Toinen juoksukokeilu ja mökkielämää

Pääsin eilen ajoissa kotiin töistä, ja vaikka tarjolla olisi ollut siivoushommia, päivällisen laittoa tai mökkimatkalle pakkausta, lähdimme Peten kanssa Esportiin juoksemaan. Lönköttelin nelisen kilsaa pk-sykkeellä, ja selkä ei ehkä tuntunut i h a n niin kipeältä kuin edellisellä kerralla. Samassa paikassa vasemman pakaran yläpuolella kyllä tuntui melkein koko ajan olevan jotain meneillään.

Tapasin radalla myös yhden opiskelukaverini pitkästä aikaa, ja oli kiva vaihtaa kuulumisia. Vaikea uskoa, että opintojen aloittamisesta tulee ensi syksynä kuluneeksi jo 23 vuotta. Oi niitä aikoja! Siinä keskustellessa tulin miettineeksi (ja sanoneeksikin), että voihan se olla että tässä urheiluharrastuksessa on osittain kysymys myös siitä, että haluaa todistaa itselleen pystyvänsä tavoitteelliseen harjoitteluun ja suoritukseenkin, kun se päivä koittaa. Toinen hyvä syy on varmasti se, että nyt on taas sitä kuuluisaa "omaa aikaa", kun lapset ovat isompia ja pärjäävät jo hetken itsekseenkin.

Illalla ajoimme vielä möksälle, pääsimme perille vasta yhdeksän jälkeen. Polveen asti on lunta, onneksi katolla etelän puolella (kuvassa) ei enää kovinkaan paljoa.


Talon toisella puolella sen sijaan piti vähän keventää lumilastia. Meillä on huopakatto, jolta lumi ei itsekseen valu helposti pois.

Magneettikuvassa

Pian päättyy epätietoisuus ja saan varmuuden siitä mikä selässä oikein on vikana. Vaivoja on ollut heinäkuun viimeisestä päivästä saakka, ja varsinkin elo-syyskuussa olo pysyi siedettävänä vain vahvoilla lääkkeillä. Nyttemmin kaikki jo arkihommat sujuvat, vaikka selkään välillä sattuukin. Kipuilu alkaa jo vähän harmittaa ja kesän kisat lähestyä, ja siksi varasin taas uuden ajan työterveyslääkärille.

Työterveyslääkäri oli kanssani samaa mieltä siitä, että pitkittyneiden kipujen syy kannattaisi nyt selvittää ja antoi minulle lähetteen magneettikuvaan. Kävelin lähetteen kanssa lääkäriaseman alakerrassa sijaitsevaan magneettikuvausfirmaan, josta sain ajan 45 minuutin päähän.

Ennen kuvausta piti ottaa pois kaikki, missä on metallia. Otin sormuksetkin pois, vaikka periaatteessa kulta ja hopea olisivat olleet ok. Pikkuruisessa pukuhuoneessa oli lista musiikista, jota voisi kuunnella 30 minuuttia kestävän kuvauksen ajan. Valitsin Groove fm:n.

Melko vähissä vaatteissa pääsin itse tutkimushuoneeseen, jossa oli massiivisen kokoinen magneettikuvauslaite. Siitä tuli sellainen sykkivä, pulssin kaltainen äänikin ihan kuin jostain elävästä. Päähän laitettiin kuulosuojaimet, josta kuului se valitsemani radioasema ja käteen sain hätänapin, josta voisi painaa apua tarvittaessa. Sitten ei auttanut muu kuin asettua mukavaan asentoon ja maata liikkumattomana noin 30 minuutin ajan.

Kun liu'uin sisään laitteeseen, tuntui vähän epämiellyttävältä. Aloin ajatella, kuinka ahdas se putki on ja kuinka sieltä tarpeen tullen pääsisi nopeasti pois. Ennenkuin paniikki sai vallan, työnsin negatiiviset ajatukset pois mielestäni, keskityin hengitykseen ja musiikkiin (Black Magic Woman) ja laitoin silmät kiinni. Kuvatessaan kone piti melko kovaa meteliä. Röntgenhoitaja piti minut kuulokkeiden kautta ajan tasalla kuvauksen etenemisestä. Välillä makuualustani alkoi lämmetä, ja ehdin jo miettiä kuuluuko se asiaan. Laskin, että lysti maksoi 15 euroa minuutti, joten yritin nauttia joka hetkestä...

Puolen tunnin päästä kaikki oli valmista ja sain kuvat mukaan. Röntgenhoitajan mielestä neljännen ja viidennen nikaman välissä on välilevyn pullistuma, virallisen röntgenlääkärin lausunnon kuvista saan postitse ensi viikolla.

