Viime viikkojen oppeja

Tämä minun off-seasonini vaan jatkuu ja jatkuu! Tekeminen on nyt viime viikot keskittynyt enemmän salille, jossa olen käynyt neljä kertaa viikossa. Viime viikko oli lepoviikko, joten muuta liikuntaan ei tullut kuin vain työmatkapyöräilyt eestaas kolmesti.

Bikini Challengessa olen oppinut tähän mennessä nämä asiat:

• minulle ei sovi dieetti. Olen siksi pikkuhiljaa lisännyt syömisiäni, ja se tuntuu tosi hyvältä. Noudatan kuitenkin edelleen ohjelman ruokavaliota, olen vain siirtynyt vähitellen isokalorisempaan suuntaan.
• salille kannattaa mennä heti aamusta, niin pääsee tekemään oman treenin just siinä oikeassa järjestyksessä.
• Picniceistä voi ostaa myös pelkän uuniperunan (1,40 €). En ole enää tehnyt eväitä töihin (se tuntuu liian työläältä), vaan käyn hakemassa salaattipohjan ja proteiinin viereisestä S-marketista ja lämpimän perunan Picnicistä. Olin tosi iloinen, kun keksin tuon perunajutun: saan ainakin tarpeeksi hiilihydraattia, kun sitä muuten on aika vähän salaattibuffissa tarjolla. Lounasta kasatessa tulee samalla käveltyä hieman ulkona keskellä päivää, mikä myös on kivaa.
• fenkoli on todella hyvää. Syön paljon uunijuureksia, ja tuo fenkoli uppoaa kivasti bataatin, porkkanan, perunan ja muiden sekaan.
• Lohilo-proteiinijäätelö on oikein hyvä sallittu herkku.
• ruokavalion sivutuotteena voi puolisokin huomaamattaan menettää pari kiloa, vaikkei tarkoitus ollutkaan.
• itse tehty lasagne on se ruoka. jota syön kun saa syödä ihan mitä haluaa.

Ehkä suurin oppi on kuitenkin tullut henkisellä puolella. Salilla on nyt tarkoitus tehdä kaikki sarjat failureen saakka - siis niin pitkään ettei enää seuraava toisto onnistu, ainakaan puhtaasti. Olen hoksannut, etten tykkää epäonnistua ja siksi tekisin kaiken mielelläni "varman päälle", vaikka sitten liian pienillä painoilla. Vähitellen tässä ohjelman edetessä olen onneksi löytämässä ne oikeat painot joka liikkeeseen ja asetan itseni paremmin alttiiksi myös epäonnistumisille. Siinä tietysti riittää vielä harjoiteltavaa, todennäköisesti loppuiäksi. 

Viikonloppuisin on myös ollut aavistuksen vaikeaa jäädä kotiin, kun Pete lähtee pitkälle pyörä- tai juoksulenkilleen. Olen niin tottunut tekemään niitä kanssa ja samaan aikaan. Nyt tuntuu kuitenkin, että kroppa tarvitsee kunnon breikin, ja tuleepahan ainakin kunnolla keskityttyä salitreeneihin.  

"I don't need this exercise"

Joltain uintikurssilta on jäänyt mieleen pieni tarina siitä, kun valmentaja kertoi yhden suuren suomalaisen yhtiön henkilökunnalle vetämällään uintitekniikkakurssilla teettäneensä jotain vähän vaikeampaa drilliä. Yksi osallistujista oli kieltäytynyt tekemästä sitä sanoen "I don't need this excercise", eli en tarvitse juuri tätä treeniä. Muistaakseni valmentaja kertoi tästä hieman tuohtuneena, sillä yleensä varmaan ne vähän vaikeammat jutut ovat niitä, mitä nimenomaan kannattaisi tehdä. Ja mitä siitäkin tulisi, jos kaikki osallistujat tekisivät vain niitä juttuja, jotka tuntuvat kivoilta?

En oikein ymmärtänyt, miksi joku ei tekisi jotain tiettyä uintiharjoitusta, niissähän on tarkoitus oppia taas jotain uutta. Tietysti olen ehkä vähän jäävi puhumaan tästä asiasta uinnin yhteydessä, sillä tykkään drilleistä melkein enemmän kuin ihan perusvaparista. Jos en jotain ole ekalla kerralla osannut, olen sitten opetellut omalla ajalla, kunnes alkaa sujua.

Pari viikkoa sitten Petrin kanssa juttelimme, että alkavalla kaudella minun varmaan kannattaisi keskittyä juoksutreeneihin, kun minulla on varmasti ajallisesti eniten voitettavaa juuri juoksussa. Siinä samassa yhteydessä hän sitten muistutti, että olimme saaneet valmentaja-Teemulta jo vuosi sitten ohjeeksi juosta aina kuntosalitreenin jälkeen loppuverraksi 10 minuuttia matolla. Jotenkin olin kuitenkin saanut itseni vakuutettua siitä, että minun kannattaisi tehdä selkää vahvistavia liikkeitä sen aikaa, kun Pete juoksee sitä ohjeiden mukaista loppuverraa.

Esport Expressin pukkari.

Kun tajusin, miten olin rakentanut vääränlaisen loppuverrarutiinin vältellääkseni juoksua, tuli jopa vähän nolo olo. Sitä rutiinia kun ei sitten koko kaudella tullut enää kyseenalaistettua, vaikka ihan samasta "I don't need this exercise" - ajattelusta lopulta taisikin olla kyse. Onneksi on puoliso, joka osaa nätisti sanoa, että kannattaisi varmaan aloittaa se juoksun parantaminen noudattamalla jo saatuja ohjeita eikä turhaan miettiä jotain uusia kommervenkkejä. Niinpä minäkin olen kiltisti jo pari viikkoa aina kuntosalitreenin päälle juossut 10 minuuttia matolla.

Viime vuonna juuri näihin aikoihin poikamme kotiutui armeijasta reservin vänrikkinä. Suomen itsenäisyys ja varsinkin sen puolustaminen oli hänen armeija-aikanaan mielessä lähes joka päivä. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Poika ja vanhempansa Santahaminan sotkussa noin vuosi sitten.
Minulla oli varmaan korkokengät, kun näytän Peteä pitemmältä.

Triathlonuintia

Eilen olin taas Heltrin uintitreeneissä. Lähtiessä olin vähän väsynyt, ja kadehdinkin hieman Peteä, joka oli käynyt uimassa oman treeninsä jo aamulla. Hän tuli taas kerran töistä hieman normaalia aikaisemmin kotiin, jotta minä pääsin lähtemään autolla Pirkkolaan. 

Treenien teemana oli nopeus. Yhdessä sarjassa uimme pareittain neljä kertaa 25 m kovaa, 75 m matkavauhtia. Siinä kun Jupiksen kanssa uimme rinnakkain, ajattelin kokeilla, miltä toisen kyljessä peesaaminen tuntuu. Ajoittain taisin uidakin juuri oikeassa paikassa kun vauhti tuntui helpolta. Aika lähellä pitää siinä uida, ja se on kyllä altaan kirkkaassa vedessä paljon helpompaa kuin avovedessä. Peesi ei altaassa pääse niin helposti karkaamaankaan kun on rataköydet ja kaikki.

Treenien loppupuolella uimme kolme rinnakkain täysiä neljä kertaa 25 metriä 25 m palautuksella. Se tuntui ihan jännältä, ja vaihtelimme  sarjan edetessä paikkoja niin, että kaikki saivat uida molemmissa reunoissa ja keskellä. Loppuhuipennuksena lähdimme kaikki saman radan kuusi uimaria uimaan ryhmässä kovaa 25 metriä. Takana keskellä pääsi jo aika kivasti simuloimaan triathlonuinnin lähtöä, kun edessä näkyi vain valkoisenaan ilmakuplia ja vähän kontaktiakin tuli.

