Kevään ja vähän alkukesänkin kuulumisia

Paljon useammin tulee näköjään mietittyä, että mitä blogiin kirjoittaisi kuin lopulta kirjoitettua. No, tässä nyt kootusti kuulumisia keväältä ja vähän alkukesältäkin.

Huhtikuun alussa olin pyörälenkillä mökillä ja minua puri koira. Näin jo vähän kaeumpaa, että metsätiellä oli mies kolmen vapaana olevan koiran kanssa. Pysähdyin odottamaan, että hän saisi koirat hallintaansa ja pääsisin ohi. Yksi koirista lähti juoksemaan minua kohti, eikä pysähtynyt tai muutenkaan kiinnittänyt huomiota omistajansa huutoihin. Se tuli ihan viereeni ja siinä omistajaan päin katsoessani minua sattui reiteen ja tajusin, että koira oli purrut.

Minulla oli jalassa uudet paksut talvipyöräilyhousut, enkä ihan heti päässyt katsomaan, millaista jälkeä oli tullut. Koiran omistaja pyysi anteeksi, mutta ei tarjonnut esim. yhteystietojaan, joita minä olin liian hämmennyksissäni kyselemään. Valokuvaakaan en ottanut, en koirasta enkä omistajasta. Klenkkasin vähän matkaa eteenpäin, jotta sain katsottua vauriot. Verta ei tullut, mutta hampaiden jäljet näkyivät selvästi. Housut  eivät onneksi menneet rikki. Jalkaan sattui, mutta ei niin paljon, että olisi pitänyt soittaa kyyti. Seuraavana maanantaina kävin Terveystalossa ottamassa jäykkäkouristusrokotuksen. Mustelma parani muutamassa viikossa. Koirien omistajat - pitäkää ne koirat kiinni!

Maaliskuussa vastasin Hesarissa olleeseen verkkokyselyyn, jossa piti kertoa kuinka oli alkanut sohvaperunasta liikkujaksi. Heti tuntui, että tähän on ihan pakko vastata ja kirjoittelin vastaukset muutamaan kysymykseen. Muutaman päivän päästä soitti Hesarin toimittaja. Pienen puhelinhaastattelun ja yhden valokuvaussession jälkeen tämä juttu ilmestyi Hesarissa: https://www.hs.fi/elama/art-2000006056612.html Ehkä kivoin siitä saamani palaute oli, että se oli "minun oloiseni". Ihan tutulta se toki tuntuikin, kun olin osan tekstistä itse kirjoittanut. 

Olikohan sekin vielä huhtikuuta kun aloin haaveilla uusista vanteista triathlonpyörään? Aika pian hoksasin kuitenkin, ettei varmaan kannata ostaa vanteita nyt, jos ehkä vuoden-kahden päästä haluaisin uudemman pyöränkin. Jos vaikka uudessa pyörässä olisikin levyjarrut, eivät nykyiseen pyörään ostamani vanteet sopisi enää siihen uuteen. Tyydyin sitten käymään bike fitissä Lauttasaaren pyörähuollossa, ja se olikin tosi hyvä päätös. Aika isot muutokset tehtiin ajoasentoon, ostin mm. uuden vähän pitemmän stemmin.

Uutta ajoasentoa pääsin heti kokeilemaan Mallorcan treenileirillä. Lähdimme sinne vappupäivänä ja kymmenisen päivää ajelimme saarta ristiin rastiin. Se oli huippureissu: ihan mahtavaa seuraa, hotellissa hyvää ruokaa (meillä oli puolihoito) ja kelitkin suosivat lomailijoita. Ensimmäistä kertaa ajoin Küsten Klassikin. Lähdimme aamulla taksilla hotelliltamme Andratxiin. Sieltä ajoimme rantatietä koko matkan takaisin hotellille. Hieno reitti, kun meri näkyi melkein koko ajan.

Kuva Formentorin reissulta.

Polkujuoksemassakin käytiin.

Hotellissamme oli myös 25 m lämmitetty ulkoallas, jossa kävimme lähes joka aamu pienellä aamu-uinnilla. Pari kertaa uimme myös meressä. Hotellia (Club Pollentia) voin kyllä suositella, kymmenessä päivässä ei ehtinyt vielä kyllästyä joka päivä vaihtuviin buffetin antimiin puhumattakaan jälkkäreistä. Hotellin edestä pääsi bussilla kätevästi Alcudiaan ja Puerto Pollensaan parilla eurolla. Mennään varmasti samaan paikkaan joskus uudestaankin.

Hotellin uima-allas

Mallorcan leiri huipentui siihen, kun kävimme katsomassa Mallorcan puolimatkan Ironman-kisaa. Aika passelit olosuhteet triathlon-kilpailulle oli siellä! Näimme uinnin ja pyöräosuutta jonkin matkaa, kun kävelimme Alcudiasta takaisin hotellille.

Toukokuun lopussa lähdin Peten mukaan kannustajaksi Karhunkierrokselle. Alun perin hän oli ilmoittautunut 83 kilsan matkalle, mutta saatuaan Norseman-paikan vaihtoi sen lyhyempään ja juoksi "vain" 55 kilsaa. Aamulla kävin itsekin juoksemassa Valtavaaralle, ja ehkä pikkuisen kävi mielessä, että voisin hyvinkin innostua polkujuoksusta. Järjestäjän bussilla pääsin Basecamp-huoltoon katsomaan kisaa, ja passelisti näinkin siellä Peten. Siinä vaiheessa juoksua oli takana jo reilut kolmisenkymmentä kilsaa, ja Pete puksutti menemään hyvällä höökillä.

Omalla lenkillä Rukan rinteessä.

Palasin takaisin Rukalle "raatobussilla", jossa kiersi pieni sanelin, johon kaikki keskeyttäneet saivat purkaa sydäntään. Jäi mieleen se, miten yksi mies sanoi hänelle kerrotun, että polkujuoksu on kuin maraton, jossa vaan vauhdit ovat hitaampia. EI TOSIAANKAAN OLE, kuulemma! Tälle naurahtivat kaikki, vaikka muuten bussissa oli aika hiljaista.

Pete iloisena maalissa.

Kesäkuun alkupuolella kävimme Peten ja poikamme kanssa Pirkan pyöräilyssä. Ajoimme siellä 217 km, tosin mittarini näytti reitin pituudeksi vain 212 km. Poikamme ajoi 32 km keskinopeusryhmässä maaliin saakka ja Pete oli luvannut vetää minut maaliin haluamallani teholla. Ajatus oli ajaa IM-tehoilla koko matka ja siinä onnistuttiin ihan hyvin. Lopussa tuli minulle yllättäen vielä pieni vauhdin kiristys, mutta sinnillä pysyttelin perässä. Lähtiessämme vähän seitsemän jälkeen sateli vettä, mutta lopulta päivä oli niin aurinkoinen, että käsivarteni vähän kärähtivät.

Pete oli niin hyvä peesi, että siihen oli muitakin tulijoita. Yhdelle miehelle, joka siinä meinasi koko ajan ajaa rinnalleni sanoinkin, että voisitkos ajaa vähän taaempana. Hän sitten siitä lähtikin vähän ajan päästä omille teilleen.

Vähän ennen lähtöä

Loppureissusta oli vähän surullisempaa, kun joku oli kaatunut ryhmässä yllättäen eteen tulleen routavaurion takia. Takaa oli ajettu päälle, mutta luunmurtumilla ilmeisesti selvittiin. Kaikki pyöräilijät pysäytettiin siihen odottamaan, että hoitotoimet saadaan tehtyä ja ambulanssit liikkeelle. Piti siinä odotellessa tsekata Petrin puhelimesta, ettei omalta pojalta edellä ajaneelta ollut tullut mitään viestiä, ei onneksi ollut.

