Pari lenkkiä pyörällä ja kanootilla

Loma lähenee jo loppuaan, ja siskokin lähti takaisin Amerikkaan tiistai-aamuna. Unohdin sen jälkeen ottaa arkiherätyksen klo 4.30 kännykästäni pois päältä, ja olenkin jo parina aamuna herännyt pirinään keskellä yötä. 

Siskon lähtöaamun auringonnousu oli kyllä hieno, sain kuvankin muistoksi:

Auringonnnousu lentokentällä.

Kuluneella viikolla olen mökkeillyt Jämsänkoskella isäni suvun mökillä ja ehtinyt vielä omallekin mökille Suomusjärvelle. Pyörä on kulkenut mukana auton katolla, ja olen saanut tehtyä kaikki pyörätreenit suunnitellusti. Joskus olisi ehkä hyvä laskea, kuinka paljon pyörätelineet ja pyörät katolla lisäävät polttoaineen kulutusta. 

Sunnuntaina ajoin Jämsänkoskelta Petäjävedelle ja takaisin, yhteensä noin kolmen tunnin lenkin. Petäjävedellä on tosi kaunis vanha kirkko, josta piti tälläkin retkellä ottaa kuva:

Petäjäveden vanha kirkko

Lenkki Stravassa:

Sen verran vähän on (nais)pyöräilijöitä noilla seuduilla, että tältä pk-lenkiltä oli tuliaisina peräti kuusi QOMmia! Toisaalta nyt tuli vastaankin pari fillaristia, en muista sellaista aikaisemmilla lenkeillä sattuneen.

Kerran sattui kyllä vähän jännä tilanne, kun asuntovaunua vetävä auto ohitti. Ehdin jo huokaista helpotuksesta kun näin, että auto meni ohi, mutta sitten perässä tullut asuntovaunu meinasi kiilata minut ojaan. Ehkä ensimmäisen kesän karavaanari, joka ei oikein tunne yhdistelmänsä (tai pyöräilijän!) vaatimaa tilaa?

Pyörälenkin jälkeen kävimme siskoni kanssa melomassa peilityynellä järvellä. Loman parhaita hetkiä.

Melomassa Kankarisvedellä

Tänään treeniohjelmassa oli kahden tunnin pk-lenkki, ja siihen minulla olikin jo valmiina katsottu ja testattu pätkä oman mökin lähellä:

Nummella.

Autoilijat ohittelivat tänään oikein poikkeuksellisen kaukaa. Olisikohan se Ruotsin puolella suomalaiselle triathlonistille sattunut, paljon julkisuutta saanut onnettomuus siihen syynä?

Kampepäivitystä on tapahtunut sen verran, että kävin Varuste.netistä ostamassa Garminin sykevyön ja lähettimen. Vanhasta mittarista oli hajonnut lähetin, eikä sitä myyty erikseen. Nyt saan taas sykkeet näkyviin treeneissä, ja se on ihan hyvä juttu.

Seikkailun makua

Maanantaina meillä kotona oli pieni MamAdventure-seikkailutiimin kokous. Pieni siksi, etteivät läheskään kaikki päässeet paikalle. Juttelimme kevään kisasta (Spring Adventure 10.5.), siihen valmistautumisesta ja muutenkin multisportista. Mukavaa oli. Olin tehnyt salaattibuffan, jossa oli mm. marinoituja Beluga-linssejä. Kaikki söimme niitä ensimmäistä kertaa, ja vielä tänäänkin muistelimme miten hyviä ne olivat. Ohje löytyi, tietenkin, yhdestä blogista.

Tänään käväisimme sitten yhdessä melomassa Vantaanjoella. Työnsimme kajakin vesille Pikkukosken pohjoispuolella ja meloimme siitä reilut neljä kilsaan Keravanjoen haaraumaan saakka. Reitti kulki mm. Kehä ykkösen sillan alta. Vesi oli kylmää, ja aluksi sormet vähän palelivat kun hanskat heti kastuivat. Pian ne kuitenkin siitä lämpenivät, kun vauhtiin päästiin.

