Ironman Haugesund 2019 - DNF

Mitä pahempaa, sen parempaa. Sellainen on Peten tälle vuodelle treenaamiseen lanseeraama mantra. Nupulakivet, sade, kylmyys, kuumuus tai mikään muukaan ei mitenkään voi haitata tai oikeastaan edes hidastaa, kun tuon pitää mielessä.

Norjan rajalla.

Mantralle oli käyttöä Norjan Haugesundin Ironmanilla eilen sunnuntaina. Ennen kisaa oli tiedossa, että vettä tulisi, mutta ehkä vain aamupäivällä. Lämpö- ja tuuliennusteissakin oli melkoisesti vaihtelua. Garminin mukaan kylmimmillään oli pyöräosuudella 13 astetta, uinnissa ehkä vähän vähemmän.

Tämä oli minun viides Ironman-kisani, ja kaikissa aikaisemmissa olen valmistautunut ja lähtenyt kisaan yhdessä Peten kanssa. Hän oli nytkin tietysti mukana matkassa, mutta osallistui samana päivänä  ja samalla reitillä järjestettävään puolimatkan kisaan.

Jotenkin se valmistautuminen ja etenkin herääminen yksin tuntui kuitenkin - no, yksinäisemmältä. Reippaasti kuitenkin lähdin ensimmäisellä bussilla uintipaikalle aamuviideltä. Samaan bussiin tuli myös sveitsiläinen nainen, jonka olin nähnyt jo edellisenä päivänä, kun kisanumeromme olivat peräkkäiset ja pyörämme vierekkäin vaihtoalueella. Hänen kanssaan jotain juttelimmekin ja kun kerroin, että tässä kisataan yksin ekaa kertaa hän sanoi lämpimästi "you are not alone in the swim, I will be thinking of you!" Ihana kohtaaminen.

Uinti oli kahtena kierroksena pienessä järvessä. Edellisenä aamuna olimme käyneet lyhyellä testiuinnilla ja todenneet veden suht puhtaaksi. Veden lämpötila oli kuulemma koko viikon ollut 16 astetta, mutta se tuntui kyllä lämpimämmältä. Ei tarvinnut kahta uimalakkia.

Testiuintiin lähdössä. Tolppa kasvaa päästä kuin Teletapilla!

Rolling start (5 uimaria veteen 5 sekunnin välein) sujui hyvin. Heti kun pystyin, heittäydyin järveen ja aloin kauhoa "matkavauhtia". Kierrosten välissä piti rantautua ja juosta joitakin metrejä takaisin lähtöpaikalle ja uudestaan järveen. Toisella kierroksella havahduin siihen , että alkoi sataa. Salamakin löi kahdesti. Vähän siinä mietin, että onkohan tämä turvallista, mutta kai meidät olisi sieltä pois käsketty jos jotain vaaraa olisi ollut. Kisainfossa oli sanottu, että ukkosen takia voidaan puolimatkan lähtöä joutua siirtämään, mutta mitään neuvoja ei ukkosen varalta oltu annettu.

Uinnin jälkeen vaihtoalueella märkäpuku lähti oikein lentämällä päältä, kun oli porukkaa siinä avustamassa. Kylmä ei ollut, ja laitoin märkäpuvun alla olleen kisa-asun lisäksi päälle irtohihat, tuuliliivin, sukat, pyöräilykengät, kypärän ja ajolasit.

Juuri ennen pyörään lähtöä näin Peten, joka vilkutteli iloisesti märkäpuku jo päällään. Vaihdoimme pari sanaa, muistaakseni Pete väitti että sadekuurot olisivat "tosi lyhyitä".

Maalialuetta rakennetaan.

Kisainfossa oli luvattu, että pyöräreitti ei ole mikään "Ironman Bike" vaan "bike course". Sillä varmaan tarkoitettiin sitä, että reitti oli mäkinen ja että mäet tehokkaasti rikkovat peesiporukat. Tämä pitikin paikkansa. Kisaoppaan mukaan nousua olisi 1600 m 180 km matkalla.

Ensimmäiset 50 kilsaa pyörällä tuntuivat nahkeilta. Ei ollut kylmä, mutta en saanut tavoitetehoja pysymään ylämäkiä lukuunottamatta. Tuli mieleen sekin, että jos ei oikein suju, pitää syödä ja niinpä tuntui että minulla oli koko ajan jotain suussa. Vettä tuli välillä niin, että pisarat kolisivat kypärään ja tiet lainehtivat.

Pyöräjalat löytyivät onneksi lopulta ensimmäisen kierroksen puolivälin jälkeen. Ajoon tuli vauhtia ja keskiteho alkoi mukavasti nousta.

Toisella kierroksella päätin pysähtyä vessaan ensimmäisellä huoltopisteellä reilun 100 kilsan ajon jälkeen. Siihen jo jarruttaessani kuulin pahaenteistä sihinää takarenkaasta, ja tyhjähän se oli kun pysähdyin sitä kokeilemaan. No eipä muuta kuin vaihtopuuhiin. Sain uuden sisärenkaan puhjenneen tilalle, mutta molemmat mukanani olleet hiilidioksidipatruunat sihisivät taivaan tuuliin. Toisesta sain vielä pienen paleltuman keskisormeeni. Kun olin itse mokaillut renkaan täyttöhommat patruunoilla eikä huoltopisteellä ollut pumppua, kisani päättyi siihen.

Harmitti isosti se oma tumpelointi ja kisan keskeytyminen. Jotenkin olen aina miettinyt enemmänkin olevani enemmin "Finisher" kuin "Ironman" - ehkäpä siksi että vauhti on hidas, mutta myös siksi, että minulle on tärkeää viedä loppuun aloittamani asiat. Tätä kisaa varten olin treenannut yli puoli vuotta, ja  maali jäi saavuttamatta.

Kylmä tuli yllättävän nopeasti, kun pysähdyin ja syke laski. Vaatteeni olivat ihan litimärät, eikä minulla tietenkään ollut mitään kuivaa mukana. Sain hopeisen avaruuslakanan ja viltin sen päälle. Niiden turvin pysyin suht koht lämpimänä, kun odottelin kyytiä takaisin kisakeskukseen. Aikaa siihen taisi kulua vajaat pari tuntia. Huoltopisteen team leader oli ihan mahtava, tarjosi ruokaa (söin hodarin) ja lainasi puhelintaan, jolla lähetin Petelle tekstiviestin.

Kun bussi vihdoin saapui viimeisen pyöräilijän jälkeen, otin sen avaruuslakanan mukaan ja istuin etupenkkiin. Oli kiva, että oli jotain, jonka laittaa bussin kangaspenkille minun ja hikisten, litimärkien vaatteideni väliin. Olin bussissa kahdestaan kuljettajan kanssa, ja näin nyt koko upean loppureitin bussin ikkunasta. Juttelimme niitä näitä.

Ennen pitkää saimme kiinni viimeisen pyöräilijän, ja hänen perässään ajoimme starttialueelle. Bussi jätti minut noin kolmensadan metrin päähän alueesta, ja sinne käveltyäni yksi toimitsija kysyi, onko kylmä kun huuleni olivat kuulemma siniset. Sanoin sitten, että kyllä tosiaan taitaa olla. Hän kävelytti minut samantien lääkintätelttaan, jossa sain ympärilleni pari vilttiä ja ihan mahtavan lämpöhuovan. Ystävällinen ea-ihminen kävi myös hakemassa molemmat pussukkani, ja sain vaihdettua päälleni kuivan paidan ja juoksutakin. Sain myös lainata puhelinta ja soitin Petelle, joka lupasi tulla hakemaan minut tavaroineni hotellille autolla.

Nättiä oli.

Tästä kisasta opin ainakin sen, että jatkossa minulla on aina pumppu mukana. Ei haittaisi sekään, jos vielä vähän treenaisi renkaanvaihtoa ja mielellään joskus jopa vähän huonommissa oloissa, esim. kylmässä ja kädet märkinä. Rengas oli myös inhottavan hiekkainen ja likainen eikä yhtään sellainen kuin vaihtaessani sitä kotona viimeksi (heh).

Tämä taisi olla viimeinen kisavuosi Haugesundissa, niin ainakin monet sanoivat. Ilmeisesti IM-lisenssin (tai ainakin suurimman osan siitä) on tähän saakka maksanut yksi perhe, ja nyt pitäisi löytää uusia maksajia, jotta kisat voisivat jatkua. Toivottavasti löytyy, tämä oli kiva kisa vaikken tällä kertaa maaliin päässytkään.

