Viikon treenipoimintoja

Viime viikolla kävimme kerran kiertämässä Seurasaaren jo toisen kerran tänä kesänä. Oli melko tuulinen päivä, ja aallokko sen mukainen. Uimme pienellä porukalla aika tiiviissä ryhmässä. Petri toki kävi tekemässä normaalit siksakkinsa, mutta pysyi kuitenkin ihan näköetäisyydellä.

Vesi oli niin lämmintä, että melkein olisi voinut ajatella uivansa ilman märkäpukua. Sinilevääkään ei näkynyt. Muita uimareita ei näkynyt, mutta melojia sitäkin enemmän. Uintiin meni tunti ja seitsemän minuuttia, matkaksi Ambit2 S näytti 3400 m. Saaren itäreunalla uitiin vähän kivillekin, mutta ei onneksi törmätty mihinkään.

Treeniviikko huipentui lauantain FTP-testiin pyörällä. Sopivaksi testipätkäksi valikoitui Kisko-Kiikala tie, jossa sopivan maltillista ylämäkeä mukavan pitkälti. Testin alku meni ihan hyvin, ja etenkin ylämäessä watit oli helppo pitää ylhäällä. Matkalle sattui kyllä niitä loivia alamäkiäkin, joissa välittömästi tuli sellainen pieni helpotuksen tunne kunnes huomasin, että samalla watitkin ovat valahtaneet taas liian alas. Yritin sitten ärräpäillä saada jalat pyörittämään kunnon tehoja. Kahdenkymmenen minuutin keskiwatit jäivät aavistuksen edellisen enkan yläpuolelle.

Sitä emme kyllä olleet osanneet reittisuunnittelussa ottaa huomioon, että Kiikalassa järjestettiin samana lauantaina katuautojen kiihdytystapahtuma Burnout Party. Ei siitä muuta haittaa ollut, paitsi että tiellä oli tuohon aikaan paljon normaalia enemmän liikennettä.

Moottoritie Turkuun.

Sunnnuntaina saimme mökille vieraita, ja kävimme kimpassa ensin uimassa pari kilsaa ja sitten pyöräilemässä reilut kolme tuntia. Lenkki oli sellainen kiva tikkarin mallinen. Muistojen kirjaan tallensin etenkin sen parin kilsan pätkän, kun ajoimme Porintietä, jolla autot ajoivat ohi sataa ja vettä tuli sekä taivaalta että edellä ajavan takarenkaasta päälle ihan riittävästi. Loppumatkasta paistoi onneksi taas aurinko.

Tässä ei vielä satanut.

Uintivinkit Seurasaaren ympäri

Tiistaina Pete houkutteli minut mukaansa uimaan Seurasaaren ympäri ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Vähän epäilin, ettei vesi ole vielä tarpeeksi lämmintä ja vannotin, että yhdessä uidaan ja takaisin saa kääntyä, jos tulee kylmä.

Vesi oli kuitenkin yllättävän lämmintä, eikä missään vaiheessa palellut mistään. Märkäpuku oli tietenkin päällä, samoin uimalasit ja vähän paksumpi uimalakki. Vesi oli myös mukavan kirkasta, ja aallokossa oli helppo seurata edessä olevia vaaleita jalkapohjia. Aallokossa peesistä saa myös todella paljon hyötyä. Hyvä, että uintikaverini nauttii aallokossa painimisesta! Itse tykkään enemmän vähän tasaisemmasta menosta.

Lähtöpaikka ja maali.

Uinnille tulee matkaa reilut kolme kilsaa riippuen siitä, kuinka kaukana rannasta ui. Useimmiten mittari on näyttänyt uintimatkaksi noin 3,5 km. Ympäriuinnissa on sekin kiva piirre, että ranta on aika lähellä, jos vaikka kramppi tai joku muu hätä yllättää.

Listasin tähän alle muutaman vinkin Seurasaaren ympäriuintiin lähinnä omaan kokemukseeni perustuen:

