Näytetään tekstit, joissa on tunniste big day. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste big day. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. elokuuta 2015

Eilen oli hyvä päivä

Eilen, tasan kolme viikkoa ennen h-hetkeä, oli viimeinen pitkä yhdistelmätreeni, jota myös big day -treeniksi kutsutaan. Tällä kertaa ei minunkaan tarvinnut pyöräillä yksin, kun olimme kutsuneet mökillemme muitakin Köpikseen lähtijöitä. Meitä oli yhteensä viisi plus 'key note speaker', viime vuonna Köpiksessä kilpaillut Jarmo.

Kahdeksan jälkeen auringonpaisteessa lähdimme uimaan noin tunnin lenkkiä järven toiseen päähän ja takaisin. Vajaa tunti, hieman vaille kolme kilsaa. Uintivauhdeissa oli eroja, mutta onneksi järvi on pieni eikä eksymisen vaaraa ollut.

Uimaan lähdössä.
Uinnin jälkeen söimme pienen aamupalan ja lähdimme pyöräilemään. Naisporukalla ajoimme Kettulasta Sammatin ja Karjalohjan kautta Perniöön. Paluumatkalla ajoimme Suomusjärven kautta.

Lähdössä. 
Perniössä.

Ja oikein poseeraten kahvilan edessä.

Pitkällä lenkillä oli mahdollisuus testata myös energiansaantia. Minulla oli kolme pulloa vahvaa urheilujuomaa. Olin laittanut jauhetta veteen sen verran, että saisin juomalla yhden pullon tunnissa juuri sopivan määrän hiilihydraattia. Se ei toiminut kovinkaan hyvin, sillä Perniössä pullot olivat tyhjät ja minulla aavistuksen etova olo. Kesäkahvilassa täytin pullot vedellä ennenkuin jatkoimme taas matkaa. Siitä eteenpäin jatkoin vesi+geeli+patukka -kombolla, joka toimi paljon paremmin. 

Täytyy varmaan vaan ottaa energiansaannille kisassakin se aika, mikä siihen menee. Patukan syöminen vaan on hitaampaa kuin urheilujuoman "nauttiminen". Ensi sunnuntain lenkillä ehdin vielä onneksi todentaa uuden suunnitelman toimivuuden. Tai toimimattomuuden, ja sitten onkin jo kiire miettiä uutta vaihtoehtoa.

Kaverit ja mun sormi.

Heti pyöräilyn jälkeen lähdimme juoksemaan Lahnajärven ympäri. Matkaa oli noin kymppi. Jo pyöräilyn viimeisillä kilsoilla oli jyrissyt ukkonen, ja pieni sadekuuro tulikin niskaan. Se ei kuitenkaan onneksi kastellut lenkkareita. Juoksu tuntui yllättävän kevyeltä, vaikka pyörällä olin jo ehtinyt miettiä että ajoinko liian kovaa kuitenkin. Sykkeen mukaan menin (aina kun sykemittari toimi), ja nyt luulen tietäväni millaisia syketasoja lähden Köpiksessä hakemaan. Juoksussakin sykkeet pysyivät peruskestävyystasolla.

Tuntuu siltä, että Joroisten jälkeen kunto on kehittynyt oikeaan suuntaan. Lauantaina piipahdimme Lahdessa katsomassa täyden matkan SM-kisoja. Sieltä jäi päällimmäisenä mieleen se, että täytyy vielä aika tarkkaan miettiä, mitä vaatteita päälle ja etenkin vaihtopusseihin laittaa, ettei vaan joudu palelemaan pyöräosuudella, jos vaikka sattuisi kisan aikana tuulemaan ja varsinkin satamaan. 

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Big day -treeni

Vietimme juhannuksen mökillä ja siellä olikin kätevä toteuttaa kesän ensimmäinen big day -treeni. Sen tarkoituksena on valmentaa kroppaa ja mieltä itse kisaa varten, kun päivän aikana pääsee vähän fiilikseen siitä, miltä se vieläkin pitempi päivä voi tuntua. Samalla on hyvä mahdollisuus treenata syömisiä ja juomisia, vaatetusta ja kaikkea muutakin mahdollista.

Päivä alkoi vajaan tunnin uinnilla mökkijärvessä, jonka lämpötila oli onneksi noussut edellispäivän lukemista lähes asteella kuuteentoista Celciukseen. Kokeilin ensimmäistä kertaa uutta tapaa pukea märkäpuku ja yllätyksekseni se olikin ihan jättikätevää, puku tuli tosi mukavasti ja helposti päälle. 