Maalissa.

Treenit ovat sujuneet pääsääntöisesti ihan hyvin ja kun FTP-testissäkin tuli eilen uusi ennätys, ensi sunnuntain Ironman-kilpailu Haugesundissa ei jännitä ihan kamalan paljoa.

Huhtikuun sportit

Huhtikuussa aloitin avovesiuintikauden Mallorcalla, kun Peten kanssa kävimme kahdesti uimassa. Märkkäri on muutaman vuoden käytön jälkeen edelleen hyvässä kunnossa, ja käyttöä oli myös mukana hinattavalle kuivapussille. Laitoin sinne silmälasini, joita minulla ei olisi nyt varaa menettää, niiden linsseissä kun on ihan kaikenlaista hiontaa (miinusta, plussaa, hajataittoa). Se pussukka hidastaa kyllä uintivauhtia, mikä tuli huomattua tälläkin reissulla. Harmitti kun en oikein pysynyt Peten vauhdissa. Valitettavasti kummallekaan uintireissulle en muistanut ottaa kameraa mukaan eikä niistä siten ole kuvan kuvaa.

Sain huhtikuussa aloitettua myös maantiepyöräkauden, ensin täällä koti-Suomessa pienesti ja sitten vielä vähän isommin Mallorcalla. Muistan ekalla Suomi-lenkillä jossain vaiheessa 70 kilsan lenkkiä katsoneeni nopeutta: 17km/h. Mietin, että onkohan tässä joku väärä asetus, kun ajan maantiepyörällä maastopyörävauhteja - näyttääkö mittari ehkäpä maileja kilometrien sijaan. Kyse oli ehkä sittenkin vastatuulesta ja lievästä noususta. Sekin ajatus pulpahti mieleen, että kannattaako tällaisilla pyöräjaloilla edes lähteä minnekään Mallorcalle. Lähdin silti.

Mallorcalla ajoin omalla tri-pyörälläni, ja ajaminen tuntui sujuvan hyvin. Nousuissa ja laskuissa maantiepyörä olisi varmaan ollut kätevämpi, mutta onhan siellä sitä tasaistakin baanaa ja pidän parempana ajaa sillä pyörällä, jolla kisaan. Ja onhan siinä se wattimittari, hiililuituvanteet ja kaikki muutkin omat tutut härpäkkeet.

Yhteensä liikuntaa kertyi lähes 54 tuntia - nopealla silmäyksellä eniten tunteja huhtikuussa sitten Movescountin käyttöönoton jälkeen. Viime vuonna kevätleiri tosin osui vasta toukokuulle, mutta meni tämä päättynyt huhtikuu viime vuoden toukokuunkin ohi muutamalla treenitunnilla. Olen tyytyväinen, että olen saanut olla terveenä.

Pyöräilyä kertyi yhteensä yli 36 tuntia, juoksua reilut 7 tuntia ja uintiakin melkein kuusi. Kovin pyöräpainotteista on siis ollut treeni, ja kivalta on tuntunut. 

Loppukuusta kävin kerran pyörällä töissäkin, kun ohjelmassa oli treenileirin jälkeen tosi rauhallinen pyörälenkki. Kovasti vaikeaksi on vain tehty työmatkapyöräily maantiepyörällä täältä Espoosta Helsingin keskustaan, kun joka puolella on tietöitä ja kadut auki. Baanan 2-viikkoinen remontti kestänyt jo monta kuukautta, Otaniemen läpiajo vaikeutunut ja joka puolella kiertoteillä näyttää olevan edessä vain hiekkatietä. Aika kaukaa pitää kierrellä, että saa asfaltilla ajaa, eikä mikään aikaisemmin löytämistäni hyvistä reiteistä ole nyt ajokunnossa. Hiekalla en mielelläni maantiepyörällä aja, kun renkaat eivät sitä tahdo kestää. 

Mun miehet.

Pojan kanssa huipulla.

Mallorcan pyöräloman jälkitunnelmia

Pari työpäivää loman jälkeen on nyt takana, ja arki jatkuu. Oli kiva palata töihin puolentoista viikon totaalitauon jälkeen. En lomalla lukenut edes meilejä, vaikka niitä kännykkään aina wifin päässä ropisikin. Säästin kaikki työhönpaluu-aamuun!

Loma oli meidän kolmesta Mallorcan-matkastamme onnistunein. Suurin tekijä siihen oli varmasti se, että majoituimme pari muun perheen kanssa omakotitaloon Alcudiassa. Treenien lomassa oli kiva viettää tavallista arkea ystävien kera. Talossa oli mm. todella kiva aamiaishuone itään päin, josta auringonnousu näkyi hienosti. Matkassa oli myös muutama pikkuihminen; siitä olikin jo aika monta vuotta kun viimeksi olin pitänyt sylissäni lasta, joka vasta opettelee kävelemään. Siinä ihan herkistyi muistelemaan omien rakkaiden nyt jo melko kaukaisia vauva-aikoja. 

Säät Mallorcalla todellakin suosivat huhtikuista lomailijaa. Lyhyissä lahkeissa ja hihoissa pystyimme ajamaan, vain parina tuulisempana päivänä piti laskuihin pukea päälle tuulitakki. Kaikkein viileimmän päivän vietimme Palmassa. Pari kertaa kävin uimassakin, merivesi oli märkkärillä oikein sopivan lämpöistä.

Sain tehtyä kaikki avaintreenit, ja ajaessani jo toista kertaa ylös Llucin mäkeä mietin, että on tämä vaan aika paljon kivempaa ylläpitää tavoitewatteja näissä maisemissa kuin trainerilla kotona. 

 

Pete ei pystynyt niskassaan olevasta hermopinteestä johtuen ajamaan niin paljon kuin olisi halunnut. Sen sijaan hän löysi ihan mahtavia polkuja juostaviksi, taisi  innostua siitä hommasta ihan kunnolla. Viimeisenä päivänä hän juoksi jonkun paikallisen polkujuoksukisan 20 km pituisen reitin, jossa oli vertikaalinousua 1000 metrin verran. 

Petelle sattui myös meidän reissun ainoa kuperkeikka, kun edessä ajanut auto pysähtyi, kun hän oli juuri räpläämässä kelloaan. Vain vasen käsi oli jarrulla,ja niinhän siinä kävi, että vaikka ehkä puoli sekuntia pyörä oli kuskeineen pystyssä eturenkaan varassa, se kääntyi kuitenkin  väärään suuntaan. Pohkeeseen tuli aika ilkeän näköinen eturattaan piikin syvyinen haava, joka onneksi lähti hyvin paranemaan jo matkan aikana. Ei saa koskea kelloon ajon aikana kuin pitkillä yksinäisillä suorilla!

Sekin tuli huomattua, että parikymppinen poikamme pysyi ällistyttävän hyvin mukana vauhdissa, vaikkei pyörä- tai oikeastaan muutakaan treeniä juuri alla ollut. Lahjoja vai tahdonvoimaa, vaikea sanoa!

 

Ennen matkaa arvioimme, että nyt olisi jo tosi hyvät ulkoajokelit täällä Suomessakin, ja niinpä Helsinki-Vantaan räntäsade koneen laskeuduttua oli kuin märkä rätti kasvoille, ihan konkreettisestikin. Ehkä se keli vielä tästä viikonloppua ja vappua kohden paranee ja päästäänkin ajamaan sunnuntain pitkä lenkki maantiellä.

