Pyör... eikun hiihtämään

Viime sunnuntaina lähdin ajelemaan kolmen tunnin pyörälenkkiä. Olin miettinyt kevyen liikenteen väyliä kulkevan reitin jo edellisenä iltana. Kelikin oli lähtiessä oikein mukava, lämpötila juuri ja juuri pakkasen puolella, ilma kirkas. Vesireppu selässä ja urheilujuomaa runkopullossa, uusi takki päällä. Melkein laulattikin, kun oli niin hyvä fiilis.

Heti jo pihasta lähtiessäni kuitenkin huomasin, että polveen sattui joka polkaisulla. Se oli kipeytynyt lauantaisella pitkällä pyörälenkillä, kun satula oli ollut liian matalalla. Päätin ajaa kuitenkin vähän pitemmälle, jos se kipu siitä vaikka kropan lämpenemisen myötä häipyisi. No ei häipynyt, ja piti tehdä päätös: jatkaako lenkkiä vai kääntyä kotiin. Kipu ei varsinaisesti estänyt ajamista, mutta pelkäsin polven kipeytyvän pahemmin, jos ajaisin vielä monta tuntia kuten suunnitelma oli. Käännyin siis takaisin, ajoin kotiin, vaihdoin pyöräilyhousut hiihtopöksyihin ja huikkasin kolmen tunnin traneritreeniä pakertavalle Petelle lähteväni sittenkin hiihtämään.

Oittaalla olikin sitten puolenpäivän maissa jo melkoisesti porukkaa! Latu oli yhtä mössöä, eikä omasta rauhallisesta zen-hetkestä metsän keskellä ollut tietoakaan. Yhden kierroksen hiihdin lumetetulla ladulla, ja sitten lähdin ruuhkaa pakoon tien toiselle puolelle Pirttimäen suuntaan. Hiihtelen mieluummin rauhassa vähän huonommalla ladulla kuin ruuhkassa sitä samaa ympyrää. Latu olikin paremmassa kunnossa kun ajattelin - ihan hiihdettävä, kuten yksi vastaan hiihtänyt mies luonnehti.

Näin jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut ajaa autolla samantien Pirttimäkeen saakka ja lähteä sieltä hiihtämään, koska kaikkein jäisimmät metsäladun pätkät (ja se suuri yleisö) olivat siellä Oittaan päässä.

Polveen ei sattunut yhtään, ja vielä kuin bonuksena ladulla vastaan tuli yksi nuoruudesta tuttu pariskunta, jonka kanssa pysähdyin vaihtamaan kuulumisia. Heidät nähdessäni muistan aina heidän häänsä, joissa olimme kun poikamme oli vasta kuusi päivää vanha. Taisivat mennä minulta hieman sumussa ne juhlat. Tutustuin siellä kuitenkin yhteen toiseenkin nuoreen äitiin, jonka poika oli tuolloin jo melkein kaksiviikkoinen. Ystävystyimme, ja poikien pikkusiskotkin syntyivät vain reilun kuukauden ikäerolla pari vuotta myöhemmin.

Polvi on nyt joka tapauksessa paranemaan päin. Maanantain salitreenissä siinä alkoivat tuntua viimeiset kyykyt, ja keskiviikon traineritreenin 30 sekunnin maksimivedot menivät jo melkein ilman mitään tuntemuksia. Ihan luottavaisin mielin odottelen siis jo ensi lauantain pitkää pyörälenkkiä.

Lepoviikon treenejä

Tämä viikko oli lepoviikko, ja tuli ihan hyvään aikaan. Keskiviikkona uin tonnin testin, mutta harmikseni kello näytti uiduksi matkaksi 975 m. Se ei voi olla oikein, sillä uin 25 metrin radalla ja päätin uinnin samaan päätyyn, joten uin joko 950 tai 1000 metriä. 16:44 meni aikaa, mutta en nyt uskalla sitä ennätykseksi laskea. Uimalakkia jouduin muutamaan otteeseen laittamaan paremmin päähän, mutta muuten uinti sujui kivasti. 

