espoon rantoja  ja ihaillut upeita taloja mm. Kulosaaressa, Saunalahdessa ja Westendissä. Yleensä olen laittanut Camelbak-reppuun vettä pari litraa ja ottanut mukaan suolatabletteja. Lenkin pari ekaa tuntia olen pärjännyt niillä, ja vasta viimeisen tunnin aikana vaihtanut hiilihydraattipitoiseen urheilujuomaan.

Työmatkapyöräilyn sijaan sijaan olen ottanut tavaksi kävellä aamuisin kotoa Leppävaaran asemalle vajaat kolme kilsaa. Jos vielä lounastunnilla kierrän vähän pitempää reittiä ravintolaan tai lounassalaattia ostamaan, saan päivässä kasaan 10000 askelta. Näitä kävelyjä en laske millään lailla treeniksi, mutta mukavaa arkiaktiivisuutta ne kuitenkin ovat.

Kalasatamassa

Uinnissa on määrää hieman vähemmän kuin aikaisempina vuosina, mutta se on ihan tietoinen homma. Uintia kehittämällä minun on vaikea saada tuntia tai edes puolta pois IM-ajasta, se on jo ns. hyvällä mallilla. Käyn uimassa yleensä torstai-aamuisin Peten ja muutaman kaverin kanssa Leppävaarassa. Tämä on hyvä juttu siinäkin mielessä, että kun käymme yhdessä uimassa jo heti aamusta, torstai-iltaisin meillä molemmilla on treeneistä vapaata. Sunnuntaisin käyn Triathlon Suomen ohjatuissa uintitreeneissä Märskyssä. Siellä on valmentajana tuttu Krista.

Juoksua on ollut enemmän kuin aikaisempina vuosina. Pari vuotta sitten taisi olla päällä joku rasitusvamma tai sellaisen ehkäisy, koska tammikuussa 2015 olin käynyt useamman kerran myös vesijuoksemassa. Nyt olen juossut muutaman kerran matolla, mutta preferoin kyllä ulkona juoksemista, kun se suinkin vain on mahdollista.

Salihommiin on viime vuosina tammikuussa mennyt suunnilleen sama määrä tunteja, 5-7. Suurin muutos on se, että viime ja tänä vuonna olen käynyt ihan oikeasti salilla, kun taas sitä ennen kävin Helsinki Triathlonin kuntopiirissä. Sama aika, mutta erilainen treeni.

Hiihtotuntien määrä näyttää olevan suoraan verrannollinen hyviin hiihtokeleihin, ja viime vuosina ne ovat täällä Etelä-Suomessa valitettavasti menneet huonompaan suuntaan.

Oittaalla.

Trainerillä olen ehtinyt ajella nelisen tuntia. Petellä on perheen enkka traineriajeluiden kestossa: kolme tuntia kymmenen minuuttia. Sitä en aio ihan vähään aikaan haastaa, ellei ole jostain syystä pakko. Traineriajeluiden suhteen on vähän valoisampaa tulevaisuutta luvassa vielä tällä viikolla, kun poikamme muuttaa kotoa ja teemme hänen huoneestaan trainerihuoneen. Harjoitusvastuksen lisäksi sinne siirretään kaikki muutkin nyt saunassa säilytettävät kamppeet; reput, pullot, kengät, pyörät jne. On kiva saada tavaroille vähän enemmän tilaa ja sauna alkuperäiseen käyttöönsä. Pitkät, kosteat ja ehkä kylmätkin lenkit on toivottavasti helpompi kestää, kun kotona on sauna lämpimänä.

