Finntriathlon Joroinen 18.7.2015

Olipa huikea triathlonjuhla taas Joroisissa! Tänä vuonna saavuimme kisapaikalle vähän aikaisemmin, ja ehdimme seurata perjantai-illan pikatriathlonin toista vaihtoa ja maaliintuloa. Päällimmäisenä jäi mieleen kaksi asiaa: se miten huipuilla ei vauhti hiljene hetkeksikään vaikka pyöräily vaihtuu juoksuun ja etenkin Tainan ihan mahtava endorfiiniryöppy loistavasti menneen kisan jälkeen. 

Oma puolimatkan kisa oli edessä lauantaina. Aamulla jännitti sen verran, ettei aamiainen oikein maistunut. Vähän puuroa ja yhden hilloleivän sain alas. Aamiaisen jälkeen ajoimme Varkaudesta Joroisiin, kävimme viemässä juoksuvaihdon pussukan urheilutalolle ja lähdimme kilpailijakuljetuksella uintipaikalle Valvatuksen rantaan. 

Rannassa olikin ihan hyvin aikaa viedä vaihtopussukassa kypärä ja pyöräilykengät paikalleen, pumpata renkaat, laittaa juomat paikalleen, istua varjossa ja jutella ystävien kanssa. En käynyt verraamassa, koska vedestä olisi pitänyt nousta melkein tunti ennen omaa lähtöaikaa 11.34. Bajamajassakin ehdin käydä pari kertaa. Ainakin nestetasapaino taisi siis olla kunnossa.

Lähtökarsinassa asettauduin vasempaan reunaan ehkä neljänteen riviin. Pian kuuluikin jo lähtötörähdys ja sain lähteä uimaan. Pari hitaampaa naista ohitin vasemmalta ja pian alkoi edessä olla myös neljä minuuttia aikaisemmin lähteneitä ikämiehiä pinkeissä lakeissaan. Loppusuoralla edessä olikin sitten jos jonkinväristä lakkia. Yhden mustalakkisen miehen jalkojen päältä uin. Sori!

Suunnistaminen oli helppoa, poijut isot ja järvi melkein tyyni. Mikäs siinä oli uidessa. Matkavauhtia uin siihen saakka, että kädet ylsivät pohjaan. Minulla ei ollut korvatulppia ja vasempaan korvaan jäi vähän vettä. Hieman se häiritsi juoksussa, mutta lähti pois vasta illalla hotellihuoneessa.

Oma vaihtopussukka löytyi nopeasti. Laitoin kypärän ja lasit päähän, kisanumeron vyötärölle, sukat ja kengät jalkaan ja juoksin pyörälle. Siinä pyörän kanssa juostessani kuulin kuinka seurakaveri Miia huusi ettei hänen pyöräänsä löydy. Ihan ohikiitävän hetken mietin, pitäisikö jäädä auttamaan, mutta onneksi siinä lähellä oli jo toimitsija rientämässä paikalle. Onneksi pyörä löytyi, ja pian Miia ajoikin jo pyörällä ohi.

Pyörällä oli heti alussa sellainen fiilis, että nyt kulkee. Syke nousi helposti tavoitelukemiin. Vauhtia en katsonut, ajelin vain sykkeen mukaan. Olin ajatellut ottaa aina vartin välein energiaa tai vettä ja niin toimin. Geeliroskat laitoin kisa-asun lahkeisiin. Nepäs olivatkin pyöräilyhousuja kireämmät ja siinä tunkemisessa oli oma hommansa, jossa geeliä tuli käsille ja reisille. Puolikkaan patukankin sain syötyä matkan aikana. Sen pureskelu oli kivaa vaihtelua, vaikka nielemisessä menikin oma aikansa.

Reitti oli tosi kiva ja pyöräilykeli mitä parhain. Kääntöpaikan jälkeen takaa tuli Arja ohi ja huusi siinä ohittaessaan, että "iske kiinni". Päätin lähteä Arjan perään, peesisääntöjä noudattaen tietenkin. Heti Arjan perässä ajoi joku mies, ja jättäydyin hänestä noin 10 metrin päähän. Jossain vaiheessa se mies putosi, mutta kyllä siihen väliin aina aika ajoin yritti joku änkeä. 

