Kahden testin viikko

Ensimmäinen viikko uudessa työpaikassa on nyt ohitse. Siihen on sisältynyt todella paljon uuden opettelua lähimmän vessan sijainnista erilaisiin sijoitusinstrumentteihin. Tosi mielenkiintoista on ollut, ja uuden opettelu jatkuu varmaankin pari seuraavaakin viikkoa jos ei jopa kuukautta. Maanantai-aamuna Omegawave-mittauksessa oli stressi korkeammalla kuin koskaan aikaisemmin: 5. Ehkä siinä mittauksessa siis jotain perää on. Ensi maanantaina on varmasti helpompaa.

Tänään perjantaina ajoin ensimmäistä kertaa pyörällä uuteen paikkaan Kluuvikadulle. Noin kilsa tulee lisää matkaa verrattuna edelliseen työpaikkaan, mutta se onkin todella hidas pätkä Helsingin ydinkeskustassa. Risteyksiä on paljon, samoin pyörätiellä seikkailevia jalankulkijoita sekä tietenkin sopivasti myös tietöitä. Pyörää ei saa minnekään sisälle, vaan se pitää jättää pihalle. Oli se ainakin tänään vielä tallella kun lähdin kotiinpäin. Työpaikalla on pari suihkua, ja työpöydän laatikoihin mahtuu kaikki tarpeellinen suihkusälä. Ihan hyvin onnistuu jatkossakin työmatkapyöräily, vaikka oli se Sanomatalon pyöräsäilytys lämpimässä autotalossa aika luksusta!

Ennen töihinmenoa kävin Uimastadionilla polskimassa mm. tonnin testiuinnin. Mukavaa oli pulahtaa veteen, kun se oli paljon ilmaa lämpimämpää. Verrailun ja tekniikkaosuuden jälkeen lähdin uimaan testiä. Aina välillä piti tehdä pikkuspurtteja kun eteen tuli ohitettavia, muuten uin rentoa matkavauhtia. Aikaa meni 18:35, ja olin siihen tyytyväinen. Pitkässä altaassa oli tosi helppo pysyä kärryillä uidusta matkasta, joten taidan jatkossakin uida tämän testin 50 metrin radalla.

Tiistaina taas joutuivat keuhkot vähän ylitöihin, kun osallistuin Heltrin kympin tempoon Kuusijärvellä. Sateen vuoksi vähän arvoimme lähtöä Peten kanssa, mutta onneksi menimme, sillä lopulta pääsimme ajamaan poutaisessa säässä. Paikalle tuli viitisenkymmentä seurakaveria noin yhdeksästäkymmenestä ilmoittautuneesta.

Tie oli tietysti sateen jäljiltä vähän märkä, mutta mitään lätäkköjä ei ollut. Ajaminen oli taas yhtä tuskaa, ja ajoin lopun liikenneympyräänkin vähän liian kovaa vauhtia. Onneksi siinä oli liikenteenohjaaja pysäyttelemässä autoja. Hengitys ei oikein kulkenut ajaessa missään vaiheessa, ja kotimatkan yskin autossa. Syytän koivun siitepölyä.

Tempon tulokset eivät vielä ole tulleet, joten ajasta tai vauhdista minulla ei vielä ole tietoa. Ei varmaan ainakaan tullut uutta ennätystä, sen verran tukkoista oli hengitys koko matkan ajan.

Tässä tempoilija numerolla 88 ennen lähtöä:

Kuva: Yan Busset

Ei tullut vieläkään meille sitä kunnon sadelenkkiä. Toivottavasti Pirkan pyöräily joidenkin viikkojen kuluttua päästään myös ajamaan suotuisassa kelissä, vaikka sateen sattuessa tietenkin ajetaan sateessa. Tilasin eilen netistä sitä mahdollisuutta silmällä pitäen jo sellaisen pieneen tilaan menevän, sadetta ainakin jonkun verran pitävän pyöräilytakinkin.