Ironman Tallinn 4.8.2018

Ironman-kisa, jossa uidaan 3,8 kilometriä, pyöräillään 180 km ja juostaan lopuksi maraton, järjestettiin Tallinnassa nyt ensimmäistä kertaa. Ensimmäisiin kertoihin sisältyy aina tiettyä jännitystä järjestelyjen sujumisesta, niin tälläkin kertaa. Esimerkiksi Athlete Guide ilmestyi vasta viikkoa ennen kisaa. Aikaisemmissa kisoissa se on tullut sen verran aikaisin, että olen jopa vähän kauhistunut, että niinkö lähellä se kisa on.

Tallinna valikoitui meille Peten kanssa tämän vuoden kisaksi siksi, että se on lähellä ja logistisesti helppo; ei tarvinnut vuokrata pyörälaukkuja, pakata pyöriä eikä lentää kisapaikalle. Varasin meille laivamatkat Tallink Megastarilla mennentullen. Pyörät piti viedä laivaan autokannen kautta ja jättää sinne, mutta sekin meni ihan hyvin. Minulla oli selässä 50 litran reppu, ja Petellä mukanaan vedettävä matkalaukku. Siirtymiset menivät siis kävelyksi, kun ei saatu kaikkia tavaroita selkään.

Meillä oli mukana pari lukkoa ja Peten viime hetken neronväläyksen ansiosta myös kuplamuovia, jota laitoimme vierekkäin lukitsemiemme pyörien väliin.

Pyöriä lukitaan.

Aika pitkiä ja kuumia olivat siirtymät satamissa.

Hotellimme (Hotell Palace) oli maalipaikan, Vapaudenaukion laidalla. Se oli oikein toimiva ratkaisu, kun illalla kisan jälkeen oli niin lyhyt matka suihkuun ja nukkumaan.

Maalialue hotellihuoneen ikkunasta.

Kisan uinti oli tietenkin Itämeressä, jonka lämpötila yleensä tässä vaiheessa vuotta on 18-20 astetta. Kun ensimmäisen kerran kuulin, että veden lämpötila on alle 10 astetta, luulin sitä vitsiksi tai jopa trollaukseksi. Ennemminkin olin jo ehtinyt miettiä, että onko vesi niin lämmintä, että märkäpuku olisi kokonaan kielletty. Onneksi tuulet kääntyivät ja työnsivät lämmintä vettä Viron rannikolle niin, että kisa-aamuna veden lämpötila oli 15,4 astetta ja sääntöjen mukaan voitiin uida täysi matka.

KIsa-aamuna pääsimme uimapaikalle järjestäjän bussilla, josta tosin saatiin varmistus vasta edellisenä päivänä. Koska vesi oli niin kylmää, halusin ehdottomasti käydä uimassa jo ennen starttia. Ensimmäiset pari minuuttia tuntuivat viileältä, mutta kuitenkin siltä, että uinti sujuu. Vesi oli kirkasta ja puhdasta, eivätkä meduusat tykkää noin kylmästä vedestä. Niitäkään ei siis ollut.

Minulla oli neopreenihattu ja sen päällä kisan uimalakki. Koska uimalakkeja oli jaossa lähdössä, otin vielä toisen eikä pää tai oikeastaan mikään muukaan paikka uidessa palellut tai kohmettunut, ei edes se tyypillisin eli vasemman käden pikkurilli.

Tri Diet Conquerin edustus Tallinnassa: me ja Pekka AWA-lakissaan Peten takana.
Kuva: Hannu Jumkkaala

Rolling startissa taisin jäädä taas vähän liian taakse, kun tuntui, että olin koko ajan uinnissa ohituskaistalla. Rinulityyppejäkin tuli vastaan yllättävän monta. Rata näytti ohjeissa melko selkeältä, mutta siinä uidessa sitä ei ollut yhtä helppo hahmottaa. Tuntui ennemminkin labyrintilta. Poijutkin olisivat voineet olla isompia, niitä oli välillä vaikea nähdä. Pari välipoijuakin olisi ollut ihan paikallaan. Maalisuoralla tuli pari iskua päähän, kun yritin läpi jostain ilmeisesti liian tiukasta välistä. Ihan suorinta reittiä en tullut, sillä Suuntoni näytti uiduksi matkaksi 4100 metriä,

Ekan kerran missään kisassa huomasin, että uimareita oli pysähtynyt pitelemään kiinni kanooteista. Kylmä taisi osalle kilpailijoista tehdä tepposensa.

Hyvä fiilis uinnin jälkeen.
Kuva: Hannu Junkkaala

Juostessani vaihtoon huomasin (vai huusiko joku), että Petehän on heti siinä perässä. Ehdittiin pienet moikat siinä heittää matkalla riisumaan märkkäreitä. Oli kiva tietää, että hänelläkin uinti oli mennyt hyvin.

Kylmään veteen mieltyneelle Petelle ei tehnyt uinti tiukkaakaan.
Kuva: Hannu Junkkaala

Kahtena kierroksena ajettu pyöräreitti oli tasainen ja nopea. Mäkiä ei juurikaan ollut, ja asfaltti oli hyvässä kunnossa. Ei näkynyt edes Suomen teillä niin tutuksi tulleita reikiä tai railoja. Parikymmentä kilsaa oli vähän karkeampaa alustaa, mutta muuten se oli ihan loistava. Pyörällä tuli pari sadekuuroa ja ukkostikin, mutta kylmä ei tullut. Huollot toimivat hyvin, pari kertaa pysähdyin käymään vessassa.

Pyörä kulki todella hyvin, ja tavoitetehot oli helppo ylläpitää. Siinä ehdin jo hetken aikaa ajatella, että hitto - mähän oon ihan kone!

Juoksu olikin sitten vähän toisenlainen tarina. Kierros alkoi ylämäellä, ja niitä oli reitillä muitakin. Oma inhokkini oli yhden tien ylitystä varten rakennettu väliaikainen, jyrkkä metallisilta. Se ei väsyneillä jaloilla ollut kiva. Reitillä oli paljon myös tiukkoja käännöksiä, joten se ei muutenkaan ollut erityisen nopea.

Juoksuosuuden aikana oli aurinkokin tullut esiin, ja keli tuntui helteiseltä. Viilentelin kroppaa sienillä, jäillä ja vedellä. Jo etukäteen olin päättänyt kävellä sen jyrkimmän mäen, mutta lopulta jouduin ottamaan kävelyaskelia muuallakin, kierros kierrokselta useammin. Etenkään kahdella viimeisellä kierroksella ei henki kulkenut eikä syke noussut. Positiivista oli se, ettei ennen kisaa kipeä jalka ei vihoitellut. Huono maratontulos johtui lähinnä varmaan vaan väsymisestä ja rankasta reitistä ja kelistä.

Kannustus reitillä oli tosi mahtavaa, suomalaisia tuntui olevan paljon reitin varrella. Erityiskiitos kannustuksesta oman seuran rytmiryhmälle ja muille tutuille suomalaisille! Superhienolta tuntui saada kannustusta omilta treenikavereilta ja tyypeiltä, jotka tietävät, miltä se kisaaminen oikeasti tuntuu.

Maalissa vihdoinkin! Kuva: Pete

Kun sitten lopulta pääsin maaliin reilun kolmentoista tunnin hikoilun jälkeen, tarjolla oli vain vettä, banaania, omenaa ja appelsiinia. Hampurilaisiakin oli kuulemma ollut, mutta ne olivat jo loppuneet. En ole varma, olisinko pystynyt sellaista heti kisan jälkeen syömään, mutta olisihan se ollut kiva, että niitä olisi riittänyt vielä meille vähän hitaammillekin Ironmaneille. Olisin siis odottanut parempaa.

Tässä vielä meidän molempien viralliset tulokset. Pete teki hienon uuden ennätyksen, ja pääsi reilusti alle 11:n tunnin!

Kisan jälkeen töihinpaluu ei onnistunut suunnitellusti maanantaina, kun sairastuin vatsatautiin. Aika häijy olo on nyt, kun energiavaje on kova, mutta en voi syödä oikeastaan yhtään mitään.

Kisaviikko

Tallinnan Ironman-kisa on jo ensi lauantaina, joten nyt on sitten kisaviikko. Treenit on nyt jo melkein tehty, mutta muuta mietittävää ja järjestettävää tietysti riittää: kisasää, pakkaaminen, matka Tallinnaan, tankkaus.

