Tekevälle sattuu

Eilen sattui pieni haaveri pyörällä kotimatkalla töistä, kun jäin rullaluistelijan jyräämäksi risteyksessä. Hiljainen vauhti ja nurmikko alla onneksi rajoittivat vammoja. Vain naarmuja polveen jäi muistoksi kaatumisesta. Rullaluistelija oli kovasti pahoillaan, ja minulla kaatuessa eka ajatus että ei kai kisa vaarannu. Onneksi ei.

Kuva oli huomata ja tuntea ekaa kertaa sekin, että maantieklossit irtoavat ihan helposti kolarissa. Aikaisemmin olen kaatunut pari kertaa omaa hölmöyttäni joitakin vuosia sitten, kun en saanut ajoissa kenkää irti polkimesta. 

Kolarin jälkeen kävin juoksemassa tunnin lenkin, ja polvi oli ihan ok. Lähes säikähdyksellä selvisin siis. Yllättävän paljon näitä kolhuja tuntuu sattuvan juuri kisan alla muillekin. Päätin jättää työmatkapyöräilyt elokuulta tähän, ettei sattuisi mitään uudestaan.

Olemme Peten kanssa tänä kesänä lähteneet melkein aina pyörälenkille jostain muualta kuin kotoa, Espoossa yleensä Oittaalta tai Bembölen kahvituvalta. Kotoa paras reitti maantielle kun kulkee Turvesuontietä pitkin, ja se on ollut koko kesän isossa remontissa uuden liittymän takia. Siinä on välillä hankalaa ajaa jopa autolla puhumattakaan tripyörästä; mutkia, hiekkaa jne.

Tiistaina tarjoutui mahdollisuus ajaa Kriittisen pyöräretken mukana keskustasta Tapiolaan Länsiväylää pitkin. Pakkohan se oli kokea. Vaikka kokemus sinänsä olikin hieno ja mieleenpainuva, jäi siitä vähän huono maku. Ihan kaikki osallistujat eivät muistaneet olla provosoitumatta tai provosoimatta. Välillä minulle tuli epämukava fiilis. Ei se yhteispeli liikenteessä yhtään parane sormimerkkejä näyttämällä, vaikka joku bussi ja taksi reitille eksyikin. Moottoripyöräpoliisihan oli siellä ymmärtääkseni juuri sellaisia tilanteita varten ja hoitivatkin ne hyvin. 

Uhittelu ei auta vaan pikemminkin lisää vastakkainasettelua pyöräilijöiden ja muun liikenteen välillä. Lisäksi se saa kaltaiseni konfliktinkarttajat miettimään seuraavalle kriittiselle pyöräretkelle osallistumista vähän tarkemmin. En halua olla mukana huonosti käyttäytyvässä porukassa ja valitettavasti fiiliksen pilaamiseen tarvitaan vain muutama tyyppi. 

Löytöjä

Olin jo pari päivää miettinyt, että kirjahyllyihin pitäisi saada lisää tilaa raivaamalla pois sellaiset kirjat, joita en enää toista kertaa aio lukea. Tänään aloitin makuuhuoneen kirjahyllyistä, ja kierrätettävää löytyikin melkoisesti. Kuten niin usein siivotessa, kivojakin yllätyksiä löytyi. Yksi esimerkki on tämä useita vuosia sitten ilmestynyt Pirjo Saarnion kirja Irti makeanhimosta, jonka voisin nyt lukaista uudelleen:

Toinen kiva yllätys oli vuonna 2008 käymäni maratonkoulun materiaalipaketti, joista löytyi myös yksi sivu nyt minulle valitettavan ajankohtaisista akillesvaivoista. Fysioterapeutti Elina Tervola piti silloin luennon juoksijan tyypillisimmistä raistusvammoista ja niiden ennaltaehkäisystä.

Materiaalista: "Akillesjänteen vammojen oireita ovat jänteen kipu ja jäykkyys aamuisin ja rasituksen aikana tai sen jälkeen. Jänne voi olla kosketusarka tavallisimmin 4-5 cm kantaluukiinnityskohdan yläpuolella, turvonnut ja äkillisissä rasitusvaivoissa se voi myös narista.

