Uusia juttuja

Viime lokakuussa treenatessani maratonille havahduin siihen, että kroppani oli ollut säästöliekillä. Kun aloin syödä enemmän, painoni nousi muutamassa kuukaudessa noin kahdeksan kiloa eikä ole siitä oikeastaan liikkunut suuntaan eikä toiseen. Siksi kiinnostuinkin FitFarmin Bikini Challengesta, josta olin kuullut ystävältäni. Hän osallistui haasteeseen viime vuonna loistavin tuloksin, ja niinpä päätin kokeilla, sopisiko se minullekin.

Haaste kestää 10 viikkoa ja sisältää treeniohjelman (4 kertaa viikossa salilla + 1 kotitreeni) sekä ravinto-ohjeet joka päivälle kaikille aterioille. Haasteen aikana tavoitteenani on tehostaa aineenvaihduntaa ja muuttaa kehon koostumusta - siis vähemmän rasvaa ja enemmän lihasta. Olisi myös kiva oppia tekemään salilla vähän muutakin kuin ne perusjutut. Haluan nyt kunnon breikin ohjatusta triathlonharjoittelusta, ja ainakin tämä setti on nyt täysin erilaista.

Jo nyt ensimmäisen viikon kokeilun jälkeen huomaan, että syömisiinkin saan tästä uutta ryhtiä. Ainakin nyt tulee syötyä tosi säännöllisesti ja paljon aikaisempaa enemmän vihanneksia ja marjoja. Treeniä tulee ainakin ajallisesti paljon vähemmän. Ihan uusia saliliikkeitäkin on tullut kokeiltua. Ehkä pieni miinus siitä, että salilla on näin elo-syyskuussa taas todella täyttä. Olen jo vähän harkinnutkin aamutreenaajaksi ryhtymistä. Silloin on kuulemma salilla hiljaisempaa.

Työläältä on tämä ensimmäinen viikko tuntunut, kun teen töihin joka päivä eväät ja sen lisäksi olen pyrkinyt tekemään myös päivällisen valmiiksi edellisenä iltana. Loppuviikosta tosin keksin, että voin salaattibuffasta kerätä useimmiten ihan kelpo aterian.Työpäivästä jää myös yksi kiva elementti pois, kun en lähde mukaan lounaalle talon ulkopuolelle, vaan syön sen pikaisesti toimiston keittiössä.

Edellisen kerran olen näin intensiivisesti ajatellut ruokaa ja tehnyt hommia sen eteen,  kun joskus lanseerasin perheelleni parikin eri kertaa "uusien ruokien viikon". Se päättyi yleensä viimeistään keskiviikkona ja kerran siihen, että poikani ehdotti seuraavaksi sisäelinviikkoa.

Työmatkalla.

Saleilun lisäksi olen taas alkanut pyöräillä töihin. Toimistomme muutti helmikuussa uuteen taloon Kasarmitorin laidalle, ja siellä saan pyörän lämpimään autohalliin. Suihku- ja pukeutumistilatkin ovat hyvät, eikä työmatkaan kulu pyöräillen kovinkaan montaa minuuttia enempää kuin metrolla. Metrossa alkoi jo vähän tympiä se tunnelissa istuminen. On paljon kivempaa katsella kaupungin heräämistä pyörän selästä ainakin vielä ennen syksyn ja talven pimeitä aamuja.

Olen ilmoittautunut parin viikon kuluttua juostavalle Espoon Rantapuolikkaalle. Viimeksi olen juossut sen kuusi vuotta sitten. Lähden juoksemaan pitkää lenkkiä ilman aikatavoitetta, vaikka yksi työkaveri minua jo tilailikin kahden tunnin jänikseksi. Juoksuvauhdit ovat nyt ihan hakusessa. Viikko sitten kävin Nuuksiossa polkujuoksemassa kympin ja sain sieltä niin pahan rakon oikeaan kantapäähän, että juoksut piti jättää väliin koko viikoksi. Jos sitten vaikka ensi viikolla kävisin sitä taas kokeilemassa.

Maratontreeniä

Viime viikot olen treenannut lähinnä juoksua, koska seuraava kisa on Vantaan maraton kolmen viikon kuluttua.  Toki sunnuntaisin olen ajanut pitkän pyörälenkin, mutta esimerkiksi uinnit ovat melkeinpä loistaneet poissaolollaan treeniohjelmassa. Tänään kävin kyllä Leppävaaran maauimalassa, mutta vesijuoksemassa. 40 minuutin "juoksun" jälkeen palkitsin itseni uimalla loppuverraksi 400 m.

Aikaisemmin tällä viikolla kävin lähimetsässä juoksentelemassa polkujuoksutreenin. Ihan kivasti saa tunnin lenkin siellä pyörittyä. Ei oikein tunnu järkevältä ajella vaikkapa Nuuksioon noin lyhyttä treeniä varten. Ja tähän on tosiaan tultu, että tunnin treeni tuntuu lyhyeltä...

Hieno kallio ja sammal.

Pete treenaa parhaillaan Vaarojen maratonille ja sai jo ostettua kisalipunkin eli osanottokin on varmistettu. Hän on viime viikot treenaillut enemmän mäissä ja poluilla, usein tavoitteenaan tietty määrä "verttiä", vertikaalinousua. Taitaa huomennakin olla menossa juoksemaan Malminkartanon jätemäelle. Ei siis portaita vaan polkuja sieltä jostain vierestä.

Lähden mukaan Kolille kannustamaan. En ole koskaan siellä käynyt, ja jos olen oikein ymmärtänyt, maisemat ovat siellä tosi upeita. Toivottavasti on selkeä keli! Meillä on Lieksasta pieni mökkikin varattuna. Lähdemme matkaan jo torstaina, ja teemme molemmat etätyöpäivän perjantaina.

Tällä viikolla on minulla vähän vähemmän treeniä, kun alla on joitakin nousujohteisia treeniviikkoja. Tonnin vedotkin alkoivat onneksi lopulta sujua, kun menin juoksemaan ne Otaniemen urheilukentän radalle ja otin motivaattoriksi iPodin. Yllättävän vaikea on juosta tasaista vauhtia. Alussa tuntuu siltä, että pitää aina vähän himmailla ja lopussa sitten vastaavasti tsempata, että vauhti pysyy yllä.

Hauskasti myös TriathlonSuomen treeniporukka oli muutamana keskiviikkona Otaniemessä tekemässä omia juoksutreenejään samaan aikaan. Ihan kiva, kun oli seuraa radalla. Tänä vuonna emme taida osallistua TriahtlonSuomen sunnuntain uintitreeneihin viime vuoden tapaan. Se ei lopulta ole ihan paras ajankohta treeneille, koska yleensä aikaisemmin sunnuntaina on jo tehty pitkä lenkki. On kiva pitää se ilta siksikin vapaana, että aika usein lapsille sopii tulla juuri silloin käymään täällä meillä.

Lisääntyneen juoksun myötä olen lisännyt myös käyntejä tutulla fysioterapeutilla. Faskiat ovat olleet melkoisessa jumissa, ja käsittelyn jälkeen jalat tuntuvat toimivan ja juoksu on taas hetken paljon helmpompaa. Pidän myös huolen siitä, että seuraava hieronta-aika on aina kalenterissa. Keväällä laiminlöin kehonhuoltoa, ja nyt olen tehnyt parannuksen.

Torstaina ajoin taas maantiepyörällä töihin. Takaisin kotiin kiertelin vähän pitempää reittiä, kun tavoitteena oli tunnin lenkki. Kuten pitkät työmatkajuoksut, tämäkin lenkki alkoi Kauppatorin nurkalta. Helsinki on hieno!

Tästä oikealle ja Kaivopuiston kautta kotiinpäin.

Vapaa-aika alkaa heti toimiston ovelta, kun ajaa työmatkat pyörällä.