Uinti tuntui kivemmalta kuin aikoihin ja jäin miettimään, että voisikohan aamun yin-joogatunnilla olla jotain tekemistä asian kanssa. Siellä tehtiin monia mm. lantiota avaavia usean minuutin venytyksiä. Noh, jooga jatkuu vielä nelisen kertaa, vaikka nyt tuleekin ensin parin viikon breikki. 

Tänään kävimme Peten kanssa salilla, ja kokeilin pitkästä aikaa käsinseisontaa. Niin kauan pysyin siinä, että Pete sai napattua kuvan. Alkoi vähän naurattaa, kun kuvaaminen kesti.

Treenivajetta

Tammikuun työkiireet huipentuivat tällä viikolla, enkä ehtinyt maanantaista keskiviikkoon treenaamaan lainkaan. Vähän harmitti, mutta onneksi yleensä balanssi työn ja muun elämän välillä on kunnossa. Pienet, etukäteen tiedossa olevat lipsahdukset eivät minua haittaa, kunhan ovat väliaikaisia. Hassulta tuntui pari päivää, kun ehdin kotiin vain nukkumaan. Pete kävi ystävällisesti hakemassa minut töistä autolla parina iltana, jotta pääsisin edes hieman aikaisemmin kotiin. Se tuntui ihanalta.

Torstaina pääsin taas palaamaan arkeen, ja ehdin ensimmäisen kerran tänä vuonna jopa käydä kotona ennen Heltrin uintitreenejä. Pääsarjassa uitiin 5x300 metriä "sprintin vauhtia". Meidän radalla ne menivät viiden minuutin pintaan, ja vaikka sainkin uitua suht koht tasaisesti, ne tuntuivat toinen toistaan pahemmilta. Yritin ajatella positiivisia ajatuksia maitohaposta, mutta olin helpottunut kun saatiin sarja loppuun.

Illalla uinnin jälkeen aivastelin ja nenä vuosi ja meni tukkoonkin vielä nukkumaan mennessä. Näin tuntuu aina käyvän etenkin Pirkkolan treenien jälkeen. Onkohan tämä jotain allergiaa? Muistan Facebookin Triathlonfoorumilta lukeneeni monella muullakin olevan samaa ongelmaa, ja avuksi siellä suositeltiin nenäklipsin käyttöä uidessa ja nenäonteloiden huuhtelua suolavedellä uinnin jälkeen. Meinaan kokeilla ainakin tuota huuhtelua. Nenäklipsillä olen joskus yrittänyt uida snorkkelia kokeillessani, mutta se ei oikein onnistunut.

Eilen perjantaina olin haaveillut nukkuvani vähän pitempään, mutta kun Pete houkutteli mukaan aamusalille, muutin suunnitelmiani. Olimme salilla jo puoli seitsemän jälkeen, ja mukavan väljää oli. Työpäivän jälkeen ajoin vielä lauantaille merkityn traineritreenin. Siinä vähän harmillisesti wattimittarin ja Garmin Edgen yhteys pätki lähes koko ajan. Mikäköhän siinäkin nyt on vikana? Tähän saakka se on toiminut moitteettomasti ja patterikin on just vaihdettu. Toivottavasti ongelma ei toistu.

Tänään ajattelimme vähän rikkoa kaavaa ja ajaa Mäkelänrinteen sijasta Lohjan Neidonkeitaaseen uimaan. Kävimme siellä usein lasten kanssa heidän ollessaan pienempiä, kun siellä on niin kivat altaat pienille. Nyt olemme kuitenkin lähdössä kahdestaan, ja ainakin silloin kauan sitten, kun 500-600 metriä mummorintaa tuntui minusta ihan kelpo uinnilta, 25 metrin altaassa oli aina hyvin tilaa. Toivottavasti tänäänkin. Uinnin jälkeen ajamme mökille viettämään viikonloppua.

Sunnuntain kolmen tunnin treenin toteutus vaatii vähän miettimistä. Ladut lienevät viikon plusasteiden ja vesisateiden jälkeen aika kehnossa kunnossa eikä oikea voitelukaan ole helppoa. Maastopyörässä ei vielä ole nastarenkaita, juoksu liukkailla ei houkuttele... Noh, ehkä joku yhdistelmätreeni vois onnistua.

Melkein viikon treenit

Nyt on menossa sellaiset duuniviikot, että pitää pikemminkin palautua pitkäksi venyvistä työpäivistä kuin treeneistä. Onneksi Petellä on sama tilanne, niin on ollut helppo sovitella treenejä vähän myöhäisempään aikaan.

Maanantaina piti käydä salilla, ja pääsimme sinne lopulta vasta kahdeksan maissa. Muistan, miten Pete soitti töistä seitsemän jälkeen kun olin jo kotona ja tiedusteli treeni-intoni määrää. Kerroin olevani valmis lähtemään saman tien. Kuulin jo hänen äänestään, että hänelle olisi sopinut myös ilta vain kotisohvalla. Sovittiin kuitenkin, että pakkaan mukaan meidän molempien kamppeet ja hain Peten töistä. Myöhemmin hän tunnustikin, että olisi jäänyt menemättä häneltä, jos minä olisin yhtään empinyt. Onneksi siis en.

Tiistaina kävin hieronnassa, ja muuten pidin lepopäivän. Illalla mietin ääneen, mitä tekisin keskiviikkona, kun eka palaveri oli jo kahdeksalta ja kalenteri täynnä iltayhdeksään saakka. En siis pääsisi juoksemaan ennen töitä enkä työpäivän jälkeenkään. Mielessäni olin jo hieman orientoitunut pitämään toisen peräkkäisen lepopäivän (kauhistus!), mutta Pete kehotti ottamaan juoksukamat mukaan töihin ja juoksemaan lenkin kesken työpäivän. Miksipä ei? 

Töissä aloin katsoa iltapäivällä katsella kelloa miettien, koska olisi sopiva väli lähteä. "Sopivaa" väliä ei vaan tuntunut tulevan, kunnes kolmen jälkeen tajusin, että nyt on vaan pakko mennä. Kävin hölköttelemässä meren rannassa 45 minuuttia. Lenkin jälkeen oli taas reippaampi olo jatkaa työpäivää. Töistä irtautuminen teki ihan hyvää, vaikka lähteminen olikin yllättävän takkuista. Ilman Peten kannustusta olisi koko lenkki jäänyt tekemättä.

Torstaina oli taas Heltrin uinnit. Pääsarjassa uimme satasia, ensin viisi kakkosvauhtia ja sitten toiset viisi kolmosta. Ekat viisi menivät ihan hyvin muutaman sekunnin sisälle, mutta kovemmissa vedoissa alkoi puhti loppua sarjan edetessä. Kannattaisi varmaan omissakin treeneissä pitää kelloa mukana, eikä mennä vain fiiliksen mukaan. Niin ja vähän kovempaa voisi itsekin aina välillä uida, muuten vauhti puuroutuu vaan siihen "mukavuusalueelle".

Perjantaina oli edessä viikon toinen salikäynti. Nämä ensimmäiset kuukaudet olen tehnyt melko pitkiä sarjoja kevyillä painoilla. Pete on jo siirtynyt lyhyempiin sarjoihin isommilla painoilla, ja uskon, että minäkin saan pian muuttaa harjoitteluani samaan suuntaan. Kroppa ei enää mene saliharjoittelusta niin jumiin kuin syksyllä, olen varmaan jo sopeutunut ja todennäköisesti lisääntynyt veden juontikin auttaa asiaan. Useimmiten lähden salille ihan mielelläni, jopa treeniä odottaen. Sitä en kyllä olisi vuosi sitten uskonut. 