Tallinnan kisan Athlete Guide ilmestyi vasta viime lauantaina. Aikaisempien kisojen lehtiset ovat ilmestyneet sen verran aikaisin, että niiden tupsahtaessa sähköpostiin on aina vähän pelästynyt että onko se kisa tosiaan noin pian. Nyt puolestaan ehti jo miettiä, että onko järjestelyissä jotain auki vielä viime metreillä, kun oppaan julkaisu vain siirtyi ja siirtyi.

Launtain sääennuste lauantaina on muuttunut päivä päivältä ja tarkentuu tietysti viikon edetessä. Tulossa on varmasti lämmin päivä, mahdollisesti myös sadetta. Lämpötilaennuste näyttää nyt onneksi olevan jo hienoisessa laskusuunnassa. Onneksi tässä ollaan nyt jo monta viikkoa ehditty tottua näihin hellekeleihin. Sinilevä mietityttää sekin, mutta sillekään ei itse voi mitään. Kannattaa siis keskittyä asioihin, joihin voi.

Olen tässä koko kesän aikana miettinyt, että pitäisikö hankkia uusi märkäpuku vai ei. Painoa on tullut sen verran lisää, että vanha puku kiristää eikä uinti tunnu normaalin hyvältä. Viime viikolla lopulta päätin, että jo riittää liian pieneen pukuun ahtautuminen ja on aika hankkia uusi. Haluamaani mallia ja kokoa ei ollut TriathlonCornerin hyllyssä, mutta se tilattiin ja sain oikeankokoisen lainapuvun käytöön siihen saakka, kunnes oma tulee. Lainapuvulla olen jo kerran uinutkin, ja se tuntuu oikein hyvältä. Jos ei oma puku tule tässä ihan lähipäivinä, uin lainapuvulla myös Tallinnassa.

Lisää kuvateksti

Vaihdoimme Peten kanssa triathlonseuraa vuodenvaihteessa, ja nyt sopivasti ennen kisaa sain uuden seuran, TriDiet Conquerin (TDC), kaksiosaisen kisa-asun. Sitä olen nyt vähän ajanut sisään, ja ihan hyvältä se tuntuu. Ensimmäistä kertaa minulla on kisa-asussa lyhyet hihat. Testasin pukua myös märkkärin alla, eivätkä hihat onneksi haitanneet uintia.

Muut kamppeet (sykemittari, lasit, pyörä, kengät, lippis ym.) ovat jo käytössä marinoituja luottojuttuja. Toivottavasti niiden suhteen ei tule yllätyksiä itse kisassakaan, edes rengasrikkoja.

Eilen sunnuntaina oli viimeinen pitempi pyörälenkki ennen kisaa. Ajoin Peten ja poikamme peesissä Sammattin saakka, minkä jälkeen jättäydyin kyydistä varmistaakseni, että lenkistä tulee minullekin varmasti ohjelman mukainen eli rento. Pojat odottelivat minua Fiskarsissa, ja menimme yhdessä kakkukahveille.

TDC:n pyöräasu erottuu asfaltista.

Jotain pientä pulmaakin on: vasemman jalan pohje on vähän kipeä. Yritän tässä alkuviikosta hoidattaa sitä hieman ja sitten vain toivotaan parasta. Uinnissa ja pyöräilyssä se ei haittaa, mutta juoksussa mahdollisesti. Täytyy vaan sitten uida ja pyöräillä sen verran vauhdikkaasti, että ehtii vaikka tarvittaessa kävellä maaliin ennen puoltayötä. 

Keskiviikkona ja torstaina tankkaamme juomalla pari pulloa Vitargolla terästettyä vettä ja ottamalla lisänatriumia. Joistain toisista tankkausjauheista on aikaisemmin mennyt vatsa sekaisin, mutta Vitargo tuntuu onneksi sopivan. 

Taidan tästä alkaakin tehdä kisasuunnitelmaa ja muistilistaa mukaan otettavista asioista. Lahteen lähtiessämme pakotin Peten lukemaan listani, ja aika pian hän huomasi unohtaneensa pakata pyöräkengät. Ei se siis ihan turhaa hommaa ole se listojen tekeminen!

Kaksi yötä kisaan

Terveiset sateisesta ja kylmästä Hampurista! Kisaan on kaksi yötä, ja aikataulussa ollaan myös valmistautumisen osalta.

Tänään piti ajaa noin tunnin kevyt lenkki, mutta se typistyi lopulta puolen tunnin pyörimiseen Hampurin keskustassa. Satoi, emmekä oikein löytäneet hyvää

väylää ulos kaupungista. Kun alkoi tulla kylmä, ajoimme takaisin hotellille.

Kuvassa ollaan just lähdössä hotellilta, mutta Pete vielä säätää taustalla.

En saanut lyhyellä 5 kilsan ja 30 minuutin (!!) pyörähdyksellä watteja näkyviin Garmin Edge 500:een, mutta eiköhän se huomenna uudella yrityksellä onnistu.

Huomenna olisi myös mahdollisuus käydä kokeilemassa uintireittiä, mutta jos sataa ja on kovin kylmä, voi olla, että jätän sen väliin. En ole ihan varma, kuivuisivatko märkkärit tässä pienessä mutta muuten kivassa hotellihuoneessa kisa-aamuksi.

Kisainfon katselin äsken videolta, kun emme halunneet jäädä katselemaan sitä livenä taivasalla. Ironman-kisoissa on kuulemma aina hyvä olla joku 'local touch' ja täällä Hampurissa ae on kisan johtajan mukaan sade. Jos ei kahteen päivään ole satanut, kolmantena varmasti sataa. Jos tänään ja huomenna sataa, kisapäivänä on sitten varmasti poutaa...

Kisalehdykkää lukiessani yllätyin siitä, että naisia on osallistujista vain 13 % ja muita kuin saksalaisia vaivaiset 5 %.

Onneksi otin edes yhdet pitkät housut mukaan, muuten olisi voinut tänään tulla kylmä, kun on vain 16 astetta. Muuten on ollut mukavaa, olemme syöneet hyvissä ravintoloissa ja aina myös jälkiruuan. Tänään on vielä suomalaisten yhteinen dinneri, jota ennen minun pitäisi juoda loppuun päivän toinen Vitargo-pullollinen. Huomenna ei onneksi tarvitse enää tankata.

Maalisuoralla kävimme UTOR (uinnin tukiopetusryhmä) -kaveriporukalla jo eilen, komeaa on! Sitä kohti sitten sunnuntaina 226 kilsaa!

Kaksi viikkoa kisaan

Tasan kahden viikon päästä on kisapäivä Hampurin Ironman-kisassa. Kaikki ne asiat, joihin voi itse vaikuttaa, ovat (tietääkseni) kunnossa: ilmoittautumiset, lisenssit, lennot, majoitukset, pyörälaukut ym. asiat on hoidettu jo aikoja sitten. Niitä, mihin ei voi itse vaikuttaa, pitää tietysti jännätä loppuun saakka: kisakeli, sairastumiset ja muut elämän eteen heittämät satunnaiset asiat. Niitäkin varmasti tulee.

Tärkein niistä itse hoidettavissa olevista asioista on tietysti treenit. Ne ovat edelleen sujuneet hyvin. Parin viikon takaisesta isommasta viikonloppublokista olen varmaan jo palautunut, ja eilen taisi olla viimeinen pidempi treeni ennen kisaa. Ajoin pyörällä kaksi tuntia, juoksin tunnin ja sitten vielä pyöräilin yhden tunnin. Ajatus oli tehdä kaksi ekaa IM-tehoilla ja viimeinen tunti pyörää vähän kevyemmin.

Lähdön tunnelmaa. Pete vaihtaa vielä kenkiä, minä olisin valmis lähtemään.

Valitsin ekaksi pyöräreitiksi sellaisen kivan kumpuilevan ympyräreitin, jolla oli kyllä aika vaikea saada watteja pysymään tasaisina. Huono asfalttikin paikka paikoin vähän droppasi tunnelmaa. Pyörällä söin tai join vettä aina vartin välein: 15 minuuttia yli tasatunnin geeli ja vettä, puolelta suolatabletti ja vettä ja sitten tasalta vaan vettä. Minulla on tempopyörässä kaksi pulloa, toinen käsien välissä ja toinen rungossa. Viime vuonna toisen pullon paikalla oli vielä sellainen pullo, jossa oli pillisysteemi, joka mahdollisti juomisen ala-asennossakin, mutta sen pullon hajottua en enää ostanut uutta samanlaista. Sitä täyttäessä meinasi huolloissa tulla aina kiire, ja nyt voin vaihtaa tarvittaessa molemmat pullot vauhdissa.