Loma jatkuu

Muutaman intensiivisen pyöräilypäivän jälkeen pidimme keskiviikkona lepopäivän ja ajoimme Palmaan. Aika paljon oli ruuhkaa ja parkkipaikka vaikea löytää, ilmeisesti moni muukin oli päättänyt tuulisella päivänä lähteä saaren suurimpaan kaupunkiin. Kävimme mm. Raphan viikkoa aikaisemmin avatussa myymälässä. Poikamme osti sukkia ja Kings of Pain -kirjan maantiepyöräilyn sankareista. Joimme siellä myös kahvit ja teet. Ihan hieno kauppa.

 

Torstaina ajoimme Llucin nousun Caimarin kautta ja jatkoimme sieltä Sa Calobraan. Ilma oli edelleen tuulinen ja aika viileä, joten tuulitakki oli laskuissa tarpeen. Sa Calobrassa söimme pienen lounaan ennenkuin piti lähteä kapuamaan vajaan kymmenen kilometrin pituista nousua ylös. 

 

Perjantaina keli oli jo vähän lämpimämpi, kun ajoimme noin kolmen tunnin tasamaalenkin. Sellainen jännä tilanne sattui, että yhdessä alamäessä tunsin kuinka mehiläinen ensin kopsahti rintakehään ja siitä jotenkin pyörähti muutaman sentin auki olleen  pyöräilypaidan sisään. Koska ajoin ensimmäisenä enkä voinut tehdä äkkipysäystä, yritin ensin puristella sitä kuoliaaksi paidan sisällä, ja sitten se jo pistikin. Oli pakko pysähtyä ja riisua paita ja melkein liivitkin pois ennenkuin se porhalsi jostain uuden lentoon. 

 

Eilen lauantaina ajoin noin tunnin Sa Poblaan ja sen jälkeen juoksin ja kävelin läheisen Puig Sant Marti -vuoren laelle. Huipulta oli todella upeat näkymät alas alas laaksoon. Jotkut hyppäävät sieltä alas liitovarjoilla. Kaksi miestä valmistelikin hyppyjään samaan aikaan kun olimme siellä ihastelemassa maisemia.

 

Illalla kävimme heittämässä poikamme lentokentälle kotimatkaa varten. Meillä on Peten kanssa täällä vielä pari aurinkoista treenipäivää jäljellä. 

Cap de Formentor

Aikaisemmilta Mallorcan-reissuilta on jäänyt mielen erityisesti ajelu Formentorin majakalle. Se on niin hieno reitti, henkeäsalpaavia maisemia ja kivoja nousuja ja laskuja. 

 

Tänään ajoimme sinne kolmistaan. Lähdimme liikkeelle vasta yhdentoista jälkeen, ja reitillä oli melko ruuhkaista. Suuri osa autoista jäi Formentorin hiekkarannan tuntumaan, mutta majakallekin niitä riitti ruuhkaksi asti. Parikymmentä autoa odotti pysähdyksissä parkkipaikkaa, ja niitä vapautui vasta kun joku toinen oli lähtemässä. 

Sen verran arkailin, etten lähtenyt pyörällä ohittamaan autoja vasemmalta, vaan talutin pyörää viimeiset pari-kolmesataa metriä. Pelkäsin vastaan tulevia autoja, joita ei sitten tullutkaan. Myöhemmin kuulin, että Pete oli ajanut autojen ohi, koska arvasi että perässään tuleva poikamme nousee siinä varmasti putkelle ja menee vielä loppumetreillä ohi. Ohitus ei onnistunut, mutta muuten oletus piti paikkansa. 

 

Jalat tuntuivat vahvoilta, ja pidin ylämäissä watit anaerobisella kynnyksellä, kadenssin noin kuudessakympissä. Talven pitkät maastopuörälenkit ovat tainneet tehdä tehtävänsä, kun pyörä kulkee nyt kivasti. Alamäissä ei tänään juurikaan tarvinnut polkea, ennemminkin jarruttelin. 

 

Majakalta ajoimme suoraan syömään rantaravintolaan, ja söin ihan todella hyvän kasvispaellan. Pian alkaa olla taas nälkä, illallispaikaksi on sovittu paikallinen nepalilainen.

 

Kaksi ekaa lenkkiä Mallorcalla

Sunnuntaina saavuimme Alcudiaan, jossa majoituimme ystäviemme vuokraamaan taloon. Ruoka oli valmiina odottamassa, mitä luksusta! Illalla kasattiin vielä pyörät, joten sunnuntai-aamuna olimme valmiita lähtemään matkaan suunnitellusti yhdeksältä.

Ihan kommelluksitta ei lähtö sujunut. Viime hetkellä päätin kalibroida wattimittarin, ja sen seurauksena Suunto Spartan kyykähti. Sain sen elvytettyä, kun ensimmäisen kerran pysähdyimme noin tunnin ajon jälkeen. Loppujenkin sykemittari toimi ihan onneksi ihan moitteetta. Yhteensä ajoimme kolmisen tuntia, 75 kilsaa. 

Hetkeä ennen lähtöä huomasin myös, että etujuomapulloni vuotaa. Se on osa käsien väliin tulevaa torpedo mount -systeemiä. Pulloa ja siihen kuuluvaa pilliä on ollut vähän hankala pitää puhtaana, ja sellaista epämääräistä harmaata kasvustoa tuppaa ilmaantumaan raivoisasta pesusta huolimatta. Pullotelineeseen sopii mikä pullo tahansa, joten ei ollut vaikea päätös heittää se Xlabin pullo roskikseen ja hankkia tavallinen, helposti pestävä pullo tilalle. Eipähän tarvitse sitten kisassakaan alkaa sitä etupulloa erikseen täytellä, vaan voin helposti vauhdissa vaihtaa molemmat pyörässä olevat pullot uusiin. 

 

Tässä poseeraamme Puig de Santa Magdalena -nyppylän päällä; minä, Pete ja poikamme.

Illalla kävimme Peten kanssa uimassa meressä puolisen tuntia. Vesi oli mukavan lämmintä, todennäköisesti ilman märkkäriäkin olisi pärjännyt.

Tänään ajoimme 120 kilsaa, kolmen luostarin kierroksen. Nousua oli aika paljon enemmän kuin eilen, mutta vahvasti tultiin loppuun saakka. Poikani kanssa jätimme tosin viimeisen pienen nousun väliin ja lähdimme kahdestaan kohti majapaikkaa, kun muu porukka lähti kiipeämään vielä yhdelle luostarille. 

 

Olin ladannut reitin Spartaniin (tai oikeastaan Toffe latasi), ja se toimi hienosti, kunnes kyykähti noin10 kilometriä ennen maalia. Akkuakin oli jäljellä yli 30 %, joten siitä ei voinut olla kysymys. Alkoi jo vähän harmittaa, kun molemmilla lenkeillä on täällä ollut ongelmia. Kello kaatui myös lenkin jälkeen aina, kun yritin katsoa pyöräilyn tietoja kellosta. Maagisesti tiedot näyttävät nyt kuitenkin siirtyneen Movescountiin ja Stravaan, tosin sen viimeisen kympin tiedot puuttuvat.

Huomenna ajamme Cap de Formentorin majakalle, noin 60 kilsaa. Keskiviikko ja torstai ovat säätiedotuksen mukaan vähän tuulisempia ja viileämpiä päivä. Toistaiseksi täällä onkin ollut todella lämmintä, lyhyillä hihoilla ja lahkeilla pärjää hyvin. Keskiviikolle olemme suunnitelleet reissua Palmaan. 

Huomenna pyöräilylomalle Mallorcalle!