Tänään kävimme Mäkelänrinteessä aamu-uinnilla. Aika paljon oli naisia liikkeellä, kun siellä oli taas joku aerobic-tapahtuma. Altaassakin oli normaalia enemmän porukkaa, mutta saatiin treenimme hyvin uitua siitä huolimatta. 

Pari kertaa on tällä viikolla meidän pitänyt toisiamme treenaamiseen patistaa. Joulu-tammikuussa on minua aikaisempinakin vuosina väsyttänyt normaalia enemmän. Tällä viikolla huomasin kuitenkin selvästi, miten treenien aikana pääsen irtautumaan töistä ihan kunnolla, ja jaksan sitten paremmin tehdä taas hommia. Win-win!

Matkan rasitukset tuntuvat sentään olevan takana päin. Aikaerosta toipumiseen meni reilu viikko, ja nyt on tosi ihanaa, kun illalla alkaa ihan oikeasti väsyttää heti kymmenen jälkeen ja unta riittää herätyskellon soimiseen saakka. Ihan luksusta!

Noviisi kuntosalilla

Parin viime viikon aikana harjoitusohjelmassa oli kuntosali mainittu jopa kolme (3!) kertaa. Niinpä Esport Mankkaa Express on tullut jo kovin tutuksi paikaksi. Siellä tuntuu käyvän porukkaa laidasta laitaan, mikä on kiva juttu. Melko täyttä siellä kyllä on, etenkin arki-iltoina, mutta toistaiseksi treenin tekeminen on onnistunut ihan kohtuullisesti eikä ole liiemmin tarvinnut odotella. 

Useimmiten kuljen salimatkan (2,5 km) autolla, koska kotiinpäin tullessa vieressä olevassa Supparissa on niin helppo käydä ruokaostoksilla. Toki tuo pätkä olisi pituudeltaan paljon sopivampi pyöräilyyn, juoksuun tai kävelyyn. Tylsä se tosin on kuin mikä, suoraa baanaa pari kilometriä ja melkoisen paljon autoliikennettä korvan juuressa.

Saliohjelmassa on lämmittelyliikkeiden ohella mm. kyykkyä painon kera, yksi palloliike takareisille ja pakaroille, punnerruksia maassa ja TRX:llä, pystypunnerrus painoilla ja ylätalja sekä henkilökohtainen suosikkini, jossa kevyt tanko olkapäillä noustaan vuorojaloin boksille ja nostetaan toinen polvi rivakasti ylös. 

Ohjelma on tullut jo niin tutuksi, että teen sen uilkomuistista. Ensi viikolla tapaamme taas PT:n, jonka kanssa katsotaan, että kaikki liikkeet tehdään oikein ja varmaan päivitetään vähän niitä painojakin. Olen kyllä huomannut, että helposti alan kiemurrella esim. pystypunnerruksessa, jos käsipainot ovat liian suuret. Kiemurtelun jälkeen on taas selkä kipeä, joten pyrin välttämään sitä. 

Kerran ollessani salilla yksin  kokeilin treenata kuulokkeet korvilla, mutta se ei kyllä tuntunut oikein hyvältä. Kai minusta sitten vain on kiva kuulla, mitä ympärillä tapahtuu. En halua eristäytyä ympäristöstä omaan kuplaani. Toistaiseksi kuulokkeet tuntuvat olevan paikallaan vain traineritreeneissä.

Useimmiten onnistumme järkkäämään aikataulumme Peten kanssa niin, että voimme mennä salille yhdessä. On se kyllä ehkä vähän ylisöpöä. kun kyykkäilemmekin samaan tahtiin, mutta menköön! Vaatteet sentään koordinoimme niin, ettei samoja kisa- tai finisher-paitoja ole salilla päällä.

Yleensä reilu tunti riittää salitreenin tekemiseen. Puolison mukanaolosta tulee treeniin vain noin viisi minuuttia lisäkestoa. Tulostakin voi ehkä jo pian alkaa tulla. Ainakin viime viikolla yhdellä lyhyellä juoksulenkillä tuntui ihan siltä, että jaloissa olisi enemmän voimaa kuin aikaisemmin. Onkohan se edes mahdollista näin lyhyen treenirupeaman jälkeen? Ainakin painoa on tullut lisää, mutta se tuskin on lihasta ja voi johtua ihan herkuttelustakin.

Viikon treenitauko

Maratonin jälkeen tuntui, että pieni treenitauko voisi olla paikallaan. Kun vielä osteopaattikin suositteli jumeista vapautetuille kropalle kokonaista viikkoa ilman varsinaista treeniä, päätin kokeilla. En käynyt viikkoon edes uimassa tai ajanut pyörällä töihin. Ironmaninkaan jälkeen en ollut kokonaista viikkoa liikkumatta, ja nyt päätin kärsivällisesti kokeilla.

Ihan mukava viikkohan se oli, ja siihen vähemmän liikkuvaankin elämään oli helppo sukeltaa, ainakin vain viikoksi. Ehdin hakea talvivaatteet varastosta, siivoilla, leipoa herkkuja ja katsoa aika monta jaksoa Downton Abbeya Netflixistä. Poikaakin ehdin käydä tervehtimässä yhtenä arki-iltana Santahaminassa. 

Sunnuntaina Peten lähtiessä maastopyörälenkille alkoi vihdoin olla sellainen fiilis, että olisin ehkä sittenkin halunnut lähteä mukaan. Sitä fiilistä olinkin oikeastaan koko viikon odottanut; että tekisi mieli alkaa taas treenata eikä vaan lepäillä sohvalla. Maltoin kuitenkin mieleni, jotta tuli koko viikko otettua rennommin liikuntojen suhteen.

Heti maanantaina otin sitten härkää sarvista ja lähdin töihin pyörällä. Liian kauan oli ilmeisesti treenitaukoa ollut, kun rutiinini pettivät pahasti ja unohdin lukon kotiin. Ei auttanut muu kuin kantaa pyörää kolmanteen kerrokseen, jossa se oli varmassa tallessa selkäni takana koko päivän. Illalla kävin vielä salilla. Tänään keskiviikkona ovatkin lihakset olleet vähän kipeät, mutta ehkä viikon toinen ja toiseksi viimeinen salitreeni tuo lihaskipuihin vähän helpotusta. Kokeilen ainakin. 

Kävin kampaajalla joitakin viikkoja sitten ja leikkautin kolmisen vuotta kasvattamani hiukset taas lyhyiksi. En ole oikeastaan koskaan jaksanut väkertää hiuksia, ja vähän pitempinäkin pidin niitä aina laiskasti ponnarilla. Ensimmäisellä kerralla kampaaja ei ilmeisesti uskaltanut leikata niitä ihan niin lyhyiksi kuin olisin toivonut, ja tänään löytyi onneksi vähän rohkeampi kampaaja. Olin tallentanut Pinterestiin joitakin kuvia malliksi, ja nyt sain sen mitä halusinkin. Nyt hiukset tuntuvat taas omimmilta ja ovat mukavan helppohoitoiset. 

Selkä jumissa, viikko maratoniin

Ironman-kisan jälkeen aloitimme uuden valmentajan etsinnän laittamalla viestiä Lemmettylän Teemulle. Joitakin viestejä siinä vaihdeltiin ja muutaman päivän harkittuaan Teemu lupautui hommaan. Jee! Tapasimme syyskuun puolivälissä, ja siinä tavoitteista jutustellessamme Teemu kysäisi, että mitäs jos juoksisitte maratonin vielä tänä vuonna. No tuumasta toimeen ja kalenteria selailemaan. Päädyimme valitsemaan ajankohdaksi 24.10. ja paikaksi Kaarinan.

