Kevään ja vähän alkukesänkin kuulumisia

Paljon useammin tulee näköjään mietittyä, että mitä blogiin kirjoittaisi kuin lopulta kirjoitettua. No, tässä nyt kootusti kuulumisia keväältä ja vähän alkukesältäkin.

Huhtikuun alussa olin pyörälenkillä mökillä ja minua puri koira. Näin jo vähän kaeumpaa, että metsätiellä oli mies kolmen vapaana olevan koiran kanssa. Pysähdyin odottamaan, että hän saisi koirat hallintaansa ja pääsisin ohi. Yksi koirista lähti juoksemaan minua kohti, eikä pysähtynyt tai muutenkaan kiinnittänyt huomiota omistajansa huutoihin. Se tuli ihan viereeni ja siinä omistajaan päin katsoessani minua sattui reiteen ja tajusin, että koira oli purrut.

Minulla oli jalassa uudet paksut talvipyöräilyhousut, enkä ihan heti päässyt katsomaan, millaista jälkeä oli tullut. Koiran omistaja pyysi anteeksi, mutta ei tarjonnut esim. yhteystietojaan, joita minä olin liian hämmennyksissäni kyselemään. Valokuvaakaan en ottanut, en koirasta enkä omistajasta. Klenkkasin vähän matkaa eteenpäin, jotta sain katsottua vauriot. Verta ei tullut, mutta hampaiden jäljet näkyivät selvästi. Housut  eivät onneksi menneet rikki. Jalkaan sattui, mutta ei niin paljon, että olisi pitänyt soittaa kyyti. Seuraavana maanantaina kävin Terveystalossa ottamassa jäykkäkouristusrokotuksen. Mustelma parani muutamassa viikossa. Koirien omistajat - pitäkää ne koirat kiinni!

Maaliskuussa vastasin Hesarissa olleeseen verkkokyselyyn, jossa piti kertoa kuinka oli alkanut sohvaperunasta liikkujaksi. Heti tuntui, että tähän on ihan pakko vastata ja kirjoittelin vastaukset muutamaan kysymykseen. Muutaman päivän päästä soitti Hesarin toimittaja. Pienen puhelinhaastattelun ja yhden valokuvaussession jälkeen tämä juttu ilmestyi Hesarissa: https://www.hs.fi/elama/art-2000006056612.html Ehkä kivoin siitä saamani palaute oli, että se oli "minun oloiseni". Ihan tutulta se toki tuntuikin, kun olin osan tekstistä itse kirjoittanut. 

Olikohan sekin vielä huhtikuuta kun aloin haaveilla uusista vanteista triathlonpyörään? Aika pian hoksasin kuitenkin, ettei varmaan kannata ostaa vanteita nyt, jos ehkä vuoden-kahden päästä haluaisin uudemman pyöränkin. Jos vaikka uudessa pyörässä olisikin levyjarrut, eivät nykyiseen pyörään ostamani vanteet sopisi enää siihen uuteen. Tyydyin sitten käymään bike fitissä Lauttasaaren pyörähuollossa, ja se olikin tosi hyvä päätös. Aika isot muutokset tehtiin ajoasentoon, ostin mm. uuden vähän pitemmän stemmin.

Uutta ajoasentoa pääsin heti kokeilemaan Mallorcan treenileirillä. Lähdimme sinne vappupäivänä ja kymmenisen päivää ajelimme saarta ristiin rastiin. Se oli huippureissu: ihan mahtavaa seuraa, hotellissa hyvää ruokaa (meillä oli puolihoito) ja kelitkin suosivat lomailijoita. Ensimmäistä kertaa ajoin Küsten Klassikin. Lähdimme aamulla taksilla hotelliltamme Andratxiin. Sieltä ajoimme rantatietä koko matkan takaisin hotellille. Hieno reitti, kun meri näkyi melkein koko ajan.

Kuva Formentorin reissulta.

Polkujuoksemassakin käytiin.

