Treeniviikko Calellassa

Mukavasti meni viikko Espanjassa. Pääosassa oli harjoittelu, ja sitä kertyikin yhteensä noin 23 tuntia, josta pyöräilyä reilut 20 tuntia, juoksua vajaat pari tuntia ja vielä uintiakin noin tunti.

Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa leiriraportin listaten kivat asiat ja sitten ne toisenlaiset.

Plussat

Olimme reissussa tosi kivalla porukalla, osa minulle aikaisemmin tuttuja ja muutama uusikin tyyppi. Luulenpa, että saatoin löytää reissulta seuraa myös pyörälenkeille Espoossa. 

Pete sai juuri ennen leiriä uuden pyörän, Cervelo P3:n. Vaikka oli ehkä vähän hasardia lähteä samantien leirille uudella pyörällä, kaikki sujui ihan loistavasti ja pyörä oli oikein nopea. Selvästi hyvä ostos, jota oli harkittu jo aika pitkäkin aika. Pian on muuten meillä myynnissä yksi Felt B16-tempopyörä. (Edit: Linkki Fillaritorin ilmoitukseen)

Leirillä oleminen on helppoa ja mukavaa, kun joku muu on miettinyt valmiiksi treeniohjelmat ja pyöräreitit - ei tarvitse kuin toteuttaa. Kiitos Teemu!

Hotellissamme Sant Jordissa oli täysihoito, ja ruokapuoli toimi tosi hienosti. Lounasta sai myös lounasaikojen ulkopuolella. Se oli erityisen kätevää niin päivinä, kun ei pitkältä pyörälenkiltä ehtinyt hotellille ennen virallisen lounasajan päättymistä. 

Minullakin oli leirillä jotain uutta, nimittäin Sidin pyöräkengät. Trainerillä ajattaessa vasen jalkaterä alkoi puutua 45 minuutin jälkeen ja vähän pelkäsin, että kengät ovat minulle liian kapeat. Vaan eivät onneksi olleetkaan - ulkona ajaessa ne tuntuivat mukavan napakoilta ja sopivat jalkaani kuin valetut.

Kylältä löytyi pesula, jossa sain pesetettyä ison kassillisen likaisia vaatteita 15 eurolla. Ihanan halpaa ja puhdasta tuli vielä saman päivän aikana. Ei tarvinnut ryhtyä nyrkkipyykkiin. Se on hyvä, koska olen allerginen saippualle. Oikeasti.

Treeniolosuhteet olivat kaiken kaikkiaan loistavat: hotellin vieressä oli 50 m uima-allas, rannassa tasaista baanaa juostavaksi ja tiet ihan kohtuuhyvässä kunnossa. Pete kävi kokeilemassa myös polkujuoksumahdollisuuksia. Erityismaininnan ansaitsevat espanjalaiset autoilijat, jotka ottavat pyöräilijät häkellyttävän hyvin huomioon. Espanjassa ei lähdetä ohittamaan ennenkuin se on varmasti turvallista ja sitä turvallista hetkeä odotellaan riittävän kaukana pyörän takana. 

Yhtenä iltapäivänä kävimme Peten kanssa junalla Gironassa. Se oli kivaa vaihtelua sporttailuun. Kannattaa käydä, jos siellä suunnalla liikkuu.

Miinukset

Leirin alkupäivinä minuun iski joku pöpö, jonka vuoksi en saanut esiin ihan parasta suorituskykyä ja muutama treeni piti tehdä lyhennettynä. Kurkku oli kipeä mutta kuumetta ei ollut, pikemminkin alilämpöä. Onneksi olo alkoi parantua leirin loppua kohden ja viimeisenä päivänä kävin ajamassa pari ylämäkeä  testimielessä. Mukavan vahvalta tuntui toisin kuin parina edellisenä päivänä. Samalla reissulla oli vähän huonoakin onnea, kun ketjut putosivat kahdesti ja yhdessä sateen liukastamassa risteyksessä kaaduinkin. Pari mustelmaa jäi siitä muistoksi. Kuvassa tuo epäonnen risteys.

Mallorcan pyöräloman jälkitunnelmia

Pari työpäivää loman jälkeen on nyt takana, ja arki jatkuu. Oli kiva palata töihin puolentoista viikon totaalitauon jälkeen. En lomalla lukenut edes meilejä, vaikka niitä kännykkään aina wifin päässä ropisikin. Säästin kaikki työhönpaluu-aamuun!

Loma oli meidän kolmesta Mallorcan-matkastamme onnistunein. Suurin tekijä siihen oli varmasti se, että majoituimme pari muun perheen kanssa omakotitaloon Alcudiassa. Treenien lomassa oli kiva viettää tavallista arkea ystävien kera. Talossa oli mm. todella kiva aamiaishuone itään päin, josta auringonnousu näkyi hienosti. Matkassa oli myös muutama pikkuihminen; siitä olikin jo aika monta vuotta kun viimeksi olin pitänyt sylissäni lasta, joka vasta opettelee kävelemään. Siinä ihan herkistyi muistelemaan omien rakkaiden nyt jo melko kaukaisia vauva-aikoja. 

Säät Mallorcalla todellakin suosivat huhtikuista lomailijaa. Lyhyissä lahkeissa ja hihoissa pystyimme ajamaan, vain parina tuulisempana päivänä piti laskuihin pukea päälle tuulitakki. Kaikkein viileimmän päivän vietimme Palmassa. Pari kertaa kävin uimassakin, merivesi oli märkkärillä oikein sopivan lämpöistä.

Sain tehtyä kaikki avaintreenit, ja ajaessani jo toista kertaa ylös Llucin mäkeä mietin, että on tämä vaan aika paljon kivempaa ylläpitää tavoitewatteja näissä maisemissa kuin trainerilla kotona. 

 

Pete ei pystynyt niskassaan olevasta hermopinteestä johtuen ajamaan niin paljon kuin olisi halunnut. Sen sijaan hän löysi ihan mahtavia polkuja juostaviksi, taisi  innostua siitä hommasta ihan kunnolla. Viimeisenä päivänä hän juoksi jonkun paikallisen polkujuoksukisan 20 km pituisen reitin, jossa oli vertikaalinousua 1000 metrin verran. 

Petelle sattui myös meidän reissun ainoa kuperkeikka, kun edessä ajanut auto pysähtyi, kun hän oli juuri räpläämässä kelloaan. Vain vasen käsi oli jarrulla,ja niinhän siinä kävi, että vaikka ehkä puoli sekuntia pyörä oli kuskeineen pystyssä eturenkaan varassa, se kääntyi kuitenkin  väärään suuntaan. Pohkeeseen tuli aika ilkeän näköinen eturattaan piikin syvyinen haava, joka onneksi lähti hyvin paranemaan jo matkan aikana. Ei saa koskea kelloon ajon aikana kuin pitkillä yksinäisillä suorilla!