Reilut neljä viikkoa on treeniohjelmassa ollut melko paljon juoksua. Lisääntynyt juoksumäärä on pikkuhiljaa saanut selän jumiutumaan niin, että tällä viikolla piti yksi juoksutreeni vaihtaa vesijuoksuksi. Melko huono vaihtokauppa, jos minulta kysytään, mutta minkäs teet. Tapiolan uimahalli avataan vasta 6.11., joten Mäkelänrinteeseen saakka piti ajella.

Viime sunnuntaina kävimme pitkällä maastopyörälenkillä, ja lähtö oli Leppävaarasta. Siinä seuraa odotellessamme fiilistelimme sitä, miten mahtavaa on, että vajaan vartin pyörämatkan päähän avataan tammikuussa peruskorjattu, laajennettu uimahalli ja ensi kesänä myös maauimala. Ulkoaltaassa oli jo vettä ja ratoja kaikkiaan kymmenen!

Nyt syksyllä tuli treeniohjelmaan sellainenkin muutos, että vaihdoimme kuntopiirin salitreeniin. Se vähän harmitti, sillä kuntopiiriin on ollut aina kiva mennä ja treenaamisen lomassa on tavannut mukavia tyyppejä. Toisaalta nyt vapautui perjantai-ilta muulle treenille ja tuli vähän lisää väljyyttä kalenteriin.

Salihommat aloitimme uudessa Mankkaa Esport Expressissä, johon on meiltä vain muutaman kilsan matka. Ostimme salille samantien vuoden kortit ja kolme PT-tapaamista. Pari kertaa olemme siellä nyt ehtineet käydä, ja ihan hyvin olemme mahtuneet tekemään omat muuvimme. Salin parvella on juoksumattoja, kuntopyöriä ja soutulaitteita, joilla hikoillessa voi seurailla viereisen Turuntien liikennettä.

Vähän jännittää lähteä juoksemaan maratonia. Ennätys olisi kiva yllätys, joten toivon pystyväni juoksemaan kovempaa kuin vuosi sitten Rantamaratonilla, jolloin loppuaika oli 4.11. Neljän tunnin haamuraja taitaa olla vähän liian kaukana, kun siihen vaadittava kilsavauhti 5:40 on ainakin toistaiseksi lenkeillä tuntunut melko kovalta.

Viikon topit (ja yksi floppi)

Paljon on hommaa mahtunut tälle viikolle, ja joitakin oivalluksiakin.

Tiistai-iltana Kaisa Lehtonen piti ravintoluennon Espoon Tapioiden juoksu- ja maratonkoululaisille. Sen jälkeen jäi vähän sellainen fiilis, että mitä jos kehitystäni eniten rajoittava tekijä ei olekaan treenin tai unen määrä vaan riittävä ravinto. Kisapäivien energiansaantia olen miettinyt ja suunnitellut paljonkin, mutta muuten voi olla että lähes kaikkina muina päivinä olen syönyt liian vähän. Päätin lopettaa nirsoilun ruuan kanssa ja alkaa syödä enemmän ja täsmällisemmin. Muutaman päivän onkin ollut ihan energinen ja jaksava olo.

Keskiviikkona olin ekaa kertaa perhosuinnin tekniikkakurssilla Tapiolan uimahallissa. Kurssilla on Mintun ja minun lisäksi kaksi muuta naista, joista vain toinen oli ekalla kerralla paikalla. Melkein yksityisopetusta siis, ihan mahtavaa! Ekalla kerralla tehtiin potkuja pääasiassa räpylöillä. Koko kroppa pitäisi kuulemma saada mukaan, nyt teen potkut liikaa vain lantiolla.

Torstai-aamuna oli töissä bisnes-joogaa, jossa ei tullut hiki eikä ollut tarkoituskaan. Toivottavasti tästä tulisi pysyvä juttu, tuntui niin kivalta vielä illalla uintitreeneissäkin yläkropassa. Oli kyllä ihan huippupäivä, kun uintitreeneissäkin tehtiin delffaripotkuja ja killeriä eli lempijuttujani. Viikon iloisin hetki sattui myös samalle päivälle, kun varusmiehemme pääsi torstaina kolmen päivän lomalle kotiin.

Perjantaina kävin heti aamusta salilla Kampin Motivuksessa. Se on hyvä paikka, sillä sinne voi mennä kertamaksullakin. Mokasin kuitenkin sen nirsoilu-päätökseni, kun söin vain banaanin ennen treenejä. (Tämä oli se floppi). Kyykkyjä, penkkipunnerruksia ja maastavetoja ja vähän jotain muutakin pientä tein nelisenkymmentä minuuttia ennenkuin iski pieni heikotus ja iso nälkä, jonka taltutin runsaalla aamiaisella Kampin Beanie-kahvilassa.

Eilen lauantaina aamu-uinnin ja Uppopullassa syödyn lounaan jälkeen kävimme hakemassa Peten pyörän huollosta Velo & Oxygenin Puhoksen liikkeestä. Minun pyöräni on vielä työn alla, eikä onneksi haittaa odotella sitä vielä jokunen päivä. Itä-Helsingin retken jälkeen uppouduin siivoamaan kirjahyllyä, ja aika monta metriä kirjoja joutaisi nyt jonnekin divariin myytäväksi. Saa nähdä, kelpaako. Jotain uuttakin luettavaa löytyi. Illalla kävin vielä juoksemassa. Nyt maaliskuussa juoksukilsoja on kertynyt jo enemmän kuin uintikilsoja!

Tänään kävin itsekseni ajelemassa maantiepyörällä lähes saman lenkin kuin ajoimme porukalla viikko sitten. Lenkki lyheni muutamalla kilsalla, kun ajoin autolla Oittaalle saakka. Yllättävän hyvin pysyin lämpimänä, vaikka lenkin aikana olikin muutama aste pakkasta ja jonkin verran tuultakin.

Nousua ei ihan varmasti ollut 1930:ä metriä, vaikka tuossa alla Strava-kuvassa niin näyttää lukevankin. Oli sitä kuitenkin ihan riittävästi vielä perjantain kyykyistä kipeille reisille!

5 asiaa, jotka opin tällä viikolla

Tämä on ollut tosi mukava viikko. Olen käynyt sekä fysioterapeutilla että osteopaatilla ja saanut lisäksi tehtyä kaikki treeniohjelmassa mainitut jumpat. Viikon treeni #6 tosin muuttui juoksusta  kävelyksi. Perustelin tätä itselleni niin, että sen pitikin olla palauttavaa.  Kävelyä en kuitenkaan oikeasti laske treeniksi, joten jätin sen tunnin merkkaamatta Movescountiin.

Aikaisemmin sain treenit viikonpäiville ripoteltuina, mutta nyt uudessa mallissa saan listan kaikista viikon treeneistä tärkeysjärjestyksessä. Se on parempi systeemi, sillä nyt voin itse suunnitella mitä teen ja milloin. Ja jos jotain pitää jättää tekemättä, niin mieluummin jotain sieltä listan häntäpäästä.

