Naisten lenkillä

Jönköpingin kisan jälkeen oli ruhtinaalliset neljä kokonaista lepopäivää. Kotiin palasimme heti tiistai-aamuna laivalla. Mereltä on kyllä aina yhtä hienoa tulla Helsinkiin, kun laivan lähestyessä satamaa tunnistaa yhä useammat kirkon tornit ja muut maamerkit.

Kustaanmiekan salmi.

Treenin pariin palasin perjantaina, kun kävimme Peten kanssa salilla. Lauantaina olimme jo mökillä ja kävin juoksemassa 90 minuuttia, mutta olin varmaan jo lähtiessä pienoisessa nestehukassa, kun sormet turposivat lenkin loppupuolella. Minulla on huono tapa juoda litrakaupalla teetä ja liian vähän vettä. Teekuppiin tarttuminen on minulla varmaankin samanlainen rituaali kuin jollakin muulla viinilasillinen - se vain tuntuu kuuluvan tiettyihin hetkiin ja tunnelmiin. Yritän nyt muuttaa tapani.

Sunnuntaina lähdin 10 muun naisen kanssa ajamaan 100 kilsan lenkkiä Sipoon maisemiin. Ystäväni Maija järjesti Rapha Women's 100-lenkin. Se oli osa globaalia tapahtumaa, jossa tuhannet naiset eri puolilla maailmaa ajoivat 100 kilometriä saman päivän aikana. Helsingin osaston reitti näytti tältä:



Koko matkan keskinopeudeksi tuli se speksattu 25 km/h, kun lopussa ajeltiin hiljakseen kevyen liikenteen väyliä. Ajoittain keskinopeus nousi 28:n tuntumaan, ja kun ajoin melkein koko reissun peränpitäjänä, sain aina välillä vähän spurttaillakin porukkaa kiinni. Kyllä se kuitenkin varmaan palauttavan lenkin puolelle meni, ainakin suurimmaksi osaksi.

Tähän pysähdyttiin varmistamaan, että kahvila on auki.

Lenkin loppupuolella kävimme kahvilla ja pullallakin Cafe Sinisessä talossa Nikkilässä. Siinä istuessamme alkoi vähän sadellakin, mutta onneksi oli sadetakki mukana. Vähän aikaa liikkeelle lähtemisen jälkeen sade jo loppuikin.

Oli kiva ajaa pitkästä aikaa maantiepyörällä. Ihan ensalkuun piti vähän totutella, että mites tämä nyt menikään. Söin ensimmäisen kerran lenkillä banaania, ja taidan ottaa banaania takataskuun toistekin. Mukana oli myös patukkaa ja kokeilumielessä keitettyä perunaa, mutta peruna ei oikein yrityksestä huolimatta pudonnut. Suutuntuma oli liian tärkkelysmäinen. Idean perunan kokeiluun sain aikanaan yhdestä amerikkalaisesta tri-blogista. Yhdessä perunassa on 10 grammaa hiilihydraattia, banaanissa on tuplasti enemmän - geeleistä ja patukoista puhumattakaan.

Kampeosastolla sykemittari aiheuttaa edelleen harmaita hiuksia, kun se ei vieläkään toimi. Patteri on vaihdettu, uutta (Polarin) sykevyötäkin kokeiltu, mutta ei vaan ilmesty syke Suunnon näytölle. Seuraavaksi täytyy varmaankin ostaa uusi lähetin.

Virittelyä

Olipas mahtava pyöräilypäivä tänään: aurinko paistoi täydeltä terältä ja lämpöä oli iltapäivällä lähes 10 astetta! Kolmisen tuntia tästä hienosta päivästä kului pyörän päällä Nurmijärven maalaismaisemissa Peten ja parin trikaverin hyvässä seurassa.

Ennusteen mukainen oli ajokeli!

Ajoimme autolla lähtöpaikalle (Bembölen kahvitupa), kun ei näitä lähialueen kevyen liikenteen väyliä ole vieläkään harjattu hiekasta. Pyörätelineet vinkuvat siis taas auton katolla seuraavat kuutisen kuukautta. Kätevähän niillä on pyöriä kuljettaa, ja kiva on myös kun heti lenkin aluksi pääsee maantielle. 

Tämän kevään aikana olen kokenut pienen herätyksen törmätessäni kompaktikammista kertoviin artikkeleihin. Tässä jutussa on kaikki hyvin summattuna: jos ylämäissä vaihteet tuntuvat loppuvan kesken eikä kovinkaan usein aja yli viidenkympin keskarilla, kompaktikammet voivat olla standardikampia parempi vaihtoehto. Nämä kaksi asiaa jäivät minulle artikkelista mieleen, olihan siinä monta muutakin hyvää syytä harkita kompaktikampia. Kannattaa lukea koko juttu!

Noh, tuumasta toimeen ja välityksiä tarkistamaan: triahtlonpyörän isommassa eturattaassa oli 52 ja pienemmässä 38 piikkiä. Tein saman tarkistuksen myös Peten Feltille, ja hänellä oli kuin olikin pienempi pieni eturatas kuin minulla; 36-piikkinen. Isompi oli samankokoinen kuin minullakin. Joskus olen kateellisena kaukana takana hänen vauhdikkaita ylämäkipyörittelyjään seuraillutkin. 