Hotellissamme oli myös 25 m lämmitetty ulkoallas, jossa kävimme lähes joka aamu pienellä aamu-uinnilla. Pari kertaa uimme myös meressä. Hotellia (Club Pollentia) voin kyllä suositella, kymmenessä päivässä ei ehtinyt vielä kyllästyä joka päivä vaihtuviin buffetin antimiin puhumattakaan jälkkäreistä. Hotellin edestä pääsi bussilla kätevästi Alcudiaan ja Puerto Pollensaan parilla eurolla. Mennään varmasti samaan paikkaan joskus uudestaankin.

Hotellin uima-allas

Mallorcan leiri huipentui siihen, kun kävimme katsomassa Mallorcan puolimatkan Ironman-kisaa. Aika passelit olosuhteet triathlon-kilpailulle oli siellä! Näimme uinnin ja pyöräosuutta jonkin matkaa, kun kävelimme Alcudiasta takaisin hotellille.

Toukokuun lopussa lähdin Peten mukaan kannustajaksi Karhunkierrokselle. Alun perin hän oli ilmoittautunut 83 kilsan matkalle, mutta saatuaan Norseman-paikan vaihtoi sen lyhyempään ja juoksi "vain" 55 kilsaa. Aamulla kävin itsekin juoksemassa Valtavaaralle, ja ehkä pikkuisen kävi mielessä, että voisin hyvinkin innostua polkujuoksusta. Järjestäjän bussilla pääsin Basecamp-huoltoon katsomaan kisaa, ja passelisti näinkin siellä Peten. Siinä vaiheessa juoksua oli takana jo reilut kolmisenkymmentä kilsaa, ja Pete puksutti menemään hyvällä höökillä.

Omalla lenkillä Rukan rinteessä.

Palasin takaisin Rukalle "raatobussilla", jossa kiersi pieni sanelin, johon kaikki keskeyttäneet saivat purkaa sydäntään. Jäi mieleen se, miten yksi mies sanoi hänelle kerrotun, että polkujuoksu on kuin maraton, jossa vaan vauhdit ovat hitaampia. EI TOSIAANKAAN OLE, kuulemma! Tälle naurahtivat kaikki, vaikka muuten bussissa oli aika hiljaista.

Pete iloisena maalissa.

Kesäkuun alkupuolella kävimme Peten ja poikamme kanssa Pirkan pyöräilyssä. Ajoimme siellä 217 km, tosin mittarini näytti reitin pituudeksi vain 212 km. Poikamme ajoi 32 km keskinopeusryhmässä maaliin saakka ja Pete oli luvannut vetää minut maaliin haluamallani teholla. Ajatus oli ajaa IM-tehoilla koko matka ja siinä onnistuttiin ihan hyvin. Lopussa tuli minulle yllättäen vielä pieni vauhdin kiristys, mutta sinnillä pysyttelin perässä. Lähtiessämme vähän seitsemän jälkeen sateli vettä, mutta lopulta päivä oli niin aurinkoinen, että käsivarteni vähän kärähtivät.

Pete oli niin hyvä peesi, että siihen oli muitakin tulijoita. Yhdelle miehelle, joka siinä meinasi koko ajan ajaa rinnalleni sanoinkin, että voisitkos ajaa vähän taaempana. Hän sitten siitä lähtikin vähän ajan päästä omille teilleen.

Vähän ennen lähtöä

Loppureissusta oli vähän surullisempaa, kun joku oli kaatunut ryhmässä yllättäen eteen tulleen routavaurion takia. Takaa oli ajettu päälle, mutta luunmurtumilla ilmeisesti selvittiin. Kaikki pyöräilijät pysäytettiin siihen odottamaan, että hoitotoimet saadaan tehtyä ja ambulanssit liikkeelle. Piti siinä odotellessa tsekata Petrin puhelimesta, ettei omalta pojalta edellä ajaneelta ollut tullut mitään viestiä, ei onneksi ollut.

Maalissa.

Treenit ovat sujuneet pääsääntöisesti ihan hyvin ja kun FTP-testissäkin tuli eilen uusi ennätys, ensi sunnuntain Ironman-kilpailu Haugesundissa ei jännitä ihan kamalan paljoa.