Koska tykkään tehdä listoja, tässä siinä muodossa muutama opittu asia kuluneelta viikolta:

1. 1000 metrin matkan laskeminen uidessa on yllättävän vaikeaa. Tiistaina ohjelmassa oli tonnin testiuinti, mutta uin vahingossa 1100 metriä tai jotain sinne päin. Movescountin datasta laskeskelin illalla, että todennäköisesti hieman alle 18 minuuttia oli oikea aika. Niin kauan menee hyvin, kun ajatus ei lähde harhailemaan ja toistan aina käsivetojen tahdissa uituja metrejä 100-125-150 jne. Aina jossain vaiheessa mieli kuitenkin vaeltaa muualle, ja sitten pitää ottaa laskelmat taas varman päälle ja aloitan uudelleen väärästä kohdasta. Ja mikä ihme siinä on, että testit aina jännittävät?
2. Punttisalillakin voi (ehkä) viihtyä. En jostain syystä koe paikkaa omakseni, mutta tällä viikolla viihtymistä edesauttoi se, että sain alkulämmittelyksi juosta Esport Arenan (tai oikeammin Ratiopharm Arenan) sisäradalla 15 minuuttia. Itse treenin kesto oli 45 minuuttia, ja siinä piti pysyä tiukasti, sillä tyttäremme odotti meiltä kyytiä kotiin Arenan kahvilassa. Oli kiva tietää, että viimeistään varttia vaille pitää lopettaa. Olen joskus muissakin epämieluisissa hommissa käyttänyt munakellotaktiikkaa: päätän jo etukäteen kauanko hommaa teen ja lopetan kun aika on kulunut. Joskus käy niinkin, että alkuun päästyään ei malta lopettaa. Ei kuitenkaan toistaiseksi kuntosalilla.
3. Vaikka väsyttää, kannattaa lähteä treenaamaan. Se oikeasti virkistää. Totesin tämän melkein joka päivä tällä viikolla. 
4. Vaikka suurin osa vuorokaudesta on pimeää, valo on tosi upea silloin, kun aurinko paistaa tai edes kurkistaa pilviverhon takaa. Mökillä lauantaina harmitti, ettei kännykällä saanut kunnon kuvia. Pitänee ottaa järjestelmäkamera ahkerampaan käyttöön.
5. Pitkät viikonloput ovat tosi kivoja! Olen päättänyt pitää ylityövapaita vuoden kaksi viimeistä perjantaita. Nyt on jäljellä vain kahdeksan työpäivää ennen reilun viikon mittaista joululomaa!

Mökillä keskellä päivää.

Viikonlopun aktiviteetit

Eilisaamuna käytiin taas Märkyssä uimassa. Koska olin ollut vähän flunssassa, otin rennosti ja uiskentelin drillejä oman mielen mukaan kun Pete ui omaa pk-ohjelmaansa. Olin ottanut mukaan aika  paljon uintileluja: räpylät, snorkkelin ja kuminauhan nilkkojen ympärille. Räpylöillä oli kiiva potkia pitkästä aikaa, varsinkin kylkidelffarit olivat suosikkejani.

Snorkkelilla uidessa pitää nenässä olla klipsu, kun en osaa hengittää pelkästään suun kautta veden alla. Minulla on ilmeisesti liian pieni tai liukas nenä, kun klipsu koko ajan tahtoi liukua pois. En sitten kauhean montaa sataa metriä jaksanut uida sillä snorkkelilla, kun nenäklipsua piti koko ajan asetella paikalleen. Ihan hyvää treeniä päällekin se snorkkelilla uinti, kun heti ensimmäinen ajatus liikkeellelähdettyäni oli, että miten tässä nyt hengitetään. Vähän alkoi naurattaa itseänikin se hölmöily.

Tänään kävimme Esportilla ostamassa 10 kerran kuntosalikortit ja käytimme niistä ensimmäisen samantien. Lämmittelimme juoksumatoilla, ja jo viiden-kuuden minuutin jälkeen alkoi huipata ja muutenkin tuntua siltä, etten ole vieläkään ihan kunnossa. Niinpä jätin treenin tekemättä ja lopun päivää olen taas lepäillyt. Alkaa jo vähän kyllästyttää tämä lepääminen... Päätä vähän särkee välillä, mutta olo on muuten ihan ok. Toivottavasti jo alkuviikosta treenitkin alkavat taas sujua.

Tähän viikonloppuun on mahtunut ilahduttavan paljon kivoja juttuja: eilen olimme teatterissa (Jäniksen vuosi Ryhmäteatterissa) ja tänään kävimme leffassa (Gravity). Olen lukenut Paasilinnan Jäniksen vuoden joskus aikoja sitten, ja nyt teatteriesityksen jälkeen tekisi mieli lukea se uudelleen. Esitys oli ihan ok, ehkä pienellä tiivistyksellä siitä olisi tullut vieläkin parempi. Joihinkin kohtiin jäätiin harmittavasti junnaamaan vähän liian pitkäksi aikaa. Leffa puolestaan oli just sopivan mittainen, puolitoista tuntia, ja todella hyvä. Se oli ensimmäinen näkemäni 3D-elokuva, ja siinä oli sopivasti jännitystä ja aavistus syvyyttäkin. Sandra Bullock yllätti positiivisesti naispääosassa.

Työmatkaliikkuja

Lauantain multisport-kisan jälkeen lepäsin pari päivää, ja sitten olikin taas aika alkaa ahkeraksi. Tiistai on jo vakiintunut työmatkapyöräily- ja pilates-päiväksi. Illalla ohjelmassa oli tunnin vielä vauhtileikittelylenkki. Juoksin Otaniemen rantoja pitkin. Siellä katosi talvella 19-vuotias miesteekkari, eikä häntä vieläkään ole löytynyt. Vähän hirvittää katsella rantoja sillä silmällä, josko näkyisi ruumista. Kadonnut poika tuli taas mieleeni, sillä näin Rantaraitin varrella samanlaisia kuvallisia katoamisilmoituksia kuin bussipysäkillä talvella. Kadonneen ystävät ovat aktiivisia edelleen. Toivottavasti etsinnälle saadaan pian päätös.

Keskiviikko-aamuna ajoin pyörällä Stadikalle ja kävin aamu-uinnilla. Oli kiva pulahtaa altaaseen, kun ilma oli melko viileä, vesi höyrysi ja tuntui ihanan lämpimältä. Aika täyttä kuitenkin oli, joten vauhdin suhteen piti olla sopeutuvainen. Onneksi treenissä oli paljon verraa ja rentoa kelailua muutaman nopeusvedon ryydittämänä, ja sain sen ihan hyvin toteutettua. Joku näytti uivan märkäpuvullakin. Illalla kävimme Peten kanssa Esportissa punttiksella, ja vieläkin ovat reidet kipeät. Vähän aikaan ei oltukaan käyty kuntosalilla, ja se tosiaan tuntui.

Torstaina piti treenailua vähän sovittaa muuhun elämään, kun koko illaksi oli luvassa työmenoa. Lähdin siis ajamaan pyörätreeniä heti kuuden jälkeen. Neljän minuutin vetojen ajaminen osoittautui risteysten ja valojen vuoksi melko mahdottomaksi, vaikka optimistisesti ajattelin treenin onnistuvan Länsiväylän viereisillä kevyen liikenteen väylillä. Muuta liikennettä ei juurikaan ollut, mutta ei tosiaan myöskään kovinkaan montaa sen pituista pätkää, että olisi voinut rauhassa sen neljä minuuttia pistellä menemään. Pitemmällekään en toisaalta voinut lähteä, koska töihin piti ehtiä ennen puolta yhdeksää. Tulipahan nyt kuitenkin kokeiltua, ensi kerralla taidan laittaa pyörän suosiolla auton katolle ja ajaa kunnon maantien varteen.