• Älä koskaan lähde uimaan yksin. Tämä taitaa olla kaikkien avovesiuintivinkkien ykkönen melkein millä tahansa listalla. Aina siis kaverin kanssa. 
• Seurasaaren uimaranta on hyvä lähtöpaikka. Siellä on yksi pukukoppikin, jossa vaatteiden vaihtaminen käy näppärästi. 
• Uimarannan edustalla on yleensä melko tyyntä, mutta siihen ei kannata tuudittautua. Etenkin saaren eteläpuolella voi olla jo ihan kivan kokoisia aaltoja, vaikka rannalla ei tuulisi yhtään.
• Älä jätä rannalle mitään arvokasta. Me olemme yleensä jättäneet arvoesineet autoon. Auton avaimelle meillä on pieni vedenpitävä Aquapac-pussukka, joka mahtuu hyvin märkäpuvun alle. Rannalle jäävien vaihtovaatteiden yhteyteen voi kirjoittaa pienen lappusen, jossa kertoo olevansa uintireissulla siltä varalta, että joku luulee tavaroiden unohtuneen rannalle.
• Ui vastapäivään. Silloin ensimmäiset sadat metrit ovat yleensä aika helppoja, kun ei juurikaan ole aaltoja, ja loppumatkasta on kiva saada näkyviin Seurasaaren silta. Aika usein saa takaisinpäin uida myötätuuleen. 
• Suunnistamiseen on reitillä monia hyviä kiinnekohtia; piippuja, sähkötolppia, isoja kiviä. Reitin paras maamerkki, Lauttasaaren vesitorni on nyttemmin jo purettu.
• Seurasaaren itäpuolella on matalaa ja aika paljon kiviä. Joskus käsi saattaa osua kiveen ihan yllättäen, vaikka rantaan on matkaa. Loppukesästä myös vesikasveja voi osua reitille matalimmissa paikoissa. Älä anna niiden häiritä uinti-zeniäsi.
• Sillan kupeessa tarkkaile ympäristöäsi usein, sillä muitakin vesillä liikkujia (kajakkeja, soutuveneitä, SUPpailijoita) on siellä paljon liikkeellä.
• Pysähdy välillä katselemaan ympärillesi ja nauti hienosta merellisestä Helsingistä!

Viime kesältä jäi mieleen erityisesti yksi uintikerta, kun olimme liikkeellä vähän isommalla, Kööpenhaminan Ironmaniin valmistautuvalla porukalla ja kävimme uinnin jälkeen Tamminiementien kahvilassa herkuttelemassa. Suosittelen siis uintikokemuksen päälle pientä teehetkeä jossain lähialueen useista kahviloista, jos vain aikaa on.

Seurasaaren silta.

Jos kaipaat vinkkejä avovesi- tai triahtlonuintiin yleensä, niitä löytyy mm. Finntriathlonin verkkopalvelusta.

Postauksen kuvat ovat viime syyskuulta.

Altaassa ja avovedessä

Kerran viikossa käyn Heltrin ohjatulla uintivuorolla Pirkkolassa. Tunnin ja vartin aikana uimme yleensä reilut kolme kilsaa, alkuun vähän tekniikkaa ja loppuun pitempiä sarjoja valmentajan valvovan silmän alla. Kahdella radalla meitä on vajaat parikymmentä uimaria, ja minä uin sillä hitaammalla radalla.

Usein joudun juuri näissä torstain treeneissä vähän tsemppaamaan, että pysyn vauhdissa mukana ja juuri se onkin tässä treenissä minulle parasta. Itsekseen uidessa on vähän helpompi lintsata vaikkapa vauhdeista. Nyt syksyllä nopeampien uimarien peesissä pysyminen on vähän helpompaa, kun uidaan pitempiä sarjoja peruskestävyysalueella. Keväällä on sitten luvassa vähän vauhdikkaampiakin pätkiä.

Yleensä kirjoitan päivän treenin Movescountiin ja usein uin sen uudelleen ainakin osittain vielä toisenkin kerran, joko samalla viikolla tai myöhemmin. Uiduista treeneistä muodostuu helposti pieni treenipankki, josta on helppo ammentaa uitavaa niille kerroille, kun ohjelma pitää rakentaa itse. Erityisen palkitsevaa on harjoitella niitä tekniikkadrillejä, jotka ensikokeilulla ovat tuntuneet vaikeilta.

Eilen kaikkein hankalimmalta tuntui potkusarja treenin puolivälin paikkeilla. Se meni näin:

25 m delfiinipotkuja
25 m selkäuinnin potkuja
50 m rintauintia
50 m vaparin potkua

Sarja uitiin neljä kertaa 10 sekunnin palautuksella. Aah, kun alkoi hapottaa aika  jo ekalla kierroksella. Toisella kierroksella ajattelin, että en ehkä jaksa. Kolmannella ja neljännellä sinnittelin mukana, ja olin iloinen kun jaksoin sittenkin. Se hyvä puoli potkusarjoissa kyllä on, että niiden jälkeen vapari tuntuu ihmeen kevyeltä, niin tälläkin kertaa.