Torstaina olin taas seuran treeneissä Pirkkolassa, ja ekan kerran myöhästyin. Kehä Ykkösellä oli sattunut peräänajo, ja Leppävaaran tunneli oli jonkun aikaa kokonaan suljettuna. Seisovat autojonot ulottuivat tänne meille parin kilsan päähän saakka. Eipä siinä auttanut kuin odotella. Alkuverra jäi välistä, lämmittelysarjaan ehdin jo mukaan.

Perjantaina oli seuran kuntopiiri ja lauantai-aamuna lähdettiin Peten kanssa Märskyyn. Menin ensin vesijuoksemaan puoleksi tunniksi hyppyaltaaseen. Siellä mummojen seassa aika sujui ihan kohtuullisen nopeasti, kun välillä spurttailin ja kokeilin loikkia. Tapiolassa viime viikolla näin, kun yksi tyttö  teki vedessä ristiaskelia kylki edellä ja juoksi taaksepäin. Kokeilin niitäkin muuveja, mutta ei se oikein tuntunut omalta. Vesijuoksun päätteeksi huokaisin helpotuksesta ja menin uimaan kilsan samalle radalle Peten kanssa.

Tänään kävin kokeilemassa uusia lenkkareita sauvakävelylenkillä. Laitoin jalkaan myös uudet nilkkasuojat, jotta nilkat ja varsinkin akillesjänteet pysyvät lämpimänä. Ne olivatkin yllättävän kivat, toisin kuin uudet lenkkarit, joista varsinkin vasen hankasi ikävästi akillesjännettä. Voikohan koko tämä akillesongelma  johtua vain hankauksesta? Newtoneilla juostessa oli nimittäin vähän samaa hankausongelmaa. Täytyy varmaan yrittää venyttää kenkiä jollain lailla tai sitten leikata osa pois, jotta pääsen tästä vaivasta kokonaan eroon.

Uudet lenkkarit ja nilkkasuojat.

Otin kuvan aina kilsan täyttyessä, tässä pari esimerkkiä loskaisesta Espoosta:

Haukilahden rannassa.

Westendissä.

Vähän ennen Karhusaarta kokeilin juoksuakin. Asicset tuntuvat kyllä Newtoneitä aika paljon jäykemmiltä kengiltä muutenkin. Ei tuntunut askel rullaavan yhtään. Koska akilleksessa oli taas tuntemuksia, vaihdoin parin sadan metrin jälkeen takaisin kävelyyn. Kokeilu sai kyllä mielen hetkeksi matalaksi, varsinkin kun kotiin oli vielä matkaa.

Keilaniemessä.

Otaniemessä harkitsin bussikyytiä kotiin, kun akilleksessa vähän tuntui, mutta kävelin kuitenkin lyhintä mahdollista reittiä kotiin. Keskimäärin juoksu on kuitenkin kävelyä kivempaa, joten niitä lenkkejä odotellessa...

Vanha kaava paras kaava

Joitakin kuukausia on tässä jo odoteltu Espoon puolikkaan triathlonkisan lisäinfoa ja ilmoittautumisen avautumista. Eilen laitoin kysymyksen kisasta TriForFunin fb-sivulle ja sain tällaisen vastauksen: "Espoon suhteen ei saada toiveiden mukaan suljettua pyöräreittejä  nyt pikamietinnässä mitä kisan kanssa tänä vuonna tehdään!" 