Työpaikalla on taas otettu yksi iso askel työmatkaliikunnan helpottamiseksi. Tähän saakka käytössä on ollut pyoräpaikka autohallissa, kuivaushuone märille ajokamppeille ja tietenkin hyvät suihkut ja pukuhuoneet. Työvaatteet ja suihkukamppeet on pitänyt kuitenkin kuljettaa eestaas joka päivä, koska pukuhuoneessa ei saa säilyttää mitään. Nyt on pukuhuoneita vastapäätä löytynyt sopiva työmatkaliikkujille dedikoitu tila, jonne voi jättää työvaatteet säilytykseen. Tilassa on kymmenisen lukotonta kaappia ja pari vaaterekkiä. Periaatteessa voisin siis viedä maanantaina sinne työvaatteet koko viikoksi, ja sitten ajella töihin ja kotiin ilman hiostavaa reppua. Taidan kokeilla jo ensi viikolla, osaisinko päättää työvaatteet moneksi päiväksi etukäteen.

Tänään kruisailin työpäivän jälkeen maantiepyörällä läpi aurinkoisen Helsingin, kun kävin rouva Jonesin pop-up -kaupassa nuoruuden maisemissani Tehtaankadulla. Ostin kivat kesäkengät, ja nyt olisikin kiva päästä jonnekin, jotta voisin laittaa ne jalkaan!

Viikonlopun riekkumiset

Viikonloppu lepoviikon päätteeksi meni kivasti, vaikkei niin kamalan levännyt olo ole ollutkaan. Lauantaina heräsimme hyvissä ajoin ja klo 9.05 starttasimme kahden tunnin hiihtolenkille. Keli oli mitä mainioin, auringonpaisteessa pistelimme tasatyöntöä menemään. Olen ollut ihan supertyytyväinen hankkimiini pyöräilylaseihin, joita voi hyvin käyttää myös ladulla. Niissä on pienet adapterit silmälasivahvuuksin, kun en piilolinssejä voi käyttää. Hyvin näin taas minne olin menossa. Geelejäkin oli pari takataskussa, mutta ei niitä tarvinnut.

Hiihdon jälkeen ajoimme Keski-Espoon uimahallille. Pete oli kehitellyt meille treenin (300 verra, 200 potkuja, 500 drillejä, 5x200 m ja loppuverra). Uimareille oli vain kaksi rataa, joista toinen "nopeille". Taas tuli sitä lajinomaista treeniä, kun pääsi ohittelemaan. Mukavasti sujui uinti, paljon paremmin kuin edellinen kerta torstai-aamuna. Täytyy varmaan jatkossa vähän treenailla aamu-uinteja enemmän, jotta se ei olisi niin kamalan nahkeaa. Sekin tietysti auttaa, että on jo ohjelma, jota suorittaa. Jos avain ui päädystä toiseen, iskee äkkiä tylsyys ja tekee jo mieli suihkuun. Helpommin sujuu matka kun sen jakaa pienempiin osiin.

Lauantai-illaksi ajoin Loviisaan, jossa oli koolla partiotuttuja kolmenkymmenen vuoden takaa. Vähän tuli epätodellinen fiilis, kun emme olleet taas kymmeneen vuoteen nähneet. Muisteltiin menneitä, kerrottiin kuulimisia ja katseltiin valokuvia, joista useimmat olivat vuosilta 1980-1985. Sitä ihmettelmimme, että miten me aina partiotaito-kisoissa eksyimme. Varmaan silloin oli huonommat kartat tai jotain... Seuraavan tapaamisen sovimme jo heti ensi vuodelle. Nukkumaan pääsin vasta pikkutunneilla, ja sunnuntaina olo olikin melko väsynyt.

Palattuani kotiin kävin Aten kanssa työpaikan salilla. Hänellä oli ohjelmassa 20 minuutin Wattbike-testi. Emme olleet tainneet Petrin kanssa häntä riittävän hyvin testiin valmistella, sillä hän lähti ajamaan kuten minäkin ensimmäisellä kerralla: liian kovilla tehoilla. Pari kertaa testin aikana oli kuulemma jo oksennuskin noussut kurkkuun. Loppuun saakka hän kuitenkin sinnitteli, vaikka tokaisikin testin jälkeen, ettei aio ajaa sitä enää koskaan. Ehkä seuraava kerta on sitten helpompi, kun tietää miten pitkä aika se 20 minuuttia oikein onkaan. Minä suorittelin Aten ajon aikana uutta saliohjelmaa, jossa on mukavasti liikkeitä koko kropalle.

Heltrin leiri Vierumäellä on huhtikuun viimeisenä viikonloppuna, ja ilmoittautuminen alkoi tänään klo 14. Mahduimme onneksi kaikki kolme mukaan. Leiri on kevään harjoittelun ehdoton kohokohta. Nyt olemme menossa mukaan neljättä kertaa. Kirjoituksia aikaisemmilta vuosilta löytyy täältä. Eniten odotan jo klassikoksi muodostunutta lauantai-iltapäivän juoksu-pyörä -vaihtoharjoitusta. Viime vuonna oli niin kylmä, että sormet jäätyivät niin, etten saanut vaihdettua isommalle eturattaalle. Onneksi tänä vuonna ollaan liikkeellä pari viikkoa myöhemmin, toivotaan siis ainakin kohtuullisen keväisiä kelejä!

Kipeä vai ei?

Pientä flunssanpoikasta podin eilen, ja jätin illan traineritreenin väliin varmuuden vuoksi. Kuumetta ei kuitenkaan ollut, mittari näytti tasan 37 astetta. Tänään kurkku ei ollut enää niin kovin kipeä, ja lähdimme töiden jälkeen Peten kanssa Esporttiin juoksemaan ja saleilemaan. Ilahduttavan paljon tapasimme siellä tuttujakin sekä radalla että salissa. En muista, että aikaisempina vuosina olisi ollut yhtä vaikea löytää parkkipaikkaa paitsi Bluesin kotipeli-iltoina. Tänäänkään ei ollut naapurissa lätkämatsia, mutta auto piti ajaa parinsadan metrin päähän Barona Arenan eteen.

Juoksimme lyhyen verran jälkeen neljä kierrosta 1:40:een. Koska minulla menee verryttelyvauhdilla kierrokseen noin kaksi ja puoli minuuttia, lähdin juoksemaan ensimmäistä vetoa ihan liian kovaa kun vähän yliarvioin oikean vauhdin. Katsoin kelloa vasta maaliviivalla: 1.28. Siinä taisi tyhjentyä koko pajatso, sillä seuraavat vedot sujuivat tasaisesti mutta selkeästi hitaammin (1:43, 1:44 ja 1:44). Vetojen keskiarvo on lähes se 1:40, mutta sitä keskiarvoa tässä treenissä ei kai haettu...

Kuntosalilla huomasin, etten ihan täydessä iskussa ollut vielä tänäänkään, kun välillä alkoi vähän huipata ja oli väsynyt olo. Siksi nostelin puntteja maltillisesti vain puolisen tuntia.

Männyn loppu

Eilen illalla jäi seuran kuntopiiri väliin, kun otimme Aten mukaamme kuntosalioppaaksi Esportiin. Ostimme hänelle joululahjaksi vuosikortin yhdelle toiselle salille, jossa hän käy kavereidensa kanssa nostelemassa painoja pari kertaa viikossa. Hienot muuvit opittiin Petrin kanssa, kun reilu tunti vietettiin laatuaikaa poikamme kanssa lähes tyhjällä salilla. Sain mm. nostettua penkkipunnerruksessa puolet omasta painostani (30 kg) jopa 3x5 kertaa! Aikaisemmin en ole sitä uskaltanut kokeillakaan, vaan olen nostellut pelkkää tankoa ilman painoja. Nyt rohkaistuin, kun oli parikin innostajaa ja avustajaa nostamassa painoja jos en itse jaksaisikaan. Mieleen muistui, kuinka Heltrin kuntopiirissä Ogelissa aikanaan oli aina keväällä salin vahvin henkilö -kilpailu. Voiton vie se, joka sai tehtyä eniten puhtaita toistoja tangolla, jossa oli painoja juuri puolet omasta elopainosta. Muistaakseni mukana oli myös vaaka, jolla ko. paino todennettiin. Koskaan en kisaan osallistunut, koska olin melko varma etten saisi aikaan yhtään toistoa. Mutta eilen siis jo onnistui!