Sekin tuli huomattua, että parikymppinen poikamme pysyi ällistyttävän hyvin mukana vauhdissa, vaikkei pyörä- tai oikeastaan muutakaan treeniä juuri alla ollut. Lahjoja vai tahdonvoimaa, vaikea sanoa!

 

Ennen matkaa arvioimme, että nyt olisi jo tosi hyvät ulkoajokelit täällä Suomessakin, ja niinpä Helsinki-Vantaan räntäsade koneen laskeuduttua oli kuin märkä rätti kasvoille, ihan konkreettisestikin. Ehkä se keli vielä tästä viikonloppua ja vappua kohden paranee ja päästäänkin ajamaan sunnuntain pitkä lenkki maantiellä.

Cap de Formentor

Aikaisemmilta Mallorcan-reissuilta on jäänyt mielen erityisesti ajelu Formentorin majakalle. Se on niin hieno reitti, henkeäsalpaavia maisemia ja kivoja nousuja ja laskuja. 

 

Tänään ajoimme sinne kolmistaan. Lähdimme liikkeelle vasta yhdentoista jälkeen, ja reitillä oli melko ruuhkaista. Suuri osa autoista jäi Formentorin hiekkarannan tuntumaan, mutta majakallekin niitä riitti ruuhkaksi asti. Parikymmentä autoa odotti pysähdyksissä parkkipaikkaa, ja niitä vapautui vasta kun joku toinen oli lähtemässä. 

Sen verran arkailin, etten lähtenyt pyörällä ohittamaan autoja vasemmalta, vaan talutin pyörää viimeiset pari-kolmesataa metriä. Pelkäsin vastaan tulevia autoja, joita ei sitten tullutkaan. Myöhemmin kuulin, että Pete oli ajanut autojen ohi, koska arvasi että perässään tuleva poikamme nousee siinä varmasti putkelle ja menee vielä loppumetreillä ohi. Ohitus ei onnistunut, mutta muuten oletus piti paikkansa. 

 

Jalat tuntuivat vahvoilta, ja pidin ylämäissä watit anaerobisella kynnyksellä, kadenssin noin kuudessakympissä. Talven pitkät maastopuörälenkit ovat tainneet tehdä tehtävänsä, kun pyörä kulkee nyt kivasti. Alamäissä ei tänään juurikaan tarvinnut polkea, ennemminkin jarruttelin. 

 

Majakalta ajoimme suoraan syömään rantaravintolaan, ja söin ihan todella hyvän kasvispaellan. Pian alkaa olla taas nälkä, illallispaikaksi on sovittu paikallinen nepalilainen.

 

Kaksi ekaa lenkkiä Mallorcalla

Sunnuntaina saavuimme Alcudiaan, jossa majoituimme ystäviemme vuokraamaan taloon. Ruoka oli valmiina odottamassa, mitä luksusta! Illalla kasattiin vielä pyörät, joten sunnuntai-aamuna olimme valmiita lähtemään matkaan suunnitellusti yhdeksältä.

Ihan kommelluksitta ei lähtö sujunut. Viime hetkellä päätin kalibroida wattimittarin, ja sen seurauksena Suunto Spartan kyykähti. Sain sen elvytettyä, kun ensimmäisen kerran pysähdyimme noin tunnin ajon jälkeen. Loppujenkin sykemittari toimi ihan onneksi ihan moitteetta. Yhteensä ajoimme kolmisen tuntia, 75 kilsaa. 

Hetkeä ennen lähtöä huomasin myös, että etujuomapulloni vuotaa. Se on osa käsien väliin tulevaa torpedo mount -systeemiä. Pulloa ja siihen kuuluvaa pilliä on ollut vähän hankala pitää puhtaana, ja sellaista epämääräistä harmaata kasvustoa tuppaa ilmaantumaan raivoisasta pesusta huolimatta. Pullotelineeseen sopii mikä pullo tahansa, joten ei ollut vaikea päätös heittää se Xlabin pullo roskikseen ja hankkia tavallinen, helposti pestävä pullo tilalle. Eipähän tarvitse sitten kisassakaan alkaa sitä etupulloa erikseen täytellä, vaan voin helposti vauhdissa vaihtaa molemmat pyörässä olevat pullot uusiin. 

 

Tässä poseeraamme Puig de Santa Magdalena -nyppylän päällä; minä, Pete ja poikamme.

Illalla kävimme Peten kanssa uimassa meressä puolisen tuntia. Vesi oli mukavan lämmintä, todennäköisesti ilman märkkäriäkin olisi pärjännyt.

Tänään ajoimme 120 kilsaa, kolmen luostarin kierroksen. Nousua oli aika paljon enemmän kuin eilen, mutta vahvasti tultiin loppuun saakka. Poikani kanssa jätimme tosin viimeisen pienen nousun väliin ja lähdimme kahdestaan kohti majapaikkaa, kun muu porukka lähti kiipeämään vielä yhdelle luostarille. 

 

Olin ladannut reitin Spartaniin (tai oikeastaan Toffe latasi), ja se toimi hienosti, kunnes kyykähti noin10 kilometriä ennen maalia. Akkuakin oli jäljellä yli 30 %, joten siitä ei voinut olla kysymys. Alkoi jo vähän harmittaa, kun molemmilla lenkeillä on täällä ollut ongelmia. Kello kaatui myös lenkin jälkeen aina, kun yritin katsoa pyöräilyn tietoja kellosta. Maagisesti tiedot näyttävät nyt kuitenkin siirtyneen Movescountiin ja Stravaan, tosin sen viimeisen kympin tiedot puuttuvat.

Huomenna ajamme Cap de Formentorin majakalle, noin 60 kilsaa. Keskiviikko ja torstai ovat säätiedotuksen mukaan vähän tuulisempia ja viileämpiä päivä. Toistaiseksi täällä onkin ollut todella lämmintä, lyhyillä hihoilla ja lahkeilla pärjää hyvin. Keskiviikolle olemme suunnitelleet reissua Palmaan. 

Ensi kesän päätavoite: Ironman Hamburg

Joitakin viikkoja sitten tein päätöksen ensi kesän pääkisani suhteen. Se on jo kolmantena kesänä peräkkäin täyden matkan Ironman, tällä kertaa hansakaupunki Hampurissa. Kokeillaan nyt taas vaihteeksi vähän pohjoisempaa sijaintia, jospa välttyisimme paahtavalta helteeltä!

Kuva Vichyn pyöräreitin varrelta.

Hampurin kisa järjestetään ensi vuonna ensimmäistä kertaa. Viime kesänä kilpailin myös ensimmäistä kertaa järjestetyssä Ironman 70.3 Jönköping -kisassa, ja siellä kaikki sujui kuin vanhoilla tekijöillä. Hampurissa on jo monta vuotta järjestetty ITU:n kisoja, olisikohan sama järjestäjäporukka tämän uudenkin kisan takana?