Viimeksi olen lomaillut pari päivää joulukuussa, ja alkaa pikku hiljaa tuntua siltä, ettei Mallorcan-matka tule yhtään liian aikaisin. Lähtö on lauantaina, ja mukaan lähtee Peten lisäksi myös poikamme. Hän ei ennen ole ajanut pyörällä ulkomailla, ja on täällä Suomessakin ajanut vähemmän kuin me, toki nyt talvenkin aikana käynyt jonkun kerran trainerilla polkemassa. Mutta eiköhän hän sillä kuuluisalla nuoruuden innolla mukana roiku.

Ennen matkaa on monenlaista tekemistä. Ihan tärkeimpiä juttuja on passi, sillä ilman sitä matka tyssää lentokentälle. Tämä tuli mieleen, kun  olin joitakin viikkoja sitten viemässä poikaani Ruotsin-lautalle risteilyä varten. Ohimennen kysäisin, että kai olet jo uusinut vuodenvaihteessa vanhaksi menneen passisi - asia, josta olin häntä moneen otteeseen muistuttanut. No ei ollut, mutta onneksi Ruotsiin pääsee kuulemma ajokortillakin. Sittemmin hän on saanut hankittua uuden passinkin.

Elokuussa Vichyyn lähtiessä unohdin matkasta lompakon. Olin edellisiltana maksellut laskuja yläkerrassa ja siksi lompakkoni oli jäänyt epätyypilliseen paikkaan olohuoneen sohvalle. Lähtiessä nappasin mukaan käsilaukun tarkistamatta, oliko lompakko siellä. Vasta lentokentällä huomasin ettei ollut, enkä enää ehtinyt sitä hakea. Onneksi Petellä oli luottokortti mukana.

Pass, pengar och biljett - kaksi kolmesta on meidän perheen viimeisimmillä reissuilla unohtunut!

Ostin muutama viikko sitten Suunto Spartan Ultran, jonka akun pitäisi kestää vähän pitemmätkin lenkit. Viime viikonlopun pyörälenkillä testasin, miten reitit Spartanissa toimivat, ja ihan hyvinhän se meni. Vain Toffelta saamien reittien lataamisessa oli vähän hankaluutta, kun ne eivät Plotaroutesta ihan suoraan siirtyneet, vaan tiedostot piti kierrättää Google Mapsin kautta. Sain siihen onneksi hyvät ohjeet Suunnon asiakaspalvelusta. Nämä latasin:

https://www.plotaroute.com/route/387554
https://www.plotaroute.com/route/388565
https://www.plotaroute.com/route/388570
https://connect.garmin.com/modern/activity/1661264689

Myös Cap Formentorille olisi tosi kiva päästä tälläkin kertaa, se on jäänyt mieleen tosi kauniina reittinä aikaisemmalta reissulta. Ja ehkä jonain päivänä voisi vähän tasaisempaakin ajella. Tuo "Kusten Classic" minua hieman hirvittää jo etukäteen, saa nähdä lähdenkö mukaan reissuun.

Pyörääni vaihdettiin viime vuonna ennen Calellan reissua uusi takapakka, jotta pienimmät vaihteet olisivat vähän kevyempiä ja ylämäissä olisi siten vähän helpompi polkea. Lopulta ajoin sillä "vuoristopakalla" koko viime vuoden ja tänä vuonna ajattelin tehdä samoin. Kun voimaa on vähemmän, pienillä välityksillä on helpompi pitää yllä edes jonkinlaista pyöritystä. Peten ja poikamme pyörään vastaava pakka vaihdetaan nyt tätä reissua varten.

Pyörälaukut olemme vuokranneet TriathlonSuomelta ja Velosportilta. Omia pyörälaukkuja emme ole ostaneet, koska meillä ei ole niiden säilyttämiseen tilaa. Ihan hyvin on tämä vuokrauskin aina onnistunut.

Koska olen kovin turvallisuushakuinen ihminen, tsekkasin myös, että matka- ja matkatavaravakuutuksemme ovat kunnossa ja kattavat myös mahdollisesti pyöräonnettomuuksissa sattuneet vammat. Pojalle hankin saman puhelun aikana kotivakuutuksen, jotta hänenkin matkatavaransa ja pyöränsä olisi vakuutettu. Nyt kun hän asuu jo omillaan, hän ei enää ole meidän kotivakuutuksemme piirissä.

Tänään on edessä pyörälaukkujen nouto ja pyörien ja kaikkien muidenkin kamppeiden pakkaus. Huomenna olemme jo Mallorcan ihanassa lämmössä. Kahden edellisen Mallorcan-reissun tarinat löytyvät täältä.

Viimeiset lomapäivät

Loman viimeisenä ajopäivänä ajoimme pyörillä Cap de Formentorin majakalle. Tie sinne oli ihan mielettömän hieno, eikä aina oikein tiennyt minne olisi pitänyt katsoa kun kaikki ympärillä oli niin kaunista. Tie menee joitakin satoja metrejä pimeässä tunnelissa, ja siellä ajaessa tuli ihan kummallinen olo, kun näkyi vain valoa edessä eikä esimerkiksi tien pintaa lainkaan. Majakalle johtava tie on asfaltoitu uudelleen sitten viime vuoden, jolloin jätimme reitin kokonaan ajamatta juuri huonon asfaltin vuoksi. Nyt kyllä kannatti käydä siellä, tämä hieno lenkki kruunasi koko viikon.

Kuvan otti joku suomalainen nimettömäksi jäänyt kahvilla ollut kilpapyöräilijä.

Lenkin jälkeen palautimme maantiepyörät vuokraamoon. Omalla triathlonpyörällä olisi voinut hyvin ajella tasaisempia reittejä, mutta mäissä maantiepyörä on minusta parempi menopeli, etenkin kun vuokrapyörissä on jo valmiiksi mäkiin sopivammat välitykset. Omaa alumiinista maantieyörääni en kokenut tarpeelliseksi raahata Mallorcalle, kun vuokraamalla säästyy pyörän pakkaamiselta ja raahaamiselta.

Pyörän vuokraaminen on netin kautta helppoa, ja meillä kaikki sujui tänä vuonna kivasti. Pyörät olivat kunnossa ja käyttäytyivät myös alamäissä johdonmukaisesti ja luotettavan tuntuisesti. Sollerin lenkillä tapasimme pari suomalaismiestä,  joilla oli vähän erilainen kokemus. He olivat vuokranneet Giantit, ja pyörät luovuttanut vuokraamomies oli tokaissut ettei noin huonoilla vanteilla lähtisi ajamaan vuorille. Heillä olikin ollut alamäissä vähän jännempää.

Eilen lauantaina meillä oli iltalento kotiin ja ennen sitä kävimme vielä kerran uimassa ja vähän pitemmällä juoksulenkillä. Edellisellä uinnilla märkäpukuni oli hiertänyt olkapäähäni haavan, joten ajattelin kokeilla kuinka kauan pystyn uimaan ilman märkkäriä viileässä vedessä. 10 minuuttia oli tavoitteena, ja pystyinkin uimaan parikymmentä. Jo aikaisemmilla uintiretkilläni näkemät kyynärän pituiset sinikylkiset kalat olivat taas liikkeellä, ja oli mahtava tunne uida kalaparven keskellä.

Märkäpukuni oli jo viime vuonna minulle tosi tiukka jaloista, tänä vuonna se tuntuu olevan liian tiukka myös hartioista. Ennen Suomen avovesiuintikauden alkua on uusi ostettava. Vanhalla puvulla uimaan lähteminen on tuntunut jopa vastenmieliseltä, ja se on ollut minulle ihan kokonaan vieras tunne. Vanhalla märkkärillä uidessa olkapäät väsyvät, enkä meinaa millään pysyä Peten vauhdissa. Ilman märkkäriä pääsin taas ihanaan uinti-flowhun, siinä kalojen seassa liukumisessa on kyllä jotain hienoa taikaa!

