Näytetään tekstit, joissa on tunniste pilates. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pilates. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Seinäpilatesta

Eilen kävin kokeilemassa Seinäpilatesta pienellä työporukalla InnoFit Centerissä. Lajista on ollut juttua jo Hesarissa, Ilta-Sanomissa ja uusimmassa Menaiset Sport-lehdessäkin. Olimme kaikki ihka ensimmäistä kertaa tunnilla, ja heti alkuun kuulimmekin mielenkiintoisen tarinan lajin kehittymisestä ja harjoittelun periaatteista.

Liikkeet olivat monipuolisia, ja mukavasti niissä huomasi maan vetovoiman. Alkuun lämmittelimme hyppelemällä vyötä vasten, sitten jatkoimme lantionnostoilla niin, että jalat olivat ylhäällä vyön varassa. Mieleen jäivät myös isot selän kierrot, joissa jalat olivat seinällä ja lähes horisontaalisessa asennossa kierrettiin koko kroppaa alhaalta ylös puolelta toiselle. Alkuun vähän jännitti asettua vyön varaan, mutta nopeasti siihen tottui ja hyvä asento löytyi. Liikkeitä tehtiin omaan tahtiin, ja hikikin tuli. Pari käsi- ja jalkaliikettäkin tehtiin kuminauhojen avulla. Tunti huipentui siihen, kun roikuimme seinällä pää alaspäin kuin lepakot konsanaan.

Ohjausta oli tosi helppo seurata, ja liikkeet olivat sopivan yksinkertaisia mutta tehokkaita. Sen verran erilaista itsensä haastamista liikkeet vaativat, että hymy näytti karehtivan yhden jos toisenkin osallistujan huulilla. Näin seuraavana päivänä lihakset eivät ole mitenkään erityisesti kipeät, ainoastaan lantion luiden seutuvilla on vähän herkkiä kohtia siinä missä vyö oli.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Säännöstelyä

Viikonloppuna tehdyistä 18 energiapatukasta on jäljellä enää puolet, vaikka Peten kanssa kumpikaan emme myönnä niitä syöneemme. Taitaa olla ollut jälkipolvi asialla. Seuraavaksi täytyy varmaan kokeilla tiukkaa säännöstelyä: yksi patukka per treeni. Taisi viime satsiin mennä vähän ohjetta enemmän suklaarouhetta, ja patukoista tuli enemmän hyviä kuin terveellisiä.

Jalat ovat olleet sunnuntaisen puolimaratonin jälkeen todella kipeät, varsinkin etureidet. Kaivelin varastosta taas hybridin esille ja pyöräilin sillä eilen aamupilatekseen ja töihin. Pilatestunti on uuden ohjaajan myötä niin suosittu, että tiukkaa tekee kaikkien mahtua mukaan. Ei mikään ihme, siitä jää mukava olo koko päiväksi ja selässä tuntuu tosi hyvältä. Tänään kävimme Peten kanssa uimassa Märskyssä. Aika paljon oli porukkaa, mutta kyllä sinne sekaan mahtui. Pari muuta uimaria oli meidän kanssa samalla radalla.

Ennen leiriä haluaisin käydä kokeilemassa hot joogaa. Kodin läheltä löytyi hyvä paikka, jossa voi maksaa kertamaksulla tai 10x kortilla. Hyvä, ettei ihan joka paikassa tarvitse sitoutua maksamaan kuukausimaksuja hamaan tulevaisuuteen!

torstai 9. helmikuuta 2012

21 päivää

Tiistain pilates se vaan on edelleen sellainen, ettei siellä tule edes kunnolla lämmin. En kyllä tiedä tulisiko siellä edes käytyä, jos en tulisi niinä päivinä aina töihin pyörällä. Polkemisen jälkeen on ihan kiva makailla ja hengitellä kolme varttia. Kyllä siellä liikkeitäkin tehdään, mutta aika verkkaiseen tahtiin. Ei tule sellaista samanlaista tekemisen meininkiä kuin syksyn pilateksessa. Tyylejä on monia, ja ehkä tähän aikaa myöten tottuu. Varmasti se ainakin selälle tekee ihan hyvää, vaikkei hiki tulekaan.