Hampurissa hyvää on pohjoisen sijainnin lisäksi hyvä hotellikapasiteetti, helppo saavutettavuus ja ajankohta, 13.8.2017. Mukavasti ehtii taas koko kesän treenata ennen kisaa. Saksaakin on aika monta vuotta tullut opiskeltua, joten kielenkään suhteen ei pitäisi tulla ongelmia. Myös Pete lähtee Hampuriin kisaamaan, samoin pari treenikaveriamme. Varmasti kiva matka ja kisa siis tiedossa ainakin seuran suhteen!

Reittikarttoja ei vielä ole julkaistu, mutta se tiedetään, että uinti on kahtena kierroksena, samoin pyörä ja juoksussa kierroksia on neljä. Saattaa olla vähän teollista satama-atmosfääriä tiedossa tässä urbaanissa kisassa. Maali on toki Ironman-tyyliin Raatihuoneentorilla kaupungin keskustassa. Hampurissa perusmatkalla pari vuotta sitten kilpaillut ystäväni tiesi salilla tavatessamme kertoa, että järvessä on likainen vesi. Saa nähdä, miltä se tuntuu ensi vuonna.

Ilmoittautumisten jälkeen varasimme jo lennot, hotellin ja vuokrasimme pyörälaukutkin, joten perusasiat alkavat olla kunnossa. Sellainen vinkki minulla on pyörälaukkujen suhteen, että kannattaa varata niille myös paikat lennolta. Se ei ainakaan Finnairilla onnistu suoraan varauksen yhteydessä, vaan pitää soittaa asiakaspalveluun ja tehdä varaus sitä kautta. Jos pyörälaukku ei mahdukaan koneeseen, verkossa tehdyn lentolipun voi perua 24 tunnin kuluessa. Kannattaa siis hoitaa asia kerralla kuntoon.

Kisan aattona

Siljan laiva saapui Tukholmaan perjantai-aamuna klo 9.30, mutta meiltä kesti ruuhkan vuoksi yllättävän kauan päästä ulos satamasta. Matkalla Jönköpingiin oli myös yksi aika iso siltatyömaa, joka jonoutti liikenteen tehokkaasti. Kerran pysähdyimme vessaan ja toisen kerran syömään. Löysimme sattumalta tosi kivan ruokapaikan Göta-kanavan varrelta. Ajomatkaa E4-tieltä oli varmaan viitisen kilometriä, mutta kannatti poiketa.

Hotelliin kirjautumisen jälkeen kävimme pienellä pyörälenkillä. Ajatuksena oli ajaa ylös pyöräreitin alussa oleva mäki, mutta suunnistustaitomme loppuivat kesken ja pienen pyörimisen jälkeen tyydyimme ajelemaan lähimaastoissa. Perjantaina ehdimme myös rekisteröitymään ja käymään kisainfossa. 

Ironman-hommelit ovat täällä niin isosti esillä, että välillä on vaikea muistaa, että kyseessä on "vain" puolimatka. Kööpenhaminan fiilikset, kisaa edeltäneet pelot ja sen jälkeinen helpotus nousevat helposti mieleen. Ehkä täällä jaksan jopa lähteä kisan jälkeen vielä maalisuoralle hurraamaan viimeisille maaliintulijoille?

Pyörälenkille lähdössä.

Kisainfon piti muuten Paul Kaye -niminen eteläafrikkalainen mies, joka myös juontaa kisan ja vastaanottaa kilpailijat maalisuoran punaisella matolla. Paul näkyy ja äänensä kuuluu varmasti tuhansilla Ironman-maaliintulovideolla, niin myös minun videollani vajaa vuosi sitten Kööpinhaminassa. Hän kiertää tämänkin kesän Ironmanin Euroopan-kisoissa, ja todennäköisesti tapaamme hänet taas Ironman Vichyssä elokuun lopussa.

Tänään lauantaina onkin ollut paljon vähemmän asioita hoidettavana. Aamulla kävimme tutustumassa uintireittiin. Se on tosi helppo suorakaiteen muotoinen rata, joka uidaan vain kerran. Vesi on noin 18 astetta, ja tuntui puhtaalta. 

Uinnissa on ns. rolling start, jossa kilpailijat menevät ennen uintia tavoiteaikansa mukaiseen järjestykseen, ja siitä sitten joustavasti neljä kerrallaan uimaan. Tämä kuuluu Ironmanin Swim Smart -ohjelmaan, ja sen pitäisi vähentää huomattavasti ruuhkia ja kontakteja uinnissa.

Uinnin lähtöramppi.

Uinnin jälkeen vaihtoalueelle juostaan 500 metriä. Siinä saattaa jo aika monella (myös minulla) karista ennätyshaaveet. Märkäpuvun saa juostessa riisua vain yläosasta, joten pientä swimrun-henkistä etappia on siis tiedossa heti aamusta. On se koko matka sentään mattoa, ettei tarvitse asfaltilla tai mukulakivillä juoksennella.

Pyörä ja muutkin pyörä- ja juoksuosuudella tarvittavat kamppeet ovat jo valmiina vaihtoalueella odottamassa huomista. Aamulla ennen kisaa ei tarvitse muuta kuin laittaa vesipullot kyytiin ja pumpata renkaat. Jönköpingin sääenusteet muuttuvat lähes tunneittain, joten laitoin pyöräkassiin myös sadetakin ja irtohihat. Toivottavasti tulee yhtä hieno ja aurinkoinen päivä kuin tänään eikä niitä tarvita. 

Cannondale Slice -pyöräni valmiina etualalla.

Tapasimme aamiaisella pari suomalaista heppua, jotka olivat eilen käyneet ajamassa pyöräreitin läpi. Ensimmäiset 28 kilsaa ovat kuulemma aika mäkiset, joten niissä täytyy vaan ottaa rauhallisesti. Siinä auttaa varmasti se wattimittari! 

Huoltopisteitä on neljä, joten juotavaa saa varmasti riittävästi. Ostin tänään exposta Powerbar-geelejä, joista kahden tuntivauhdilla pitäisi saada kaikki tarvittava.

Ironman-kisoissa peesiväli on 12 metriä edellä ajavan eturenkaasta takana ajavan eturenkaaseen mitattuna. Jos ajaa 12 metriä lähemmäksi edellä ajavaa, on 25 sekuntia aikaa ohittaa. Samoin jos tulee ohitetuksi, pitää samantien jättäytyä 12 metrin päähän ohittajasta. Oletan, että minua ohitellaan varsinkin alkumatkan ylämäissä, jos uinti menee hyvin.

Juoksuosuus juostaan 2,5 kierroksena keskustassa. Huoltopisteitä on 2,5 kilometrin välein, ja tarjolla on myös lempikisajuomaani Coca-Colaa. Kisapuvun taskuun otan vaihdosta pari suolatablettia. 

Yksi pieni tekninen pulma minulla on: en ole saanut sykettäni näkymään Suunto Ambitissa enkä myöskään Garminin pyörämittarissa. Nyt sille ei kyllä voi mitään. Uinnin meinaan mennä rennon reippaasti, pyörässä seurailen tavoitewatteja tarkkaan ja juoksussa annan sitten mennä niin kovaa kuin jaksan. 