Aamiaisen ja pakkaamisen jälkeen kirjauduimme ulos hotellista ja lähdimme viimeiselle pitkälle juoksulenkille. Lähdimme seuraamaan merkittyä vaellusreittiä, juoksimme 45 minuuttia pääasiassa ylämäkeen ennenkuin käännyimme takaisin. Aamun sumu oli hälventynyt, ja aurinko tullut taas esiin. Eväinä meillä oli Powerbarin vesigeelejä.

Kokeilin ensimmäistä kertaa siskoltani synttärilahjaksi saamaani Athletan neonkeltaista juoksuhametta. On kyllä nopea ja pirteä väri! Kuvassa näkyvä ylimääräinen sukka ei ole minun.

Hienot oli lenkkimaastot, tässä mennään onneksi jo takaisin hotellille päin ja alamäkeen. Polveen alkoi sattua loppulenkistä, ja viimeisen kilsan kävelinkin kun kipu alkoi häiritä juoksua. 

Kotimatka meni joutuisasti, kun sain luettua loppuun yhden hyvän kirjan (The Husband's Secret) ja aloitettua toisen ainakin yhtä hyvän (Me Before You). Bloggaaminenkin jäi tähän päivään, kun kirjat veivät lennolla mennessään. Lento oli aikataulussa, ja tulimme varmaankin ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen kahdestaan tyhjään kotiin, kun tytär oli Turussa ja poika Haminassa.

Kohta pääsen viemään jo kotiutuneen tyttäreni futismatsiin Hyvinkäälle. Siitä onkin aikaa kun olen viimeksi kentän laidalla seisonut. Kuskaushommat taitavat olla pian mennyttä, sillä tytär täyttää kevään viimeisenä päivänä 18 vuotta ja on jo aloittanut autokoulun. Täytyy nyt ottaa näistä viimeisistä kerroista kaikki ilo irti!

Lomahommia

Eilen ajoimme Peten kanssa Port de Solleriin jätskille. Olimme ajaneet suunnilleen saman reitin viime vuonna, mutta eri suunnasta. Ihan tarkkaan emme siis kaikki mäkiä muistaneet, ja siinä rantakahvilassa jätskillä istuessamme juttelimmekin, ettei tämä tunnukaan ihan niin pahalta lenkiltä kuin ennakkoaavistuksissa. Siihen mennessä eteen oli tullut mm. kiva serpentiininousu, jossa joka toinen siivu oli myötätuulta ja joka toinen vastatuulta. Tässä kuva tuosta noususta:

Banana Split

Jätskit syötyämme lähdimme jatkamaan matkaa Port de Sollerista. Ihan tuotapikaa edessä olikin 13,9 kilsan yhtämittainen nousu reitin korkeimmalle kukkulalle. Nousun aikana alkoi Ambit taas päästellä tyytymättömiä piippauksia ja lopetti lopulta treenin tallennuksen reilun viiden tunnin ajon jälkeen, kun matkaa hotellille oli vielä noin 60 kilsaa. Loppumatka piti taas tulla muistin varassa, kun ei voitu seurata reittiä Ambitista. Mitään muutakaan dataa ei loppumatkasta jäänyt minulle talteen, kopioin alla olevan kuvan Peten Strava-profiilista.

Illalla ei jaksettukaan muuta kuin kömpiä hotellin buffaan syömään. Siinä on hyvää se, että ruokaa saa nopeasti ja jälkkäriäkin voi hakea vaikka kahdesti. 

Tänään ajoimme vähän tasaisemmalla maalla noin 80 kilsan lenkin. Aamulla olimme molemmat jo sen veran väsyneitä, että meiltä molemmilta meinasi unohtua jotain; minulta toinen juomapullo ja Peteltä pyöräilykengät. Onneksi muistuttelimme toisiamme ja kaikki tarvittava tuli mukaan. 

Juuri lähdön aikaan alkoi sataa, mutta emme antaneet sen vaikuttaa suunnitelmiin. Jotkut ruotsalaiset pyöräilijät näyttivät jäävän pyörävarastolle odottamaan sään selkiytymistä. Sade näytti verottavan ajoporukoita muutenkin todella paljon, ja olihan se vähän likaista puuhaa varsinkin peesatessa, kun tien pinnasta nousi vettä ja hiekkaa. Vajaan tunnin verran satoi, sitten selkeni ja tiet alkoivat kuivua. 

Petrassa tapasimme pari suomalaista miestä, ja kävimmekin heidän kanssaan kahvilla. Olivat majoittuneet Palmaan ja tulleet sieltä junalla vähän pohjoisemmaksi ajamaan. Kivan kahvihetken jälkeen jatkoimme taas eri suuntiin.

Olimme aamulla katsoneet kivan pääasiassa pikkuteitä seurailevan reitin ja tallensin sen sykemittariin. Tänään oli sen verran lyhyt lenkki, että akku kesti koko reissun.

Pyöräilyn jälkeen kävin vielä juoksemassa parikymmentä minuuttia rannassa. Jalat tuntuivat melko pökkelöiltä, mutta tulipa kokeiltua. Pete jäi pesemään pyöriä ja oli jo kameran kanssa odottamassa kun tulin juoksulenkiltä.

Alla olevassa kuvassa oleva Pearl Izumin pyöräilyhame on muuten ihan kiva ja etenkin kivannäköinen, mutta siinä on aika huonot pehmusteet. Vuokrapyörän satula aiheuttaa monenlaisia paineita jänniin paikkoihin näin loppumatkasta. Toistaiseksi parhaat pyöräilyshotsini ovat Bioracerin tekemät Heltrin pöksyt, niissä ei tule tukala olo oudommallakaan satulalla.

Iltapäivällä lähdimme käymään Palmassa katselemassa katedraalia ja kiertelemässä vanhaa kaupunkia. Takaisin tullessa alkoi salamoida, sataa ja tuli vähän rakeitakin. Onneksi oltiin jo lämpimässä autossa!

Ekat lomapäivät

Hyvin on päästy treenailun makuun täällä Mallorcalla. Aurinko on paistanut, lämpötila ollut kahdenkymmenen plusasteen paremmalla puolella ja telkkaristakin tulee Paris-Roubaix!

Sunnuntaina aamu-uinnin ja pyörien vuokrauksen jälkeen ajoimme Portocolomiin, jossa oli menossa kansainvälinen triahtlonkisa. Suorin reitti kaupunkiin oli suljettu, joten meidän piti vähän kierrellä ennenkuin pääsimme kisapaikalle. Silloin oli suurin osa kilpailijoista jo maalissa. Joku heltriläinen kilpailija siinä jututettiinkin, ja pari muuta seurakaveria tööttäsi meille kotimatkalla autosta. Meillä oli päällä Heltrin pyöräkamppeet tunnistamisen helpottamiseksi.

Meillä on nyt samanlaiset hiilikuituiset Cannondale Synapse -maantiepyörät. Kotoa otin mukaan pienen tarrakiinnitteisen tarvikepussukan ja sellaisen telineen, johon saan kiinni sykemittarin. Pyörä on hyvässä kunnossa, ja siinä on kompaktikammet ja vuoristopakka, eli vähän kevyempiä välityksiä löytyy vuorille kiipeämiseen.

Ohjaamo

Kevyille välityksille oli eilen käyttöä, kun ajoimme Sa Calobraan. Suunnittelimme reitin Stravassa ja siirsin sen Suunto Ambit2 S-mittariin. Menomatkalla ajoimmekin tosi nättiä ja kapeaa maalaisväylää. Reittiä oli tosi helppo seurata. Ehkä vielä toivoisin siihen jotain tietoa siitä, kuinka pitkä matka on seuraavaan risteykseen. Nyt näytössä näkyy vain nuoli ja viiva. Mutta kyllähän tuollakin pärjää, eikä pyöräilyn flow katkea kartan katselemiseen.

