Sunnuntaina kisattiin Hampurissa Ironmanilla ihka ensimmäistä kertaa. Kaikki järjestelyt sujuivat hienosti saksalaisella täsmällisyydellä. Expo, uinti ja vaihtoalue olivat ihan kaupungin sydämessä ja majoituskapasiteettiakin kävelymatkan päässä on riittämiin. Palveluita (ravintoloita, kauppoja jne) oli myös ihan niin paljon, kuin miljoonakaupungissa voi odottaa, ja kisan logistiikkapuoli oli helppo hoitaa.
Kisainfo lauantaina pidettiin sateessa maalialueella. Me menimme tietenkin paikalle, kun kisainfo on pakollinen, mutta kun kuulimme, että sen voi katsoa myös nauhoitettuna netistä, lähdimme sisätiloihin.
Kisassa oli noin 2500 osallistujaa, joista 95% saksalaisia ja 13 % naisia. Varsinkin naisten vähyys ihmetytti, mutta ehkä tilanne on samankaltainen muissakin Ironmaneissa. Meitä suomalaisia oli kisaan ilmoittautunut vajaat 30, ja meillä oli oma Facebook-ryhmäkin. Perjantaina kävimme yhteisellä päivällisellä reilun kymmenen hengen porukalla.
Uintia pääsimme testaamaan lauantaina puolenpäivän maissa. Se olikin ainoa mahdollisuus uida Alster-järvissä ennen kilpailua. Uintipaikka oli niin lähellä, että kävelimme sinne hotellilta märkkärit päällä. Vesi ei ollut ihan niin likaista, kun olin pelännyt. Toki tummaa kuten vaikkapa Kuusijärvessä.
 |
| Matkalla uintitreeneihin. |
 |
| Uintiramppi, taustalla Hampurin keskustaa. |
 |
| Pelastusvene varmisti turvallisuuden. |
Kisapäivän aamuna söimme hotellilla pienen aamupalan ja olimme vaihtoalueella heti viiden jälkeen sen avauduttua. Pumppasin renkaat ja tsekkasin, että vaihtopusseissa on kaikki tarvittava. Pienellä lämmittelyuinnillakin ehdimme käydä.
Aamulla oli kiva myös nähdä sillalta, kuinka joutsenia vietiin veneellä kauemmaksi uinnin rantautumispaikasta. Edellisiltana mieleen oli jäänyt etenkin yhden aggressivisen joutsenen uhittelu.
Uinnissa oli rolling start. Kaikki arvioivat itse oman uintiaikansa ja menivät sen mukaiseen paikkaan jonossa. Me Peten kanssa sijoittauduimme 1.05 - 1.15 -porukoihin. Kisaajia päästettiin uimaan sujuvasti neljän-viiden henkilön leveydeltä. Uinti lähti ongelmitta käyntiin, mutta aina aika ajoin eteen tuli ihmismuuri, jota oli vähän vaikea ohitella. Jotkut olivat varmaankin arvioineet oman uintiaikansa hieman liian optimistisesti. Ekan kerran kisassa sain myös iskun päähän, ei onneksi kovaa kuitenkaan. Reitti oli tosi selkeä, välillä piti nousta ramppia ylös laiturille ja laskeutua taas toista ramppia pitkin takaisin järveen.
 |
| Kauanko siihen meni? No 1.10 ja osia. Kuva: Finisherpix |
Vaihtoalue oli pitkä. Uinnin jälkeen piti juosta parisataa metriä vaihtotelttaan, ja sieltä oli vielä useita satoja metrejä omalle pyörälle.
Pyöräosuuden alussa harmitti, etten ollut vaihdossa laittanut päälle tuulitakkia. Ilma ei ollut vielä kovin lämmin ja tuuli viilensi oloa entisestään. Huoltoja oli noin 20 kilometrin välein. Huoltopaikoilla vaihdoin aina vauhdissa vesipullon uuteen ja otin puolikkaan banaanin. Pyörällä suunnitelma oli syödä ja juoda noin 20 minuutin välein, vuorotellen geeliä tai banaania vähän riippuen siitä, mihin aikaan satuin huoltopaikalle. Suolaa otin 1-2 kapselia tunnissa. Kerran pysähdyin käydäkseni vessassa.
 |
| Kuva: Finisherpix |
Pyöräilyosuus ajettiin kahtena 91 kilometrin kierroksena, ja se oli siis hieman ylipitkä (182 km). Ekat 100 kilometriä takaa tuli pyöriä jatkuvalla syötöllä kovaa ohi. Sen jälkeen tilanne muuttui, ja sain itse ohitella muita kisaajia. Tavoitteeni oli ajaa wattien mukaan, enkä edes seurannut nopeutta. Alusta asti oli sellainen olo, että töitä sai tehdä tavoitteessa pysyäkseen. Toisella kierroksella sain kuitenkin pidettyä tehot samana edelleen, ja se oli vähän helpompaakin, kun alamäissäkin sai polkea ihan kunnolla. Ensimmäisellä kierroksella en uskaltanut alamäissä lähteä ohittelemaan ja toisella kierroksella ei enää tarvinnut.