Lempipyöräpaita Panache.

Juoksureitti oli edestakainen, ja yritin nyt sitten kerrankin juoksussakin pysyä jossain tietyssä vauhdissa. Tavoitteeksi olin asettanut noin 6.30, ja kun keskivauhti lopulta olikin hieman nopeampi, 6.18, olin tyytyväinen. Juoksin yhden aika jyrkän mäenkin varmaan ihka ensimmäistä kertaa ylös saakka molempiin suuntiin ja pidin sitä pienenä onnistumisena. Ei kyllä eilen olisi mennyt 30+ -lisäkilsaa samalla vauhdilla, mutta minulle se oli ihan hyvä juoksu kuitenkin.

Treenin jälkeen olin kyllä aika puhki. Onneksi sain istahtaa pian valmiiseen ruokapöytään, vaikkei ihan heti ihan kamala nälkä ollutkaan. Joskus pitkän treenin jälkeen en edes tunne oloani nälkäiseksi, vaan pelkästään väsyneeksi. Olen huomannut, että siihen auttaa aika usein ruoka.

Aika vaikea on miettiä, mikä se juoksuvauhti täydellä matkalla 3,8 kilsan uinnin ja 180 kilsan pyöräilyn jälkeen voisi olla. Uinnissa vauhtia ei oikein voi edes itse seurailla, ja pyörällä ajan tiukasti wattien mukaan niin, että juoksuunkin pitäisi vielä jäädä paukkuja. Viime vuonna Vichyssä paransin pyöräaikaani Köpikseen verrattuna lähes 40 minuuttia (6.09 vs. 6.47). Uskalsin ehkä Vichyssä ajaa kovempaa, kun minulla oli pyörässä wattimittari ja kun olin jo toista kertaa täydellä matkalla. Uinti taas oli Vichyssä 11 minuuttia Köpistä hitaampi, kun siellä ei saanut käyttää märkäpukua ja oli kai jotain virtauksiakin.

Köpiksessä juoksin maratonin 6.50-kilometrivauhdilla ja Vichyssä kilsavauhti lipsahti minuuttia huonommaksi ja oli siis 7.50. Maratonien ajat olivat vastaavasti 4.48 ja 5.30. Näitä noteerauksia sitten parantamaan parin viikon kuluttua!

Ensi kesän päätavoite: Ironman Hamburg

Joitakin viikkoja sitten tein päätöksen ensi kesän pääkisani suhteen. Se on jo kolmantena kesänä peräkkäin täyden matkan Ironman, tällä kertaa hansakaupunki Hampurissa. Kokeillaan nyt taas vaihteeksi vähän pohjoisempaa sijaintia, jospa välttyisimme paahtavalta helteeltä!

Kuva Vichyn pyöräreitin varrelta.

Hampurin kisa järjestetään ensi vuonna ensimmäistä kertaa. Viime kesänä kilpailin myös ensimmäistä kertaa järjestetyssä Ironman 70.3 Jönköping -kisassa, ja siellä kaikki sujui kuin vanhoilla tekijöillä. Hampurissa on jo monta vuotta järjestetty ITU:n kisoja, olisikohan sama järjestäjäporukka tämän uudenkin kisan takana?

Hampurissa hyvää on pohjoisen sijainnin lisäksi hyvä hotellikapasiteetti, helppo saavutettavuus ja ajankohta, 13.8.2017. Mukavasti ehtii taas koko kesän treenata ennen kisaa. Saksaakin on aika monta vuotta tullut opiskeltua, joten kielenkään suhteen ei pitäisi tulla ongelmia. Myös Pete lähtee Hampuriin kisaamaan, samoin pari treenikaveriamme. Varmasti kiva matka ja kisa siis tiedossa ainakin seuran suhteen!

Reittikarttoja ei vielä ole julkaistu, mutta se tiedetään, että uinti on kahtena kierroksena, samoin pyörä ja juoksussa kierroksia on neljä. Saattaa olla vähän teollista satama-atmosfääriä tiedossa tässä urbaanissa kisassa. Maali on toki Ironman-tyyliin Raatihuoneentorilla kaupungin keskustassa. Hampurissa perusmatkalla pari vuotta sitten kilpaillut ystäväni tiesi salilla tavatessamme kertoa, että järvessä on likainen vesi. Saa nähdä, miltä se tuntuu ensi vuonna.

Ilmoittautumisten jälkeen varasimme jo lennot, hotellin ja vuokrasimme pyörälaukutkin, joten perusasiat alkavat olla kunnossa. Sellainen vinkki minulla on pyörälaukkujen suhteen, että kannattaa varata niille myös paikat lennolta. Se ei ainakaan Finnairilla onnistu suoraan varauksen yhteydessä, vaan pitää soittaa asiakaspalveluun ja tehdä varaus sitä kautta. Jos pyörälaukku ei mahdukaan koneeseen, verkossa tehdyn lentolipun voi perua 24 tunnin kuluessa. Kannattaa siis hoitaa asia kerralla kuntoon.

Lepo. Lepo. Lepo. Lepo.

Jos viime viikolla treenasinkin ahkerasti, tällä viikolla on enemmän lepäilty. Huomasin ylirasituksen oireita (yöhikoilu, rytmihäiriöt, väsymys) ja sain ohjeeksi pitää neljä päivää treenivapaata. Päikkäreitäkin suositeltiin, mutta niissä tuli valitettava sarja epäonnistumisia. Sen sijaan nuokahtelin parina iltana Yle Areenan ja Komisario Lewisin seurassa. Sarjan maisemat, miljöö ja kieli ovat ihania, mutta joku siinä silti saa minut melkein unen partaalle.

Meidän perheessä Pete on minua parempi palautumisessa, tämä on huomattu useamman yhdessä treenatun vuoden aikana. Hän puksuttaa menemään vähän enemmän ja myös kovempaa. Minulla taas alkaa näköjään kone piiputtamaan, kun tehotreeniä ja kisaa sattuu samalle viikolle.

Lepopäivien pitäminen tuntui nyt ihan helpolta, vaikka yleensä minun onkin helpompi treenata kuin olla treenaamatta. Sekin varmasti auttoi, että sain valmentajalta siihen "luvan". Omin neuvoin lepopäivien pitäminen olisi varmasti ollut vaikeampaa, enkä todennäköisesti olisi ainakaan pitänyt niitä neljää peräkkäin.

Minulla levon tarpeesta kertoo parhaiten se, että sydän alkaa tehdä ylimääräisiä lyöntejä. Ortostaattista sykettä mittailin usean kuukauden ajan, mutta lopulta sen tulkitseminen oli aika vaikeaa, yleensä treenasi aina vaikka syke olisi ollut mitä. Omegawaven kanssa pari vuotta sitten oli vähän sama juttu; se näytti että aina on hyvä päivä treenata. Siinäkin oli muuttujia ihan riittämiin, eikä tulosten tulkitseminen siksi ollut ihan yksiselitteistä. Oman kropan tunteminen ja kuuntelu taitaa olla se paras keino, ja siinä alan ehkä päästä vähän jo jyvälle.

Olen joskus miettinyt, tuntuuko olo kehossa nyt erilaiselta kuin silloin joskus kolmekymppisenä, kun en juurikaan liikkunut. Uskon, että olen jotenkin nyt jotenkin tietoisempi kropastani. Tekee esimerkiksi mieli venytellä kesken työpäivän, ja aamutreenin jälkeen koko päivän on sellainen lämmin olo, kun veri kiertää kunnolla. Seistessäni joskus mietin, että onhan paino nyt koko jalkapohjalla, myös niillä vasemman jalan varpailla, joiden joskus on huomattu vähän lintsailevan kropan kannattalemisen vastuusta.

Mitään sellaista tuntemusta tai mittaria en kyllä vielä ole keksinyt, että voisin olla varma pystyväni uimaan 3,8 kilometriä, pyöräilemään 180 kilometriä ja sitten vielä juoksemaan maratonin saman päivän aikana. Joku satavarma varmistuskeino olisi kyllä tosi hyvä!