Pirkan pyöräily 12.6.2016

Lähtökohdat pitkälle 217 kilsan pyörälenkille olivat eilen sunnuntaina ihan hyvät. Perjantai oli ollut treenimielessä lepopäivä, mutta kisaa edeltävänä lauantaina rymysimme Kangasalan saarissa ja Vesijärvessä reilut pari tuntia Pikonlinna Swimrun-kisassa. Hiillaritankkailukin jäi aika vähälle, mutta oli Pete sentään käynyt perjantaina Velosportissa ostamassa Powerbarin geelejä. Olipa sitten jotain naposteltavaa pyöräilyn aikana.

Aamulla tapahtui jotain ihmeellistä. Teimme kaikki kisa-aamun temput ihan säädetyssä järjestyksessä, ja lähdimme ajamaan Hakametsän hallilta kohti lähtöpaikkaa. Vähän siinä alussa meni aikaa sadatteluun ja pyörän kantamiseen, kun ensin piti ajaa parisensataa metriä hiekkatietä. Se tuntui minusta melko huonolta ajatukselta, kun olen viime viikot kamppaillut puhkeavien renkaiden kanssa. Tällä reissulla vältyin sentään siltä. Mieluummin olisin kuitenkin ajanut asfaltilla.

Kummallakaan meistä ei ollut kelloa ranteessa eikä oikeastaan myöskään käsitystä ajan kulusta. Kun saavuimme lähtöpaikalle, siellä näytti minusta jotenkin tyhjältä. Lisäksi kaikilla muilla näytti olevan selässään vihreä numero ja meillä mustat. Ajoin reippaasti kuuluttajan luo ja kysäisin, että joko kaikki pitkän matkan ajajat ovat lähteneet. Ja olivathan he! Saimme luvan lähteä perään samantien. Olimme siis myöhästyneet lähdöstä! Sitä ei meille olekaan aikaisemmin sattunut. Pete on laittanut Garmininsa päälle 7:47. Kaikki muut olivat startanneet ainakin 10 minuuttia meitä ennen.

Olisi pitänyt laittaa ranteeseen se sykemittari, niin olisin paremmin ollut selvillä ajan kulumisesta. Aikaisempina vuosina lähtö on ollut Hakametsän hallilta, ja siellä on kuullut kaikki kuulutukset vaikka ei olisikaan vielä ihan lähtövalmiina. Oma töppäyshän tämä tietysti oli.

Lähdin ajamaan Peten peesissä, ja aika haipakkaa oli vauhti alussa, kun oli myötätuultakin. Pikku hiljaa alkoi tulla selkiä vastaan ja ohi mentiin niin että heilahti. Tiesin tottakai, että tehot olivat minulle ihan liian kovat, 20-30 wattia yli tavoitteen, ja että jossain vaiheessa on liian kova peesi jätettävä. Reilun tunnin päästä sanoinkin Petelle, että nyt tää vaimo jää tähän ajelemaan omaa vauhtiaan, nähdään sitten maalissa.

Vähän aikaa kesti rauhoittaa menoa, ja aika paljon vauhti sitten putosikin, kun piti vielä puskea vastatuuleen. Yritin pitää watit tasaisena, ja alkuun se tuntuikin helpolta vaikeutuakseen sitten loppua kohti. Etenkin alamäissä sain ohitettua paljon porukkaa, kun aika moni lopetti polkemisen kokonaan. Lopussa alkoi jo itselläkin tehdä mieli päästää jalka suoraksi, mutta se 0 wattia taulussa näyttää niin tylyltä, etten pystynyt.

Ajoin lähes koko matkan ihan itsekseni. Kerran jäin kahden Rynkeby-porukan väliin ja vauhti hidastui ylämäessä niin paljon, että edessä joku kaatui. Kukaan ei onneksi hitaan vauhdin ja riittävien etäisyyksien vuoksi häneen törmännyt, ja matka jatkui kaikilla. Se oli oikeastaan ainoa insidentti koko reissulla. No kerran kuulin kyllä kuinka yksi mies kiroili niin, että koko metsä raikui, kun ketjunsa putosivat. Ihmeen kovaa kohkausta niin pienestä asiasta.