Matkalla Sa Calobraan.

Sa Calobra on meren rannalla noin 10 kilometriä pitkän alamäen päässä. Sinnepäin on siis mukava ajella, toiset vaan osaavat ajaa ne alamäetkin nopeammin kuin toiset. Yritin valita sellaiset ajolinjat, etten jää takaa kovaa tulevien alle. Pyöräilijöitä oli aika paljon siellä alhaalla, mutta turistibusseja vähemmän kuin viime vuonna, joten kahviloissa oli hyvin tilaa ja kaikki sujui. Pienen tankkauksen jälkeen lähdimme kapuamaan vuorta ylöspäin.

Sa Calobrassa

Ylämäkeen olikin sitten erilaista polkea, kun vauhti oli pahimmillaan vain noin 6 km/h. Aikamoista raastoa siis, ja siltä tuntui että kaikki menevät ohi. Parikin kertaa reilun tunnin kiipeämisen aikana tuli mieleen, että onko tässä mitään järkeä ja sitten tulikin onneksi jostain kiva tuulenvire ja eteen avautuivat mielettömän hienot vuori- ja merimaisemat. Kannatti hikoilla. Oli se vaan silti aikamoinen luulot pois -reissu, eikä minulla ainakaan tuon jälkeen ole mitään harhakuvitelmia omasta pyöräkunnosta, sen verran jalkoihin jäin ihan joka mäessä. Treenattavaa riittää.

Tässä olen just ajanut Llucin nousun etelän suunnasta. Pete ehti odottaessaan ottaa kamerankin esiin.

Kotimatkalla sykemittari simahti oltuaan päällä reilut kuusi tuntia. Olin aamu-uinnin jälkeen vielä ladannut sen uudelleen täyteen välttyäkseni tältä. Harmitti, sillä nyt olimme kotimatkan vain kartan varassa ja vähän sitten etsimmekin oikeaa reittiä ensin Pollencassa ja sitten vielä vähän lähempänä hotellia. Käsittääkseni tuolle sykemittarille luvataan tehokasta peliaikaa 8 tuntia, kun se on satelliitteihin yhteydessä kerran sekunnissa kuten reittejä käytettäessä käsittääkseni kannattaa olla. Ihan ei täyttänyt odotuksia se.

Tästä näkee, miten mittari simahti ennenkuin minä, joka poljin sentään hotellille asti. Pitkälti toistakymmentä kilsaa jäi siis rekisteröitymättä. Nousumetrit eivät nekään pidä paikkaansa, koko reitillä niitä lienee ollut parituhatta. Hassusti nousumetrit kertautuvat Strava-siirrossa, olen tästä virheestä laittanutkin Suunnolle jo meililä.



Tänään olikin sitten vähän kevyempi päivä, kun aamu-uinnin jälkeen ajoin 40 kilsan palauttavan lenkin tasaisella ja juoksin sen päälle puolisen tuntia. Iltapäivällä kävimme ostoksilla Festival Park Outletissa ja Decathlonissa Palman pohjoispuolella. Jotain pieniä juttuja löytyi ja lapsille tuliaiset. Tänään on myös pyykkipäivä, kun meillä kummallakin on vain kolmet ajokamppeet, kaikki nyt hotellin koneessa pyörimässä.

Huomenna on tarkoitus ajaa Solleriin, taas parituhatta nousumetriä. Jaloissa tuntuu jo tähänkinastiset nousut ihan hyvin, ja portaidenkin nouseminen tuntuu kivasti etureisissä. Alaselkä ei sen sijaan ainakaan vielä ole tullut kipeäksi, olen ehkä oppinut ainakin vähän jo pyörittämäänkin.

Hyvää synttäriä mulle

Täytän tänään 47 vuotta. Monesti lasten ollessa pieniä mietin, että minkälaista elämäni on 20 vuoden kuluttua vuonna 2015, kun poika on armeijassa ja tyttärestä tulee täysi-ikäinen. Osasin tietysti laskea, että olen silloin juuri tämän ikäinen, mutta oli mahdotonta kuvitella mitä vuodet tuovat tullessaan. Varmasti olisin silloin ollut iloinen, jos olisin kuullut mitä kaikkea elämääni kuuluu nyt. Triahtlonia harrastuksena en olisi osannut keksiä, vaikka olisin yrittänyt enkä kuvitella sitä miltä tuntuu olla kahden aikuistuvan nuoren vanhempi ja päästää irti. Useimmat haaveeni ovat toteutuneet, mutta on minulla vielä muutama toteutumattakin.

Heti herättyäni luin äidiltä tulleen tekstiviestin synttärionnitteluineen, ja sen jälkeen soittivat isäni ja kummisetäni Saksasta. Isänpuoleisessa suvussa on vielä tapana laulaa onnittelulaulu, joten sain kuulla sen tuplasti. Kummisedän soittoa en oikein osannut odottaakaan, sillä hän sai vuosi sitten aivoverenkierron häiriön, eikä vähään aikaan pystynyt kommunikoimaan sanallisesti lainkaan. Nyt se sujuu häneltä jo kahdella kielellä jopa puhelimessa, toki välillä kangerrellen. Hienosti tsempattu toipuminen!

Olen todella onnekas, kun minulla vielä on vanhemmat lähelläni vielä nyt, kun lapseni alkavat jo pikku hiljaa kokeilla omia siipiään ja suunnitella omaa tulevaisuuttaan. Nyt ollaan Peten kanssa kahdestaan lentokentällä matkalla Mallorcalle pyöräilemään viikoksi, ja lapsillakin on kaikki hyvin. Olen kiitollinen ja nostan maljan pitkälle iälle tänään jossain Alcudian rantakuppilassa.

Reitit Ambitiin

Suunto Ambit2 S -sykemittarissani on monta ominaisuutta, joita en ole juurikaan käyttänyt. Yksi niistä on reitit ja reittisuunnittelu. Viime viikolla sen kokeiluun tarjoutui hyvä mahdollisuus, kun minun piti ajaa maastopyöräni kotiin huollosta Itä-Helsingistä. Katsoin ihan ensiksi, mitä kevyen liikenteen reittiopas tarjoaisi. Olen käyttänyt sitä usein ennenkin etsiessäni lyhimpiä reittejä, ja todennut sen toimivaksi. Ehdotettu reitti vaikutti hyvältä, ja sain sen ladattua ensin koneelle gpx-muodossa ja sitten siirrettyä Ambitiin.

Reitin seuraaminen oli helppoa, kun alkuun pääsi. Kellossa ei näy  karttaa, pelkästään valittu reitti viivana ja oman sijainnin merkiksi pieni nuoli. Ajelin paikoissa, joissa en varmaan koskaan aikaisemmin ollut käynyt, ja minne en ilman reittiä olisi osannut mennäkään. Kotimatkaa oli 20 kilsaa, ja reitiltä poikkesin vasta Perkkaalla, jossa osa kevyen liikenteen väylistä oli suljettu remontin vuoksi. Onneksi ne kulmat olivat jo tuttuja.

Koska innostuin reittiominaisuuksista vähän enemmäkin, päätin tehdä jo etukäteen reittisuunnitelmat ensi viikon Mallorcan-reissua varten. Viime vuonna ajoimme siellä pari päivää Toffen kanssa, joka jo silloin osasi tämän reittihomman ja hoiti suunnistushommat. Myöhemmin kahdestaan Peten kanssa ajellessamme jäimme pari kertaa joidenkin kaupunkien keskustoihin pyörimään, kun emme tienneet mitä kautta olisimme päässeet jatkamaan matkaa oikeaan suuntaan. Oli meillä tietysti karttakin, mutta siitä ei pikkukujilla ollut hyötyä.