Höntsäviikko

Tänään Ironmanista on tasan kolme viikkoa. Mitään kunnon treeniä en vielä ole saanut aikaiseksi, eikä ole tietty vielä tarpeenkaan. Ainakin syyskuu menee vielä tässä fiiliksen mukaan -moodissa, ehkä lokakuukin. Treeni- ja kisapainajaiset ovat kuitenkin väistyneet, ja uskon henkisenkin palautumisen olevan ihan hyvässä vauhdissa.

Maanantaina kävimme Peten kanssa salilla. Olimme käyneet uusimassa sopimuksemme Esport Expressin kanssa jo viikonloppuna, joten ainakin seuraavat 12 kuukautta se on edelleen kotisalimme. Fiilis ei ollut erityisen vahva, ja yhden käsipainosarjan jouduin jättämään keskenkin, kun alkoi pyörryttää. Taisin poislähtiessä olla aika huonotuulinenkin, kun jouduin odottamaan Peteä kymmenisen minuuttia, hän kun teki loppuverryttelyn vähän pitemmän kaavan mukaan.

Keskiviikkona ja perjantaina kävin töissä pyörällä. Työmatka maantiepyörällä lyhentyi hieman, kun Munkkiniemen Munkinpuiston läpi menevä kevyen liikenteen väylä asfaltoitiin. Aikaisemmin lyhin reitti maantiepyörällä kulki Länsiväylän vartta, ja siellä hidasteena on Lauttasaaren läpiajaminen. Olen siinä onnellisessa asemassa, että kotoa pääsee töihin ja takaisin montaa eri reittiä - työmatkapyöräilyssäkin vaihtelu virkistää.

Uinnit ajoittuivat tällä viikolla torstai-iltaan ja sunnuntai-aamupäivään. Molemmilla kerroilla ajoin Jopolla Leppävaaran maauimalaan, joka on auki vielä tulevan viikon. Hieman on uidessa taas sellainen uppotukkifiilis, mutta kivaahan se on taivasalla lämpimässä vedessä.

Sain perjantaina työkaverilta viikonloppulainaan Suunto Spartan Sport -kellon, jonka hän oli saanut testiin Suunnolta. Lauantaina piti kellon testaamiseksi käydä ajamassa lyhyt lenkki tri-pyörällä. Ajelin pitkin Espoon ja Helsingin rantoja reilun tunnin. Pyöräily tuntui tosi mahtavalta, ja tuolle reitille sattuu kyllä niin moni kiva ja minulle tärkeä paikka, että täytyy käydä samoissa maisemissa ajelemassa höntsälenkkiä vähän useamminkin.

Aikataulu sattui niin sopivasti, että pyörälenkin jälkeen ehdin kannustamaan Rantamaratonin juoksijoita kotikulmille. Siinä vaiheessa juoksua oli takana kolmisen kilsaa, ja koko juoksijaletka meni ohi parissakymmenessä minuutissa. Ilahduttavasti näin tuttujakin joukossa. Kaikkia kannustin, moni kiitti ja vielä useampi hymyili. Joku näytti peukkuakin.

Rantamaratonin reitillä.

Nyt kun olen liikkunut enemmän pyörällä, olen ilokseni huomannut, että törmään yhä useammin tuttuihin. Tuossakin juoksijoita odotellessani tunnelista putkahti yksi ihana tuttu pyörälenkillään. Samoin yhtenä aamuna Ruoholahdessa Kaupunkipyörää säätäessäni paikalle sattui myös pyörällä liikkunut triathlonkaveri. Näistä lyhyistäkin tapaamisista jää hyvä fiilis koko päiväksi. Pyöräillessä on jotenkin avoimempi kohtaamisille kuin esimerkiksi metrossa istuessa, silloin kun tulee usein vain räplättyä sitä omaa kännykkää. Lisää hyötypyöräilyä mun elämään!

Meillä on muu perhe ollut jo monta päivää flunssassa, itse olen ainakin toistaiseksi säästynyt taudilta. Tyttärellä on monen vuoden tauon jälkeen korvatulehduskin, muut ovat päässeet onneksi hieman vähemmällä.

Kaupunkipyörällä ja Allas Sea Poolissa

Palautuminen on toivottavasti hyvässä vauhdissa, kun tuntuu, että työpäivän jälkeen olen nämä vajaat kaksi viikkoa vain laiskotellut. Töissä alkaa olla jo aika kiirettä, mutta iltaisin on ollut hyvää aikaa käydä kampaajalla ja hammaslääkärissäkin.

Helsingissä on tänä kesänä ollut käytössä keltaiset Kaupunkipyörät. Rekisteröidyin käyttäjäksi loppukaudeksi (syys- ja lokakuu) 15 eurolla. Nyt voin käyttää pyöriä veloituksetta rajattomasti, mutta vain puoli tuntia kerrallaan. Olen nyt muutamana aamuna jäänyt bussista Ruoholahdessa ja metron sijasta ajanut loppumatkan Kluuviin Kaupunkipyörällä. Rekisteröinti ja pyörän ottaminen ja palauttaminen sujuivat yllättävän helposti. Pyörä on omiaan lyhyillä parin kilsan matkoilla. Siinä on valot edessä ja takana sekä kolme vaihdetta, mutta satulasta ei paljon lauluja laulella; se tuntuu minusta huonolta.

Pyöriä Svenska Teaternin takana.

Tänä aamuna aloin pyörällä ajaessani miettiä, mistä hankkisin mustikat aamupuuroon. Yleensä käyn Helsingin Yliopiston metroaseman K-kaupassa tai Kluuvin Alepassa, mutta kauniina aamuna mieli ei tehnyt maan alle. Onneksi keksin, että minähän voinkin ajella suoraan Kauppatorille, palauttaa pyörän sinne ja hakea mustikat Kauppatorilta. Ostin samalla vadelmiakin ja kävelin sitten muutaman minuutin matkan töihin ihan huikaisevassa auringonpaisteessa.

Eilen kävin ensimmäistä kertaa uimassa Kauppatorin kupeeseen viime viikolla avatussa Allas Sea Poolissa. Uintikerran hinta on aika kova, 9 euroa. Ensimmäisellä kerralla piti lisäksi maksaa pantti rannekkeesta. Toisaalta hinnalla saisi kyllä uida viisikin tuntia. Pukuhuone oli yllättävän pieni, suorastaan ahdas ja sen lattiat aivan märät. Ritilämatot puuttuivat, samoin vessapaperitelineet. Suihkuhuoneessa ei ollut yhtään koukkua pyyhkeille eikä hyllyjä muillekaan tarvikkeille, mutta suihkut olivat kyllä hienot.

Uin 25 metrin altaassa vajaan tunnin. Kylläpäs se 25 metriä tuntuikin lyhyeltä nyt, kun kesän ajan olen uinut joko Leppävaaran 50 metrin altaassa tai avovedessä! Altaassa oli kuusi rataa, mutta vain yksi rataköysi keskellä. Uinti sujui vaihtelevasti. Välillä mummorintaa uivia tuli vastaan oikein rintamana, toisinaan omaa treeniä mahtui ihan hyvin. Paikalla vaikutti olevan enemmän fiilistelijöitä kuin treenaajia, joten yritin sopeutua.

Seuraavan kerran ajattelin mennä uimaan vasta sitten, kun loputkin rataköydet ovat paikallaan. Niitä on kuulemma tulossa lisää. Toinen vaihtoehto voisi olla mennä aikaisin aamulla, kun nyt työpäivän jälkeen porukkaa tuntui tulevan koko ajan lisää. Ehkä siellä ei aamukuudelta olisi vielä niin kamalasti uimareita?