Viime vuotinen Kööpenhaminan Ironmankin pyörii mielessä - miten koville se otti ja kuinka väsynyt olin kisan jälkeen. Sen muistan, että maalisuoran alussa nostin kädet ylös ja vähän lähempänä maalia mietin, että jaksaisinkohan tehdä sen vielä uudelleen. Vähän kyllä hirvittää miettiä nyt Vichyn kisaa. Ehkä tämä toinen kerta on pahempi, kun tietää mitä on edessä ja tavoitteena on maaliin pääsyn lisäksi myös parantaa loppuaikaa.

Toisaalta olen saanut treenailla koko vuoden terveenä, ja kroppa on pääsääntöisesti kestänyt treeniä ihan hyvin. Pakko uskoa, että maaliin taas päästään, jos ei mitään yllättävää satu matkalla.

Tähän loppuun vielä oma motivaatiokuva, jonka yhdistelin Peten Next Triathlon Helsingin perusmatkan fiidistä löytämistä maaliintulokuvista. Täytyy Vichyssä muistaa tuulettaa vähän näyttävämmin (siis jos jaksan nostaa kädet ylös vielä maalisuoralla).

Juhuu, kohta maalissa!

Vinkkejä Köpiksen Ironmanille

Kirjasin tuoreeltaan ylös vinkkejä ja ideoita Köpiksen kisaan ensi vuonna lähteville, ennenkuin unohtuvat. Ilmeisesti sinne on ensi vuonnakin lähdössä Suomesta mukavasti porukkaa. Se on hyvä, sillä kisa on hieno kokemus!

Sain paljon apua listan kasaamiseen IM Köpiksen suomalaiset 2015 -Facebook-ryhmän jäseniltä. Kiitos siis Minna, Mikko, Jussi ja Jaana!

Ihan ensimmäiseksi suosittelenkin oman Facebook-ryhmän perustamista. Siellä on kiva vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia ennen kisaa ja sen jälkeenkin.

Tässä vinkkejä ja kokemuksia, joista voi olla hyötyä myös ensi vuoden kisassa:

ENNEN KISAA

• Paikan päälle kannattaa mennä jo torstaina, kun kisa on sunnuntaina. Ei tule hoppua pyörän kasauksen, testiuinnin ja testiajon kanssa. 
• Hotelli on hyvä ottaa metron varrelta, niin pääsee helposti uinnin starttiin. 
• Testiuinnilla on hyvä käydä jo perjantaina.
• Fisketorvetin seutuvilla, osin kisan maratonreitillä kulkee kiva juoksulenkki, jonka ympäri pääsee 20 minuutissa. Samalla näkee Island-hotellin ja Fisketorgetin väliin jäävän hienon pyöräilysillan.
• Tsekkaa pyörän kunto, myös vannenauhat! 

KISAN AATTONA

• T1:een pääsee kätevästi pyörällä. Reppu ja vaihtopussit vaan selkään ja pyörän päälle. Matka on lyhyt, ja se on helppo ajaa pyöräteitä pitkin. Amager Strand Parkin vieressä on tehdasalue, jonne vievällä tiellä voi rauhassa testata pyörää ennen sen jättämistä vaihtoalueelle.
• Rannalta keskustaan pääsee kätevästi metrolla. Me juutuimme todella pitkään lippujonoon asemalla, kun emme olleet ostaneet lippua ennakkoon. Se olisi kannattanut. Siinä jonossa tajusimme onneksi ostaa samalla 24 h lipun, joka oli voimassa vielä kisa-aamunakin eikä silloin tarvinnut enää jonottaa.
• Köpiksen "pasta-party"-evässetti oli onneton ja pastaton; kaalisuikaleita ja muutama kananpala. Välipalat joutui kehittelemään lennosta.
• T1, T2 ja maali ovat eri paikoissa. Niihin tutustumiseen paikan päällä kannattaa siis varata aikaa. 
• Kisaa edeltävänä ja kisapäivänä on vaikea liikkua autolla keskustassa ja löytää parkkipaikka. 

KISAPÄIVÄNÄ

• Hotellin kisa-aamun aamiaisen ajankohta kannattaa tsekata etukäteen. Aamiaiskattauksen ajankohta ja laajuus vaihtelivat hotelleittain.
• Aamiaisen voi tehdä itsekin, jos ostaa pari banaania, on muistanut ottaa kotoa mukaan pikakaurahiutalepussin ja hotellihuoneessa on vedenkeitin. 
• Uinnin lähdössä kannattaa mennä ajoissa vessajonoon, jos tarvetta on. Jonon eteneminen on yllättävän hidasta.
• Ennen uintia voi hyvin verrata ison meren puolella. Jos on viileä aamu, avaruushuopa (parilla eurolla Partioaitasta) pitää lämpimänä. Samoin kisa-aamuna jalassa on hyvä olla vaikka samoin parin euron aamutossut tai -sukat, jotta jalat pysyvät lämpiminä Street Wear-pussin luovuttamisen jälkeenkin.
• Pyörähuoltopalvelu ei kisa-aamuna T1:ssä oikein toiminut. Mekaanikot eivät olleet paikalla vielä 6:30. Oma pumppu kannattaa ottaa mukaan tai lainata muilta kisaajilta. Street Wear -kassiin sitä ei saanut laittaa. 
• Kolikoita kannattaa olla metroon mennessä (luottokortillakin voi lipun ostaa) ja kannattaa olla nopea metron ovien avauduttua. Kisa-aamuna yhdelle porukalle tuli vähän lisää odottelua, kun automaattimetro ei paljon välittänyt oven välissä olevista käsistä ja jaloista ja meni menojaan.
• Huoltopisteillä on myös vararenkaita. Jos joudut renkaanvaihtopuuhiin, täydennä sisurivarastosi seuraavassa huollossa. Jos sisurit, patruunat tai osaaminen loppuu kesken, tuomarit kutsuvat paikalle moottoripyörällä kulkevan mekaanikon. Tähän voi tosin kulua kymmeniä minuutteja, mutta matka ei kuitenkaan katkea lopullisesti. 
• Kun kisa-asussa on Suomen lippu, kannustusta saa kivasti myös omalla äidinkielellä!
• Juoksun Special Needs Bagin käyttämistä ei suositella. Oman pussukan löytäminen oli vaikeaa tienvieruskasasta ja aikaa etsimiseen meni viitisen minuuttia.
• Aivan huikeat reitit ja yleisö joka lajiin, samoin järjestelyt ja liikenteen blokkaukset. Tykkäsin isosti!

KISAN JÄLKEEN

• Kannattaa osallistua maanantaiseen palkintojen ja Kona-paikkojen jakoon. Tänä vuonna Havaijin paikan lunasti yksi suomalainen sijalta 12!
• Kisan jälkeisenä päivänä myytiin merchandise-teltassa jo paljon ei-oota. Naisten koot kisa-t-paidasta olivat loppu jo perjantaina.

Mahtavaa treenivuotta ja kisaa kaikille ensi vuonna Köpikseen lähteville!

Kisaraporttini voit lukea täältä.

Video ja kuvia Köpiksestä

Tai ei siis oikeastaan Köpiksestä sinänsä, vaan minusta kisaamassa siellä. Otin Marathon Photon tarjoaman Digital MEGA Packin, johon sisältyi 31 valokuvaa ja yksi henkilökohtainen video. Videon alussa on yleisempi fiilistelypätkä, ja lopussa lyhyitä otoksia meikäläisestä reitin eri kohdissa pitkin päivää.

Maalisuoraltakin on kuvaa usealla eri kameralla! Ja olipa hyvä, että tulin maaliin niin myöhään, kun ei maalisuoralla juuri silloin ollut muita. Maalisuoralla oli niin kirkkaat valot ja fokus suoran päässä, etten oikein nähnyt tai kuullut mitään. Siksi digitaaliset muistot ovat tosi kivoja.

Minut erottaa uintikuvissa punaisesta lakista ja märkkärin sinisistä hihoista. Loppupäivän kisasin Helsinki Triathlonin pyörä- ja kisa-asussa.

Linkki kuviin tuli jo tiistaina, mukavan sähäkkää toimintaa Marathon Photolta. Muutaman kuvaajan näin reitin varrella, mutta kuvien määrä oli silti iloinen yllätys. Omaa videota en osannut lainkaan odottaa. Kiva, että on tämä blogi, jonne sen voi upottaa!