Akilleskivulle altistavia ulkoisia syitä ovat mm. muutokset liikuntatottumuksissa, liiallinen harjoittelu, muutokset liikkumisalustassa ja huonot jalkineet. Yksilötasolla altistusta lisäävät kuormitusakselin virheet, päkiäjuoksu, jalkaterän yli- tai alipronaatio, pohjelihasten kireys, lihasepätasapaino ja ikä."

Vasemman jalkani akillesjänne kipeytyi taas puolitoista viikkoa sitten Esport Arenalla juostun treenin jälkeen. Jo sitä ennen se oli aina Esportin treenien jälkeen kipeä seuraavana päivänä, mutta nyt kipu tuntui pitempään, useampia päiviä. Syytän tästä Esportin kovaa juoksualustaa. Treeneissä on tehty aina myös aika paljon juoksutekniikkaa ja juostu kovaa, mitkä molemmat rasittavat jalkoja.  Lisäksi juoksen Newtoneilla, joissa on vain 4 mm droppi (kanta on 4 mm korkeammalla kuin päkiä) ja siksi ne rasittavat pohkeita enemmän kuin jotkut toiset kengät.

Olen kysellyt ohjeita Jupikselta, Juoksuklubin Kimiltä ja lukenut myös Juoksufoorumilla olevia akilleskeskusteluja. Niiden perusteella olen päättänyt pitää juoksutaukoa niin pitkään, että akillesjänne on oireeton ja sitten vielä kaksi viikkoa. Tauon juoksu pitää aloittaa tosi varovaisesti, esim. 2x10 min kerrallaan ja siitä pikkuhiljaa määrää lisäämällä.

Kuntopiirissä teen hyppyjen aikana korvaavia liikkeitä (kyykyt, päkiälle nousu) ja uidessa olen yrittänyt altaan päästä ponnistaessani käyttää enemmän oikeaa jalkaa. Hiihtotreeneissä olen uinut vapaatta, kun se ilmeisesti rasittaa akillesta vähemmän kuin perinteinen tyyli. Nyt akilleksen tilanne on sellainen, että se tuntuu aamuisin vain vähän jäykältä ja päivisin tuntuu ehkä jotain jos oikein kuulostelee.

Akillesvaivat voivat pitkittyessään kehittyä todella pahoiksi (lue vaikka tästä blogista), joten olen supervarovainen tämän jalkani kanssa, eikä juoksemaan ole mitään kiirettä. Esportissa en ainakaan aio enää juosta. Jos hyvin käy, voin palata Juoksuklubin treeneihin maaliskuussa kun ne taas juostaan ulkona.

Äärimmäisiinkin toimiin olen ryhtynyt: eilen kävin vesijuoksemassa puolisen tuntia. Juoksin ilman vyötä, ja aika paljon piti sätkiä, että pysyin pinnalla. Vauhdin hurmaa en kokenut, sen sijaan tein erilaisia liikkeitä käsillä: käsi nyrkissä, auki, scullingia jne. Vesijuoksusta en mitenkään saa samanlaisia kiksejä kuin uinnistä. Jotenkin siinä tulee taisteltua enemmän vettä vastaan kuin liikuttua sen kelluttamana kevyesti eteenpäin. Korvissakaan ei humise kivasti vesikuplat vaan uimahallin kakofonia ihan suodattamatta. Kyllä sitä kuitenkin jaksaa, kun miettii ensi elokuuta ja Köpiksen Ironman-kisan juoksuosuutta.

Holville tukea

Parin viime viikon aikana pitkän pyörälenkin loppupäässä on minulla alkanut tuntua kipua polvessa, josta eilenkin jo vähän kirjoittelin. Se liittyy todennäköisesti siihen, että ostin keväällä uudet pyöräilykengät, sillä vanhoilla kengillä ajoin kolme vuotta ilman ongelmia. Ensin mietin, että klossi voisi olla vähän väärässä paikassa, mutta sitten sain kahdeltakin arvostamaltani taholta (Jupis, Kona-Petteri) saman ohjeen hankkia Specializedin jalan asentoa korjaavat pohjalliset.

Toimen ihmisenä kävin tänään heti töiden jälkeen Sellon pyörässä ja siellähän niitä pohjallisia oli seinällä. Myyjäkin saapui pian paikalle ja kehotti astumaan levyn (Arch-O-Meter) päälle, jotta nähtäisiin millaisille pohjallisille tarvetta olisi. Vähän aikaa seisoin sillä ilman kenkiä, ja lämmön vaikutuksesta levylle piirtyivät jalkapohjieni kuvat. Ne nähtyään myyjä totesi samantien, että ei ihme että ongelmia on: vasemmassa jalassa näkyi vain kantapää, päkiä ja varpaat, ei lainkaan jalkapohjan ulkoreunaa ja oikeankin jalan ulkoreuna oli vain kapea viiva. Minulla on todella korkeat jalkaholvit molemmissa jaloissa.