Taivasalla oli kyllä tosi hienoa uida, enkä tuota hienommalle paikalle altaita osaisi edes kuvitella. Vähän yllätyin, kun luin että Allas on auki myös talvella ja makean veden altaan ovat silloinkin lämmitettyjä. Merivesialtaassa voi sen sijaan saada autenttisen avovesiuintikokemuksen. Jännä nähdä, millainen paikka Allas on kylminä marraskuisina aamuina.

Mitä tein marraskuussa

Pitkään aikaan en olekaan tehnyt yhteenvetoa kuukauden treeneistä. Nyt voisi olla siihen hyvä aika, kun treeniohjelmakin on ihan uutta ja ihmeellistä.

Katsoin Movescountista samalla myös kahden edellisen vuoden marraskuiden treenit. Kolmen vuoden takaiset ovat Polarin nettipalvelussa, mutta niitä on niin vähän etten tainnut ihan kaikkia kirjata.

Päättyneen kuukauden aikana tuli liikuttua yhteensä 36 tuntia, lisäystä edellisvuoteen vajaat kaksi ja toissa vuoteen vajaat neljä tuntia. Näissä luvuissa on mukana myös satunnainen työmatkapyöräily, mutta ei esimerkiksi satunnaisia joogatunteja. 

Piikkipaikalla viime kuussa oli kuntosaliharjoittelu, noin 12,5 tuntia. Painonnostoa ja triathloniakin harrastanut PT teki meille treeniohjelman, jota olemme säntillisesti noudattaneet. Vain sen Teemun ehdottaman muutoksen teimme, että 3x10 -sarjojen sijaan olemme tehneet 2x20-sarjat.

Kuntosalilla.

Viime viikolla tapasimme PT:n toisen kerran, ja sainkin hyviä vinkkejä selän säästämiseksi. Se on nyt jonkin aikaa ollut aika kipeä, mikä johtunee lisääntyneestä salitreenistä sekä viisi vuotta sitten todetusta välilevyn rappeumasta ja liikakasvusta. Liikkeiden kanssa pitää olla supertarkkana. En mene enää kyykyssä ihan niin alas kuin aikaisemmin, ja yhdessä jumppapalloliikkeessä pitää varoa ettei lantio pääse putoamaan.

Hopealle treeniin käytetyssä ajassa kiri pyöräily, 10 tuntia ja vartti. Muutamana sunnuntaina olemme käyneet pitkällä lenkillä maastopyörällä, ja pari kertaa olen ajanut pyörällä töihin. Viime vuonna pyöräilin marraskuussa vajaat neljä tuntia ja toissavuonna 11 ja puoli. Silloin oli mukana työmatkapyöräilyä enemmänkin.

Matkalla töihin. Kotiinpäin ajaessa lampusta loppui akku ihan yllättäen. Noloa.

Altaassa vierähti melkein yhdeksän tuntia, mikä oli yli kolme tuntia vähemmän kuin vuosi sitten ja noin puoli tuntia vähemmän kuin 2013. Alkukuusta oli vähän uppotukkimainen olo altaassa, mutta parilla viime kerralla on jo kulkenut kevyemmin. Kroppa alkaa ehkä jo tottua salitreeneihinkin, eikä mene niin helposti jumiin. Uintikertoja on viikossa ollut keskimäärin kaksi, joista toinen on ollut Heltrin 75 minuutin ohjattu vuoro.

Juoksussa oli tosi iso pudotus viime vuoden yli 11:stä tunnista vajaaseen neljään. Viime vuoden isot määrät selittyvät Espoon Tapioiden Juoksuklubilla, jonka treeneihin viime vuonna osallistuin. Silloin taisi loppuvuodesta tulla akilleksetkin jo kipeiksi, kun treeneissä juostiin aina kovaa Esport Arenan kovalla radalla. Tänä vuonna ei vielä ole ollut jalkaongelmia.

Hännänhuippuna lajilistalla on traineri, kun sitä lajia on kertynyt vain vajaat pari tuntia, yli puolet vähemmän kuin viime vuonna. Varmasti tuo lisääntynyt maastopyöräily hieman kompensoi vähentyneitä traineritunteja. Ainakin pää kestää ulkona ajelua paljon paremmin. Toisaalta nyt wattimittarin myötä tuntuu siinä traineriajelussakin olevan enemmän järkeä.

Töissä olen pitänyt veden juomisesta aikaisempaa parempaa huolta. Juon aamu- ja iltapäivällä ainakin puoli litraa vettä, usein enemmänkin. Aamupäivällä laitan veteen kofeiinipitoisen elektrolyyttitabletin, iltapäivällä juon sen raakana. Teen juomista olen vähentänyt kahteen kuppiin päivässä.

Marraskuussa tein myös ensimmäisen FTP-testini omalla pyörällä ja juoksin ennätykseni 30 minuutin juoksutestissä. Olen iloinen, että olen saanut treenailla terveenä. Toivottavasti sama hyvä tahti ja tuuri jatkuu myös joulukuussa!

Viikon treenitauko

Maratonin jälkeen tuntui, että pieni treenitauko voisi olla paikallaan. Kun vielä osteopaattikin suositteli jumeista vapautetuille kropalle kokonaista viikkoa ilman varsinaista treeniä, päätin kokeilla. En käynyt viikkoon edes uimassa tai ajanut pyörällä töihin. Ironmaninkaan jälkeen en ollut kokonaista viikkoa liikkumatta, ja nyt päätin kärsivällisesti kokeilla.

Ihan mukava viikkohan se oli, ja siihen vähemmän liikkuvaankin elämään oli helppo sukeltaa, ainakin vain viikoksi. Ehdin hakea talvivaatteet varastosta, siivoilla, leipoa herkkuja ja katsoa aika monta jaksoa Downton Abbeya Netflixistä. Poikaakin ehdin käydä tervehtimässä yhtenä arki-iltana Santahaminassa. 

Sunnuntaina Peten lähtiessä maastopyörälenkille alkoi vihdoin olla sellainen fiilis, että olisin ehkä sittenkin halunnut lähteä mukaan. Sitä fiilistä olinkin oikeastaan koko viikon odottanut; että tekisi mieli alkaa taas treenata eikä vaan lepäillä sohvalla. Maltoin kuitenkin mieleni, jotta tuli koko viikko otettua rennommin liikuntojen suhteen.

Heti maanantaina otin sitten härkää sarvista ja lähdin töihin pyörällä. Liian kauan oli ilmeisesti treenitaukoa ollut, kun rutiinini pettivät pahasti ja unohdin lukon kotiin. Ei auttanut muu kuin kantaa pyörää kolmanteen kerrokseen, jossa se oli varmassa tallessa selkäni takana koko päivän. Illalla kävin vielä salilla. Tänään keskiviikkona ovatkin lihakset olleet vähän kipeät, mutta ehkä viikon toinen ja toiseksi viimeinen salitreeni tuo lihaskipuihin vähän helpotusta. Kokeilen ainakin. 

Kävin kampaajalla joitakin viikkoja sitten ja leikkautin kolmisen vuotta kasvattamani hiukset taas lyhyiksi. En ole oikeastaan koskaan jaksanut väkertää hiuksia, ja vähän pitempinäkin pidin niitä aina laiskasti ponnarilla. Ensimmäisellä kerralla kampaaja ei ilmeisesti uskaltanut leikata niitä ihan niin lyhyiksi kuin olisin toivonut, ja tänään löytyi onneksi vähän rohkeampi kampaaja. Olin tallentanut Pinterestiin joitakin kuvia malliksi, ja nyt sain sen mitä halusinkin. Nyt hiukset tuntuvat taas omimmilta ja ovat mukavan helppohoitoiset. 

Lepoa

Lepoviikko on tuntunut Pirkan pyöräilyn jälkeen tosi hyvältä ja etenkin tarpeelliselta, olo on vieläkin vähän väsynyt eivätkä sykkeetkään ole palautuneet normaalille tasolleen.