Löysin muuten tänään exposta uuden hienon kisapuvun, jossa on hihat. Nykyinen hihaton Heltri-kisapukuni alkaa jo näyttää väsymisen merkkejä, ja kovin aurinkoisessa kelissä hihat suojaavat mukavasti auringolta. Vaikka puku on musta, sen "cold black" -kangas pysyy viileänä kuumassakin ja suojaa UV-säteilyltä. Huomenna en sitä kuitenkaan vielä laita päälle, ehkä sitten seuraavassa kisassa kuun lopussa Next Triathlon Helsingin perusmatkalla.

Vikat treenipäivät Calellassa

Sen verran on tainnut ajattelu kärsiä treenistä, että laskin edellisen blogipostauksen twiitissänikin treenipäivät väärin. No, tänään ne ovat joka tapauksessa loppu ja huomenna pääsen taas kotiin.

Eilen kävimme ajamassa mäkitreenin. Yhtä ja samaa mäkeä ylös alas neljä kertaa olivat treenispeksit. Aina ei kaikki kuitenkaan mene suunnitellusti. Laskiessani mäkeä alas ensimmäistä kertaa kuulin takaani sihahduksen. Pysähdyin ja huomasin takarenkaan tyhjentyneen. Eipä siinä auttanut muu kuin alkaa vaihtohommiin. Kun haaveri sattui, ajoin neljästä pyöräilijästä viimeisenä, enkä ehtinyt huutaa edellä ajaneille mitään. He olivat alas päästyään huolestuneet kun minua ei näkynytkään, ja pelänneet minun kaatuneen. Niinpä he kaikki vuorollaan taas ylös ajaessaan varmistivat, että olen ok ja tarjoutuivat auttamaan renkaanvaihdossa tai jopa jäämään pitämään minulle seuraa!

En kuitenkaan huolinut apua, vaan halusin vaihtaa renkaan ihan omin voimin. Parikymmentä minuuttia siinä meni, mutta niin se vain lopulta onnistui. Pahin  oli se hetki, kun ulkorengas ei ihan vielä ole takaisin paikallaan, vaan sitä viimeistä viittä-kuutta senttiä joutuu milli milliltä vetämään paikalleen. Vihdoin se onnistui ja pääsin pumppaamaan. Nyt ei käytössä ollut hiilidioksidipatruunoita, vaan pelkästään minipumppu. Onneksi silläkin homma hoitui.

Renkaanvaihdon jälkeen sain onneksi ajettua ne kolme viimeistäkin nousua, mutta alkoi kyllä olla jo paras puhti poissa. Lähtiessä en ollut ehtinyt kalibroida wattimittariakaan, joten se näytti parikymmentä wattia liikaa. Ei ihan onnistunein treeni, mutta lopulta pääsimme laskemaan mäen alas viimeisen kerran ja suuntasimme takaisin hotellille. Taisin vähän väsähtää, kun reilun tunnin päiväunien jälkeenkin olin vähän hämärän rajamailla.

Tässä Peten ottama kuva viimeisen nousun jälkeen:

Tänään viimeisenä päivänä piti ajaa reilun 100 kilsan lenkki Montseny-nimiselle vuorelle. Aamulla oli kuitenkin taas vähän epäonnea, kun rengas paukahti heti saatuani pyörän ulos varastosta. Nyt syynä oli pieni vekki ulkorenkaassa. Sisärengas työntyi siitä ulos, eikä tietenkään kestänyt kunnon paineita. Peten kanssa olimme edellisenä iltana tsekanneet renkaan vielä uudelleen, ja kaiken piti olla kunnossa.

Paikallinen pyöräkauppa on näin sunnuntaisin kiinni, emmekä mistään löytäneet tähän hätään uutta ulkorengasta. Piti siis keksiä korvaavaa tekemistä, päätimme mennä uimaan ja salille.

Uima-altaassa oli hyvin tilaa, kun muita uimareita ei ollut. Saimme siis uida kahdestaan 50 metrin altaassa, aika luksusta! Tunnin uinnin jälkeen kävimme kuntosalilla ajamassa spinningpyörillä. Tavoite oli ajaa kaksi tuntia, mutta puolentoista tunnin pyörittelyn jälkeen sali meni yllättäen kiinni ja Espanjan treenini päättyivät tällä erää siihen.

Calella on tosi hieno treenipaikka, uskon että tänne tulemme vielä uudelleenkin. Liikenteen seassa tulee pyörällä ajeltua siirtymiä enemmän kuin esimerkiksi Mallorcalla, mutta täällä pyöräilijä on ykkönen ja autot osaavat varoa ja ohittaa oikeissa paikoissa. Maisemat ovat hienoja, asfaltti hyväkuntoista ja hyviä pyöräilyreittejä löytyy. Rannassa riittää tasaista juoksubaanaa kilometritolkulla, 50 metrin altaaseen pääsee uimaan ja kylpylässä voi hypellä kylmästä kylvystä lämpimään ja takaisin.

Vaikka hotellin buffa alkaa jo reilun viikon päästä kyllästyttää, on siellä syöminen kuitenkin todella nopeaa ja käytännöllistä. Säästyy siis paljon aikaa lepäilyyn ja palautumiseen! Bonuksena vielä se, että Barcelonaan pääsee junalla reilussa tunnissa (jos jaksaa lähteä).

Leiri jatkuu

Parin ekan pyöräilypäivän jälkeen tiistaina oli välipäivä, eli tunti uintia ja puolitoista juoksua. Ensin kävimme juoksemassa puolitoista tuntia rannassa eestaas, jotta rintaranka aukeaisi. Juoksu oli kyllä minulla melkoista raahustamista, mutta tulipahan tehtyä. Lounaan jälkeen kävimme uimassa reilun tunnin treenin hotellin vieressä olevassa 50 metrin altaassa. Aurinko paistoi, ja uinti tuntui ihan hyvältä väsyneilläkin jaloilla.

Pete ja minä.

Kahtena seuraavana päivänä päästiin taas ajelemaan pyörillä. Keskiviikkona tempoiltiin pari kertaa kymmenen kilsan lenkki liikenneympyrästä toiseen ja välillä ja lopuksi kävimme taas juoksemassa. Ihanaa oli ajella meren rannassa, vaikka kovaa pitikin yrittää mennä. Aika helposti ne watit meinaavat alamäessä pudota, ja ärräpäitä päästelin mielessäni samalla kun laitoin isompaa vaihdetta pykälään ja yritin saada jalat pyörimään.

Vaihtotreenin jälkeisellä maalisuoralla.

Eilen torstaina kävimme ajamassa mäkitreenin, tietyllä teholla ja kadenssilla nousimme yhden loivahkon suht pitkän mäen neljään kertaan. Täällä puhallellaan ahkerasti teiden reunoja kaikesta roskasta, ja silmiini taisi eilen lentää jotain, kun ne olivat vielä illallakin kipeät ja punaiset. Lenkin lopuksi tuutattiin hotellille taas lähes maksimiwateilla vastatuuleen. Vauhdin hurmaa!