Pete oli eilen käymässä Tampereella ja vasta iltaseitsemän jälkeen lähdimme Esportille juoksemaan. Omaa vauhtia mentiin, ja pysähdyin kierrosten välillä vähän jumppaamaankin. Taisin joku aika sitten valitella sitä, kuinka jotkut sylkevät radalle. No eilen juoksin kahden miehen (ilmeisesti isän ja pojan, oli samanlaiset lenkkaritkin) takana reilun metrin päässä, kun poika kumartui ja räkäisi radan reunaan. Hän oli jo valmiiksi punainen, ja jos mahdollista väri vielä syveni kasvoillaan, kun takaa sanoin että "älä sylje radalle, se on täällä kielletty." Meni sanattomaksi kuten juoksukaverinsakin ja väisti oikealle päästäen minut ohi.

Nyt yritän parantaa asennettani ja olla valittamatta radalle syljeskelystä tai mistään muustakaan, kun huomasin tämän jutun valittajista ja valopilkuista. Ihan helposti ja huomaamatta sitä tulee sanottua kaikkea turhaa negatiivista ja lannistavaa. Nyt kolmen viikon ajan yritän siis olla parempaa ja positiivisempaa seuraa, itsellenikin.

Siitäkään en nyt sitten voi valittaa, ettei uinti oikein tunnu kulkevan. Pitää varmaan tehdä asialle jotain ja käydä altaassa jatkossa ainakin kolme kertaa viikossa.

torstai 5. tammikuuta 2012

Hups!

Tiistaina oli vuoden ensimmäinen pilates-tunti uuden ohjaajan komennossa. Hänellä oli ihan erilainen lähestymistapa pilatekseen kuin nyt lomailevalla vakkariohjaajalla. Arvasin ettei tule hiki eikä välttämättä edes lämmin, kun ohjaajan ensimmäiset sanat olivat "menkää selinmakuulle". Hän puhuikin niin hiljaa, että oli välillä vähän vaikea kuulla. Ei ihan sitä mitä toivoin, mutta ehkä tahti paranee kevättä kohden. Olin ennen pilatesta juossut juoksumatolla reilut puoli tuntia, joten kylmä ei tullut makaillessakaan. Sekin oli erilaista, ettei hän ohjannut jokaista hengitystä ja liikettä, vaan näytti kerran-kaksi ja kierteli salissa varmistamassa että kaikki tekivät oikein.

Eilen katsoin taas kaksi jaksoa Konttoria, kun ajoin trainerilla. Hauskaa oli ja hiki lensi. Tein yhden jalan pyörityksiä ja puolen minuutin kovempia vetoja. Tunti menee ihan kevyesti, kun on jotain hyvää katseltavaa. Ensi kerralla yritän avata ikkunankin, ettei tule ihan niin kuuma.

Ostin räpylät, kun kävimme Peten kanssa Märskyssä uimassa. Petellekin olisin ostanut, mutta sopivaa kokoa ei löytynyt. Uin parin kilsan treenin, ja siihen vielä mausteeksi räpylöiden kanssa delffareita kaikilla osaamillani tavoilla, vaparin potkuja ja vähän nopeampia vinstoja. Koin ihanaa vauhdin hurmaa, kun vesi suhisi korvissa. Pieni vahinko sattui, kun sain loistoidean ohittaa vaparia uiva Pete alapuolelta. Matkaa oli vain reilut kymmenen metriä, ja luulin ehtiväni. Lopputulos oli se, että kopsahdimme yhteen altaan päässä. Hups ja oho! Kumpaakaan ei onneksi sattunut.