Tiistaina olin Kuusijärvessä vähän kellumassa, kun Pete osallistui Heltrin harjoituskilpailuun, Rykäsyyn. Minun ei yhtään tehnyt mieli kisaamaan, mutta kevyt uinti tuntui ihan kivalta idealta. Otin videolle Peten vaihdot, ja niitä sitten vähän analysoimme. Ihanan rauhallinen meininki oli niissä, ei mitään kiireen tuntua. Ekassa triathlonkisassaan hän hoiteli vaihdot niin verkkaisesti, että muutama kokeneempi lajin harrastaja luuli hänen jo keskeyttäneen. 

Pete maalissa.

Olisi varmasti ollut hyvä minunkin saada yksi kisastartti alle ennen Kiskon perusmatkaa, mutta nyt ajattelin asiaa palautumisen kannalta. Mieluummin tunti liian vähän treeniä kuin minuutti liikaa vai miten se sanonta nyt meneekään. Kiva oli kuitenkin päästä kisafiilistä vähän haistelemaan ja tuttuja tapailemaan. Ostin jopa lipun saunaan ja suihkuun (6 eur), melkoista luksusta kun yleensä kamppeet vaihdetaan rannan pukukopissa. Suihkun ansiosta ei tullut kylmä siinä Peteä odotellessa.

Uinti Stravassa:



Jännästi se vauhti nopeutuu, kun tiedot siirtyvät Movescountista Stravaan. Strava näyttää nimittäin uinnin vauhdiksi 4 m/s  ja sen mukaan olisin ollut liikkeellä vain 41 sekuntia, kun kyse oli pikemminkin minuuteista. Onkohan ongelma järjestelmien välisessä integraatiossa vai jossain omissa asetuksissani? Pyöräilyasetuksilla näyttää puolestaan nousumetrejä kertyvän Stravassa paljon enemmän kuin Movescountissa. Tästä ongelmasta olen jo laittanut Suunnolle viestiä. Vastausta en ole saanut ja ongelma näyttää jatkuvan.

Eilen keskiviikkona ajoin työmatkat pyörällä ja kävin flow-joogassa työpäivän jälkeen. Hieman hutera olo oli joogassakin, mutta sykkeet menivät jo parempaan suuntaan. Työpaikan jooga päättyi nyt tältä keväältä, toivottavasti jatkoa tulee syksyllä. Ruokakin on maistunut, millään sushilounailla ei nyt pärjätä!

Tänään olen ajellut Jopolla vajaat 10 kilsaa, mutta muuten meinaan pitää lepopäivän. Huomenna on firman kesäpäivä, joten (juoksu)treeni pitää tehdä jo ennen töihin lähtöä, kun illalla menee kuitenkin vähän myöhempään. 

Palautumista

Kaksi viikkoa sitten torstain uintitreeneissä oli lentomeininki, tänään oli erilaista. Alkuverrassa uinti tuntui hyvältä ja kevyeltä, mutta tekniikkasarjoissa uitiin jonkin verran potkuja, ja niitä en meinannut jaksaa. Mietin jopa, että pitääkö treeni nyt jättää kesken. Onneksi uinti alkoi sujua kun päästiin pääsarjaan, ja jaksoin roikkua muiden mukana.

Tein nyt kuitenkin sen päätöksen, että huomenna käyn vain pienellä lenkillä enkä mene kauden viimeiseen kuntopiiriin vaikka mieli tekisi. Lauantaina on sitten taas lepopäivä ja sunnuntaina juoksen Länsiväylä-juoksun, 17.3 km tässä ihan kotikulmilla Espoossa. Pete on luvannut tulla kannustajaksi ja ottaa toivottavasti pari kuvaakin. Ilmoittauduin juoksuun jo viime vuonna, mutta silloin sössin jalkapohjiini isot rakot Mallorcalla, ja osallistuminen piti siirtää tälle vuodelle.

Loman jälkeen pidin kolme kokonaista lepopäivää, ja eilen kävin pyörällä töissä ja pienellä lenkillä. Palautuminen on rankalta tuntuneen uintitreenin perusteella ilmeisesti vielä kesken, siksi kevyempi ohjelma loppuviikoksi ennen kisaa tuntuu nyt ihan hyvältä idealta.

Töissä on kaksi tosi loistavaa juttua liikunnan kannalta: yin-joogatunti torstai-aamuisin  ja mahdollisuus käydä hieronnassa omalla rahalla noin joka toinen viikko. Hieroja tulee toimistolle, joten säästyy siirtymisiin muuten menevä aika. Hieronta-aikaa varatessa pitää olla todella nopea, ne menevät loppuun ihan hujauksessa. Tänään oli oikein superpäivä, kun kävin sekä joogassa että hieronnassa. Olo parani selkeästi molemmissa.

Lepoviikko

Lepoviikko ei vissiin ole lepoviikko jos ei treenaa vähemmän kuin muuten. Tähän havahduin, kun mietin kuluvan viikon treenejä ja tekemisiä. Ohjelmassa oli vain yksi uintitreeni (torstaina Pirkkolassa), mutta olin täyttä päätä menossa Märskyyn "ylimääräiselle" tiistain aamu-uinnille kuten aikaisempinakin viikkoina. 

Aloin miettiä tekemisiäni vähän tarkemmin; ei ole kovinkaan fiksua lisätä omatoimitreenejä etenkään lepoviikoille. Kunnon treeniviikkoina sitä tekemistä on ohjelmassakin jo ihan riittämiin. On niissä vähemmissä (aamu)treeneissä sekin hyvä puoli, että saa nukkua aamulla puoli tuntia pidempään. En siis sooloile, vaikka mieli välillä tekisikin.  

Välillä on ollut koholla ortostaattinen ja välillä leposyke, juuri nyt vaikuttaisi kaikki olevan ihan normaaleissa lukemissa. Jännä nähdä vaikuttaako hyvällä alulla oleva siitepölykausi jollain lailla sykkeisiin. Sen olen huomannut, että työkiireet kyllä näkyvät lukemissa.

Viime viikolla yhdessä uintitreenissä alisuoriuduin surkeasti, syytän siitä huonoa ravitsemuksellista tilaa. Olin pari päivää syönyt ja juonut liian harvoin ja etenkin liian vähän. Syömällä siitä onneksi selvittiin. Yhtenä yönäkin heräsin nälkään. Se oli aika kamala tunne, vaikka sainkin uudelleen unen päästä kiinni. Ja sekin varmaan pitää hyväksyä, ettei aina vaan kulje. 

Eilen ajoin pyörällä töihin. Illalla kotiin lähtiessä oli vielä ihan valoisaa.

Ajoin kotiin vähän pitempää reittiä, noin 15 kilsaa rantoja pitkin. Maasturissa on jo kesärenkaat, joilla pärjäsi jo ihan hyvin rantaraitillakin. Pari vähän lumisempaa kohtaa sattui menomatkalle lähellä Villa Elfvikiä, mutta pysyin pystyssä. 

Sen verran on vielä hiekkoja harjaamatta kotikulmilla, että maantiepyörä saa vielä odottaa vuoroaan. Lauttasaaressa näin helikopterin ja poliisiautojakin, meneillään taisi olla joku takaa-ajo. Kaikkea jännää sitä eteen sattuukin. 

Hyvä päivä

Tänään oli hyvä päivä. Ajoin reilun kolmen kuukauden tauon jälkeen taas pyörällä töihin. Laitoin illalla kaikki kamat valmiiksi, etten vahingossa menisi suihkuun jo kotona. Niinkin on joskus käynyt.

Yöllä oli satanut vähän lunta, ja maassa näkyikin kivasti muiden pyörien jälkiä. En seitsemältä lähtiessäni ollut likimainkaan ensimmäinen Kehä Ykkösen laitaa pyöräilevä työmatkailija! Kuvan ottamista harkitsin vähän, mutta en malttanut pysähtyä ja valoakin olisi varmasti ollut liian vähän.