Alkuun menimme aikamoistta siksakkia, kun minä takana ohjasin, tein korjausliikkeen ja sen jälkeen korjausliikkeen korjausliikkeen. Olin jo valmis heittämään hanskat tiskiin ja vaihtamaan Arjan kanssa paikkaa, mutta sitten Arja rauhoitti tilanteen ja saimme kuin saimmekin pikkuhiljaa homman juonesta kiinni. Vielä paremmin melonta alkoi sujua, kun kokeneempi ystävämme Jola neuvoi kärsivällisesti vierestä.

Tässä tiivistetysti ne jutut, jotka vielä muistan:

• Kädet eivät saa mennä koukkuun, vaan niiden pitää olla melko suorina. Koko yläkroppa mukaan, myös vatsalihakset!
• Melonnassa ei tarvita lopputyöntöä kuten uinnissa, eikä melaa siis viedä vedessä kropan taakse.
• Käsillä myös työnnetään melaa.
• Ohjausliikkeet ovat lyhyitä ja teräviä, mieluummin useampi pienempi kuin yksi (liian) iso jota joutuu sitten taas korjaamaan. Ennakointi on tärkeää ja kajakki kääntyy viiveellä. Tämä on tosi tärkeä juttu muistaa. Viime keään seikkailukisassa kajakkimme lähes pysähtyi monta kertaa, kun en osannut kunnolla ohjata.
• Ohjausliikkeen jälkeen ei tarvitse odotella, heti vaan mela veteen!

Melkein yhdeksän kilsaa ja puolitoista tuntia myöhemmin olimme taas lähtöpaikassa. 

Kuvat otti Peppi. Kiitos!

Sen verran vähän tulee melottua, että pieni kertaus näin ennen kisaa on enemmän kuin paikallaan. Aika nopeasti ne perushommat ymmärtää ja omaksuu, mutta toisaalta sitten kyllä unohtaakin, jos ei käy harjoittelemassa. Uskon, että homma meillä kisassa sitten toukokuussa sujuu ihan riittävän hyvin.

Hanskat kastuivat heti alussa, ja kädet muutenkin kyynärpäihin saakka. Kylmä alkoi tulla vasta, kun kannoimme kajakin takaisin paikalleen ja aloimme vaihtaa vaatteita. Onneksi olin ottanut riittävästi lämpimiä vaihtovaatteita mukaan ja sain heti kuivaa päälle.

Siirtymät kotoa melontapaikalle ja takaisin tehtiin nekin seikkailuhenkisesti pyörällä, joten aika kivasti on tullut jo liikuttua tänään. Sitä vaan ihmettelen, että missä se luvattu auringonpaiste oikein on. Oli tuo melontakeikka kyllä tosi mahtava kokemus näin pilviselläkin säällä!

Melomassa

Ensi viikonloppuna kisataan Spring Adventure -multisportkisa Nummi-Pusulassa. Olemme seikkailuparini Arjan kanssa käyneet kevään aikana Aluerasteilla, ja viime kerralla sovimme yhdestä melontareissusta ennen kisaa. Melontaa on kisassa nimittäin varmasti tiedossa. Tänään melontakokeiluun tarjoutui oiva mahdollisuus, kun MamAdventuren äitihahmo Jola otti asiat taitaviin käsiinsä ja varasi pienelle porukallemme kaksi kajakkia Welhonpesästä. Itse kisassakin melomme ihan samoilla kanooteilla, joten tämä olikin meille todellinen täsmätreeni.

Heti työpäivän jälkeen lähdettiin, ja erinäisten ruuhkien ja muiden sattumusten jälkeen ehdimme Klaukkalaan puoli kuuden maissa. Pian meillä olikin kaksi kajakkia kätevästi kärryissä, ja kävelimme puolisen kilsaa alamäkeen Luhtijoen rantaan. Laitoimme kätevät essut (aukkopeitteet) päälle ja laitoimme kajakin vesille. Ihan alkuun saimme hyvää opastusta siihen, miten kajakkiin noustaan ja miten sieltä päästään pois. Pari ensimmäistä vetoa minulla taisi olla melakin väärin päin kädessä, mutta sehän oli helppo korjata.