Syyskuussa olen käynyt hallissa uimassa vain torstaisin. Viime viikonloppuna kävimme ehkä viimeisen kerran uimassa Seurasaaren ympäri. Lähdimme uimaan sunnuntai-aamuna heti seitsemän jälkeen, ja auringonnousu oli hieno kokemus. Sormukset olin jättänyt kotiin etteivät ne putoaisi,  ja loppumatkasta huomasinkin, että vasemmalla kädellä veto alkoi mennä läpi kun sormista alkoi hävitä tunto. Uimme ekan kerran myötäpäivään, ja kyllä se vastapäivään uiminen vaan tuntuu minusta helpommalta.

Pete ei vielä ole aloittanut hallikautta vaan sinnittelee luonnonvesissä, kävi tänäänkin Oittaalla uimassa ja avovesikausi kuulemma jatkuu edelleen, kun ei uinti vielä ollut epämiellyttävää. Minusta olisi kiva jo saada ohjelmaan tiistain yhteinen aamu-uinti Märskyssä.

Varas Seurasaaressa

Olen jo jonkun aikaa haaveillut aamu-uinnista Seurasaaren ympäri; siis sellaisena ihanana aamuna kun aurinko paistaa ja meri on tyyni. Tälle päivälle oli treeniohjelmassa passelisti tunnin uinti, ja eilen sääennuste lupaili juuri oikeanlaista keliä. Houkuttelin Peten  kaveriksi mukaan ja pakkasin uintikassin valmiiksi jo illalla.

Aamulla Seurasaaressa seitsemän maissa jätimme kännykän, vaihtovaatteet, pyyhkeet, silmälasit ja crocsit kassiin rannalle puun alle kun lähdimme kiertämään saarta. Kännykkä minulla oli reissulla mukana siksi, että halusin ottaa kuvia Seurasaaressa.  Nämä kuvat otin, kun kävelimme uimarannalle:

Ei ketään  missään.

Pläkä.

Reilun tunnin päästä olimme taas lähtöpaikassa. Noustuamme rantaan huomasimme ettei kassia näy missään. Voi rähmä. Vähän siinä pyörimme ilman laseja ja kenkiä, mutta ei näkynyt kamppeita edelleenkään. Onneksi oli sentään auton avain vedenpitävässä pussukassa Peten märkkärin alla, muuten olisi varmaan sekin ja katolla ollut maantiepyörä viety.  Tuohon aikaan ei avaimeen sopivaa autoa olisi kauaa tarvinnut parkkikselta etsiä.

Suunnitelmat menivät uusiksi, ja minäkin lähdin kotiin suihkuun vaikka alunperin oli tarkoitus ajaa suoraan työpaikalle fillarilla. Onneksi Petellä oli autossa aurinkolasit vahvuuksilla, ettei tarvinnut uimalasit päässä autoa ajella.

Harmittaa kaikki tämä vaiva jonkun näin typerän varkauden takia. Tein vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiöön ja sähköisen rikosilmoituksen poliisille, vielä en tiedä korvaako kotivakuutus tällaista tapausta. Töistä sain jo onneksi uuden kännykän, mutta aika monta tuntia tässä meni hukkaan. Uudet rillitkin pitäisi hankkia, kun nämä edelliset eivät ole ihan optimaaliset nykynäön kannalta.

Seuraavalla uintikerralla taidan jättää ihan kaiken mahdollisen autoon. Kännykkääkään en tarvitse mukaan kuvaamisen takia, sillä kävin kotimatkalla ostamassa vedenpitävän kameran. Olen sellaista jo pitempään harkinnut, ja lnyt öytyi hyvä syy se ostaa. Jos arvioin oikein, kamera mahtuu märkäpuvun sisälle selkäpuolelle. Koska pukuni vetoketju aukeaa alhaalta ylös, se on sieltä kohtuuhelposti kaivettavissa myös vedessä. Seuraavalla uintikerralla meinaan kokeilla.

Ihan varmuuden vuoksi aiomme kuitenkin huomenna käydä Seurasaaren kahvilassa, sinne kun tuodaan melko usein kaikkea löytynyttä tavaraa. 

Rentoutta hakemassa

Sisko lähti kotiin Salt Lake Cityyn eilen ja on jo päässyt onnellisesti perillekin. Treenailut onnistuivat hänen matkansa aikana ihan kivasti, vain tiistainen Helsinki Triathlonin tempo jäi väliin, kun halusin viettää viimeisen yhteisen iltamme siskon ja tyttäriensä kanssa. Meillä oli mukavaa; kävimme lounaalla, jätskillä ja Sky Wheelissä Kauppatorin rannalla.

Onneksi keskiviikoksi oli luvassa mukavaa liikunta-aiheista ohjelmaa, niin en jäänyt ikävää liikaa pohdiskelemaan. Kävimme nimittäin uimassa Seurasaaren ympäri, minä ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja vieläpä ilman märkäpukua. Oli niin kuuma, että ajattelin pärjääväni ilmankin.