"I don't need this exercise"

Joltain uintikurssilta on jäänyt mieleen pieni tarina siitä, kun valmentaja kertoi yhden suuren suomalaisen yhtiön henkilökunnalle vetämällään uintitekniikkakurssilla teettäneensä jotain vähän vaikeampaa drilliä. Yksi osallistujista oli kieltäytynyt tekemästä sitä sanoen "I don't need this excercise", eli en tarvitse juuri tätä treeniä. Muistaakseni valmentaja kertoi tästä hieman tuohtuneena, sillä yleensä varmaan ne vähän vaikeammat jutut ovat niitä, mitä nimenomaan kannattaisi tehdä. Ja mitä siitäkin tulisi, jos kaikki osallistujat tekisivät vain niitä juttuja, jotka tuntuvat kivoilta?

En oikein ymmärtänyt, miksi joku ei tekisi jotain tiettyä uintiharjoitusta, niissähän on tarkoitus oppia taas jotain uutta. Tietysti olen ehkä vähän jäävi puhumaan tästä asiasta uinnin yhteydessä, sillä tykkään drilleistä melkein enemmän kuin ihan perusvaparista. Jos en jotain ole ekalla kerralla osannut, olen sitten opetellut omalla ajalla, kunnes alkaa sujua.

Pari viikkoa sitten Petrin kanssa juttelimme, että alkavalla kaudella minun varmaan kannattaisi keskittyä juoksutreeneihin, kun minulla on varmasti ajallisesti eniten voitettavaa juuri juoksussa. Siinä samassa yhteydessä hän sitten muistutti, että olimme saaneet valmentaja-Teemulta jo vuosi sitten ohjeeksi juosta aina kuntosalitreenin jälkeen loppuverraksi 10 minuuttia matolla. Jotenkin olin kuitenkin saanut itseni vakuutettua siitä, että minun kannattaisi tehdä selkää vahvistavia liikkeitä sen aikaa, kun Pete juoksee sitä ohjeiden mukaista loppuverraa.

Esport Expressin pukkari.

Kun tajusin, miten olin rakentanut vääränlaisen loppuverrarutiinin vältellääkseni juoksua, tuli jopa vähän nolo olo. Sitä rutiinia kun ei sitten koko kaudella tullut enää kyseenalaistettua, vaikka ihan samasta "I don't need this exercise" - ajattelusta lopulta taisikin olla kyse. Onneksi on puoliso, joka osaa nätisti sanoa, että kannattaisi varmaan aloittaa se juoksun parantaminen noudattamalla jo saatuja ohjeita eikä turhaan miettiä jotain uusia kommervenkkejä. Niinpä minäkin olen kiltisti jo pari viikkoa aina kuntosalitreenin päälle juossut 10 minuuttia matolla.

Viime vuonna juuri näihin aikoihin poikamme kotiutui armeijasta reservin vänrikkinä. Suomen itsenäisyys ja varsinkin sen puolustaminen oli hänen armeija-aikanaan mielessä lähes joka päivä. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Poika ja vanhempansa Santahaminan sotkussa noin vuosi sitten.
Minulla oli varmaan korkokengät, kun näytän Peteä pitemmältä.

Rentoa treeneissä, kiirettä töissä

Treenihommissa on ollut aika rentoa, töissä sen sijaan tämä viikko on ollut melko kiireinen. Olen yrittänyt ottaa nämä erityiskiireet töissä huomioon myös treenailussa, ja esimerkiksi tälle viikolle tuli kaksi treenitöntä päivää, keskiviikko ja perjantai. Perjantaina oli vielä firman pikkujoulut, ja pitkästä aikaa valvoin yli puolenyön.

Viikkoon on mahtunut pari salitreeniä, työmatkapyöräilyä, yksi uinti ja reilun tunnin juoksu. Tulossa on vielä illalla yksi uintitreeni.

Lenkkimaisemaa Otaniemessä.