Pikkuisen piti reittiä hakea Paciuksenkadulla, jossa rakennetaan kevyen liikenteen alikulkua. Keskustaan päin ajaessa kevyen liikenteen väylä loppui yhdessä kohdassa kokonaan, ja piti kääntyä takaisin ja vaihtaa toiselle puolelle katua.

Vaikka hitaasti ajelinkin, matkaan meni vain jokunen minuutti enemmän kuin bussilla tai junalla kulkiessa. Ehkä tämä työmatkapyöräily taas lähtee tästä uuteen nousuun haparoivan keskitalven jälkeen!

Ajettuani kotiin vaihdoin nopeasti pitkät pyöräilytrikoot juoksutrikoisiin ja kävin kokeilemassa, miltä tuntuisi juosta 2x10 min.  Ennen lenkkiä olin vaihtanut kenkien pikanauhat alkuperäisiin, ja nyt kengät istuivat paremmin jalassa. Laitoin jalkaan myös nilkansuojat, jotta akillesjänteilläkin olisi lämmin. Edellisen kymmenen minuutin juoksukokeilun tein lauantaina Esportilla juoksumatolla.

Kuten niin usein pyöräilyn jälkeen, juoksu tuntui helpolta ja kivalta. Kun akillesjänteeseenkään ei sattunut, alkoihan se hymyilyttää. Eihän se lenkki pitkä ollut, mutta tästä se juoksu taas alkaa! Melkein koko lenkin juoksin kuivalla asfaltilla, eikä liukastumisen vaaraa ollut.

Pete sai viime viikolla postissa kivan, ison paketin. Sieltä kuoriutui uusi ohjaamo (ohjaintanko ja aerobarit) Felttiin. Hän on sillä jo kolme vuotta ajellut, joten onhan se jo korkea aika sitä vähän päivittää ylöspäin...

Paketti Petelle. Melkein kuin itsekin olisin saanut jotain.

Pitkä lenkki

Heureka! Hoksasin tänään kolmen ilman kadenssitietoa ajetun treenin jälkeen, etten ollut konffannut Ambitiin, että sen pitää hakea kadenssianturi pyöräily- ja sisäpyöräilytiloissa. Eihän se kadenssimittari voi löytyä, jos ei sitä edes etsitä! Tein kelloon tarvittavat muutokset ja melkein jännityksellä odotan seuraavaa traineritreeniä, joka on todennäköisesti tiistaina.

Tänään kävin juoksemassa lähes 16 kilsaa. Kiersin Laajalahden ja siihen päälle vielä Otsolahdenkin. Ei ollut kovinkaan liukasta lukuunottamatta muutamaa lyhyttä pätkää, joita ei pidetä kunnossa talvella. Viimeksi olen juossut yhtä pitkään Hangon Itämerimaratonin puolikkaalla lokakuun alkupuolella. Mitään kummempia tavoitteita ei lenkille ollut, ja yritin pitää juoksuasennon hyvänä vaikka vauhti olikin hidasta. Tapiolassa piti vähän muuttaa tuttuja reittejä, kun Tapiolan koulun ja lukion remontti on alkanut ja kevyen liikenteen väyliä sen kulmilta suljettu. Sain hyvän tekosyyn kiertää uimahallin ja kurkkia kaivaten sisälle.

Laajalahti Tarvaspään sillallta.

Heti perään toinen silta, jota ei pidetä talvella juoksukunnossa.

Lenkillä tuli vastaan pariinkin otteeseen samat kaksi nuorehkoa miestä, jotka juoksivat shortseissa. Kielestä ja aksentista päättelin heidän olleen amerikkalaisia. Eivätkö heikäläisten jalat lainkaan palele pakkasella? Usein amerikkalaisissa blogeissakin näkyy kuvia, joissa on lunta, jäätä ja juoksijoita paljain säärin. Katso esimerkki vaikka täältä. Minulla oli jalassa Asicsen pitkät juoksutrikoot, jotka Pete kerran vahingossa tilasi itselleen naistenmallistosta, ja joitakin vuosia sitten ostamani lyhyt untuvahame. Ei tullut kylmä.

Lehtisaaressa juoksin Didrichsenin taidemuseon ohi. Lähes aina sen ohi juostessani huomaan, että siellä olisi joku mielenkiintoinen näyttely, mutta koskaan en ole siellä käynyt. Ehkäpä nyt onnistuisi, kun esillä on Edvard Munchin teoksia helmikuun ensimmäiseen päivään saakka.

Otsolahti.

Otsolahden venesatama.

Työmatkapyöräilyssä olen ollut saamaton nyt marraskuussa; ei yhtään polkaisua keskustaan ja takaisin. Parhaimmillaankin työmatkapyöräilyt jäänevät talvikaudella yhteen-kahteen viikossa, ja ennen marraskuun ensimmäistäkään kertaa täytyy varmaan vaihtaa maastopyörään nastarenkaat. Yritän päästä hommaan kiinni jo ensi viikolla. Vähän harmittaa, että Paciuksenkadulla on menossa siltaremontti, jonka myötä kulkeminen sillä suunnalla on hankaloitunut. Mieluummin olenkin ajellut töihin toista pitempää reittiä mm. Lauttasaaren kautta, mutta nyt lumen ja liukkauden myötä voi silläkin reitillä olla eteneminen melko hidasta.

Rennosti kahdestaan

Meillä on ollut vähän erilainen pitkä viikonloppu, kun lapsoset ovat olleet omilla teillään; toinen Nepalissa trekkailemassa ja toinen Turussa viettämässä syyslomaa. On jotenkin rennompaa olla kotona kahdestaan. Ehkä se johtuu siitä, ettei tarvitse miettiä lasten syömisiä, aikatauluja tai muita juttuja lainkaan, vaan voi välillä tehdä ihan mitä itseä huvittaa. Ehkä heilläkin on vastaava fiilis, kun me vanhemmat olemme poissa kotoa, mene ja tiedä. Molempia on kuitenkin jo kova ikävä, onneksi saamme tyttären kotiin jo tänään.

Liikunnan suhteen viikko on soljunut tuttuja uomiaan. Torstaina kävin seuran uintitreeneissä Pirkkolassa, perjantaina töissä pyörällä ja vielä kuntopiirissä illemmalla. Pyöräilykeli oli ihan mielettömän hieno, ja ajoin kotiin pitempää reittiä rantoja pitkin. Vasta Lehtisaaressa maltoin pysähtyä ottamaan kuvia. Tällaista oli:

Työmatkalla.

Lauantaina kävimme Peten kanssa maastopyörillä etsiskelemässä polkuja Espoon Keskuspuistossa. Yllätyimme molemmat, miten paljon ja helposti niitä löytyi, useimmat vielä ihan näillä heikoillakin maastoajotaidoilla ajettavia. Kalliolla oli kylmän yön jäljiltä paikoin jäistä, mutta ilman suurempia haavereita selvisimme ja oli todella kivaa. Kerran sain kyllä mojovan iskun polkimesta oikeaan sääreen, kun tuli äkkipysähdys.

Olarin kallioilla.

Se pieni haaste Olarissa ajamisessa oli, että ihan itsestäänselvää hyvää kahvittelupaikkaa ei tullut mieleen ennenkuin keksimme Cafe Mellstenin Haukilahden rannassa. Haukilahteen ajettaessa iäkkäämpiä sauvakävelijöitä ja muita ulkoilijoita tuli vastaan niin paljon, että Pete tokaisi siellä ajamisen olevan kuin vanhainkodin pihamaalla. Olin jo ehtinyt ajatella samaa.

Viereisessä venesatamassa oli ohut jääriite. Jännä ääni kuului, kun alumiinivene siitä puski läpi ja jätti jälkeensä vanan avovettä.

Paljon veneitä vielä nostamatta.