Todennäköisesti polveni on aina polkiessa kääntynyt hieman sisäänpäin, kun jalkaholvi on painunut turhan alas kengässä. Siitä siis kipu. Hienoa, että näin helposti löytyi syy oireiluun ja vieläpä todennäköisesti sen poistava ratkaisu kohtuuhinnalla (26,90)!

Specializedilla on kolmenlaisia pohjallisia, ja minun jaloilleni sopivat ne kaikkein tuetuimmat (+++). Kona-Petterin suosituksesta olin tajunnut ottaa pyöräkengätkin mukaan, ja pääsin heti kokeilemaan niitä jalkaan. Olipa ihan valtava ero Spiukin normipohjallisiin: hieno tunne, kun jalkaholvinkin alla on hyvä tuki. Melkein tekisi heti mieli lähteä kokeilemaan, mutta yritän nyt malttaa mieleni ja testata pohjallisia vasta huomenna Röylän temposuoralla.

Kuvista ero ei kyllä valitettavasti tule kovinkaan hyvin esille, mutta Spiukin pohjalliset ovat noihin Specializedin pohjallisiin verrattuna ihan onnettoman ohuet ja löysät lärpäkkeet.

Specialized

Spiukin kenkien mukana tulleet kesäpohjalliset.

Ätsih ätsih ätsih

Silmiä ja nenää kutittaa, nenä vuotaa ja kurkkukin on kipeä. Koivun kukinta on täydessä käynnissä. Tänä vuonna siitepölyä on ilmassa niin paljon, ettei lääkityskään tunnu pitävän oireita kokonaan poissa. Viime kevään jälkeen sovin allergialääkärin kanssa, ettei aloiteta siedätyshoitoa, koska oireet pysyvät kurissa lääkityksellä. Tämän kevään jälkeen voisin ehkä olla eri mieltä.

Tukkoinen olo ja allergian aiheuttama tulehdustila näkyy tietysti myös Omegawaven mittauksessa. Tässä nousee stressitaso:

Ja tässä puolestaan laskee treenivalmius. Kun olokin oli huono, kävin Peten kanssa vain Märskyssä uimassa vajaan tunnin. Ei kyllä kulkenut yhtään, ja pari satasta piti himmailla, kun kolmosvauhtikin tunti melko pahalta.

Tänään aamulla lukemat olivat onneksi jo hieman paremmat. Toivottavasti ennusteet pitävät paikkansa ja huomenna sataa. Nyt ulkoilma tuntuu lähinnä myrkylliseltä ja pyrin olemaan sisällä ikkunat kiinni. Jos sataa, käyn huomenna juoksemassa. Jos ei sada, taidan sittenkin käydä juoksemassa kun ei tänne mökille muita kamppeita tullut mukaan.

Kokeilin eilen illalla ensimmäistä kertaa nenänhuuhtelukannua, ja se tuntui heti auttavan tukkoiseen oloon. Jännä vehje, mutta toimii hyvin kunhan muistaa hengittää vain suun kautta. Nenäkannulla valutetaan suolavettä toiseen sieraimeen, ja se valuu ulos itsestään lavuaariin siitä toisesta.  Mennessään se huuhtelee nenän limakalvot puhtaiksi. Kannattaa kokeilla, jos allergiat vaivaavat!

Pahoittelut minikuvista ja linkkien puuttumisesta, iPad ei ole ihan ykkösvehje bloggaamiseen mutta ainoa, mikä meillä on nyt mökillä mukana.

Hauskaa vappua!

Lihasjumeja

Luulen satuttaneeni takareiteäni vähän, kun kisasin Peten kanssa 100 m pyrähdyksissä Esportilla tammikuussa. Siitä lähtien välillä istuessa ja etenkin juostessa on oikean takareiden ja pakaran välimaastossa istuinkyhmyn tienoilla ollut kipeä kohta. Välillä on sattunut istuessa ja useimmiten aina juostessa, etenkin jos ohjelmassa on ollut kovempaa vauhtia.