Toinen tavoite olisi pystyä vetämään leukoja. Pienellä avustuksella niitä menee muutama, ilman apuja ei yhtään. Siinä taas lisää tavoitetta tälle vuodelle!

Nyt olemme kahdestaan Petrin kanssa mökillä. Meillä kasvaa rannassa laiturin vieressä mänty, jonka vuosien varrella on hiljalleen kellahtanut kumoon niin, että alimmat oksat osuvat jo veteen. Muutama vuosi sitten karsimme oksia vähän, mutta tänä viikonloppuna oli ajatuksena kaataa koko puu. Pahimmassa tapauksessa se voisi kaatua järveen kesällä itsekseen, eikä sitä sitten saisi sieltä millään ilveellä pois. Viime vuonna jo kyselimme kylältä metsuria hoitamaan hommaa, mutta kaikki paikalliset olivat kiireisiä Tapani-myrskyn jälkien raivauksessa. Koska Petri on tekijämiehiä, kävi hän perjantaina vuokraamassa kunnon moottorisahan ja tänään kymmeneltä alettiin hommiin.

Puu oli kumollaan jo kymmenen minuutin päästä aloituksesta, eikä onneksi räsähtänyt pohjaan jään läpi vaan rojahti nätisti jäälle. Minä kannoin oksia sivummalle ja Petri pätki puun sieviin paloihin. Voimamiehemme Atte ei lähtenyt mukaan mökille, joten homma piti hoitaa kahdestaan. Oksien kantaminen portaita ylös kävi melkein treenistä, mikä olikin hyvä, koska aamulenkit olivat jääneet nukkumisen jalkoihin pari tuntia aikaisemmin. Reilut kaksi ja puoli tuntia aherrettiin, ja mänty oli siististi parissa pinossa rannalla. Ohessa pieni otos päivän kuva-annista:



Tätä mäntyä kohden on ollut helppo avovesiuintilenkeillä suunnistaa. Täytyy varmaan miettiä ensi kesäksi joku muu hyvä kohde.



Metsurilla on kaikki kamppeetkin sävy sävyyn, vaikka kaapista otettiin ruminta mitä löytyy. Ja mökiltä löytyy aika rumaa.



Mänty on jo pitkällään jäällä.



Oksat pois ja runko palasiksi.



Enää vähän kannettavaa jäljellä.



Siististi pinossa rantakeinun vieressä.



Lopputilanne.

Pyörähaave

Nyt kun meillä (Petrillä ja minulla) ei ole vielä varsinaista treeniohjelmaa, illat kuluvat melko samaan malliin viikosta toiseen. Näin se meillä suunnilleen menee:

ma lepo
ti Wattbike/traineri
ke juoksu radalla + kuntosali
to uinti
pe kuntopiiri
la traineri ja uinti
su pitempi juoksu.

Pete on lisäksi kunnostautunut aamu-uinneissa ainakin kerran viikossa. Kisapaikka IM Kalmarissa on näköjään tosi hyvä motivaattori!

Ostimme molemmille keskiviikkona Esport Arenan 10-kerran kortit. Siellä on nyt tarjous, jossa lahjaksi ostettuun korttiin saa 12 kertaa kymmenen hinnalla. Ostimme kortit sitten toisillemme "lahjaksi". Käytännössä tällä eleellä ei tietenkään ollut mitään merkitystä, kun meillä on ollut yhteiset rahat jo 20+ vuotta, mutta myyjän se teki onnelliseksi. Kerran viikossa kun Esportilla treenaa, korttia riittää juuri kolmeksi kuukaudeksi. Se on sattumalta myös sama aika, jonka se on voimassa. Juoksuradan ja kuntosalin lisäksi sillä pääsisi mm. ohjatuille kahvakuulatunnille.

Torstaisin olemme joitakin kertoja nähneet Märskyssä suoraan töiden jälkeen viiden maissa. Siellä on silloin ihan kohtuullisesti tilaa, viimeksi uimme parisenkymmentä minuuttia ihan kahdestaankin yhdellä radalla. Eilisessa ohjelmassa oli aika paljon potkuja, ja alussa edellispäivän kuntosalitreeni tuntui kivasti jaloissa. Vieressä oli paljon keski-ikäisiä naisia hydrospinning-tunnilla ja sitä ajelua katsellessa tuli mieleen se (ehkä keksitty) juttu naisesta, joka omassa uima-altaassaan kaatui hydrospinning-pyörällä ja hukkui kun ei saanut kenkiä irti polkimista. Ei se varmaan voi olla mikään tositarina, eihän?

Tällä viikolla on tullut niin paljon lunta, etten tiistain jälkeen ole mennyt töihin pyörällä. Silloinkin ajelu meni aikamoiseksi runttailuksi, ja selkä tuli illalla kipeäksi. Selän kipeytyminen johtunee lumen johdosta huonon pyöritystekniikan lisäksi ainakin osittain myös siitä, että pyöräni on minulle aavistuksen liian iso. Siksipä laitan uskollisen työmatkaratsuni nyt myyntiin ja alan katsella jäykkäperäisiä maastopyöriä sillä silmällä. Kevyt runko ja levyjarrut ovat vaatimuslistan alkupäässä. Vielä en ihan tarkkaan tiedä, mihin muihin juttuihin maastopyörää ostaessa pitäisi kiinnittää huomiota. Olisiko esimerkiksi järkeä ostaa "naisten" malli? Entäpä alumiini vs. hiilikuitu - kestääkö hiilikuiturunko myös kaatumisia ja kolhuja, joita varmasti tulee?

Unta ja lepoa

Vajaa viikko sitten sunnuntaina ajoimme Peten kanssa parin tunnin pyörälenkin Helsinkiin ja takaisin. Ilma oli todella kaunis, aurinko paistoi ja pakkasta oli viitisentoista astetta. Puolentoista tunnin ajon jälkeen piti pysähtyä kahville Finlandia-taloon lämmittelemään. Samalla soitimme kotiin ja pyysimme laittamaan saunan päälle. Se oli hyvä päätös, sillä kahvilta lähdettyä tuli nopeasti kylmä uudelleen.





Olen tähän saakka välttynyt vaihtamasta pyörään trainerirengasta, kun olen ajanut sisäpyöräilytreenit työpaikan Wattbikella. Viime tiistaina siinä oli akku loppu, mutta sain kuitenkin pyöriteltyä tunteella ihan hyvän treenin. Ero vasemman ja oikean jalan pyörityksellä on ihan järkyttävä; vasemmalla en meinaa jaksaa yhtään ja klappiakin löytyy.

Keskiviikkona kävimme Peten kanssa Esport Arenalla juoksemassa puoli tuntia ja tekemässä puolen tunnin kuntosalitreenin. Siellä oli samaan aikaan jotkut nuorten juoksukilpailut, mutta alakerran juoksurata oli onneksi käytettävissä. Arena on muuten ihan kiva treenipaikka, mutta siellä on ihan kamala meteli. Melkein alkaa päätä särkeä se huuto ja melu. Juoksuradan sisäpuolella on useita salibandykenttiä, ja nykyään siellä on myös lasten HopLop-liikuntakeskus, joten porukkaa on melkein aina paljon.



Eilen pidin lepopäivän, kun oli niin väsynyt olo. Heräsin vasta kymmeneltä noin yhdentoista tunnin unien jälkeen, ja silloinkin siihen että Pete tuli herättämään. Harvoin tulee noin pitkään nukuttua!