Pari-kolme kertaa pysähdyin täyttämään juomapulloja ja käymään vessassa. Kerran pyörähdin pusikonkin puolella. Loppumatkasta alkoi tulla vähän huono olo niistä geeleistä. Olo helpottui hieman, kun vaihdoin patukkaan. Loppumatka sujuikin mukavasti myötätuuleen, ja viimeiset kilsat kevyen liikenteen väylällä himmailin jo ihan kunnolla, kun en halunnut riskeerata mitään lähtemällä väsyneenä ohittelemaan pienessä tilassa.

Ehjänä maalissa - minä ja pyörä.

Olipa kiva kahden startin viikonloppu! Nyt pitää vähän huilia, että jaksaa taas.

Matkustelua, messuilua ja hiihtoa

Olin päättyvällä viikolla Långvikissa tiimipäivillä torstaista perjantaihin. Etukäteen olin jo selvittänyt, että siellä on 22 m pitkä allas, jossa voisin uida torstaina muuten väliin jäävän uintitreenin. Olin ottanut mukaan vedenkestävän kamerankin, jotta voisin kuvata, jos ei samaan aikaan olisi muita uimassa. Ekan puoli tuntia sainkin uida yksin, mutta yhtään kuvaa en saanut, koska kamerasta oli akku loppu. Noh, ihan kiva treeni se oli silti, vaikka vesi olikin ainakin aistinvaraisesti arvioituna kylmempää kuin esimerkiksi Märskyssä.

Kesäkuussa on tiedossa uusi Långvikin-reissu, kun osallistun Peten ja Mikon kanssa puolimatkan triathloniin joukkueena. Minulla on uintiosuus, Petellä pyörä ja Mikolla juoksu. Ainakin tie Långvikiin näyttää mukavan mutkaiselta ja vaihtelevalta. Toivottavasti tulee hyvä kisa!

Lauantaina kävimme Peten kanssa totutusti Märskyssä uimassa. Eilen meillä oli oikein Ironman Vichy -ratakin, sillä meidän lisäksemme samalla radalla ui samaan kisaan lähtevä TriahtloNisti.

Uinnin jälkeen kävimme Velosportin avajaisissa, joissa olikin aika kiva pöhinä. Kahvia ja pullaakin oli tarjolla, ja mm. Veikkasen Jussi pyörineen oli paikan päällä. Kaupan oli hienoja pyöriä ja iso valikoima pyöräilyvaatteita. En ostanut mitään, mutta pakotin Peten hankkimaan itselleen hienon tuuliliivin.

Seuraavaksi kävelimme GoExpoon. Minä pääsin sisään bloggaajapassilla, Pete ostolipulla. Joitakin tunteja kiertelimme ja katselimme, enimmäkseen pyöriä. Velo & Oxygenillä oli hieno osasto, samoin Canyonilla. Vähäksi aikaa pysähdyin ihmettelemään Garminin Fenix 3-sykemittaria. Skinsealzin osastolta ostin ne vedenpitävät pyöräilyhanskat, joiden hankkimatta jättäminen harmitti viime vuoden ensimmäisellä maantielenkillä. Cannondalen osastolta sain ilmaiseksi vedenpitävän kotelon iPhonelle. Nyt puuttuu enää se iPhone, kun Microsoft-puhelimeni ei pussukkaan mahtunutkaan.

Viime vuonna ilmoittauduimme messuilla Pirkan pyöräilyyn, niin nytkin. Taisi olla taas sama kokenut pyöräilymies ilmoittautumisiamme vastaanottamassa. Messuhinta 217 kilometrin lenkille oli 40 euroa per nenä. Taas mennään ajamaan triathlonpyörillä omaa vauhtia ilman keskinopeusryhmää. Saa nähdä, onko yhtä tuulista kuin viime vuonna. Ensimmäisen kerran ajoin Pirkan Lenkin vuonna 2014.