Maanantaista keskiviikkoon lepäsin vaan, mutta tänään jaksoin jo lähteä Märskyyn uimaan. Oli kivaa taas tuntea veden virtaus iholla, sitä olin kaivannut. Viime kesänä uin aika paljon avovedessäkin ilman märkkäriä, tänä vuonna vedet ovat olleet sen verran viileämpiä, etten ole viitsinyt. Uinti tuntui kyllä hieman tahmealta ja raskaalta, mutta se oli kai odotettavissakin.

Olo alkaa pikkuhiljaa tuntua ihan normaalilta. Alkuviikosta oli kivempi istua kuin seistä, ja töissäkin kuljin hissillä kolmanteen kerrokseen. Unensaannissa oli pieniä haasteita. Leposyke ja ortostaattinen syke ovat vielä poikkeuksellisissa lukemissa, mutta kevyt liikunta varmasti auttaa palautumisessa. Syksyksi ei kalenterissa ole mitään kisoja, eikä mihinkään ole kiirettä. Rauhassa voin siis ottaa vähän rennommin vaikka kuukauden tai kaksi.

Pia, you are an Ironman!

Eilen aamulla kello soi 4:30. Pikaisten suihkujen jälkeen kävimme aamiaisella ja lähdimme metrolla Amager Strandiin, missä oli Kööpenhaminan Ironmanin uinti ja T1. Jännä fiilis oli siinä metrovaunussa, kun osa porukasta palaili yön yli kestäneistä juhlista ja osa oli menossa Ironman-kisaan. Täyttä oli, mutta onneksi kaikki mahtuivat mukaan.

Rannalla saimme pumpun ystäviltä lainaksi ja Pete kiristi venttiilit ja pumppasi molempien renkaat. Taas yksi hyvä syy osallistua oman miehen kanssa samaan kisaan! Hoidimme kaikki logistiset hommat, ja pian olimmekin jo märkkärit päällä lähtökarsinassa. Asettauduimme vasempaan reunaan noin porukan puolivälin paikkeille. 

Lähtö oli ikäryhmittäin miehet ja naiset samaan aikaan ns. rolling start -tyyliin jossa porukka käveli rauhallisesti mereen ja alkoi uida, aika lähti kulumaan ajanottomaton ylityksestä. Lähdin uimaan omaa matkavauhtia ja olo tuntui hyvälle ja onnelliselle.

Ennen viimeistä kääntöpoijua jälkeen tein virheen. Käännyin liian aikaisin takaisin rantaan päin. Siinä oli oranssi poiju, ja luulin sen olevan jo kääntöpaikka. Kuulin, kuinka joku huusi jotain tanskaksi, mutta en ymmärtänyt mitä. Uin ehkä reilun 100 metriä, kunnes edessäni oli kajakki ja sitä melonut uintivalvoja sanoi minun kääntyneen liian aikaisin. Eihän siinä auttanut muu kuin uida vastavirtaan rannassa se puuttuva matka ja aloittaa uudelleen oikealta poijulta. Myöhemmin kuulin, että jotkut muutkin olivat tehneet saman virheen. Pitäisi muistaa keskittyä koko ajan eikä alkaa haaveilla kuten minulle todennäköisesti kävi.

Mielessä kävi tietysti, että mitenköhän kauan tähän uintiin nyt oikein menee kun piti mokata, mutta rantaan noustessani näin, että aika olikin ihan hyvä, 1:10:21.

Pyöräreitti oli todella kiva. Alkuun ajettiin rantatietä, jossa oli kiva sivumyötäinen tuuli. Oikealla oli meri, purjeveneitä ja satamia, vasemmalla todella hienoja tanskalaisia minipalatseja. Ekat 20 minuuttia join vain vettä, sitten aloin ottaa 20 minuutin välein geeliä ja patukkaa. Patukat olin leikannut sopiviksi suupaloiksi. Kun kisa-aikaa oli kulunut kuusi tuntia, alkoi vatsassa kivistää. Päätin kokeilla, auttaisiko suolakapseli. Ja auttoihan se, vatsa rauhoittui taas hetkeksi.

Kolme kertaa pysähdyin vessaan, mistä päättelin nesteytyksen olevan kunnossa. Kahdessa pysähdyksessä kävin samassa, taaksepäin kallellaan olevassa Bajamajassa. Onneksi se ei kaatunut! Siinä istuessakin yritin vähän pitää painopistettä edessä, ettei kävisi hassusti. Toisella kierroksella samalla huoltopisteellä joku makaili maassa ja kysyin että onko kaikki ok. Oli kuulemma niellyt ehkä liikaa merivettä mutta ei tarvinnut apua. Kerroin hänestä kuitenkin järjestäjille ja joku lähtikin tsekkaamaan miehen vointia.

Pyöräosuudella mietin, että vaikka juoksu tuntuisi kuinka pahalta, se ei saa jäädä päällimmäisenä mieleen tästä kisasta kun uinti ja pyöräily sujuivat niin kivasti ja hyvällä fiiliksellä.

Ekalla kierroksella Petellä puhkesi rengas kahdesti. En nähnyt sitä ensimmäistä kertaa, mutta kuulin siitä kun hän ohitti minut. Toisella kerralla kiinnitin ensin huomiota paikalle pysähtyneeseen ystävääni Katjaan ja vasta ohittaessani näin, että rengashommissa hääräsikin Pete. En kuitenkaan pysähtynyt, ja jonkin aikaa harkitsin takaisin kääntymistä. Tiesin, että Petellä on kaksi vararengasta ja hiilidioksidipatruunaa, mutta minulla olisi ollut minipumppu. Soimasin itseäni ohiajamisesta ja huonoudesta vaimona, kunnes Pete ajoi reilun tunnin kuluttua taas ohitseni ja sanoi, että olin tehnyt ihan oikein. Hän oli joutunut odottamaan huoltomotskaria, kun vannenauha oli rispaantunut venttiilin kohdalta. Vannenauhatkin kantsii tsekata ennen kisaa! Minulla oli niiden kanssa ongelmia jo pari vuotta sitten Mallorcalla, mutta silti se oli unohtunut.

Katsojia oli todella kivasti myös pyöräreitin varrella, etenkin Geels Bakkella, ihan suuren maailman touhua! Oli kiva katsella ihmisiä ja pihoja reitin varrella. Peltoja ja kumpuilevaa maastoakin löytyi ja suurin osa teistä oli todella hyvässä kunnossa. Lyhyt parinsadan metrin mukulakivipätkäkin löytyi, siihen hiljensin reilusti.

Pyöräaikani oli 6:47:55, mikä on kaikkine pysähdyksineen varmaan ihan ok. Ekalla kierroksella oli enemmän ohittajia, toisen kierroksen ajoin melkein kokonaan yksin. Joitakin väsähtäneitä ohittelin.

Juoksuvaihdossa vaihdoin paidan ja laitoin päälle juoksuhameen. Se kirvoitti taas kommentteja. Joku suomalainen mies kommentoi, että minulla oli sama hame päällä jo Joroisissa. Kannustus juoksulenkillä oli todella mahtavaa, vaikka mitä kivoja asioita ihmiset keksivätkin huutaa. "Brilliant skirt!" "Lady, you look beautiful!". Suomalaisiakin kannustajia oli reitin varrella mukavasti lippuineen, kiitos kaikille! 

Juoksussa kokeilin ekaa kertaa juoda Cokista jokaisella huoltopisteellä. Muistan Jupiksen joskus sanoneen, että kun sitä ottaa, silmät rävähtävät auki. Juuri niin kävi minulle. Kokeneempi triathlonkaveri Mikko oli lauantaina aamiaiskeskustelussa kertonut, että yhdessä desissä Cokista on 10 g hiilaria, ja laskin siitä että kuudella desillä tunnissa varmistan riittävän hiilarien saannin juoksussa. Cokiksessa oli sekin hyvä puoli, että se oli lämmintä. Vesi nimittäin oli kylmää, ja siitä sain pari kertaa pienen pistoksen hetkeksi vatsaan kun otin ensin vettä ja sitten Cokista. 

Jaksoin juosta yllättävän hyvin. Vain huolloissa kävelin, ja kolmella viimeisellä kierroksella yhden jyrkän mäen. Aika paljon ohitettavia kävelijöitä oli radalla varsinkin viimeisillä kierroksilla. Köpiksen juoksureitillä näkee monessa kohdassa vastaantulijoita, ja Peten kanssa halasimmekin kolme kertaa, neljännellä tyydyimme yläfemmoihin. 