Ehdin tietenkin jo googlata kaikenlaista, ja itsediagnoosi alkoi kääntyä hamstring-vamman puoleen. Kyselin jo hamstring-leikkauksesta toipuvalta Teroltakin kuntoutusohjeita. Mieli musteni hetkeksi, kun ajattelin että tiedossa voisi olla pitempää taukoa juoksusta. Onneksi perjantai-aamulle oli jo pari kuukautta sitten varattu aika osteopaatille. Lähdin sinne innokkaana kertomaan huoleni ja kuulemaan hänen käsityksensä vamman laadusta.

Tunnin aikana selvisi, että jumissa tai kireänä oli taas moni paikka: niska tietenkin sekä lonkankoukistajat ja lantionpohjan lihakset oikealla puolella. Lantionpohjan lihasten jumi on voinut heijastua myös hamstring-alueelle ja aiheuttaa kipua. Jotenkin osteopaatti löytää juuri sen oikean paikan, mistä painamalla lihakset saa rentoutumaan. Aina se sattuu, ja eilen varsinkin juuri lantionpohjan lihasten painelu tuntui erityisen kivuliaalta, mutta aukenihan se jumi vihdoin. Ihan mahtavaa, jos vaiva korjaantui nyt tällä! Ainakin vajaan kilsan kävely työpaikalle tuntui tosi kevyeltä, pehmeältä ja rennolta. Parin päivän päästä voin käydä kokeilemassa juoksemista.

Sain myös opastuksen lantionpohjan lihasten omatoimiseen rentouttamiseen: istu käsien päällä kämmenet ylöspäin istuinkyhmyjen alla ja heiluta yläkroppaa rauhallisesti eteen ja taakse, sivulta toiselle ja lopuksi pyöritä vielä ympäri. Kokeilin tätä uudelleen aamulla Hesaria lukiessa, ja yritän jatkossa ottaa tavaksi.

Voi olla, että maastopyöräni satula on osasyyllinen vaivan syntymiseen. Se on alusta asti tuntunut melko huonolta, en oikein löydä siinä hyvää kohtaa istua. En ole kuitenkaan vielä raaskinut ostaa siihen uutta satulaa, nyt kyllä täytyy.

Kärpäsenä

Siperian kylmä on vallannut pääkaupunkiseudunkin tällä viikolla. Eilen lähdin töihin pyörällä hieman liian kevyissä kamppeissa, ja heti ensipolkaisujen jälkeen oli hieman liian viileä meininki. Varsinkin reidet ja noin yhdeksän kilsan kohdalla Olympiastadionin kulmalla myös varpaat alkoivat olla jäässä. Silmät alkoivat vuotaa kylmästä ja viimasta jo alkumatkasta. Jotenkin paradoksaalista, että kuivat simät vuotavat, mutta niin se vain on. Välillä silmissä oli niin paljon vettä, että näkökin sumeni.

Työpäivän aikana silmiä alkoi särkeä, ja siksi käväisin työpaikkalääkärillä hakemassa vähän stydimmät silmätipat. Varmaan oli toimistossakin todella kuiva ilma. Uudet tipat auttoivatkin heti. Tämänpäiväisillä pyöräilyillä suojasin silmät laskettelulaseilla. Näytän lasit päässä ihan kärpäseltä; lähes puolet kasvoista jää niiden alle. Se on tietysti näin kylmällä vaan ihan hyvä, vaikka näyttääkin tyhmältä. Mutta eivätkä silmät vuotaneet, ja ihan koko matkan näin hyvin eteenpäin. Heltta vähän paleli, kun unohdin kaulasta buffin, mutta muuten olo oli mukavan lämmin. Pyöräkin toimi kovasta pakkasesta huolimatta moitteetta.

Eilen ajelin lyhyitä maksimivetoja Wattbikella ja tänään kävimme Peten kanssa Esport Arenalla juoksemassa satasen vetoja. Kyllä voi kaksikymmentäkin sekuntia tuntua todella pitkältä ajalta!

Kuva on aikaisemmalta Esport-visiitiltä. Tänään oli radalla ja salilla väkeä kuin pipoa.