Punaista ja pikkujuttuja

Olen nyt ottanut tavoitteeksi ajella töihin joka päivä ennen seuraavaa pientä lomaa, eli Kalmarin reissua reilun puolentoista viikon päästä. Pari ensimmäistä päivää ajelin lähinnä hiekkateitä maastopyörällä, ja tänään nappasin alle maantiepyörän. Olipas sillä hienoa ajella! Se on saanut pölyyntyä varastossa melkein koko kesän, mutta on kyllä omiaan työmatkoille, kun ajelen ensin Kehä I:n laitaa, sitten Lauttasaaren läpi ja Baanaa pitkin töihin.

Mieli alkoi tänään ennen puolta seisemää mustua jo vajaan viiden minuutin ajon jälkeen, kun jouduin pysähtymään Kalenvalantien ja Kehä I:n liikennevaloihin. Ei se pysähtyminen sinänsä harmittanut, sillä siinä risteyksessä joutuu kevyt liikenne melkein poikkeuksetta odottamaan, mutta kun valo ei meinannut millään vaihtua vihreäksi. Olin jo pari sataa metriä aiemmin huomannut, että toinen pyöräilijä odottaa vihreää valoa. Nostin vähän vauhtia, koska luulin valojen vaihtuvan pian kun nappiakin oli jo painettu. Ei käynyt niin. Odotimme molemmat valojen vaihtumista kolmisen minuuttia. Sinä aikana eri suunnista tuleville autoille oli näytetty vihreää jo kolme kertaa vuorotellen. Ajoimme päin punaisia, kun jäimme neljännen kerran välistä.

Laitoin valoista viestiä Espoon kaupungin tekniseen keskukseen. Sieltä vastasivat nopeasti noin neljässä tunnissa ja lupasivat korjata valot heti alkuviikosta. Hyvä Espoo! Siihen asti pitää varmaan vältellä valoja ajamalla sillan yli Kehän toiselle puolelle ja vajaan puolen kilometrin päässä taas toisen sillain kautta takaisin oikealle puolelle.

Sillä kolmannellakin pyörällä on tällä viikolla tullut ajettua, kun tiistaina oli Heltri cupin 20 km tempo.  Pete huomasi mun triathlonpyörän rengasta pumpatessaan pienen vekin eturenkaassa:

Vähensin hieman painetta renkaasta ja ajoin sillä lämmittelykierroksen. Alamäissä ei kauheasti tehnyt mieli revitellä, kun pelkäsin renkaan puhkeavan. Onneksi se kesti ihan hyvin. Itse tempoon en halunnut rikkinäisellä renkaalla lähteä, vaan vaihdoimme etukiekkoja Peten ajettua omat kierroksensa. Ihan kivalta se hiilikuitukiekko tuntui, ja aikakin parani viime vuodesta lähes kaksi minuuttia (39:07 -> 37:13). Toki nyt ajoin triathlonpyörällä ja viime vuonna maantiepyörällä. Parannuksesta pyörän merkitys on ilmeisesti minuutin luokkaa ja se toinen minuutti on omaa kehitystä. Pystyyköhän tätä minuutti vuodessa -tahtia montakin vuotta pitämään yllä?

Loppukevennykseksi kuva tyttären keskiviikkoisesta benji-hypystä Kaivopuiston rannassa:

Nosturi nosti hänet korissa 110 metrin korkeuteen. Hän oli siinä vähän ääneen ihmetellyt, että miten korkealla ollaankaan. Korissa olleet kaksi miestä irrottivat hänen sormensa korin reunan ympäriltä ja rohkaisivat sanoen "Mitä sä iniset siinä. Hyppää!". Ystävälliseen sävyyn toki. Ja niin hän sitten hyppäsi. Rohkea tyttö!

Pian seikkaillaan

Ylihuomenna on Spring Adventure, ja pikku hiljaa pitäisi kaikkien tarvittavien kamppeiden olla kasassa. Lähdemme kisaan meidän mökiltä, se kun on Nummi-Pusulan naapurikunnassa Salon Suomusjärvellä. Mielessä pyörii monenlaisia kysymyksiä: joudutaanko uimaan, miten suunnistaminen ja melonta sujuvat, löytyvätkö rastit, mitä quest-tehtävässä pitää tehdä jne. Rennolla asenteella, ilon kautta se varmaan sujuu ihan kivasti. Kisoissa ei kuulemma ehditä ottaa kuvia, hyvä jos edes jutella, joten kameran voi kuulemma jättää lähtöpaikalle.