Juoksun edetessä ilta alkoi tummua ja oli kyllä ihan mieletön fiilis lopulta kaartaa noin 100 metrin pituiselle kirkkaasti valaistulle maalisuoralle. Olin siinä juuri silloin ainoa maaliintulija, ja fiilis oli loistava, kun valot loistivat, kannustajat huusivat ja oma unelma täyttyi. Kuulin, kuinka kuuluttaja sanoi ne odottamani sanat: " Pia, you are an Ironman!" Kisan johtaja oli maalissa vastaanottamassa juoksijoita. Sain Anulta Suomen lipun ja kättelin kilpailun johtajaa ja taisin siinä endorfiinipöllyssä halatakin. Heti seuraava näkemäni ihminen olikin Pete. Oma olo oli pian maaliintulon jälkeen melko hutera, pari sivuaskeltakin siinä tuli otettua mutta pysyin sentään tolpillani.

Maratoniin meni aikaa 4:48:11 ja vaihtoineen koko juttuun 13:00:46. Vaikka sykemittarini oli lopettanut toiminnan jo 15 kilsan juoksun jälkeen, siinä näkyi kuitenkin kello. Siitä tiesin viimeisellä kierroksella, että 13 tunnin alitukseen on pienoinen mahdollisuus, mutta eilen en vaan pystynyt juoksemaan kovempaa. Ehkä sitten ensi kerralla!

Hagqvistin Antti oli kameroineen paikalla juuri kun tulin maaliin. Tuossakin pitää näköjään olla aika leveä haara-asento, että pysyn pystyssä (pahoittelen pientä kuvaa, en tiedä miten ipadillä sen saisi isommaksi). 

Kävelimme Peten kanssa Athlete's Gardeniin, jossa join vähän jotain jogurttia ja yritin syödä huonolla menestyksellä. Ei vaan maistunut, ja oli etova olo. Saimme finisher-paidat sekä Street wear- ja juoksupussukat. Matkalla hotelliin kävimme hakemassa pyörät ja muut puuttuvat kamat T2:sta. Siitä oli onneksi vain parin korttelin matka hotellille. Sama huono olo jatkui hotellilla, eikä uni oikein tullut. Eipä ihme, kun olin urheillut kolmetoista tuntia ja juonut 2,5 litraa Cokista. 

Tosi hieno kisa tämä Köpiksen Ironman, voin suositella kyllä ihan kaikille! Uinti on niin suojaisessa laguunissa, ettei ole pelkoa kovin korkeista aalloista. Eilenkin oli aika kova tuuli, mutta se ei haitannut uintia yhtään. Pyöräreitti on todella kaunis ja kiva ajaa. Monenlaista maisemaa ehtii nähdä kahdella kierroksella. Huolto sujui loistavasti, kaikkea hyvää oli tarjolla ja pullojen vaihdot onnistuivat lennossa. Juoksureitti on todella tasainen, eikä yksin tarvinnut olla missään, kannustajia ja muita kilpailijoita riitti.

Rannassa aamulla kuuluttajat kertoivat Köpiksen kisan olevan maailman suurin Ironman. Suomalaisia oli ilmoittautunut 80, meitä oli ulkomaalaisista kuudenneksi eniten. Kisa on myös tosi hyvään aikaan, sillä minusta on kiva treenata kesälomalla, kun on aikaa. 

Nyt aion pitää kunnon off-seasonin ja treenailla fiiliksen mukaan. Jos palautuminen on nopeaa, ehkä jotain maratonia tai puolikasta voisi harkita. Ja pitäähän niitä ensi vuodenkin kisoja pikkuhiljaa alkaa miettiä. Tämä ei jäänyt tähän!

Näin ajattelin Köpiksessa kisata

Pete kirjoitti Kalmarin kisaan valmistautuessaan jo pari vuotta sitten ekan kisasuunnitelmansa. Se teki minuun silloin vaikutuksen, ja päätin tehdä itse samantyyppisen plänin, jos täydelle matkalle joskus lähtisin. Noh, se hetki on pian käsillä ja suunnitelmakin onneksi lähes valmis.

Laitoin mukaan myös kuluvan viikon. Maanantaista torstaihin olen ihan normaalisti töissä. Joka illalle tuli jotain kisaan liittyvää tekemistä, jääköhän sohvalle makoiluun tarpeeksi aikaa? Joka päivä yritän muistaa juoda tarpeeksi (kivennäis)vettä ja syödä kunnolla. Parhaani mukaan yritän vältellä kaikenlaisia viruksia ja bakteereja, käsilaukusta löytyy myös käsidesi.

KISASUUNNITELMA KÖÖPENHAMINAN IRONMANILLE

Maanantai
Pyörän pesu ja vahaus, takavaihtajan kitinä? 

• Pakkohan se pyörä oli pestä, kun se ohjelmassakin luki. Takavaihtaja ei huoltotelineessa enää kitissytkään, täytyy yrittää vielä huomenna paikallistaa oikea paikka öljylle. Tarkastin myös renkaat, ja molemmista löytyi pieni viilto, joille ei voi oikein mitään.

Tiistai
Yhdistelmätreeni:  60 min,  30 min
2000 Pyörälaukkujen haku

Keskiviikko
 45 min
Pyörän pakkaus
Muiden kamppeiden pakkauksen aloitus tekemällä kunnon listat.

Torstai
Tankkaus: Maltoa mehun kanssa aamu-ja iltapv 1,5 dl
kamppeiden pakkaus
1800-2000 Ennakkolähtöselvitys matkatavaroille

Perjantai 
0720 Lento Köpikseen
1000-2000 Ilmoittautuminen, kisainfo (aina tasalta englanniksi), expo
Tankkaus: Aamu- ja iltapv 1,5 dl maltoa mehun kanssa
Uinti Amager Beachillä
1800 Pastapäivällinen

Lauantai
Pyörällä 20 min (rannalle) + juoksu  15 min
1400-1530 bike check  ja vaihtokassit rantaan. 
Kevyt pastapäivällinen
Kamppeet valmiiksi aamua varten
Mahdollisimman paljon lepoa, ajoissa nukkumaan.

Sunnuntai, kisapäivä!
Herätys
Aamiainen: Kaurapuuro banaani tuoremehu
Taksilla rantaan
Mukaan pullot, märkkäri ja muut uintikamppeet sekä street wear -kassi.

Viim. 0730 after race bag järjestäjille

UINTI
Päälle: Märkkäri uimalakki toppi kisahousut uimalasit ajanottosiru

0730 high5 isostar geeli
0750 lähtö


Muista: Hienoa, jos olet lähtöviivalla terveenä! Vuosi on treenattu, nyt vain teet sen mitä varten olet harjoitellut. Rauhaa ja voimaa! Älä purista tai kiirehdi, pyri hyvään rentoon matkavauhtiin heti kun tilaa löytyy. 

PYÖRÄILY
Päälle: Pyöräilypaita kypärä ajolasit irtohihat? aurinkorasvaa? Takki takataskuun (paitsi jos on hellettä), samoin toinen vararengas. 

Evääksi nämä:
7 GU Lemon Sublime -geeliä
7 GU Salted Caramel -geeliä (kofeiinia)
2 Maxim Sweet & Salty - patukkaa kolmeen osaan paloiteltuna
Pari varapatukkaa taskuun

Lähtiessäsi liikkeelle muista koko ajan katsoa eteenpäin, älä katso jalkoihin! Rauhoita syke uinnin jälkeen anaerobisen kynnyksen alapuolelle. Pyöritä pyöritä, kantapäät alas ja hyvä kadenssi. 

Ekan 20 min aikana juo vain vettä, sitten ota eka geeli. Siitä lähtien geeli-geeli-1/3 patukkaa 20 minuutin välein pyöräilyn loppuun saakka.

Jos rengas puhkeaa, vaihda se rauhassa. Jos sataa tai tulee kylmä, takki päälle. Geelbackenin päällä on kuulemma hyvä käydä vessassa.

Huoltopisteiltä vain vettä, geelit ja patukat mukana pyörässä tai taskuissa. Jos matka kestääkin pitempään, ota huollosta myös geelejä.

Muista: Bike to run! When you feel good, eat!

JUOKSU
Päälle: Kisanumero ja vyö, heltrin juoksupaita, lippis pitääkö housut/sukat vaihtaa? 

Käy vessassa heti kun tarvetta on. 

Joka huollossa ota geeli ja vettä tai urheilujuomaa tai mikä nyt tuntuu maistuvan. Jos mikään ei tunnu maistuvan, kokeile Cokista. Sitä sit loppuun asti, jos sille tielle lähdet.