Ihan ensiksi kokeilin Movescountin reittisuunnitteluohjelmaa, mutta se tuntui vähän hankalalta, enkä saanut sitä zoomattua riittävän tarkkaan voidakseni valita lähtöpaikan hotellin läheltä. Jo valitun reitin muuttaminen oli niinikään hankalaa, kun reittiä ei voinut muuttaa drag-and-drop-tyylillä. Turhauduin ja kokeilin seuraavaksi Google Mapsia. Siellä kaikki toimi, mutta en löytänyt nappia, jolla olisin voinut tallentaa reitin gpx-muodossa siirtääkseni sen kelloon. 

Sitten keksin Stravan ja sieltähän löytyi heti se tosi hyvä reittisuunnitteluohjelma, jota kaipasinkin. Suunnittelin meille reitin ensi sunnuntaille, kun ajamme katsomaan triathlon-kisaa Portocolomiin. Kartta skaalautui niin, että sain lähtöpisteen laitettua hotellin kulmalle. Maalin laitoin Portocolomin satama-aluelle, ja niin vain sain näkyviin ja kelloonkin ladattua ihan kelpo reitin, jonka suunnittelussa oli käytetty apuna Strava-segmenttien suosituimmuutta ja jossa oli nousumetrejäkin melko maltillisesti, alle 500.

Esimerkissä on Etelä-Suomi, mutta klikkaamalla pääsee Mallorcalle!

Stravasta on helppo kopioida myös siellä seuraamieni ystävien ajamia reittejä Ambitiin, samoin tuo yksi omatekemä siirtyi kelloon ongelmitta. 

Kiitos etenkin Toffelle reittien ajamisesta Mallorcalla viime ja tällä viikolla, meidän on nyt helppo kopioida niistä meille sopivimmat emmekä varmasti eksy, kun saan siirrettyä ne Ambitin muistiin odottamaan aurinkoisia pyöräilypäiviä!

Viimeinen päivä Mallorcalla

Viimeiseksi päiväksi olimme Peten kanssa säästäneet ajelun Sa Calobraan. Kilsoja kertyisi noin 120 ja nousumetrejä 2000, joten lähdimme liikkeelle jo puoli kymmeneltä heti aamiaisen jälkeen. Alkumatka sujui joutuisasti, ja löysimme pienen etsiskelyn jälkeen oikean tienkin Pollencasta Lluciin. Loiva nousu alkoi melkein samantien, ja tästä sitten vähän jyrkempikin:

Vaikka säätiedotuksissa oli pitkin viikkoa luvattu sadetta ja jopa ukkosta, oli keli todella lämmin ja aurinkoinen. Tämän ensimmäisen nousun olimme laskeneet alas jo ensimmäisenä päivänä, ja nyt oli kiva kiivetä se ylös. Luullakseni tämä mäki on myös Mallorcan IM-reitillä. 

Emme juurikaan pitäneet taukoja paitsi karttaa lukiessa (usein) ja vettä ostettaessa (muutama kerta). Olisi aika kiva, jos pyörävuokraamosta voisi vuokrata jonkun Garmin-vehkeen jossa suosituimmat reitit olisivat valmiiksi. Matkalla tapasimme pari jo hotelliltakin tuttua tamperelaista kaveria. Heidän porukastaan oli yksi kaatunut pyörällä peesatessaan edelläajavaa vähän liian lähellä matkan ensimmäisinä päivinä ja joutuu hoidattamaan haavojaan joka päivä terveysasemalla. Pyöräily ei tietenkään onnistu. Ambulanssilla haetaan kuulemma 3-4 kolaroinutta pyöräilijää päivittäin hoitoon sairaalaan Palmaan. 

Noh, me pysyimme onneksi pystyssä tänäänkin. Olin kyllä normaaliakin tarkempi siitä, ettei eturenkaani ylitä Petrin takarengasta missään tilanteessa. Pidimme pienen tauon ennen Sa Calobraan kääntymista ja siitä lähdimme sattumalta ajamaan pieneen ylämäkeen samaan aikaan jonkun lahtelaisen porukan kanssa. Mukavia tyyppejä, ja vitsikäs seuran nimi: Royal Cycling Club Lahti. Suomen lippu Heltrin paidassa on aika hyvä keskustelunherättäjä. Kerran meille huudettiin jopa ohiajavasta autosta, että "jaksaa, jaksaa!".

Lasku Sa Calobraan oli lopulta 9,5 kilometriä pitkä ja aika vauhdikas, vaikka jarruttelinkin reilusti ennen mutkia ja otin kaiken varman päälle. Kerran jarrutin vähän liiankin kanssa  ja takarengas lukkiutui ihan pieneksi hetkeksi. Vastaantulevien ja ohittavien autojen ja varsinkin bussien kanssa sai kyllä olla tarkkana. Pyöriäkin tuli takaa ohi. Moni oli pysähtynyt mäen huipulla pukemaan takin tai liivin, mutta meillä ei tälläkään reissulla ollut mitään varavaatteita mukana. Ilmankin selvittiin, kun oli lämmin päivä.

Päästyämme alas rantaan istuimme hetkeksi alas ja söimme hyvää paprikapiirakkaa. Tällä reissulla olen tykästynyt Cokikseen pyörälenkkieväänä, ja join sitä taas. Koska muuten en juurikaan käytä kofeiinia, Cokis silloin tällöin kyllä piristää mukavasti. Kaikki energia tulikin tarpeeseen, kun lähdime ajamaan samaa reittiä ylös. Lahtelaiset uudet ystävämme vitsailivat, että veneelläkin kuulemma pääsisi pois. Reilu tunti minulla meni kapuamiseen. Pete oli nopeampi ja jo totuttuun tapaan odotteli minua huipulla. Kiivetessä juttelin parin norjalaisnaisen kanssa. Toinen heistä oli ilmoittautunut Haugesundin puolikkaalle heinäkuussa.

Tykkään kyllä ajaa ylämäkeen, varsinkin kun ne ovat "ajettavia" eli ei tarvitse nousta putkelle ja ylös pääsee kun vaan jaksaa kampia pyörittää ja pyörittää. Lajivoima kehittyy! Aika nopeasti jalat myös palautuvat ylämäistä, kun niitä usein seuraa pitkä alamäki.

Loppumatkasta meillä oli aika kova vastatuuli ja taas pieniä suunnistusongelmia kun halusimme välttää isoja teitä. Jalat tuntuivat yllättävän hyviltä, kun olimme säännöllisesti syöneet geelejä ja juoneet vettä. Minulla vesi tuntui ihan konkreettisesti aina pysähtyessä valuvan pitkin selkää. Samanlaista fiilistä ei ole tullut urheilujuoman kanssa, ehkä se vesi imeytyy vähän huonommin ja tulee nopeammin "läpi".

Lepopäivä

On se hyvä, että saari on täynnä suomalaisia kokeneita triathlonisteja. Saa hyviä neuvoja vähän kuin huomaamatta. Eilen juttelimme baarissa niitä näitä, ja samassa yhteydessä vähän väittelimme myös siitä, kannattaako rakot päkiän alla puhkaista vai ei. Itse olin siinä käsityksessä että ei, mutta asia jäi kuitenkin niin paljon mietityttämään, että kävin hotellin respasta kysäisemässä mahdollisuutta lääkärin konsultaatioon.