Kisahermo meni, ja piti alkaa nopeasti miettimään suunnitelmaa B. Ennen Köpiksen täyttä matkaa pitäisi kuitenkin yksi puolikas saada kisattua. Ulkomailta tietysti löytyisi kisoja, mutta katseet kääntyivät Klassikon eli Joroisten suuntaan. Muistin Sporttaillaan-blogin Hannan kaupitelleen osallistumisoikeuttaan aikaisemmin, ja teimmekin siitä tänään kaupat. Hanna ehti jo hoitaa  muodollisuudet Finntriathloninkin suuntaan, joten nyt on oma nimi osallistujalistalla. Petellä puolestaan on tiedossa ystävä "uinnin tukiopetusryhmästä", jolla oli sekä kisalippu että hotellihuone Varkaudesta varattuna eikä tarvetta kummallekaan. Bingo!

Nyt kisasuunnitelmaan mahtuu myös Kiskon perusmatka. Minulle se olisi jo kuudes peräkkäinen, ja olisihan sinne tuttuihin maisemiin kiva päästä tänäkin vuonna. Josko Kiskoon taas riittäisi hellettä? Vedet saisivat toki kisaan mennessä lämmetä niin, ettei tänä vuonna tarvitsisi lyhentää uintimatkaa 1000 metriin kuten viime vuonna.

Ennen tri-kisoja ehdin osallistua pariin juoksukarkeloon, jos jalka vaan paranee ajoissa: Länsiväylä-juoksu on huhtikuussa ja Helsinki City Run toukokuussa. Nyt akillesjänne tuntuu jo ihan kohtuuhyvältä. Jos jalka säilyy oireettomana, aloitan varovaiset juoksukokeilut ehkä parin viikon päästä. Kävin tänään niitä silmälläpitäen ostamassa uudet lenkkaritkin, Asicsin DS Trainerit. Ne ovat neutraalit kengät, joissa kantapää on vähän korkeammalla kuin nykyisissä Newton-lenkkareissani. Rasitusta pitäisi siksi niillä tulla akillesjänteelle vähemmän.

Lenkkarit kevään väreissä.

Lauantaina kävin taas vesijuoksemassa. Otin vesijuoksuvyön lainaan Tapiolan hallista, ja puuskuttelin menemään 50 minuuttia. Tein pieniä teräviä spurtteja altaan syvässä päässä ja yritin muutenkin olla mahdollisimman pystyssä, ettei menisi fuskuksi. Olin jo etukäteen päättänyt, että ainakin kolme varttia "juoksen" ja sitten palkitsen itseni tonnin uinnilla. Strategia toimi ja uinti tuntui lopulta niin mahtavalta, etten malttanut pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa vaan uin 1300 metriä. Tapiolan hallissa luonnonvalo on kyllä ihan mielettömän hieno, veden alla näyttää siellä ihan erilaiselta kuin missään muualla.

Eilen kävin hiihtämässä monen muun sadan hiihtäjän kanssa Oittaalla, olipas ruuhkaista. Pertsaa menin, mutta varsinkin vuorohiihto ylämäkeen tuntui akilleksessa. Yritin sitten lykkiä tasatyöntöä menemään mahdollisimman pitkät pätkät, mutta mäkisellä reitillä se ei ollut ehkä ihan sitä mitä treeniltä haettiin "pk, ei saa hengästyä". Sain onneksi vuokraamosta lainaksi kylmäpussin jalalle siksi ajaksi, kun odottelin Peteä saapuvaksi juoksulenkiltään. Illalla jalka oli taas oireeton, mutta melkein päätin jo hankkia vapaan hiihtotavan kamppeet tänä talvena.

Lepopäivä

On se hyvä, että saari on täynnä suomalaisia kokeneita triathlonisteja. Saa hyviä neuvoja vähän kuin huomaamatta. Eilen juttelimme baarissa niitä näitä, ja samassa yhteydessä vähän väittelimme myös siitä, kannattaako rakot päkiän alla puhkaista vai ei. Itse olin siinä käsityksessä että ei, mutta asia jäi kuitenkin niin paljon mietityttämään, että kävin hotellin respasta kysäisemässä mahdollisuutta lääkärin konsultaatioon.