Kahvila oli onneksemme vielä auki ja saimme eteemme tosi hyvät tomaatti-mozzarella -toastit. Niiden voimalla jatkoimme kotiin Rantaraittia Westendin, Karhusaaren ja Otaniemen kautta.

Haukilahden ranta.

Tällä pyöräreissulla kokeilin ensimmäistä kertaa uusia polkimia ja klosseja. Ensimmäiset kokemukset ovat todella positiivisia - kengän sai survaistua polkimeen kiinni tosi helposti ja nopeasti, eikä poljinta tarvinnut kääntää oikein päin tai oikeaan asentoon muutenkaan. Polkimen keskellä on pieni "vispilä", joka pyörii ympäri ja klossi voi kiinnittyä mihin tahansa kahteen neljästä lenksukasta (paremman sanan puutteessa).

Klosseja ei olsi tarvinnut ostaa erikseen, sillä poljinpaketissakin oli sellaiset. (Ja se lukee kyllä tuolla tuotekuvauksessakin, oh well). No, nyt on sitten jo yhdet varalla. Ne ovat messinkiä ja voivat kulua aika nopeasti.

Tässä vähän tarkempi kuva polkimesta ekan reissun jälkeen:

Loppukevennyksenä kuva viime keskiviikon kalenterista. Luen päivän aiheen joka aamu hampaita harjatessani, ja illalla huomasin, että joku oli liittänyt siihen oman kommenttinsa. Pete on meillä tarkin astioiden huuhtomisesta, siitä tiesin että tytär oli se joka näki niin paljon vaivaa, että haki kylppäriin kynänkin ja kirjoitti painavat sanansa.

Aamiaisjuttuja ja juoksuklubi

Parina aamuna tällä viikolla olen ostanut aamupuuron Vanhan Ylioppilastalon kulmalta. Siinä nököttää nyt kuun loppuun Elovenan kuorma-auto, josta myydään haudutettua luomukaurapuuroa lisukkeineen, kahvia, välipalakeksejä ja -juomia. Puuro lämmittää kivasti käsiä viileinä aamuina ja jäähtyy siinä muutaman sadan metrin matkalla toimistolle. 

Tiistainakin oli vähän erilainen aamupala, kun Helsingin polkupyöräilijät ja pari muuta yhdistystä tarjosivat pyöräilijöille aamupalaa Baanan Ruoholahden päässä. Sattui viikon kylmin aamu, ja siinä ilmaista sämpylää syödessä ehti tulla jo vähän kylmä. Hieno juttu joka tapauksessa, ja tarjoilut näyttivät tekevän kauppansa.

Treenirintamallakin alkaa maratonin jälkeen taas tapahtua. Pari päivää otin ihan kokolepoa, tiistaina poljin työmatkat ja eilen keskiviikkona kävin hölkällä. Se tuntui yllättävän hyvältä, vaikka sykkeet olivatkin vähän normaalia korkeammalla. Jalat tuntuvat palautuneen ihan hyvin, eivätkä ne muutamat mustat varpaankynnet yhtään tuntuneet juostessa. Taisin maratonilla vetää sukat liian kireälle. Niissä on melko matala varsi ja pelkäsin niiden juoksun aikana valahtavan alaspäin. Hyvin pysyivät paikallaan, mutta olivat siis ehkä hieman liian tiukat kynsien hyvinvointia ajatellen.

Rantamaratonista jäi niin hyvä fiilis, että tekisi mieli päästä uudelleen juoksutapahtuman viivalle. Vähän on mielessä alkanut kutkutella Itämerimaratonin puolikas reilun viikon päästä Hangossa. Pete on menossa sinne maratonille, ja voisin siinä odotellessa ehkä juosta puolikkaan jos vielä ensi viikollakin intoa ja fiilistä riittää. 

Viime keväänä satuin pariin otteeseen juoksemaan Arenalle ja Otaniemen kentälle samaan aikaan jonkun juoksuporukan kanssa. Näyttivät tekevän ihan kivanoloisia juttuja. Jollain kerroilla osallistujissa oli mukana jokunen tuttukin, ja kysymällä selvisi, että porukka oli Espoon Tapioiden juoksuklubilaisia. Nyt Rantamaratonin jälkimainingeissa sähköpostiin tupsahti mainos lokakuun alussa alkavasta uudesta juoksuklubista, jonka treenit kestävät lokakuun alusta toukokuun loppuun. Pienellä houkuttelulla sain Petenkin lähtemään mukaan. 

Juoksuklubissa on kolme eri vauhtiryhmää,  ja meille molemmille sopivin on kakkonen (puolimaraton 1:40-2:05, maraton 3:30-4:15 tai kymppi 50 minuutin molemmin puolin). Kovasti odotan jo jokakeskiviikkoisia juoksutreenejä, vaikka ensimmäinen kerta harmillisesti jääkin väliin työmatkan vuoksi. Ehkä se juoksuvauhti nyt lähtee tästä hyvään nousuun!

Ainahan se on mielessä - maraton

Espoon rantamaratoniin on tänään tasan viikko. Kuten aina ennen isompaa kisaa, se on alkanut olla mielessä yhä useammin. Mieleen pulpahtelee ajatuksia vauhdista, tankkauksesta, energiansaannista ja myös vaatetuksesta tämän tästä.

Eilen kotimatkalla kuntopiiristä pohdin ääneen, miten kannattaisi tankata. Suunnitelmissa on juoda pari desiä maltodekstriiniä mehun kanssa sekä keskiviikkona että torstaina. Perjantaina syön lounasta normaalisti, mutta illalla jo vähän kevyemmin. Samalla tavalla olen tankannut triathlonin puolimatkoja varten ja yleensä kaikki on mennyt hyvin. Joskus olen lisäksi syönyt vielä pussillisellisen lakuja. Vaarana kuitenkin on, että kun syö normaalia enemmän ja vähentää treenaamista, voi kisapäivänä olla vähän turpea olo ja tästä Pete minua keskustellessamme varovaisesti muistutti. Aika monen olen kuullut kokemuksen lisääntyessä vähentäneen tankkausta ennen kilpailua. Täytyy siis olla tarkkana, että vaikka ensi viikolla on normaalia enemmän aikaa vaikkapa leipomiseen, ettei sitten mene syömisessä överiksi.

Työmatkapyöräilyssä olen viime viikkoina jäänyt noin yhteen päivään viikossa. Kuluneella viikolla harmitti, etten ollut tajunnut ottaa valoa mukaan, kun sumu yllätti. Ihan nolotti olla ilman valoa liikenteessä. Sumun takia näkyvyys oli huono, vaikka aurinko oli jo noussut. Olen vielä enimmäkseen ajellut työmatkat maantiepyörällä, kun sitä muuten tulee harvemmin käytettyä.

Kehä I

Kevyen liikenteen väylällä ei ruuhkaa.

Tänään meinaan vähän siivoilla ja selvittää, onko meillä tarpeeksi geelejä ensi lauantaiksi. Perheen muut triathleetit ovat lähdössä kiertämään maastopyörillä Reitti 2000:sta, ja varmasti vaativat osansa  energiavarastoistamme. Maastopyöräily on meillä lähtenyt uuteen nousuun, sillä poikamme osti itselleen uuden maastopyörän, ja Pete on nyt innostunut ajelemaan sillä pojan vanhalla konkelilla. Olen asiasta aika innoissani, kun odotan saavani Petestä jatkossa seuraa myös maastolenkeille.

Eilen harrastin vähän työmatkajuoksua. Matkustin ensin metrolla Kaisaniemestä Ruoholahteen, ja sieltä juoksin Lauttasaaren, Kaskisaaren ja Otaniemen kautta rantoja pitkin kotiin reilun kympin. Noin 30 minuuttia juoksin maratonvauhtia 6 min/km, ja se tuntui tosi kevyeltä, vähän piti jopa himmailla. Sellaista vauhdinjakoa olen maratonille ajatellut, että ensimmäisen (sen mäkisen) puolikkaan juoksen tuota 6 min/km -vauhtia ja sitten toisella puolikkaalla voin nostaa vauhtia jos siltä tuntuu.