Olen nyt reilun viikon verran käyttänyt HR4Training -ohjelmaa (AppStoressa 8,99 eur) palautumisen seurantaan. Se mittaa sykevälivaihtelua sormesta kännykän kameran avulla. Ainakin mainospuheissa mittaus on yhtä tarkka kuin sykemittarilla. Ohjelmassa on sekin hienous, että se hakee automaattisesta Stravasta edellispäivän juoksu- ja pyöräilytreenit. Sen takia olen vähän entistä ahkerammin siirrellyt treenejäni Movescountiin ja sieltä automaattisesti Stravaan. Minulla on niin vanha sykemittari, että siirtoon tarvitaan myös kaapeli ja tietokone. Luulen, että juuri tästä vanhasta mittarista johtuen esim. uinti- ja kuntosalitreenit eivät näytä siirtyvän. Ne voi onneksi lisätä käsin.

Mittaustulokset ovat ainakin toistaiseksi tukeneet omaa fiilistä, ja muutamana aamuna olen saanut ohjeeksi välttää kovemman intensiteetin treeniä. Näin olen sitten tehnytkin. Mittaustulos näytetään palautumispisteinä (recovery points), ja mitä enemmän niitä pisteitä kertyy, sitä parempi.

Palautumispisteet tänään.

Vähän on hankaluuksia ollut itse mittaamisen kanssa. Tänäänkin mittasin viitisen kertaa, ennen kuin mittaustarkkuus oli optimaalinen. Virhe taisi johtua siitä, että samaan aikaan sattui paistamaan aurinko ikkunasta sisään, ja mittauksen aikana olisi hyvä olla hämärää. Mittaus onnistui, kun vaihdoin paikkaa vähän pimeämpään sohvan kulmaan.

Tänään juoksin taas lempilenkkini Otaniemen ympäri.



Samalla kuunteli TED Talkien podcast -lähetystä. Siinä se reilu tunti meni leppoisasti. Olin niin keskittynyt, etten Otaniemessä heti tunnistanut vastaan juossutta tri-tuttua. Onneksi sain uuden mahdollisuuden, kun hän huikkasi perään!

Tyyntä myrskyn edellä?

Aika hissun kissun on liikunnan puolesta menty tämä marraskuu. Katselin Movescountista, että viime vuonna tähän aikaan oli jo täysi treenivaihde päällä. Trainerikin oli jo kaivettu esiin ja salilla käyty pari kertaa viikossa. Tänä vuonna on ollut vähän hiljaisempaa, mikä juuri nyt tuntuu tosi hyvältä.

Marraskuu on ollut leppoisa, kun ei vielä ole treeniohjelmaa eikä sen mukaista "pakkoa" tehdä yhtään mitään. Tavoitteellinen treeni kohti ensi kesän kisoja alkaa taas joulukuussa, reilu viikko on tässä siis vielä aikaa hölläillä.

Jotain ihan uuttakin pääsin tällä viikolla kokeilemaan, kun kävimme työkavereiden kanssa Baila Baila -tanssikoulussa salsaamassa. Se oli yllättävän hauskaa tutulla porukalla, ja oli kiva antaa musiikin viedä mennessään. Jalat vielä jotenkuten toimivat askelkuvioita harjoitellessa, mutta esimerkiksi rintarangan liikkuvuudessa on todella paljon toivomisen varaa.

Salillakin on käyty. Siellä jo Peten kanssa tavaksi muodostunut lämmittely vierekkäin soutulaitteella ei ole onnistunut moneen viikkoon, kun toinen laite on aina ollut varattu. Viime tiistaina  toinen soutulaite oli rikki, ja taas minun piti lämmitellä crosstrainerillä. Sen verran on tullut sairastelun jälkeen pidettyä salitreenistäkin taukoa, että jalat tulivat pitkästä aikaa kipeiksi.

Eilen kävin juoksemassa, mutta syke tuntui olevan koko ajan 10 pykälää korkeammalla kuin normaalisti. Koska fiilis oli tänä aamuna edelleen vähän toiskuntoinen  ja aamusykkeetkin hieman koholla, lähdin juoksun sijaan pitemmälle kävelylenkille. Kävelin Laajalahden ympäri vajaan 10 kilsan lenkin, ja ihan viimeisen pätkän Otaniemestä kotiin tulin bussilla, kun tuli vähän kylmäkin.