Paikallisoppaan kanssa kävin tänään maastopyöräilemässä Espoon keskuspuistossa. Poikkesimme sorateiltä parille polulle ja kiertelimme muutamilla kallioilla. Olen vielä vähän arka ajelemaan klossit kiinni polkimissa niillä poluilla. Toivottavasti se varmuus löytyy pikkuhiljaa, kun pääsen metsään ajelemaan vähän useammin. Sain pyörään kiinnitettävän karttatelineen lainaan kisaa varten ja kokeilin kartanlukua vauhdissa. Oli vähän hankalaa, mutta eiköhän se siitä.

Aikaisemmin tällä viikolla ajoin Heltrin kympin temmon Kuusijärvellä. Tuntui siltä, että sain kaiken irti koneesta, vaikka viimeisessä mäessä hyydyinkin tosi pahasti. Kymppiin hurahti aikaa 18:40. Viime vuonna tempokisa käytiin Hakunilassa eri reitillä, eikä aikoja siksi oikein voi verrata. Olisikin kiva käydä Pepen tempossa ajamassa vertailukelpoinen aika viimevuotisella reitillä. Silloinkin pääsin niukasti alle 20 minuutin, 19:17.

Päivän väri: punainen

Eilen tein taas jotain ensimmäistä kertaa, kun osallistuin Helsinki Triathlonin tempoon Hakunilassa. Siinä ajettiin 10 kilometriä pyörällä mahdollisimman kovaa. Aurinko paistoi, mutta tuuli oli aika kova. Joitakin mäkiäkin oli reitille sattunut. Varsinkin hengityksen kanssa oli haasteita, ja vielä illallakin yskitti kun vedin siitepölyä niin syvälle keuhkoihin. Jalat sain helposti hapoille ihan ensimmäisessä ylämäessä.

Pete lähti ajamaan minuutin minua myöhemmin ja meni ohi juuri ennen kääntöpaikkaa. Arvasin kyllä, että ohi menee mutta että ennen puoliväliä... Vastaantulevista tempoilijoista ei aina varmasti tiennyt, että onko kasvoilla hymy vai irvistys. Itse yritin pysyä enemmän hymyn puolella mutta en ole varma kuinka onnistuin.

Allergiaoireet jatkuivat vielä tänäänkin. Kävin aamulla uimassa Stadikalla, ja melkein pelästyin kuin katsoin uinnin jälkeen peiliin: silmäni olivat ihan punaiset. Työpaikkalääkäri diagnosoi virusperäisen silmätulehduksen molemmissa silmissä, ja saadut dropit ovat jo vähän auttaneet tilannetta. Ei varmaan olisi kannattanut laittaa tempoajoon piilolinssejä jo valmiiksi siitepölyn turvittamiin silmiin. Kloorivesi taisi sitten olla se viimeinen pisara ihan kirjaimellisesti.

Taitaa piilolinssien käyttö tänä keväänä päättyä tähän. Täytyy pohtia, raaskisinko ostaa ajolasehin integroitavat kakkulat vahvuuksilla. Hinta taitaa olla noin 250 euroa. Ajolasien hyödyt silmälaseihin verrattuna on tullut jo muutamilla lenkeillä huomattua. Silmiin ei osu tuuli lainkaan eikä aurinko häikäise. Vähän harmittaisi siirtyä taas ajelemaan silmälasit päässä.

Uintikortteja on kertynyt jo niin iso määrä, etteivät ne tahdo mahtua lompakkoon:

Ylhäällä vasemmalta myötäpäivään: Stadikan kortti, Mäkelänrinteen kortti, Helsingin kaupungin uintikortti, jolla pääsee Heltrin treenivuoroille sekä kortti Espoon uimahalleihin. Stadikan kortti on näistä kyllä ehdottomasti hienoin. Ja nyt kun sen ostin, tulee varmasti käytyä ainakin se 10 kertaa kesässä.