Ensi lauantain sääennuste lupaa loistavaa juoksusäätä: 17-19 astetta ja puolipilvistä, sateen todennäköisyys 6-7%. Jos näin on, juoksen lyhyissä shortseissa ja t-paidassa. Olen jo useamman vuoden seurannut kanadalaisen Leanan blogia, ja jokunen viikko sitten hän kirjoitti laittaneensa Ironman Boulderin juoksuosuudelle päälleen Sparkle Athleticsin hameen. Säihkyvä hamonen näytti niin kivalta, että pyysin Amerikassa asuvaa siskoani tilaamaan sellaisen minullekin, mustana. Sain sen postissa viime viikolla. On se niin hassun näköinen päällä, että saa väkisinkin hymyn huulille. Hameen mukana tuli vielä kertakäyttöinen Team Sparkle -tatuointi, jolla meinaan viritellä kisa-aamuna pohkeeseen. Eipä niillä lisää vauhtia tule, mutta varmasti fiilistä. Ja se on minulle vähintään yhtä tärkeää. Bling-bling!

Helposti pyörällä

Ei varmaankaan tule kenellekään yllätyksenä, että Kööpenhaminassa oli todella kiva ajaa pyörällä. Se oli helppo vuokrata hotellista, pyörätiet olivat hyvin merkittyjä ja ennenkaikkea erillään jalkakäytävistä. Risteystenkin yli pääsi ajamaan suoraan ilman turhia puolenvaihtoja. Risteyksissä pyörätie oli usein merkitty sinisellä värillä.

Useimmat paikalliset ajelivat ilman kypärää normivaatteissa, niin mekin. Pyöriä tuntui ajoittain olevan liikeellä ihan uskomattoman paljon, ruuhkaksi asti. Suurin osa oli liikkeellä kaupunkipyörillä, joissa oli muutama vaihde. Lapsia ja tavaraa kyyditettäessä ei mielikuvitusta oltu säästelty. Varsinkin ohjaustankoon kiinnitettävä lastenistuin olisi aikanaan ollut kiva juttu. Kuljetin aikanaan lapsia satulan taakse kiinnitettäväsä istuimessa, ja aika usein huomasin matkustajan nukahtaneen, kun kypärä kopsahti alaselkään. Näköyhteys nukkuvaan lapseen olisi silloin ollut kiva.

Pyöriä oli niin paljon, että autoilijoidenkin näytti olevan pakko ottaa heidät huomioon. Yhden Ironman-jonossa olleelle tanskalaisnaiselle kehuinkin, miten pyöräillessään ei tunne oloaan uhatuksi kuten joskus täällä Suomessa. Hänen ilmeestään kuitenkin päättelin, ettei se pyöräilijöiden ja autoilijoiden rinnakkaiselo Köpiksessäkään ihan täydellistä ole.

Alla olevan kuvan keskellä on kuorma-auto, josta puretaan lastia. Se ei ole keskellä pyörätietä, kuten niin usein Suomessa, vaan keskeltä ajoväylää pyörätien vierestä on varattu tilaa lastaaville ja purkaville ajoneuvoille. Voi kun meilläkin joskus toimittaisiin näin, eikä pyörätiellä keskustassa tarvitsisi pujotella pysäköityjen autojen välistä.

Päättyneellä viikolla ajoin töihin pyörällä vain kerran. Aamulla olen ydinkeskustassa ennen puolta kahdeksaa, ja silloin työmatkani pahimmassa paikassa rautatieaseman ympäristössä on vielä hiljaista ja ajaminen sujuu. Kotiinpäin tullessa neljän jälkeen onkin jo paljon vaikeampaa, kun pyörätie menee keskeltä jalankulkijoiden kulkuväylää ja vielä jalankulkijoiden valojen väärältä puolelta. Sitä on jalankulkijoiden melkein mahdotonta huomata, kun on niin paljon muutakin katsottavaa. Onneksi siitä ei ole Baanan alkuun enää pitkästi.

Huikaisevia hetkiä työmatkalla

Yhtenä mahtavan kauniina aamuna viime viikolla ajoin taas pyörällä töihin. Halusin ajella reilun tunnin lenkin maastopyörällä rantoja pitkin Helsinkiin. Meiltä on Espoon Rantaraitin alkupätkille Kehä 1:n sisäpuolelle Ruukinrantaan vajaan kilometrin matka, jonka rullailin mukavasti hienoiseen alamäkeen. Saman hienoisen alaspäin viettämisen huomaan aina mtyös juostessa, kun alkukilometrien vauhti aina näyttää melko kovalta. Kotiinpäin on tietysti aina vähän ylämäkeä.

Otaniemen rantaa etenin Tapiolaan päin Karhusaarentielle saakka, ja koska matka eteni joutuisasti, käväisin vielä kiertämässä Karhusaaren. Kiekkaan parisenkymmentä minuuttia, ja ilman sitä lenkkini olisikin jäänyt melkoisen vajaaksi. Karhusaaresta ajelin Lehtisaareen ja sieltä edelleen Kaskisaaren ja Lauttasaaren rantoja pitkin keskustaan. Suurin osa reitistä oli kevyen liikenteen väylää mahdollisimman kaukana autoista.

Lauttasaaressa.

Edelleen Lauttasaaressa. Samat Salmisaaren piiput näkyvät myös Seurasaaren ympäri uidessa. 

Baanan alkupäätä Ruoholahdessa.

Kiasman kulma pilkistää etuoikealla.

Tunti ja kahdeksan minuuttia meni, kun rauhallisesti poljin. Ilman Karhusaaren kierrosta ja vähän isommalla efortilla ajaisin matkan ehkä kolmessa vartissa. Tämän reitin otan tästedes mukaan työmatkojen vakiohjelmaan, oli se vaan niin hieno alku päivälle.

Edellisenä iltana olin vaihtanut pyörään nappularenkaat, Peten avustuksella tosin. Pääasialliseksi tehtäväkseni operaatiossa jäi renkaiden pumppaus ja paikalleen laitto. Saatuani eturenkaan paikalleen ihmettelin, että miksi se pyörii koko ajan vain huonommin ja huonommin. Epäilin syylliseksi jarruvaijerin kiinnistystä, mutta sitten alkoi kuulua ritisevää ääntä ja näin miten sisärengas pullistuu ulos vanteen ja renkaan välistä. Ihan en ehtinyt avata venttiiliä ennen kuin sisärengas pamahtaen räjähti kappaleiksi. Niin sitä ihminen oppii.

Vielä on muuten pari päivää aikaa osallistua 50 euron Velo & Oxygen -lahjakortin arvontaan täällä.

Puoli päivää lomaan

Tiistai oli työmatkapyöräilypäivä. Aamulla meinasi vähän harmittaa, kun herättyäni huomasin lunta sataneen kolmisen senttiä. Omegawave-mittauksen ja muiden aamutoimien jälkeen lähdin kuitenkin ajelemaan. Lumisohjossa 11 kilometrin matkaan meni viitisenkymmentä minuuttia, ja työpaikalle saapuessani olo oli tutun hyvä. Työmatkapyöräily on kyllä paras alku päivälle! Iltapäivään mennessä lumi oli ehtinyt jo melkein sulaa, ja kotimatka sujuikin joutuisammin. Melko sumuista oli:

Ohjelmassa oli vielä lyhyt puolen tunnin juoksulenkki, jonka päätteeksi piti vielä juosta 4x10 sekuntia ylämäkeen. Petellä oli sama suunnitelma, ja lähdimme lenkille yhdessä. Se oli ihan mukavaa vaihtelua, vaikka vauhtia pitikin aina välillä vähän himmailla. Se kun tuppaa yhdessä juostessa helposti nousemaan vähän liiankin kovaksi. Vedot teimme samassa ylämäessä kodin lähellä. Niiden jälkeen juoksu tuntuikin paljon helpommalta.