Onnistuihan se. Puolisen tuntia myöhemmin lääkäri koputti hotellihuoneemme ovella ja alkoi hommiin. Ensin piti poistaa ne Compeed-laastarit, jotka olin tietämättömyyttäni rakkojen päälle laittanut. Ei olisi pitänyt, missään tapauksessa. Oikean jalan rakko puhkesi siinä laastaria irroitettaessa. Vasemmassa jalassa taitaa olla vähän pahempi tilanne, ja se laastari irtosikin ilman ihovaurioita. Vasempaan päkiään lääkäri pisteli reikiä steriilillä neulalla varmaan 5-6, mutta nestettä ei juurikaan tullut ulos. Itse en jalkapohjia juurikaan katsellut, mutta tilannetta lähempää seuranneen Peten ilmeestä päättelin että ovat ne varmaan paremmassakin kunnossa olleet.

Molempiin jalkoihin laitettiin vielä joku antibioottia sisältänyt sidos ja sen päälle vielä sideaharsoa ja ideaalisiteen tapaista. Sidokset saan ottaa pois tänään illalla, minkä jälkeen jalkoja pitää vielä huljutella  lämpimässä vedessä. Sain lisäksi reseptin jollekin rasvalle, jolla jalkoja rasvaillaan kolmisen päivää. Ja tietenkin laskun, joka toivottavasti menee matkavakuutuksen piikkiin.

Oikealla jalalla voin jo kävellä melkein normaalisti, mutta vasen on edelleen tosi kipeä. Tänään pidän lepopäivän, kun käyn Peten kanssa klenkkailemassa Palmassa. Hän lähti jo seitsemältä ajamaan lyhyehköä lenkkiä itsekseen, ja yhteisenä tavoitteena meillä on ehtiä sen jälkeen hotellin aamiaiselle. Saa nähdä onnistuuko. Ukkonenkin jyrisi hetken, mutta sade ei koskaan ehtinyt tänne saakka. Nyt ilma on taas aurinkoinen, kuten parvekekuvasta ilmenee:

Huomenna, jos vasen jalka on edes vähän paremmassa kunnossa, aiomme ajaa Sa Calobran lenkin. Sillä on pituutta noin 116,56 km ja nousumetrejä hirmuiset 2009,16 (katsoin tarkat lukemat Mallorcan pyöräilykartasta). Sa Calobra sijaistee rannalla pitkän alamäen päässä. Tässä nousuprofiili:

Epäonnen pyörälenkki

Matkaan lähti neljä pyöräilijää, mutta vain yksi ajoi suunnitellun 120 kilsan lenkin loppuun saakka. Kaikilta muilta se keskeytyi syystä tai toisesta. Epäonnea kerrakseen.

Ensimmäisen kerran porukka pieneni jo 25 kilometrin jälkeen, kun edellispäivänä sairastellut ystävämme päätti kääntyä takaisin huonon olon vuoksi. Me muut jatkoimme matkaa, kunnes reilut 50 ajettuamme minulta puhkesi rengas ylämäessä. Psiuuh vaan se poksahti. Onneksi oli avuliaita renkaanvaihtajia ja varakumi mukana. Matka jatkui kohti Curan luostaria, jonne päästäkseen pitää kiivetä reilun neljän kilsan mittainen mäki. Noin kilometri ennen huippua minulla poksahti rengas uudelleen. Laitoin edellä ajaneelle Petelle tekstarin ja päätin kävellä ylöspäin. Otin kengät pois jalasta, koska klossit olivat liukkaat.