Treenit tuntuvat nekin kulkevan kovin tuttuja latuja, sillä tänään kävimme taas pitkällä hiihtolenkillä Oittaalla. Luistossa ei ollut vikaa, eikä kovin paljon pidossakaan puolen tunnin hiihtelyn jälkeen. Hiihdin Pirttimäkeen päin pienen lenkin, kerran järven ympäri ja saatuani tasatyönnöstä tarpeekseni kahdeksan kilometrin jälkeen vielä pari kierrosta metsälenkkiä, yhteensä reilut 30 kilsaa ja kolme ja puoli tuntia. Geeli toimi eväänä patukkaa paremmin, sillä yhden jäisen patukan syömiseen meni minulta melkein kahdeksan minuuttia.

Jäällä.

Metsässä.

217 km pyörällä: Pirkan pyöräily 2014

Olipas hieno Pirkan pyöräily eilen! Edellisiltana hotellissa olin kasannut kaiken tarvittavan aurinkorasvatuubia ja silmätippoja myöten tuolille. Aamulla olikin helppo homma laittaa kaikki päälle ja muutenkin kuntoon. Voi olla, että jotain olisi unohtunut, jos olisin jättänyt tarvikkeiden kasailuhommat aamuksi.

Hotellissa oli niin paljon pyöräilijöitä, että meitä varten oli järjestetty oma aamiainen klo 6-7. Yhtään ei ollut nälkä, mutta söin vähän leipää ja join teetä. Aamiaisen jälkeen täytimme pullot ja laitoimme hotellihuoneessa kanssamme yöpyneet pyörät auton katolle. Onneksi matkaa lähtöpaikalle oli vain muutama kilsa.

Lähdössä hyvässä seurassa.

Ajamaan lähdin klo 7:51. Olin laittanut sykemittariin vähän kevyemmät GPS-asetukset, ja kello kestikin hyvin loppuun saakka. Tosin auto-stop -toiminto pysäytteli ajanottoa vähän miten sattui, enkä sen vuoksi keskinopeutta tai varsinaista ajoaikaa. Ei sillä onneksi ole väliäkään. Petri lähti samaan aikaan, mutta samantien kovempaa vauhtia. Odotin iloista jälleennäkemistä maalissa.

Alkumatkan ajelin säällisen etäisyyden päässä edellä ajavasta, kuitenkin pienessä letkassa. Mietin, että ehkä tunnin-kaksi voisin ottaa alkuun vähän kevyemmin että jalat lämpenisivät ja jaksaisin varmemmin loppuun saakka. Yhdessä alamäessä pyörä rullasi kuitenkin niin kivasti, että päätin ottaa homman omiin käsiin ja lähteä ajamaan itsekseni kuten olin suunnitellutkin. Eihän tänne himmailemaan oltu tultu. Takaa mukaan tarttui yksi keltaipaitainen mies, jonka kanssa ajoimme joitakin kilsoja vierekkäinkin jutellen. Siinä jutellessa ohitimme ilmeisesti tyhjennystauolle pysähtyneen Rynkeby-porukan. Ilman tuota taukoa heidän ison ryhmänsä ohitse olisikin voinut olla aika hankala päästä.

Siurossa meinasi käydä hassusti, kun yksi käännös oikealle oli huonosti merkitty. Ajoin keltaipaitaisen miehen kanssa ehkä 100 metriä risteyksen ohi, kun joku onneksi huusi takaa että ajoimme ohi. Uskoakseni risteyksestä puuttui kokonaan se oikealle näyttänyt nuoli, vain puussa roikkunut muovinauha oli reittimerkkinä. Se näkyi kuitenkin vasta käännöksen jälkeen.