Aurinkokin pilkisteli.

Kävellessäni kuuntelin podcasteja. Olen vielä aika tuore tässä jutussa, ja toistaiseksi suosikkilistalleni ovat päässeet mm. Stuff Mom Never Told You, Biohakkerin Podcast ja Nordnetin #rahapodi. Kuuntelen podcasteja myös aamuisin työmatkalla. Työmatkalla joudun aina Turuntien ylittämisen ajaksi katkaisemaan kuuntelemisen, kun siitä ei tule mitään liikennemelun vuoksi. Tänään sama ongelma häiritsi zen-fiiliksiäni Kuusisaarentiellä. Yllättävän kova melu tulee ohiajavista autoista - etenkin niistä, joissa on nastarenkaat.

Tyyntä on.

Juoksumatolla ja kalliolla

Joskus tonnin vetojen eteen pitää nähdä vähän enemmän vaivaa. Eilen en ehtinyt juoksemaan lempiradalleni Otaniemeen, koska töiden jälkeen oli suunnitelmissa vähän muitakin menoja ja aikaa juoksulle, suihkulle ja siirtymisille oli vain vajaat kaksi tuntia.

Päätin tehdä ensivisiitin Esport Bristoliin, joka sijaitsee mukavasti noin korttelin päässä työpaikasta. Minulla on salijäsenyys Esport Expressissä, mutta sillä kortilla ei pääse treenaamaan Bristoliin. Ilmainen kokeilukerta oli kuitenkin käytettävissä, ja sain avainkortin täytettyäni yhteystietoni lapulle. Ehkä sieltä joku markkinointipuhelu sitten tulee.

Ensimmäistä juoksumattoa en saanut lainkaan käyntiin, piti vaihtaa toiseen ennen kuin käynnistys onnistui. Juoksumatot vaikuttivat vähän hienommilta kuin Expressissä, mutta ei siinä käytössä lopulta eroa juurikaan ollut. Juoksin noin 10 minuutin verran ja sitten laitoin asetuksiksi 1,5 % kulmaa ja vauhtia 5 minuuttia/kilsa. Siinä vauhdissa sitten pyristelin 4x5 minuuttia. Tavallaanhan se on helpompaa kuin radalla, kun vauhti on vakio.

Samassa tilassa juoksumattojen kanssa oli myös isohko jumppasali, jossa näytti ensin olevan käynnnissä step-tunti ja heti sen jälkeen alkoi pumppi. Aikamoinen äänten kakofonia oli ilmassa, kun sekä ohjaajan ääni että kovalla soitettu musiikki puuroutuivat. Minulla oli omat musiikit korvissa, ja aika kovalle sai nekin säätää. Onneksi tuli vesipullokin mukaan, sillä siinä juostessa tuli ihan kunnolla hiki ja jano.

Treeni onnistui kai ihan hyvin,  kun pysyin säädetyn ajan maton vauhdissa ja maksimisykekin nousi seitsemisen lyöntiä korkeammalle kuin vastaavassa treenissä ulkona.

Lauantaina kävimme Peten kanssa kävelyllä nuoruuden maisemissani Ullanlinnassa ja Kaivopuistossa. Tässä yksi kuvamuisto reissulta:

Kaivopuistossa.

Meillä on muuten tänään kihlajaisten vuosipäivä. Joka vuosi ei tätä päivää ole tullut juhlittua tai edes muistettua, mutta tänään kakuteltiin lasten kanssa kun täyteen tuli neljännesvuosisata.

Sääntöihminen haparoi

Aika harvoin minulle tulee eteen sellaisia tilanteita, etten millään viitsisi lähteä lenkille, uimaan, pyöräilemään tai minne milloinkin treeniohjelman mukaan pitää lähteä. Eilen perjantaina oli sellainen tilanne. Takana oli pitkä työviikko, oli jo pimeää ja satoi. Pete oli ollut pari päivää matkoilla ja valmistautui kotona jo rentoon sohvailuun, kun oli tehnyt oman treeninsä jo aamulla.