Onni on uudet tossut

Minulla on ollut ongelmia sopivien juoksukenkien löytämisessä jo vähän pitempään. Alkuvuodesta ostin Sauconyn Fastwitchit, ja keväämmällä Brooksin PureFlow't. Molemmissa kengissä ongelma oli se, että vasemman päkiän reunassa oleva kovettuma alkaa hiertää vajaan puolen tunnin juoksun jälkeen.   Pahimmillaan on kovettuman alle tullut kokonaan uusi iso rakko. Vika on jalassa, ei kengissä. Pari kuukautta sitten yritin ratkaista ongelmaa teippaamalla kengän pohjalliseen pelotin, joka tukisi jalan romahtanutta poikittaisholvia ja estäisi hiertymän. En ilmeisesti osannut laittaa pelottia juuri oikeaan kohtaan, sillä ongelma jatkui.

Viime perjantain lenkillä päkiä tuli taas kovin kipeäksi jo parinkymmenen minuutin juoksun jälkeen. Ymmärsin, etten pysty niillä kengillä juoksemaan yli neljää tuntia, kun jo yksikin on yhtä tuskaa. Päätin siinä samassa ostaa vielä kolmennetkin uudet lenkkarit tänä vuonna ja kokeilla onneani niiden kanssa. Lauantaina kävin kaupoilla, ja ostin Newton Distancet. Ajattelin, että niillä juostessa juoksuasento ja jalkojenkin asento todennäköisesti muuttuisivat aika paljon. Ja muutoshan olisi tässä tapauksessa hyvä! Kokeilin Newtoneita viitisen minuuttia juoksumatolla, ja siinä ne tuntuivat hyviltä. Tosin Sauconyt ja Brooksitkin ovat tuntuneet ihan hyviltä vielä viiden minuutin jälkeen...

Pienellä jännityksellä lähdin siis sunnuntaina juoksemaan Newtoneilla kahden tunnin lenkkiä. Olisi ehkä ollut parempi totutella uusiin kenkiin vähitellen, mutta nyt ei oikein ollut vaihtoehtoja. Vanhoilla lenkkareilla ongelmia olisi tullut varmasti, uusista en vielä tiennyt. Otin puhelimenkin mukaan, jos vaikka pitäisi soittaa Pete hakemaan minut kotiin kesken kaiken. Yllättävän hyvin se meni eikä apujoukkoja lopulta tarvittu, vaikka jotain tuntemuksia jaloissa olikin. Juokseminen tuntui kevyeltä ja askel rullaavalta, joten olin hyvissä fiiliksissä ja ainakin toistaiseksi uusiin kenkiin tyytyväinen.

Pientä päivitystä on tapahtunut myös tri-pyöräosastolla: sain käyttööni nyt syksyn ajaksi meidän perheen Zippit. Sovimme jo kiekkoja hankittaessa, että saan ottaa ne alle Kalmarin kisan jälkeen. Senkin sovimme, että kiekoilla ajaa jatkossa se perheenjäsen, joka treenaa Ironmanille. Ensi kesänähän se on meidän perheessä (taas!) Pete. Aika lyhyeksi tämä kokeilu siis jää. Lauantaina kävin ajamassa parin tunnin lenkin, ja mukavaltahan nuo tuntuivat. Kuin olisi pilvellä ajellut tai jopa leijaillut. Minun hitailla vauhdeillani kiekoilla ei ole juurikaan merkitystä, mutta onhan noilla kivempi ajella.

Harmillisen vähän (melko lähellä nollaa!) on maantielenkkejä lähiviikkojen ohjelmassa, johtunee siitä tulossa olevasta maratonista. Tavoiteaika maratonille on muuten mietittynä: yritän juosta kovempaa kuin Petri Kalmarin Ironmanilla eli alle 4:27. Katsotaan miten käy!

Romahtanut poikittaisholvi

Vasempaan jalkaan tulee pitkien juoksulenkkien jälkeen aina rakko. Itse asiassa pariinkin paikkaan, päkiän oikeaan reunaan ja sitten "etuvarpaan" pääähän. Ostin jo yhdet uudet lenkkaritkin, kun ajattelin että vika on kengissä. Koska uusillakin lenkkareilla puolen tunnin juoksun jälkeen alkoi olla samanlaisia kiputuntemuksia samoissa paikoissa kuin vanhoilla, oivalsin että vika saattaakin olla jalassa. Vähän muisteltuani palautui mieleen, että vikahan oli diagnosoitu jo alaraaja-analyysissä viime syksynä, ja että joku ratkaisukin ongelmaan oli jo valmiiksi mietittynä. Asia jäi silloin kesken, koska tuli kiire Heltrin syyskokoukseen ja enkä saanut sitä hoidetuksi ennenkuin nyt, kun vaivat alkoivat taas haitata harjoittelua.