Ensimmäisen kerran jouduin pysähtymään yhden pienen puusillan jälkeen, kun energiapastillit putosivat matkasta. Sillan rakenteissa oli kohollaan oleva puurima tai kapea lauta, joka kovassa vauhdissa heilautti pyörää niin, että namit lensivät eväspussukasta tantereeseen. Eihän siinä auttanut kuin pysäyttää pyörä ylämäkeen ja kävellä hakemaan karkit muutaman kymmenen metrin päästä. Ylämäki oli niin jyrkkä ja pyörässä iso vaihde päällä, että piti siinä pari juoksuaskeltakin ottaa.

Komissa 86 kilometrin ajon jälkeen tein sitten ihan suunnitellun huoltopysähdyksen. Täytin pullot, kävin vessassa ja jatkoin matkaa. Lähdin ajamaan ilmeisesti pari minuuttia 28A-keskinopeusryhmän jälkeen, ja sainkin sen kiinni melkoisen puserruksen jälkeen. Ajoin noin 10 metriä heidän perässään aika pitkän pätkän aina siihen asti, kunnes muistaakseni kulkusuunnassa vasemmalla olevan Kurun huoltopaikan (141 km) kohdalla tapahtui jotain yllättävää. Porukkaa oli ryhmittäytynyt tien oikeaan laitaan odottamaan, että huollon ohittavat pyöräilijät ajavat ohi. Minä ajelin keskellä melko hidasta vauhtia, kun vähän edelläni ajanut mies päätti sittenkin kääntyä vasemmalle taakseen katsomatta. Onneksi oli hiljainen vauhti ja ehdin vähän jarruttaa. Kumpikaan meistä ei kaatunut eikä takaa tullut ketään päälle. Vaihdevipuni taisi kuitenkin sattua häntä aika kipeästi pakaraan.

Kuva pyörän ohjaamosta Komissa. Ei auttanut pieni kartta Siurossa.
Ei se kyllä ihan koko matkaa tuossa pysynytkään.

Kurusta Muroleen (158) ajelin aika lailla itsekseni, kun se 28A-ryhmä siinä hötäkässä pääsi karkaamaan. Vähän ennen seuraavaa taukopaikkaa alkoi tulla hieman etova olo. Luulen sen johtuneen juuri niistä energiapastilleista; ehkä yksi pussi olisi riittänyt ja olin kahden tunnin aikana syönyt kaksi. Toisen tunnin olisin näin jälkikäteen ajatellen voinut hoitaa geeleillä, joita olen enemmän käyttänyt.

Murolessa pysähdyin taas, ja ilahduin kovasti kun näin siellä Arjan ja Maijan, jotka olivat juuri jatkamassa matkaa. Vähän ehdittiin jutustella kuulumisia. Heidän lähdettyään hoidin samat proseduurit hoidin kuin Komissakin: vessakäynti ja pullojen täyttö. Join vettä ja söin Dexalin energiapatukan, josta sainkin mukavasti lisää virtaa.

Tauolla Murolessa. Pink wheels ja Roosa nauha!

Ajettuani jonkin matkaa Murolesta eteenpäin hämmästyin, kun Peten kanssa matkaan lähtenyt Toffe ohitti minut ja kysyi, haluanko arvata miten heidän matkansa on sujunut. Arvasin sen sujuneen vähän kehnommin, koska he tulivat takaa. Luulin heidän siinä vaiheessa olevan kaukana edessä. Siinä jutustellessa selvisi, että he olivat ajaneet ohi juuri siinä samassa Siuron risteyksessä, jossa minäkin tein pienen ylimääräisen lenkin. Minä selvisin pummista muutamalla sadalla metrillä, heille ylimääräisiä kilsoja kertyi lopulta noin 20. Eivätkä he olleet yksin; samassa reitiltä eksyneessä porukassa oli lopulta arviolta parikymmentä pyöräilijää.

En pysähtynyt enää loppumatkan kahdessa huoltopisteessä, kun pullotkin pysyivät telineissä ja olo oli erittäin hyvä. Pari kertaa matkan aikana olin nimittäin joutunut hakemaan satulan takaa pudonneen pullon takaisin kyytiin. Täytynee kokeilla jotain muita pulloja PowerBarin pullojen sijaan. Pete vähän tutkaili tilannetta illalla kotona ja sanoi, että käyttämissäni pulloissa ei ura ole ihan oikeassa kohdassa telineen näkökulmasta.

