Näytetään tekstit, joissa on tunniste otaniemi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste otaniemi. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. marraskuuta 2013

Pari treeniä

Kävimme eilen Peten kanssa töiden jälkeen juoksemassa Otaniemen kentällä. Oletimme siellä olevan valot päällä, mutta olimme väärässä. Tullessamme kentälle viiden jälkeen kenttä oli pimeänä. Onneksi hajavaloa oli sen verran, että eteen näki joitakin kymmeniä metrejä. Ja kun paikalle oltiin tultu, ei treeniä tietenkään voinut jättää tekemättä.

Tein aluksi vähän juoksutekniikkaliikkeitä, ja sitten juoksin 4x400 m reippaasti 200 m palautuksilla. Pimeys ei varsinaisesti haitannut, paitsi että jouduin sen vuoksi yhteen hieman noloon tilanteeseen. Edessäni ollut juoksija meni radan sivuun venyttelemään, ja minä perässä. Oletin tietysti, että se on oma mies, kun en ollut nähnyt muita juoksijoita koko treenin aikana. Vasta kun olin jo parin metrin päästä miehestä, ja olin jo ehtinyt kysäistä, miten treeni meni, huomasin että sehän olikin joku ihan tuntematon tyyppi. Vaihdoimme siinä sitten pari sanaa ja olimme samaa mieltä, ettei pimeys haittaa juoksemista.

Kentän valot syttyivät kuuden jälkeen, kun paikalle tuli Hongan junnuja treenailemaan. Me olimme silloin jo treenimme tehneet ja lähdimme kaupan kautta kotiin.

Tänään uitiin Heltrin uintitreeneissä Pirkkolassa pari minulle erikoisen haastavaa drilliä. Oli kiva kokeilla jotain ihan uutta. Ensimmäisessä setissä uitiin kylkipotkuja niin, että alempi käsi on kropan jatkona kuten kylkipotkuissa muutenkin ja ylempi osoittaa kattoon 90 asteen kulmassa. Hankalaa oli. Alussa olin ihan uppeluksissa ja ehdin jo siinä sukellellessa miettiä että miten tässä oikein pitäisi hengittää. Pari kertaa vedin vettä vahingossa henkeenkin, mutta pyristelin kuitenkin menemään.

Toinen uusi hankaluus oli korkkiruuvi, jossa vuorotellen tehdään yksi vaparin käsiveto, pyörähdetään selälleen ja tehdään yksi selkäuinnin käsiveto, jonka jälkeen käännytään ja jatketaan taas vaparin käsivedolla jne. Joskus aikaisemmin olin uinut sitä kolmella vedolla, mutta nyt piti siis pyörähtää joka vedon jälkeen. Olin 25 metrin jälkeen jo aika sekaisin ja jopa vähän huonovointinen. Onneksi tämän jälkeen uitiin aina 50 m vaparia, ja sen aikana sain olon normalisoitua. Ehkä jotain hyvää näistä uusista vaikeista jutuista jäi lihasmuistiin, sillä vähän nopeammat vedot treenit loppupuolella tuntuivat kulkevan tosi helposti.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Viimeistelyä

Työmatkapyöräilyjen lisäksi kävin tällä viikolla kolme kertaa juoksemassa, kerran uimassa ja kuntopiirissä. Tiistaina ohjelmassa oli kevyt lenkki, ja sen juoksin kodin lähimaisemissa golfkentän ympäri. Lopussa oli vielä reilu kilsa pitkospuitakin, ja vauhti pysyi siinä tasapainoillessa ihan helposti aisoissa.

Keskiviikkona vuorossa oli vauhtileikittelyä, ja lähdin Petrin seuraksi Leppävaaran urheilukentälle. Ajoimme sinne pyörillä, matkaa taitaa olla aika tarkkaan samat kolmisen kilsaa kuin Otaniemenkin kentälle. Treeni olisi tietysti ollut helppo tehdä myös Leppävaaran mäkisillä hiekkateillä, mutta onnistui sen kentälläkin. Keksin juosta pienen vauhtipyramidin: 100-200-300-300-200-100 metriä reipasta ja aina väliin 400 m lönköttelyä. Helpompi oli juosta, kun oli suunnitelma ja rytmi tekemiselle.

Pyörät lukittiin aitaan.
Torstaina kävin Heltrin uimavuorolla Pirkkolassa. Tunti ja vartti uitiin, yhteensä reilut kolme kilsaa tekniikkatreeniä, myös hengitysharjoituksia. Tehtiin mm. delffareita ja vaparin potkuja, uitiin kädet nyrkissä ja erilailla hengittäen (3-2, 4-2, 4-3). Uinti ei tuntunut mitenkään erityisen kevyeltä, mutta kivaa se on aina. Nykyään pääsen torstain uintitreeneihin aina Aten kyydissä, joka mielellään ajelee meidän perheen ykkösautolla aina kun mahdollista.

Perjantaina oli sitten kuntopiiri. Siellä oli taas melkein kolmekymmentä osallistujaa, ja nyt tehtiin kiertoharjoittelua. 29 liikettä, jokaista 30 sekkaa ja vaihtoon 7 sek. Kaksi kierrosta mentiin, ja loppuun vielä selkä- ja vatsalihasliikkeitä 30 sekunnin jaksoissa. Liikkeiden välit oltiin lankussa. Ei mikään erityisen kevyt treeni, ja siksi pidinkin lauantaina lepopäivän. Vähän ajateltiin Peten kanssa mennä uimaan Seurasaareen, mutta ei sitten tullut lähdettyä kun molempia vähän väsytti.

Tänään aamupäivällä kävin fiilistelemässä Otaniemen kentällä. Verran jälkeen tein juoksutekniikkatreenejä 3x20 m kutakin liikettä:

  • polvennostokävely päkiöillä
  • juoksu kantapäät pakaraan
  • juoksu kädet ylhäällä
  • polvennostojuoksu
  • yhden jalan hyppelyt, kantapää pakaraan
  • taaksepäin juoksu
  • ristiaskeljuoksu
  • hyppelyt polvi eteen, sivulle, eteen jalkaa vaihtaen
  • juoksua joka 3. askel pakaraan
Tekniikkatreenin jälkeen juoksin 4x400 m reipasta vauhtia kävelypalautuksella. Eka kierros meni liian hitaasti, kolme seuraavaa liian kovaa. On se vaikeeta juosta tasaista vauhtia! 

Pois lähtiessä nappasin vielä kuvan kentän laidalla olleesta Rantamaratonin mainoksesta. Tuon banderollin näen uudelleen ensi lauantaina, kun matkaa maaliin on jäljellä reilut 400 metriä. Sitä odotellessa.

Tästä alkaa loppukiri!