Kymmenen hengen porukassa lähdimme uimaan. Aallokkoa ei juurikaan ollut ja aurinko paistoi. Olin laittanut päälle kisapukuni, ja ajanut paikalle pyörällä, joten minulla oli jo valmiiksi mukavan kuuma olo. Vesi oli todella lämmintä eikä juurikaan viilentänyt oloa. Nudistirantojen jälkeen näin, että pari edessä ollut kaveria karkaa yhä pitemmälle, ja eteen oli tullut joku aika samanvauhtinen tyyppi, joka ui kyllä aikamoista siksakkia. Ajattelin, etten ainakaan hänen peesiinsä lähde. Ehkä puolen kilsan uinnin jälkeen satuin taas siksakkaajan taakse. Hänellä oli tutunnäköinen Sailfishin märkäpuku, ja pian tajusinkin, että Petehän se siinä. Jonkun aikaa uimme lähekkäin, sitten hän otti taas uuden jännittävän suunnan minusta poispäin. Näin kävi useammankin kerran. Itse tietenkin ajattelin uivani suoraan.

Uinti sujui rennosti ja ihan kohtuullista vauhtiakin. Lämmintä oli, ja vain yhdessä kohdassa juuri ennen kääntymistäni takaisin uimarannalle oli vähän kylmempää vettä. Olisi saanut olla enemmänkin, niin kuuma tuli. Ilman pysähdyksiä aikaa meni 1:07 ja osia. Aika läheltä rantaa menin, ensi viikolla taidan yrittää uida vähän keskemmältä mukavasti tervalta tuoksuvan sillan alta.

Tänään piti rentoutta tavoitella pyörän selässä, kun kävin itsekseni ajamassa tiistai-iltan väliin jääneen tempon Röylässä. Ajoin sinne kotoa pyörällä, ja ennen lähtöä pysähdyin hetkeksi juomaan, laittamaan huulirasvaa ja tekemään muitakin tärkeitä juttuja. Tuuli tuntui olevan sivuvastainen, ja pientä sisäistä keskustelua piti käydä ennen kuin sain polkaistua pyörän liikkeelle. Kantavin ajatus oli, että itseäni vartenhan minä tätä (epämukavaa tempoajelua) teen, joten liikkeelle vaan. Ajoin kympin tempon kahteen kertaan, välissä parin minuutin tauko.

Tempopyörä Oittaalla.

Tempokierrosten jälkeen ajoin Oittaalle, josta Pete noukki minut autoon ja vei mökille. Pienen välipalan jälkeen kävin superlyhyellä juoksulenkillä. Lenkin päätteeksi harjoittelin kellumista mökkijärvessä. Uin vähän matkaa pyykkimuijaa (selällään, kädet samassa tahdissa ympäri, rintauinnin potku), jonka jälkeen jättäydyin aaltojen vietäväksi. Tuntui ihan lomalta.

Taas Seurasaaressa

Heltrin syystreenit pyörähtivät käyntiin tällä viikolla. Olen toistaiseksi ilmoittautunut torstain uintitreeneihin ja perjantain kuntopiiriin. Spinningiäkin olisi tarjolla, mutta sitä mietin vielä. Viime syksynä ilmoittauduin mukaan, mutta en tainnut käydä treeneissä kuin kerran. Ehkä tänäkin vuonna pärjään ajamalla trainerilla kotona ja Wattbikella työpaikan salilla.

Torstaina oli siis ekat uintitreenit hallissa monen kuukauden tauon jälkeen. Pääsimme samaan ryhmään poikani Aten kanssa ja jopa samalle radalle. Suht kivasti sujuivat treenit, enimmäkseen uimme tekniikkaa. Ehkäpä siitä uinnista ilman märkäpukua on ollut jotain hyötyä, kun heti alussa muistin myös potkia. Treeni kesti tunnin ja vartin, uimme yhteensä 2,9 kilometriä.

Perjantaina oli ensimmäinen kuntopiiri Meilahdessa. Paikalle saapui paljon vanhoja tuttuja ja ilahduttavan monia uusiakin seurakavereita. Kuntopiiri sujui hyvään totuttuun malliin: 10 liikettä, 30 sekuntia työtä ja yhtä pitkään lepoa. Kolme kierrosta tehtiin, ennen kierroksia vähän lankkuja ja niiden jälkeen vatsa- ja selkälihasliikkeiden demoja. Niitä varmaan tehdään ensi kerralla vähän enemmän. Osaa liikkeistä en pysty tekemään puhtaasti, täytyy niiden tilalle keksiä jotain korvaavaa.