Sovimme Arjan kanssa, että minä istun takana ja yritän ohjata ja Arja pitää tasaista vauhtia yllä. Kyllä se pikku hiljaa alkoi sujua, varsinkin kun opin vähän ennakoimaan. Aika paljon risuja ja oksia oli tiellä, ja jossain paikoissa piti vähän pujotellakin. Ihan aina ei löytynyt se optimireitti, vaikka kuinka heiluin melan kanssa. Ylävirtaan mennessämme jouduimme yhdessä pienessä kosken tapaisessa kivikkoisessa kohdassa rantautumaan ja kantamaan kanoottia joitakin kymmeniä metrejä. Takaisin tullessa jänistimme ja otimme kajakin taas kantoon. Parempi vaihtoehto olisi tietysti ollut ottaa vähän vauhtia, ohjata kajakki koskeen ja toivoa, ettei se jää kiviin kiinni. Kisassa niin tekemällä voittaisi kyllä tosi paljon aikaa, ehkä keräämme ensi lauantaiksi vähän rohkeutta.

Kastumatta pääsimme kuivalle maalle, ja kävelytimme kajakin takaisin Welhonpesään.



Jalat olivat reissun jälkeen mutaiset, ja crocsit ja jalat pesun tarpeessa.



Reissun tavoite täyttyi, kun saimme vähän kokemusta ja varmuuttaa kajakin käsittelyyn ennen kisaa. Kiva myös, ettei sitten kisapaikalla tarvitse arpoa istumapaikkoja ja tiedetään nyt vähän miten se kajakki kulkee ja käyttäytyy tällaisten aloittelijoiden käsissä. Kiitos mukavasta illasta, Arja, Jola, Tatu ja kannustusjoukot!

Seikkailun makua

Treenikalenterissa oli tänään 10 km tempo, joten päätin ajella töihin vähän pitempää reittiä Länsiväylän vartta. Jotenkin se matka kuitenkin loppui kesken, koska kilsoja tulikin vain 12. Ei se pitempi reitti sitten niin paljon normaalia pitempi ollutkaan, joten verrat jäivät verrattain lyhyiksi. Keskustassa alkoi kyllä vähän ottaa päähän, kun oli vaikea päästä perille pyöräteitä pitkin. Ne näyttävät ainakin Kampin kulmilla alkavan ja päättyvän ihan miten sattuu, eikä missään ole mitään ohjausta pyörätien mahdolliselle jatkolle. Vähän poukkoillen pääsin perille.

Tein aamulla pikapidot ja pienen selkäjumpan ennen pilatesta. Heti työpäivän jälkeen lähdin bussilla Klaukkalaan, jossa pääsin melomaan jo toisen kerran viikon sisällä. Tällä kertaa melottiin inkkarikanooteilla, ja mukana olivat Jola ja Sarianna seikkailijatiimi Team Mam Adventuresta sekä Jolan ystävä Aino, jonka tapasin jo HelTrin leirillä pari viikkoa sitten.

Vuokrasimme kanootit Welhonpesästä, ja kärräsimme ne muutaman sadan metrin päähän joelle. Melominen oli vähän erilaista kuin kajakilla, varsinkin takana ohjaaminen oli aika haastavaa - pääasiassa meloin siis edessä. Ainon kanssa jäimme pari kertaa jumiin kivien päälle, ja joitakin kertoja piti nousta kanootista jokeen, jotta pääsimme muutaman pienen kosken tai kaatuneen puun yli. Kerran koskessa seisoessani tennarini yli hypähti pieni hopeakylkinen kala. Oli hieno fillis meloskella paikoin lähes tyynellä koskella, kun veden pinnassa oli satoja pieniä tuomenkukkia. Näimme myös pari pientä poikaa äiteineen ongella ja todella monia lintuja, ainakin sorsia ja västäräkkejä. Olen kai aikaisemminkin maininnut, ettei minussa ole ornitologin vikaa...

Meloimme Luhtajoelta Vantaanjoelle ja takaisin, noin kaksi ja puoli tuntia. Mahtavaa tuntea ihmisiä, joiden kanssa voi tehdä näin upeita juttuja ihan tavallisena tiistaina! Kiitos Jola, Aino ja Sarianna!