Aion ottaa räpylät mukaan hallille ainakin kerran viikossa. Meillä on Triathlon Europe -lehdestä joku neljän viikon uintiohjelma, jonka avulla pitäisi saada lisää nopeutta. Siinä ensimmäisellä viikolla pitäisi uida mm. räpylöillä, joten nyt ei ole senkään toteuttaminen ainakaan kamppeista kiinni. Ehkä kokeilen sitä vähän myöhemmin keväällä.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Aurinko!

Eilen oli vuoden viimeinen pilates-tunti. Mukava tunti ja sopivan vaativa näin kauden päätteeksi. Tammikuun alussa vaihtuu ohjaaja, toivottavasti uusikin on hyvä!

Helsingin keskustassa pilkahti tänään päivällä aurinko. Se oli niin hieno hetki, että käväisin parvekkeella ottamassa kuvan pokkarilla. Pokkarikamera katosi kesällä tyttären lainattua sitä, ja löytyi viime viikonloppuna pojan sängyn alta. Kiva, kun voin nyt aina pitää kameraa mukana juuri tällaisia hetkiä varten:


Noin puolen tunnin juoksulenkin jälkeen kävin vielä uimassa Keski-Espoon hallissa tyttären futistreenien aikana. Uin alkuverran jälkeen 2000 m rentoa matkavauhtia, ekaan tonniin meni 21,41 ja kahteen yhteensä 43,17. Pari kertaa pysähdyin putsaamaan huurtuvia laseja. Sain varmaan ekan kerran ikinä Espoossa uida yksin radalla. Olivatkohan kaikki muut jo joulupuuhissa? Täytyy käydä huomennakin uimassa, jospa hallissa olisi silloinkin yhtä hiljaista!

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Väsy

No nyt se hyvä viime viikko kostautuu, kun koko ajan väsyttää. Töissäkin on puolet tiimistä sairaana, ja osalla kollegoista on pitkäaikaisia, jopa usean kuukauden kestäneitä flunssia, poskiontelontulehduksia ja muita kurjia tauteja. Enpähän ainakaan unohda pestä käsiä monta kertaa päivässä.

Maanantaina vielä riitti virtaa, kun kävin Aten kanssa illalla uimassa. Hänellä oli taas se uintikurssi, ja minä uin pari kilsaa viereisellä radalla. Kylkipotkujen aikana pystyin hyvin vähän vaklaamaan, mitä siellä tapahtui. Volttikäännöstä harjoittelivat, ja poika pisti yhdenkin onnistuneen käännöksen jälkeen kehiin vielä parit delffarit. Ai että kun näytti hienolta!

Tiistaina oli aamulla sen verran liukasta, että jätin pyörän varastoon ja lähdin töihin julkisilla. Meillä on muutaman kymmenen metrin matka postilaatikolle, ja siinä ehtii heti kuuden pintaan vähän arvioimaan ajokelejäkin. Ennen pilatesta ehdin kuitenkin tehdä puolen tunnin treenin yläkropalle kuntosalilla. Illalla oli tarkoitus lähteä lenkille ja aloittaa juoksutekniikkaohjelman kolmas viikko, mutta väsymys vei voiton.

Tänään töiden jälkeen kävin Sanomatalon Rajala Pro Shopissa vähän kyselemässä digijärkkärikoulutuksista. Muistin, että ostaessani kameraa sellaisesta mahdollisuudesta oli puhetta, mutta silloin se jäi käyttämättä. Kävi ilmi, että seuraava kurssi olisi jo heti huomenillalla mutta kurssille pitäisi osallistua kuuden kuukauden kuluessa kameran hankinnasta. Hankin kameran (500D) jo toista vuotta sitten, eikä sitä tietenkään ole enää uutena myynnissä. Kurssilla käydään läpi uudempia kameramalleja, joissa on mm. vähän erilaisia valikkorakenteita. Sain kuitenkin luvan tulla mukaan kurssille, kun sillä oli vielä tilaa. Mukavaa, kun joustivat. Huomenna odotan oppivani ainakin kameran perussäädöt niin, etten enää kuvaisi automaattiohjelmilla vaan osaisin käyttää kameran ominaisuuksia paremmin hyväksi. Ehkäpä saan tänne blogiinkin jatkossa entistä parempia kuvia.

Nyt näyttää siltä, että tälle viikolle tulisi siis ainakin pari lepopäivää peräkkäin. Toisaalta se on ihan hyvä, koska keväällä on kuitenkin tarkoitus harjoitella nousujohteisesti. Eihän siitä mitään tule jos jo ennen joulua tunnit ovat ihan tapissa ja suorittaja itse jatkuvan väsymyksen vallassa.

torstai 3. marraskuuta 2011

Elämyksiä fillarilla

Tiistaina oli kyllä kaunein aamu pisimpään aikaan, kun lähdin pyörällä töihin ennen seitsemää. Oli mahtavaa ajella tyynessä kelissä ja nähdä miten nouseva aurinko vähitellen värjää taivaan. Huippuhetki oli varmaan sillalla Tarvaspäästä Munkkiniemeen päin, kun rakennusten valot vielä heijastuivat tummaan meren pintaan. Koko työmatka meni kuin huomaamatta fiilistellessä. Viimeinen reilu kilometri Stadikalta on kanssa hieno, kun ajelen ensin Töölönlahden rantaa pitkin ja sitten Finlandia-talon ja Musiikkitalon ohitse Sanomataloon. Mahtavaa olla töissä ydinkeskustassa! Juuri koskaan en työpäivän aikana poistu talosta, mutta työmatkat ovat vaan niin hienoja ja Helsinki ihana kaupunki!

Keskikroppa sai taas hyvää treeniä tiistai-aamuna pilateksessa, ja eilen kokeilen lounasjoogaa. Siinä tehtiin astangajoogan ensimmäinen sarja lähes kokonaan 45 minuutissa, eli aikamoisella pikakelauksella mentiin ja nopeasti hengiteltiin sisään ja ulos. Takareidet ainakin venyivät kivasti, ja ovat tänään kipeät. Joogan jälkeen kävin pikasuihkussa, ja kiiruhdin takaisin työpöydän ääreen syömään lounasbagelin. Koko päivä oli melkoista haipakkaa, en usko että enää menen keskellä päivää muuta kuin korkeintaan lounaslenkille.

Illalla kävimme Peten kanssa uimassa Märskyssä. Printtasin mukaan tämän Kristan HelTrin verkkosivuille tekemän treenin:

200 alkuverra
8 * 50 m (vuorotellen 25 yhden käden uintia - 25 vaparia / 25 vaparin potkuja - 25 vaparia)
400 - 300 - 200 - 100 (hengitys joka 3:lla, vauhti kiihtyy sarjan loppua kohden) tauko 15-20 sek
8 * 50 m (vuortellen 25 kylkipotkuja - 25 vaparia / 25 tahdistaen - 25 vaparia (hyvä pyöritys))
200 m loppuverra

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Kaksi viikkoa

Viime viikon yhteenveto jäi puuttumaan puolimaraton-innostuksen tai pikemminkin ehkä -väsymyksen vuoksi. Liikunnat ovat viime aikoina menneet jotakuinkin näin:

viikko 38; 6 h 25 min
ma lepo
ti pilates 1h, työmatkapyöräily 1 h 10 min, juoksu 37 min
ke lepo
to uinti 1 h
pe lepo
la juoksu 40 min
su puolimaraton 2:08

viikko 39: 6 h 50 min
ma lepo
ti pilates 1h, työmatkapyöräily 1 h 10 min
ke lepo
to uinti 1 h
pe kuntopiiri 1 h
la juoksu 40 min, uinti 1h
su juoksu 1 h 5 min


Näiden lisäksi teen noin 15 minuutin selkäjumpan joka päivä, paitsi tiistaisin ja perjantaisin kun teen samoja liikkeitä muutenkin pilateksessa tai kuntopiirissä. Kotona olohuoneen nurkassa on jumppamatto, ja se on helppo läväyttää auki joka ilta. Ehkä vielä parempi olisi tehdä liikkeet heti aamusta, mutta tyydyn nyt tähän tapaan, jonka olen saanut toimimaan. Joogassa en ole käynyt nyt puoleen vuoteen, ja se ehkä aavistuksen harmittaa. Kaikkeen ei kuitenkaan aika riitä, kun pitää käydä töissä, treenata ja välillä olla vaan perheen kesken. Mökillekään ei olla ehditty kuukauteen, kun on viikonloppuisin ollut niin paljon muuta ohjelmaa.

Tiistai-aamun pilates-tuntia olen oikein ruvennut odottamaan, siitä tulee hyvä olo koko päiväksi. Yleensä menen aina tiistaisin töihin pyörällä, ja siinä saan jo hyvän alkulämmön päälle. Olen asettanut syksyn tavoitteeksi pyöräillä töihin ainakin kahtena päivänä viikossa. Siihen menee kymmenisen minuuttia enemmän aikaa suuntaansa kuin julkisilla, mutta saa reilun tunnin hyvää hyötyliikuntaa. Ensi tiistaiksi pitää keksiä jotain korvaavaa liikuntaa kuntosalilla, kun työmatkapyörä taitaa silloin olla vielä huollossa eikä maantiepyörässä ole valoja, heijastimia eikä vielä hyvää satulaakaan.

tiistai 16. elokuuta 2011

Lakossa

Vähän hassulta tuntuu olla reilussa yli neljänkympin iässä karkkilakossa, mutta niin se vaan on. Siskon kanssa tuli popsittua namia oikein urakalla, hän kun söi melkein kaikki vuoden karkit kolmessa viikossa, Amerikan karkit kun eivät kuulemma ole yhtä hyviä. Jouluun asti olisi tarkoitus lakkoilla. Totaalikieltäytyminen sopii minulle ihan hyvin; muutaman päivän jälkeen karkkia ei tee edes mieli.

Eilen kävin lenkillä eikä se pk-vauhti tosiaankaan ollut edes lähellä sitä kuutta minuuttia. Mikä lie haamusuoritus siis viime viikolla... Ihan kivalta se juoksu silti tuntui. Työkaveri lohdutti tänään, ettei pitkää lenkkiä voi juosta liian hitaasti. Sykkeen mukaan mentiin, kai se siinä mielessä oli ihan ok.

Pilates-tunnit alkoivat taas töissä, ja innokkaana olin taas mukana. Tuntuu, että joka tunnilla opin jotain uutta, ja nyt tuntuvat selän ja vatsan syvät lihakset olevan jo ihan ok-kunnossa.

Työmatkapyöräilynkin sain aloitettua. Iso tietyö Ruukinrannassa on saatu tehtyä loppuun ja tie asfaltoitua, mutta Auroran sairaalan nurkalla joutuu kiertoreitille siltatyömaan vuoksi. Tosi paljon oli pyöräilijöitä liikkeellä, ajoittain ihan ruuhkaksi asti.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Poliiseja pyörällä

Kävin Keskuspuistossa ajelemassa ja tutustumassa reitteihin, kun torstaina jäi vähän luppoaikaa töiden jälkeen. Joskun ammoin olen siellä liikuntatunneilla suunnistanut ja nykyään työmatkalla ajan Kekuspuiston eteläpäässä lyhyen pätkän Pikku-Huopalahdesta Töölönlahdelle, mutta muuten puisto on minulle ihan tuntematonta seutua. Lähdin ajelemaan pohjoiseen seuraten Pirkkolan viittoja.

On se - polkupyöräpoliisi!
Matkalla Pirkkolaan näin edessäni kauempaa pari poliisilta näyttävää pyöräilijää. Rauhallisesti polkivat kypärät päässä metsän siimeksessä. Heillä oli vyöllä aseet ja muut tarvittavat jutut, ja lisäksi pieni tarvikelaukku tarakalla. Vaatteet näyttivät kyllä melko kuumilta. Juttelin muutaman sanan heidän kanssaan Pirkkolassa juomatauolla. Ajavat kuulemma 30-60 kilometriä työvuoron aikana riippuen tehtävien määrästä, mm. Hakaniemessä, Kannelmäessä, Haagassa ja Keskuspuistossa. Pyörällä pääsee moneen paikkaan, joihon autolla ei pääse. Se haittapuoli pyörässä on, ettei "jousille" voi ottaa ketään. Mukavia tyyppejä.

Moneen paikkaan pääsee.

Jousiammuntarata.
Perjantaina kävin hot pilates -tunnilla Yoga Nordicissa. Ohjaajana oli sama Pekka kuin tiistai-aamunkin pilateksessa. Pekka oli luvannut tarjota yhden hot pilates -tunnin kaikille halukkaille, ja työkaverin kanssa tartuimme tarjoukseen. Huoneessa oli lämpöä tunnin alkaessa kolmisenkymmentä astetta, ja tunnin aikana se nousi vielä viitisen astetta. Alkuun tunsin oloni epämukavaksi, mutta heti tuntui paremmalta kun hiki alkoi virrata. Se pisaroi iholla ihan kuin saunassa. Tehokkaalta tuntui, ja pyyhkeelle oli käyttöä. Tunnin jälkeen kipaisimme suihkuun työpaikalle, koska Yoga Nordicissa on vain kaksi suihkua naisille ja melko pienet pukuhuonetilat muutenkin.

Tänään Petellä ja minulla on harjoitusohjelmassa kisasimulaatio, siis avovesiuintia, pyöräilyä ja juoksua. Ihan hyvä että simuloidaan, koska nyt aamulla mökillä huomasimme että Peten pyöräilykengät jäivät kotiin. Ehkä sitten ihan oikeaan kisaan lähtiessämme muistamme tsekata ainakin yhteen tai jopa kahteen kertaan, että kaikki tarvittavat kamppeet ovat mukana. Naapuriavulla saamme kengät tänne möksälle iltapäivällä, ja simulointi alkaa kuin alkaakin vielä tänään, mutta ehkä vähän myöhemmin kuin alunperin ajattelimme. Vettä tulee, mutta niinhän sitä voi tulla kisapäivänäkin.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Lepoa

Tiistaista on tullut minulle tosi aktiivinen liikuntapäivä. Vielä toukokuun loppuun saakka jatkuu työpaikalla aamupilates, sen jälkeen aion käydä pari kertaa saman ohjaajan tunnilla Kruunuhaassa hot-pilateksessa perjantai-aamuisin seitsemältä. Ennen pilatesta ehdin tehdä pari penkkipunnerrussarjaa (pelkällä tangolla) ja selkäjumpan. Puolitoista tuntia vierähti salilla ja pilateksessa, ja työmatkapyöräilyt vielä päälle. Tein reittiennätyksen, tunti ja kolme minuuttia edestakaisin. Kevyesti kulki t-paidassa ja shortseissa.

Illemmalla kävimme Peten kanssa uimassa Mäkelänrinteessä. Samalle radalle pulahti muuten se vaalea kaveri, jonka lämmittely viime viikolla kiinnitti tehokkaasti huomiomme. Sama kuvio jatkui tälläkin viikolla, eikä hänen saapumisensa jäänyt nytkään huomiotta. Sopuisasti mahduimme tietenkin samalle radalle kaikki kolme.

Tänään keskiviikkona olen pitänyt lepopäivän, kun pitää kerätä voimia Vierumäen-leiriä varten. Ihan mahtava viikonloppu tulossa!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Alkuviikon ahkeroinnit

Puolitoista viikkoa vierähti uimatta kuin huomaamatta, varmaan jotain vaikutusta on ollut näillä mahtavilla pyöräilykeleilläkin. Uimaton putki katkesi, kun pääsimme Peten kanssa tänään taas Mäkelänrinteeseen. Uimme tekniikka- ja kestävyystreenin:

300 muintia, 300 m potkuja, 300 m pullarilla
200 m uintia, 200 m potkuja, 200 m pullarilla

4x50 m vuorotellen yhden käden vetoja
300 m jokainen 100 edellistä nopeammin
4x50 m palautus sormenpäät veden pintaa pitkin
300 m kuten edellä
4x50 m catch-uppia
2x300 m kuten edellä
100 m loppuverra

Yhteensä uintia tuli 3400 metriä, ja melkein puolitoista tuntia vierähti. Ehkä oli vähän pitkä treeni mulle, mutta tulipahan tehtyä.

Eilen kävin fillarilla töissä, ja yritin pitää vauhdin alhaisena. Oli ihanan aurinkoinen aamu, ja lähdinkin liikkeelle shotseissa ja fleecessä. Ei tullut kylmä, eikä kyllä kuumakaan. Työpaikan salilla tein parinkymmenen minuutin selkäjumpan ja vähän penkkipunnerruksia pelkällä tangolla ennen aamupilatesta. Tosi kiva alku työpäivälle!

tiistai 15. maaliskuuta 2011

So what!

Viikossa on jo aika iso osa jäästä ja lumesta sulanut työmatkalta, mutta kyllä sitä vielä riittää. Vajaan kilsan ajon jälkeen sattui ensimmäinen täpärä tilanne, kun ajoin ison jäätyneen lätäkön päältä ja jää alkoi mennä rikki renkaiden alla. Onneksi oikean jalan klossi on tosi löysällä ja sain jalan ajoissa irti. Toinen harmittava tilanne sattui Töölössä, kun yksi auto meinasi peruuttaa päälle pyörätien jatkeella. Oli kääntämässä autoa eikä paljon katsellut ympärilleen. Pysähdyin jotten jäisi alle ja ohiajaessani katsoin kuljettajaa pahalla silmällä.

Ennen työpäivän alkua kävin kuntosalilla tekemässä selkäjumpan ja pilates-tunnilla. Edelleen on siellä mukavaa. Varsinkin vatsalihakset joutuivat tänään koville.

Lähtö kotimatkalle.
Kammojäätä Töölönlahdella.
Valoa!
Maali.

Kotimatkapyöräilyn päälle kävin vielä juoksemassa reilut puoli tuntia. Olen päättänyt yrittää juosta kerran-kaksi viikossa. Puoli tuntia kerrallaan riittää, varsinkin heti pyörälenkin päälle. So what sanoi Lipponenkin, ei se ehkä haittaa jos selkä tulee vaan ihan vähän normaalia kipeämmäksi. Juostessa tuntua pientä kipua samassa tutussa paikassa vasemman pakaran yläpuolella, ja nyt lenkin jälkeen koko alaselässä tuntuu polttelua. Kyllä se kuitenkin kannatti, oli niin kiva juosta auringonpaisteessa pikkupakkasessa.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Pyörä esiin!

Kaivoin vanhan sotaratsuni varastosta ja polkaisin pyörällä töihin. Heti aamusta oli pilates-tunti, joka etenee kivasti vähän haastavampaan suuntaan. Toistoja on enemmän, ja liikkeetkin kehittyvät haasteellisempaan suuntaan. Isoimmat kierrot ja istumaannousut jätin pois, muuten tein kaiken mitä pitikin. Ennen pilatesta ehdin tehdä parinkymmenen minuutin selkäjumpan. Sen jälkeen selässä tuntuu aina tosi hyvältä.

Pyöräilyihin meni reilut 40 minuuttia suuntaansa. Olin päättänyt ajaa rauhallista vauhtia turhia puristamatta. Kadut ovat vielä melkoisen paksussa jäässä, ja alamäissäkin piti jarrutella kuin ei aina tiennyt mitä edestä löytyy. Hienoa oli se, että molempiin suuntiin sain ajella päivänvalossa!

Aika ärsyttävää muuten, kun blogin kommentteihin on viime päivinä alkanut tulla jotain ihme mainosjuttuja esim. jostain kirjoista tai kelloista, jotka eivät mitenkään liity tähän blogiin. Napsin asiaan liittymättömät mainokset tylysti pois vaan. Oikeat kommentit ovat tietenkin edelleen kovasti tervetulleita!

tiistai 1. helmikuuta 2011

Aamuaurinkoa


Tänään aamupäivällä oli kyllä tosi helppo huomata, miten iso vaikutus auringonvalolla on mielialaan ja energiatasoon. Työmatkallakin oli pakko kaivaa kamera esiin ja napata pari kuvaa, kun taivas alkoi vaaleta ennen kahdeksaa.

Ennen työpäivän alkua kävin pilates-tunnilla. Ennen tunnin alkua ehdin tehdä selkäjumpan. Pilates oli samaa taattua kamaa kuin aikaisempinakin viikkoina. Pikasuihkun jälkeen kiiruhdin hyvällä mielellä työpöydän ääreen.

Illalla Pete ei työkiireiden vuoksi ehtinyt uimaan, joten kävin yksin Tapiolan uimahallissa. Yritin uida vähän vauhtitreeniä, mutta hieman tuntui olevan puhti poissa. Toinen harmitus oli taas täysi rata, mutta tulihan siinä vähän harjoiteltua suunnistamista ja otettua pari spurttia ohitellessa. Sinnittelin  2100 metriä.

Vertailin alkuvuoden urheilumäärää viime vuoden vastaavaan ja huomasin, että olen tammikuun aikana liikkunut vain pari tuntia vähemmän kuin viime vuonna tammi- ja helmikuun aikana yhteensä. Hups. Ei ihme jos välillä vähän väsyttää.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Vuoden eka

Treeni-Exceliä piti vähän skrollata ylöspäin, jotta löytyi edellinen työmatkapyöräilypäivä. Se oli 1.12. viime vuonna. Sunnuntaina ennen joogaa kaivoin kaikki tarvittavat kamppeet esiin, pumppasin renkaat täyteen ilmaa ja pyöräilin yhteensä noin tunnin verran ennen joogatuntia. Aika paljon tuli lunta, mutta pääsin kumminkin melkein ajoissa sinne minne pitikin. Joogassa oli melko ahdasta ja vieressä olevan miehen hengitys kuulosti ajoittain kuorsaukselta, mikä vähän häiritsi keskittymistä. Toisella puolella oleva ikämies loukkasi selkänsä, kurja juttu.

Tänään lähdin vuoden ensimmäistä kertaa töihin fillarilla. Tiet olivat melko loskaisia, kun lämpötila on nyt asteen pari plussan puolella. Vähän normaalia enemmän meni pyöräilyyn aikaa, mutta ehdin kuitenkin nipinnapin aamu-pilatekseen. Se oli jopa vähän haastavampi kuin viime viikolla, ja tuntui taas tosi hyvältä. Kokeilin ekaa kertaa myös omaa joogapyyhettä salin maton päällä, ja se toimi hyvin.

Illalla kävimme Peten kanssa uimassa Mäkelänrinteessä. Minä ajoin sinne autolla, Pete juoksi räntäsateessa. Kestävyystreeni oli ohjelmassa, mutta molemmilla se jäi vähän kesken kun jaloissa painoivat päivän aikaisemmat liikunnat. Kivasti sitä kertyikin yhdelle päivälle.

Juoksukokeilujen jälkeen selkä on ollut normaalia kipeämpi, ja pakaroissakin on tuntunut samanlaista viiltavää kipua kuin ennen välilevyn pullistumaa. Täytyy ilmeisesti vähän taas himmata sen juoksun kanssa, ettei selkä mene huonompaan suuntaan.