Seuraavaksi varasin ajan työterveyslääkärin suosittelemalta ortopedilta. Ensimmäinen vapaa aika oli viikon päästä maanantaina. Sinne menen sitten työterveyslääkäriltä saamani epikriisin ja kuvien kanssa kuulemaan, mitä minun nyt pitää tai ei pidä tehdä, jotta pääsen mahdollisimman pian juoksukuntoon. Kyllä tämä tästä nyt vihdoinkin selviää!

Voi selkä!

Usein en valita, mutta nyt tekee mieli: voi vitsi kun toi selkä on vielä kipee! Siihen sattui tänään töissä istuessa, pyörällä ajaessa, kävellessä ja uidessakin, kun harjoittelin potkuja eivätkä ne aina menneet ihan kohdilleen. Ja nytkin sattuu... Yritän huomenna muistaa varata ajan lääkärille - ei paranemisen näin kauaa pitänyt kestää! Munhan piti päästä juoksemaan heti vuoden alusta! Ei tee oikeasti edes mieli juosta kun tuntuu, ettei selkä kestä. Valivali.

Kävelin uimahallille noin kolme kilsaa ja uin ennen rintauintikurssia 550 metriä vapaauintia. Rinulitunnilla harjoittelimme potkuja ja käännöksiä. Potkuissa yritin keskittyä pitämään polvet lähekkäin ja nilkat koukussa kaukana toisistaan. Tuntui kyllä vaikealta, kun on joskus oppinut uimaan mummosammakkoa, jossa polvet ovat kaukana toisistaan ja nilkat yhdessä. Käännöksen jälkeen meinasi unohtua delfiinipotku (tai sen yritelmä) ennen käsivetoa. Aika paljon toistoja tarvitaan ennen kuin rintauinti on meikäläisellä kohdillaan. Onneksi vielä yksi kurssikerta on tiedossa.

Tähän loppuun vielä jotain positiivista: remontti siivouksineen on nyt ohi ja kaikki kirjat taas hyllyssä. Veimme osan hyväntekeväisyyteen, ja hyllyssä on nyt vähän tilaa uusillekin opuksille. Eiköhän se siitä äkkiä täyty.

Viime viikolla:

Nyt:

Pertsaa

Kävimme Peten kanssa töiden jälkeen Oittaalla hiihtämässä. Koneella ajettua latua oli vain 1,3 km, ja ensin kiersimmekin yhden pitemmän lenkin, jolla ei ollut kunnon latua (kuva yllä). Pete hiihti sen vielä yksikseen kerran ja minä sillä aikaa kaksi kertaa lyhyemmän lenkin. Vajaa tunti siinä meni. Selän kannalta ajettu kunnon latu oli selkeästi parempi, eikä tasatyöntökään oikein suju kivuitta. Hitaasti voi hyvin hiihdellä, kun on kunnon latu alla.

Suurin osa muista hiihtäjistä näytti menevän luistelutyylillä, me mentiin ihan sillä perinteisellä, kun ei vapaata osata...

Palelevat korvat vai kypärä

Aamupäivällä osallistuin Ruoholahdessa yhteen seminaariin, ja laitoin jo eilen illalla pyöräilykamat valmiiksi. Se oli hyvä, sillä pientä epäröintiä oli ilmassa, kun huomasin pakkasta olevan 17 astetta. Laitoin päälle normaalit työvaatteet (pitkähihainen t-paita, puuvillaneule, farkut) ja sitten heavy duty -pyöräilyvarustuksen: Haltin pyöräilytakki, ohut untuvaliivi, kypärämyssy, kauluri, Windstopper-housut, talvikengät ja gore-tex -hanskat. Muuten oli ekan ylämäen jälkeen ihan lämmin, paitsi että korvat ja varpaat vähän palelivat. Mitenköhän saisi päähän enemmän lämmikettä luopumatta kuitenkaan kypärästä?

Puolen päivän jälkeen poljin noin 12 kilsaa keskustasta toimistolle, ja silloin oli ihana auringonpaiste. Oli ihan mahtavaa olla ulkona vajaa tunti keskellä päivää. YTV:n reittioppaasta olin katsonut, että matka olisi kestänyt julkisilla lähes yhtä kauan kuin pyöräily, joten ihan hyvällä omallatunnollakin vietin laatuaikaa pyörän selässä.

Illalla kävin uimassa Keski-Espoon uimahallissa 1750 metriä. Nyt väsyttää, kun lounaskin jäi väliin ja pitkä pyöräily tuntuu selässä.

Tähän on tultu...

...siis siihen, että lasken kävelynkin liikunnaksi. Eilen kävelin Munkan, Kuusisaaren ja Lehtisaaren kautta takaisin Laajalahteen, 2 tuntia 20 minuttia. Alla muutamia kuvia matkan varrelta: Gallen-Kallelan museo ja Munkkiniemen rantaa.