Aika paljon näytti sattuneen rengasrikkoja. Reitillä oli paljon kiskojen ylityksiä ja kaivonkansia, joissa näytti renkaita paukkuneen. Myös pulloja, geeliroskia ja varakumeja oli reitillä varsinkin toisella kierroksella aina silloin tällöin. Kerran ajoin Cliffbar-patukan yli, kun en ehtinyt väistää, mutta selvisin tilanteesta säikähdyksellä.
 |
| Kuva: Finisherpix |
Reitillä oli nousua järjestäjän mukaan 1000 m, mutta jotenkin se tuntui raskaammalta. Ehkä voimakas sivutuulikin vaikutti asiaan. Mäet olivat melko pitkiä ja loivia, ja varsinkin alaspäinhän sellaisia on ihan mahtava ajella.
Pyöräilyn jälkeen oli vuorossa maraton. Olin etukäteen yrittänyt haarukoida "IM-vauhtiani", ja päättänyt, että se voisi olla kuuden ja puolen minuutin kilsavauhti. Ensimmäiset sadat metrit jalat lähtivät viemään paljon kovempaa, ja himmasin vähän vauhtia. Kolmella ensimmäisellä kierroksella kävelin vain huoltopaikoilla, joita oli vajaan kahden kilsan välein. Viimeisellä kierroksella jouduin kävelemään jo parissa muussakin paikassa, ja IM-vauhtini osoittautui lopulta paljon hitaammaksi kuin kaavailemani 6.30.
 |
| Maalisuoralla. Kuva: Finisherpix |
Yleisöä oli juoksureitin varrella tosi mukavasti, ja se toi lisää virtaa. Juoksuaskelien ylläpitäminen vaati sekin keskittymistä ja jäljellä olevaa matkaa piti useaan kertaan pilkkoa mielessä lopulta melko pieniinkin pätkiin ( esim. juoksua ainakin seuraavaan huoltoon). Petri ohitti minut, kun olin toisella kierroksella, taisi silloin olla jo menossa maaliin. Olimme etukäteen sopineet, että nähdessä vaan tsempataan eikä aleta valitella, vaikka mieli ehkä tekisi.
Kahdella viimeisellä kierroksella sain hyvin lisäbuustia cokiksesta, kun aloin ottaa sitä kaksin käsin. Välillä join myös suolavettä ja söin pieniä pretzeleitä. Niitä pureskellessa kävelty matka pikkuhiljaa piteni, kun sain itseni vakuutettua siitä, että suu täynnä juokseminen voisi olla vaarallista. Kaikkea sitä väsyneeseen päähän pälkähtää matkan varrella...
Lopulta koitti minullekin se ihan hetki, kun ei tarvinnut lähteä enää uudelle kierrokselle, vaan sain juosta suoraan punaiselle matolle ja maaliin. Äitinikin oli kuulemma nähnyt minut maalisuoralla suoraan netistä. Se hetki oli niin hieno, ja ehdottomasti kaiken tämän treenailun arvoista. Oli mahtavaa päästä terveenä lähtöviivalle ja sieltä 226 km myöhemmin maaliin ilman mitään kommelluksia tai ylimääräisiä kipuja. Hiertymiä tai lihaskipuja ei tässä yhteydessä lasketa.
Maalissa sain mitalin kaulaan ja avaruuslakanan ympärilleni. Saattajan kanssa kävelimme noin korttelin pituisen matkan elpymisalueelle. Siellä Pete olikin minua jo odottamassa. Nämä ihanat kuvat meistä otti ystävämme Jarmo:
Ironman-kisaaminen tuntui rankemmalta kuin muistinkaan. Helpolta tuntui oikeastaan vain uintiosuudella, muuten piti keskittyä. Ehkä sen ei pidä helpolta tuntuakaan. Heti kisan jälkeen sairastuin pieneen flunssaan. Onneksi tänään tiistaina oli jo etukäteen sovittu vapaapäivä, niin ehdin levätä ennen töihin paluuta toivottavasti jo huomenna.
Kiitos kaikista saamistani tsemppiviesteistä ja vinkeistä, niistä oli hyötyä vaikeina hetkinä!
 |
| Vähän pientä piiperrystä, mutta tästä näkyy kyllä, että Pete juoksi alle 4 h maran! |
Kaikki tulokset täältä. Juuri nyt kohdallani näkyy virheellisesti DNF, Saksan päässä taitaa olla joku bugi. Toivottavasti se korjataan pian.