Huollossa saat kävellä, muuten pyri aina juoksemaan. Muista hymyillä ja nauttia matkasta! Loppusuoralla ei kiriä, vaan pelkkää iloa saavutuksesta!

2300 finish line party 

Kisan jälkeen, viimeistään 2359, hae pyörä ja vaihtokassit/T2

Näin sen siis pitäisi mennä ainakin periaatteessa, mutta eiköhän sieltä jotain yllätyksiä eteen tule kaikesta suunnittelusta huolimatta. Niihin pyrin reagoimaan tilanteen mukaan. Jossain vaiheessa (tai useammankin kerran) tuntuu varmasti tosi pahalta, mutta treeneissäkin olen silloin tällöin huomannut, että huono olo menee ohi kun vaan jatkaa tekemistä. Toivottavasti niin käy sitten itse kisasskin.

Aikatavoitetta minulla ei ole, maaliinpääsy on sunnuntain ainoa tavoite.

6 kk

Enpä muista, että olisin koskaan postannut kolmena päivänä peräkkäin, mutta nyt on kyllä pakko kun Kööpenhaminan Ironmaniin on tänään tasan 6 kk aikaa. Puoli vuotta sitten olimme paikan päällä seuraamassa kisaa, ja uskon seuraavan vuosipuoliskon kuluvan ainakin yhtä nopeasti. Onhan tässä vielä talvi- ja kesälomatkin edessä.

Kisastudio hotelliaamiaisella. 

Lennot, hotellit, pyörälaukut ja melkein kaikki muutkin ennakkovaraukset on tehty. Ainoastaan se vähän mietityttää, ettei SASsilla ilmeisesti voi etukäteen varata paikkoja pyörälaukuille. Pete oli sitä yrittänyt, mutta ei kuulemma ole etukäteisvaraukset mahdollisia. Kai ne pyörät sitten mukaan mahtuvat. Lennämme Köpikseen vasta perjantaina, joten ylimääräisiä pyöränodottelupäiviä ei ihan kamalan montaa ole. Paluulennot on varattu maanantaille.

Toistaiseksi treenit ovat sujuneet suunnitellusti ja olen saanut olla terve. Tytär tosin palasi Rukalta kuumeessa lauantaina, mutta ainakaan vielä en ole flunssan oireita kokenut, jos ei lievää kurkkukipua lasketa. Akillesvaivatkin alkavat onneksi olla taaksejäänyttä elämää, ja kuluvan viikon treeniohjelmassa onkin jo joitakin lyhyitä juoksutreenejä.

Juomapiste juoksuosuudella.

Viikonloppuna kävimme muutamaan otteeseen katsomassa Esport Arenalla käytyä 24 h juoksua. Siellä oli koko kisan ajan tosi lämmin ja innostunut tunnelma. Livahdimme vessakäytävän kautta huoltajien puolelle, ja siellä olikin koko takasuora täynnä pöytiä ja porukaa. Monenlaista herkkua ja juomaa oli juoksijoille tarjolla, kannustuksesta ja rohkaisusta puhumattakaan.

Lauantai-iltana kymmenen maissa alkoi omissa silmissä olla jo unihiekkaa ja tuntui ihan mahdottomalta ja kertakaikkiaan käsittämättömältä ajatukselta juosta läpi yön. Kai siellä jotkut juoksijatkin vähän torkkuivat, mutta valtavaa henkistä kapasiteettia vaatii juosta 24 tuntia putkeen. Varmasti kannustusjoukoillakin on siinä jaksamisessa oma tärkeä tehtävänsä. Vaikka Ironman on pitkä suoritus sekin, siinä sentään vaihtuvat sekä etenemistapa että maisema ja mikä minulle kaikkein tärkeintä; pääsee yöksi nukkumaan.

T2: tästä alkaa juoksuosuus.

Meillä ei vielä ole ketään tuttua tulossa kannustusjoukkoihin Köpikseen. Nähtäväksi jää, pääseekö jälkikasvumme paikalle. Poikamme on silloin vielä armeijassa ja tyttäremme puolestaan aloittelee lukion kolmatta vuotta. Toisaalta olisi kiva nähdä heitä kisapäivän aikana, toisaalta taas en ole lainkaan varma olisiko kilpailun seuraaminen heistä niin kamalan jännää.

Uijuijuijui!

Kööpenhaminan reissu on nyt ohi, ja takataskussa on (kuvainnollisesti) lippu ensi vuoden Ironman Copenhagen -kisaan. Nyt pitää varmaan alkaa sitten treenata ihan kunnolla!

Aamulla menimme Peten kanssa heti kahdeksan jälkeen jonottamaan ilmoittautumispisteeseen, ja noin tunti siinä ehtikin vierähtää ennenkuin päästiin sisään. Satoja ilmoittautumisia tehtiin paikan päällä, ja kaikki sujui ihan mukavasti, jos sitä jonossa odottelua ei lasketa.

Ilmoittautumisjono.

Paikan päällä tehty ilmoittautuminen piti vielä vahvistaa netissä, ja niin se nyt on, että vajaan vuoden päästä uin 3,8 kilometriä, ajan pyörällä 180 km ja juoksen siihen päälle vielä maratonin Tanskan kauniissa pääkaupungissa.

Matkalla uinnin lähtöpaikalle.

Sunnuntain vietimme aika tiiviisti kisaa seuraten. Vuokrasimme hotellista pyörät, ja ajoimme niillä seitsemäksi uintipaikalle muutaman kilsan päähän keskustasta. Laguuni näytti kivalta, ja homma sujui muutenkin mallikkaasti. Lähdöt oli porrastettu ikäryhmittäin, ja kaikki naiset lähtivät matkaan yhtä aikaa. Jokaisessa lähdössä oli joitakin satoja kilpailijoita. 

Amager beach anivarhain

Jonkun aikaa uinnin lähtöjä seurattuamme siirryimme katsomaan pyöräilyn alkumetrejä. Välillä näimme jännittäviä tilanteita,kun kymmenet tyypit yrittävät lähteä samaan aikaan liikkeelle eivätkä välttämättä ajaneet suoraan tai edes katsoneet eteenpäin, vaan tyypillisesti omiin jalkoihinsa, kun yrittivät ujuttaa niitä pyöräilykenkiin. Pyöräilyyn lähdössä täytyykin ensi vuonna olla tarkkana, ettei matka lopu heti alkuunsa. Yksi kolari nähtiin, mutta senkin molemmat osapuolet pääsivät jatkamaan matkaansa. Joku onneton huomasi takarenkaan tyhjentyneen jo muutaman metrin ajon jälkeen.

Ekasta vaihdosta siirryimme suoraan toiseen vaihtoon käymättä pyörälenkin varrella. Vaihdossa näimme taas kilpailun kärjen. Kärjen lähdettyä juoksuosuudelle siirryimme sen varteen mekin. Kannustimme monia tuttuja ja tuntemattomiakin suomalaisia. Kisanumeroihin oli painettu osallistujien nimet, mutta niin pienellä ettei niitä kunnolla erottanut. Suomen lippu erottui numeroista kuitenkin selvästi. Välillä tuli pari sadekuuroa, ja pahimman kuuron sattuessa olimme sopivasti maalialueella katsomassa Teemu Lemmettylän maaliintuloa seitsemäntenä. Hieno hetki!

Reilu kilsa maaliin. 

Juoksun aikana välillä satelikin.

Juoksureitti oli neljä kierrosta ympäri keskikaupungin, ja mukavasti näytti olevan katsojia ja kannustajia, paitsi ehkä juuri tuossa rannassa sadekuuron aikana. Yllättävän väsyttävää oli se reitin varrella pyöriskelykin, varmaan se itse kisaaminen ensi vuonna tuntuu sitten vähän eri tavalla rasittavalta. 

Uskon treenaamisen jatkuvan lähes samaan malliin kuin tähänkin saakka Jupiksen tekemien suunnitelmien mukaisesti. Minulle jää se mukavin osuus eli toteutuspuoli. Treenimotivaation kanssa ei minulla onneksi koskaan ole ollut ongelmia, ja odotettavissa onkin todella kiva treenivuosi, kunhan vain saan pysyä terveenä. Vielä ei jännitä yhtään, mutta uskon tilanteen muuttuvan vuoden aikana! Uijui!

Näillä ajeltiin ympäri Köpistä tänä vuonna, ensi vuonna toiset menopelit.