180 kilsan ajon jälkeen alkoi olla pieniä tuntemuksia istuinluissa, mutta sitä osasin jo odottaakin. Seitsemän tuntia ajettuani otin lempparigeelini tuplakofeiinilla (GU Espresso Love), ja sen avulla poljin sitten loppuun saakka. Reitillä oli melko paljon Pirkan Klassikon ajajia, jotka ajoivat selkeästi hitaampaa vauhtia. Tuossa vaihessa harmitti ainoastaan se, että pyörän ketju oli huonosti rasvattu ja alkoi pitää nitisevää ääntä. Yritin peittää sitä kannustamalla ohittamiani pyöräilijöitä. Jotkut ilahtuivat siitä, toiset selvästikään eivät.

Maalissa reilun kahdeksan tunnin jälkeen sain mitalin, ja olo oli ikionnellinen. Olin jo muutama kymmenen kilometriä ennen maalia herkistynyt ajateltuani tätä hienoa päivää, #TeamElina Jouhkia ja sitä, että pystyn tekemään jotain näin mahtavaa yhdessä mukavien ihmisen kanssa. Upea kokemus, josta jäi hienot muistot! Ehkä vähän siirappista, mutta siltä nyt tuntuu.

Mitali kaulaan maalissa!

Tampereella

Aamupäivällä kävimme Peten kanssa pikaisesti uimassa, pyöräilemässä ja juoksemassa Kaitalammella. Vesi oli jo mukavan lämmintä ja ihanan kirkasta. Järven toisessa päässä oli pieni poijukin, mutta ihan sinne asti emme uineet, kun piti vielä säästellä energioita huomiseen Pirkan pyöräilyyn. Juoksu jäi tosi lyhyeksi, kun Pete kokeili juosta ilman sukkia ja kantapäähän tuli rakko 10 minuutin juoksun jälkeen. Lainasin omaani ja kävelimme autolle.

Lapsoset jäivät kotiin kahdestaan, kun me pakkasimme pyörät autoon ja ajoimme parilla pysähdyksellä  Tampereelle. Vähän pörräsimme hotellin (Scandic Tampere Station) ympäristössä ennenkuin kävimme hotellin ravintolassa syömässä pienet raviolit iltapalaksi.

Nyt vaan levätään ja jännätään huomista. Otan mukaan kolme pulloa, kahdessa urheilujuomaa ja yhdessä vettä ja elektrolyyttitabletti. Geelejä ja energiakarkkeja otan taskut täyteen. Pari energiapatukkaa ja elektrolyyttitablettiakin on mukana. Sykemittarin olen asettanut piippaamaan 20 minuutin välein, ja silloin aina juon ja/tai syön. Geelejä on sekä kofeiinilla että ilman, niistä voi sitten fiiliksen mukaan valita sopivimman.

Suunnittelen pysähtyväni kahdessa huollossa täyttämässä pullot. Ensimmäinen pysähdys on 80 kilsan kohdalla ja toinen noin 160 kilometrin jälkeen. Toivottavasti se riittää eikä huoltopisteillä ole kovaa ruuhkaa. 

Pyörän pitäisi olla kunnossa, samoin kuskin. Torstaina ja perjantaina join maltodrinkkejä pitkin päivää, muuten olen syönyt normaalisti. Tänä aamuna Omegawave-mittauksessa leposyke oli vähän koholla. Ehdin siitä jo vähän huolestua ennenkuin Pete kertoi että hänellä oli ihan sama juttu ennen Kalmarin kisaa viime vuonna. Ehkä se on vain kehon tapa reagoida siihen väkisinkin kertyvään jännitykseen, kun lähestyvä pitkä tapahtuma on edeltävän viikon aikana mielessä tuon tuostakin.

Team Elina Jouhkin hihanauha saapui juuri parahiksi perjantaina. Huomenna tavoite on ajaa se maaliin  ja ottaa ajamisesta kaikki ilo irti!