Eka renkaanvaihto

Vajaan kilsan olin ehtinyt kävellä, kun vastaan jo ajoivat Pete ja Toffe. He ryhtyivätkin ripeästi renkaanvaihtopuuhiin. Siinä kävellessä oli jo pari muutakin pyöräilijää ehtinyt apua tarjota. Avuliasta porukkaa! Tämä kolmas sisärengas puhkesi jo pumppausvaiheessa. Vasta nyt huomasimme, että vannenauhassa oli reikä. Siksi ne sisäkumit siis poksahtelivat. Ei ollut mitään järkeä rikkoa vielä sitä kolmattakin sisäkumia, kun ei se kestäisi kuitenkaan ilman uutta vannenauhaa. Vähän aikaa mietimme mitä tekisimme, ja lopulta päädyimme pohdinnoissamme siihen, että Toffe lähtee ajamaan hotellille ja me Petrin kanssa tulemme perässä taksilla. 

Toinen renkaanvaihto. Tässä tunnelma oli jo hienoisesti pilalla, enkä jaksanut sommitella kuvaa. On siinä kuitenkin ne tärkeimmät: hieno maisema,  Pete ja Peten kypärästä kasvavat kukat.

Luostarin sisäänkäynti:

Luostarin kahvilassa söimme hyvät leivät ja soitimme minulle pyörän vuokranneeseen liikkeeseen kysyäksemme että mitäs nyt. He eivät päässeet meitä hakemaan, mutta lupasivat maksaa taksin saaren halki takaisin Alcudiaan. Taksia odotellessa oli aikaa katselle pyöräilijöitä. Paikalle saapui mm. pari pyöräilijää Haute Route 2013 -ajopaidoissa-a shortseissa. Ajattelin, että kyllä minäkin varmaan kaikki tarjolla olevat kamppeet ostaisin, jos niin rajuun kisaan olisin osallistunut. Samassa tilaamamme taksi kaartoi pihaan ja aloimme irroitella eturenkaita pyöristä ja pakata niitä autoon. Haute Route -tyypit katsoivat touhuamme niin pahasti, että Pete tunsi tarpeelliseksi kertoa heille, ettei toinen pyörä ole ajokunnossa ja että vain siksi hyppäämme taksin kyytiin. Vastaukseksi tuli saksalaisella aksentilla hyväksyvä "okay, that is acceptable". 

Odotin taksia suht iloisella mielellä. Mieleen taisi jo tässä nousta kiitollisuus siitä, ettei rengas poksahtanut kertaakaan edellisenä päivänä vauhdikkaassa alamäessä.

Taksimatka pyöräliikkeeseen maksoi enemmän kuin pyörän vuokra viideksi päiväksi, joten Bimont bikes taisi tässä jäädä vähän tappiolle. Kuten luvattua, he maksoivat taksin ja sain uuden takavanteen ja -renkaan toisesta pyörästä ja vielä uudet sisuritkin puhjenneiden tilalle. 

Ilman sukkia ajelu ja kävely kostautui ikävällä tavalla. Minulla on nyt molemmissa päkiöissä usean neliösentin rakkulat. Käveleminen on vaikeaa, ja tänä aamuna olin vähän epävarma siitä, pystyisinkö ajamaan pyörällä. Ajettuani koelenkin korttelin ympäri päätin kuitenkin lähteä. Ajoimme Peten kanssa melko tasaisen vajaan 80 kilsan lenkin. Varsinkin ylämäissä päkiöissä tuntui vähän pahalta, mutta Compeed-laastarien ja Ibusalin myötä silti siedettävältä.

Ilman sukkia ajaminen on tyhmää. Tänään lenkillä ajoimme paria kokeneempaa seurakaveria vastaan, ja pysähdyimme hetkeksi juttelemaan. Kun avauduin sukitta ajamisesta ja kipeistä rakoista, kuulin että rakot tulevat heti jos kantapää vähänkään nousee. Ja on se tainnut minulla mäissä sitten nousta. 

Hotellissamme (Viva Tropic & Spa) on tosi hieno säilytystila pyörille:

Niiden kuljettaminen huoneisiin ja parvekkeille onkin kielletty, samoin kuin pyöräkengillä kävely sisällä. Ei haittaa, kun on noin hieno tila varattu pyörille ja lukonkin saa ilmaiseksi lainaan vastaanotosta.