Kampiherätyksen saaneena vein pyörän keväthuoltoon viime viikolla Velo&Oxygeniin ja pyysin vaihtamaan samalla kampisarjan. Pyörään tulee nyt eteen kompaktikammet eli 50- ja 34-piikkiset eturattaat. Koska entisissä ja uusissa eturattaissa on erilaiset pultitukset, pitää rattaiden lisäksi vaihtaa myös kammet ja ehkä myös keskiö. Takarataspakka saa olla kuten ennenkin, vaikka silläkin on tietysti kovasti merkitystä näissä voimansiirtojutskissa.

Maantiepyörän eturattaat.

Vasta tänään lähtiessäni maantielenkille huomasin katsoa, mikä ratastus maantiepyörässäni on. IIahduin kovasti, kun siinä onkin edessä juuri tuo sama kombo. Sehän onkin minulle jo ihan tuttu ja vanha juttu! Ei ihme, että uudella tripyörällä Velskolan mäet tuntuivat syksyllä 2012 raskailta, kun pyörittelin niitä paljon aikaisempaa raskaammalla välityksellä. Vieläkin muistan sen ahdistuksen putoamisesta ja mietiskelyn, että onko tämä uusi pyörä nyt varmasti hyvä ajatus. 

Bembölessä aamulla.

Näin jälkikäteen ihmettelen itsekin, etten pyörää ostaessani suonut ajatustakaan välityksille. Jos joku olisi silloin keksinyt sitä kysyä, olisin vamasti osannut pyytää kompaktikampia tripyörääni, kun olin niihin jo maantiekonkelissa tottunut. No, ehkä se positiivinen juttu tässä on, että tripyörälläkin polkeminen tuntuu tänä kesänä mukavan kevyeltä, ainakin toivon niin!

Kalustotasoitusta

Ensimmäistä kertaa tänä vuonna pääsimme Peten kanssa pyörillä maantielle. Aurinkokin paistoi ainakin ajoittain. Pete oli reipas ja lähti pyörällä liikkeelle kotipihalta. Minä valitsin helpomman tien ja ajoin treffipaikalle Oittaalle autolla maantiepyörä kyydissä. Maantiepyörän renkaat eivät kestä sepeliä, eikä kevyen liikenteen väyliä ole täällä päin vielä harjattu. Pyörä oli onneksi viime syksyn jäljiltä niin hyvässä kunnossa, ettei tarvinnut muuta kuin pumpata renkaat ja hypätä satulaan.

Oittaalta ajoimme Velskolaan, Takkulaan, Lepsämään ja sieltä vielä jonkun matkaa Selkiin päin ja samaa reittiä takaisin. Myötätuulessa pyörä tuntui liikkuvan kuin lentäen, eivätkä Velskolan mäet ehkä tuntuneet ihan niin pahalta kuin viime vuonna. Taisin saada aika paljon kalustotasoitusta, kun minulla oli alla kapeat ja sileät renkaat ja Petellä puolestaan leveämmät röpelöiset kumit ja niiden alla vielä pistosuojausnauhaakin. Renkaiden rullauksessa oli todella iso ero, ja minulla meno siksi paljon kevyempää.

Eväänä minulla oli PowerBarin Green Apple -geeliä, ja se oli kylmänäkin ihan just niin pahaa kuin muistinkin. Onneksi mukana oli muutama PowerBar Vanillakin ja yksi GU Espresso Love. Harmi, että Tahko Triathlonissa juoksuosuuden kofeiinipitoinen geeli on just tuo Green Apple. Täytyy sinne varmaan ottaa pari omaakin geeliä mukaan.

Siinä se ihana maantiekonkeli lepäilee! Kamalan väriset nuo pullot, mutta sopivat onneksi takin väriin.

Eilen kävimme GoExpossa, ja samalla kurkkasimme myös Kuva & kamera -messujen antia. Satuimme parahiksi paikalle Vesa Koivusen Urheilukuvaus-luennon alkuun ja jäimme sitä kuuntelemaan. Niinpä en ihmetellyt, että Pete osasi heti ottaa minusta kuvan, jossa päästä näyttää kasvavan pylväs. Kas näin:

Ostin Vesan Urheilukuvaus-kirjan, ja olen sitä vähän jo selaillutkin. Se olikin ainoa ostokseni messuilta. Toivottavasti saan valokuvauskipinän taas syttymään, kun kuvaaminen on jäänyt liian vähiin viime aikoina.

Reilun viidenkymmenen kilsan lenkin päätteeksi pakkasimme molemmat pyörät autoon (mahtuivat kun irrotimme eturenkaat) ja kävimme lounaalla (keittolounas+salaatti 9,50) Oittaan kahvilassa. Kahvilassa on nykyään lähes aina mukavasti porukkaa, ilmeisesti vieressä olevan Angry Birds -puiston ansiosta. Mukava lenkki, lähtisin vaikka heti uudestaan jos jaksaisin!