Kokeilin muutaman kerran ottaa myös juoksuaskelia, mutta tärähdys tuntui heti selässä. Ei taida olla syytä kokeilla sen enempää taas muutamaan viikkoon. Kävelylenkin alkupuolella tuntemuksia selässä oli kyllä muutenkin, mutta pakko on välillä päästä liikkumaan.

Aamupäivä meni tänään rattoisasti Myyrmäki-hallissa, kun olin katsomassa Nellin pelejä Itsenäisyyspäiväturnauksessa. Olin ajatellut meneväni iltapäivällä uimaan, mutta kaikki uimahallit näyttävätkin olevan kiinni. Taisi siis tulla lepopäivä. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kuudelta uimaan

Kokeilin tänään taas aamutreeniä. Heräsin kuudelta ja lähdin hampaat harjattuani fillarilla uimaan Leppävaaraan. Olin pakannut kaikki kamat valmiiksi jo edellisenä iltana, ja lähteminen oli siksi helppoa. Altaaseen ehdin noin varttia vaille seitsemän jälkeen. Tein vähän tekniikkatreeniä tennispallot käsissä ja yhden käden vetojakin kokeilin. Loput 1,5 kilsan uinnista menin muuten vaan rennosti. Söin aamiaissämpylän vasta töissä.

Vähän alkaa jo hermo mennä tämän iskiaskivun kanssa. Edelleen sattuu jalkaan ja pakaraan, välillä selkäänkin. Varsinkin tänään on ollut välillä tukala olo. Ilman särkylääkkeitä pärjään kuitenkin. Ehkä siksikin tämä tilanne nyt ketuttaa, koska olin ajatellut että joulukuu olisi jo kivuton kuukausi. Lekkurihan lupaili silloin elokuussa, että 90 % iskiaspotilaista on 3-4 kuukauden kuluttua oireettomia. Nooh, neljä kuukautta tuli täyteen eilen ja tässä sitä edelleen oireillaan. Juoksemista alkaa jo ihan tosissaan olla ikävä.

Heitin viikonloppuna molemmat loppuunjuostut Karhu M1-lenkkariparini roskiin. Seuraavaksi taidan ostaa Asicset, ja kauppaan menen vasta kun voin saman tien lähteä lenkille. Icebugit odottavat mökillä jäisiä kelejä ja terveselkäistä juoksijaa. Toivottavasti jo tammikuussa!

Hidas vai nopea

Kauhea pärske kävi tänään Tapiolan uimahallissa, kun menin uimaan puoli kahdeksan jälkeen illalla. Nopeille uimareille tarkoitetulla radalla oli ainakin kahdeksan uimaria, jotka jonossa kroolasivat tosi kovaa vauhtia. Jäin siis suosiolla sille toiselle kuntouimareille varatulle radalle. Kun kolmannen kerran ohitin yhden naisen, joka ui lähes pystysuorassa asennossa, vaihdoin nopeiden uimareiden radalle. Sieltä oli onneksi jo osa porukasta lähtenyt. Sainkin uitua mukavasti 2,2 km, viimeiset 20 minuuttia yksin radalla.

Aikaisemmin illalla kävin taas Teijalla fysioterapiassa. Iskias paranee kyllä koko ajan, mutta kivuttomien päivien sijaan minulla on toistaiseksi vain kivuttomia hetkiä. Aamulla bussipysäkille kävellessäni havahduin siihen, ettei juuri silloin sattunut selkään eikä jalkaan. Se oli hieno tunne. Myöhemmin päivällä iskias kyllä muistutti taas itsestään. Kipulääkkeitä en kuitenkaan ole enää tarvinnut, en edes Panadolia.

Tavoitteena on edelleen päästä juoksemaan tammikuussa, mutta sitä ennen pitää selän olla kokonaan oireeton. Kun selkä on kunnossa, alan tehdä säännöllisesti ja paljon vatsa- ja selkälihasliikkeitä, jotta lihakset tukisivat selkää mahdollisimman hyvin. Myös fysioterapiassa käyn säännöllisesti kahden-kolmen viikon välein.

Ostin tänään lisäsalaman kameraani, mutta en vielä ehtinyt kokeilla sitä. Rajalan myyjä kun ei muistanut myydä minulle pattereita, enkä uinnin jälkeen ehtinyt enää Alepaan. Aten taekwondon vyökoe on kahden viikon päästä, ja siihen mennessä pitäisi oppia toimimaan edes auttavasti sen salamankin kanssa.

Uusi pyörä!