Tänään pidin lomapäivän, ja aamupäivällä kävelin Tapiolaan uimaan tämän treenin. Vähän hassulta tuntui pysähtyä tuossa viimeisessä setissä potkimaan vertikaalipotkuja, mutta ihan hyvältä treeniltä se tuntui. Kerrankin Tapiolassa mahtui kunnolla uimaan, kun samalla radalla oli vain kaksi muuta uimaria. Mukavia hymyileviä poikia molemmat.

Illalla olen menossa vielä kuntopiiriin, saa nähdä mitä muuta kivaa viikonlopuksi keksitään. Ehkä päästään mökillekin pitkästä aikaa. Kumpikaan teini ei taida olla lähdössä mukaan, ainakaan ilman lahjontaa.

Uusia herkkuja

Maanantaina pääsin käymään Stockan Herkussa keskustassa. Ostin cashew-pähkinöitä ja kuorittuja pistaaseja, rouhittuja kaakaopapuja ja luomukaurapuuroa. Niillä on nyt sitten koko viikko maltillisesti herkuteltu. Olen ottanut pähkinöitä ja kaakaopapuja evääksi töihinkin. Ihan hyvin ovat auttaneet siihen kyykähdykseen, joka aina tuntuu iskevän iltapäivällä kahden maissa. Kaakaopavut maistuvat itsekseen vähän karvailta, mutta ovat oikein hyviä pähkinöiden kanssa.

Aamuisin syön taas puuroa ja pakastemustikoita. Jupiksen vinkistä etsin Herkusta käsiini paahdettua ruohittua pellavaa ja mustikkaa. Sitä kun lisää ruokalusikallisen puuroon, saa kerralla päivän omega-kolmoset kaiken muun hyvän lisäksi. Toimii kivasti myös lettutaikinassa.

Eilen huomasin taas negatiivisen kautta, miten tärkeää minulle on syödä päivällä kunnon lounas. Se jäi valitettavasti väliin pitkän palaveriputken takia, ja illalla en jaksanut ajella enää trainerillä. Olo ei juurikaan parantunut, vaikka illalla söinkin hyvin. Onneksi sentään työmatkat tuli pyöräiltyä, joten ei päivä mennyt ihan lepäilyksi.

Tiistaina kävimme Peten kanssa kuntosalilla Esport Arenalla. Kovin oli meluisaa, kun samassa avoimessa hallissa vähän alempana pelataan salibandyä. Ei meidän kummankaan suosikkipaikka, vaikka lähellä onkin. Kuntosalikerta oli ihanan kallis, 15 euroa. Tunti treenattiin molemmat, ja kohtuullisen hyvin oli tilaa.

Metsässä

Treenailu näin marraskuussa ei ole meillä vielä progressiivista eikä kovin suunnitelmallistakaan, vaikka meillä tietty perusviikko-ohjelma onkin. En ole moneen viikkoon merkinnyt treenejä edes Exceliin. Mukavaa on kuitenkin ollut ottaa välillä vähän rennommin.

Sunnuntaina kävimme Peten kanssa pitkällä pyörälenkillä. Ajatus oli ajella Reittiä 2000 pitkin Pirttimäestä myötäpäivään. Jo ihan alkupätkällä oli sellaisia ylämäkiä, ettei kummallakaan reisissä jerkku riittänyt vaan jouduimme talutushommiin. Pete ajeli cyclocrossillaan, minulla oli alla työmatkahybridini.

Varsinkin Nuuksiosta Salmen ulkoilualueelle taisimme edetä ihan väärää reittiä, koska sinivalkoiset reittimerkit katosivat kokonaan ja välillä piti edetä pitkospuita pitkin pyörää taluttaen tai jopa kantaen. Olisi pitänyt vähän tarkemmin etsiä oikeaa reittiä ainakin kaikissa risteyksissä! Yhtäkkiä jossain metsän keskellä huomasimme, että kello on jo puoli neljä. Siinä vaiheessa alkoi jo tulla vähän kiire kotiin. Katsoimme oikean suunnan kännykästä ja ajoimme lähintä hiekkatietä vanhalle Porintielle ja sieltä Velskolan kautta kotiin. Onneksi minulla oli pyörässä valot ja eväsrepussa valkoinen ja punainen tuikku kiinnitettäväksi Peten pyörään, ettemme ihan ninjoina sentään joutuneet ajalemaan pimeässä.

Yhteensä etenimme reilut 70 kilsaa ja aikaa meni viitisen tuntia. Nöyräksi veti se pyörän taluttelu ylämäissä ja kapeammilla polkupätkillä. Niin paljon on satanutkin, että vähän soiset ja erittäin märät tunnelmat yllättivät meidät pari kertaa matkan varrella. Juuret ja kivet olivat melko liukkaita, ja sen verran varovaisesti etenimme ettei kumpikaan edes kaatunut.

Olen vähän miettinyt hybridin korvaamista maastopyörällä. Hybridi on minulle aavistuksen liian iso, ja tarvitsisin maastopyörää myös mahdollisissa tulevissa multisport-kisoissa. Nyt on uutta pyörää hankkiessa jo pakko luopua jostain vanhasta, kun ei varastoon tai kotiinkaan sisälle enää mahdu yhtään pyörää lisää.

Tänään teimme taas yhden uuden aluevaltauksen, kun menimme yhtä aikaa salille Märskyssä. Tunti nosteltiin rautaa ja sitten vielä uitiin pari kilsaa. Melkein koko ilta siihen meni, ja nyt on vähän voipunut olo ja ihan kamala nälkä.

Omppu

Peten kanssa olemme jo pitempään miettineet uuden läppärin hankintaa. Uskollinen kumppanimme hajosi jokunen kuukausi sitten, ja sen jälkeen käytimme vähän aikaa Peten vanhaa työläppäriä. Alusta asti tiesimme, että se on väliaikaisratkaisu, ja siksi pidin vähän taukoa kuvienkin siirtämisessä. Oli aika vaikea päättää, mitä oikein tarvitsemme, ja kerran kävimme Verkkokauppa.comissakin turhaan haahuilemassa.

Viime viikonloppuna kävimme Sellon Tector-myymälässä ja sieltä alkoikin löytyi meidän tarvitsemia juttuja. Ostimme 11-tuumaisen MacBook Airin ja jonkin verran muutakin Apple-kampetta. MacBook on ihanan pieni ja todella hiljainen verrattuna edelliseen HP:n rotiskoon. Kokonsa puolesta se on myös helppo ottaa mukaan vaikkapa mökille. Office-paketti on vielä asentamatta, mutta muuten kaikki toimii jo hienosti. Meillä on nyt sellainen systeemi, että voimme kuunnella Peten laajaa iTunes-musiikkikirjastoa, vuokrata videoita ja katsoa valokuvia telkkarista, kaikki langattomasti. Ääni menee tv:stä digitaalisena erilliseen DACiin, ja sieltä edelleen vahvistimeen. En tiedä ketä tämä kiinnostaa, mutta näin minulle kerrottiin. Valokuvat sen sijaan kiinnostavat minuakin, ja ne on tallennettu verkkokovalevylle, koska ne eivät eivät mahdu MacBook Airin SSD-kovalevylle.

Urheilut ovat sujuneet ihan ohjelman mukaan; eilen ajoimme vuorotellen saunassa trainerilla tunnin treenin, ja tänään kävin työpaikan salilla ensin ajamassa 25 min Wattbikella ja sopivan hikisenä jatkoin kuntosalicircuitiin. Tosi kivalta tuntuivat molemmat treenit. Pääsiäisenä lähdemme mökille. Maantie- ja triathlonpyörät taitavat vielä jäädä kotiin, on luvattu sen verran vilakat kelit.