Tänään on taas välipäivä, ja ollaan siis uitu ja juostu. Nyt mentiin altaaseen (paitsi rohkea Pete, joka ui treeninsä meressä) heti aamusta ja aamiaisen jälkeen juoksemaan. Aurinko on pilvessä, joten juoksukin tuntui ihan ookoolta, kun ei ollut liian kuuma.

Uutta on taas opittu: on tosi mukavaa, kun hotellilla on tarjolla aamiainen, lounas ja päivällinen. Yhtään turhaa energiaa ei mene sen miettimiseen, mitä ja milloin syötäisiin. Aikaisemmilla treenireissuilla olen todennäköisesti syönyt liian vähän. Tällä reissulla sainkin yhdelle pyörälenkille ohjeeksi yrittää päästä plussakaloreille, mutten tainnut siinä kuitenkaan onnistua. Energiaa on kuitenkin tuntunut riittävän,  kun buffaan ei ole koskaan pitkä matka ja jälkkärikin on joka lounaalla ja päivällisellä muistettu.

Etuvaihtajan vaijeri on nyt vaihdettu ja toimii taas. En kyllä voi suositella Cokiksen laittamista juomapulloon, siitä sotkusta tuli vähän sanomista paikalliselta pyörämekaanikoltakin, vaikka pahimmat roiskeet olinkin putsannut. Jatkossa pulloihin siis vain vettä tai urheilujuomaa, ja Cokikset vain tauoilla.

Eilen kävimme Peten kanssa junalla Matarossa SBR (swim bike run) -kaupassa. Kaikenlaista pientä löytyi, mutta esimerkiksi kaikki liikkeen kisa-asut ovat nyt Mallorcalla, kun siellä on nyt viikonloppuna puolikkaan kisa. Petelle löytyi sentään uudet Bontin pyöräkengät ja meille molemmille uudet Assoksen sukat ja pienet tarvikepussukat pyöriin. Ostin nyt sellaisen, jossa ei ole vetoketjua, vaan se kiinnittyy magneetilla. Siihen näyttäisi myös mahtuvan pari geeliä tai jopa patukkaa enemmän kuin aikaisempaan malliin. Huomenna se pääsee tositoimiin, kun meillä on taas edessä mäkitreeni pyörillä. Sitä ennen yritämme vielä ehtiä käydä pyörähtämässä Barcelonassa.

Ekat päivät Espanjassa

Matka tänne Espanjaan meni hienosti; emme joutuneet maksamaan ihan hirveitä lisämaksuja, vaikka molemmat pyörälaukut painoivatkin melkein 30 kiloa kipale, lennot olivat ajallaan ja taksi kentällä odottamassa. Toistaiseksi fiilis on aika samanlainen kuin Mallorcalla, paitsi että kaikki on vähän suurempaa.

Kahdessa ekassa päivässä olemme ajaneet fillareilla yli 230 kilsaa, ja aikaa pyörän päällä on kulunut reilut 10 tuntia. Meillä on Petrin kanssa nyt ensimmäistä kertaa leirillä omat pyörät mukana, ja tutulla fillarilla onkin kyllä paljon kivempi ajella kuin vuokrakonkelilla. Oma satula, vanteet ja wattimittarikin tuovat ajamiseen oman fiiliksensä.

Eilen ensimmäisenä ajopäivänä ajelimme rantalenkin Calellasta pohjoiseen. Edestakaisen reitin kauimmaisessa pisteessä joimme kahvit ja Cokikset. Siinä istuessa meinasi jo tulla vähän kylmä ja sadepilviäkin kertyi taivaalle, mutta onneksi vältimme kastumisen. Täällä oli varmaan joku moottoripyörien kokoontumisajo, niin paljon niitä oli liikkeellä. Yhden aika pahan onnettomuudenkin jälkitilanteeseen saavuimme pari minuuttia ambulanssin jälkeen. Vakavia ilmeitä oli, eikä kiireen tuntua. Moottoripyörä oli kiilautunut metalliaidan alle, mutta kuljettajaa ei näkynyt missään.

Tässä pari kuvaa alkumatkasta:

Arja ja minä, kuvaajana Pete.

Minä ja pullo. Sain pojaltani kivan uuden pyöräilypaidan synttärilahjaksi <3 td="">

Tänään oli mäkipäivä. Minulla katkesi etuvaihtajan vaijeri jo alkumatkasta, ja hätä olisi ehkä ollut suurempi, jos kyse olisi ollut takavaihtajan vaijerista. Sinnittelin sitten pienellä eturattaalla koko reissun. Oikeastaan se oli aika kätevää: ylämäissä isommalla en olisi tehnytkään mitään, ja alamäissä tuli ihan riittävän kova vauhti polkemattakin. Hilary-nimisessä kylässä vuoren huipulla ostimme taas Cokista, suklaata ja kävimmepä vielä kahvillakin. Satuimme kauppaan pari minuuttia ennen siestan alkamista - mikä tuuri! Ihan loppumatkasta ennen viimeisiä lyhyitä nousupätkiä kävimme vielä huoltsikalla ostamassa lisää vettä ja Cokista. Cokis tuntuu ainakin minulla tuovan uutta virtaa ihan samantien. Superjuoma, vaikka se sokerinen tumma litku aika tehokkaasti sotkeekin pyörän.

Tämänpäiväinen reitti:



Ihmeellistä kyllä, minulla nousumetrejä näyttää kertyneen 1655 ja saman reitin ajaneella Arjalla 2214. Aika paljon niitä joka tapauksessa oli.

Huomenna ohjelmassa on uintia ja juoksua, joten ehdin varmaankin jossain välissä käydä vaihdattamassa pyörän vaijerit uusiin. Olisi pitänyt ymmärtää siitä aina pienelle eturattaalle vaihtamisen jälkeen esiin jäävästä vaijerin päästä, että jotain on vialla, mutta enpä vain tajunnut. Onneksi katkesi vain vaijeri eikä kuski. Haha!

Kevään eka tempo ja uusi pyörä perheeseen

Treeniohjelmassa oli eilen peräkkäin ne kolme kovaa kirjainta: FTP. 20 minuuttia piti siis ajaa pyörällä täysiä ja katsoa, paljonko watteja keskimäärin kertyy. Yritin ehkä ihan vähän luikerrella tätä testiä ajamasta, mutta sain aika pian valmentajalta viestiä että ajamaan vaan.

Paras toistaiseksi löytämämme paikka tälle testille Espoossa on Röylän temporeitti, pituudeltaan 9,7 km. Ajelimme autolla Oittaalle ja sieltä sitten verrailimme tempon lähtöpaikalle. Peteä vähän harmitti mennä autolla, mun mielestä se oli vain ihan fiksua toimintaa, kun saatiin näin tehtyä täsmätreeni. ja jos oltaisiin ajettu kotoa saakka, olisi aikaa mennyt puolisentoista tuntia enemmän.