Noin viisi kilsaa ennen pyöräilyosuuden loppua tuntui siltä, että voisi olla hyvä loppukirin paikka. Kiihdy tin Arjan ohi ja huusin, että nyt otetaan loppukiri. Pääsimme siinä vielä yhden peesijunankin ohi ennen vaihtoa. Arja ohitti minut vielä toisen kerran, ja meni menojaan vaihtoon. Pyöräilyssä tuli mieleen useammankin kerran, miten mahtavaa on pyöräillä niin hienona päivänä ja vielä ystävän kanssa. Mahtava fiilis!

Juoksuvaihdossa vaihdoin kengät, laitoin lippiksen päähän ja pienen paljettihamosen shortsien päälle. Juoksu lähti ihan kivasti liikkeelle, mutta loppua kohti vauhti valitettavasti hiipui. Jokaisella huoltopisteellä join vettä tai urheilujuomaa ja kastelin päätä ja kroppaa. Huoltopisteillä kävelemäni matka saattoi pidentyä matkan edetessä... 

Kuvan otti Päivi Rantala. Kiitos Päivi! Valitan kuvien pientä kokoa, johtuu iPadista.

Hamonen herätti kiinnostusta ja kirvoitti kommentteja. Heti urheilutalon kulmalla joku kysyi, onko minulla polttarit. Vastasin, että olen ollut naimisissa jo 22 vuotta. Varsinkin minut ohittaneet miehet kommentoivat asuani; joku sanoi, että asusta pitäisi antaa lisäpisteitä, joku toinen että hameesta voisi saada aikahyvityksen. Paljettihame: jatkoon (eli myös Köpiksen juoksuosuudelle)!

Juoksussa eka kierros oli taas pahin ( ja nopein). Köpiksessa ajattelin kokeilla Peteltä kuulemaani päänsisäistä keskustelua:

- Tuntuuko pahalta?

- Tuntuu!

- Tuntuuko pahemmalta kuin edellisen kierroksen alussa?

- Ei.

- No sit vaan anna mennä!

Vähän mietin, että pitäisikö tuohon juoksuaikaan (2:09) nyt olla pettynyt, mutta päätin etten ole. Kovempaa en päässyt ja homma pysyi koko ajan kontrollissa. Uusi Joroisten enkkani on nyt 5:43:44, viime vuotinen aika parani parikymmentä minuuttia. Parannusta kahden vuoden takaiseen tuli kuutisen minuuttia, mutta silloin pyörä- ja juoksureitit olivat muistaakseni erilaiset.

Joroisissa toimuvat järjestelyt taas ihan loistavasti. Kilpailun jälkeen kamppeita kerätessä en aina ehtinyt edes numeroani sanoa kun pussia jo työnnettiin käteen. Erityisen innokas ja tehokas oli noin 10-vuotias poika, joka toimitti pyöräilykasseja kilpailijoille. Hän juoksi vastaan, katsoi numeron ja haki oikean pussin juosten ennenkuin ehdin edes oikean numerovälin kohdalle. Kiitos!

Kiitos myös kannustuksesta matkan varrella, se tuntui tosi hyvältä ja antoi lisää virtaa!

Köpiksen Ironmaniin on nyt viisi viikkoa, ja hyvin menneen kisan jälkeen minulla on sen suhteen ihan luottavainen mieli.

Valmistautumista Joroisiin

Maanantaina kävimme kotoa pyörillä Helsingissä. Ajoimme Kauppatorille ja sieltä jatkoimme matkaa vesibussilla Lonnaan lounaalle. Paikka oli hieno ja ruoka todella herkullista, kannattaa käydä kokeilemassa! Maastopyörässäni on sellaiset klossit, että jalka pääsee liikkumaan melko paljonkin, ja oikea polvi taisi olla vähän huonossa asennossa, sillä se kipeytyi vajaan parin tunnin pyöräilyistä.

Eilisessä puolentoista tunnin pyörä-juoksu -kombossa Oittaalla polveen ei sattunut, mutta treenin jälkeen se tuntui taas kipeältä. Noh, onneksi on luvassa vähän kevyempi viikko ennen Joroista, eiköhän se ehdi tässä parantua ihan hyvin.

Tulimme taas pariksi päiväksi mökille kahdestaan. Kyllä tuntuu kummalta, kun täällä on niin hiljaista ilman lapsia, ihan tulee jo ikävä niitä entisiä pikkuihmisiä. Poikamme on edelleen intissä ja pääsee lomalle huomenna kolmen viikon Hamina-putken jälkeen. Tytär on Göteborgissa pelaamassa jalkapalloa. Eilen koettiin sellainenkin ihmeellisyys, että seurasimme live stream -lähetyksessä, kuinka joukkueensa HooGee voitti chileläisen vastustajansa 4-0. Tekniikka tosiaan on ihmeellistä!