Ostin tänään uuden fillarin! Se on tässä:


Ajoin sillä pienen koeajolenkin. Ajoasento tuntui hyvältä, ja vaihteet toimivat napakasti. Jarrut ovat hydrauliset ja tehokkaan tuntuiset. Vähän oli sellaista vau-fiilistäkin, mitä uudelta pyörältä toivoin. Kaikki tuntui siis olevan pyörässä kohdallaan.

Pyörä (Focus Corrente Disc 2010) jäi vielä varusteltavaksi Larun Pyörään, saan sen huomenillalla. Pyörä on ns. fitness-pyorä eli kevyt hybridi jäykällä etuhaarukalla. Siihen laitetaan lokasuojat, tarakka, kello, lukko, uudet polkimet ja nopeusmittari. Lampun siirrän vanhasta pyörästä, koska se on vielä ihan kunnossa. Ostin myös nastarenkaat, ne voidaan varmaan vaihtaa alle ensihuollossa 300-400 kilometrin kuluttua. Ainakaan tällä viikolla ei täällä etelässä ole luvassa lunta tai isommin pakkasta.

Huomenna pitää mennä töihin toivottavasti viimeisen kerran vanhalla pyörällä, jonka vaihteetkin sain runnottua toimintaan viikonloppuna. Jos pääsen aamulla ajoissa sängystä, ajan Leppävaaran uimahalliin aamu-uinnille.

Hesarissa oli tänään hyvä sivun juttu iskiaksesta. Olen nyt sairastellut sitä kolme kuukautta, ja kohta alkaisi jo riittää. Kipu tuntuu enää ajoittain, mutta minulla, toisin kuin jutussa mainitaan, se tuntuu pahemmalta iltaisin.

Enää pari kuukautta...

jäljellä tätä juoksutonta "kuivaa" kautta. Jalassa tuntuu edelleen aina välillä säteilysärkyä ja selkäkin vähän kipuilee, mutta nykyisin pystyn istumaan jo koko työpäivän ihan ok. Huomenna loppuu lääkekuuri, saa nähdä miten se vaikuttaa kipuihin ja vointiin. Lääkkeet aiheuttavat mm. unettomuutta, ja joinakin iltoina en ole saanut unen päästä kiinni vaikka yleensä nukahdan melkein heti kun laitan pään tyynyyn ja kirjan lattialle.

Olin eilen ja tänään hommissa Kirjamessuilla. Kirjamessut on kyllä syksyn ihan paras tapahtuma (juoksutapahtumia lukuunottamatta tietenkin). Liikkeellä on paljon kirjoja ja lukemista rakastavia ihmisiä ja kauppa käy. Mekin ostimme kymmenisen kirjaa, vaikka niitä on tullut hankittua tasaiseen tahtiin koko syksyn ajan muutenkin. Tänään sunnuntaina ainakin WSOY ja Tammi laittoivat uutuuskirjat -40 % alennukseen messujen viimeisten tuntien ajaksi.

Samaan aikaan oli myös Ruokamessut, josta löysimme uuden paistinpannun, veitsenterottimen ja veitsen, jossa on elinikäinen takuu. Ehkä sipuli pilkkoutuu tässä huushollissa jatkossa entistäkin helpommin ja vähemmillä kyyneleillä.

Aamulla ennen messuvuoroa kävin taas uimassa Mäkelänrinteessä. Matkaa kertyi tänään vain 1,7 km, perjantainen uinti tuntui vielä käsissä. Paljon oli pikkulapsiperheitä uimassa, mutta kouluikäisiä lapsia ei näkynyt missään. Eiväthän ne meidänkään teinit lähteneet mukaan, vaan jäivät kotiin puuhailemaan omiaan. Edelleenkään en uidessa ajattele mitään muuta kuin kropan asentoa, käsiä, hengittämistä ja kaikkea muuta uintiin liittyvää. Vähitellen uiminen tuntuu helpommalta, mutta vauhti ei kyllä ole kasvanut vielä yhtään.

Olen alkanut kaivata juoksemista. Se on niin helppoa ja vaivatonta ja saa olla ulkona. Jotenkin ei vaan tule lähdettyä kävelylle yhtä helposti, etenkin jos tulee vettä tai on muuten kurja ilma. Juoksemaan lähtiessä huono keli ei ihan niin paljon haittaa. Uudesta juoksutakistakin haaveilen, samoin lämpökerrastosta ja lenkkareista, mutta taidan hankkia ne vasta joulun jälkeen.

Pitäisiköhän ihan tosissaan alkaa katsella jotain ensi kesän triathlon-kisaa (kuntosarja, neljäsosamatka) sillä silmällä?

Ruuhkaa mökkiteillä

Tulimme mökille eilen illalla pimeän jo laskeudettua. Taas alkoi se mökkiviikonloppujen pitkä pimeä kausi, jota mökille tullessa vain pihavalot vähän valaisevat - silloin kun olemme muistaneet jättää ne päälle. Mökki oli taas joka syksyiseen tapaan täynnä kärpäsiä - kuolleita ja eläviä.