Eilen ajoimme Peten kanssa Seurasaareen pyörillä. Meiltä on sinne matkaa vain reilut seitsemän kilsaa. Se taitaa olla lähin kunnon (turvallinen) avovesiuintipaikka. Petrillä oli ympäriuintitreffit seurakavereiden kanssa, ja kun he lähtivät kahdeksan hengen porukalla uimaan, minä lähdin juoksemaan saarta ympäri. Oli se juokseminenkin ihan kivaa, mutta mieluummin olisin uinut. Ei kuitenkaan auta, maratonia varten pitää treenata sitä juoksua... Juoksulenkin aikana näin uintiporukan pariin otteeseen. Yllättävän hyvin kuulin joidenkin kymmenien metrin päästä rannalla, kun he taukoa pitäessään juttelivat siitä, miten ihanaa oli uida. Oli se juokseminenkin onneksi ihan mukavaa.

Uinnin lähtö.

Juoksin myös Karunan kirkon ohi, jossa 20 kesää sitten menimme Petrin kanssa naimisiin. Sisään ei päässyt maksamatta museon pääsymaksua, mutta oli ulkopuolellakin kiva fiilistellä. Seurasaari oli hieno
hääpaikka, ja Karunan kirkko sisältä todella kaunis ja tunnelmallinen.

Karunan kirkko 1680-luvulta.

Viikko huipentui tänään vähän pitempään pk-lenkkiin, jonka viimeiset 30 minuuttia maratonin tavoitevauhtia 6 min/km. Ei se ainakaan näin lenkin lopuksi kamalan kevyeltä tuntunut, mutta toivottavasti tilanne on toinen maratonherkistelyjen jälkeen. Juoksureittini varrelle osui Otaniemen kenttä, jossa on Rantamaratonin lähtö ja maali. Juoksin Otaniemestä Kaarhusaareen ja Westendiin saakka maratonreittiä, tosin väärään suuntaan.

Ennen maratonia aion hieman vähentää työmatkapyöräilyä ja vältellä flunssaisia ihmisiä. Työmatkapyöräilyn vähentäminen taitaa tähän aikaan vuodesta olla noista se helpompi homma.

Syitä rakastaa Helsinkiä

Olen elänyt nuoruusvuoteni Helsingissä, ja vaikka olen asunut viimeiset parikymmentä vuotta Espoossa, Helsinki on minulle rakas. Autojen renkaiden äänet mukulakivillä, veden lorina ränneissä sateella ja meren tuoksu tuovat lapsuuden mieleen.

Näkymä sillalta.

Merellisestä Helsingistä pääsin tänään nauttimaan uimalla Seurasaaren ympäri. Tapasimme muutaman kaverin kanssa jo ennen aamuyhdeksää sillan luona, kävelimme uimarannalle pukemaan märkäpuvut päälle ja sukelsimme Itämeren syleilyyn. Vesi ei ollut kovinkaan suolaista, ja lämpötilakin oli juuri passeli. Vesi tuntui jopa yllättävän puhtaalta, ja vain yhdessä vähän matalammassa kohdassa kohtasin jotain leväkasvuston tapaista pinnan alla.

Varsinkin Salmisaaren horisontti on vedestä hieno. Oli kiva uida, kun joka kolmannella hengityksellä näkyi Salmisaari ja Länsiväylä ja joka kolmannella Seurasaaren metsät ja kalliot. Toinen tähtihetki oli uida Seurasaaren sillan alitse, varsinkin kun siitä ei ollut enää pitkä matka rannalle.

Suunnon mittari näytti reitille pituutta 3,8 kilsaa, Garminin vastaava 3,5. Jotain sitä luokkaa siis, riippuen vähän reittivalinnasta. Ihan rannassa on kovin matalaa, joten vähän keskemmällä piti mennä. Aikaa meni reilu tunti. Olipa mahtava alku päivälle!

Uintiporukka.

Loppuun vielä yksi uintiin ja Itämereen liittyvä mainospala: huomenna säiden salliessa alkaa Save the Baltic Sea swim 2013. Joukko suomalaisia, virolaisia, tanskalaisia, espanjalaisia, portugalilaisia ja australialaisia pintapelastajia ui viestinä noin 100 kilometrin matkan Tallinnasta Helsinkiin. Uinnin on arvioitu kestävän 48 tuntia. Facebookista löytyy lisää tietoa uinnista ja sen tavoitteista sekä tietenkin etenemisestä, kun se lähtee liikkeelle. Kannattaa seurata!