Eilen kävin Esport Arenalla kahvakuulassa. Tunti oli tosi tehokas ja ohjaus ammattitaitoista; vieläkin on hartiat kipeinä. Jonkun oikean kyljen pikkulihaksenkin revähdytin niin, että tämänpäiväisessä uintitreenissä joka toisella vedolla sattui kylkeen. Kaikki muut näyttivät tulevan kahvakuulatunnille kahden tai kolmen hengen porukoissa, vain minä olin yksin. Olin kyllä yrittänyt houkutella Peteä mukaan, mutta toistaiseksi hän ei ole ryhmäliikuntatunneista innostunut. Meidän Esportin 10 kerran kortit menevät varmaan ihan näinä päivinä vanhoiksi, joten pitäisi sielläkin vähän useammin päästä käymään ettei jää kovin montaa kertaa käyttämättä.

Uinti tosiaan ei tänään sujunut kovinkaan kaksisesti, kun kylkeen sattui ja kropassa muutenkin tuntui eilinen kuulan nostelu. Treeni oli kuitenkin aika kiva. Pääsarjana uimme 800 metrin pyramidin, jossa ensin uitiin 25 m reippaasti ja sitten sama matka hitaasti, seuraavaksi 50 metriä reippaasti ja hitaasti ja sen jälkeen vastaavasti 75+75/100+100/75+75/50+50/25+25 metriä. Kyljen kipu tuntui hieman helpottavan treenin loppua kohden, ja tuntui että olisin voinut kovempaakin mennä ne nopeammat osuudet.

Huomenna lähden töistä jo puolenpäivän jälkeen, sillä lähdemme iltapäivällä ajamaan yöksi Kuopioon ja sieltä huomenna edelleen Rukalle talvilomaa viettämään. Hiihtoa molemmilla tekniikoilla tiedossa! Ja onhan Kuusamossa uimahallikin, siellä tulee varmaan käytyä kerran tai kaksi.

Kärpäsenä

Siperian kylmä on vallannut pääkaupunkiseudunkin tällä viikolla. Eilen lähdin töihin pyörällä hieman liian kevyissä kamppeissa, ja heti ensipolkaisujen jälkeen oli hieman liian viileä meininki. Varsinkin reidet ja noin yhdeksän kilsan kohdalla Olympiastadionin kulmalla myös varpaat alkoivat olla jäässä. Silmät alkoivat vuotaa kylmästä ja viimasta jo alkumatkasta. Jotenkin paradoksaalista, että kuivat simät vuotavat, mutta niin se vain on. Välillä silmissä oli niin paljon vettä, että näkökin sumeni.

Työpäivän aikana silmiä alkoi särkeä, ja siksi käväisin työpaikkalääkärillä hakemassa vähän stydimmät silmätipat. Varmaan oli toimistossakin todella kuiva ilma. Uudet tipat auttoivatkin heti. Tämänpäiväisillä pyöräilyillä suojasin silmät laskettelulaseilla. Näytän lasit päässä ihan kärpäseltä; lähes puolet kasvoista jää niiden alle. Se on tietysti näin kylmällä vaan ihan hyvä, vaikka näyttääkin tyhmältä. Mutta eivätkä silmät vuotaneet, ja ihan koko matkan näin hyvin eteenpäin. Heltta vähän paleli, kun unohdin kaulasta buffin, mutta muuten olo oli mukavan lämmin. Pyöräkin toimi kovasta pakkasesta huolimatta moitteetta.

Eilen ajelin lyhyitä maksimivetoja Wattbikella ja tänään kävimme Peten kanssa Esport Arenalla juoksemassa satasen vetoja. Kyllä voi kaksikymmentäkin sekuntia tuntua todella pitkältä ajalta!

Kuva on aikaisemmalta Esport-visiitiltä. Tänään oli radalla ja salilla väkeä kuin pipoa.

Viiden sisurin lenkki

Pete ja poika lähtivät eilen cyclocross-pyörälenkille muutaman seurakaverin kanssa. Minä jäin kotiin viettämään lepopäivää, kun tiesin menon tuolla porukalla olevan minulle maastopyörineni vähän liian haipakkaa. Niinpä olin noin tunnin päästä valmiiina hakemaan poikaa kotiin autolla, kun hänen molemmat sisärenkaansa olivat poksahtaneet. Taisivat renkaat olla jo valmiiksi huonossa kunnossa. Hän onkin viime ajat ajellut enemmän autollaan kuin pyörällä. Peten tullessa kotiin kuulin hänellä olleen yhteensä peräti kolme rengasrikkoa, viimeisin parin kilsan päästä kotoa. Hän sentään pääsi kotiin omin neuvoin kävellen. Olisi ehkä kannattanut ostaa renkaat, joissa on pistosuojaus... Viisi sisärengasta siis meni yhdellä lenkillä, vaikken minä ollut edes mukana!

Aloitin viikon taas työmatka-ajolla. Kyllä se vaan oli hienoa tänäänkin ajaa tihkusateisessa harmaassa aamussa Hesperian puistoon ja ilahtua taas kaikista kauniista lyhdyistä. Vähän tuntui raskaalta polkeminen, pitää varmaan tarkistaa rengaspaineet pyörästä. Töissä vaihdoin pitkät trikoot lyhyisiin ajaakseni treenin Wattbikella. Parikymmentä minuuttia ajettuani hoksasin, että olisi varmaan ollut fiksua syödä vähän aamiaista tai ottaa edes joku patukka mukaan. Nyt eväänä oli vain vettä. Noh, ehkä muistan seuraavalla kerralla.

Kuva parin vuoden takaa. Salilla ei mikään ole muuttunut.

Jaksamisessa auttoivat melkoisesti iPodiini eilen lataamani uudet biisit. Mm. näistä Runner's Worldin ja The Guardianin artikkeleista olen oppinut, että musiikki voi lisätä suorituskykyä jopa 10-15 %. Artikkeleissa puhutaan pääasiassa juoksusta (Guardianissa on yksi esimerkki kuntopyörästäkin), mutta uskon musiikin lisäävän motivaatiota ja auttavan tsemppaamaan myös sisäpyöräilyssä. Tänäänkin tuntui siltä että ilman iPodiani en olisi jaksanut ihan niin hyvin. Kuulokkeet päässä minulla tulee hieman epämiellyttävä eristynyt ja ulkopuolinen olo. Siks kuuntelenkin musiikkia treenatessa melko harvoin: vain juostessani sisäradalla tai ajaessani Wattbikella.

Päivä huipentui lentokentällä iltapäivällä, kun saimme tyttäremme kotiin Thaimaasta vajaan kahden viikon loman jälkeen. Kiva, kun on koko perhe taas saman katon alla!

Lux Helsinki

Kolmisen kertaa viikossa ajan töihin pyörällä, eilen perjantaina ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Reittini kulkee merenrantaa Espoon Ruukinrannasta Munkkiniemeen ja sieltä Stadionin sivuitse Oopperatalon kulmalle ja sieltä Töölönlahden rantaa Sanomataloon. Vaikka väylät onkin valaistu, on matkalla tosi pimeää varsinkin tähän aikaan vuodesta. Eilen Hesperian puistossa ilahduin kun huomasin puihin ripustetut hienot valaisimet. Niitä oli monenlaisia, eri värisiä. Kaunista! 

Valaisimet liittyvät Lux Helsinki -tapahtumaan, joka jatkuu ensi keskiviikkoon saakka. Nyt jos koskaan kannattaa käydä Töölönlahdella kävelyllä tai pyöräilemässä pimeään aikaan! 

Kuva kotimatkalta.