Tempon lähtöpaikalle saavuttuani ajoin vielä temporeitin alkua viisi minuuttia täysiä, minkä jälkeen verrailin kymmenisen minuuttia takaisin lähtöpaikalla. Siinä ei sitten auttanut muu kuin huokaista syvään, laittaa Garmin päälle ja alkaa polkea.

Wattimittarin kanssa ajaminen oli vähän jännempää kuin aikaisempina vuosina ilman. Heti alussa on pieni ylämäki, ja watit nousivat sellaisiin lukemiin, että tiesin etten jaksaisi samaa tahtia maaliin saakka. Yritin pitää watit kuitenkin koko ajan sisällä ajamani testituloksen yläpuolella, koska olin kuullut, että ulkona voisi tulla vieläkin parempia tuloksia. Ylämäissä tehot pysyivätkin helposti ylhäällä, alamäessä oli paljon, paljon vaikeampaa.

Alla olevasta graafista (Strava Effort Comparison) näkyy, että alussa jäin koko ajan enemmän ennätystuloksestani, mutta vähän puolivälin jälkeen aloin ottaa menetettyjä sekunteja kiinni. Violetti viiva kuvaa siis eilisen vedon eroa ennätysajeluun samalla reitillä viime toukokuussa. Silloin olen varmaankin lähtenyt liian kovaa ja jaksaminen on sitten kärsinyt. Nyt näin koko ajan paluumatkalla watit, ja kun ne aina alaspäin viettävällä tieosuudella putosivat, yritin kiivaasti saada ne taas parempiin lukemiin. Tuli siis tsempattua.

Vähän temporeittiä pitemmälle piti ajaa, jotta sain 20 minuuttia täyteen. Pete oli loppusuoralla ottamassa kuvaa:

Kelin suhteen meillä kävi tuuri, sillä tiistaina ja tänään torstaina on satanut kaatamalla. Eilen paistoi aika ajoin jopa aurinko.

Watit nousivat jonkun verran sisällä ajetuista, mutta syke jäi vähän alle. Aika oli neljä sekuntia huonompi kuin viime vuonna ajamani ennätys. Strava on muuten ihan todella kätevä näiden segmenttien vertailuun, kun edelliset ajat samalla reitillä löytyvät vaivatta. Suosittelen kokeilemaan Premium-jäsenyyttä! En muuten ajanut vetten päällä alkuverrassa, kämmäilin vaan mittarin kanssa, ja se oikaisi järven yli. Itse ajoin kyllä teitä pitkin!



Pyöräperheemme sai viime viikolla uuden jäsenen, kun poikamme osti itselleen uuden maantiepyörän. Pyöräliikkeessä työskentelyllä näyttää olevan sellainen sivuvaikutus, että lähes kaikki ansaitut eurot kulutetaan samaisessa pyöräliikkeessä. Toissa kesän hommista jäi kivaksi muistoksi täysjoustomaastopyörä, ja nyt kotiin tuotiin titaanirunkoinen Colnago-maantiepyörä.

En ole ennen tiennytkään, että pyörän voi kasata niinkin tarkkaan, että mietitään jopa, mihin kohtaan vaijereiden suojakuoren teksti laitetaan. Tässä pyörässä sekin on mietitty:

Teksti (Campagnolo) on tietysti tuossa takavaihtajan vaijerin mutkassa niin, että se näkyy taaksepäin. Taitaa pojalla nyt olla perheen hienoin pyörä... Yhteiset lenkit saavat kuitenkin vielä odottaa, kun me Peten kanssa lähdemme lauantaina reiluksi viikoksi Espanjan Calellaan pyörälomalle Arjan ja Teemun kanssa. Leiriohjelma tuli meiliin jo alkuviikosta, joka päivälle näyttää riittävän kehittävää tekemistä. Märkäpuvutkin pakataan mukaan, jos vaikka saisimme avattua avovesikauden samalla.

Tällä kertaa otamme omat pyörät mukaan. Pyörääni vaihdettiin ketju ja takapakka, jossa on nyt vähän paremmin ylämäkiin sopivat välitykset. Ketju vaihdettiin ensimmäisen kerran itse, ja se meni vähän liian kireälle. Tempoa ajaessa pitikin olla tarkkana, etten vaihtanut isolla eturattaalla ihan pienimmille vaihteille takana, kun rissat menivät ääriasennossa jo vaakasuoraan. Olisi voinut takavaihtaja livahtaa pinnojen väliin, mikä ei olisi ollut kiva. Jos poikani nyt muistaisi huomenna työpäivänsä aikana ostaa minulle vielä toisen uuden ketjun, niin välttyisin vaaralta Espanjan nousuissa.

Kotimatkalla

Neljä hiihtopäivää Rukalla menivät ohi nopeasti. On kyllä hienoa, kun latuja on niin paljon, että päivän hiihtolenkin voi suunnitella kuin pyöräreitin konsanaan: miettii kuinka pitkään aikoo hiihtää ja siitä vaan sitten suunnittelemaan. Eilen hiihdin Pyhävaaran ja Vuosselin reitit, yhteensä reilut kolme ja puoli tuntia. Pete kierteli vähän kauempaa ja hiihti noin 55 kilsaa. 

Kävin letulla ja teellä Uuttusuon kahvilassa, ja hiihdin siitä vielä katsomaan Kelkkatien mökkiä, jossa majoituimme edellisellä Rukan-reissulla pari vuotta sitten.

Hyvät kotimaiset sukset

Ambitin kyykähdettyä ekan lenkin jälkeen mittasin laturetkien matkaa ja aikaa Sports Trackerilla. Ihan hyvin onnistui, enkä usko että sykedatalla mitään sen kummempaa olisin tehnytkään. Väkeä oli laduilla paljon vähemmän kuin viikonloppuna, aika moni oli varmaan jo kotimatkalla. Sää oli samanlaisen pilvinen kuin koko pääsiäisen ajan, lämpöä pari astetta.

Uimaan ei tällä reissulla päästy, koska Kuusamon uimahalli oli remontissa eikä kylpylämeininki kiinnosta yhtään. Vähän harmi, mutta tulipahan otettua kaikki irti hiihtämisestä. Toivottavasti jo pian treeniohjelmassa sunnuntaipitkiksen kohdalla lukeva "paras keliin sopiva laji" olisi pyöräily. Lupaavalta näyttää ainakin tänään, kun aurinko paistaa ja lämpöä on täällä vähän pohjoisemmassakin melkein kymmenen astetta.

Sekin hyvä puoli tässä minilomassa oli, että allergiaoireet hävisivät kokonaan. Ne palaavat tietysti samantien kotona, mutta Ihan kiva oli saada niistäkin breikki pariksi päiväksi. Olen lähes aina maaliskuussa tukkoisessa, flunssanoloisessa kunnossa allergian takia, lääkityksestä huolimatta. Siitepölykauden alku on minulle aina hankalinta aikaa, kesää kohden helpottaa.