Tänään aamulla kävimme uimassa parin kilsan lenkin. Järvi oli peilityyni ja aurinko paistoi, aika harvinaiset olosuhteet tänä kesänä. Pyysin Peteä ottamaan videolle tämän hienon killeri-uintidrillin ennen kuin lähdimme uimaan matkaa:

Muistan, kuinka uintivalkku Krista teetti killeriä Heltrin lauantai-uinneissa Malmilla ekaa kertaa joitakin vuosia sitten. En päässyt yhtään eteenpäin, kun väkisinkin aloin potkia jaloilla. Silloin päätin, että tämän vielä opettelen ja nyt se sujuu jo kivasti ilman märkäpukuakin. Vartolonhallinnasta siinä taitaa etupäässä olla kysymys, ja siksi sen opettelu tuntuikin niin kiehtovalta haasteelta.

Syömisistä aion pitää erityisen hyvää huolta ennen kisaa, ja jonkin verran juon myös maltolla terästettyä vettä tänään ja huomenna. Huomenna palaamme Espooseen pakkailemaan, ja perjantai-aamuna lähdemme ajamaan Joroisiin.

Joroisissa olisi taas kiva alittaa kuusi tuntia. Kaksi vuotta sitten se onnistui (5:49), viime vuonna meni kolme minuuttia yli. Saa nähdä, miten käy tänä vuonna! Jos pyörään menee kolme tuntia ja risat, juoksuun kaksi ja risat, niin uintiin saisi mennä reilut puoli tuntia. Siihen vielä vaihdot päälle niin aika nappiin pitää osua jos kuusi tuntia alittuu. Siitä kuitenkin lähdetään että nappiin menee ja tulee vielä bonuksena huima superkompensaatio ennen Köpiksen Ironman-kisaa!

Kuvia Joroisista

YKisan jälkeen sain pariltakin ystävältä muutamia kuvia omasta kisasta. Kas tässä uinnin vaihto dokumentoituna (kiitos J!):

Siirryttyäni vähän sivuun pussukkatelineiltä tyhjensin omani maahan ja aloin riisua märkäpukua. Samalla sain ystävltä väliaikatietoa, että uinti oli mennyt nopeasti. Märkäpuku lähtikin hyvin pois, koska olin laittanut käsivarsiin ja jalkoihin tri-slidea, joka liukastaa kaiken, myös märän ihon. Pitääkin olla tarkkana, missä sitä suihkuttelee, esimerkiksi lattia voi sen jäljiltä jäädä vaarallisen liukkaaksi.

Uintipaikalta piti juosta pieni mäki ylös, ja vasta sen päällä sai nousta pyörälle. Tein ns. turistivaihdon eli juoksin mäen ylös pyöräilykengissä enkä laittanut niitä valmiiksi kiinni polkimiin kuten vähän taitavammat triathlonistit tapaavat tehdä. Seuraavat kuvat on ottanut Yan Busset Tri Coaching Finlandista. Kiitos Yan kuvista!

Pieni maalituuletus. Pete oli minua odottelemassa keltaisen rakennuksen kulmalla, mutta ei näy kuvassa.

Yan oli saanut napattua kuvan myös Petrin juoksusta

ja maaliintulosta noin tuntia aikaisemmin, kas tässä:

Kisan jälkeen sunnuntaina ajoimme sukumökillemme Jämsänkoskelle. Siellä tapasimme paljon setiä, tätejä, serkkuja ja pikkuserkkuja, joita yleensä näemme vain kesäisin kerran vuodessa. Meillä on paljon yhteistä, vaikka aika erilaista elämää keskenämme vietämmekin. Siskokin oli mukana tyttärineen. Uin ja meloin kajakilla joka päivä, ja tänään kävin myös lyhyellä juoksulenkillä nauttimassa helteestä oikein perinpohjaisesti. 

Tänään ajoimme kotiin Espooseen ja heti kotiuduttamme huomasin, että pesukone on hajonnut. Se ottaa vettä sisään, mutta ei pese vaan jymähtää paikalleen heti alkuminuuteilla. Johan se 15 vuotta moitteetta toimikin... Täytyy varmaan heti huomenaamusta käydä ostamassa uusi, kun meitä asuu saman katon alla nyt vielä viikon seitsemän henkeä ja pyykkiä tulee reilusti.

Finntriathlon 2014

Kisapäivä on juhlapäivä, ja siltä se eilen tuntuikin. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, tuulta oli noin 2 m/s ja heti aamusta oli mukavan lämmin.

Perjantaina ohjelmassa oli ilmoittautuminen, kisainfo ja tavaroiden toimittaminen oikeille paikoilleen lauantaista kisaa varten. Tämä kaikki sujui jouhevasti ja ehdimme vielä napata hotellia vastapäätä olevasta kiskasta yöpalaksi hodarit kahdella nakilla.

Kilpailukansliassa:

Valvatuksen rannassa:

Lähdöt oli porrastettu tänä vuonna alkamaan klo 11, tuntia myöhemmin kuin viime vuonna. Niinpä aamulla oli mukavasti aikaa käydä aamiaisella, sekoitella sopivat urheilujuomat pulloihin ja ajaa autolla Varkaudesta Joroisiin bussikuljetusta varten. 

Rannassa olimmekin sitten todella hyvissä ajoin. Kun olimme pumpanneet renkaat ja laittaneet pullot paikalleen, istuskelimme ja makoilimme varjossa. Jo aamusta tuntui, että päivästä tulee kuuma. Puoli yhdentoista maissa laitoin märkäpuvun päälle ja uimassa. Varttia vaille 11 piti jo tulla pois järvestä, ja sitten pitikin enää odotella omaa lähtöä klo 11:34. 

Rannassa otin paikan toisesta tai kolmannesta rivistä, ja lähtölaukauksen jälkeen rynnin veteen parinsadan muun 30+ -naisen kanssa. Ensimmäisten 50 metrin jälkeen sain oman rytmin uintiin, ja ehkä sadan metrin jälkeen sain uida ihan rauhassa itsekseni. Ennen ensimmäistä kääntäpoijua alkoi eteen tulla neljä minuuttia aikaisemmin lähteneitä miehiä, mutta heistä pääsi helposti ohi. Pitkällä takasuoralla suunnistaminen oli vähän vaikeampaa, koska siellä oli paljon järjestäjien veneitä ja niissä ihmisiä oransseissa paidoissa. Onneton yhteensattuma, sillä poijutkin olivat oransseja. Pari kertaa piti vähän hidastaa ja katsoa kunnolla että mikä on poiju ja mikä taas uinnin valvojan paita. 

Uinti tuntui rennolta ja mukavalta, aallokkoa ei juurikaan ollut. Viimeisellä suoralla tuli vastaan vähän isompi lihamuuri edellisten lähtöjen miehiä. Vähän harkitsin jo kiertämistäkin, mutta sitten päätin mennä vain läpi. Yllättävän helposti siitä pääsikin menemään. Uintiaika oli 35:48.

Ekassa vaihdossa vierähti aikaa 4:20, mutta siinä ajassa ehdin sitten kuivata kasvot ja jalat ja laittaa vielä sukatkin jalkaan. Myöhemmin päivällä jouduin vähän harmittelemaan sukkavalintaa, ne kun olivat aika paksut.

Pyöräily sujui kivasti sekin. Minulla oli pyörässä jo valmiina kaksi pulloa urheilujuomaa, yksi pullo vettä sekä geelejä ja energiakarkkeja. Toffelta saamani suolatabletinkin olin ottanut mukaan, mutta se jäi vielä tällä reissulla kokeilematta. Uusi Xlabin juomapullo osoittautui hyväksi hankinnaksi, kun pystyin juomaan helposti aeroasennossa. Pari seurakaveria ja #TeamElinaJouhkin jäsentä tsemppasi ohittaessaan. Tri-pyörässäni on pinkit renkaat ja hihanauhakin oli mukana, joten tunnistaminen oli helppoa.

Kahdella pyöräilyn huoltopisteella tyhjensin vesipullon päälleni viilentääkseni kroppaa. Rantasalmelle mennessä kuulin, että jotain putosi. Luulin sen olleen renkaanpaikkauspussukkani, mutta en kääntynyt takaisin sitä hakemaan. Minulla ei ole tänä vuonna kertaakaan puhjennut rengas, ja luotin siihen ettei niin kävisi nytkään. Myöhemmin ajaessani Rantasalmelta takaisinpäin nöin pyörän varjosta, että pussukka oli sittenkin tallella. Se pudonnut juttu taisikin olla kisa-asun taskussa ollut geeli.

Rantasalmelta palattaessa havahduin siihen, että syke on vähän liian matalalla. Wattimittarilla ajaen meno olisi varmaankin ollut paljon tasaisempaa kuin ihan fiilispohjalta.Sopivasti samaan aikaan minut ohitti pari tuttua ja päätinkin ajaa heidän perässään loppumatkan, peesisäännöt huomioiden tietenkin. Pyöräilyssä vierähti 3:02:45.

Toinen vaihto oli urheilutalon sisällä. Olisin vielä tässä vaiheessa voinut vaihtaa toiset ohuemmat sukat, mutta ajattelin säästää vähän aikaa enkä tehnyt niin. Lippis päähän, lenkarit jalkaan ja lenkille vaan. Toisessakin vaihdossa meni yli neljä minuuttia, 4:37.

Ensimmäinen juoksukierros oli ihan kamala. Ekalta huoltopisteeltä otin urheilujuomaaa sitten edessä olikin tosi pitkä ylämäki. Raahustukselta tuntui meno, jotenkin siltä että rajoitin oli päällä. Aivoissa varmaan jyskytti se tieto, että edessä olisi kolme kierrosta eikä kaikkea kannata laittaa heti peliin. Märkiä sieniä oli tarjolla juoksukierroksen puolivälissä, ja ne viilensivät mukavasti. Jotkut ystävälliset paikalliset asukkaat suihkuttelivat puutarhaletkuillaan vettä juoksijoiden päälle. 

Toinen kierros tuntui sujuvan jo vähän paremmin, juoksu tuntui kevyemmältä vaikkei vauhti kovasti noussutkaan. Olin ottanut geelin ekan kierroksen huoltopisteellä, ja sekin varmaan vaikutti jaksamiseen. Kaivaessani taskusta toista geeliä toisen kierroksen loppupuolella pudotin vahingossa huulirasvan ja pitihän se vielä käydä noukkimassa mukaan. Harmi, etten silloin tajunnut että olisin vielä helpommin saanut sen mukaan viimeisellä kierroksella, eikä olisi tarvinnut juosta taaksepäin niitä muutamaa metriä.

Kannustajia oli reitillä tosi kivasti ihan loppuun saakka. Viimeisellä kierroksella ilahduin erityisesti, kun näin vielä kerran portinpielessään seisovan vanhan mummon. Hän hymyili siinä kaikille juoksijoille, ja tervehdin häntä joka kierroksella. Hienoa, että jaksaa kannustaa! Oluttakin tarjottiin. Huoltopisteillä otin joitakin kävelyaskelia, muuten pidin juoksua yllä. Hidasta, mutta juoksua kuitenkin. Kolmannella kierroksella kengät ja ne paksut sukat olivat ihan litimärät ja pari kilometriä ennen maalia tunsin, että vasempaan päkiään on tulossa rakko. 

Noin kahden tunnin ja vartin juoksun jälkeen pääsin vihdoin kaartamaan loppusuoralle. Se tuntui ihan fantastiselta ja huipentui siihen että näin siellä Peten ja saimme läiskäistyä vielä yläfemmatkin ennenkuin olin maalissa kuuden tunnin ja kolmen minuutin hikoilun jälkeen. Hienot olivat fiilikset sillä hetkellä! Jostain Pete taikoi vettä ja palautusjuomaa, kun olin ruokajonossa. Tarjolla oli monenlaista patukkaa, hedelmiä, muffinsseja, leipäjuustoa sekä salaattia ja pyttipannua. Viimeksi mainittua ei tehnyt kyllä yhtään mieli. 

Aika pitkään istuskelimme elpymisalueella ja jaoimme kisakokemuksia tuttujen kanssa hyvissä fiiliksissä. Odotimme jonkin aikaa palkintojenjaon alkua, mutta kun se vaan venyi ja venyi tulosseurannan ongelmien vuoksi, lähdimme keräämään kimpsut ja kampsut ja hotellille.

Hotellilla kisan jälkeen:

Reissu oli tosi hieno, järjestelyt huippuluokkaa ja oma tuloskin olosuhteet huomioonottaen ihan ok ja tosi kivaa oli! Lähtiessä varasinkin jo Scandicista huoneen ensi vuoden kisaa varten.