Onnistuihan se. Puolisen tuntia myöhemmin lääkäri koputti hotellihuoneemme ovella ja alkoi hommiin. Ensin piti poistaa ne Compeed-laastarit, jotka olin tietämättömyyttäni rakkojen päälle laittanut. Ei olisi pitänyt, missään tapauksessa. Oikean jalan rakko puhkesi siinä laastaria irroitettaessa. Vasemmassa jalassa taitaa olla vähän pahempi tilanne, ja se laastari irtosikin ilman ihovaurioita. Vasempaan päkiään lääkäri pisteli reikiä steriilillä neulalla varmaan 5-6, mutta nestettä ei juurikaan tullut ulos. Itse en jalkapohjia juurikaan katsellut, mutta tilannetta lähempää seuranneen Peten ilmeestä päättelin että ovat ne varmaan paremmassakin kunnossa olleet.

Molempiin jalkoihin laitettiin vielä joku antibioottia sisältänyt sidos ja sen päälle vielä sideaharsoa ja ideaalisiteen tapaista. Sidokset saan ottaa pois tänään illalla, minkä jälkeen jalkoja pitää vielä huljutella  lämpimässä vedessä. Sain lisäksi reseptin jollekin rasvalle, jolla jalkoja rasvaillaan kolmisen päivää. Ja tietenkin laskun, joka toivottavasti menee matkavakuutuksen piikkiin.

Oikealla jalalla voin jo kävellä melkein normaalisti, mutta vasen on edelleen tosi kipeä. Tänään pidän lepopäivän, kun käyn Peten kanssa klenkkailemassa Palmassa. Hän lähti jo seitsemältä ajamaan lyhyehköä lenkkiä itsekseen, ja yhteisenä tavoitteena meillä on ehtiä sen jälkeen hotellin aamiaiselle. Saa nähdä onnistuuko. Ukkonenkin jyrisi hetken, mutta sade ei koskaan ehtinyt tänne saakka. Nyt ilma on taas aurinkoinen, kuten parvekekuvasta ilmenee:

Huomenna, jos vasen jalka on edes vähän paremmassa kunnossa, aiomme ajaa Sa Calobran lenkin. Sillä on pituutta noin 116,56 km ja nousumetrejä hirmuiset 2009,16 (katsoin tarkat lukemat Mallorcan pyöräilykartasta). Sa Calobra sijaistee rannalla pitkän alamäen päässä. Tässä nousuprofiili:

Epäonnen pyörälenkki

Matkaan lähti neljä pyöräilijää, mutta vain yksi ajoi suunnitellun 120 kilsan lenkin loppuun saakka. Kaikilta muilta se keskeytyi syystä tai toisesta. Epäonnea kerrakseen.

Ensimmäisen kerran porukka pieneni jo 25 kilometrin jälkeen, kun edellispäivänä sairastellut ystävämme päätti kääntyä takaisin huonon olon vuoksi. Me muut jatkoimme matkaa, kunnes reilut 50 ajettuamme minulta puhkesi rengas ylämäessä. Psiuuh vaan se poksahti. Onneksi oli avuliaita renkaanvaihtajia ja varakumi mukana. Matka jatkui kohti Curan luostaria, jonne päästäkseen pitää kiivetä reilun neljän kilsan mittainen mäki. Noin kilometri ennen huippua minulla poksahti rengas uudelleen. Laitoin edellä ajaneelle Petelle tekstarin ja päätin kävellä ylöspäin. Otin kengät pois jalasta, koska klossit olivat liukkaat.

Eka renkaanvaihto

Vajaan kilsan olin ehtinyt kävellä, kun vastaan jo ajoivat Pete ja Toffe. He ryhtyivätkin ripeästi renkaanvaihtopuuhiin. Siinä kävellessä oli jo pari muutakin pyöräilijää ehtinyt apua tarjota. Avuliasta porukkaa! Tämä kolmas sisärengas puhkesi jo pumppausvaiheessa. Vasta nyt huomasimme, että vannenauhassa oli reikä. Siksi ne sisäkumit siis poksahtelivat. Ei ollut mitään järkeä rikkoa vielä sitä kolmattakin sisäkumia, kun ei se kestäisi kuitenkaan ilman uutta vannenauhaa. Vähän aikaa mietimme mitä tekisimme, ja lopulta päädyimme pohdinnoissamme siihen, että Toffe lähtee ajamaan hotellille ja me Petrin kanssa tulemme perässä taksilla. 

Toinen renkaanvaihto. Tässä tunnelma oli jo hienoisesti pilalla, enkä jaksanut sommitella kuvaa. On siinä kuitenkin ne tärkeimmät: hieno maisema,  Pete ja Peten kypärästä kasvavat kukat.

Luostarin sisäänkäynti:

Luostarin kahvilassa söimme hyvät leivät ja soitimme minulle pyörän vuokranneeseen liikkeeseen kysyäksemme että mitäs nyt. He eivät päässeet meitä hakemaan, mutta lupasivat maksaa taksin saaren halki takaisin Alcudiaan. Taksia odotellessa oli aikaa katselle pyöräilijöitä. Paikalle saapui mm. pari pyöräilijää Haute Route 2013 -ajopaidoissa-a shortseissa. Ajattelin, että kyllä minäkin varmaan kaikki tarjolla olevat kamppeet ostaisin, jos niin rajuun kisaan olisin osallistunut. Samassa tilaamamme taksi kaartoi pihaan ja aloimme irroitella eturenkaita pyöristä ja pakata niitä autoon. Haute Route -tyypit katsoivat touhuamme niin pahasti, että Pete tunsi tarpeelliseksi kertoa heille, ettei toinen pyörä ole ajokunnossa ja että vain siksi hyppäämme taksin kyytiin. Vastaukseksi tuli saksalaisella aksentilla hyväksyvä "okay, that is acceptable". 

Odotin taksia suht iloisella mielellä. Mieleen taisi jo tässä nousta kiitollisuus siitä, ettei rengas poksahtanut kertaakaan edellisenä päivänä vauhdikkaassa alamäessä.

Taksimatka pyöräliikkeeseen maksoi enemmän kuin pyörän vuokra viideksi päiväksi, joten Bimont bikes taisi tässä jäädä vähän tappiolle. Kuten luvattua, he maksoivat taksin ja sain uuden takavanteen ja -renkaan toisesta pyörästä ja vielä uudet sisuritkin puhjenneiden tilalle. 

Ilman sukkia ajelu ja kävely kostautui ikävällä tavalla. Minulla on nyt molemmissa päkiöissä usean neliösentin rakkulat. Käveleminen on vaikeaa, ja tänä aamuna olin vähän epävarma siitä, pystyisinkö ajamaan pyörällä. Ajettuani koelenkin korttelin ympäri päätin kuitenkin lähteä. Ajoimme Peten kanssa melko tasaisen vajaan 80 kilsan lenkin. Varsinkin ylämäissä päkiöissä tuntui vähän pahalta, mutta Compeed-laastarien ja Ibusalin myötä silti siedettävältä.

Ilman sukkia ajaminen on tyhmää. Tänään lenkillä ajoimme paria kokeneempaa seurakaveria vastaan, ja pysähdyimme hetkeksi juttelemaan. Kun avauduin sukitta ajamisesta ja kipeistä rakoista, kuulin että rakot tulevat heti jos kantapää vähänkään nousee. Ja on se tainnut minulla mäissä sitten nousta. 

Hotellissamme (Viva Tropic & Spa) on tosi hieno säilytystila pyörille:

Niiden kuljettaminen huoneisiin ja parvekkeille onkin kielletty, samoin kuin pyöräkengillä kävely sisällä. Ei haittaa, kun on noin hieno tila varattu pyörille ja lukonkin saa ilmaiseksi lainaan vastaanotosta.