Aamupäivällä lähdimme Peten kanssa noin 9 kilometrin kävelylle Saarnikkaan ympäri. Saarnikkaan rannalle saapuessamme kuulimme ihmeellistä moottorin ääntä ja arvuuttelimme, kuuluuko se moposta vai moottorisahasta. Kävi ilmi, että hirvenmetsästäjät siellä vaan kaatoivat vesakkoa ampumapaikkojen lähistöltä. Autoja ja miehiä oli metsässä kuin pipoa. Ihmeellistä, sillä yleensä emme tapaa metsäteillä ketään muita.

Selkään ei sattunut tuo lenkki lainkaan, kun jalassa oli uudet MBT-kengät. Olen tosi iloinen, että sain ne ostettua ja pääsen taas liikkumaan. Alla Petri laittaa käyntiin Nokian Sports Trackeriä, joka erheellisesti näytti lenkin pituudeksi jopa 10,4 km.

Lenkin jälkeen istutimme (tai siis Petri istutti...) Nellin opettajaltaan saaman kriikunapuun, ja minä otin vähän kuvia ruskasta, alla ruusuangervon lehtiä.

Näyttää siltä, että järjestelmäkameran hankinta on kohta ovella. Nyt luulen, että hankin Canon EOS 500D:n, mutta se varmistuu vasta, kun pääsen kamerakauppaan kokeilemaan kameroita ja tutkailemaan niiden ominaisuuksia tarkemmin.

Koska metsässä tänään vasta valmistauduttiin hirvijahtiin, rohkenimme lähteä vielä sieneen lasten kanssa. Kori täyttyi taas suppilovahveroista ja kantarelleista alle tunnissa. Suppikset olivat vähän kuivahtaneita, mutta ihan kelpoja kumminkin.

Sieniretkeltä palattuamme näimme kaksi ratsukkoa ja kun yhdellä mökkinaapureistakin oli synttärijuhlat, tuntui kuin olisi vähän isommassakin taajamassa.


Yhteensä olen tänään kävellyt kolmisen tuntia, ja loppuillan meinaankin pötkötellä sohvalla ja sängyssä. Viikonloppuisin istun vain ruokapöydässä, muuten makoilen, seison tai kävelen. Tiskikonetta en ole tyhjentänyt kahteen kuukauteen, siinä kun pitää kumartaa ja tehdä selällä kiertoja. Muuten voin tehdä aika lailla normaaleja juttuja jo, enkä viikonloppuisin tarvitse edes särkylääkettä.

Seitsemän viikkoa juoksematta

Tänään on seitsemän viikkoa täynnä tätä selkäkipuilua. Katsoin just treenikalenteria, ja viime viikollekin olin joskus aikaisempina viikkoina merkannut lenkkejä. Taisi olla silloin, kun vielä ajattelin ehtiväni kuntoutua juoksemaan Kankaanpään maratonin. No, se suunnitelma ei toteutunut.

Äsken pyöräilin Peten viimeistelylenkkiseurana 6,5 km. Mankkaan kaatopaikan ympäristöön on tulossa tosi hienoja uusia kävelyteitä. Koko alueen pitäisi olla valmiina joulukuussa 2009. Toivottavasti olen jo silloin juoksukunnossa.

Sunnuntaina pääsen sitten huoltohommiin Rantamaratonille, kun Pete lähtee alittamaan neljää tuntia. Aurinkoa ja +18 astetta on luvassa, eli tosi hyvä juoksukeli. Vain kova tuuli aiheuttaa kysymysmerkkejä.

Eilen kävimme Peten kanssa tutustumassa Picasson näyttelyyn Ateneumissa. Olipas upeita, hengästyttävän mahtavia töitä! Esillä on loppiaiseen saakka 200 teosta Picasson uran eri vaiheilta. Kannattaa käydä!

Hiljaiseloa

Voi vitsi millaista makoilua tämä elämä nykyään on! Monta tuntia illassa pötköttelen olohuoneen sohvalla telkkarin ja läppärin ääressä.Tylsää!

Maanantaina kävin taas lääkärissä seurantakäynnillä. Lekurin mielestä paraneminen on jo hyvässä vauhdissa. Sain lisää särky- ja tulehduskipulääkkeitä vielä kuukauden tarpeiksi. Sairaslomaakin olisin saanut viikon-kaksi, mutta sanoin haluavani mennä jo töihin. Yritän tehdä osan töistä etänä (sohvalla makoillen) ja työpaikalle tilasin satulatuolin. Saan sen perjantaina. Toivottavasti siinä voin sitten jotenkin istuakin. Nyt olen palavereissa lähinnä seisoskellut ja työpöydän ääressä nojaillut eri tavoin yhteen polvituoliin, jonka sain lainaksi kolleegalta.

