Tänään ajoimme sinne kolmistaan. Lähdimme liikkeelle vasta yhdentoista jälkeen, ja reitillä oli melko ruuhkaista. Suuri osa autoista jäi Formentorin hiekkarannan tuntumaan, mutta majakallekin niitä riitti ruuhkaksi asti. Parikymmentä autoa odotti pysähdyksissä parkkipaikkaa, ja niitä vapautui vasta kun joku toinen oli lähtemässä.
Sen verran arkailin, etten lähtenyt pyörällä ohittamaan autoja vasemmalta, vaan talutin pyörää viimeiset pari-kolmesataa metriä. Pelkäsin vastaan tulevia autoja, joita ei sitten tullutkaan. Myöhemmin kuulin, että Pete oli ajanut autojen ohi, koska arvasi että perässään tuleva poikamme nousee siinä varmasti putkelle ja menee vielä loppumetreillä ohi. Ohitus ei onnistunut, mutta muuten oletus piti paikkansa.
Jalat tuntuivat vahvoilta, ja pidin ylämäissä watit anaerobisella kynnyksellä, kadenssin noin kuudessakympissä. Talven pitkät maastopuörälenkit ovat tainneet tehdä tehtävänsä, kun pyörä kulkee nyt kivasti. Alamäissä ei tänään juurikaan tarvinnut polkea, ennemminkin jarruttelin.
Majakalta ajoimme suoraan syömään rantaravintolaan, ja söin ihan todella hyvän kasvispaellan. Pian alkaa olla taas nälkä, illallispaikaksi on sovittu paikallinen nepalilainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti