Kuinka opin uimaan

Vasta opittuani vaparin tekniikkaa olen oppinut tykkäämään uinnista. Sitä ennen jo uimaan lähteminen tuntui todella hankalalta, kun piti muistaa ottaa niin paljon tavaraa mukaan: suihkukamppeet, uikkarit, lasit ja pyyhekin. Kun sinne hallille sitten oli päässyt, kylmään veteen meneminen tuntui ikävältä. Joskus saatoin käydä koko perheen uintireissun yhteydessä uimassa 500 metriä sammakkoa pää pinnalla, siinä kaikki. Mitään intohimoja ei uinti siis herättänyt ja perheen yhteiset uintireissutkin olivat vaan sellaista lillumista. Kivaa yhdessäoloa tietenkin ja silloin tosi tärkeää, mutta ei oikeaa uintia kuitenkaan.

Kaikki muuttui syksyllä 2009, kun selässäni pullistui välilevy ja ajattelin uinnin olevan hyvää liikuntaa kun juosta ei saanut. Triathlonhaavekin perusmatkasta oli kutkutellut mielessä. Minulle tyypilliseen tapaan ilmoittauduin heti kurssille, kun tiesin etten osaa. Kävi oikein onnenpotku, kun Cetuksen vapaauinnin peruskurssin vetäjäksi syyskuussa 2009 (eka kerta täällä: http://kaukomara.blogspot.fi/2009/09/uintikurssilla.html) sattui sittemmin triathlonvalmentajaksi siirtynyt Yan (http://www.tri-coaching-finland.com/). Muistan vieläkin, miten innoissani olin uinnista ja miten mukavaa oli mennä kurssille ja toisaalta myös sen, miten ihmeelliseltä tuntui sanoa omaksi tavoitteeksi se perusmatka seuraavana kesänä. 

Uinti tuntui helpolta, ja motivoiduin treenaamaan myös itsekseni. Kävin peruskurssin vielä toiseenkin kertaan tammikussa 2010. Silloin olin jo saanut houkuteltua Petenkin triathlontouhuihin ja siis samalle kurssille. Hänellä taisi juuri silloin olla joku juoksuvamma, joten tilanne oli siltäkin osin otollinen. Kahden vapaauinnin peruskurssin jälkeen kävin vielä rintauinnin peruskurssin ja vapaauinnin jatkokurssin samana keväänä. Siihen aikaan Cetuksella oli ohjelmassa myös triathlonuintikurssi, ja pitihän sinnekin ilmoittautua. Senkin veti taas Yan, ja siltä kurssilta on kuvioissa vieläkin mukana monta hyvää triathlonystävää.

Keväällä 2010 ilmoittauduin uimaan myös Heltrin vuoroille Kristan ohjaukseen. Alkuun uinnit olivat lauantai-iltaisin Lauttasaaressa, myöhemmin Malmilla. Sittemmin vauhtini on kehittynyt niin, että olen päässyt mukaan torstain uintivuorolle Pirkkolaan. Seuran vuorojen lisäksi olen tietysti käynyt uimassa itsekseni kerran, kaksi viikossa. Jossain vaiheessa aloin kirjoittaa seuravuoroilla uituja treenejä muistiin, ja printtailin niitä sitten mukaan hallille. Itsekseni harjoittelin aina ne vaikeat drillit, joita en seuran vuorolla ollut osannut tehdä, ja pikku hiljaa nekin alkoivat sujua. Oppiminen on ollut ihan älyttömän palkitsevaa.

Niin kivasti on mennyt, että loppuaikoja vertailtaessa lähes kisassa kuin kisassa uinti on ollut vahvin lajini. Enpä olisi sitä aloittaessani uskonut. Luulin silloin olevani aika hyvä juoksija, mutta triathlonseuraan liityttyäni ne harhakuvitelmat karisivat nopeasti. Joskus olen miettinyt, että olisinko uskaltanut liittyä seuraan ja lähteä kisoihin kesällä 2010, jos olisin etukäteen tiennyt, miten kovia uimareita, pyöräilijöitä ja juoksijoita monet triahtlonharrastajat ovat. Haluan ajatella, että olisin. 

Aloin miettiä tätä omaa uintihistoriaa, kun törmäsin tähän todella hyvin ja oivaltavasti kirjoitettuun blogitekstiin Juoksufoorumilla: http://www.juoksufoorumi.fi/vb/entry.php?13631-Uimahallitunnelmia#comments. Kirjoittajan tunnelmat ovat minullekin tuttuja, eikä niistä alemmuuden ja huonommuuden tunteista niin kamalan montaa vuotta ole kulunut ja yhä edelleen niitä silloin tällöin tulee eteen. Uinnissa, kuten niin monessa muussakin asiassa sitkeys kuitenkin palkitaan, ja ahkerasti treenaamalla voi päästä mukaan loistoporukkaan, joka jonkun muun silmissä "tietää mitä tekee". Ja treenaa niitä kylkidelffareitakin.

Sadekelissä

Aika monta vuotta olen pyöräillyt, mutta harvemmin sateessa. Jossain vaiheessa muistan jopa toivoneeni sadekeliä, jotta saisin siitä vähän kokemusta. Ehkä minulla vaan on käynyt todella hyvä tuuri tähän saakka säiden suhteen. Heti seuraava kisa voi kuitenkin olla sadekisa, ja silloin olisi kiva vähän tietää, miten sateessa ja märällä tiellä ajella.

Tällä viikolla sitä kokemusta sadekeleistä kertynytkin jonkin verran; ensin tiistaina Helsinki Triathlonin duathlonissa Kuusijärvellä ja tänään torstaina Röylässä, kun ajoimme Peten kanssa temporeittiä edestakaisin intervallitreenissä.

Duathloniin pääsimme lähtemään valitettavan myöhässä, ja sitten Kehä I:n tunneli oli suljettu. Siinäpysähdyksissä vierähti aika monta minuuttia ja aloin jo epäillä ettemme ehtisi ajoissa paikalle. Sovimme kuitenkin, että teemme treenin joka tapauksessa. Lopulta autojonot nitkahtelivat eteenpäin niin, että olimme paikalla noin kymmenen minuuttia ennen lähtöä. Just ja just ehdimme ilmoittautua ja laittaa kamppeet paikalleen ennenkuin pitikin jo ryhmittyä viivalle. Kisainfo jäi väliin eikä lämmittelyihin ollut aikaa. Onneksi reitti oli ennalta tuttu.

Ruuhkassa. En hermostunut.

Kisassa juostiin ensin Rykäsyn juoksupätkä, 5,3 kilsaa. Lähdin juoksemaan porukan hänniltä, ja alamäkeen juoksu lähti hyvin liikkeelle. Jotenkin se 5,3 kilsaa tuntuu aina tuolla yllättävän pitkältä, mutta askel kerrallaan se matka taas taittui. Lopun ylämäkikään ei tuntunut ihan yhtä pahalta kuin aikaisemmin. Sade oli onneksi vienyt siitepölytkin mennessään, ja henki kulki kohtuullisesti.

Yan oli taas paikalla kuvaamassa. Se oli tosi mukavaa, sillä itse kisan aikana ei tule kuvaaminen mieleen, varsinkaan sateella kun kaikki kastuu. Kaikki Yanin kuvat löytyvät Tri Coaching Finlandin facebook-sivuilta. 

Kuva: Yan Busset

Minulla oli päällä seuran kisa-asu, pitkähihainen trikoopaita, sadetakki ja hanskat. Kaikki olikin tarpeen, sillä koko ajan satoi ja lämpöasteita oli 5-6 astetta. Vähän hiipi mieleen kevätleiri parin vuoden takaa, kun teimme vaihtoharjoitusta ja kädet olivat niin kohmeessa, etten saanut etuvaihtajaa toimimaan. Nyt ei tullut onneksi ihan yhtä kylmä kuin silloin!

Kuvanottohetkellä vaihdossa juoksusta pyöräilyyn pujottelin pientä ponnariani kypärään. Taidettiin siinä Yanin kanssa vähän vitsaillakin, että olen siksi niin hidas kun tykkään niin kovasti juosta ja pyöräillä etten pidä yhtään kiirettä matkalla.

Kuva: Yan Busset

Juostessa oli tullut vähän kuuma, mutta pyöräillessä piti aika äkkiä vetää vetoketju kokonaan kiinni. Ajoimme 20 kilsaa, kaksi kertaa Kuusiksen kympin lenkki. Olin vähän toivonut, ettei minua ohitettaisi kierroksella, mutta ensimmäisen kierroksen loppupuolella kolmisensataa metriä ennen liikenneympyrää takaa pyyhälsivät ohi herrat Lemmettylä ja Dahlman. Hieno vauhti heillä!

Kuva: Yan Busset

Pyöräilyssä tuli vähän vilu, kun käsineet ja sukat kastuivat, mutta juoksussahan sitä taas lämpenee. Duathlonin viimeisellä osuudella sitä oli luvassa 2,5 kilsaa. Vauhtini oli vähän hitaampaa kuin ensimmäisellä osuudella, mutta ihan kohtuullista menoa minulle kuitenkin. Pete odotti maalissa, ja aika pian maaliintulon jälkeen lähdimme kotiin lämmittelemään.

Tänän torstaina siivoilimme kotona aamupäivän, kun meillä juhlitaan ylihuomenna lakkiaisia. Pari juttua piti kuitenkin jättää huomiselle, jotta ehdimme ajaa päivän intervallitreenin. Ajoimme autolla Oittaalle ja sieltä pyörillä Röylän temposuoralle. Sitä sitten rullailimme eestaas kovaa ja kovempaa. Oli pari astetta lämpimämpää kuin tiistaina, ja ajoin pitkissä trikoissa. Ei tullut ihan niin kylmä kuin tiistaina. Nyt tiedän, mitä pitää laittaa päälle jos Pirkan pyöräilyssä reilun viikon kuluttua on viileää ja sateista. Toivottavasti ei ole - märällä kelillä ajaessa tuntuu kuin vesi liimaisi renkaat tiehen. Jarrutkaan eivät pidä yhtä hyvin kuin kuivalla kelillä.

Vesi lensi, mutta takki piti kosteuden ulkopuolella.

Vaikka minulla nyt on hyvää ja käyttökelpoista kokemusta sateella ajosta, toivon kuitenkin kaikkiin kesän tuleviin kisoihin ja treeneihin puolipilvistä ja sopivan lämmintä säätä! Myös ensi lauantain juhliin olisi auringonpaiste tervetullut.

Tiistaitempo

Ei ollutkaan kamalan hyvä idea sunnuntaina geeli yhdessä urhelijuoman kanssa. Se oli taas sellainen juttu, jonka periaatteessa tiesin, mutta joka piti näköjään silti itse kokeilla. Vatsa oli kipeä vielä sunnuntai-iltanakin, mutta rauhoittui sitten onneksi. Ensi viikonlopun pitkille lenkeille pitää vähän muuttaa testiprotokollaa. Ehkäpä pari pulloa vähän tujumpaa urheilujuomaa ja joka kolmas pullo vettä ja sen veden kanssa sitten geelejä.

Magnus Lönnqvist oli tänä keväänä puhumassa Heltrin seuraillassa ja hehkutti kympin tempon ajamisen merkitystä pyöräilyvauhdin kehittymisessä. Niinpä porukassa heräsi ajatus sopia yhteisistä tempotreeneistä. Paikaksi valikoitui lyhyen fb-keskustelun jälkeen Röylän suora Espoossa. Samassa paikassa ajaa tempojaan keskiviikkoisin myös pyöräilyseura IK-32. Me tosin lähdimme reilut 100 metriä tuon heidän verkkosivunsa tekstissä mainitun viivan takaa, jotta matkaa olisi tasan kymppi. Noin puolen minuutin väleillä lähdettiin ja kaikki huolehtivat itse omasta ajanotostaan.

Lähtöpaikka oli tässä

Ja porukkaa toisella puolella tietä ennen lähtöä

Reitti ei ole niin mäkinen kuin Kuusijärvellä vaikka jonkun verran kumpuileekin, ja jotenkin sen ajaminen tuntui helpommalta. Matkalla ei ole kuin yksi isompi risteys, ja kääntöpaikallakin pitää tietysti olla tosi varovainen. Minulla oli treeniohjelmassa 2x10 km tempo, joten suunnitelmissa oli ajaa reitti kahteen kertaan lyhyellä palautuksella. Toiselle kierrokselle lähteminen tuntui todella tahmelta, ja ehdin jo ensimmäisten kymmenien metrien aikana ajatella, että eihän tästä tule yhtään mitään. Onneksi kävi kuten niin usein käy, ja pian alkoi tulla toisella lailla huono olo ja matka jatkui maaliin saakka.

Pari seuraavaa tiistai-iltaa menee Heltri Cupin kisoissa Kuusijärvellä. Ensi viikolla on duathlon ja seuraavalla ensimmäinen sprinttikisa, Rykäsy. Toiveissa on päästä tempoilemaan porukalla taas kolmen viikon kuluttua.

Lauantai

Eilen muutin ihka ensimmäisen kerran treenisuunnitelmiani Omegawave-lukemien vuoksi. Jostain syystä leposyke oli aamulla kymmenisen lyöntiä korkeammalla kuin tavallisesti. Tunsin tietysti itsekin, ettei olo ollut ihan paras mahdollinen, ja että kannattaisi varmaankin tehdä jotain kevyempää. Ehkä kehossa oli jotain viruksenpoikasta.

Niinpä suunnitellun Wattbike-testin sijaan pyöräilin Pirkkolaan katsomaan kun seurakaverit lähtivät juoksemaan viimeistä kuukausittaista kuuden kilometrin raastoa. Huhtikuussa sama lenkki juostaan sitten vähän isommalla porukalla osana HelTri-cuppia ja silloin ajattelin itsekin olla viivalla. Argh jo etukäteen. Pirkkolan hiekkakolmonen on melko mäkinen, ja tuossa kisassa se ehditään juosta pariinkin kertaan.

Ei ole enää tarvetta nastoille, vaihtohommia tiedossa.

Maastopyörässä on tähän saakka ollut alkuperäinen, melko huonolta tuntuva satula. Missään kohdassa ei ole oikein ollut hyvä istua. Ajattelin kokeilla maantiepyörään pari vuotta sitten hankkimaani Selle Italia Divaa nyt maastopyörässä. Pete teki tarvittavat vaihtohommelit, ja jo parinsadan metrin ajelun jälkeen ero entiseen oli selvä; kuin sohvalla ajelisi. Ei tarvinnut jatkuvasti siirrellä pyrstöä eestaas, vaan hyvä paikka istuinluille löytyi ensi-istumalta. Taidan tilata jo toisen samanlaisen satulan maantiepyörään, siinä kun on nyt vain satulatolppa.

Illansuussa ajelimme Liikuntamyllyyn Helsinki Triathlonin järjestämään märkäpukukokeiluun. Saunojen yhteydessä on 17 metrin allas, ja sen ympärillä oli 4-5 maahantuojaa joiden pukuja sai sovitella. Tyydyin kokeilemaan vain Sailfishin G-range -pukua, josta olen kuullut paljon hyvää. Painon ja pituuden mukaan minulle sopiva koko olisi Small Medium, ja se menikin päälle yllättävän helposti. Jo tässä vaiheessa epäilykseni heräsivät, sillä olen tottunut hienoisesti hikoilemaan jo pukua pukiessa. Neopreeni oli ohuempaa ja ehkä joustavampaankin kuin omassa TYRrin puvussani. Uiminen puvussa tuntui tosi helpolta, mutta liu'ussa tunsin miten hihaan meni vettä. Minusta se ei ole hyvä juttu, vaikka maahantuojan edustajan mukaan siitä ei haittaa olisikaan. Pienempää kokoa ei ollut kokeiltavaksi, en tiedä olisiko se sitten ollut kuitenkin parempi.

Kaverin kanssa testaamassa.

Paikalla oli todella paljon porukkaa, ja aika moni oli kuullun perusteella ostamassa ensimmäistä pukuaan. Välillä altaassa oli niin monta innokasta kokeilijaa, ettei pieniltä törmäyksiltäkään vältytty.  Enemmän pukuja kokeilleet löysivät niistä todella paljon eroja, mm. kelluttavuudessa ja leikkauksissa. Pete tilasi itselleen juuri tuon G-rangen, hänelle siitä löytyi juuri sopiva koko. Hieno tilaisuus, toivottavasti toistuu!

Tänään edessä on sitten tuo eilen skippaamani Wattbike-testi, kun aamulla olo ja leposyke ovat olleet taas normaalit. Meinaan ensimmäistä kertaa mennä Pirkkolaan ajelemaan ja sen jälkeen vielä tekemään pienen palauttavan uinnin.