Yhden persoonallisuustestin mukaan olen "tarkka laadunvalvoja", parhaimmillani ihanteellinen, tunnollinen ja oikeudenmukainen, huonoimmillani joustamaton, tiukka ja kriittinen. Tunnistan nuo kaikki piirteet itsessäni ja uskon, että samoin tekevät myös perheenjäseneni. Muistan, kuinka poikani joskus pienenä hammaspesulla kyseli, että "Äiti, miksi sinulla on niin paljon sääntöjä?". Se vähän herätti, olenkin varmaan ollut aika tiukka äiti. Sääntöjen ja ohjeiden mukaan on menty, lapset rokotettu, läksyt tehty ja koulut käyty.

Treenaamisessa nuo luonteenpiirteet näkyvät niin, että treenien väliin jättäminen on minulle ihan supervaikeaa. Kurinalaisesti ja velvollisuudentuntoisesti teen aina kaikki ohjelmaan merkityt treenit. Se on minulle helppoa, oikein näen mielessäni kuinka suoritukset seuraavat toistaan. Jos ohjelmassa on vesijuoksua, laitan vyön lanteille ja menen sinne mummojen sekaan, vaikka uiminen enemmän houkuttaisikin.

Ymmärrän toki, että juuri minun tyyppiselleni ihmiselle tietty "tottelemattomuus" ja sääntöjen tai treeniohjelman noudattamatta jättäminen voisi olla ihan hyväksi. Voisin ehkä oppia jotain ja huomata, ettei mitään kamalaa tapahdu, vaikken aina suunnitelmissa pysyisikään. Tässä minulla on kehittymisen paikka.

No, perjantaina olin jo kotiin kävellessäni miettinyt, että jos Pete tänään ehdottaisi vaikkapa leffailtaa, olisin siihen ihan valmis. Mutta eipä ehdottanut, vaan oikein kannustamalla kannusti lähtemään lenkille pimeään iltaan. Ihanan kamala sparraaja! Eihän siinä enää mitään muuta voinut kun laittaa lenkkarit jalkaan ja lähteä vilkkuva heijastinliivi päällä pimeään Otaniemen rantaan juoksemaan.



Niin jäi sekin kehittymisen paikka käyttämättä, mutta tuli sentään treenattua viikon päästä juostavaa puolimaratonia varten.

Testissä Suunto Spartan Sport

Noin kuukausi sitten sain viikonlopuksi kokeiltavaksi Suunto Spartan Sport -sykemittarin. Työkaverini oli saanut sen Suunnolta vähän pitempään testiin, ja ystävällisesti tarjosi minullekin mahdollisuutta sitä kokeilla. Kello tuntui kädessä mukavalta, ranneke oli miellyttävän tuntuinen ja kello yllättävän kevyt. Voisin kuvitella käyttäväni sitä arkikellona.

Valitettavan huonolaatuinen kuva, sori!

Muutin hieman viikonlopun treeniohjelmaa, jotta pääsin kokeilemaan kelloa myös pyöräilyssä. Minulla on triahtlon-pyörässäni Stages -wattikampi, ja sen yhdistäminen Spartan Sportiin sujui ihan ongelmitta. Lyhyen perehtymisen jälkeen en kuitenkaan keksinyt, miten mittari olisi pitänyt kalibroida. Garmin Edge 500 -pyörämittarini kalibroin ennen jokaista ulkona ajamaani lenkkiä, mutta nyt se jäi siis tekemättä.

Reitti kulki pitkin Espoon ja Helsingin rantoja. Jo siinä ajaessanikin huomasin, että yhteys ranteessa olevan mittarin ja wattikammen välillä toimi huonommin kuin Garmin Edgen ja kammen välillä. Garmin Edge on minulla minulla kiinni ohjaustangossa, josta sen myös helposti näkee toisin. Ranteessa olevan kellon kanssa on vähän hankalampaa. Jos joskus hankin Spartanin, ehkä pidän sen Garmin Edgen kuitenkin pyöräillessä vielä mukana näytön ominaisuudessa, ja siirrän treenit Movescountiin ja Stravaan vain Spartanista. Toistaiseksi en pidä nykyistä sykemittariani ranteessa lainkaan pyöräilyjen aikana, vaan siirrän pyörädatat eri palveluihin Garminista.