Pari hiihtolenkkiä Rukalla

Meillä on täällä Rukan Salmilammilla söpö pikkuruinen vuokramökki, jossa nukumme pikkuruisella sängyllä. Makuuhuoneen sänky on siis vain 120 cm leveä, ja tällainen vanhakin pari pystyy siinä näköjään ihan kohtuullisesti nukkumaan, vaikka onkin leveämpään henkilökohtaiseen reviiriin tottunut. Muuten mökki on tosi kiva, ja aamiaispöydästä näkyy ladulle. No sellainen pieni puute kyllä on, ettei leivänpaahdin toimi, ellei koko ajan paina sitä painiketta, jolla leivät saadaan alas. Pete on ritarillisesti paahtanut leipiä minullekin.

Eilen hiihdimme tasaisen Kuontivaaran lenkin. Sukset toimivat taas tosi kivasti, ja matka taittui tasatyönnöllä. Kerran pysähdyimme pullakahveille. Samaan pöytään sattui istumaan ehkä pari vuotta meitä varttuneempi pariskunta, joilla on jo kymmenisen vuotta ollut mökki Kesäjärven rannalla. Siinä jutustellessa kävi ilmi, että he eivät koskaan ole hiihtäneet Valtavaaralle. Kyllä kannattaisi, vaikka onhan siinä kipuamista!

Meillä oli se Valtavaaran ja Vuosselin lenkki agendalla tänään. Keli oli aika samanlainen kuin eilen, nollasta pariin plusastetta ja hienoista räntäsadetta. Ei se sade kuitenkaan suuremmin haitannut, luisto vaan ei ehkä ollut ihan niin hyvä kuin eilen. 

Saatoin ehkä pakata hieman huolimattomasti, kun mukaan ei tullut yhtään parempia housuja, edes farkkuja. Nyt joudun siis pärjäämään fleeceillä tai trikoilla. Onneksi ei ole mitään fine dining -dinnereitä suunnitteilla. Ravintolat ovat täällä iltaisin tupaten täynnä, eilen mahduimme nipinnapin Classic Pizzaan syömään pizzat ja jälkkäritkin. 

Toinen, harmittavampi unohdus on sykemittarin (Suunto Ambit2 S) latausjohto. Mittari kyykähti tänään jo tunnin hiihdon jälkeen. Olen mietiskellyt uuden mittarin hankkimista jo jonkin aikaa, mutta en oikein tiedä minkä hankkisin. Toivoisin ainakin parempaa akunkestoa ja automaattista, langatonta treenien siirtoa iPadiin tai johonkin muuhun laitteeseen. Olisi kiva, että laite kestäisi täyden matkan triathlonin minun rauhallisella vauhdillani, ja ettei sitä ihan joka lenkin jälkeen tarvitsisi olla lataamassa. Pikku hiljaa alan kallistua Garminin suuntaan, kun menin antamaan sille pikkusormen hankkimalla pyörään käytetyn Edge 500:n. Toisaalta olisi kiva tietää koska Ambit4 tulee markkinoille ja mitä ominaisuuksia siinä on. Noh, sitä odotellessa. 

Kuopiossa uimassa

Teemme Peten kanssa parhaillaan matkaa Rukalle. Päivän treenin päätimme uida Kuopiossa, kun ajattelimme sen vähän piristävän istumisesta väsynyttä kroppaa. Ja oikeassa oltiin!

Löydimme hallin helposti navigaattorin avulla, eikä sinne mennessä paljon tarvinnutkaan viitostieltä poiketa. Kassan palvelu oli todella ystävällistä, saimme vaihtorahoissa pari 50-senttistäkin,joilla pukuhuoneen kaapit sai lukkoon. Uudessa paikassa on likinäköisellä aina vähän hankalaa, kun ei kauempaa näe minne mikin ovi johtaa ja missä on vessa. Emme voineet Peten kanssa edes sopia sitä, missä näkisimme uikkarit vaihdettuamme, kun emme oikein tienneet mitä odottaa. Pienen haahuilun ja silmien siristelyn jälkeen löysimme kuitenkin toisemme altaan ääreltä.

Porukkaa oli uintiradoilla aika vähän, enempi oli vesijuoksijoita, joille olikin varatu ruhtinaallisesti tilaa. Menimme radalle, jossa ilmeisesti joku triathlonisti-kolleega sai uintiopetusta. Hän sanoi radalle mahtuvan muitakin jo ennen kuin ehdin kysyä. Uimme saman treenin kuin yleensä lauantai-aamuisin, mutta lyhensimme hieman pääsarjaa. Treenin pituudeksi tuli lopulta 2400 m, ja siihen meni 50 minuuttia.

Niiralan halli oli ihan ok, vesi ehkä aavistuksen lämpimämpää ja myös sameampaa kuin Märskyssä. Tilaa kuitenkin oli, ja valoa tulvi sisään isoista ikkunoista. Plussalaatikkoon meni tämä treeni, vaikka istumisesta jäykistynyt kroppa ei ihan vauhdikkainta menoa tarjonnutkaan.

Ennen uintia teki mieli vähän verrytellä kasvolihaksiakin ja irvistää. Tai ehkä mua jännitti uusi halli tai jotain.

Uinnin jälkeen on taas paljon kivempi istua autossa. Just käytiin Iisalmessa kaupassa, ja enää matkaa on 300 km!

Kisat ja matkat järjestykseen

Pari päivää olen nyt lepäillyt, kun viikonlopun treeneissä alkoi olla vähän väsynyt pössis. Välillä on ihan kiva, kun ehtii illalla muutakin kuin treenata. Ja mitä muutakaan sitä sitten tekisi, kun suunnittelisi treeni- ja kisamatkoja. Ja bloggaisi, tietenkin.

Töissä olen parin viime kuukauden aikana oppinut käyttämään Trello-nimistä ilmaista verkkopalvelua asioiden järjestämiseen ja priorisointiin, ja se tuntui niin kätevältä, että ajattelin kokeilla samaa tulevan kauden matkojen suunnitteluun.

Laitoin taulun otsikoksi 2016 Treenileirit ja kisat, ja perustin omat sarakkeet toukokuun treenileirille sekä Jönköpingin ja Vichyn kisoille. Sitten olikin helppoa listata tähän mennessä hoidetut ja hoitamattomat tehtävät. Tehtäviin laitoin vielä värikoodit sen mukaan, kumpi meistä (Pete vai minä) on kyseisestä tehtävästä vastuussa. 

Hoidettuihin tehtäviin laitoin vihreän koodin ja hoitamattomiin punaiset. Nyt on listasta helppo nähdä esimerkiksi, että Jönköpingin laivamatka on vielä varaamatta, samoin vuokra-auto Vichyn reissulla.

Tehtäviä ja värikoodeja voi lisätä ja nimetä kuten haluaa, joten niiden käytössä on rajana vain oma mielikuvitus. Matkan lähestyessä kaikkea tulee varmasti paljon lisää, tuskin maltan odottaa!

Työprojektissa Trellon melkeinpä paras ominaisuus oli se, että sen voi jakaa haluamiensa ihmisten kanssa. Niinpä jaoin tämän taulun Peten kanssa, ja nyt hänenkin pitäisi päästä päivittämään ja lisäämään tehtäviä niin, että meillä on koko ajan niihin sama näkymä. Tehtäviin voi liittää valokuvia, määräpäiviä, liitteitä ja kaikkea muutakin mielenkiintoista. Kannattaa käydä tutustumassa!

Jetlag

Kotimatkan lennot sujuivat aikataulun mukaan, ja laskeuduimme Helsinki-Vantaalle puoli kahdeksan aikaan sunnuntai-iltana. Matkalaukkuja jouduimme odottamaan tunnin (!), ja kotona olimme yhdeksän jälkeen. Tilataksi piti ottaa, kun emme tavalliseen olisi pakaaseinemme mahtuneet. Onneksi sellainen oli saatavilla.

Yöunet ovat toistaiseksi olleet katkonaisia, ja joka ilta olen ottanut melatoniinia saadakseni unenpäästä kiinni oikeaan aikaan. Siitä huolimatta maanantain ja tiistain välisenä yönä heräsin puoliltaöin nukuttuani noin tunnin ja valvoin kolmeen saakka. Niinpä tänään nukuin niin pitkään kuin nukutti, ja nousin vasta puoliltapäivin. En muista, koska viimeksi olisin nukkunut niin pitkään, mutta silti on vielä vähän sekava olo. Tosi hyvään paikkaan tuli tämä ylimääräinen vapaapäivä!

Jouduin maanantaina käymään lääkärissäkin, kun sain jostain (ehkäpä ällöttävän lämpimästä uimahallivedestä) käsiini bakteeritulehduksen. Oikean kainalon imusolmukkeetkin olivat maanantai-aamuna kipeät. Lääkäri määräsi minulle vahvan antibioottikuurin kymmeneksi päiväksi. Onni on hyvä työterveydenhuolto! 

Lääkärikäynnin yhteydessä sain hoidettua yhden jo jonkin aikaa hoitamattomien asioiden listalla olleen jutun, nimittäin lähetteen ja ajanvarauksen mammografiaan. Tiistaiksi sain ajan ja vielä saman päivän aikana onneksi tiedon siitä, ettei mitään huolestuttavaa löytynyt. Parin vuoden päästä taas uudelleen.

Treenejä en ole vielä aloittanut, kun työpäivien jälkeen on ollut niin väsynyt olo ja etenkin oikea käsi on ollut niin kipeä, etten olisi voinut tarttua painoihin tai oikeastaan kunnolla mihinkään muuhunkaan. Onneksi töissä ei tarvitse kuin naputella näppäimistöä, se on kuitenkin sujunut.

Jonkun nyrkkissäännön mukaan aikaerosta toipumiseen menee tunti per päivä, joten odotettavissa on olon normalisoituminen yhdeksän päivän kuluessa. Itään päin matkustaminen on aina vaikeampaa, kun siinä menettää aikaa. Länteen päin matkustettaessa voitettu aika on helppo käyttää nukkumiseen. Sekin varmasti vaikuttaa sopeutumiseen, että täällä on nyt päivisin niin kovin vähän valoisaa aikaa. Työpäivinä ei pysty olemaan ulkona valoisaan aikaan, kun työmatkatkin molempiin suuntiin tehdään pilkkopimeässä. 

Olympialaduilla

Reissun viimeisenä päivänä piti taas päästä hiihtämään. Hieman mietittyämme päätimme ajaa noin tunnin matkan vuoden 2002 talviolympialaisten maastohiihtojen maisemiin Soldier Hollow'iin. Se on suunnilleen yhtä korkealla merenpinnasta kuin Park City, joten tuli taas koeteltua keuhkoja oikein kunnolla. Salt Lake Cityssä on pari viime päivää ollut huono ilma (smog), ja siksikin oli kiva ajaa taas ylös vuorille puhtaamman hengitysilman perässä.

Parilla aikaisemmallakin reissulla olemme Soldier Hollow'ssa käyneet, mutta silloin huokailimme vain kahvilassa hienoja maisemia ja loistokunnossa olevia latuja. Nyt oli parempi tuuri, kun pääsimme tositoimiin.

Perille päästyämme vuokrasimme siis sukset ja ostimme liput laduille. Sitä ennen oli tietysti pitänyt allekirjoittaa lappu, jolla vapautimme latujen ylläpitäjän kaikesta vastuusta tapaturman sattuessa. Maastohiihtokin on siis tosi vaarallista.

Ihan aamusta olimme ensimmäiset ja vähän aikaa ainoatkin hiihtäjät koko keskuksessa, aika mahtavaa! Latuja oli tänä vuonna kuulemma tehty enemmän kuin aikaisempina kolmena vähälumisempana vuotena. Lumitilanne on ollut ilmeisen hyvä, kun nyt oli auki sellaisiakin pätkiä, joilla oli viimeksi hiihdelty olympiavuonna. Jotkut nuorten MM-kisat hiihdellään Soldier Hollow'ssa vuoden päästä tammikuussa 2017.

Ladut oli tehty kivasti taas niin, että keskusrakennus oli lähes koko ajan näkyvissä. Valittavana oli monenmittaista, tasaisempaa ja vähän mäkisempääkin reittiä. Hiihtelin osin itsekseni, mutta myös jonkin matkaa flunssaisen siskoni kanssa. Olipas taivaallista! Tämän tästä piti pysähtyä kuvaamaan, vaikka aika mitättömän näköiseksi tuo maisema kuvissa näyttää latistuvan. 

Näin suomalaisena tuntui vähän hassulta maksaa laduille pääsemisestä se 20 taalaa, mutta kyllä ne sitten olivatkin loistokunnossa. Soldier Hollow on Park Cityn kunnan ylläpitämä voittoa tavoittelematon maastohiihtokeskus, joten kai se hinta ihan kohdallaan oli. Suomessa ei kai hiihtämisestä ainakaan vielä tarvitse maksaa ensilumen latuja lukuunottamatta.

Vähän epäonneakin oli matkassa, sillä Pete hukkasi puhelimensa tällä hiihtoreissulla. Hiihtopusakan taskun vetoketju oli pikkuhiljaa hivuttautunut auki ja puhelin tippunut jonnekin matkan varrelle. Kiivaasta etsinnästä huolimatta sitä ei löytynyt. Yhteystiedot jätettiin kuitenkin vastaisuuden varalle. Liukkaalla lumellahan se puhelin on tietysti voinut liukua ties minne.

Nyt on kotimatkaa tehty jo toistakymmentä tuntia, kun tätä naputtelen Pariisissa. Lähes vuorokauden olen jo ollut yhtämittaa hereillä, vielä pitäisi kuusi-seitsemän tuntia jaksaa. Ihan kiva on palata kotiin, loppumatkasta alkoi olla jo vähän koti-ikäväkin.