Nelli on leirikoulussa ja Atte lähes kaikki illat taekwondo-treeneissä tai ulkona kavereiden kanssa. Kotona on nyt siis tosi hiljaista, kun Petekin on lenkillä.

Uusimmassa Talouselämä-lehdessä oli mielenkiintoinen juttu ja Ponnistus Pilatus -jumppaohje. Ajattelin kokeilla, kunhan saan selän taas kuntoon. Video latautui liian hitaasti, mutta alkuun pääsee varmaan niillä pdf-ohjeillakin.

Pikku hiljaa terveemmäksi

Mennyt viikko on nyt lepäilty oikein kunnolla. Keskiviikkona kävin Sellossa pyörällä ja perjantaina kävelin Tapiolaan, siinä kaikki liikuntaan viittaava aktiviteetti koko viikon ajalta. Huomasin näet, että selkä on paljon vähemmän kipeä, kun en käy kävelyllä tai edes pyöräilemässä. Malttia täytyy olla tässä paranemisessa. Sohva on siis tullut tutuksi. Onneksi olen jotain töitäkin saanut tehtyä.

Tänään yritän selvitä ilman kolmiokipulääkettä, koska siitä tulee niin epämääräinen olo. Huomenna mulla on taas lääkäritapaaminen, ja tulehduskipulääkkeen vaihdan lievempiin pillereihin. Parempaan suuntaan tässä selvästi ollaan menossa.

Ei juoksua moneen kuukauteen

Eilen se sitten varmistui: selässä on välilevyn pullistuma. Magneettikuvaa ei vielä tässä vaiheessa otettu. Hain määrätyt kolmiolääkkeet apteekista ja jouduin jäämään viikon sairaslomalle. Ei kiva. Seurantakäynti lääkärille on sovittu ensi maanantaiksi. Lääkkeistä tulehduskipulääke on sama, jota söin jo viikon kuurin viime viikolla, särkylääke on jotain Panadol Fortea vahvempaa kolmiojuttua. Viime viikolla vointi paranikin jonkin verran lääkekuurin aikana, ja nyt tuntuu onneksi käyvän samoin.

Uimista ja pyöräilyä voin kokeilla, ja kävely on ok. Jos sattuu, pitää lopettaa. Pyöräilyssä pysty ajoasento on suositeltava, joten omalla Crescentillä voin pistellä menemään. Juoksemaan en todennäköisesti pysty moneen kuukauteen. Se tuntuu tietysti pahalta, mutta näin kipeällä selällä ja jalalla se ei kyllä tulisi mieleenkään. Teen nyt parhaani saadakseni selän taas juoksukuntoon eli syön lääkkeitä ja liikun ja jumppailen varovasti. Joitakin varovaisia punnerruksia voin tehdä, samoin roikkumista kannattaa kokeilla, sillä se saattaa auttaa (jos ei satu).

Maratonsuunnitelmat lykkääntyivät nyt oikein kunnolla. Toivottavasti selkä paranee täysin, ja voisin juosta sen ekan maratonini ensi vuonna.

Kävelyä ja makoilua

Selkä ja jalka vihoittelevat edelleen; istuminen työpöydän ääressä ei taida tehdä hyvää iskiasvaivalle. Olen töissä yrittänyt aina silloin tällöin vähän jaloitella, mutta silti loppuviikosta jo istuminenkin tuntui epämiellyttävältä ja seisomaan noustessa jalkaa vihloi oikein kunnolla kipulääkkeistä huolimatta. Viime viikolla pyöräilin keskiviikkona ja torstaina yhteensä 2,5 tuntia, mutta sen jälkeen on ollut niin kipeä olo, että torstai- ja perjantai-illat pötköttelin vain sohvalla. Korvaava harjoittelukin on nyt siis jäänyt.

Viikonloppu on nyt mennyt edelleen tosi rauhallisesti, kun käveleminenkin taas sattuu. Työterveyslääkärillä on huomenna puhelinaika, ja yritän päästä magneettikuvaukseen ja erikoislääkärille ensin sitä kautta. Jos ei se onnistu, menen yksityiselle. Kipuja on ollut jo kohta neljä viikkoa, ja vointi tuntuu valitettavasti menevän vain huonompaan suuntaan. Kipua tuntuu nyt välillä jo nilkassa ja akillesjänteessäkin, samoin häntäluussa, koko ajan kuitenkin jossain päin selkää tai jalkaa. Yhtään ei auta sekään, että eksyin eilen netissä joillekin iskias-keskustelusivuille, ja siellä kaikilla tuntui vaiva kestäneen useita kuukausia. Haluan nyt varman diagnooosin ja tarkat kuntouttamisohjeet.