Kävin kellon kanssa myös uimassa, ja harmillisesti unohdin sykevyön kotiin. Ei jotenkin tullut mieleen ottaa sitä mukaan, kun en ole sellaista uidessa tottunut käyttämään. En siis tiedä, miten sykemittaus olisi vedessä toiminut. Sen kuitenkin huomasin, että Spartan Sport mittasi uidun matkan tarkemmin kuin nykyinen kelloni Ambit2 S.

Puutteita ja keskeneräisyyksiäkin Spartan Sportissa toki oli. Pyörälenkille olisin halunnut konfiguroida treenin aikana kellon näytöllä näkyvät tiedot, mutta se ei vielä ollut mahdollista. Nyt käytössä olivat vain valmiiksi mietityt "tehdasasetukset". Kosketusnäyttö ei myöskään tällä lyhyellä kokeilulla vakuuttanut, taidan muutenkin olla enemmän painiketyttöjä. Värinäyttö oli kyllä hyvännäköinen ja selkeä.

Kaikkein tärkeintä ominaisuutta ja varsinaista syytä uuden kellon hankkimiseen, akunkestoa, en saanut testattua. Akun pitäisi kuitenkin mainospuheiden perusteella riittää myös pitkille pyörälenkeille ja hitaille Ironman-suorituksille. Toivelistalla olisi myös langaton treenitietojen siirto kellosta Movescountiin, mutta Suunto Spartanissa tiedonsiirtoon tarvitaan edelleen se johto. Se kiinnittyi kelloon pätevän tuntuisen magneetin avulla. ** KORJAUS: ei tarvitakaan enää johtoa, kun langaton siirto Movescountiin onnistuu mobiilisovelluksen kautta bluetoothilla. Tätä en kuitenkaan itse kokeillut.

Ihan heti en rynnännyt kaupoille, vaan odottelen vielä hieman. Sen verran kivalta Suunto Spartan kyllä tuntui, että uskon sellaisen vielä hankkivani. Voi olla, että jään odottamaan sellaista Spartania, joka mittaisi sykkeen suoraan ranteesta. Uskoakseni sellainen malli on tulossa vielä tämän vuoden puolella.

Konkreettisimmin kokeilusta jäi mieleen kellossa valmiina ollut askelmittari. Hämmästyin sitä, ettei siihen normaalin päivän aikana kertynyt kuin 4000-5000 askelta, jos treenejä ei oteta huomioon. Koska terveen aikuisen suositellaan ottavan 10000 askelta päivässä, otin sen tavoitteekseni. Onneksi tavoitteen toteuttamisen seurantaa varten ei tarvinnutkaan ostaa kallista uutta kelloa, vaan se hoituu iPhoneen ladattavalla ohjelmalla. Pedometer++ mittaa askelet automaattisesti niiltä reissuilta, joilla puhelin on mukana. Ja aika useinhan se on.

Tämä uusi kävelytavoite on muuttanut arkeani niin, että nykyään kävelen lähes joka aamu kotoa kolmisen kilsaa Leppävaaran asemalle. Aikaisemmin aloitin työmatkani useimmiten bussipysäkiltä 150 metrin päästä kotiovelta. Nyt jo reilun kuukauden lisääntyneen kävelyn jälkeen olen alkanut arvostaa sitä omaa aikaa, mikä minulla kävellessä on. Aikaisemmin vietin senkin osan työmatkasta tuijotellen kännykän ruutua, nyt ehdin mielessäni jo miettiä päivän töitä, treenejä tai jotain muita kivoja asioita.