Yksi ystävämmekin oli tullut mukaan treenailemaan, ja käytimme tilaisuuden hyväksemme ja harjoittelimme mm. peesausta uinnissa. Muuten oli järvessä niin paljon tilaa, ettei kontaktia juuri tullut. Mökkijärvi on niin pieni, ettei moottorikäyttöisillä vehkeillä saa siellä ajella eli ainakaan veneitä ei tarvitse siellä uidessa pelätä. Takana on helpompi peesata kuin sivulla, mutta sivulla peesatessa näkisi paremmin eteenpäin. Hmmm. Sellaisenkin vinkin sain, että jos meinaa peesatessa koko ajan osua edellä uivan jalkoihin, kannattaa alkaa tahdistaa. Silloin pysyy aina kutakuinkin käsivarren mitan päässä peesattavan varpaista. Kokeilin vinkkiä, ja se toimi!

Olen tosi tyytyväinen uuteen Mako-märkkäriini, se taitaa olla minulle juuri oikean kokoinen ja parasta on, että kädet pyörivät vapaasti eivätkä olkapäät väsy. Melkein kuin altaassa! Yhdet kynnenjäljet olen siihen jo tosin saanut, mutta ehkä jatkossa osaan pukea sen päälle siistimmin. Pari vuotta vanha neopreeniliimakin oli päässyt kuivumaan, enkä ole saanut vielä uutta hankittua ja pukua paikattua.

Pienen välipalan ja pikasuihkujen jälkeen ajoimme autolla asfalttitien päähän ja lähdimme pyöräilemään. Neljän tunnin lenkki oli tavoitteena, kun ajoin itsekseni 110 kilsaa Kettulasta Perniöön ja takaisin. Pysähdyin vain paluumatkalla Kiskon Nesteellä, kun ostin pullon Gatoradea ja kävin veskissä. Lenkin aikana yritin säntillisesti ottaa energiaa kahdenkymmenen minuutin välein. Otin kahden tunnin aikana kolme geeliä miedon urheilujuoman kanssa. Kolmannen tunnin aikana söin yhden raw-bite -patukan ja join vettä kunnes viimeisen tunnin ajaksi palasin taas geeleihin. GU:n Salted Caramel on yksi suosikkimauista, eikä se pettänyt nytkään. Sen saan alas, vaikka joku muu geeli jo alkaisi ällöttää. 

Suomusjärveltä Kiskoon oli veikeällä tavalla paikkailtu huonokuntoista tietä, ehkäpä rahat eivät riittäneet ihan koko tien uusimiseen. Pyörällä ajellessa tuo kapeakin uusi päällyste on kyllä tosi iso parannus entiseen.



Juoksuun lähtiessä alkoi tuntua, että cashew-pähkinää sisältänyt patukka taisi olla virhe, sillä vatsassa lähtivät liikkeelle epätoivottavat prosessit. Puskaan ei sentään tarvinnut syöksyä, mutta hieman epämukavaa oloa vatsan toiminta aiheutti. Seuraavalla pitkällä lenkillä pitää kokeilla jotain toista patukkaa. Pökkeläjaloista jalostui kilsojen myötä jonkinlaiset juoksujalatkin, mutta silti oli tosi kiva saada vaadittu tunti täyteen. Olisi varmaan kannattanut ottaa myös juoksuun vähän energiaa mukaan, nyt alkoi loppua kohden vähän väsyttää.

Patukkamerkin lisäksi pitkästä päivästä mietityttämään jäi satula. Nyt ajelen ISM Adamo Prologuella, joka on aavistuksen liian leveä, ja vieläkin on samat paikat kipeät kuin Pirkan pyöräilyn jälkeen. Nyt tekisi mieli kokeilla jotain kapeampaa. Ystävällä oli Bontrager Hilo RXL, se näytti sopivan kapoiselta. Hankintalistalla on myös pieni satulalaukku, johon mahtuisi vararengas ja rengasraudat.

Lauantaina pääsenkin jo sitten ihan kunnon kisaan, kun ohjelmassa on Kisko Triathlonin perusmatka jo kuudetta kertaa peräkkäin.  Vuonna 2010 se oli koko kesän päätavoite, tänä vuonna vain pieni askel kohti Köpiksen täyttä matkaa noin kahden kuukauden kuluttua. Tälläkin kertaa toivon ehtiväni juoksuosuudelle ennenkuin voittajaa haastetallaan maalissa.