Päivällä laitoin viestiä asiasta alaraaja-analyysin tehneelle Suomen Urheilufysion Tonylle, joka muisti asian ja kertoi tarvittavan kumipalasen (pelotti) löytyvän hyllystä. Pelotti tukee poikittaisholvia ja vähentää sen kuormitusta. Samalla päkiän hankaus kengän reunaan vähenee, ja etuvarvaskin pysyy paremmin omalla paikallaan. Heti töiden jälkeen kävin Tonyn juttusilla, ostin pari pelottia ja kinesioteippiä niiden kiinnittämiseen ja nyt en malta odottaa seuraavaa lenkkiä! Auttaakohan pelotti? Tuoko se myös lisää sitä niin kovasti kaivattua vauhtia? (Tuskin.)

Alla kuva jalasta pelotin kanssa. Se pilkistää vähän teipin alta:

Ostamani kinesioteippi on onneksi eri väristä, sävy on kuulemma "maksamakkara". Aika lailla ihonväristä näytti olevan. Pelotin voisi kiinnittää myös kenkään, mutta ehkä se on kätevämpi itse jalassa, kun voi päivän mittaan käyttää useampia kenkiä.

Junttirusketusta hankkimassa

Perheemme johtava rusketusasiantuntija, 16-vuotias tyttäremme, nimesi Peten rusketusrajat (selkeät rusketusrajat käsivarsissa ja muuten valkoista)junttirajoiksi (engl. farmer's tan). Pete yritti kyllä brändätä rusketusta uudelleen vähän paremmankuuloiseksi biker's taniksi, mutta ei mennyt läpi. Ihan hyvä niin, onhan niillä selkeä ero kun rusketusrajojen määrittelyihin tarkemmin tutustuu; toinen termi liittyy ammattiin ja toinen vapaa-aikaan. Tytär itse on juuri nytkin hankkimassa sitä täydellistä rusketusta makailemalla auringossa. Ja olen kyllä varoittanut ottamasta sitä liikaa.

Peten kanssa aloitimme aamun tänään Oittaalla uimalla nelisenkymmentä minuuttia, ja niin tuli sunnuntaista jo meljäs uintipäivä peräjälkeen:; torstaina uimme Märskyssä ja tänään, eilen ja toissapäivänä Oittaalla avovedessä. Tänään tuntui uinti jo tosi kivalta, varsinkin kun muistin ottaa mukaan ihoöljyä ja sain sen avulla tiukan märkkärin kunnolla paikalleen. Uintivauhti on meillä melko sama, mutta toinen meistä ei ui suoraan. Nyt pitäisi vaan tietää, kumpi. Kumpikaan ei tunnustanut, vaikka molemmat huomasimmekin, että yhtäkkiä välillämme olikin 10-15 metriä vaikka juuri hetkeä ennen uimme rinnakkain. Olen nyt ottanut tavaksi katsoa suuntaa joka kolmannella hengityksellä, ja se tuntuu sujuvan hyvin.

Uinnin ja pienen tankkaustauon jälkeen starttasimme pitkälle pyörälenkille. Tavoitteena oli ajaa useampi tunti lähellä kisavauhtia. Pete oli katsonut kivan reitin valmiiksi, mutta ihan ekalla en löytänyt oikeita teitä. Pete meni menojaan edellä, ja ajoi reilun tunnin pitempään muutenkin. Mäkien ja tuulien vuoksi kolmen ja puolen tunnin lenkin keskariksi jäi vähän alle 26 km/h. Melko hidasta siis. Kaikki toimi kyllä hyvin ja mukana oli riittävästi nestettä ja energiaa. Kolme pulloa (750 ml) sain tyhjäksi. Vartin välein join, joka 45. minuutti otin lisäksi geelin. Uusi pulloteline toimi hyvin, ja sain vauhdissa otettua täyden pullon tyhjentyneen tilalle. Pidin tyhjää pulloa suussa, otin satulan takaa täyden pullon ja laitoin sen telineeseen, ja sitten vielä laitoin sen tyhjän pullo suusta taakse. Oli helpompaa kuin luulinkaan. Matkan varrella ajoi Hartsakin vastaan. Joku kiukkuinen pakukuski tööttäsi Lepsämässä, ilmeisesti koska en ajanut kevyen liikenteen väylällä, ja yksi Viron kilvissä ollut auto tuli vastaan keskellä tietä. Muuten kampien pyörittämisen monotonisuuden katkaisivat vain säännölliset juoma- ja geelitauot ja satunnaiset pienet rullailut alamäessä.