Ekasta maratonista alan haaveilla vasta sitten, kun jalassa tai selässä ei ole kipuja. Juuri nyt taitaa olla turhaa tehdä kovin tarkkoja suunnitelmia. Ei tämä vaiva taidakaan mennä ohi niin helposti kuin aluksi luulin.

Mukaviakin asioita on toki viikonloppuna tapahtunut; Nelli leipoi ensimmäisen kerran ihan itse leipää (nam!) ja meillä on nyt jääkaapissa monta litraa tuoreita mustikoita.

Uusia maratonsuunnitelmia

Kävin taas tänään Teijalla hoidettavana. Kohta on mennyt kolme viikkoa juoksematta, ja näyttää siltä, ettei vielä viikkoon-kahteen juostakaan. Jalkaan sattuu edelleen, ja etenkin sukkien laittaminen on vaikeaa. Joka päivä se sujuu kuitenkin helpommin, ja paraneminen edistyy. Istuminen on vieläkin pahinta, varsinkin töissä yritän jaloitella tämän tästä. Haluan vaivan paranevan kunnolla ennenkuin alan taas rasittaa jalkaa juoksemalla.

Pyöräily on nyt korvannut juoksutreenit. Kävin pyöräilemässä torstaina ja sunnuntaina, huomenna olisi tarkoitus pyöräillä vähän pitempää reittiä töihin kuin normaalisti. On tosi kiva päästä taas hikeen, ja mukavaa myös kun tunnen taas tekeväni jotain juoksukunnon kehittämiseksi. Muuten on olo kyllä ollut aikamoista makoilua.

Rantamaraton saattaa sittenkin tulla eteen vähän liian nopeasti, koska paraneminen etenee tuskallisen hitaasti. Siksipä aloimme eilen miettiä suunnitelmaa C. Mielenkiintoisin vaihtoehto olisi Kankaanpään maraton 17.10. Siihen on vajaat kaksi kuukautta, eli ehtisin todennäköisesti treenata siihen useamman viikon eikä maratonilla tarvitsisi enää arvuutella, kestääkö jalka. Vielä kolme hyvää asiaa ajankohdan lisäksi: ei aikarajoitusta, lähtö aamupäivällä ja maratonuntuvikoille erikoispalkinto...

Kannustusjoukotkin ehkä innostuisivat reissusta, jos vielä saisimme varattua majoituksen Ikaalisten kylpylästä. Sieltä matkaa Kankaanpäähän on vain viitisenkymmentä kilometriä.

Sairaslomalla

Parin (työ)päivän istumisen jälkeen jalka oli eilen taas niin kipeä, että kävin työpaikkalääkärillekin sitä näyttämässä. Sama neljännen ja viidennen selkänikaman väli oli kipeä kuin maanantainakin, lisäksi vasemman jalan refleksit olivat ehkä hiukan hitaammat kuin terveen oikean. Lääkäri totesi iskiasvaivan ja kirjoitti reseptit kolmelle eri lääkkeelle; tulehduskipulääkettä ja kahta vaihtoehtoista särkylääkettä. Jos mahdollista, jätän sen vahvemman särkylääkkeen kokonaan ottamatta. Sain lisäksi loppuviikon sairaslomaa jalan paranteluun.

Tänään jalka tuntuu taas paremmalta. Kävin aamulla uimassa Tapiolan uimahallissa reilun kilsan. Uin aina 100 m vuorotellen rinta- ja vapaauintia. Ensimmäistä kertaa ikinä sain uida koko ajan yksin yhdellä radalla. Mitä luksusta! Jalkaa vihlaisi kipu vain käännöksissä ja joskus kontrolloimattomissa potkuissa. Uintitekniikkaa olisi kiva parantaa, mutta tekniikkakurssit ovat joko huonoon aikaan tai täyttyvät nopeasti.

Huomisaamupäiväksi suunnittelen pyörälenkkiä Peten cyclocrosserilla. Myös pyöräillessä jalka on lähes oireeton, sen kokeilin jo eilen. Mihinköhän suuntaan täältä kannattaisi lähteä, ettei koko ajan tarvitsisi pysähdellä? Rantaraitti olisi kyllä aika kiva, mutta siellä voi olla aika paljon porukkaa liikkeellä.

Enskaltakin vähän hain jo tukea tässä vaiheessa; ohjeiksi sain pyöräillä ajallisesti suunnilleen yhtä pitkiä lenkkejä kuin juostenkin, syke 5-10 lyöntiä alemmalla tasolla. Pyöräily ylläpitää hyvin kuntoa, mutta ennen maratonia pitäisi saada alle ainakin kaksi hyvää treeniviikkoa; ensin sisäänajoviikko ja sitten kunnon treeniviikko, jolla myös pitkä lenkki max 20 km ilman jalkavaivoja. Jotta voisin mennä Rantamaratonille, juoksemaan pitäisi siis päästä viimeistään puolentoista viikon kuluttua.

