perjantai 13. toukokuuta 2016

Arkiviikko loman jälkeen

Maanantaina palasimme kotiin ja matka meni ihan suunnitellusti. Lapsillekin ehdimme ostaa tuliaissuklaat. Takanamme koneessa istui suosikkikirjailija Jari Tervo, joka kysäisi Ilta-Sanomia lukevalta Peteltä jostain jääkiekkopelin tuloksesta. Löytyi se onneksi lopulta. Taitaa olla lätkämiehiä. 

Ehdin jo maanantaina palauttaa toisen pyörälaukuista Velo & Oxygeniin Puhokseen, ja Pete vei toisen tiistaina. Laukut eivät mahtuneet yhtä aikaa meidän autoon, mikä oli kyllä harmi, kun palautusmatkaan tuhraantui molemmilla kerroilla pitkälti toista tuntia. Helppo oli tietysti pyörät pakata, kun tilaa oli, mutta mennessä jouduimme maksamaan painavista laukuista lisähintaa. Espanjan päässä ei ollut niin tarkkaa, laukkuja ei edes punnittu. 

Maanantaista keskiviikkoon lepäsin vaan, toki töissä piti käydä. Myös tyttären tulevat yo-juhlat aiheuttavat kaikkea mieluisaa puuhailua; kutsujen tekemistä ja lähettämistä, siivoilua, ikkunoiden pesua ynnä muuta. Seuraavan kuukauden aikana on lisäksi Peten 50-vuotispäivä (ikäryhmä vaihtuu!), tyttären ja pojan syntymäpäivät ja meidän hääpäiväkin. Aikamoinen juhlien kasauma.

Eilen torstaina kävin Heltrin uintitreeneissä Pirkkolassa. Uimme nopeustreenin, ja ihan kohtuullisesti tuntui kulkevan, vaikken leiristä ihan kokonaan varmaan olekaan vielä palautunut. Hyvään uintituntumaan auttoi varmaan sekin, että olin keskiviikkona käynyt osteopaatilla, joka availi jumeja yläniskasta ja selästä mm. lapaluiden välistä. Taas oli helppo uidessa kääntää päätä ja hengittää. Ihan kuin altaan vesi olisi ollut normaalia lämpimämpää, piti ottaa hattukin pois päästä kun tuli kuuma.

Tässä vielä pari kuvaa Calellan reissulta. Kolme ensimmäistä kuvaa on otettu viime vuonna hankkimallani vedenkestävällä Olympus Tough -kameralla, joka kestää myös pudotuksia. Siksi uskallan sillä kuvata joskus myös pyöräillessä.

Pete ui. Vähän on kuulemma liikaa kiertoa lantiossa.

Hassuttelua altaassa, kuvan otti Arja Lemmettylä.

Renkaanvaihtohommissa. Kameran linssissä taisi olla vähän kosteutta (hikeä). 

Hotellin vieressä oli Ironman European Official Training Center, jossa oli 50 m ulkoallas, kuntosali ja spa.
Mahtava paikka treenileirille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti