Kevään eka tempo ja uusi pyörä perheeseen

Treeniohjelmassa oli eilen peräkkäin ne kolme kovaa kirjainta: FTP. 20 minuuttia piti siis ajaa pyörällä täysiä ja katsoa, paljonko watteja keskimäärin kertyy. Yritin ehkä ihan vähän luikerrella tätä testiä ajamasta, mutta sain aika pian valmentajalta viestiä että ajamaan vaan.

Paras toistaiseksi löytämämme paikka tälle testille Espoossa on Röylän temporeitti, pituudeltaan 9,7 km. Ajelimme autolla Oittaalle ja sieltä sitten verrailimme tempon lähtöpaikalle. Peteä vähän harmitti mennä autolla, mun mielestä se oli vain ihan fiksua toimintaa, kun saatiin näin tehtyä täsmätreeni. ja jos oltaisiin ajettu kotoa saakka, olisi aikaa mennyt puolisentoista tuntia enemmän.

Tempon lähtöpaikalle saavuttuani ajoin vielä temporeitin alkua viisi minuuttia täysiä, minkä jälkeen verrailin kymmenisen minuuttia takaisin lähtöpaikalla. Siinä ei sitten auttanut muu kuin huokaista syvään, laittaa Garmin päälle ja alkaa polkea.

Wattimittarin kanssa ajaminen oli vähän jännempää kuin aikaisempina vuosina ilman. Heti alussa on pieni ylämäki, ja watit nousivat sellaisiin lukemiin, että tiesin etten jaksaisi samaa tahtia maaliin saakka. Yritin pitää watit kuitenkin koko ajan sisällä ajamani testituloksen yläpuolella, koska olin kuullut, että ulkona voisi tulla vieläkin parempia tuloksia. Ylämäissä tehot pysyivätkin helposti ylhäällä, alamäessä oli paljon, paljon vaikeampaa.

Alla olevasta graafista (Strava Effort Comparison) näkyy, että alussa jäin koko ajan enemmän ennätystuloksestani, mutta vähän puolivälin jälkeen aloin ottaa menetettyjä sekunteja kiinni. Violetti viiva kuvaa siis eilisen vedon eroa ennätysajeluun samalla reitillä viime toukokuussa. Silloin olen varmaankin lähtenyt liian kovaa ja jaksaminen on sitten kärsinyt. Nyt näin koko ajan paluumatkalla watit, ja kun ne aina alaspäin viettävällä tieosuudella putosivat, yritin kiivaasti saada ne taas parempiin lukemiin. Tuli siis tsempattua.

Vähän temporeittiä pitemmälle piti ajaa, jotta sain 20 minuuttia täyteen. Pete oli loppusuoralla ottamassa kuvaa:

Kelin suhteen meillä kävi tuuri, sillä tiistaina ja tänään torstaina on satanut kaatamalla. Eilen paistoi aika ajoin jopa aurinko.

Watit nousivat jonkun verran sisällä ajetuista, mutta syke jäi vähän alle. Aika oli neljä sekuntia huonompi kuin viime vuonna ajamani ennätys. Strava on muuten ihan todella kätevä näiden segmenttien vertailuun, kun edelliset ajat samalla reitillä löytyvät vaivatta. Suosittelen kokeilemaan Premium-jäsenyyttä! En muuten ajanut vetten päällä alkuverrassa, kämmäilin vaan mittarin kanssa, ja se oikaisi järven yli. Itse ajoin kyllä teitä pitkin!



Pyöräperheemme sai viime viikolla uuden jäsenen, kun poikamme osti itselleen uuden maantiepyörän. Pyöräliikkeessä työskentelyllä näyttää olevan sellainen sivuvaikutus, että lähes kaikki ansaitut eurot kulutetaan samaisessa pyöräliikkeessä. Toissa kesän hommista jäi kivaksi muistoksi täysjoustomaastopyörä, ja nyt kotiin tuotiin titaanirunkoinen Colnago-maantiepyörä.

En ole ennen tiennytkään, että pyörän voi kasata niinkin tarkkaan, että mietitään jopa, mihin kohtaan vaijereiden suojakuoren teksti laitetaan. Tässä pyörässä sekin on mietitty:

Teksti (Campagnolo) on tietysti tuossa takavaihtajan vaijerin mutkassa niin, että se näkyy taaksepäin. Taitaa pojalla nyt olla perheen hienoin pyörä... Yhteiset lenkit saavat kuitenkin vielä odottaa, kun me Peten kanssa lähdemme lauantaina reiluksi viikoksi Espanjan Calellaan pyörälomalle Arjan ja Teemun kanssa. Leiriohjelma tuli meiliin jo alkuviikosta, joka päivälle näyttää riittävän kehittävää tekemistä. Märkäpuvutkin pakataan mukaan, jos vaikka saisimme avattua avovesikauden samalla.

Tällä kertaa otamme omat pyörät mukaan. Pyörääni vaihdettiin ketju ja takapakka, jossa on nyt vähän paremmin ylämäkiin sopivat välitykset. Ketju vaihdettiin ensimmäisen kerran itse, ja se meni vähän liian kireälle. Tempoa ajaessa pitikin olla tarkkana, etten vaihtanut isolla eturattaalla ihan pienimmille vaihteille takana, kun rissat menivät ääriasennossa jo vaakasuoraan. Olisi voinut takavaihtaja livahtaa pinnojen väliin, mikä ei olisi ollut kiva. Jos poikani nyt muistaisi huomenna työpäivänsä aikana ostaa minulle vielä toisen uuden ketjun, niin välttyisin vaaralta Espanjan nousuissa.

Keuhkojen tuuletusta

Maanantaisen standardilepopäivän jälkeen olin tiistaina taas tiukan paikan edessä kun ohjelmassa oli 2x10 km tempo pyörällä. Työpäivän jälkeen nostettiin pyörät auton katolle ja huristeltiin Oittaalle. Sieltä on noin 20 minuutin kevyt pyörittelymatka Röylän tempon lähtöpaikalle.

Lähdössä Oittaalta Röylään.

Temporeitillä ei ole juurikaan ihan tasaista kohtaa, vaan se on sellaista lievästi kumpuilevaa maantietä. Vaihteita sai vaihdella, ja silti joissain kohdissa tuntui että vauhti pysähtyy lähes kuin seinään. Ekalla yrittämällä aika painui yli 19 minuutin, ja toisella kierroksella pienen palauttelun jälkeen yritin ajaa rennommin, tuloksena vielä huonompi aika. 

Tekisi jo mieli uimaan, mutta taitaa vesi olla vielä melko kalsaa.

Ilmeisesti lähdimme vähän väärästä paikasta, kun Stravassa Röylän tempo-segmentin aika oli vähän itse mittaamaani parempi. Vaikkei niillä ajoilla niin kamalan paljon väliä ole, olisihan se kiva aina vähän omia ennätyksiä parantaa.

Ennätyksen parantamista yritin myös eilen, kun Juoksuklubilla oli testi-ilta Otaniemen urheilukentällä. Tempo oli verottanut voimia sen verran, että tyydyin juoksemaan vitosen kympin sijaan. Edellinen noteeraus ratavitoselta oli lokakuulta, ja kuten silloinkin, lähdin hakemaan 25 minuutin alitusta. 

Otaniemen kentällä satoi. Kengät kastuivat.

Alussa vauhti karkasi vähän liian kovaksi ja hiljeni sitten pikkuhiljaa sellaiseen mukavaan matkavauhtiin, jota kuvittelin voivani juosta loppumatkan. Mikä ihme siinä on, etten pysty pitempään puristamaan, vaan tyydyn juoksemaan niin että juoksu on koko ajan kontrollissa? Vasta parisataa metriä ennen maalia annoin itselleni luvan aloittaa loppukirin ja sainkin vauhdin taas nostettua tavoitetasolle.  Vähän raastamiselta se juoksu tietysti tuntui näinkin, mutta aika ennakoidun mukaisesti tuntuvat nämä testit minulla menevän. En uskalla lähteä ylittämään itseäni ihan oikeasti. 

Ennätys parani kuitenkin 7 sekuntia, ja on nyt 25:10. Ehkä ensi kerralla uskallan vähän heittäytyä ja pääsen alle 25 minuutin.

Rentoutta hakemassa

Sisko lähti kotiin Salt Lake Cityyn eilen ja on jo päässyt onnellisesti perillekin. Treenailut onnistuivat hänen matkansa aikana ihan kivasti, vain tiistainen Helsinki Triathlonin tempo jäi väliin, kun halusin viettää viimeisen yhteisen iltamme siskon ja tyttäriensä kanssa. Meillä oli mukavaa; kävimme lounaalla, jätskillä ja Sky Wheelissä Kauppatorin rannalla.

Onneksi keskiviikoksi oli luvassa mukavaa liikunta-aiheista ohjelmaa, niin en jäänyt ikävää liikaa pohdiskelemaan. Kävimme nimittäin uimassa Seurasaaren ympäri, minä ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja vieläpä ilman märkäpukua. Oli niin kuuma, että ajattelin pärjääväni ilmankin.

Kymmenen hengen porukassa lähdimme uimaan. Aallokkoa ei juurikaan ollut ja aurinko paistoi. Olin laittanut päälle kisapukuni, ja ajanut paikalle pyörällä, joten minulla oli jo valmiiksi mukavan kuuma olo. Vesi oli todella lämmintä eikä juurikaan viilentänyt oloa. Nudistirantojen jälkeen näin, että pari edessä ollut kaveria karkaa yhä pitemmälle, ja eteen oli tullut joku aika samanvauhtinen tyyppi, joka ui kyllä aikamoista siksakkia. Ajattelin, etten ainakaan hänen peesiinsä lähde. Ehkä puolen kilsan uinnin jälkeen satuin taas siksakkaajan taakse. Hänellä oli tutunnäköinen Sailfishin märkäpuku, ja pian tajusinkin, että Petehän se siinä. Jonkun aikaa uimme lähekkäin, sitten hän otti taas uuden jännittävän suunnan minusta poispäin. Näin kävi useammankin kerran. Itse tietenkin ajattelin uivani suoraan.

Uinti sujui rennosti ja ihan kohtuullista vauhtiakin. Lämmintä oli, ja vain yhdessä kohdassa juuri ennen kääntymistäni takaisin uimarannalle oli vähän kylmempää vettä. Olisi saanut olla enemmänkin, niin kuuma tuli. Ilman pysähdyksiä aikaa meni 1:07 ja osia. Aika läheltä rantaa menin, ensi viikolla taidan yrittää uida vähän keskemmältä mukavasti tervalta tuoksuvan sillan alta.

Tänään piti rentoutta tavoitella pyörän selässä, kun kävin itsekseni ajamassa tiistai-iltan väliin jääneen tempon Röylässä. Ajoin sinne kotoa pyörällä, ja ennen lähtöä pysähdyin hetkeksi juomaan, laittamaan huulirasvaa ja tekemään muitakin tärkeitä juttuja. Tuuli tuntui olevan sivuvastainen, ja pientä sisäistä keskustelua piti käydä ennen kuin sain polkaistua pyörän liikkeelle. Kantavin ajatus oli, että itseäni vartenhan minä tätä (epämukavaa tempoajelua) teen, joten liikkeelle vaan. Ajoin kympin tempon kahteen kertaan, välissä parin minuutin tauko.

Tempopyörä Oittaalla.

Tempokierrosten jälkeen ajoin Oittaalle, josta Pete noukki minut autoon ja vei mökille. Pienen välipalan jälkeen kävin superlyhyellä juoksulenkillä. Lenkin päätteeksi harjoittelin kellumista mökkijärvessä. Uin vähän matkaa pyykkimuijaa (selällään, kädet samassa tahdissa ympäri, rintauinnin potku), jonka jälkeen jättäydyin aaltojen vietäväksi. Tuntui ihan lomalta.

Tiistaitempo

Ei ollutkaan kamalan hyvä idea sunnuntaina geeli yhdessä urhelijuoman kanssa. Se oli taas sellainen juttu, jonka periaatteessa tiesin, mutta joka piti näköjään silti itse kokeilla. Vatsa oli kipeä vielä sunnuntai-iltanakin, mutta rauhoittui sitten onneksi. Ensi viikonlopun pitkille lenkeille pitää vähän muuttaa testiprotokollaa. Ehkäpä pari pulloa vähän tujumpaa urheilujuomaa ja joka kolmas pullo vettä ja sen veden kanssa sitten geelejä.

Magnus Lönnqvist oli tänä keväänä puhumassa Heltrin seuraillassa ja hehkutti kympin tempon ajamisen merkitystä pyöräilyvauhdin kehittymisessä. Niinpä porukassa heräsi ajatus sopia yhteisistä tempotreeneistä. Paikaksi valikoitui lyhyen fb-keskustelun jälkeen Röylän suora Espoossa. Samassa paikassa ajaa tempojaan keskiviikkoisin myös pyöräilyseura IK-32. Me tosin lähdimme reilut 100 metriä tuon heidän verkkosivunsa tekstissä mainitun viivan takaa, jotta matkaa olisi tasan kymppi. Noin puolen minuutin väleillä lähdettiin ja kaikki huolehtivat itse omasta ajanotostaan.

Lähtöpaikka oli tässä

Ja porukkaa toisella puolella tietä ennen lähtöä

Reitti ei ole niin mäkinen kuin Kuusijärvellä vaikka jonkun verran kumpuileekin, ja jotenkin sen ajaminen tuntui helpommalta. Matkalla ei ole kuin yksi isompi risteys, ja kääntöpaikallakin pitää tietysti olla tosi varovainen. Minulla oli treeniohjelmassa 2x10 km tempo, joten suunnitelmissa oli ajaa reitti kahteen kertaan lyhyellä palautuksella. Toiselle kierrokselle lähteminen tuntui todella tahmelta, ja ehdin jo ensimmäisten kymmenien metrien aikana ajatella, että eihän tästä tule yhtään mitään. Onneksi kävi kuten niin usein käy, ja pian alkoi tulla toisella lailla huono olo ja matka jatkui maaliin saakka.

Pari seuraavaa tiistai-iltaa menee Heltri Cupin kisoissa Kuusijärvellä. Ensi viikolla on duathlon ja seuraavalla ensimmäinen sprinttikisa, Rykäsy. Toiveissa on päästä tempoilemaan porukalla taas kolmen viikon kuluttua.