Pyöräilyn jälkeen lukitsin pyörän auton katolle ja kävin juoksemassa puolisen tuntia Oittaan metsissä. Ostin lauantaina uudet lenkkarit, Brooks PureFlow't, ja ne tuntuivat mukavan pehmeiltä. Toivottavasti vasemman päkiän iho säilyy nyt ehjänä uusilla kengillä! Se olisi aika paha, jos vika olisikin jalassa eikä kengissä.

Väriä tarttui pintaan hellepäivän aikana, vaikka rasvaa laitettiinkin. Nyt kotisohvalla pötköttelee siis pari entistäkin juntimman näköistä kuntoiijatriathlonistia!

Testailua

Meidän piti tänä viikonloppuna mennä Peten kanssa kahdestaan mökille. Aamulla päätimme kuitenkin jäädä kotiin, koska Petellä on lievä flunssa eikä ajatus viileästä mökistä ja lumitöistä tuntunut kovinkaan hyvältä.

Tämä viikko oli periaatteessa lepoviikko, mutta tein kuitenkin pari ylimääräistä treeniä koska joudun ensi viikolla epikutaanitesteihin. Testillä selvitetään mahdollisia ihokosketusallergioita. Testilaput kiinnitetään selän iholle maanantaina, poistetaan keskiviikkona ja vielä perjantaina on viimeinen kontrollikäynti viivästyneiden reaktioiden tarkkailemiseksi. Melkein koko ensi viikon joudun siis välttämään hikoilua aiheuttavaa ponnistelua, liikuntaa, venyttäviä liikkeitä ja testialueen hankautumista. Ajatus ylimääräisistä lepopäivistä ei nyt varsinaisesti ahdista, mutta olisihan se kivempi treenata kuin olla treenaamatta, kun ei ole varsinaisesti sairas.

Olen alkuvuonna käynyt jo useasti HYKSin Iho-ja allergiasairaalassa tutkimuksissa. Tähän mennessä on selvinnyt, että olen allerginen mm. koivulle, lepälle, heinille, pujolle, kissoille, koirille ja hasselpähkinöille ja ettei minulla ole astmaa. Sain kuitenkin lähetteen uloshengityksen typpioksidimittaukseen ja keuhkoputken histamiinialtistuskokeeseen, koska minulle on allergiosta tullut hengitystieoireita. Niin perinpohjaista ja hyvää on saamani ollut hoito tähän asti, että uskon kevään allergialääkitykseni tulevan nyt kerralla kuntoon.

Allergiaoireeni pahenivat selvästi viime kesänä sen jälkeen, kun töissä työpisteeni viereen tuotiin uusi matto. Yhdistin maton oireisiini vasta muutaman kuukauden kuluttua, ja joitakin viikkoja meni siihen, että se vietiin kokonaan pois. Sitten alkoi helpottaa, mutta edelleen vahvat tuoksut saavat ihoni oireilemaan. Matto ei varsinaisesti haissut enää alkupäivien jälkeen, mutta epäilen siinä olleen hartsia, jolle myös olen allerginen. Nyt kun syön neljä Zyrteciä päivässä ja käytän vahvoja voiteita iholle, oireilu on onneksi helpottumaan päin.

Torstaina oli mahdollisuus kuvastaa omaa uintia videolle ja saada sen perusteella palautetta valmentajalta. Kiitosta tuli asennosta ja potkuista, mutta vasta videolta näin itsekin miten oikea käsi menee vedon aikana liikaa sivulle ja kokonaan vartalon ohi. Lisää yhden käden uintia, sillä sen pitäisi parantua.

Tammikuun aikana olen saanut palautetta kolmelta eri uintivalmentajalta, ja kaikki ovat kiinnittäneet huomiota eri asioihin. Ihan hyvä niin, ehkä olin saanut pahimmat virheet korjattua ennen videointia. Palautteen voisi tiivistää niin, että parannettavaa löytyy käsivedon ihan jokaisesta vaiheesta.