Hassulta tuntuu käydä uimassa ja suunnitella pyöräretkeä sairaslomalla. Vähän syyllinen olohan siitä tulee, mutta jos ei istumaan pysty kivutta niin ei kai ole fiksua tehdä koko päivää istumatyötä. Meilejä olen kyllä lukenut ja puhelimeen vastaillut, joten ei tässä nyt ihan lekkeriksi ole koko päivää heitetty!

Hyvä juoksunumero tarjolla

Nonnih - vasemman jalan vaivan syy selvisi tänään Teijan käsittelyssä: iskiasvamma! Iskiashermo on pinteessä selkärangan neljännen ja viidennen nikaman välissä ja kipu säteilee sieltä pakaraan, reiteen ja myös pohkeeseen. Kipuilu on siis hermo- eikä lihassärkyä. Tärkeä kysymys tietysti on, lähdenkö lauantaina juoksemaan Helsinki City Marathonia.

Olisi kyllä tosi kiva juosta, sillä reitti on mahtava ja kiertelee minulle rakkailla seuduilla. Onhan tässä jo vuosi treenattukin... Toisaalta iskiasvamma voi pahentua melkoisesti ja paraneminen entisestään pitkittyä, jos nyt juoksen sen 42 kilsaa. Teija suositteli ainakin viikon juoksutaukoa, jotta paraneminen lähtisi kunnolla käyntiin. Käveleminen sattuu edelleen; joudun varomaan askeleitani ja olemaan erikoisen tarkkana äkkinäisten liikkeiden varalta.

Asioita tarkkaan pohdittuani ja itseäni fiksumpien ihmisten kanssa juteltuani olen päättänyt olla juoksematta lauantaina tai itse asiassa minään muunakaan päivänä tällä viikolla. Loppujen lopuksi päätös ei ollut kauhean vaikea, koska jalka on niin kipeä edelleen ja Espoon Rantamaraton juostaan jo vajaan kuuden viikon päästä. Lisäksi parempi puoliskoni Pete lupasi tulla sinne huoltajaksi! Olisi myös kiva olla vielä lähdössä ihan kunnossa (ja juoksukykyinen), kyllä niitä kipuja ja kolotuksia varmasti tulee ihan riittämiin sitten matkan varrella.

Ennen kuin taas pääsen juoksemaan, täytyy päästä hikeen pyöräilemällä tai kävelemällä, jos se vaan on mahdollista. Tähän hymiö!

Juoksunumeron voi muuten kisatoimistossa siirtää jollekin toiselle 5 euron hintaan. Tiedätkö ketään, joka näin lyhyellä varoitusajalla haluaisi lähteä maratonille?

Vatsallaan ei muuten satu yhtään jalkoihin.

Vihdoinkin taas lenkillä

Maratoniin on enää vajaa viikko aikaa, ja jalkaongelmat sen kun jatkuvat. Eilen olimme päivän Tallinnassa, ja sekä auton että Linda Linen pehmeillä penkeillä istuminen (yhteensä noin 5 tuntia!) oli myrkkyä kipeille jaloilleni. Kotimatkalla en meinannut päästä istumaan tai edes ylös, sattui niin kovasti. Myös kävellessä vasenta takareittä vihloi. Olin vielä innostuksissani ajatellut, etten ota kuin kaksi Buranaa päivän aikana normaalin kolmen sijaan. No, se kostautui kyllä.

Tänään oli kuitenkin se päivä, kun piti taas yrittää mennä lenkille. Päätin taas kiertää Mankkaan kaatopaikan, se on mukavan tasainen reitti. Alkuun kävelin noin 5o0 metriä, ja sitten pistin juoksuksi. Ei onneksi sattunut, vähän vaan "tuntui". Juoksin viitisen kilometriä, 35 minuuttia, ja kävelin lopuksi pari kilsaa. Nyt suihkun jälkeen pehmeällä tuolilla istuessani vähän taas takareittä jomottaa, mutta juoksu sinänsä ei tosiaan tuntunut hullummalta.

Edelleen tuntuu siltä, että pääsen osallistumaan HCM:lle, ja ensimmäiset sääennusteetkin lupaavat sinne ihan mukavaa keliä; puolipilvistä ja 19 astetta. Se voi tietysti vielä muuttua monta kertaa ennen lauantaita.

Huomenna pääsen taas hierontaan Teijalle, seuraava ja viimeinen lenkki ennen maratonia on 4-5 km keskiviikkona.